(Valmistettu Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti (1))

KILPAILUKYKY

Kantelija on saksalaisen viikkolehden ”Stern” Brysselin-kirjeenvaihtaja. Kahdessa artikkelissa, jotka julkaistiin 28. helmikuuta ja 7. maaliskuuta 2002, sanomalehti käsitteli useita EU:n virkamiehen Paul van Buitesen esittämiä väitettyjä sääntöjenvastaisuuksia koskevia syytöksiä sekä Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) näitä syytöksiä koskevia tutkimuksia. Artikkelit perustuivat van Buitesen raporttiin ja lehden saamiin luottamuksellisiin OLAFin asiakirjoihin. Kantelijan mukaan mikään muu sanomalehti ei ollut saanut jäljennöksiä näistä asiakirjoista kyseiseen ajankohtaan mennessä.

OLAF julkaisi 27.3.2002 lehdistötiedotteen, jossa se totesi, että ”toimittaja” oli saanut useita asiakirjoja van Buitesen esille ottamia seikkoja koskevasta tutkimuksestaan ja että OLAF oli näin ollen päättänyt aloittaa asetuksen (EY) N:o 1073/1999 (2) 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti sisäisen tutkimuksen luottamuksellisten tietojen epäillystä luovuttamisesta. Lehdistötiedotteen mukaan tämä sisäinen tutkimus kattaisi myös väitteen, jonka mukaan asiaankuuluvat asiakirjat oli saatu ”maksamalla virkamiehelle”.(3) European Voice -sanomalehti lainasi 4.4.2002 päivätyssä painoksessaan OLAFin tiedottajaa todeten, että OLAFille oli ”annettu alustavaa näyttöä siitä, että maksu on saattanut tapahtua”.

Kantelija ja hänen sanomalehtensä katsoivat, että vaikka OLAFin lehdistötiedotteessa ei ollut mainittu mitään nimeä, siihen sisältyvän lahjontasyytteen oli ymmärrettävä kohdistuvan heihin. Kantelijan mukaan OLAF oli poikennut tavanomaisesta käytännöstään julkistamalla sen, että sisäinen tutkimus oli aloitettu, ja julkaisemalla väitteitä, jotka perustuivat huhuihin ja joista ei ollut tosiseikkoihin perustuvaa näyttöä. Vertailun vuoksi kantelija viittasi Euroopan komission puheenjohtajan tiedottajaa vastaan esitettyihin väitteisiin, joiden osalta OLAF oli hänen mielestään reagoinut eri tavalla. Lisäksi hän esitti otteita OLAFin valvontakomitean 9. ja 10.4.2002 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta, jonka mukaan komitean jäsenet olivat ilmoittaneet olevansa ”yllättyneitä” siitä, että OLAFin lehdistötiedotteessa viitattiin väitettyyn maksuun. Kantelija epäili, että OLAFin toiminta saattoi johtua komission harjoittamasta painostuksesta. Tässä yhteydessä hän viittasi 6.3.2002 pidetyn komission kokouksen pöytäkirjaan.

Kantelija toimitti myös jäljennöksen OLAFin sisäisestä sähköpostiviestistä, jonka Butticé (OLAFin tiedottaja) jakoi OLAFissa 11. huhtikuuta 2002. Tässä sähköpostiviestissä Butticé huomautti, että ainoat tuolloin varmat tosiseikat olivat se, että lehdistölle oli vuotanut OLAFin luottamuksellinen asiakirja ja että oli huhuja, joiden mukaan kyseinen asiakirja oli jopa maksettu, ja jopa maininta maksetusta hinnasta: ”qu’il y avait des ”rumeurs” qui circulaient autour de l’OLAF et autour de la Commission européenne selon lesquelles ces documents auraient même été ”payés” (avec même l’indication d’un montant...)”.

Kantelija ja hänen sanomalehtensä totesivat, etteivät he koskaan suorittaneet maksuja EU:n henkilöstölle tai muille henkilöille kyseisten asiakirjojen saamiseksi. Stern julkaisi asiasta lehdistötiedotteen 28.3.2002. Kantelija tiedusteli, oliko OLAF asiaa koskevan tutkimuksen aloittaessaan ylittänyt toimeksiantonsa, joka oli yksinomaan yhteisön taloudellisten etujen suojaaminen. Näitä taloudellisia etuja ei ollut vaarannettu julkaisemalla artikkeli ”Sternissä”. Lehti kirjoitti 3.4.2002 OLAFin valvontakomitean puheenjohtajalle. Kyseisen elimen puheenjohtaja totesi 11. huhtikuuta 2002 päivätyssä vastauksessaan, että lehden toimittamat tiedot oli otettu huomioon. Hän katsoi myös, että 6.3.2002 pidetyn komission kokouksen pöytäkirjasta ei ilmennyt, että komissio olisi painostanut OLAFia.

