Kantelun tausta

1. Asia koskee Euroopan komission tapaa käsitellä Suomea vastaan esitettyä unionin oikeuden rikkomista koskevaa kantelua 2004/4404, joka liittyy miesten väitettyyn syrjintään vapaaehtoisissa lisäeläkejärjestelyissä.

2. Suomen liityttyä Euroopan talousalueeseen 1. tammikuuta 1994 sen oli tasa-arvoistettava miesten ja naisten eläke-edut. Tätä varten säädettiin laki 1038/97 vapaaehtoisten lisäeläkejärjestelyjen tasa-arvoistamisesta (jäljempänä "tasa-arvoistamista koskeva laki"), jota sovellettiin taannehtivasti 1. tammikuuta 1994 alkaen. Ennen tasa-arvoistamista koskevan lain voimaantuloa naiset pääsivät eläkkeelle 60–63-vuotiaina. Miesten eläkeikä oli 65 vuotta. Tasa-arvoistamista koskevalla lailla annettin sekä miehille että naisille mahdollisuus valita alempi tai korkeampi eläkeikä.

3. Suomen tasa-arvovaltuutettu toimitti 28. maaliskuuta 2002 komissiolle unionin oikeuden rikkomista koskevan kantelun. Kantelussaan tasa-arvovaltuutettu totesi, että tasa-arvoistamislain pohjalta tapahtuva eläke-etujen laskeminen johti joissakin tapauksissa miestyöntekijöiden kannalta epäedullisiin tuloksiin naistyöntekijöihin verrattuna. Jos mies päätti jäädä uusien sääntöjen mukaan eläkkeelle aikaisemmin, vuotta 1994 edeltävää työssäoloaikaa ei otettaisi huomioon, kun taas naisen tapauksessa kyseinen aika otettaisiin huomioon. Jos miestyöntekijän työhistoria alkoi ennen 1. tammikuuta 1994 ja hän päätti valita alhaisemman eläkeiän, hän saisi siten pienemmän eläkkeen kuin naistyöntekijä samassa tilanteessa. Kantelussaan Suomen tasa-arvovaltuutettu nosti esiin kysymyksen siitä, noudattaako tasa-arvoistamista koskeva laki perustamissopimuksen määräystä, joka nykyään on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT) 157 artikla, sekä asiaa koskevaa toissijaista lainsäädäntöä (direktiivi 2006/54/EY[1], joka korvaa aikaisemman direktiivin 86/378/ETY[2]).

4. Suomen hallituksen kanssa käydyn kirjeenvaihdon jälkeen komissio käynnisti asiassa rikkomusmenettelyn vuonna 2004. Komissio lähetti Suomelle tammikuussa 2005 virallisen huomautuksen, jota seurasi täydentävä virallinen huomautus lokakuussa 2006. Kesäkuussa 2007 lähetettiin perusteltu lausunto, jota seurasi täydentävä perusteltu lausunto syyskuussa 2008.

5. Kantelijoina ovat tässä tapauksessa kaksi suomalaista miestä K ja S, joiden eläkeoikeuksiin rikkomista koskevan kantelun 2004/4404 lopputuloksella voi olla vaikutusta. S edustaa myös P:tä, joka oli kantelija alkuperäisessä tapauksessa, joka esitettiin Suomen tasa-arvovaltuutetulle. Lokakuussa 2010 S kanteli komissiolle siitä, että komissio ei ollut tuohon mennessä vienyt Suomea Euroopan unionin tuomioistuimeen (jäljempänä "tuomioistuin") asiassa 2004/4404.

6. Komissio vastasi S:lle 1. joulukuuta 2010 ja totesi, että tapaus on monimutkainen, minkä vuoksi ei ollut mahdollisuutta antaa arviota siitä, milloin päätös seuraavista vaiheista tehtäisiin ja mikä tuon päätöksen sisältö olisi. Kirjeessä selitettiin edelleen, että komissiolla oli kolme vaihtoehtoa: se voisi joko (i) antaa toisen täydentävän perustellun lausunnon, (ii) päättää viedä asian tuomioistuimeen tai (iii) lopettaa asian käsittelyn.

