Asia koski entisen työntekijän väitettyä epäoikeudenmukaista irtisanomista ja häirintää Euroopan investointipankissa (EIP).

Oikeusasiamiehen tutkimuksessa keskityttiin siihen, että EIP oli väitetysti perusteettomasti evännyt kantelijalta niin kutsutun sovittelumenettelyn, josta säädetään EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklassa (jossa säädetään, että henkilöstön jäsenet voivat nostaa kanteen EU:n tuomioistuimessa, jos EIP:n kanssa syntyy riita, ja että heidän olisi ennen sitä pyrittävä sovittelumenettelyssä sovintoratkaisuun). Oikeusasiamies totesi alustavasti, että EIP oli syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan katsoessaan, että sovittelumenettelyä ei voitu soveltaa entiseen toimihenkilöön, joka ei saanut EIP:n eläkettä. Oikeusasiamies ehdotti näin ollen, että EIP aloittaisi viipymättä sovittelumenettelyn sekä irtisanomista että häirintää koskevien kysymysten osalta. Pankki suostui aloittamaan irtisanomista koskevan sovittelumenettelyn ja siirsi kantelijan toiseen häirintää koskevaan menettelyyn.

Oikeusasiamies totesi, että hänen puheenvuoronsa jälkeen oli löydetty ratkaisu. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn.

Asia koski Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) väliaikaisen toimihenkilön koeajan arviointia. Kantelija, joka irtisanottiin koeajan päätyttyä, väitti, että hänen arvioinnissaan oli useita menettelyllisiä puutteita. EASO ei myöskään vastannut hänen EU:n henkilöstösääntöjen nojalla tekemiinsä valituksiin.

Oikeusasiamies tutki asiaa ja pyysi EASOa vastaamaan kanteluihin. Hän totesi, että EASO oli toteuttanut tarvittavat toimet varmistaakseen kantelijan koeajan puolueettoman arvioinnin ja että se oli kunnioittanut kantelijan oikeutta tulla kuulluksi ennen lopullisen päätöksen tekemistä hänen työsuhteensa jatkamisesta. Oikeusasiamies päätti näin ollen asian käsittelyn.

EU:n virkamiesten on osoitettava kykynsä työskennellä kolmannella kielellä ennen ensimmäistä ylennystään. Kun EU:n virastossa työskentelevä kantelija ei läpäissyt kolmannen kielen kielitaitokoetta, hän pyysi EPSOa perustelemaan kokeen kirjoituskokeen suhteellisen alhaisen arvosanan ja ilmoittamaan hänelle myös mahdollisista arviointimekanismeista. Hänen mukaansa EPSOn selitykset hänen palkkaluokkansa osalta vaikuttivat epäjohdonmukaisilta, kun taas sen alkuperäinen vastaus uudelleentarkastelumahdollisuuksista oli virheellinen. Kantelijan vaatimuksesta EPSO suostui arvioimaan hänen kirjallisuuskokeensa uudelleen. Toinen arvioija vahvisti alkuperäisen arvosanan.

Oikeusasiamies tutki asiaa. Hän tarkasteli kantelijan testiä sekä kahden arvioijan arviointeja. Oikeusasiamies ei havainnut ilmeistä virhettä tai osoituksia puolueellisuudesta kantelijan kirjallisen kokeen arvioinnissa. Uudelleentarkastelumahdollisuuksia koskevien virheellisten tietojen osalta EPSO myönsi virheensä ja pyysi kantelijalta anteeksi. Oikeusasiamies ei pitänyt lisätutkimuksia tarpeellisina ja päätti asian käsittelyn. Hän ehdotti kuitenkin parannuksia kielitaitokokeisiin osallistujille annettuihin tietoihin menettelystä ja heidän muutoksenhaku- ja muutoksenhakuoikeuksistaan.

