Valmistettu Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 5 kohdan ^{mukaisesti [1]}

Kantelun tausta

1. Kantelija, joka oli työskennellyt EU:n virastossa, muutti elokuun 2015 puolivälissä Saksasta (Kölnistä) Luxemburgiin kahden lapsensa kanssa ottaakseen vastaan työpaikan Euroopan investointipankista, jäljempänä ’EIP’. Hänet otettiin palvelukseen neljän vuoden sopimuksella, johon sovellettiin kuuden kuukauden koeaikaa.

2. Kantelija katsoo, että hänen esimiehensä oli häirinnän ja kiusaamisen uhri ja että tietyt hänen väliarviointikokoustaan koskevassa raportissaan esitetyt huomautukset olivat epäoikeudenmukaisia.

3. Valituksen tekijälle ilmoitettiin 15 päivänä tammikuuta 2016, että hän ei ollut saattanut koeaikaansa onnistuneesti päätökseen ja että hänen työsopimuksensa päättyisi 15 päivänä helmikuuta 2016 [2]. Hän pyysi 20.1.2016 EIP:tä harkitsemaan päätöstään uudelleen. EIP kuitenkin vahvisti päätöksensä irtisanoa kantelijan sopimus kirjatulla kirjeellä 9 päivänä helmikuuta 2016 ja sähköpostitse 10 päivänä helmikuuta 2016 [3].

4. EIP vastaanotti 16 päivänä helmikuuta 2016 kantelijan asianajajalta 15 päivänä helmikuuta 2016 päivätyn kirjeen, jossa tämä riitautti kantelijan sopimuksen irtisanomisen [4] ja ilmoitti aikovansa aloittaa Euroopan investointipankin henkilöstösääntöjen 41 artiklassa tarkoitetun ”sovittelumenettelyn”. Direktiivin 41 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kaikki pankin ja yksittäisten henkilöstön jäsenten väliset riidat saatetaan Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäviksi. Henkilöstön jäsenen nostama kanne, joka koskee pankin hänelle vastaista kannetta, on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa.

Euroopan unionin tuomioistuimessa vireille pannun menettelyn lisäksi pankin sovittelulautakunnassa haetaan ennen menettelyn aloittamista sovintoratkaisua muissa kuin 38 artiklassa säädettyjen kurinpitoseuraamusten soveltamisesta johtuvissa riita-asioissa.

Sovittelupyyntö on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona tosiseikat ilmenivät tai riita-asian perustana olevat toimet annettiin tiedoksi– –” (kursivointi tässä).

5. EIP vastasi 29. helmikuuta 2016. Se totesi muun muassa, että ”sovittelumenettelyn aloittamista koskevan pyynnön osalta pankin henkilöstöasianajajat selittivät selvästi [kantelijalle] 21.1.2016 pidetyssä kokouksessa, että tämä menettely oli varattu EIP:n henkilöstön jäsenille ja että sitä olisi näin ollen pitänyt pyytää ennen hänen työsopimuksensa päättymistä (eli viimeistään 15.2.2016). Tämän perusteella sovittelupyyntöä ei voida ottaa tutkittavaksi.” EIP totesi myös, että kun otetaan huomioon kantelijan henkilökohtainen tilanne (hän on yksinhuoltajaäiti) ja jotta hänen lastensa lukuvuosi ei häiriintyisi, EIP suostui hyvän tahdon eleenä palauttamaan lasten lukukausimaksut lukuvuoden loppuun saakka.