7. Kantelijat kääntyivät 14. tammikuuta 2011 Euroopan oikeusasiamiehen puoleen.

Kantelun kohde

8. Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen, joka koski seuraavaa väitettä ja vaatimusta:

Väite

Komissio ei tehnyt kohtuullisen ajan kuluessa päätöstä asian viemisestä Euroopan unionin tuomioistuimeen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaisesti.

Vaatimus

Komission olisi tehtävä päätös siitä, viekö se asian tuomioistuimeen vai ei.

Tutkimus

9. Oikeusasiamies pyysi 16. maaliskuuta 2011 komissiolta lausuntoa kantelijoiden väitteestä ja vaatimuksesta. Komissio lähetti lausuntonsa 27. syyskuuta 2011. Saatuaan komission lausunnon oikeusasiamies päätti tutkia komission asiakirjoja, jotka liittyivät unionin oikeuden rikkomista koskevaan kanteluun 2004/4404, ja asiakirjoja, jotka liittyivät muihin rikkomiskanteluihin, joiden kohteena olivat muut jäsenvaltiot ja joihin komissio oli viitannut lausunnossaan ja joiden käsittelyn se oli hiljattain päättänyt lopettaa. Oikeusasiamiehen toimisto suoritti asiakirjojen tarkastuksen 14. marraskuuta 2011. Komission lausunto ja tutkimusraportin kopio toimitettiin kantelijoille, ja heiltä pyydettiin huomautuksia.

10. Komissio ilmoitti oikeusasiamiehelle 7. joulukuuta 2011, että se oli päättänyt lopettaa Suomea koskevan rikkomisasian 2004/4404 käsittelyn 24. marraskuuta 2011.

11. Samana päivänä 7. joulukuuta 2011 oikeusasiamiehen toimisto välitti kantelijoille kopion komission edellä mainitusta kirjeestä. Kantelijat ottivat kirjeen huomioon esittäessään huomautuksia 15. joulukuuta 2011.

Oikeusasiamiehen analyysi ja johtopäätökset

Alustavat huomiot

12. Väärinkäsitysten välttämiseksi on tärkeää muistuttaa, että tässä tutkimuksessa on rajoituttu arvioimaan sitä, oliko aika, jonka komissio käytti unionin oikeuden rikkomista koskevan kantelun 2004/4404 käsittelyyn, kohtuullinen.

13. Oikeusasiamies toteaa, että komissio on sittemmin tehnyt päätöksen unionin oikeuden rikkomista koskevan kantelun käsittelyn lopettamisesta. Huomautuksissaan kantelijat esittivät joukon väittämiä komission päätöksen perusteluista ja totesivat seuraavaa. Ensinnäkin vastaavissa tapauksissa Italiaa ja Kreikkaa vastaan annettujen tuomioiden jälkeen komissio ilmeisesti muutti lähestymistapaansa käsiteltävänä olevien ja muita jäsenvaltioita koskevien tapausten suhteen. Kreikka-asiassa vuonna 2007 komissio piti merkityksettöminä jäsenvaltioiden väitteitä, jotka liittyivät siihen, että asialla saattoi olla kustannusvaikutuksia kansallisiin talousarvioihin. Loppujen lopuksi kustannusvaikutukset olivat kuitenkin yksi keskeisistä syistä, joiden vuoksi komissio päätti lopettaa Suomea koskevan rikkomisasian 2004/4404 käsittelyn. Komission selitykset näistä kustannusvaikutuksista olivat toisaalta hypoteettisia ja marginaalisia. Toiseksi kantelijat viittasivat myös komission perusteluihin, joiden mukaan se oli lopettanut rikkomisasian 2004/4404 käsittelyn, jotta se voisi toimia johdonmukaisesti muihin vastaaviin rikkomistapauksiin nähden. Näissä tapauksissa se ei pyytänyt kyseisiä jäsenvaltioita korjaamaan takautuvasti virheellistä täytäntöönpanoa eivätkä syrjityt osapuolet saaneet korvauksia. Kantelijat väittivät, että komission perustelut sille, miksi Suomea koskevan tapauksen käsittely oli lopetettu, olivat keinotekoiset, koska rikkomista koskevassa kantelussa 2004/4404 ei pyydetty taloudellisia korvauksia. Kolmanneksi kantelijat myös kyseenalaistivat komission perustelut sille, miksi asiaa ei viety tuomioistuimeen, kun se muita jäsenvaltioita koskevissa vastaavissa tapauksissa oli menestyksekkäästi tehnyt niin. Lopuksi he pyysivät oikeusasiamiestä tutkimaan, olivatko komission esittämät perustelut rikkomistapauksen 2004/4404 käsittelyn lopettamiselle riittävät ja oikeudellisesti pätevät.