Kantelija, joka työskentelee Euroopan unionin tuomioistuimessa määräaikaisella sopimuksella, haki EPSOn kilpailua konferenssitulkkien palkkaamiseksi. Kilpailuilmoituksessa todettiin, että täytetyt hakemukset oli jätettävä viimeistään 6. elokuuta 2013 klo 12.00. Kantelija ei noudattanut määräaikaa. Hän ilmoitti 7.8.2013 EPSOlle, että hän oli ollut sairaalahoidossa 5.–6.8.2013, joten hän ei ollut voinut täyttää hakemustaan ajoissa. Hän pyysi 7.8.2013 EPSOa pidentämään määräaikaa. EPSO kieltäytyi. Sen pääasiallinen hylkäysperuste oli se, että sen on kohdeltava kaikkia hakijoita yhdenvertaisesti.

Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi alustavasti, että EPSO ei ollut tutkinut, oliko kantelijan tilanteessa kyse ylivoimaisesta esteestä. Näin ollen hän suositteli, että EPSO i) myöntää, että on tilanteita, joissa ylivoimaisen esteen vuoksi on oikeudenmukaista ja asianmukaista, että hakijoille annetaan uusi määräaika; ii) selvennetään olosuhteet, joissa tällainen uusi määräaika olisi asetettava; ja iii) ilmoitettava asiasta ehdokkaille. EPSO hylkäsi alun perin oikeusasiamiehen suositukset ja katsoi, että olisi vaikea erottaa toisistaan hakijoiden esittämiä eri perusteluja ja esittää, miten hakijat osoittaisivat ylivoimaisen esteen tapahtuneen. Se lisäsi, että se, että hakijoille annettaisiin mahdollisuus vedota ylivoimaiseen esteeseen, vaarantaisi sekä avointen kilpailujen moitteettoman kulun että hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun. Se viittasi myös tilastoihin, jotka sen mukaan osoittivat, että kaikkien määräajan pidentämistä koskevien pyyntöjen käsittely määräajan päättymisen jälkeen olisi EPSOlle hallinnollinen rasite.

Oikeusasiamiehen ja EPSOn henkilöstön tapaamisten jälkeen EPSO kuitenkin lopulta hyväksyi periaatteessa oikeusasiamiehen suositukset. Kantelijan erityistapauksen osalta oikeusasiamies totesi kuitenkin, että kyseinen kilpailu oli päättynyt. Hän totesi myös, että kantelija oli päättänyt olla kommentoimatta EPSOn vastausta hänen suosituksiinsa. Tämän vuoksi oikeusasiamies katsoi, että lisätutkimuksille ei ollut perusteita sen selvittämiseksi, täyttikö kantelijan tapaus ylivoimaisen esteen vaatimukset, joita EPSO nyt periaatteessa suostuu soveltamaan.

Euroopan unionin neuvoston entinen harjoittelija valitti, että EU:n toimielinten harjoittelijoilleen maksama korvaus ei ole asianmukainen, koska se on alle vähimmäispalkan eikä siten takaa harjoittelijoille kohtuullista elintasoa.

Oikeusasiamies aloitti asiaa koskevan tutkimuksen. Hän totesi, että neuvosto oli selittänyt riittävän yksityiskohtaisesti, miten harjoittelukorvauksen määrä määritetään. Oikeusasiamies katsoi, että päätös maksaa korvaus, joka vastaa 25:tä prosenttia palkkaluokkaan AD5.1 kuuluvan virkamiehen palkasta, oli kohtuullinen. Neuvosto teki tämän päätöksen harkintavaltansa puitteissa hallinnollisten tarpeidensa ja käytettävissä olevien määrärahojensa perusteella.

Oikeusasiamies totesi, että neuvosto tekee eron harjoittelun ja työsuhteen välillä. Näin ollen harjoittelija saa korvauksen eikä palkkaa, koska harjoittelijan oikeudet ja velvollisuudet eivät ole rinnastettavissa toimihenkilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Oikeusasiamies piti neuvoston selitystä kohtuullisena.

Näin ollen hän päätti asian käsittelyn toteamalla, ettei neuvoston käytäntö ollut hallinnollinen epäkohta.

Asia koski ECDC:n päätöstä irtisanoa väliaikaisen toimihenkilön sopimus koeajan päätyttyä.