6. On hyödyllistä mainita osa EIP:n oikeudellisen yksikön jäsenen kantelijalle 21. tammikuuta 2016 lähettämästä sähköpostiviestistä: ”EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklassa säädetään sovittelumenettelystä, jonka avulla henkilöstön jäsen voi pyrkiä sopimaan riidat pankin kanssa. ... Olen korostanut pyynnön esittämisen määräaikaa [kolme kuukautta], mutta haluaisin muistuttaa teitä siitä, että teidän olisi harkittava hakemuksen jättämistä ennen sopimuksen virallista päättymistä.” Kyseisessä sähköpostiviestissä oikeudellinen yksikkö ilmoitti myös kantelijalle, että hänen johtajansa tarkastelee hänen asiaansa uudelleen ja että hänelle ilmoitettaisiin hänen koeaikansa lopputulosta koskevasta lopullisesta kannasta viimeistään 25. helmikuuta.

7. Kantelija kirjoitti kirjeet EIP:n pääjohtajalle 23 päivänä helmikuuta 2016 ja 10 päivänä maaliskuuta 2016, mutta näyttää siltä, että kirjeisiin ei vastattu. Kantelija totesi 10. maaliskuuta 2016 päivätyssä kirjeessään, että hän piti EIP:n 29. helmikuuta 2016 päivätyssä kirjeessään esittämää väitettä, jonka mukaan hän ”ei enää saanut aloittaa 41 artiklan mukaista menettelyä”, EIP:n yrityksenä ”boikotoida” häntä. Hän lisäsi: ”En aloittanut tätä menettelyä ennen 15. helmikuuta, koska toivoin voivani ratkaista asian ensin henkilökohtaisesti. Sen vuoksi aloitan virallisesti 41 artiklan mukaisen menettelyn.”

8. Kantelijan asianajaja vastasi 10. maaliskuuta 2016 EIP:n 29. helmikuuta 2016 päivättyyn kirjeeseen. Hän pysytti aiemmin esittämänsä vaatimukset ja vaati lisäkorvausta. Hän totesi, että jos EIP ei suostu näihin pyyntöihin, kantelija aloittaa oikeudellisen menettelyn. Kantelija teki kantelun oikeusasiamiehelle 13. huhtikuuta 2016.

9. EIP vastasi kantelijan asianajajalle 2. toukokuuta 2016 muutama päivä sen jälkeen, kun oikeusasiamies oli ilmoittanut EIP:lle tutkimuksen aloittamisesta. EIP totesi, että päätös irtisanoa kantelijan sopimus tehtiin sovellettavan menettelyn ja asiaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti. Se luetteli maksut, jotka hän sai työsopimuksensa päättyessä, ja lisäsi, että ”[kantelijan] vaikean perhetilanteen vuoksi ja vaikka hänen nimityskirjeessään ei määrätty irtisanomiskorvauksen maksamisesta, pankki on valmis maksamaan [kantelijalle] irtisanomiskorvauksen (joka vastaa yhden kuukauden palkkaa), joka maksetaan tällä hetkellä vain niille toimihenkilöille, jotka lähtevät määräaikaisen työsopimuksen päättyessä”.

Tiedustelu

10. Kantelija esitti kantelussaan EIP:tä vastaan useita väitteitä, jotka koskivat i) häirintää ja kiusaamista, ii) luvatonta irtisanomista ja iii) valitusmenettelyn virheellistä soveltamista ja virheellistä tietoa siitä. Oikeusasiamies aloitti 29. huhtikuuta 2016 kantelun iii kohtaa koskevan tutkimuksen ja yksilöi seuraavan väitteen ja vaatimuksen:

1) EIP kielsi virheellisesti kantelijalta pankin henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisen menettelyn.

2) EIP:n olisi aloitettava henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukainen menettely.

