Asia koski Euroopan keskuspankin (EKP) puutteellista vastausta kantelijan tietopyyntöön, joka koski EKP:n toimivaltaa varmistaa rahoitusalan sääntelyn ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpano jäsenvaltioissa. Oikeusasiamies pyysi EKP:tä antamaan kantelijalle yksityiskohtaisen vastauksen sen valvontaroolista kansallisiin keskuspankkeihin nähden mutta myös yhteisen valvontamekanismin roolista yksityisten yhteisöjen valvonnassa. EKP vastasi selkeästi ja kattavasti. Oikeusasiamies päätti näin ollen lopettaa asian käsittelyn.

Kyseisessä asiassa Eurooppa-neuvosto oli kieltäytynyt antamasta kantelijan tutustuttavaksi kahta asiakirjaa, jotka liittyivät vuonna 2010 perustettuun talouden ohjaustyöryhmään, jonka tarkoituksena oli vahvistaa talouden ohjausta ja hallintaa eri puolilla EU:ta. Eurooppa-neuvosto väitti ensin, että asiakirjojen julkaiseminen vaarantaisi unionin tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikan suojaamisen sekä toimielimen päätöksentekomenettelyn suojaamisen.

Tutkittuaan kyseessä olevat asiakirjat oikeusasiamies asettui alustavasti sille kannalle, ettei niiden sisältö vaikuttanut arkaluonteiselta, kuten Eurooppa-neuvosto oli väittänyt, erityisesti koska asiakirjat olivat vuodelta 2010. Eurooppa-neuvosto harkitsi tämän jälkeen arviotaan uudelleen ja antoi kyseiset kaksi asiakirjaa kantelijan tutustuttavaksi. Oikeusasiamies totesi, että Eurooppa-neuvosto oli näin ollen ratkaissut kantelun kohteena olleen asian.

Tapaus koski kantelua, jonka mukaan Euroopan keskuspankki ei julkaissut tulostaulua siitä, miten euroalueen jäsenvaltiot noudattavat niin kutsuttuja lähentymiskriteereitä, kuten eräät keskuspankit olivat aiemmin tehneet. Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että EKP:llä ei ole velvollisuutta julkaista tällaista yleiskatsausta, kun otetaan erityisesti huomioon, että jäsenvaltioiden on nyt noudatettava erilaisia kriteerejä. Hän totesi myös, että EKP ja Euroopan komissio julkaisevat merkityksellisiä ja helposti saatavilla olevia tilastotietoja markkinavalvonnasta. Näin ollen kyseessä ei ollut hallinnollinen epäkohta.

Tapaus koski Euroopan pankkiviranomaisen (EPV) viivyttelyä kantelijan EPV:lle esittämän pyynnön käsittelyssä. Pyyntö koski Viron finanssivalvontaviranomaisen väitettyä EU:n lainsäädännön rikkomista. Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että EPV pystyi suurimmaksi osaksi perustelemaan viivästyksen. Tästä syystä ja myös siksi, että EPV pyysi anteeksi viivästystä ja sitoutui parantamaan menettelyään, oikeusasiamies ei havainnut hallinnollista epäkohtaa. Koska EPV asetti tutkimuksen aikana sisäiset määräajat vastaavien pyyntöjen käsittelylle, oikeusasiamies kannusti sitä virallistamaan nämä määräajat muuttamalla työjärjestystään. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn lisähuomautuksella.

Asiassa oli kyse Euroopan komission väitetysti riittämättömästä selityksestä, joka koski sen päätöstä olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Itävaltaa vastaan.

Oikeusasiamies tutki asiaa pyytämällä komissiolta lisätietoja päätöksestään. Vastauksena komissio selvensi kantaansa. Oikeusasiamies katsoi, että näin toimitetut tiedot olivat johdonmukaisia, riittäviä ja kohtuullisia. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn toteamalla, ettei hallinnollista epäkohtaa ollut.

Asia koski Europolin kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjaa EU:n ja Yhdysvaltojen terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmaa (TFTP) koskevan sopimuksen täytäntöönpanosta. Oikeusasiamiehen oli nähtävä kyseinen asiakirja tarkistaakseen, sovelsiko Europol asianmukaisesti asiaankuuluvia sääntöjä, jotka koskevat oikeutta tutustua sen asiakirjoihin. Europol väitti kuitenkin, ettei se voinut antaa oikeusasiamiehen tarkastaa asiakirjaa, koska se edellytti Yhdysvaltojen viranomaisten suostumusta ja koska Yhdysvaltojen viranomaiset olivat kieltäytyneet antamasta suostumusta. EU:n ja Yhdysvaltojen sopimien TFTP-sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien teknisten yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan Yhdysvalloilla on veto-oikeus siltä osin kuin on kyse Europolin ja kolmansien osapuolten välisestä Yhdysvaltojen toimittamien tietojen jakamisesta. Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan tässä tapauksessa ja kieltäytyi antamasta suostumustaan. Oikeusasiamies tapasi Yhdysvaltojen EU-suurlähettilään, mutta Yhdysvallat säilytti veto-oikeuden. Näin ollen vaikka Europol teki täysimääräistä yhteistyötä oikeusasiamiehen kanssa, oikeusasiamies ei voinut tarkastaa asiakirjaa. Oikeusasiamiehellä ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin päättää tutkimuksensa. Hän pyysi kuitenkin Euroopan parlamenttia harkitsemaan, onko hyväksyttävää, että sopimus ulkomaisen hallituksen kanssa estää oikeusasiamiestä tekemästä työtään. Hän huomautti erityisesti, että toisin kuin itse TFTP-sopimusta, teknisten sääntöjen määräyksiä ei ollut koskaan toimitettu neuvostolle tai parlamentille hyväksyttäväksi.