14. Oikeusasiamies muistuttaa, että hänen tehtäviään koskevan ohjesäännön 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti ennen kantelun tekemistä on aiheelliset hallinnolliset menettelyt oltava suoritettu toimielimessä, jota asia koskee. Vaikka P:n puolesta toiminut kantelija kyseenalaisti komission aikomuksen lopettaa asian käsittely, kun hän vastasi 26. lokakuuta 2011 komission 7. lokakuuta 2011 antamaan ennakkoilmoitukseen käsittelyn päättämisestä, ei vaikuta siltä, että kantelijat ovat jo kääntyneet komission puoleen kaikissa tai ainakin useimmissa 13 kohdassa tarkoitetuissa kysymyksissä. Tässä tilanteessa oikeusasiamies katsoo, että kantelijat eivät ole vielä suorittaneet kaikkia aiheellisia hallinnollisia menettelyjä komissiota vastaan. Oikeusasiamies ei siten pysty käsittelemään näitä kysymyksiä tässä päätöksessään. Kantelijat voivat luonnollisestikin vapaasti esittää oikeusasiamiehelle uuden kantelun, jos he komission puoleen käännyttyään eivät saa tyydyttävää vastausta kohtuullisen ajan kuluessa.

15. Toisena alustavana huomautuksena oikeusasiamies toteaa, että kantelijat ovat tutkimusraporttia koskevissa huomautuksissaan sitä mieltä, että komissio ei esittänyt oikeusasiamiehen edustajille kaikkia asiaa koskevia asiakirjoja, kun nämä olivat tutustumassa kyseisiin tietoihin. Oikeusasiamies muistuttaa, että kuten tutkimusraportissa todetaan, siinä luetellaan ainoastaan ne asiakirjat, joista hänen edustajansa päättivät ottaa kopioita tarkastuksen yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö heillä olisi ollut tarkastuksen yhteydessä oikeutta tutustua kaikkiin olennaisina pidettyihin asiakirjoihin ja siten myös asiakirjoihin, joita ei mainita raportissa.

16. Kolmantena alustavana huomautuksena oikeusasiamies toteaa, että kantelijat ilmoittivat myös aikovansa nostaa SEUT 265 artiklan mukaisen laiminlyöntikanteen komissiota vastaan. Kantelijat ilmoittivat, että he tekisivät näin alkuperäisen kantelun Suomen tasa-arvovaltuutetulle tehneen P:n puolesta. Tältä osin olisi pantava merkille, että tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantelija vaatiessaan komissiota ryhtymään toimenpiteisiin [SEUT 258] artiklan soveltamiseksi, pyytää itse asiassa sellaisen päätöksen antamista, joka ei koske häntä suoraan ja erikseen ja siten mitätöimiskannetta ei kuitenkaan voisi nostaa. Niinikään kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin siinä pyritään toteamaan komission syyllistyneen laiminlyöntiin ja että se on lainvastaisesti laiminlyönyt [SEUT 258] artiklassa määrätyn menettelyn käynnistämisen".[3]

17. On aiheellista käsitellä kantelijoiden väitettä ja vaatimusta yhdessä.

A. Väite komission tavasta käsitellä rikkomista koskevaa kantelua

Oikeusasiamiehelle esitetyt argumentit

18. Oikeusasiamiehelle esittämässään kantelussa kantelijat väittävät komission syyllistyneen laiminlyöntiin, kun se ei tehnyt kohtuullisen ajan kuluessa päätöstä siitä, viedäkö asia tuomioistuimeen SEUT 258 artiklan mukaisesti. He vaativat, että komission olisi tehtävä päätös viipymättä.