Kantelija kääntyi 29. heinäkuuta 2002 päivätyssä kirjeessään OLAFin pääjohtajan puoleen ja valitti 27. maaliskuuta 2002 päivätystä lehdistötiedotteesta. Kantelija pyysi OLAFia peruuttamaan tämän lehdistötiedotteen tai tiedottamaan yleisölle, ettei sillä ollut syytä epäillä itseään ja sanomalehteä. Lisäksi kantelija huomautti, että komission Euroopan parlamentin jäsenen kirjalliseen kysymykseen antaman vastauksen perusteella vaikutti mahdolliselta, että OLAF oli seurannut tai sallinut OLAFin henkilöstön sähköpostiviestien ja puhelujen seurannan selvittääkseen, mitä lähteitä sanomalehti oli mahdollisesti käyttänyt. Tämän vuoksi hän pyysi OLAFia vahvistamaan, ettei se ollut missään vaiheessa seurannut hänen puhelin- tai sähköpostiviestintäänsä OLAFin henkilöstön kanssa. Jos tällainen seuranta olisi pitänyt toteuttaa, kantelija pyysi OLAFia täsmentämään oikeusperustan tällaiselle puuttumiselle hänen yksityiselämäänsä sekä sen, milloin ja miten tuomari oli antanut luvan tällaiseen puuttumiseen. Lopuksi kantelija kysyi, mitä häntä koskevia henkilötietoja OLAF oli näin saanut.

OLAF vastasi kantelijan kirjeeseen 22.8.2002. OLAF huomautti, ettei se ollut maininnut lehdistötiedotteessaan kantelijaa eikä hänen sanomalehteään ja ettei asiasta ollut suunnitteilla uutta lehdistötiedotetta. Lisäksi se korosti, että OLAF on aina varmistanut, että sen tutkintamenetelmät ovat lainsäädännön mukaisia, ja lisäsi, että OLAFilla ei ollut kantelijaa koskevia henkilötietoja lukuun ottamatta hänen työosoitettaan, puhelinnumeroaan jne.

Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa kantelija esitti lähinnä seuraavat väitteet:

(1) OLAF oli toiminut virheellisesti julkistaessaan 27. maaliskuuta 2002 antamassaan lehdistötiedotteessa ja European Voicelle esittämissään huomautuksissa lahjontaväitteet, joiden oli ymmärrettävä kohdistuvan kantelijaan ja hänen sanomalehteensä.

(2) OLAF ei ollut vastannut kaikkiin kantelijan 29.7.2002 päivätyssä kirjeessä esitettyihin kysymyksiin.

Kantelija väitti, että OLAFin olisi peruutettava lahjontaa koskevat väitteet mieluiten samalla tavalla kuin ne oli esitetty, toisin sanoen lehdistötiedotteella ja erillisellä tiedonannolla ”European Voicelle”. Lisäksi hän vaati OLAFia antamaan täydellisen vastauksen 29.7.2002 päivätyssä kirjeessään esitettyihin kysymyksiin.

KYSYMYS

OLAFin lausunto

Lausunnossaan OLAF esitti seuraavat huomautukset:

OLAFin 27.3.2002 antamassa lehdistötiedotteessa todettiin, että a) virasto oli aloittanut asetuksen (EY) N:o 1073/1999 mukaisen sisäisen tutkimuksen OLAFin laatimaan kertomukseen sisältyvien luottamuksellisten tietojen ilmeisestä vuotamisesta ja b) että viraston saamien tietojen mukaan toimittaja oli saanut useita niin kutsuttuun Van Buitenen -tapaukseen liittyviä asiakirjoja ja että ei ollut poissuljettua, että näistä asiakirjoista olisi voitu suorittaa maksu jollekin OLAFissa (tai mahdollisesti jossakin muussa EU:n toimielimessä) toimivalle henkilölle.

Päätös ilmoittaa sisäisen tutkinnan aloittamisesta tehtiin huolellisen harkinnan jälkeen. Ilmoituksen syyt olivat seuraavat:

(1) Tämän jälkeen tiedotusvälineissä julkaistut luottamukselliset tiedot heikensivät OLAFin tehokkuutta ja siten petosten torjuntaa, koska ne haittasivat meneillään olevia tutkimuksia;

(2) Jos tietojen vuotaminen johtuisi OLAFin virkamiehestä, se rikkoisi OLAFin oikeudellisia velvoitteita, erityisesti asetuksen (EY) N:o 1073/1999 8 artiklaa, EY:n perustamissopimuksen 287 artiklaa ja henkilöstösääntöjen 17 artiklaa, jotka koskevat salassapitovelvollisuutta, sekä EY:n perustamissopimuksen 286 artiklaa ja asetusta (EY) N:o 45/2001, jotka koskevat henkilötietojen suojaa.