11. Jotta kanteluun löydettäisiin nopea ratkaisu, oikeusasiamiehen toimisto pyysi 29. huhtikuuta 2016 EIP:tä käsittelemään edellä mainittua väitettä ja totesi, että EIP:n vastauksesta riippuen oikeusasiamies päättää, aloittaako se tutkimuksen kantelijan muista väitteistä ja vaatimuksista. Oikeusasiamiehen toimisto totesi, että vaikuttaa ensi näkemältä siltä, että EIP on katsonut, että 41 artiklaa ei sovelleta entisiin toimihenkilöihin vaan ainoastaan todellisiin toimihenkilöihin. Tämä näyttää johtavan jompaankumpaan seuraavista seurauksista: riidat entisten toimihenkilöiden kanssa on ratkaistava muiden kuin 41 artiklassa tarkoitettujen kanavien kautta, viime kädessä kansallisissa tuomioistuimissa, tai riitojen ratkaisemiseksi ei ole olemassa foorumeja. Kumpikaan näistä seurauksista ei vaikuta onnekkaalta. Ensimmäiseen liittyisi kaksi eri foorumia henkilöstön jäsenten kanssa käytäviä riitoja varten, ja toinen ei vaikuttaisi soveltuvan oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvalle unionille.”

12. Valitettavasti EIP vastasi oikeusasiamiehen toimistolle vasta 22. syyskuuta 2016. Oikeusasiamiehen toimisto sai tämän jälkeen kantelijan huomautukset vastauksena EIP:n vastaukseen. Oikeusasiamiehen ratkaisuehdotuksessa otetaan huomioon osapuolten esittämät perustelut ja näkemykset.

Väite pankin henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisen menettelyn perusteettomasta epäämisestä ja siihen liittyvä vaatimus

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

13. Kantelija väitti saaneensa ristiriitaisia tietoja 41 artiklan mukaisesta menettelystä. Hänen yrityksensä ratkaista EIP:n pääjohtajan ja henkilöstöpäällikön kanssa käymässään kirjeenvaihdossa esiin nousseet kysymykset jätettiin huomiotta. Hänelle vain kerrottiin, ettei hän voi enää aloittaa 41 artiklan mukaista menettelyä. Henkilöstöyksikön jäsenet olivat kuitenkin kertoneet hänelle, että hän voi tehdä niin.  

14. EIP totesi tulkitsevansa johdonmukaisesti EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklaa ”sisäisenä lisämenettelynä”, jota sovelletaan aktiiviseen henkilöstöön, työmarkkinoiden ulkopuolella olevaan henkilöstöön (palkattomalla lomalla oleva henkilöstö) ja EIP:n eläkettä saavaan entiseen henkilöstöön. Se väitti, että sovittelumenettely on ”vapaaehtoinen menettely, joka tarjoaa keinon riitauttaa sovinnollisesti sisäinen toimi/päätös/toimimatta jättäminen.” Se on ”resursseja kuluttava” menettely, mutta EIP katsoo, että yhteyden säilyminen edellä mainittuihin henkilöstön jäseniin ” ja sen jatkuminen antavat pankille aiheen pyrkiä sovintoratkaisuun, jolla voitaisiin välttää riita-asiat ja säilyttää myönteiset suhteet edellä mainittuihin henkilöryhmiin.” EIP ei kuitenkaan aloita sovittelumenettelyä, kun sitä pyytävät entiset henkilöstön jäsenet, jotka ovat päättäneet työsuhteensa EIP:n kanssa, koska se päättää harkintansa mukaan siitä, miten se hallinnoi resurssejaan yksikön edun mukaisesti.

15. EIP katsoi, että näin toimiessaan se ei rajoita tällaisten yksityisten oikeutta oikeussuojakeinoihin, koska he voivat edelleen nostaa kanteen EIP:tä vastaan virkamiestuomioistuimessa. Se lisäsi, että ”toisin kuin EU:n toimielinten henkilöstösäännöissä, EIP:n henkilöstöön sovellettavassa oikeudellisessa kehyksessä ei ole pakollista käyttää ensin kaikkia sisäisiä oikeussuojakeinoja eli sovittelumenettelyä, jotta kanne voidaan nostaa, ja tämä koskee sekä aktiivista henkilöstöä että entisiä henkilöstön jäseniä, joita ei ole vahvistettu koeajan jälkeen.” Viimeksi mainitut voivat kuitenkin EIP:n palvelussuhteen päättymiseen saakka pyytää, että heidän asiansa käsitellään sovittelumenettelyssä. EIP:n mukaan pyynnön esittäminen on yksinkertainen prosessi, jossa pääjohtajalle annetaan kirjallinen ilmoitus, jossa yksilöidään riitautettu toimi/päätös/toimimatta jättäminen tai päätöksen tekemättä jättäminen.