19. Lausunnossaan komissio totesi, että tuomioistuin on johdonmukaisesti katsonut, että komissio on yksin toimivaltainen päättämään, milloin kanteen nostamista edeltävää menettelyä seuraa asian vieminen tuomioistuimeen. Komissiolla on EU:n lainsäädännön mukaan mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta, saattaa asia tällaisen menettelyn päätteeksi [unionin] tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tämä toteaisi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen[4]. Komissio korosti tuomioistuimen oikeuskäytäntöön[5] viitaten, että perustamissopimuksen 169 artiklan [nyt SEUT 258 artikla] oikeussääntöjä sovellettaessa komissio ei ole sidottu tiettyjen määräaikojen noudattamiseen; poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa perustamissopimuksen tässä määräyksessä tarkoitetun oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn liian pitkä kesto on omiaan vaikeuttamaan kyseisen valtion mahdollisuuksia osoittaa vääriksi komission väitteet ja perustelut ja siten omiaan loukkaamaan puolustautumisoikeuksia. Lisäksi komissio muistutti, että komissiolla on laaja harkintavalta, jolloin yksityisellä oikeussubjektilla ole oikeutta vaatia, että se ottaisi asiassa jonkin tietyn kannan[6], ja että [unionin] tuomioistuimen asiana ei ole arvioida tämän harkintavallan käytön tarkoituksenmukaisuutta.

20. Lausunnossaan (jonka komissio toimitti ennen kuin se lopetti rikkomisasian 2004/4404 käsittelyn) komissio myönsi, että tässä tapauksessa muodollista päätöstä ei ollut tehty syyskuun 2008 jälkeen. Komission yksiköt olivat kuitenkin jatkuvasti työskennelleet asian parissa aina siitä lähtien. Vuoden 2011 alussa komissio pyysi Suomelta lisätietoja, jotka Suomen viranomaiset antoivat maaliskuun 2011 lopulla. Lisäksi komissio oli hiljattain lopettanut käsittelyn useissa vastaavissa rikkomistapauksissa, jotka koskivat epätasa-arvoisia eläke-etuja ja eläkeikää työeläkkeiden alalla. Myös noissa tapauksissa kyse oli takautuvuudesta ja eläkeoikeuksien tasa-arvoistamisesta. Komissio esitti päätelmänään, että tapaus oli monimutkainen, ja sen oli säilytettävä lähestymistavassaan johdonmukaisuus muita jäsenvaltioita vastaan vireillä olleiden vastaavien tapausten kanssa.

21. Huomautuksissaan kantelijat viittasivat yhteenvetona seuraaviin seikkoihin. Ensinnäkin he korostivat, että komissiolla oli riittävästi tietoja voidakseen todeta, että Suomen tasa-arvoistamislaki rikkoi EU:n lainsäädäntöä. Rikkomusmenettelyn alussa komissio katsoi, että oli helppoa vahvistaa oikeaksi väite siitä, että Suomi syrji väitetyllä tavalla miehiä. Jossakin vaiheessa vuoden 2009 jälkeen komissio kuitenkin ilmeisesti muutti kantaansa. Lisäksi komissio oli äskettäin menestyksekkäästi vienyt tuomioistuimeen kaksi vastaavaa tapausta, joista toinen koski Italiaa[7] ja toinen Kreikkaa[8]. Näissä kahdessa tapauksessa tuomioistuin totesi, että soveltamalla säännöksiä, joiden mukaan eläke-ehdot vaihtelevat sen mukaan, onko henkilö mies vai nainen, jäsenvaltio laiminlöi sillä EY:n perustamissopimuksen 141 artiklan mukaisesti olevia velvollisuuksia[9]. Erityisesti Italian tapaus oli pohjimmiltaan identtinen Suomea koskevan tapauksen kanssa. Ei ollut mitään oikeudellista perustetta käsitellä Suomea koskevaa tapausta eri tavalla kuin Italiaa koskevaa. Sitä paitsi asiassa Niemi[10] tuomioistuin totesi sukupuolen perusteella eriytetyn eläkeiän osalta, että Suomen lain 280/1966 nojalla maksetun kaltainen eläke kuuluu perustamissopimuksen 141 artiklan [nyt SEUT 157 artikla] soveltamisalaan. Näkemyksiä, jotka P esitti 7. lokakuuta 2011 päivätystä asian käsittelyn päättämistä koskevasta ennakkoilmoituksesta, ei otettu huomioon.