(3) Asetuksen (EY) N:o 1073/1999 8 artiklan 3 kohdassa edellytettiin, että OLAFin johtaja ”varmistaa, että viraston työntekijät ja muut hänen alaisuudessaan toimivat henkilöt noudattavat henkilötietojen suojaa koskevia yhteisön ja kansallisia säännöksiä”. Asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa edellytettiin, että OLAFin johtaja ”varmistaa, että [tutkimuksen aikana kerättyjen tietojen luottamuksellisuutta koskevaa] artiklaa ja perustamissopimuksen 286 ja 287 artiklaa sovelletaan”. Näin ollen vuotojen johdosta toteutetut toimet täyttivät johtajan oikeudelliset velvoitteet toteuttaa toimia tällaisten tapausten ilmetessä.

Oli myös tärkeää suojella OLAFin uskottavuutta suuren yleisön keskuudessa ilmoittamalla, että näiden rikkomisten torjumiseksi on ryhdytty toimiin. Koska sillä, että OLAFin virkamies on mahdollisesti vastuussa luottamuksellisten tietojen ja henkilötietojen laittomasta paljastamisesta, on vakavia seurauksia, OLAFin johtaja päätti ilmoittaa julkisesti ja mahdollisimman avoimesti, että OLAF tutkii näitä rikkomuksia tunnistaakseen niistä vastuussa olevat ja estääkseen tällaiset uudet rikkomukset.

Lisäksi sillä oli OLAFin saamien konkreettisten tietojen perusteella syytä uskoa, että OLAFin virkamiehelle tai muulle unionin virkamiehelle oli ainakin kerran suoritettu maksu luottamuksellisten asiakirjojen toimittamisesta. Jos näin olisi todella tapahtunut, virkamies olisi syyllistynyt korruptioon, rikokseen ja olisi rikkonut useita henkilöstösääntöjen artikloja. Sen selvittäminen, oliko näin todella tapahtunut, oli vielä kesken.

OLAF ei ollut koskaan spekuloinut, mitkä toimittajat tai mitkä mediaorganisaatiot olisivat voineet maksaa OLAFille tai muille EU:n virkamiehille luottamuksellisista asiakirjoista. Kantelija ei ollut esittänyt mitään näyttöä tukeakseen väitettään, jonka mukaan hänellä yksin tiedotusvälineissä oli hallussaan kyseiset asiakirjat OLAFin tutkimuksen aloittamisajankohtana. Päinvastoin oli näyttöä siitä, että muut tiedotusvälineet olivat saaneet samat asiakirjat. OLAF hylkäsi kantelijan väitteen, jonka mukaan ehdotukset siitä, että maksu olisi mahdollisesti suoritettu, olisi ymmärrettävä siten, että ne kohdistuvat häneen ja hänen työnantajiinsa.

Kantelijan 29. heinäkuuta 2002 päivätyssä kirjeessä esitettiin useita yksityiskohtaisia kysymyksiä OLAFin toimintamenetelmistä, erityisesti sähköposti- ja puhelinviestintään liittyvien valvontatekniikoiden mahdollisesta käytöstä. Joissakin olosuhteissa OLAF tai jäsenvaltioiden viranomaiset, joiden kanssa OLAF teki yhteistyötä tutkimuksissa, saattoivat laillisesti saada tietoja tähän yleiseen otsakkeeseen kuuluvilla menetelmillä. Tällaista mahdollisuutta käsiteltiin esimerkiksi komission äskettäin henkilöstölleen antamassa ilmoituksessa siitä, että virkamiehet käyttävät sähköpostijärjestelmää asianmukaisesti. OLAFilla ei kuitenkaan ollut vapautta keskustella meneillään olevan tutkimuksen yhteydessä käytettävistä tutkimusmenetelmistä. OLAFilla ei ollut teknisiä eikä oikeudellisia keinoja puhelinlinjojen salakuunteluun.

OLAF katsoi, että edellä esitetyn perusteella se oli käsitellyt asiaa täysin asianmukaisella tavalla.

Kantelijan huomautukset

OLAFin lausuntoa koskevissa huomautuksissaan kantelija pysytti valituksensa ja esitti seuraavat lisähuomautukset:

OLAFin oikeutta ryhtyä toimiin mahdollisia viraston sisäisiä vuotoja vastaan ei kiistetty. Kantelu koski yksinomaan OLAFin tässä tarkoituksessa käyttämiä menetelmiä. OLAF oli maininnut tavoitteekseen edetä ”mahdollisimman avoimesti”. Avoimuudessa oli kuitenkin kyse tosiseikoista, kun taas tässä tapauksessa oli kyse ”huhuista”. Oli erittäin vastuutonta työskennellä sellaisten huhujen kanssa, joita ei ollut todistettu.

Vaikka tämä hallinnollinen epäkohta saattoi vaikuttaa useisiin toimittajiin, kantelija oli OLAFin levittämien huhujen pääasiallinen uhri. Kantelija toimitti useita lehtileikkeitä osoittaakseen, että van Buitesen paljastuksista kertovan tarinan lähteeksi oli nimetty vain ”Stern”. Vaikka myös muilla toimittajilla olisi pitänyt olla hallussaan asiaankuuluvat asiakirjat (lainaamatta niitä heiltä), OLAFin levittämä lahjontaepäily kohdistuisi ensisijaisesti kantelijaan, koska hän oli lainannut ensin ja laajimmin näitä asiakirjoja.