Oikeusasiamies suoritti asiaa koskevan tutkimuksen ja katsoi, että ECDC:n antamat selitykset sen päätöksestä olla pitämättä kantelijaa työelämässä koeajan päättyessä olivat yleisesti ottaen kohtuullisia.

Oikeusasiamies katsoi kuitenkin, että ECDC ei ollut tehnyt kantelijalle ajoissa selväksi, a) että uusien tulokkaiden arviointivuoropuhelussa havaitut ongelmat olivat niin vakavia, että kantelijan sopimuksen irtisanominen oli perusteltua, b) millä aloilla kantelijan olisi parannettava toimintaansa erityisen ja selkeän toimintasuunnitelman avulla. Tämän laiminlyöminen merkitsi hallinnollista epäkohtaa. Lisäksi oikeusasiamies katsoo, että olosuhteissa, joissa EU:n elimellä ei ole riittävästi aikaa arvioida asianmukaisesti väliaikaisen toimihenkilön työtä tai joissa väliaikaisella toimihenkilöllä ei ole ollut riittävää tilaisuutta korjata puutteita hänen suorituksissaan, olisi hyvä hallinto tutkia, onko olemassa "poikkeuksellisia olosuhteita", jotka oikeuttavat koeajan pidentämisen. Koska asiakirja-aineistossa ei ole näyttöä siitä, että ECDC olisi vakavasti tutkinut mahdollisuutta pidentää kantelijan koeaikaa, oikeusasiamies teki vastaavan parannusehdotuksen tulevaisuutta varten. Lopuksi, koska on hyvän hallinnon mukaista pyytää anteeksi mahdollisia huonoja käytäntöjä, oikeusasiamies katsoo, että ECDC:n olisi tunnustettava virheensä tämän tapauksen käsittelyssä ja pyydettävä kantelijalta anteeksi näitä virheitä.

Tässä kantelussa on kyse väitteestä, jonka mukaan Euroopan komissio ei ole erityisneuvonantajaa nimittäessään noudattanut eturistiriitojen ehkäisemistä koskevia omia sääntöjään.

Syyskuussa 2015 kaksi kansalaisjärjestöä valitti oikeusasiamiehelle, että komissio ei ollut noudattanut sen sääntöjä nimittäessään erityisneuvonantajan avustamaan komission puheenjohtajaa. Komissio julkaisi 18. joulukuuta 2014 lehdistötiedotteen, jossa ilmoitettiin Edmund Stoiberin nimittämisestä komission puheenjohtajan erityisneuvonantajaksi. Tämä ilmoitus annettiin kolme kuukautta ennen kuin Stoiber nimitettiin virallisesti 4. maaliskuuta 2015 ilman vastuuvapauslauseketta vielä täyttämättä olevista hallinnollisista vaatimuksista. Kantelijat väittivät, että tämä ennenaikainen ilmoitus vaaransi komission kyvyn arvioida puolueettomasti ja kriittisesti, oliko kyseisellä henkilöllä eturistiriitoja. He valittivat myös, että komission "vakuutuslausumassa", joka on olennainen osa nimitysprosessia, ei mainittu erityisneuvonantajan tehtäviä Nürnbergerissä, joka on suuri vakuutuskonserni.  

Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että komission lehdistötiedote oli virheellinen ja harhaanjohtava. Oikeusasiamies totesi myös, että ennenaikainen ilmoitus nimityksestä ilman vastuuvapauslauseketta herätti kiinnostuneessa yleisössä perusteltuja epäilyjä siitä, oliko eturistiriitakysymystä tutkittu puolueettomasti ja kriittisesti ilmoituksen jälkeen. Oikeusasiamies havaitsi komission toiminnassa hallinnollisia epäkohtia molemmissa tapauksissa. Oikeusasiamies totesi myös, että komissio ei ollut selittänyt, miksi vakuutusryhmään nimitetyn erityisneuvonantajan tehtävät jätettiin pois tarkastuslausumasta. Hän totesi, että kyse oli myös hallinnollisesta epäkohdasta.

