- FI Suomi
Konekäännökset voivat sisältää virheitä, jotka saattavat heikentää selkeyttä ja tarkkuutta. Oikeusasiamies ei vastaa mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista. Tietojen luotettavuus ja oikeusvarmuus varmistuvat lukemalla edellä linkitetty lähdekielinen versio (englanti).
Lisätietoja on kieli- ja käännöskäytännöissämme.
Euroopan oikeusasiamiehen päätös Euroopan komissiota vastaan tehtyä kantelua 995/2011/KM koskevan tutkimuksen päättämisestä
Päätös
Kanteluasia 995/2011/KM - Tutkittavaksi otetut kantelut, pvm Maanantaina | 06 kesäkuuta 2011 - Suositus Keskiviikkona | 21 toukokuuta 2014 - Päätökset, pvm Tiistaina | 30 kesäkuuta 2015 - Toimielin, jota kantelu koskee Euroopan komissio ( Kriittinen huomautus , Toimielin hyväksyi suositusluonnoksen osittain ) - Maa Saksa
Asia koski Euroopan komissiolle tehtyä rikkomuskantelua, joka koski Saksan väitettyä laiminlyöntiä sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin tiettyjen säännösten asianmukaisessa täytäntöönpanossa. Kantelija kääntyi Euroopan oikeusasiamiehen puoleen ja väitti, että komissio ei ollut selittänyt asianmukaisesti syitä, joiden vuoksi tutkimusta ei aloitettu. Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, että komissio antoi myöhemmin riittävän selvityksen joistakin kantelijan esille ottamista kysymyksistä. Niiden kysymysten osalta, joista komissio ei antanut riittävää selitystä, oikeusasiamies päätti asian käsittelyn kriittisellä huomautuksella.
Taustaa
1. Kantelija, joka on Saksan kansalainen, valitti 19. helmikuuta 2010 Euroopan komissiolle siitä, että Saksa ei ollut pannut sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviä [1], jäljempänä 'direktiivi', asianmukaisesti täytäntöön. Hänen kantelunsa koski kolmea erillistä näkökohtaa eli evästeitä koskevan säännöksen täytäntöönpanoa Saksan lainsäädännössä, kerättyjen tietojen säilyttämistä ja sähköpostimarkkinointia koskevia sääntöjä. Komissio lähetti 31 päivänä tammikuuta 2011 menettelyn lopettamista edeltävän kirjeen, jossa se esitti syyt, joiden vuoksi se aikoi lopettaa asian käsittelyn. Kantelijan vastaväitteistä huolimatta komissio ilmoitti hänelle myöhemmin, että hänen asiansa käsittely oli päätetty.
2. Kantelija kääntyi Euroopan oikeusasiamiehen puoleen. Hän väitti, että komissio ei ollut käsitellyt hänen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kanteluaan asianmukaisesti. Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen.
3. Saatuaan komissiolta lausunnon ja kantelijan huomautukset tästä lausunnosta oikeusasiamies teki sovintoratkaisuehdotuksen [2], jonka mukaan komissio harkitsisi kantelijan väitteiden yksityiskohtaisempaa käsittelyä. Analysoituaan vastauksensa oikeusasiamies totesi, että komissio ei ollut vieläkään selittänyt päätöstään riittävästi. Näin ollen hän teki suositusluonnoksen [3]. Vastauksessaan komissio väitti, että lisätoimet eivät olleet tarpeen. Kantelija kritisoi tätä näkemystä.
4. Oikeusasiamiehen tutkimuksessa käsiteltiin edellä kuvattuja kantelun kolmea näkökohtaa, joita käsitellään nyt vuorotellen.
Ensimmäinen näkökohta: "evästeitä" koskevien säännösten täytäntöönpano Saksan lainsäädännössä
Suositusluonnokseen johtanut menettely
5. Kantelun ensimmäinen näkökohta koski kantelijan väitettä, jonka mukaan asiaa koskevassa Saksan lainsäädännössä - Telemediengesetzissä (TMG) - ei asetettu tietojen tallentamisen edellytykseksi käyttäjän laitteelle (niin sanotuille "evästeille", jotka välittävät käyttäjän aiemman toiminnan verkkosivustoille) sitä, että käyttäjälle on ilmoitettu tästä, kuten direktiivissä edellytetään. Komissio katsoi, että Saksa oli pannut direktiivin asianmukaisesti täytäntöön. Kantelija väitti, että komissio ei ollut vastannut kaikkiin hänen väitteisiinsä. Komissio kuitenkin lopetti asian käsittelyn.
