Kantelun tausta

1. Asia koskee Euroopan komission tapaa käsitellä Suomea vastaan esitettyä unionin oikeuden rikkomista koskevaa kantelua 2004/4404, joka liittyy miesten väitettyyn syrjintään vapaaehtoisissa lisäeläkejärjestelyissä.

2. Kantelijoina on kaksi suomalaista miestä, jotka kuuluvat mainittujen eläkejärjestelmien piiriin.

3. Suomen liityttyä Euroopan talousalueeseen 1. tammikuuta 1994 sen oli tasa-arvoistettava miesten ja naisten eläke-edut. Tätä varten säädettiin laki 1038/97 vapaaehtoisten lisäeläkejärjestelyjen tasa-arvoistamisesta (jäljempänä ”tasa-arvoistamista koskeva laki”), jota sovellettiin taannehtivasti 1. tammikuuta 1994 alkaen. Ennen tasa-arvoistamista koskevan lain voimaantuloa naiset pääsivät eläkkeelle 60–63-vuotiaina. Miesten eläkeikä oli 65 vuotta. Tasa-arvoistamista koskevalla lailla annettiin sekä miehille että naisille mahdollisuus valita alempi tai korkeampi eläkeikä.

4. Suomen tasa-arvovaltuutettu toimitti vuonna 2002 komissiolle unionin oikeuden rikkomista koskevan kantelun. Kantelussaan tasa-arvovaltuutettu totesi, että tasa-arvoistamista koskevan lain pohjalta tapahtuva eläke-etujen laskeminen johti joissakin tapauksissa miestyöntekijöiden kannalta epäedullisiin tuloksiin naistyöntekijöihin verrattuna. Jos mies päätti jäädä uusien sääntöjen mukaan eläkkeelle aikaisemmin, vuotta 1994 edeltävää työssäoloaikaa ei otettaisi huomioon, kun taas naisen tapauksessa kyseinen aika otettaisiin huomioon. Jos miestyöntekijän työhistoria alkoi ennen 1. tammikuuta 1994 ja hän päätti valita alhaisemman eläkeiän, hän saisi siten pienemmän eläkkeen kuin naistyöntekijä samassa tilanteessa. Kantelussaan Suomen tasa-arvovaltuutettu nosti esiin kysymyksen siitä, noudattaako tasa-arvoistamista koskeva laki perussopimuksen määräystä, joka nykyään on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT-sopimus) 157 artikla, sekä asiaa koskevaa toissijaista lainsäädäntöä (direktiivi 2006/54/EY[1], joka korvaa aikaisemman direktiivin 86/378/ETY[2]). Komissio rekisteröi rikkomiskantelun viitenumerolla 2004/4404.

5. Suomen hallituksen kanssa käydyn kirjeenvaihdon jälkeen komissio käynnisti asiassa rikkomusmenettelyn vuonna 2004. Komissio lähetti Suomelle tammikuussa 2005 virallisen huomautuksen, jota seurasi täydentävä virallinen huomautus lokakuussa 2006. Kesäkuussa 2007 komissio lähetti perustellun lausunnon, jota seurasi täydentävä perusteltu lausunto syyskuussa 2008.

6. Kantelijat kääntyivät vuonna 2011 ensimmäisen kerran Euroopan oikeusasiamiehen puoleen (kantelu 230/2011/EIS). Kantelijoiden mukaan komissio ei tehnyt kohtuullisen ajan kuluessa päätöstä rikkomista koskevassa asiassa 2004/4404. Oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana komissio päätti rikkomusta koskevan kantelun käsittelyn ilman muita toimenpiteitä marraskuussa 2011 eli yli seitsemän vuoden kuluttua sen käynnistämisestä. Oikeusasiamies päätti 12. lokakuuta 2012 kantelun käsittelyn esittäen kriittisen huomautuksen sen johdosta, että komissio ei ollut esittänyt päteviä syitä viivytykselle.