OLAF kieltäytyi 29.7.2002 päivätyn kirjeen osalta edelleen paljastamasta tässä asiassa sovellettuja säännöksiä. Ei ollut hyväksyttävää olla ilmoittamatta oikeusperustaa tällaiselle mahdollisesti vakavalle puuttumiselle yksityiselämään.

MUUT TUTKIMUKSET

Tutkittuaan huolellisesti OLAFin lausunnon ja kantelijan huomautukset kävi ilmi, että lisätutkimukset olivat tarpeen.

Lisätietopyyntö

Oikeusasiamies pyysi näin ollen OLAFia (1) selittämään erityisesti kantelijan huomautuksissaan esittämien todisteiden perusteella, miksi se katsoo, että 27.3.2002 päivätyssä lehdistötiedotteessa olevalla viittauksella ”a” toimittajaan tarkoitettiin tai olisi voitu tarkoittaa muita henkilöitä, (2) kommentoimaan sitä, että Butticén 11.4.2002 päivätyn sisäisen sähköpostiviestin mukaan ainoat varmat tosiseikat (”faits”) olivat vuoto ja kiertävät huhut (”qu’il y avait des ”rumeurs” qui circulaient”), ja (3) täsmentämään, millä perusteella voitaisiin toteuttaa toimenpiteitä, kuten puhelin- tai sähköpostikirjeenvaihdon valvonta.

OLAFin vastaus

Vastauksessaan OLAF esitti seuraavat huomautukset:

Viittaus ”toimittajaan” oli puolueeton eikä siihen liittynyt mitään tiettyä henkilöä, koska muut toimittajat olivat itse asiassa julkaisseet artikkeleita ennen OLAFin 27.3.2002 antamaa lehdistötiedotetta, joka perustui samaan sisäiseen asiakirjaan, johon kantelija viittasi 28.2.2002 päivätyssä artikkelissaan. Esimerkiksi Le Monde julkaisi 3.3.2002 artikkelin, jossa viitattiin kyseiseen asiakirjaan. Belga-uutistoimisto raportoi 22.3.2002 OLAFin tutkimuksista viitaten kyseiseen asiakirjaan. Sama virasto ilmoitti 26. maaliskuuta 2002, että Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtaja Theato oli valittanut, että ei ollut hyväksyttävää, että lehdistön jäsenillä oli luottamuksellinen OLAFin raportti Paul Van Buitenenin viimeisimmistä paljastuksista ja että meillä ei ole sitä. Näin ollen viittaus ”toimittajaan” olisi voinut tarkoittaa joko kantelijaa, edellä mainitut artikkelit kirjoittaneita toimittajia tai muita Theaton mainitsemia toimittajia.

Viittaus olisi voinut koskea myös muita toimittajia, koska OLAF ei ollut ilmoittanut, että tutkimus liittyisi mihinkään tiettyyn jo julkaistuun aineistoon.

OLAF oli saanut luotettavista lähteistä, muun muassa Euroopan parlamentin jäseniltä, tietoja siitä, että asiakirjoista oli mahdollisesti suoritettu maksu. Mitään tiettyä toimittajaa tai henkilöä ei ollut syytetty tällaisen maksun suorittamisesta.

OLAFilla ei ollut valtuuksia toteuttaa yksityishenkilön puhelin- tai sähköpostivalvontaa, eikä se ollut koskaan toteuttanut tällaisia toimenpiteitä kantelijan suhteen. Ainoastaan jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla oli tällainen toimivalta vastauksena hypoteettiseen kysymykseen siitä, minkä oikeudellisen perustan nojalla tällaisia toimenpiteitä voitiin toteuttaa. Näiden valtuuksien käyttöön sovellettiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettuja periaatteita.

Kantelijan huomautukset

Huomautuksissaan kantelija esitti seuraavat huomautukset:

”Stern” oli kuitenkin ensimmäinen julkaisu, jossa lainattiin asiakirjoja. Sanamuoto ”toimittaja” sai siten väistämättä aikaan sen vaikutelman, että kantelija oli tarkoitettu.

OLAF ei ollut selittänyt, miksi Euroopan parlamentin jäsenten levittämillä huhuilla pitäisi olla suurempi todistusarvo kuin muiden henkilöiden levittämillä huhuilla.

Puhelin- tai sähköpostikirjeenvaihdon valvontaa koskeva kysymys ei koskenut kantelijan omia (yksityisiä tai ammatillisia) televiestintäyhteyksiä vaan sitä mahdollisuutta, että OLAF olisi voinut saada kantelijaa koskevia tietoja valvomalla omia työntekijöitään. OLAFin virkamiesten ja kolmansien osapuolten (kuten kantelijan) välisen televiestintäliikenteen valvonnan ja tällaisten tietojen säilyttämisen oikeusperustaa koskevaan kysymykseen ei näin ollen vastattu.