6. Lausunnossaan komissio piti kiinni tästä päätöksestä ja totesi, että kantelija ei ollut esittänyt uusia tosiseikkoja. Kantelija oli asiasta eri mieltä ja viittasi komissiolle 25 päivänä toukokuuta 2011 lähetettyyn sähköpostiviestiin muutama viikko sen jälkeen, kun komissio oli lopettanut asian käsittelyn. Hän huomautti erityisesti, että direktiivin asiaa koskevaa säännöstä eli 5 artiklan 3 kohtaa oli tällä välin muutettu ja että muutetun artiklan täytäntöönpanon määräaika oli päättynyt ilman, että Saksa olisi toteuttanut täytäntöönpanotoimenpiteitä [4].
7. Oikeusasiamies teki alustavan arvion, jonka komissio oli selittänyt selkeästi menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessään, miksi se katsoi, ettei sillä ollut perusteita aloittaa menettelyä Saksaa vastaan. Se ei kuitenkaan vastannut kantelijan myöhempään väitteeseen, jonka mukaan Saksa ei ollut pannut muutettua artiklaa täytäntöön. Näin ollen hän ehdotti, että näin tehtäisiin.
8. Vastauksessaan komissio totesi, että Saksa ilmoitti komissiolle 10 päivänä toukokuuta 2012 saattaneensa direktiivin 2009/136 [5], jolla muutettiin direktiivin 5 artiklan 3 kohtaa, osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kantelija huomautti, että pelkkään jäsenvaltion ilmoitukseen vetoaminen ei riitä ja että asianmukaisen analyysin perusteella voitaisiin päätellä, että asiaa koskevassa Saksan lainsäädännössä ei käsitellä evästeitä koskevaa kysymystä. Jopa Saksan tietosuojavaltuutettu oli väittänyt [6], että 5 artiklan 3 kohdalla oli oltava välitön oikeusvaikutus, koska Saksa ei ollut saattanut sitä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kantelija päätteli, että komissio ei ollut pystynyt yksilöimään säännöstä, jonka voitaisiin katsoa saattaneen 5 artiklan 3 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään.
9. Sovitteluratkaisua koskevan ehdotuksen jälkeen tekemässään arvioinnissa oikeusasiamies oli samaa mieltä siitä, että olisi kohtuullista odottaa, että komissio olisi viitannut erityiseen säännökseen, jolla sen mielestä saatettiin direktiivin muutettu säännös osaksi Saksan lainsäädäntöä. Koska komissio ei ollut selittänyt kantaansa riittävästi, oikeusasiamies suositteli, että komissio joko aloittaisi tutkimuksensa uudelleen tai selittäisi asianmukaisesti, miksi se ei pitänyt lisätoimia tarpeellisina.
Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut
10. Vastauksessaan komissio viittasi sulkemista edeltävässä kirjeessä esittämäänsä päätelmään, jonka mukaan TMG:n 12 ja 13 § kattavat riittävällä tavalla direktiivin 5 artiklan 3 kohdan vaatimukset. 12 artiklassa todetaan, että henkilötietoja voidaan käsitellä vain, jos laki nimenomaisesti sallii sen, tai käyttäjän suostumuksella. Ehdotuksen 13 artiklassa todetaan, että käyttäjälle on ilmoitettava käsittelyn alusta alkaen käsittelyn laajuudesta. Komissio piti tätä riittävänä, erityisesti kun otetaan huomioon Saksan tietosuojalain 3 §:ssä oleva henkilötietojen laaja määritelmä. Se lisäsi, että Saksan viranomaiset olivat ilmoittaneet sille näkemyksestään, jonka mukaan TMG:n 12 ja 13 §:llä pantiin täytäntöön direktiivin 5 artiklan 3 kohdan tarkistettu versio, ja että mikään kantelijan esittämistä väitteistä ei saanut komissiota kyseenalaistamaan tätä näkemystä.