7. Yksi kantelijoista otti komissioon yhteyttä uudelleen lokakuussa 2012 ja totesi, että se ei ollut esittänyt asianmukaisia syitä rikkomusta koskevan kantelun 2004/4404 käsittelyn päättämiseksi. Hän vaati kirjeessä komissiota käynnistämään uudelleen asian käsittelyn. Komissio vastasi kirjeeseen 19. joulukuuta 2012 ja pahoitteli kantelun käsittelyn viivästymistä mutta lisäsi, että asia oli ollut hyvin monimutkainen ja ongelmallinen. Se totesi myös selventäneensä perusteita, joiden vuoksi se oli päättänyt päättää asian käsittelyn aikaisemmin ja joita olivat i) se, että ei ollut riittävän selvää, että Euroopan unionin tuomioistuin (jäljempänä ”EUT”) tekisi saman päätelmän kuin komissio perustellussa lausunnossaan; ii) se, että komissio ei pyytänyt muissa vastaavissa rikkomusta koskevissa kanteluissa jäsenvaltioita korjaamaan eläkeoikeuksia takautuvasti; ja iii) se, että komissio pyysi ainoastaan kyseisiä jäsenvaltioita korjaamaan niiden lainsäädäntöä, jotta se olisi EU:n lainsäädännön asianmukaisten määräyksien mukainen. Näistä syistä komissio tiedotti kantelijalle, että se ei aio käynnistää uudelleen asian käsittelyä.

8. Kantelijat ja komissio kävivät myöhemmin lisää kirjeenvaihtoa asiassa. Kantelijat arvostelivat sitä, että komissio perusteli päätöstään asian käsittelyn päättämisestä ainoastaan kolmella lauseella, joita he pitivät epämääräisinä, harhaanjohtavina, riittämättöminä ja tosiasioiden vastaisina. He pyysivät myös komissiota rekisteröimään uuden kirjeenvaihdon uutena rikkomusta koskevana kanteluna yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon[3] mukaisesti (jäljempänä ”komission tiedonanto”). Komissio torjui pyynnön, koska kantelun asiasisältö oli sama kuin rikkomiskantelun 2004/4404.

9. Kantelijat kääntyivät oikeusasiamiehen puoleen 24. huhtikuuta 2013.

Tutkimus

10. Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen, joka koski seuraavaa väitettä ja vaatimusta:

1) Komissio ei esittänyt asianmukaisia perusteluja rikkomiskantelun 2004/4404 käsittelyn päättämiselle.

2) Kantelijoiden kirjeissään esittämien väitteiden valossa komission olisi joko käynnistettävä uudelleen rikkomiskantelun 2004/4404 käsittely tai rekisteröitävä kantelijoiden myöhemmässä vaiheessa kirjoittamat kirjeet uutena kanteluna komission tiedonannon mukaisesti.

11. Tutkimuksen kuluessa oikeusasiamies sai komission lausunnon kantelusta ja myöhemmin vielä kantelijoiden huomautukset vastauksena lausuntoon. Kantelijat esittivät myös lisähuomautuksia. Oikeusasiamies on tutkimusta toteuttaessaan ottanut huomioon osapuolien esittämät väitteet ja kannanotot.

Väite, jonka mukaan komissio ei esittänyt asianmukaisia perusteluja rikkomiskantelun 2004/4404 käsittelyn päättämiselle ja sitä vastaava vaatimus

Oikeusasiamiehelle esitetyt argumentit

12. Kantelijat väittivät esittämänsä kantelun tueksi, että i) komissio ei perustellut asianmukaisesti päätöstään panna vireille EUT:ssa vastaavia rikkomistapauksia Italiaa ja Kreikkaa vastaan mutta ei muita jäsenvaltioita vastaan ja ii) että komissio ei perustellut asianmukaisesti kantaansa, jonka mukaan ei ollut riittävän selvää, että EUT tekisi saman päätelmän kuin komissio teki perustellussa lausunnossaan.

13. Komissio selitti lausunnossaan katsoneensa alun alkuaan, että on EU:n syrjinnän vastaisiin määräyksiin nähden ristiriidassa, että miestyöntekijät menettävät ennen Suomen liittymistä Euroopan talousalueeseen kertyneet eläkeoikeudet. Komissio oli tätä mieltä perustellun lisälausunnon esittämiseen asti, mutta päätti sen jälkeen olla viemättä asiaa EUT:n tarkasteltavaksi. Sen sijaan se pyysi kyseistä jäsenvaltiota saattamaan eläkesäännöksensä EU:n lainsäädännön mukaisiksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Näin toimittiin Suomea vastaan vireille pannussa asiassa mutta myös Ranskaa, Italiaa, Kreikkaa ja Tanskaa vastaan vireille pannuissa vastaavissa asioissa.