22. Lopuksi kantelijat totesivat, että Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon[11] (jäljempänä "komission tiedonanto") 8 kohdan mukaan komission tulisi tutkia kanteluja siten, että se voi tehdä päätöksen jatkotoimista tai asian käsittelyn lopettamisesta viimeistään vuoden kuluessa kantelun kirjaamisesta. Tässä tapauksessa komissio ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään päätöstä syyskuun 2008 jälkeen.

Oikeusasiamiehen arvio

23. Oikeusasiamies muistuttaa, että kansalaisten kantelut muodostavat olennaisen tavan ilmoittaa komissiolle EU:n lainsäädännön mahdollisista rikkomisista. Ne antavat komissiolle mahdollisuuden toteuttaa tehokkaasti tehtäväänsä perussopimusten "vartijana".

24. Oikeusasiamies toteaa edelleen, että miesten ja naisten samapalkkaisuus on yksi Euroopan unionin perusperiaatteista, joka on kirjattu SEUT 157 artiklaan. Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan eläkeiän sekä eläke-etujen ja muiden oikeuksien on oltava samat miehille ja naisille[12].

25. Tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on laaja harkintavalta arvioidessaan kansalaisten esittämiä kanteluja, eikä se ole velvollinen käynnistämään rikkomusmenettelyä kaikissa tapauksissa, joissa jäsenvaltio on rikkonut EU:n lainsäädäntöä. Kansalaiset eivät siten voi vaatia, että komissio omaksuu tietyn kannan heidän rikkomista koskevan kantelunsa asiakysymyksessä[13].

26. Komission laaja harkintavalta ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä, että rikkomista koskevien kantelujen käsittelyssä voidaan vapaasti jättää noudattamatta rajoituksia, jotka aiheutuvat perusoikeuksista ja hyvän hallinnon periaatteista. Tältä osin erityisen merkittävä on Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artikla, jossa määrätään oikeudesta hyvään hallintoon. Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa, että [j]okaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa.

27. Lisäksi oikeusasiamies toteaa, että komissio on tiedonannossaan antanut tiettyjä sitoumuksia, jotka liittyvät rikkomista koskevien kantelujen käsittelyyn. Tiedonannon 8 kohdassa todetaan, että komission yksiköt pyrkivät yleensä tekemään päätöksen virallisen [huomautuksen] lähettämisestä tai asian käsittelyn lopettamisesta viimeistään vuoden kuluessa kantelun kirjaamisesta pääsihteeristöön. Oikeusasiamies on johdonmukaisesti katsonut tämän säännöksen tarkoittavan sitä, että komissio on sitoutunut tekemään parhaansa saattaakseen tutkimuksen päätökseen vuoden kuluessa ja päättämään rikkomusmenettelyn käynnistämisestä tai asian käsittelyn päättämisestä, mutta että tällä ei suljeta pois sitä, että joissakin tilanteissa saatetaan tarvita enemmän aikaa[14]. Tätä käsitystä vahvistaa 8 kohdan viimeisen virkkeen teksti, jossa todetaan, että jos määräaika ylittyy, asian käsittelystä vastaava komission yksikkö ilmoittaa tästä pyydettäessä kantelijalle kirjallisesti.

28. Oikeusasiamies on lisäksi tehnyt selväksi, että yhden vuoden määräajan ylittäminen on perusteltua vain, jos komissio ilmoittaa erityiset ja pätevät syyt viivytykselle[15] ja joka tapauksessa vain, jos se todella tutkii vielä asiaa. Komissio ei myöskään voi vedota harkintavaltaansa perusteena sille, että se hallinnollisista syistä jättää toimimatta[16].