16. EIP totesi, että henkilöstöyksikön oikeudellisen osaston kanssa 21. tammikuuta 2016 pidetyssä kokouksessa kantelijalle annettiin kaikki pyydetyt tiedot siitä, miten irtisanomispäätös voidaan riitauttaa. Hänelle kerrottiin muun muassa, että niin kauan kuin hän oli toimihenkilö (mutta ei työsopimuksensa päättymisen jälkeen), hän saattoi esittää sovittelupyynnön EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisesti. Työsopimuksensa päättymisen jälkeen hänellä oli edelleen oikeus nostaa kanne suoraan virkamiestuomioistuimessa (ei kansallisissa tuomioistuimissa) tai yrittää tehdä EIP:n kanssa tuomioistuimen ulkopuolinen sopimus, kun otetaan huomioon kanteen nostamisen määräaika. Tämä tarkoittaa EIP:n mukaan yhtäältä sitä, ettei se katsonut, että 41 artiklaa ei sovelleta entisiin toimihenkilöihin, ja toisaalta sitä, ettei henkilöstön jäsenten kanssa käytäviä riitoja varten ole kahta eri foorumia, koska virkamiestuomioistuin on ainoa tuomioistuin, jolla on toimivalta käsitellä entisiä toimihenkilöitä koskevia asioita.

17. EIP totesi, että kantelija näytti halunneen turvautua sovittelumenettelyyn, ja pyysi EIP:tä toimittamaan hänelle EIP:n henkilöstösääntöjen asiaa koskevan säännöksen tekstin. EIP totesi 21.1.2016 päivätyssä vastauksessaan ”kiinnittäneensä kantelijan huomion siihen, että hänen oli nostettava kanne ennen sopimuksensa päättymistä”.

18. EIP väitti, että kantelija oli tietoinen siitä, että hän ei ollut esittänyt sovittelupyyntöä ajoissa, koska hän oli perustellut tätä laiminlyöntiä toteamalla, että hän oli toivonut voivansa ratkaista asian henkilökohtaisesti. Hän oli myös hyvin tietoinen mahdollisuudesta nostaa kanne EIP:n toimittamien tietojen perusteella. Itse asiassa hänen asianajajansa varasi hänelle oikeuden tehdä niin.

19. EIP väitti, että kantelija ei ollut käyttänyt kaikkia ”mahdollisuuksia esittää sisäisiä hallinnollisia pyyntöjä”[5] ennen kantelun tekemistä oikeusasiamiehelle.  Kyse oli itse asiassa väitteestä, jonka mukaan oikeusasiamiehelle tehtyä kantelua ei voitu ottaa tutkittavaksi.

20. EIP katsoi käyneensä rakentavaa kirjeenvaihtoa kantelijan ja hänen asianajajiensa kanssa ” antaakseen kantelijalle tiettyä lohtua hänen henkilökohtaiset olosuhteensa huomioon ottaen”. Se totesi, että kantelija ei ollut vastannut EIP:n 2. toukokuuta 2016 päivättyyn kirjeeseen. Se toisti kyseisessä kirjeessä kantelijalle esittämänsä tarjouksen (kuukauden palkan maksaminen).

21. Huomautuksissaan EIP:n vastauksesta kantelija viittasi siihen, kuinka kauan EIP:ltä oli kulunut aikaa vastata oikeusasiamiehelle [6]. Hän katsoi tämän merkitsevän epäammattimaista käyttäytymistä ja heikentävän EIP:n uskottavuutta, koska se oli vastauksessaan korostanut määräaikojen noudattamisen tärkeyttä.