14. Komissio katsoi erityisesti Suomea koskevassa asiassa, että kantelijat eivät esittäneet lisätietoja tai oikeudellisia argumentteja, joiden vuoksi olisi perusteltua käynnistää uudelleen asian käsittely. Sen sijaan niissä toistettiin aikaisemmat argumentit, joita komissio oli jo analysoinut rikkomiskantelun 2004/4404 yhteydessä. Tätä taustaa vasten komissio ei katsonut tarpeelliseksi käynnistää asian käsittelyä uudelleen tai rekisteröidä uutta kirjeenvaihtoa uutena rikkomiskanteluna.

15. Komissio totesi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan[4] sen ei tarvitse selittää, miksi se käynnistää rikkomismenettelyn jotakin jäsenvaltiota vastaan sen johdosta, että jäsenvaltio ei ole noudattanut EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Edes EUT:n tehtävänä ei ole arvioida sen harkintavallan, joka komissiolla on tällä alalla, käytön tarkoituksen- tai asianmukaisuutta[5]. Lisäksi oikeuskäytännöstä seuraa, että komissiolla on harkintavalta, jolloin yksityisellä oikeussubjektilla ei ole oikeutta vaatia, että se ottaisi asiassa jonkin tietyn kannan rikkomiskanteluihin nähden, ja nostaa mitätöimiskannetta sen johdosta, että komissio on kieltäytynyt toteuttamasta toimia[6].

16. Liittyen kantelijoiden argumenttiin, jonka mukaan komissio ei perustellut asianmukaisesti päätöstään saattaa Italiaa ja Kreikkaa – mutta ei muita jäsenvaltioita – koskevat rikkomismenettelyt EUT:n tarkasteltavaksi komissio huomautti, että Italiaa ja Kreikkaa koskevissa asioissa ydinkysymyksenä oli julkisen sektorin nais- ja miesvirkamiesten erilainen eläkeikä. Koska nämä jäsenvaltiot kieltäytyivät muuttamasta asiaa koskevia lakejaan tulevaisuutta silmällä pitäen, komissio katsoi, että kyse oli selvästi EU:n lainsäädännön rikkomisesta. Kun nämä kaksi asiaa saatettiin EUT:n tarkasteltavaksi, esille ei tuotu kysymystä takautuvista korvauksista tai tilanteen muusta korjaamisesta aiempaan tilanteeseen nähden. Kysymys nousi esille vasta näiden kahden tuomion seurauksena. Tämän jälkeen komissio hyväksyi sen, että jäsenvaltioiden ei tarvinnut toteuttaa toimia aiempien tilanteiden korjaamiseksi. Tätä taustaa vasten jäljellä olevat asiat, Suomea koskeva asia mukaan lukien, päätettiin eikä niitä saatettu EUT:n tarkasteltavaksi. Koska aiempien tilanteiden korjaaminen oli ainoa Italiaa, Kreikkaa ja Suomea koskevia asioita yhdistävä tekijä, komissio otti käyttöön yhdenmukaisen lähestymistavan niihin kaikkiin eikä edellyttänyt kyseisiltä jäsenvaltioilta aiempien toimien korjaamista.