29. Tässä tapauksessa Suomen tasa-arvovaltuutetun rikkomista koskeva kantelu 2004/4404 esitettiin 28. maaliskuuta 2002. Komissio käynnisti rikkomusmenettelyn Suomea vastaan vuonna 2004. Se päätti lopettaa rikkomista koskevan kantelun käsittelyn 24. marraskuuta 2011, eli yli seitsemän vuoden kuluttua sen käynnistämisestä. Oikeusasiamies toteaa, että komissio on esittänyt kaksi eri perustetta sille, miksi rikkomista koskevan kantelun käsittelyä koskevan päätöksen tekemiselle asetettu yhden vuoden määräaika ylittyi: ensinnäkin käsiteltävänä olevat kysymykset olivat vaikeita ja monimutkaisia ja edellyttivät erityisen perusteellista analyysia, ja toiseksi komission oli säilytettävä lähestymistavassaan johdonmukaisuus suhteessa muita jäsenvaltioita koskeviin vastaaviin tapauksiin, joissa oli kyse eläkeoikeuksien tasa-arvoistamisen takautuvuudesta, ennen kuin se toteutti muita toimia.

30. Ensimmäisen perustelun osalta oikeusasiamies katsoo, että komissio ei esittänyt perusteita väitteelleen, jonka mukaan asia oli monimutkainen. Asiakirjojen tutkiminen on kuitenkin osoittanut, että monet esitetyistä väitteistä todella olivat asiallisesti ja oikeudellisesti mutkikkaita. Oikeusasiamies ei näin ollen voi kyseenalaistaa komission arviota siitä, että tässä tapauksessa käsiteltävänä olleet asiat olivat monimutkaisia. Tapauksen monimutkaisuus ei kuitenkaan sellaisenaan anna perusteita viivyttää rikkomista koskevan kantelun käsittelyä, jos käy ilmi, että komissio ei ole toteuttanut aiheellisia toimenpiteitä siinä ajassa, joka sillä on ollut käytettävissään.

31. Oikeusasiamies toteaa, että tapauksen tunnustetusta monimutkaisuudesta huolimatta asiakirjojen tutkiminen on osoittanut, että komission toimet marraskuusta 2008 marraskuuhun 2011 olivat varsin rajalliset. Sisäisten muistioiden ja mainittujen tietopyyntöjen lisäksi komissio näyttää tuona aikana lähettäneen kahdeksan sisäistä sähköpostia ja muutamia sähköposteja Suomen viranomaisille. Lisäksi komissio otti yhteyttä Suomen viranomaisiin uudelleen vasta vuonna 2011 sen jälkeen, kun yksi kantelijoista oli ottanut siihen yhteyttä uudelleen lokakuussa 2010.

32. Tätä taustaa vasten oikeusasiamies ei ole vakuuttunut siitä, että komission Suomelle tammikuussa 2011 osoittama lisätietopyyntö oli todella merkittävä tehtäessä päätöstä rikkomista koskevasta kantelusta 2004/4404. Tältä osin olisi huomattava, että Suomen vastauksessa komission lisätietopyyntöön pelkästään vahvistettiin joitakin tilastollisia ja kansantaloudellisia tietoja. Jos Suomen viranomaisille osoitettu lisäpyyntö todella oli tarpeen, oikeusasiamies ei ymmärrä, miksi komissio ei olisi voinut tehdä tätä johtopäätöstä aikaisemmin. Tässä yhteydessä olisi myös muistettava, että väitetty rikkominen oli saatettu komission tietoon jo vuonna 2002, mutta komissio lopetti asian käsittelyn vasta 24. marraskuuta 2011. Lisäksi komissio jatkoi asian parissa työskentelyä senkin jälkeen, kun tuomioistuin oli antanut Italiaa ja Kreikkaa koskevat tuomionsa alaviitteissä 7 ja 8 mainituissa tapauksissa. Tämän johdosta oikeusasiamies katsoo, että kysymysten monimutkaisuus ei antanut perusteita asiassa ilmenneelle viivytykselle.