PÄÄTÖS

1 Lahjontaa koskevien väitteiden julkaiseminen

1.1 Kantelija on saksalaisen viikkolehden ”Stern” Brysselin-kirjeenvaihtaja. Kahdessa artikkelissa, jotka julkaistiin 28. helmikuuta ja 7. maaliskuuta 2002, sanomalehti käsitteli useita EU:n virkamiehen Paul van Buitesen esittämiä väitettyjä sääntöjenvastaisuuksia koskevia syytöksiä sekä Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) näitä syytöksiä koskevia tutkimuksia. Artikkelit perustuivat van Buitesen raporttiin ja lehden saamiin luottamuksellisiin OLAFin asiakirjoihin. OLAF julkaisi 27.3.2002 lehdistötiedotteen, jossa se totesi, että ”toimittaja” oli saanut useita asiakirjoja van Buitesen esille ottamia seikkoja koskevasta tutkimuksestaan ja että OLAF oli näin ollen päättänyt aloittaa sisäisen tutkimuksen luottamuksellisten tietojen epäillystä luovuttamisesta. Lehdistötiedotteen mukaan tämä sisäinen tutkimus kattaisi myös väitteen, jonka mukaan asiaankuuluvat asiakirjat oli saatu ”maksamalla virkamiehelle”.(4) European Voice -sanomalehti lainasi 4.4.2002 päivätyssä painoksessaan OLAFin tiedottajaa todeten, että OLAFille oli ”annettu alustavaa näyttöä siitä, että maksu on saattanut tapahtua”.

1.2 Kantelija katsoi, että OLAF oli toiminut virheellisesti julkistaessaan 27. maaliskuuta 2002 antamassaan lehdistötiedotteessa ja European Voicelle esittämissään kommenteissa lahjontaväitteet, joiden oli ymmärrettävä koskevan häntä itseään ja hänen sanomalehteään.

1.3 OLAF katsoi, että sen lehdistötiedotteessa oleva viittaus "a"-toimittajaan oli neutraali eikä koskenut mitään tiettyä henkilöä. Lisäksi se väitti saamiensa erityisten tietojen perusteella, että sillä oli syytä uskoa, että OLAFin virkamiehelle tai muulle EU:n virkamiehelle oli ainakin kerran suoritettu maksu luottamuksellisten asiakirjojen toimittamisesta.

1.4 Oikeusasiamies katsoo, ettei hän pysty määrittämään, ovatko OLAFin esittämät lahjontaa koskevat väitteet perusteltuja. Tätä kysymystä käsitellään OLAFin tutkimuksessa, jota ei ole vielä päätetty. Oikeusasiamiehen nyt käsiteltävässä asiassa tekemässä analyysissä keskitytään näin ollen yksinomaan siihen, toimiko OLAF asianmukaisesti antaessaan yleisölle tietoja tutkimuksestaan 27.3.2002 päivätyssä lehdistötiedotteessaan ja European Voice -sanomalehdessä 4.4.2002 julkaistussa artikkelissa käytetyissä tiedoissa. Oikeusasiamies toteaa, että OLAF ei ole kiistänyt kantelijan väitettä, jonka mukaan tämä artikla perustui OLAFin toimittamiin tietoihin.

1.5 On hyvän hallintotavan mukaista varmistaa päätöksiä tehtäessä, että toteutetut toimenpiteet ovat oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Hallinnon olisi erityisesti vältettävä rajoittamasta kansalaisten oikeuksia, jos nämä rajoitukset eivät ole kohtuullisessa suhteessa toimen tavoitteeseen.(5) Näitä normeja olisi sovellettava paitsi päätöksiin myös yleisesti hallintojen toimintaan. Näin ollen ne ovat merkityksellisiä myös tietojen toimittamisen kannalta.

1.6 Oikeusasiamies katsoo, että OLAFilla on oikeus aloittaa tutkimus tapauksissa, joissa sen laatimia tai sen hallussa olevia luottamuksellisia asiakirjoja vuotaa kolmansille osapuolille. Hän myöntää myös, että OLAFilla on oikeus tiedottaa yleisölle tällaisten tutkimusten aloittamisesta asianmukaisella tavalla edellyttäen, että suhteellisuusperiaatetta noudatetaan. Itse asiassa tällaiset tiedot lisäävät avoimuutta alalla, jolle on useimmiten ominaista salailu ja tiedon puute.

1.7 Kantelijan tapaus perustuu kahteen oletukseen, nimittäin 1) siihen, että vaikka OLAFin lehdistötiedotteessa ei mainita mitään nimeä, sen oli ymmärrettävä viittaavan häneen, kun siinä viitataan ”toimittajaan”, ja 2) siihen, että OLAFilla ei ollut oikeutta vihjata, että asiakirja (6) oli hankittu lahjonnalla.