17. Komissio selitti – liittyen kantelijoiden argumenttiin, jonka mukaan komissio ei antanut asianmukaista selitystä siitä, miksi sen mielestä ei ollut riittävän selvää, että EUT tekisi saman päätelmän kuin komissio teki perustellussa lausunnossaan – että oli mahdollista, että EUT olisi tehnyt päätöksen, jonka mukaan EU:n lainsäädännön soveltamisalaan eivät kuulu sellaiset eläkeoikeuksien kertymistä koskevat säännöt, jotka koskevat aikakautta, jolloin jokin valtio ei ollut Euroopan unionin jäsenvaltio. Asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä ei nimittäin ole olemassa. Alkuaan myös komissio katsoi, että Suomi rikkoo EU:n lainsäädäntöä panemalla täytäntöön miestyöntekijöiden eläkeoikeuksien kertymistä koskevaa lainsäädäntöä, jota sovelletaan liittymistä edeltäviltä ajanjaksoilta, jos he valitsevat varhaiseläkkeen liittymisen jälkeen. Komissio päätti kuitenkin, että se ei vaadi muitakaan jäsenvaltioita korjaamaan aiempia tilanteita, vaikka EU:n lainsäädäntö oli epäilemättä muissa tapauksissa sovellettavissa, koska muut asianomaiset jäsenvaltiot olivat olleet EU:n jäseniä jo silloin, kun kiistanalaisia toimenpiteitä pantiin täytäntöön. Tätä taustaa vasten ja koska Suomea koskeva asia oli muita monimutkaisempi oikeudelliselta kannalta, olisi ollut epäjohdonmukaista saattaa yksi asia EUT:n tarkasteltavaksi mutta ei muita asioita, joihin EU:n lainsäädäntöä epäilemättä sovellettiin. Komissio huomautti lisäksi, että sille rikkomistapauksissa aiheutuva todistustaakka on varsin ehdoton.

18. Kantelijat totesivat huomioissaan, että he eivät aio kyseenalaistaa harkintavaltaa, jota komissio käyttää rikkomusta koskevia kanteluita käsitellessään, vaan tuoda ennemminkin julki, että se ei täyttänyt yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa vahvistettuja velvoitteita tarkastellessaan heidän kanteluaan. He lisäsivät, että kaikki komission esittämät perustelut olivat joko virheellisiä, oikeudellisesti kyseenalaistettavia tai ainakin asiasisällöltään heikkoja.

19. Ensinnäkin kantelijat totesivat, että heidän komissiolle lähettämänsä uudet kirjeet muodostivat uuden rikkomusta koskevan kantelun, ottaen huomioon, että heidän uuden kantelunsa asiasisältö koski nykyistä ja tulevaa tilannetta Suomessa. Näin ollen heidän uusi kirjeenvaihtonsa komission kanssa olisi pitänyt rekisteröidä uutena rikkomusta koskevana kanteluna. He totesivat lisähuomautuksissaan myös, että uuteen kirjeenvaihtoon liittyy selvästi laajempi ulottuvuus kuin rikkomista koskevaan asiaan 2004/4404, ja viittasivat direktiivin 2006/54/EY saattamiseen osaksi Suomen lainsäädäntöä, sukupuolten erilaiseen oikeudelliseen kohteluun Suomessa sekä Suomen vakuutusoikeuden tässä yhteydessä antamiin väitetysti syrjiviin päätöksiin.

20. Kantelijat torjuivat komission argumentin, jonka mukaan Italiaa ja Kreikkaa koskevissa asioissa oli kyse eläkeiästä, kun taas Suomea koskevassa asiassa kyse oli olennaisilta osin takautuvuudesta. Heidän mukaansa eläkeikä oli keskeinen kysymys myös Suomea koskevassa asiassa, koska naiset saattoivat jäädä eläkkeelle 60–63-vuotiaina, kun taas miesten eläkeikä oli 65 vuotta. Tasa-arvoistamista koskeva laki mahdollisti miesten alhaisemmat eläkkeet vertailukelpoisissa oloissa 1. tammikuuta 1994 edeltävältä ajalta. Suomea koskeva asia liittyi siis aivan samaan kysymykseen kuin Italiaa ja Kreikkaa koskevat asiat, eikä komission kanta ollut johdonmukainen. EUT oli lisäksi päättänyt asiassa Niemi[7], että Suomen valtion eläkelain nojalla maksetun kaltainen eläke kuuluu nykyisen SEUT-sopimuksen 157 artiklan soveltamisalaan.

21. Vastauksena komission argumenttiin, jonka mukaan se ei pyytänyt muissakaan tapauksissa asianomaisia jäsenvaltioita korvaamaan tai korjaamaan syrjityn sukupuolen aiemmin tapahtunutta epätasapuolista kohtelua, kantelijat totesivat, ettei tällainen argumentti ole oikeudellisesti pätevä. Viitaten EUT:n oikeuskäytäntöön valtioiden vastuuvelvollisuutta koskevissa asioissa ja erityisesti asiaan Francovich[8] yksityiset osapuolet voivat vaatia korvauksia kansallisissa tuomioistuimissa, jos jokin jäsenvaltio ei saata direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivissä 2006/54/EY ei kuitenkaan määrätä takautuvien (taloudellisten) korvauksien maksamisesta epätasapuolisten toimien johdosta. Tästä syystä komission esittämä perustelu oli keinotekoinen, koska sillä ei ole toimivaltaa määrätä tällaisista korvauksista.