33. Mitä tulee toiseen kohdassa 29 esitetyistä perusteluista (johdonmukaisuus muiden vastaavien rikkomistapausten kanssa), osapuolet ovat eri mieltä siitä, voidaanko komission väitettä siitä, että se pyrki säilyttämään johdonmukaisuuden muita jäsenvaltioita koskevien vastaavien tapausten kanssa, pitää pätevänä perusteena ajalle, jonka se käytti tämän rikkomistapauksen käsittelyyn. Komissio väitti, että vertailua muihin tapauksiin pidettiin tarpeellisena, koska (i) sekä rikkomistapaus 2004/4404 että muut rikkomistapaukset koskivat työeläkeasioihin liittyviä epätasa-arvoisia eläkeoikeuksia ja eläkeikää sekä eläkeoikeuksiin liittyviä takautuvia toimenpiteitä, ja (ii) komission oli säilytettävä johdonmukaisuus kaikkien kyseessä olevien asioiden käsittelyssä.

34. Oikeusasiamies muistuttaa, että hän on katsonut, että sitä, että komissio analysoi toista jäsenvaltiota koskevaa vastaavaa tapausta voidakseen toimia johdonmukaisesti samanlaisessa rikkomisessa ja varmistaakseen yhdenvertaisen kohtelun, voidaan sellaisenaan pitää hyväksyttävänä perusteena sille, että ennen lopullisen päätöksen tekemistä tarvitaan enemmän aikaa[17]. Tällaisen perustelun käytössä komission on kuitenkin otettava aiheellisella tavalla huomioon hyvän hallinnon periaatteet. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että "johdonmukaisesti" toimiessaan komission on otettava aiheellisella tavalla huomioon kansalaisten edut. Lisäksi "johdonmukaisuuden" tavoittelu ei myöskään saa johtaa komission päätöksen tarpeettomaan viivästymiseen[18].

35. Tässä tapauksessa komissio ei yksilöinyt tai perustellut sitä, miksi johdonmukaisuus esti sitä tekemästä päätöstä aikaisemmin. Oikeusasiamies ymmärtää, että sekä Suomea koskeva rikkomistapaus 2004/4404 että muut vastaavat rikkomistapaukset Italiaa, Kreikkaa, Ranskaa ja Tanskaa vastaan nostivat esiin kysymyksiä takautuvuudesta ja "siirtymävaiheen epätasa-arvoisuudesta". Komissio myös tutki kaikkia tapauksia suurelta osin samanaikaisesti. Jos johdonmukaisuuden tarvetta oli, vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällainen tarve ei voinut viivyttää komission päätöksentekoa tässä tapauksessa. Tältä osin olisi huomattava, kuten edellä kohdassa 32 todetaan, että rikkomistapaus 2004/4404 oli ollut komission tiedossa vuodesta 2002 lähtien, mutta sen käsittely saatiin päätökseen viimeisenä kaikista viidestä samankaltaisesta rikkomistapauksesta. Lisäksi komissio oli vienyt Italiaa ja Kreikkaa koskeneet tapaukset tuomioistuimeen jo 1. helmikuuta 2007 ja 17. joulukuuta 2007, ja tuomioistuin oli antanut tuomiot vuosina 2008 ja 2009. Kuten edellä on todettu, asia 2004/4404 kuitenkin säilyi avoimena ja sen käsittely päätettiin vasta 24. marraskuuta 2011, eli yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun viimeinen näistä kahdesta tuomiosta oli annettu.

36. Edellä esitetyn valossa oikeusasiamies katsoo, että komissio ei esittänyt päteviä perusteita sille, että sen päätös rikkomista koskevasta kantelusta 2004/4404 tehtiin vasta vuoden 2011 lopulla yli seitsemän vuoden kuluttua siitä, kun komissio aloitti asian käsittelyn. Tämä muodostaa hallinnollisen epäkohdan.