1.8 Oikeusasiamies katsoo, että kantelija on esittänyt riittävät todisteet osoittaakseen, että hän oli ensimmäinen, joka lainasi 28.2.2002 päivätyssä artikkelissaan kyseisiä asiakirjoja. Kantelija on myös toimittanut huomattavan määrän muissa sanomalehdissä julkaistuja artikkeleita ja lehdistötoimistojen raportteja, joissa viitataan kantelijan sanomalehteen näitä asiakirjoja koskevan tiedon lähteenä tai joissa mainitaan, että ”Stern” oli saanut nämä asiakirjat. Näin ollen valistunut yleisö oli hyvin tietoinen siitä, että "Stern" oli ollut ensimmäinen tästä lähteestä poimittu sanomalehti. Näissä olosuhteissa ja vaikkei nimenomaista nimeä mainittukaan, asiantunteva yleisö on todennäköisesti ymmärtänyt OLAFin lehdistötiedotteessa olevan viittauksen ”toimittajaan” viittaavan kantelijaan. Vastauksessaan oikeusasiamiehen kysymykseen OLAF tukeutui kolmeen artikkeliin tai raporttiin osoittaakseen, että näiden artikkelien tai raporttien laatijoita tai muita toimittajia olisi voitu tarkoittaa viittauksella ”toimittajaan” sen lehdistötiedotteessa. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että merkitystä ei ole teoreettisilla mahdollisuuksilla siitä, miten lehdistötiedotetta voitaisiin tulkita, vaan tulkinnalla, jonka se todennäköisimmin sai. Lisäksi kaikki OLAFin mainitsemat artikkelit ja kertomukset julkaistiin kantelijan 28.2.2002 päivätyn artikkelin (3., 22. ja 26.3.2002) jälkeen ja ennen OLAFin lehdistötiedotetta. Jos OLAFin olisi todellakin pitänyt olettaa, että useampi kuin yksi toimittaja oli saanut asiaankuuluvat asiakirjat OLAFista tai muista EU:n toimielimistä vuodon kautta, olisi hyvin vaikea ymmärtää, miksi lehdistötiedotteessa viitattiin ”toimittajaan” yksikössä. Mitä tulee Theaton lausuntoon, OLAF ei ole osoittanut, miksi sillä pitäisi olla merkitystä tulkittaessa sen omaa lehdistötiedotetta, joka julkaistiin kaksi päivää myöhemmin. Oikeusasiamies päättelee näin ollen, että OLAFin 27.3.2002 päivätty lehdistötiedote oli todennäköisesti ymmärrettävä siten, että siinä viitattiin kantelijaan ja hänen sanomalehteensä. Vaikka OLAFin ei olisi pitänyt viitata kantelijaan, sen on täytynyt olla tietoinen siitä vaikutelmasta, jonka sen tekstin oli pakko luoda.

1.9 Euroopan oikeusasiamies katsoo, että OLAF on lausunnossaan selittänyt tyydyttävästi, miksi se katsoi tarpeelliseksi tiedottaa yleisölle asiakirjojen ilmeistä vuotamista koskevan tutkimuksen aloittamisesta. Oikeusasiamies toteaa kuitenkin, että OLAF ei ainoastaan toimittanut näitä tietoja vaan myös tiedotti yleisölle lehdistötiedotteessaan ja European Voice -sanomalehdelle toimitetuissa tiedoissa, että oli syytä epäillä, että asiakirjat oli hankittu lahjonnalla. Näin ollen on vielä tutkittava, oliko OLAF oikeassa julkistaessaan tämän epäilyksen.

1.10 Oikeusasiamies katsoo, että OLAF ei ole pystynyt osoittamaan, että epäilyn julkaiseminen olisi ollut tarpeen sen työn kannalta ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Se, että OLAFin olisi tässä tapauksessa pitänyt päättää toimia ”mahdollisimman avoimesti” antamalla yksityiskohtaisia tietoja tutkimuksensa laajuudesta yleisölle, on varmasti lähtökohtaisesti myönteistä, koska tällainen lähestymistapa on unionin toimielimille ja elimille asetetun mahdollisimman avointa päätöksentekoa koskevan velvoitteen mukainen (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 1 artikla). Lahjonnan vihjailu on kuitenkin vakava väite, joka todennäköisesti tahraa toimittajan maineen. Tällaisia vihjailuja ei näin ollen saa julkistaa ilman riittävän painavaa perustetta, jota voidaan valvoa julkisesti.