22. Kantelija totesi 41 artiklan mukaisesta menettelystä, että oikeudellinen yksikkö ”ilmoitti hänelle 21 päivänä tammikuuta 2016 lähettämässään sähköpostiviestissä, että hänellä oli 15 päivän helmikuuta jälkeen kolme kuukautta aikaa hakea 41 artiklaa”. Kyseisenä päivänä pidetyssä kokouksessa hänelle kerrottiin, että oli suositeltavaa aloittaa sovittelumenettely ennen 15. helmikuuta mutta että hänellä oli vielä kolme kuukautta aikaa tehdä niin. Näin ollen EIP:n lausunto, jonka mukaan se oli saanut kantelijan asianajajan 16.2.2016 päivätyn kirjeen eräänä päivänä myöhässä, oli ristiriidassa EIP:n hänelle antamien tietojen kanssa. Lisäksi kukaan ei ollut antanut hänelle tietoja siitä, miten hänen olisi pitänyt aloittaa 41 artiklan mukainen menettely. Kantelijan mukaan EIP:n väite, jonka mukaan hän oli tietoinen siitä, ettei hän ollut jättänyt hakemusta ajoissa, oli virheellinen.

23. Kantelija väitti, että 29. tammikuuta 2016 saakka hänen uskottiin uskovan, että EIP harkitsisi uudelleen hänen irtisanomistaan koskevaa kantaansa, ”koska ongelma ei ollut ammatillinen vaan [hänen] ja [hänen] valvojan välinen suhde [7].” Saatuaan vahvistuksen siitä, että hänen sopimuksensa päätettäisiin, hän yritti löytää ratkaisun. EIP ei kuitenkaan reagoinut tai vastasi myöhässä, minkä vuoksi hänen oli mahdotonta noudattaa määräaikoja. Pääsy hänen sähköpostitililleen estettiin 3.2.2016 ilman ennakkoilmoitusta, eikä kukaan vastannut hänen puheluihinsa. Vasta 8. helmikuuta hän sai joitakin tietoja. EIP totesi, että olisi parempi etsiä ratkaisuja ilman tuomioistuinten osallistumista. EIP:n puutteellisen tiedottamisen vuoksi tämä oli kuitenkin hyvin vaikeaa. Edellä 4, 7 ja 8 kohdassa mainittujen EIP:n kanssa käytyjen yhteydenpitoyritysten lisäksi kantelija otti yhteyttä myös henkilöstöjaostoon 1. huhtikuuta 2016, mutta hän ei koskaan saanut vastausta.

24. Kantelija totesi, että EIP:n 2. toukokuuta 2016 antama vastaus hänen asianajajansa 10. maaliskuuta 2016 päivättyyn kirjeeseen lähetettiin juuri sen jälkeen, kun oikeusasiamies oli ilmoittanut EIP:lle hänen kantelustaan. Hän lisäsi, että hän ei vastannut EIP:lle, koska hän katsoi EIP:n toimineen epäeettisesti lähettämällä hänelle kirjeen meneillään olevan oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana. Jos hän olisi vastannut, se olisi ollut epäeettistä.

25. Lopuksi kantelija kiisti EIP:n lausunnon, jonka mukaan se oli käynyt rakentavaa kirjeenvaihtoa hänen kanssaan. Hän totesi, että hänen mielestään EIP ei ollut halukas etsimään ratkaisuja eikä osoittanut kiinnostusta vuoropuheluun. Kantelija pyysi oikeusasiamiestä tutkimaan myös hänen muita väitteitään ja vaateitaan EIP:tä vastaan.