22. Kantelijat katsoivat lisäksi, että EUT:n tuomiolauselman sanamuoto Italiaa ja Kreikkaa koskevissa asioissa (”Italian tasavalta ei ole noudattanut [SEUT-sopimuksen 157 artiklan] mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, koska se pitää voimassa säännöksiä, joiden mukaan virkamiesten oikeus vanhuuseläkkeeseen alkaa eri iässä sen mukaan, ovatko he miehiä vai naisia” ja ”Helleenien tasavalta ei ole noudattanut [SEUT-sopimuksen 157 artiklan] mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa säännökset, joissa säädetään miespuolisten ja naispuolisten työntekijöiden erilaisesta kohtelusta siltä osin kuin kyse on eläkeiästä ja vähimmäispalveluajasta”) antaa selvästi ymmärtää, että näissä kahdessa asiassa keskeinen kysymys oli sama kuin Suomea koskevassa asiassa.

23. Kantelijat totesivat komission kannasta, jonka mukaan ei ollut riittävän selvää, että EUT tekisi saman päätelmän kuin komissio teki perustellussa lausunnossaan, että sen sijaan, että asia saatetaan EUT:n tarkasteltavaksi, komissio omaksui viimeksi mainitulle kuuluvan roolin. Kantelijoiden esittämien yksityiskohtaisten oikeudellisten argumenttien huomioon ottamisen sijaan se tyytyi esittämään keinotekoisia ja yleisluonteisia selityksiä epäuskottavan kantansa tueksi.

24. Lopuksi kantelijat pyysivät oikeusasiamiestä käyttämään hänelle perussopimuksen ja hänen tehtäviään koskevan ohjesäännön mukaisesti kuuluvaa toimivaltaa ja ehdottivat erityiskertomuksen esittämistä Euroopan parlamentille.

Oikeusasiamiehen arvio

25. Kansalaisten kantelut muodostavat olennaisen tavan ilmoittaa komissiolle EU:n lainsäädännön mahdollisista rikkomisista. Ne antavat komissiolle mahdollisuuden toteuttaa tehokkaasti tehtäväänsä perussopimusten vartijana.

26. EUT:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on laaja harkintavalta arvioidessaan kansalaisten sille esittämiä kanteluja, eikä se ole velvollinen käynnistämään rikkomusmenettelyä kaikissa tapauksissa, joissa jäsenvaltio on rikkonut EU:n lainsäädäntöä. Kansalaiset eivät siten voi vaatia, että komissio omaksuu tietyn kannan heidän rikkomista koskevan kantelunsa asiakysymyksessä[9].

27. Komission laaja harkintavalta ei selvästi missään tapauksessa tarkoita sitä, että rikkomista koskevien kantelujen käsittelyssä voidaan vapaasti jättää noudattamatta rajoituksia, jotka aiheutuvat perusoikeuksista ja hyvän hallinnon periaatteista. Tältä osin erityisen merkittävä on Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artikla, jossa määrätään oikeudesta hyvään hallintoon. Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan sanamuodosta seuraa, että tähän oikeuteen sisältyy ”hallintoelinten velvollisuus perustella päätöksensä”. Tämä velvollisuus on myös vahvistettu eurooppalaisen hyvän hallintotavan säännöstön 18 artiklassa[10]. Komission kanta, jonka mukaan sen ei periaatteessa tarvitse esittää perusteluita tällaisissa asioissa tekemissään päätöksissä, on näin ollen ristiriidassa hyvän hallinnon periaatteiden kanssa. Seuraavassa oikeusasiamies arvioi, esittikö komissio asianmukaiset perustelut päätökselleen jättää rikkomisasia 2004/4404 uudelleen käynnistämättä ja kantelijoiden uusi kirjeenvaihto rekisteröimättä uutena rikkomista koskevana kanteluna.