1.11 Oikeusasiamies toteaa, että OLAFin lehdistötiedotteessa viitataan ”tietoihin”, jotka OLAF on saanut tukeakseen näkemystään siitä, että osa maksusta on ”saattanut” tapahtua, ja että ”European Voice” -sanomalehdessä jopa mainitaan OLAFin saaneen ”alustavaa näyttöä siitä, että maksu on saattanut tapahtua”. Oikeusasiamiehen suorittaman tutkimuksen aikana OLAF ei ole esittänyt muita täsmennyksiä, lukuun ottamatta väitettä, jonka mukaan se oli saanut ”luotettavista lähteistä, myös Euroopan parlamentin jäseniltä, tietoja siitä, että asiakirjoista on mahdollisesti suoritettu maksu”, saati sitten todisteita, jotka se väitti saaneensa. Oikeusasiamies katsoo, että ”tiedon” todistusarvon, jonka mukaan maksu ”voidaan” suorittaa, on välttämättä oltava hyvin rajallinen. Oikeusasiamiehelle toimitettujen todisteiden perusteella kantelijan näkemys, jonka mukaan OLAF on tosiasiallisesti tukeutunut ainoastaan huhuihin, ei näin ollen vaikuta kohtuuttomalta. Tätä näkemystä tukee myös Butticén 11.4.2002 päivätty sähköpostiviesti. Oikeusasiamies ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että OLAFilla voi olla oikeus aloittaa tutkimus pelkkien huhujen perusteella edellyttäen, että väitetyt teot ovat riittävän vakavia. Hän myöntää myös, että OLAF voi olla haluton tai kykenemätön kommentoimaan meneillään olevan tutkimuksen näkökohtia. Jos OLAF kuitenkin päättää antaa tietoja meneillään olevasta tutkimuksesta, sen on otettava huomioon kielteiset seuraukset, joita näillä tiedoilla voi olla niiden henkilöiden maineelle, joita väitteet koskevat, jotka OLAF päättää julkistaa. Oikeusasiamies katsoo, että OLAF on ylittänyt sen, mikä on oikeassa suhteessa sen toiminnalla tavoiteltuun päämäärään, kun se on esittänyt lahjontaa koskevia väitteitä ilman riittävää ja julkista valvontaa varten käytettävissä olevaa tosiseikastoa. Kyseessä on hallinnollinen epäkohta.

2 Vastausten puuttuminen 29.7.2002 päivätyssä kirjeessä esitettyihin kysymyksiin

2.1 Kantelija väitti, että OLAF ei ollut vastannut kaikkiin hänelle 29.7.2002 päivätyssä kirjeessä esitettyihin kysymyksiin. Tässä kirjeessä hän oli pyytänyt OLAFia vahvistamaan, ettei se ollut missään vaiheessa seurannut hänen puhelin- tai sähköpostiviestintäänsä OLAFin henkilöstön kanssa. Jos tällainen seuranta olisi pitänyt toteuttaa, kantelija pyysi OLAFia täsmentämään oikeusperustan tällaiselle puuttumiselle hänen yksityiselämäänsä sekä sen, milloin ja miten tällainen puuttuminen oli sallittu.

2.2 OLAF katsoi vastanneensa näihin kysymyksiin.

2.3 Oikeusasiamies toteaa, että edellä mainittuun kirjeeseen 22. elokuuta 2002 antamassaan vastauksessa OLAF selitti varmistaneensa aina, että sen tutkintamenetelmät olivat lainmukaisia, ja lisäsi, että sillä ei ollut kantelijaa koskevia henkilötietoja lukuun ottamatta hänen työosoitettaan, puhelinnumeroaan jne. OLAF huomautti lisäksi, ettei se voi vapaasti keskustella meneillään olevan tutkimuksen yhteydessä käytettävistä tutkimusmenetelmistä. Vastauksessaan oikeusasiamiehen esittämään kysymykseen OLAF totesi, ettei sillä ollut valtuuksia toteuttaa yksityishenkilön puhelin- tai sähköpostivalvontaa koskevia toimenpiteitä eikä se ollut koskaan toteuttanut tällaisia toimenpiteitä kantelijan osalta.

2.4 Oikeusasiamies toteaa, että OLAFin vastauksissa jätetään avoimeksi mahdollisuus, että se olisi voinut toteuttaa toimenpiteitä omien virkamiestensä tai muiden EU:n toimielinten virkamiesten sähköpostikirjeenvaihdon valvomiseksi.(7) OLAF on kuitenkin myös ilmoittanut kantelijalle, että sillä ei ole häntä koskevia henkilötietoja lukuun ottamatta hänen työosoitettaan, puhelinnumeroaan jne. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että kantelijan ja EU:n virkamiesten välisen sähköpostikirjeenvaihdon mahdollisesta valvonnasta saadut tiedot olisivat kuitenkin yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18 päivänä joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (8) 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettuja kantelijan henkilötietoja.

2.5 Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon, että OLAFin tutkimus on edelleen käynnissä, oikeusasiamies katsoo, että OLAF näyttää vastanneen kantelijan sille 29. heinäkuuta 2002 päivätyssä kirjeessä esittämiin kysymyksiin.