Asia koski komission päätöstä muuttaa alkuperäistä ehdotustaan, joka koski Yhdistyneen kuningaskunnan eläkejärjestelmässä karttuneiden kantelijan eläkeoikeuksien siirtämistä EU:n eläkejärjestelmään.

Komissio väitti, että sen oli muutettava alkuperäistä ehdotustaan, koska se perustui yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin, jotka olivat jo vanhentuneita ehdotuksen tekohetkellä. Komission tarkistettu ehdotus, joka oli kantelijan kannalta epäedullisempi, perustui alkuperäisen ehdotuksen antamispäivänä voimassa olleisiin tarkistettuihin yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin. Kantelija väitti, että komission olisi noudatettava hänen ensimmäistä ehdotustaan, jonka hän oli jo hyväksynyt.

Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että unionin yleinen tuomioistuin oli katsonut, että komissiolla ei ollut oikeudellista velvollisuutta tehdä ehdotuksia unionin eläkejärjestelmän ulkopuolella hankittujen eläkeoikeuksien siirtämisestä ja että itse asiassa tällaisten siirrettyjen eläkeoikeuksien arvo voitiin määrittää vasta siirron jälkeen. Itse asiassa komissio on ottanut tämän käytännön käyttöön yksinkertaisesti tiedottaakseen virkamiehilleen paremmin siitä, mitä he voivat odottaa, kun he todella päättävät pyytää eläkeoikeuksiensa siirtämistä EU:n eläkejärjestelmään.

Oikeusasiamies päätti kantelun käsittelyn ja totesi, ettei komissio ollut syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan.

Kantelija on komission virkamies (AST), jota ei ylennetty seuraavaan palkkaluokkaan vuoden 2013 ylennyskierroksella, ja hän valitti asiasta oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamies ilmoitti kantelijalle, että tutkintaan ei ollut perusteita. Kantelija väitti kuitenkin myös, että kahdeksan hänen kanssaan samaan palkkaluokkaan kuuluvaa virkamiestä, joita ei ollut merkitty ylennystarkoituksessa (aiempien sääntöjen mukaisesti kertyneiden ylennyspisteiden perusteella), oli ylennetty. Oikeusasiamies aloitti näin ollen tutkimuksen väitteestä, jonka mukaan komissio ei ollut selittänyt, miksi kahdeksan virkamiestä, joita ei ollut merkitty luetteloon, ylennettiin seuraavaan AST-palkkaluokkaan.

Lausunnossaan komissio selitti, että asianomaisilla kahdeksalla virkamiehellä oli suhteellisesti paremmat ansiot kuin kantelijalla yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistettujen kolmen arviointiperusteen osalta ja että liputuksella oli vain toissijainen rooli. Oikeusasiamies totesi, että sovellettavat siirtymäsäännökset eivät estäneet nimittämättömien virkamiesten ylentämistä. Oikeusasiamies ei näin ollen havainnut komissiossa hallinnollista epäkohtaa ja päätti asian käsittelyn.

Asia koski erään komission entisen virkamiehen komissiolle esittämää pyyntöä saada yksityiskohtaisia tietoja mahdollisista kurinpitomenettelyistä toista komission entistä virkamiestä vastaan.

Komissio vastasi, ettei se voinut paljastaa pyydettyjä tietoja. Se pyrki myös vakuuttamaan kantelijan siitä, että se käsitteli entisen virkamiehen asiaa toteuttamalla kaikki tarvittavat toimenpiteet.

Asiaa koskevaan oikeusasiamiehen tutkimukseen sisältyi entistä virkamiestä koskevien komission asiakirjojen tarkastaminen. Oikeusasiamies katsoi, että vaikka toimielinten on säilytettävä avoimuuden korkea taso, komissiolla oli käsiteltävässä asiassa oikeus katsoa, ettei se voinut paljastaa yksityiskohtia entiseen virkamieheen liittyvistä toimistaan vahingoittamatta menettelyn oikeudenmukaista kulkua yleisesti ja asianomaisen virkamiehen yksityisyyttä.

Näin ollen asian käsittely päätettiin toteamalla, ettei hallinnollista epäkohtaa ollut tapahtunut.