Ratkaisuehdotukseen johtanut oikeusasiamiehen ennakkoarviointi

26. EIP katsoo, että sen henkilöstösääntöjen 41 artiklassa tarkoitettua sovittelumenettelyä sovelletaan entisiin toimihenkilöihin vain, jos he saavat EIP:n eläkettä. Se katsoo, että sillä on harkintavaltaa tulkita 41 artiklaa tällä tavoin. EIP katsoo myös, että entiset toimihenkilöt, jotka eivät saa EIP:n eläkettä, voivat nostaa kanteen virkamiestuomioistuimessa, vaikka sovittelumenettelyä ei olisi aloitettu.

27. Ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta tulkita unionin oikeutta sitovasti. Tämä ei kuitenkaan estä oikeusasiamiestä ottamasta kantaa siihen, onko toimielimen tulkinta tietystä säännöksestä hyvän hallinnon lainsäädännön ja periaatteiden mukainen.

28. Asetuksen 41 artiklassa ei tehdä eroa palveluksessa olevien ja entisten toimihenkilöiden (jotka eivät saa EIP:n eläkettä) välillä. Kyseisen 41 artiklan sanamuoto ei tue EIP:n väitettä, jonka mukaan kantelijan kaltaisten yksityisten oikeus aloittaa sovittelumenettely lakkaa välittömästi työsopimuksen päättyessä. Itse asiassa 41 artiklan sanamuoto näyttää edellyttävän sovittelumenettelyyn turvautumista ennen kanteen nostamista tuomioistuimessa – ”... sovinnolliseen ratkaisuun on pyrittävä ennen menettelyn aloittamista...” (kursivointi tässä). Se, että 41 artiklassa tarkoitettu sovittelumenettely ei ole henkilöstön jäsenen kannalta pakollinen, ei muuta sitä, että oikeus menettelyn aloittamiseen olisi annettava kaikille henkilöstön jäsenille [8]. Oikeus ei saisi riippua esimerkiksi siitä, aloittaako henkilöstön jäsen menettelyn muutamaa päivää sen jälkeen, kun henkilöstön jäsenen työsuhde EIP:ssä on päättynyt, tai muutamaa päivää ennen sitä. EIP ei voi 41 artiklan nojalla valita, mitä sen osia sovelletaan entisiin toimihenkilöihin ja mitä osia ei.

29. Pannessaan täytäntöön EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan EIP on sitoutunut pyrkimään sovittelumenettelyn avulla ratkaisemaan kaikenlaiset riidat EIP:n ja sen (nykyisten tai entisten) henkilöstön jäsenten välillä. EIP:n kanta näyttää tässä tapauksessa rikkovan patere legem quam ipse fecisti-periaatetta [9], jonka mukaan kaikkien viranomaisten on noudatettava omia sääntöjään. Lisäksi hyvän hallinnon periaatteet edellyttävät, että sisäiset säännöt laaditaan selkeästi sen varmistamiseksi, että kantelijan kaltaiset henkilöstön jäsenet, jotka ovat toimielimen päättäjiä heikommassa asemassa, voivat olla varmoja oikeuksistaan. Henkilöstön hyvinvointi riippuu oikeusvarmuudesta.

30. EIP toteaa, että sen oikeudellisen yksikön jäsenet olivat ilmoittaneet kantelijalle, että hän voi vedota sovittelumenettelyyn vain niin kauan kuin hän pysyy henkilöstön jäsenenä. Oikeudellinen yksikkö itse asiassa kertoi kantelijalle 21. tammikuuta 2016 päivätyssä sähköpostiviestissä, että hänen”olisi harkittava” sovittelumenettelyyn turvautumista ennen sopimuksensa päättymistä; hänelle ei kerrottu, että hänen oli tehtävä niin ennen työsuhteensa päättymistä. Jos oikeudellinen yksikkö halusi välittää jälkimmäisen ajatuksen, sen olisi pitänyt ilmaista se yksiselitteisesti. Joka tapauksessa 41 artiklan sanamuoto ei tue tätä näkemystä.

