Asia koski komission päätöstä päättää Suomea vastaan esitetyn unionin oikeuden rikkomista koskeva kantelu 2004/4404, joka liittyy miesten väitettyyn syrjintään vapaaehtoisissa lisäeläkejärjestelyissä. Kantelijoiden mukaan komission kanta ei ollut johdonmukainen, koska se oli pannut vireille unionin tuomioistuimessa kaksi vastaavaa rikkomustapausta Italiaa ja Kreikkaa vastaan mutta ei Suomea vastaan. Kantelijat katsoivat, että komissio ei myöskään ollut asianmukaisesti perustellut kantaansa, jonka mukaan oli epäselvää, päättääkö unionin tuomioistuin, että Suomen lainsäädäntö on EU:n lainsäädännön vastaista.

Oikeusasiamies tutki asiaa ja havaitsi, että komissio esitti tutkimuksen aikana asianmukaiset perusteet kannalleen sen harkintavallan mukaisesti, joka sillä on rikkomiskanteluiden käsittelyssä. Näin ollen oikeusasiamies totesi, että tutkimuksen jatkamiselle ei ole perusteita ja päätti asian tutkimisen.

Kantelija on Saksassa asuva Italian kansalainen. Hän väitti, että hänen vaimonsa oli joutunut Saksassa ikään ja kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kohteeksi työssä, koska yritys, jota hän oli hakenut työhön, ei palkannut häntä. Oikeudenkäynnin epäonnistuttua kantelija teki Euroopan komissiolle rikkomuskantelun, jossa hän väitti, että Saksan viranomaiset eivät olleet saattaneet yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevaa EU:n direktiiviä asianmukaisesti osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

Kantelija kääntyi tämän jälkeen Euroopan oikeusasiamiehen puoleen ja väitti, että komissio ei i) rekisteröinyt hänen rikkomista koskevaa kanteluaan, ii) käsitellyt sitä sen mukaisesti ja iii) esittänyt vakuuttavia syitä sille, miksi se ei puuttunut hänen asiaansa.

Komissio selitti lausunnossaan, että se oli rekisteröinyt kantelun muutama päivä kantelun vastaanottamisen jälkeen. Se pahoitteli, ettei se ollut ilmoittanut kantelijalle etukäteen aikomuksestaan lopettaa hänen rikkomista koskevan kantelunsa käsittely eikä ilmoittanut hänelle asian käsittelyn lopettamisesta. Lisäksi komissio selitti, että Saksa oli saattanut edellä mainitun direktiivin asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja esitti kantelijan huomautusten perusteella erityisiä syitä sille, miksi rikkomusmenettelyä ei ollut tarpeen aloittaa.

Koska komissio oli itse asiassa kirjannut rikkomista koskevan kantelun, oikeusasiamies ei havainnut tältä osin hallinnollista epäkohtaa. Asiakysymyksen osalta lisätutkimukset eivät olleet perusteltuja, koska komissio esitti tutkimuksen aikana kantansa tueksi erityisiä ja vakuuttavia syitä. Oikeusasiamies totesi, että komissio myönsi, ettei se ilmoittanut kantelijalle etukäteen aikomuksestaan lopettaa hänen rikkomista koskevan kantelunsa käsittely eikä ilmoittanut hänelle asian käsittelyn lopettamisesta. Se ei myöskään pyytänyt anteeksi tätä laiminlyöntiä. Siksi hän esitti kriittisen huomautuksen.

Kantelija on Italian kansalainen, joka teki vuonna 2009 Euroopan komissiolle kantelun Italian väitetystä työntekijöiden turvallisuutta koskevan direktiivin 83/391/ETY rikkomisesta. Komissio päätti syyskuussa 2011 lähettää Italialle virallisen ilmoituksen. Kun kantelija myöhemmin pyysi saada tutustua kyseiseen kirjeeseen Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun asetuksen (EY) N:o 1049/2001 perusteella, komissio kieltäytyi antamasta asiakirjaa tutustuttavaksi. Saatuaan uudistetun pyynnön saada tutustua asiakirjoihin komissio ilmoitti kantelijalle, että hänen hakemustaan arvioidaan, mutta sillä ei edelleenkään ollut kaikkia tarvittavia tietoja lopullisen arvioinnin tekemiseksi. Komissio totesi näin ollen, että se oli asetuksen (EY) N:o 1049/2001 mukaisesti pidentänyt kantelijan uudistetusta hakemuksesta päättämisen määräaikaa 15 työpäivällä.

Kantelija väitti oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa, että komissio oli lainvastaisesti pidentänyt määräaikaa, jonka kuluessa hänen uudistetusta tutustumispyynnöstään oli tehtävä päätös. Oikeusasiamies aloitti 30. tammikuuta 2012 tutkimuksen kantelijan väitteestä ja pyysi komissiota antamaan lausunnon 31. maaliskuuta 2012 mennessä. Tämän jälkeen komissio pyysi oikeusasiamiehen myöntämän lausunnon antamiselle asetetun määräajan pidentämistä 30. huhtikuuta 2012 saakka. Samalla hän ilmoitti komissiolle, että hän varaa itselleen oikeuden jatkaa asian käsittelyä hänelle jo toimitettujen tietojen perusteella, jos komissio ei noudata uutta määräaikaa. Kun oikeusasiamiehen päätös tehtiin kesäkuussa 2012, komission lausuntoa ei ollut vielä saatu.

Oikeusasiamies katsoi, että hänelle jo toimitetut tiedot olivat riittäviä käsiteltävän kantelun käsittelemiseksi, sillä kantelu koski ainoastaan uudistettuun pyyntöön vastaamiselle asetetun määräajan pidentämistä eikä mahdollista epäämispäätöstä. Hän totesi näin ollen, että lisätutkimuksia ei tarvita tai että komission lausuntoa ei tarvitse enää odottaa.

Asiakysymyksen osalta oikeusasiamies huomautti, että asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 säädetään sitovista määräajoista ja että poikkeukset ovat mahdollisia vain poikkeustapauksissa ja jos hakijalle on esitetty yksityiskohtaiset perustelut. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on tyytynyt toteamaan, että sillä ei edelleenkään ollut hallussaan kaikkia seikkoja, joita se tarvitsi lopullisen arvioinnin tekemiseen. Oikeusasiamiehen mukaan tämä lausunto ei selvästikään riittänyt osoittamaan, että komissiolla oli käsiteltävänään poikkeustapaus, joka olisi voinut oikeuttaa määräajan pidentämisen. Komission pelkkä viittaus siihen, että tietojen keräämiseen tarvitaan enemmän aikaa, ei näin ollen täytä asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 säädettyjä vaatimuksia eikä varsinkaan vaatimusta yksityiskohtaisista perusteluista. Oikeusasiamies päätteli näin ollen, että komissio pidensi lainvastaisesti määräaikaa, jonka kuluessa kantelijan uudistetusta hakemuksesta oli tehtävä päätös, ja että sen kanteessa oli kyse hallinnollisesta epäkohdasta. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn esittämällä kriittisen huomautuksen.