37. Kun oikeusasiamies toteaa hallinnollisen epäkohdan, hän esittää aiheellisessa tapauksessa sovintoratkaisua tai suositusluonnosta kyseiselle toimielimelle. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin huomattava, että komissio on oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana tehnyt päätöksen rikkomista koskevan kantelun 2004/4404 käsittelyn päättämisestä. Tässä tilanteessa oikeusasiamies katsoo, että viivästystä koskevan kysymyksen osalta ei ole mielekästä esittää sovintoratkaisua tai suositusluonnosta. Tämä ei vaikuta edellä tehtyyn johtopäätökseen, jonka mukaan komissio viivytteli toiminnassaan aiheettomasti. Siksi seuraavassa esitetään kriittinen huomautus.

B. Johtopäätökset

Kantelun johdosta suoritetun tutkimuksen perusteella oikeusasiamies antaa seuraavan kriittisen huomautuksen:

Hyvään hallintotapaan kuuluu, että rikkomista koskevat kantelut käsitellään kohtuullisen ajan kuluessa. Tässä tapauksessa komissio lopetti asian käsittelyn vasta yli seitsemän vuoden kuluttua siitä, kun se oli käynnistänyt rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Komissio ei esittänyt päteviä syitä viivytykselle. Tämä muodostaa hallinnollisen epäkohdan.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijoille, komissiolle ja Suomen tasa-arvovaltuutetulle.

 

P. Nikiforos Diamandouros

Tehty Strasbourgissa, 12. päivänä lokakuuta 2012

---

[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/54/EY, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006, miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa (uudelleenlaadittu toisinto), EUVL 2006 L 204, s. 23.

[2] Neuvoston direktiivi 86/378/ETY, annettu 24 päivänä heinäkuuta 1986, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä, EYVL1986 L 225, s. 40.

[3] Katso esim. asia 247/87 Star Fruit v. komissio, Kok. 1989, s. 291, kohdat 11 ja 13, sekä asia T-13/94 Century Oils Hellas AE v. komissio, Kok. 1994, s. II-431, kohta 16.

[4] Asia C-207/97 komissio v. Belgia, Kok. 1999, s. I-275, kohta 24; asia 247/87 Star Fruit v. komissio, Kok. 1989, s. 291, kohta 12; asia C-191/95 komissio v. Saksa, Kok. 1998, s. I-5449, kohta 46.

[5] Asia C-96/89 komissio v. Alankomaat, Kok. 1991, s. I-2461, kohdat 15 ja 16 ja edellä alaviitteessä 4 siteerattu asia C-207/97 komissio v. Belgia, kohta 25.

[6] Asia T-571/93 Lefebvre frères et soeurs ym. v. komissio, Kok. 1995, s. II-2379, kohta 60.

[7] Asia C-46/07 komissio v. Italia, Kok. 2008, s. I-151.

[8] Asia C-559/07 komissio v. Kreikka, Kok. 2009, s. I-47.

[9] EY:n perustamissopimuksen 141 artikla vastaa sitä, mikä nykyään on SEUT 157 artikla.

[10] Asia C-351/00 Niemi, Kok. 2002, s. I-7007, kohta 56.

[11] EYVL 2002 C 244, s. 5. Tämä tiedonanto on korvattu uudella vuonna 2012. Muutokset eivät kuitenkaan vaikuta tähän tapaukseen.

[12] Katso erityisesti asia 262/88 Barber, Kok. 1990, s. I-1889, kohdat 32–35.

[13] Katso alaviite 6.

[14] Katso esim. oikeusasiamiehen päätös kanteluun 2944/2004/(GK)(OV)ID, kohta 1.7, ja hänen päätöksensä kanteluun 706/2007/(WP)BEH, kohta 34.

[15] Katso edellinen alaviite.

[16] Katso oikeusasiamiehen päätös kanteluun 1480/2011/MHZ, kohta 28, ja julkisasiamies Alberin ratkaisuehdotus asiassa C-358/97 komissio v. Irlanti, Kok. 2000, s. I-6301, kohta 83.

[17] Katso oikeusasiamiehen päätös kanteluun 1480/2011/MHZ, kohdat 36 ja 37.

[18] Katso oikeusasiamiehen päätös kanteluun 706/2007/(WP)BEH, kohdat 39 ja 40.