31. On epäoikeudenmukaista, että EIP tekee mitään erityistä johtopäätöstä siitä, että kantelija tiesi voivansa nostaa kanteen. Hänen asianajajansa varasi hänelle oikeuden saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi sen jälkeen, kun EIP oli 29.2.2016 päivätyssä kirjeessään virallisesti ilmoittanut kantelijalle, että hänen sovittelupyyntönsä oli jätettävä tutkimatta. Tuolloin asianajajalla ei ollut paljon vaihtoehtoja, vaan hän saattoi harkita tuomioistuinkäsittelyä.

32. On myös epäoikeudenmukaista väittää, että oikeusasiamiehelle tehty kantelu olisi pitänyt jättää tutkimatta, koska kantelija ei ollut pyytänyt sovittelumenettelyä ennen sopimuksensa päättymistä eikä esittänyt päteviä syitä siihen, miksi hän ei ollut tehnyt niin. EIP väittää itse asiassa lähinnä, että jos toimihenkilön työsopimus on päättymässä ja jos EIP tekee muutaman viime päivän aikana kyseiselle toimihenkilölle vastaisen päätöksen [10] ja jos kyseinen henkilö ei saa EIP:n eläkettä, hän menettäisi oikeutensa tehdä kantelu oikeusasiamiehelle, jos hän ei vetoa sovittelumenettelyyn muutamien jäljellä olevien päivien kuluessa. Näin tiukkaa määräaikaa tuskin voidaan pitää oikeudenmukaisena.

33. Lisäksi vaikuttaa järkevältä, että kaikilla henkilöstön jäsenillä, myös entisillä henkilöstön jäsenillä, olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua sovittelumenettelyyn. Jos näin ei olisi, henkilöstön jäseniä, jotka ovat riittävän onnekkaita voidakseen vedota sovittelumenettelyyn ennen työsopimuksensa päättymistä, kohdeltaisiin paremmin kuin niitä, jotka eivät pysty siihen. Tämä johtaisi eriarvoiseen kohteluun yhden työntekijäryhmän sisällä samanlaisten valitusten osalta: toiset voisivat osallistua sovittelumenettelyyn (vaikka heidän sopimuksensa olisivat päättyneet, koska he aloittivat menettelyn ennen sopimuksensa irtisanomista), kun taas toisilla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa oikeudenkäynti.

34. Sovittelumenettely on keskeinen väline, jolla pyritään ratkaisemaan riidat sisäisesti ilman, että asiaa tarvitsee viedä Euroopan unionin tuomioistuimeen tai Euroopan oikeusasiamiehelle. Se antaa molemmille osapuolille mahdollisuuden keskustella avoimesti riidanalaisista asioista ja yrittää päästä sovintoratkaisuun ja oikeudenmukaiseen ratkaisuun, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä. Tarkasteltaessa tapauksen tosiseikkoja, mukaan lukien EIP:n yhteydenpito oikeusasiamieheen tämän tutkimuksen aikana, on vaikea välttää päätelmää, jonka mukaan EIP on omaksunut kantelijan tilanteeseen vähemmän hyödyllisen lähestymistavan. On esimerkiksi valitettavaa, että EIP:n vastaus oikeusasiamiehen toimiston kantelua koskevaan ilmoitukseen kesti lähes viisi kuukautta. Koska oikeusasiamiehen toimisto oli ilmoittanut pyrkivänsä nopeaan ratkaisuun kanteluun, vastaamisen viivästyminen on erittäin pettymys.

35. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies toteaa alustavasti, että EIP on syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan päättäessään jättää tutkimatta kantelijan pyynnön turvautua EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaiseen sovittelumenettelyyn. Siksi hän tekee jäljempänä vastaavan ehdotuksen ratkaisuksi Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

36. Tämän ehdotuksen perusteella kantelijan muita väitteitä ja väitteitä ei tällä hetkellä arvioida.

Ratkaisuehdotus

Oikeusasiamies ehdottaa, että EIP i) katsoo, että kantelijan 10. maaliskuuta 2016 päivätty EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukainen sovittelupyyntö on otettu käsiteltäväksi, ja ii) aloittaa sovittelumenettelyn viipymättä.