28. On käynyt ilmi, että alkuaan komission mielestä asiaan 2004/4404 liittyi rikkomus ja että se aikoi saattaa asian EUT:n tarkasteltavaksi. Se päätti kuitenkin olla pyytämättä jäsenvaltioita korjaamaan aiempia tilanteita takautuvasti. Tästä syystä komissio päätti päättää rikkomusta koskevan asian 2004/4404 tarkastelun.

29. Oikeusasiamies toteaa, että komissio käytti tältä osin harkintavaltaa, joka sille kuuluu rikkomiskanteluiden käsittelyssä. Kantelijat eivät kritisoi sinänsä tätä harkintavaltaa.

30. Oikeusasiamies toteaa komission perusteista, jotka koskevat asian käsittelyn päättämistä, että hän ei ole vakuuttunut kantelijoiden argumentista eli siitä, että Italiaa ja Kreikkaa koskevat asiat liittyivät täsmälleen samaan kysymykseen kuin Suomea koskeva asia, nimittäin eläkeikään. Vaikka kaikki kolme asiaa liittyvät samaan kysymykseen eli miesten ja naisten eri eläkeikään, Suomen rikkomista koskevassa asiassa kansallista lainsäädäntöä muutettiin ja jäljellä olevaa kysymystä rajoitettiin koskemaan 1. tammikuuta 1994 edeltävää työskentelykautta, jota ei otettaisi huomioon miestyöntekijöiden kohdalla. Sitä vastoin Italiaa ja Kreikkaa koskevissa asioissa mainitut jäsenvaltiot kieltäytyivät muuttamasta lakejaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Yhtäältä Suomea koskevassa asiassa ja toisaalta Italiaa ja Kreikkaa vastaan käynnistetyissä rikkomismenettelyissä on siten selkeä ero.

31. Oikeusasiamies toteaa komission argumentista – jonka mukaan ei ollut riittävän selvää, että EUT tekisi saman päätelmän kuin komissio teki perustellussa lausunnossaan – että komission kanta perustui pääasiassa seuraavaan: Suomea koskevassa asiassa oli epäselvää, kattaisiko EU:n lainsäädäntö mainitun kysymyksen, koska asianomainen ajanjakso koskee aikaa, joka edeltää Suomen liittymistä Euroopan talousalueeseen 1. tammikuuta 1994. Kantelijoiden mielestä tämä oli epäuskottavaa ja he vetosivat kantansa tueksi Italiaa ja Kreikkaa vastaan annettuihin tuomiolauselmiin. Oikeusasiamies ei pidä argumenttia vakuuttavana, koska Suomea koskevaan asiaan liittyi epävarmuustekijöitä, jotka koskivat EU:n lainsäädännön soveltamiskelpoisuutta, minkä komissio toi julki (katso edellä 17 kohta). Lisäksi Italiaa ja Kreikkaa vastaan annettujen tuomiolauselmien sanamuodot (”koska se pitää voimassa [...]”) tukevat komission kantaa, koska havaittujen rikkomuksien syynä oli, että mainitut jäsenvaltiot pitivät asiaankuuluvat syrjivät lait voimassa, eikä EU:n lainsäädännön ajallisesta soveltamisalasta ollut epäselvyyttä. Tästä syystä komission kanta vaikuttaa perustellulta.

32. Ottaen huomioon kantelijoiden argumentin komission väitetysti virheellisestä kommentista, joka koski takautuvia taloudellisia korvauksia, ja edellä alaviitteessä 8 tarkoitetun oikeuskäytännön oikeusasiamies toteaa, että komissio käyttää useaan kertaan sanaa ”korvaus” sekä lausuntonsa suomen- että sen englanninkielisessä versiossa. Vaikka tämä johti siihen, että kantelijat ajattelivat komission viittaavan valtion vastuuvelvollisuuteen perustuvaan taloudelliseen korvaukseen, komission kantaan liittyvän asiayhteyden vuoksi on selvää, että komission tarkoituksena oli viitata aiempien tilanteiden korjaamiseen mutta ei valtion vastuuvelvollisuuteen perustuvaan (taloudelliseen) korvaukseen. Vaikka kielellinen epätarkkuus vaikutti näin komission kantaan, seurauksena on, että kantelijat eivät voi tukeutua valtion vastuuvelvollisuutta koskevaan EUT:n oikeuskäytäntöön ja kyseenalaistaa komission kantaa tarkasteltavana olevaan rikkomista koskevaan kanteluun.

