Asia koski Euroopan keskuspankin (EKP) puutteellista vastausta kantelijan tietopyyntöön, joka koski EKP:n toimivaltaa varmistaa rahoitusalan sääntelyn ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpano jäsenvaltioissa. Oikeusasiamies pyysi EKP:tä antamaan kantelijalle yksityiskohtaisen vastauksen sen valvontaroolista kansallisiin keskuspankkeihin nähden mutta myös yhteisen valvontamekanismin roolista yksityisten yhteisöjen valvonnassa. EKP vastasi selkeästi ja kattavasti. Oikeusasiamies päätti näin ollen lopettaa asian käsittelyn.

Asia koski Eurooppa-neuvoston kieltäytymistä antamasta kantelijalle oikeutta tutustua kahteen asiakirjaan, jotka liittyivät talouden ohjausta ja hallintaa koko EU:ssa vahvistavaan vuoden 2010 työryhmään. Eurooppa-neuvosto väitti aluksi, että asiakirjojen julkaiseminen vahingoittaisi unionin tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikan sekä toimielimen päätöksentekomenettelyn suojaa.

Tutkittuaan asiaa koskevat asiakirjat oikeusasiamies katsoi alustavasti, että niiden sisältö ei vaikuttanut niin arkaluonteiselta kuin Eurooppa-neuvosto väitti, kun otetaan erityisesti huomioon, että asiakirjat olivat peräisin vuodelta 2010. Tämän jälkeen Eurooppa-neuvosto tarkasteli uudelleen arviotaan ja luovutti nämä kaksi asiakirjaa kantelijalle. Oikeusasiamies totesi, että Eurooppa-neuvosto oli näin ollen ratkaissut kantelun kohteena olevan asian.

Tapaus koski kantelua, jonka mukaan Euroopan keskuspankki ei julkaissut tulostaulua siitä, miten euroalueen jäsenvaltiot noudattavat niin kutsuttuja lähentymiskriteereitä, kuten eräät keskuspankit olivat aiemmin tehneet. Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että EKP:llä ei ole velvollisuutta julkaista tällaista yleiskatsausta, kun otetaan erityisesti huomioon, että jäsenvaltioiden on nyt noudatettava erilaisia kriteerejä. Hän totesi myös, että EKP ja Euroopan komissio julkaisevat merkityksellisiä ja helposti saatavilla olevia tilastotietoja markkinavalvonnasta. Näin ollen kyseessä ei ollut hallinnollinen epäkohta.

Tapaus koski Euroopan pankkiviranomaisen (EPV) viivyttelyä kantelijan EPV:lle esittämän pyynnön käsittelyssä. Pyyntö koski Viron finanssivalvontaviranomaisen väitettyä EU:n lainsäädännön rikkomista. Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että EPV pystyi suurimmaksi osaksi perustelemaan viivästyksen. Tästä syystä ja myös siksi, että EPV pyysi anteeksi viivästystä ja sitoutui parantamaan menettelyään, oikeusasiamies ei havainnut hallinnollista epäkohtaa. Koska EPV asetti tutkimuksen aikana sisäiset määräajat vastaavien pyyntöjen käsittelylle, oikeusasiamies kannusti sitä virallistamaan nämä määräajat muuttamalla työjärjestystään. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn lisähuomautuksella.

Asiassa oli kyse Euroopan komission väitetysti riittämättömästä selityksestä, joka koski sen päätöstä olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Itävaltaa vastaan.

Oikeusasiamies tutki asiaa pyytämällä komissiolta lisätietoja päätöksestään. Vastauksena komissio selvensi kantaansa. Oikeusasiamies katsoi, että näin toimitetut tiedot olivat johdonmukaisia, riittäviä ja kohtuullisia. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn toteamalla, ettei hallinnollista epäkohtaa ollut.

Asia koski Europolin kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjaa EU:n ja Yhdysvaltojen terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmaa (TFTP) koskevan sopimuksen täytäntöönpanosta. Oikeusasiamiehen oli nähtävä kyseinen asiakirja tarkistaakseen, sovelsiko Europol asianmukaisesti asiaankuuluvia sääntöjä, jotka koskevat oikeutta tutustua sen asiakirjoihin. Europol väitti kuitenkin, ettei se voinut antaa oikeusasiamiehen tarkastaa asiakirjaa, koska se edellytti Yhdysvaltojen viranomaisten suostumusta ja koska Yhdysvaltojen viranomaiset olivat kieltäytyneet antamasta suostumusta. EU:n ja Yhdysvaltojen sopimien TFTP-sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien teknisten yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan Yhdysvalloilla on veto-oikeus siltä osin kuin on kyse Europolin ja kolmansien osapuolten välisestä Yhdysvaltojen toimittamien tietojen jakamisesta. Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan tässä tapauksessa ja kieltäytyi antamasta suostumustaan. Oikeusasiamies tapasi Yhdysvaltojen EU-suurlähettilään, mutta Yhdysvallat säilytti veto-oikeuden. Näin ollen vaikka Europol teki täysimääräistä yhteistyötä oikeusasiamiehen kanssa, oikeusasiamies ei voinut tarkastaa asiakirjaa. Oikeusasiamiehellä ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin päättää tutkimuksensa. Hän pyysi kuitenkin Euroopan parlamenttia harkitsemaan, onko hyväksyttävää, että sopimus ulkomaisen hallituksen kanssa estää oikeusasiamiestä tekemästä työtään. Hän huomautti erityisesti, että toisin kuin itse TFTP-sopimusta, teknisten sääntöjen määräyksiä ei ollut koskaan toimitettu neuvostolle tai parlamentille hyväksyttäväksi.