Sovittelumenettelyn olisi katettava väitettyä epäoikeudenmukaista irtisanomista ja väitettyä häirintää koskevat kysymykset.

Oikeusasiamies ehdottaa lisäksi, että EIP:n olisi hyvän tahdon eleenä maksettava kantelijalle lisäkuukauden palkka, kuten EIP ehdotti 2. toukokuuta 2016 päivätyssä kirjeessään. Maksu olisi suoritettava mahdollisimman pian, sanotun kuitenkaan rajoittamatta EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklan mukaisen sovittelumenettelyn mahdollista tulosta.

 

Emily O'Reilly

Euroopan oikeusasiamies

Strasbourgissa 10.3.2017

 

[1] Euroopan parlamentin päätös, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (94/262/EHTY, EY, Euratom), EYVL L 113, s. 15.

[2] Päätös perustui”useisiin havaintoihin koeajalla – – erityisesti [kantelijan] epätäsmällisyyteen keskeisissä hallinnollisissa tehtävissä. ... Lisäksi se, ettei [hänellä] ole vastuuvelvollisuutta keskeisistä vastuistaan, on johtanut siihen, että tehtävät on jätetty ilman valvontaa tai niitä ei ole suoritettu ajoissa.”

[3] Kantelijan huomautuksista ilmenee, että hän sai tietää, että EIP aikoi tehdä tämän päätöksen 29. tammikuuta 2016.

[4] Asianajaja pyysi EIP:tä ilmoittamaan kantelijalle täsmälliset syyt hänen sopimuksensa irtisanomiseen. Hän pyysi myös, että EIP maksaisi kantelijan palkan 30. kesäkuuta 2016 saakka ja että tämä saisi irtisanomiskorvauksen kiinteämääräisenä korvauksena, joka vastaa kahden ja puolen kuukauden palkkaa. Lopuksi hän pyysi EIP:tä säilyttämään kantelijan oikeudet sairausvakuutukseen ja hänen eläkejärjestelmänsä etuuksiin 15. elokuuta 2016 saakka.

[5] Oikeusasiamiehen ohjesäännön 2.8 artiklan mukaisesti.

[6] EIP:n vastaus kesti viisi kuukautta.

[7] Kantelija liitti valitukseensa henkilöstökomitean jäsenen 20. tammikuuta 2016 päivätyn sähköpostiviestin. Viimeksi mainittu ilmoitti hänelle puhuneensa asiasta vastaavan apulaisjohtajan kanssa. Hän totesi, että viimeksi mainittu ”oli hyvin avoin ja rakentava, eikä hänen tilannettaan ole täysin estetty – –. Päätös ei ole henkilökohtainen päätös [hänen esimieheltään] vaan eri ihmisiltä. [Apulaisjohtaja] kuitenkin päättää asiasta.”

[8] Se, että sovittelumenettely ei ole pakollinen, on vahvistettu oikeuskäytännössä. Ks. esimerkiksi unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 17.6.2003, Seiller v. EIP, T-385/00, ECLI:EU:T:2003:169, ja tuomio 16.9.2013, Carlo De Nicola v. EIP, T-264/11 P, ECLI:EU:T:2013:461.

[9] Tämä lause voidaan kääntää löyhästi seuraavasti: ”noudattakaa itse säätämäänne lakia”.

[10] On muistettava, että EIP vahvisti 9 päivänä helmikuuta 2016 kirjatulla kirjeellä päätöksensä irtisanoa kantelijan sopimus. Näin ollen kolmen kuukauden määräaika sovittelumenettelyn aloittamiselle alkoi kulua kyseisestä päivästä.