2.6 Edellä esitetyn perusteella näyttää siltä, että OLAFilla ei ole hallinnollista epäkohtaa toisen väitteen osalta.

3 Kantelijan väitteet

3.1 Kantelija väitti, että OLAFin olisi peruutettava lahjontaa koskevat väitteet mieluiten samalla tavalla kuin ne oli esitetty, toisin sanoen lehdistötiedotteella ja erillisellä tiedonannolla ”European Voicelle”. Lisäksi hän vaati OLAFia antamaan täydellisen vastauksen 29.7.2002 päivätyssä kirjeessään esitettyihin kysymyksiin.

3.2 OLAF ei ole kommentoinut näitä väitteitä.

3.3 Kuten edellä todettiin, oikeusasiamies katsoo, että OLAFilla on hallinnollinen epäkohta ensimmäisen väitteen osalta. Oikeusasiamies katsoo, että tämä hallinnollinen epäkohta voidaan ja pitäisi poistaa peruuttamalla julkaistut lahjontaa koskevat väitteet, joiden todennäköisesti katsottiin koskevan kantelijaa. Oikeusasiamies laatii sen vuoksi asiaa koskevan suositusluonnoksen. OLAF saattaa haluta pohtia kantelijan ehdotusta siitä, miten tämä suositusluonnos voitaisiin parhaiten panna täytäntöön käytännössä.

4 Päätelmä

Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että OLAF on ylittänyt sen, mikä on oikeassa suhteessa sen toiminnalla tavoiteltuun päämäärään, kun se on esittänyt lahjontaa koskevia väitteitä ilman riittävää ja julkista valvontaa varten käytettävissä olevaa tosiseikastoa. Kyseessä on hallinnollinen epäkohta.

Oikeusasiamies esittää näin ollen OLAFille seuraavan suositusluonnoksen oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti:

Suositusluonnos

OLAFin olisi harkittava sellaisten lahjontaa koskevien väitteiden peruuttamista, jotka on julkaistu ja joiden voidaan todennäköisesti katsoa kohdistuvan kantelijaan.

OLAFille ja kantelijalle ilmoitetaan tästä suositusluonnoksesta. OLAF antaa oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti yksityiskohtaisen lausunnon viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2003. Yksityiskohtainen lausunto voisi koostua oikeusasiamiehen päätöksen hyväksymisestä ja suositusluonnoksen täytäntöönpanemiseksi toteutettujen toimenpiteiden kuvauksesta.

Strasbourg, 18. kesäkuuta 2003

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

---

(1) Euroopan parlamentin päätös 94/262/EY, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, s. 15).

(2) Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista 25.5.1999 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1073/1999 (EYVL L 136, s. 1). Sisäiset tutkimukset näyttävät muuten kuuluvan asetuksen 5 artiklan 2 kohdan eikä 5 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

(3) Tämän lehdistötiedotteen englanninkielisessä tekstissä, joka on saatavilla OLAFin verkkosivustolla, on hieman erilainen sanamuoto: ”Toimitusviraston saamien tietojen mukaan toimittaja on saanut useita asiakirjoja, jotka liittyvät niin kutsuttuun Van Buitenen -tapaukseen. Ei ole poissuljettua, että näistä asiakirjoista on mahdollisesti suoritettu maksu jollekin OLAFissa (tai mahdollisesti jossakin muussa EU:n toimielimessä).”

(4) Tämän lehdistötiedotteen englanninkielisessä tekstissä, joka on saatavilla OLAFin verkkosivustolla, on hieman erilainen sanamuoto: ”Toimitusviraston saamien tietojen mukaan toimittaja on saanut useita asiakirjoja, jotka liittyvät niin kutsuttuun Van Buitenen -tapaukseen. Ei ole poissuljettua, että näistä asiakirjoista on mahdollisesti suoritettu maksu jollekin OLAFissa (tai mahdollisesti jossakin muussa EU:n toimielimessä).”

(5) Ks. hyvän hallintotavan säännöstön 6 artikla, joka on saatavilla Euroopan oikeusasiamiehen verkkosivustolla (http://www.ombudsman.europa.eu).

(6) Lausunnossaan OLAF viittasi luottamuksellisiin ”asiakirjoihin”, jotka olivat vuotaneet. Vastauksessaan oikeusasiamiehen lisätietopyyntöön OLAF puhui kuitenkin ”samasta sisäisestä asiakirjasta, johon kantelija viittasi 28.2.2002 päivätyssä artikkelissaan” (eli van Buitesen kertomuksesta). Koska kantelija näyttää saaneen haltuunsa muita OLAFin sisäisiä asiakirjoja (joista ainakin osa liitettiin kantelijaan), tässä päätöksessä viitataan yleensä ”asiakirjoihin”.

(7) Vastauksessaan oikeusasiamiehen kysymykseen OLAF mainitsi, ettei sillä ole valtuuksia toteuttaa tällaisia toimenpiteitä ”yksityishenkilöiden” osalta.

(8) EYVL 2001, L 8, s. 1. Asetuksen 2 artiklan a alakohdassa säädetään, että asetuksessa ’henkilötiedoilla’ tarkoitetaan ”kaikkia tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä koskevia tietoja”.