33. Kantelijat katsovat lisäksi, että koska asiassa Niemi annetusta tuomiosta seuraa, että Suomen valtion eläkelain nojalla maksetut eläkkeet kuuluvat nykyisen SEUT-sopimuksen 157 artiklan soveltamisalaan, komissio ei voinut omaksua kantaa, jonka se hyväksyi rikkomista koskevassa kantelussa 2004/4404. Tältä osin oikeusasiamies toteaa, että mainittu tuomio ei koske sitä, voiko komissio legitiimisti päättää – tällaisissa tapauksissa käytössään olevaa harkintavaltaa noudattaen – olla kehottamatta jäsenvaltioita korjaamaan aiempia tilanteita takautuvasti. Näin ollen kantelijoiden kanta ei ole vakuuttava.

34. Edellä mainittu huomioon ottaen oikeusasiamies katsoo, että komissio on tutkimuksen aikana esittänyt asianmukaiset perusteet kannalleen. Näin ollen hän toteaa, että ei ole perusteita jatkaa kantelijoiden väitteen tutkimista.

35. Kantelijoiden vaatimuksen osalta oikeusasiamies muistuttaa, että komission tiedonannon 3 kohdan toisen alakohdan viidennen luetelmakohdan mukaan kanteluna ei pidä rekisteröidä yhteydenottoja, ”joissa tuodaan esiin kanteluperusteita kysymyksistä, joista komissio on esittänyt selkeän, julkisen ja vakiintuneen kannan; komission kanta annetaan tiedoksi kantelijalle”. Tätä taustaa vasten oikeusasiamies katsoo, että komission olisi tässä tapauksessa ainoastaan rekisteröitävä kantelijoiden uusi yhteydenotto uutena rikkomista koskevana kanteluna, jos kantelijat tuovat esille uusia asioita, joita komissio ei ole vielä saanut tilaisuutta tarkastella. Kantelijoiden mukaan heidän uuden yhteydenottonsa soveltamisala on selvästi laajempi kuin rikkomista koskevassa asiassa 2004/4404, mikä johtuu edellä 19 kohdassa esitetyistä syistä. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että yhteydenottojen päätarkoituksena oli riitauttaa kanta, jonka komissio hyväksyi vuotta 1994 edeltäviin ajanjaksoihin nähden päättäessään rikkomusta koskevan kantelun käsittelyn. Koska komissio on omaksunut asiaa koskevan kannan, jonka se on antanut tiedoksi kantelijoille, ja koska oikeusasiamies pitää kantaa asianmukaisena, tätä kanteluun liittyvää näkökulmaa ei myöskään ole perusteltua tutkia enempää.

36. Lopuksi kantelijat ehdottivat, että oikeusasiamiehen olisi esitettävä käsiteltävänä olevassa tapauksessa erityiskertomus Euroopan parlamentille. Tilanteista, joissa oikeusasiamies raportoi Euroopan parlamentille, on määrätty SEUT-sopimuksen 228 artiklan 1 kohdassa ja oikeusasiamiehen tehtäviä koskevan ohjesäännön 3 artiklan 7 kohdassa. Oikeusasiamies raportoi parlamentille yksittäisen kantelun tai asian osalta ainoastaan silloin, kun hän on havainnut siinä hallinnollisen epäkohdan. Koska käsiteltävänä olevassa asiassa oikeusasiamies ei ole havainnut hallinnollista epäkohtaa, erityiskertomuksen esittämiselle parlamentille ei ole perusteita.

Päätelmä

Kantelun johdosta suoritetun tutkimuksen perusteella oikeusasiamies päättää asian käsittelyn seuraavaan johtopäätökseen:

Kantelua koskeville jatkotutkimuksille ei ole aihetta.

Päätöksestä ilmoitetaan kantelijoille, komissiolle ja Suomen tasa-arvovaltuutetulle.

 

Emily O'Reilly

Strasbourg, 08/10/2014