11. Kantelija väitti, että TMG:n 12 ja 13 §:llä ei saateta muutettua direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä, koska niissä ei käsitellä "evästeitä" koskevaa kysymystä. Hän totesi, että TMG:n luonnoksessa todetaan, että hallitus haluaa odottaa tuloksia keskusteluista, joita käydään muutetun "evästeitä" koskevan säännöksen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä Euroopan tasolla. Vaikka liittopäivien jäsenet, jotka kuuluivat entiseen koalitiohallitukseen, olivat väittäneet, että muutettua säännöstä ei ollut tarpeen saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, koska asiaa koskeva Saksan lainsäädäntö oli jo direktiivin mukainen, nykyisen hallituksen koalitiosopimuksessa todettiin, että nimettömän profiloinnin edellytykseksi on asetettava kuluttajan suostumus. Näin ollen muutettua 5 artiklan 3 kohtaa ei ole saatettu osaksi Saksan lainsäädäntöä [7]. Lopuksi hän viittasi jälleen Saksan tietosuojavaltuutetun lausuntoon.
Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen
12. Oikeusasiamiehen suositusluonnoksen jälkeen komissio antoi kattavamman selvityksen siitä, miksi se päätti olla aloittamatta rikkomusmenettelyä kantelun ensimmäisen näkökohdan osalta. Se selvensi erityisesti, että Saksan hallituksen kysymyksiinsä antaman vastauksen perusteella se katsoo, että TMG:n 12 ja 13 §, kun niitä tarkastellaan Saksan tietosuojasääntöjen yhteydessä, riittävät direktiivin 5 artiklan 3 kohdan sekä alkuperäisen että muutetun version täytäntöönpanoon. Se käsitteli näin ollen kantelijan väitettä, jonka mukaan 5 artiklan 3 kohtaa oli muutettu sulkemista edeltävän kirjeen jälkeen, ja viittasi Saksan lainsäädännön erityisiin säännöksiin, joilla sen mukaan saatettiin direktiivin muutettu 5 artiklan 3 kohta osaksi kansallista lainsäädäntöä.
13. Hänen huomautuksistaan käy selvästi ilmi, että kantelija on edelleen eri mieltä komission kanssa ja että hänen näkemyksensä, jonka mukaan direktiiviä ei ole pantu asianmukaisesti täytäntöön, perustuu joihinkin arvovaltaisiin lausuntoihin, erityisesti silloisen Saksan tietosuojavaltuutetun antamiin lausuntoihin.
14. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on laaja harkintavalta, kun se päättää jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamisesta jäsenvaltiota vastaan. On selvää, että sen näkemys ja tulkinta sekä eurooppalaisesta että kansallisesta lainsäädännöstä voi poiketa kantelijan tai kansallisten hallitusten tai jopa jäsenvaltioiden erikoistuneiden täytäntöönpanoelinten näkemyksestä ja tulkinnasta. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä tilanteessa, jossa käydään laajaa keskustelua taustalla olevien EU:n sääntöjen tulkinnasta.
15. On kiistatonta, että Saksa ei ole antanut uutta lakia muutetun direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Tämä ei kuitenkaan sinänsä tarkoita, etteikö se olisi pannut sitä täytäntöön. Myöskään se, että voimassa olevassa lainsäädännössä ei nimenomaisesti mainita kyseessä olevan unionin oikeussäännön kohdetta, ei sulje millään tavoin pois sitä, että kyseessä on toimi, jolla pannaan täytäntöön unionin oikeussääntö.
16. Kun otetaan huomioon TMG:n 12 ja 13 §:n sisältö, sellaisena kuin se on esitetty tiivistetysti edellä 10 kohdassa, komission oli tässä tapauksessa kohtuullista yhtyä Saksan hallituksen näkemykseen, jonka mukaan näillä säännöksillä pannaan asianmukaisesti täytäntöön 5 artiklan 3 kohdan muutettu versio. Näin ollen voidaan päätellä, että suositusluonnoksen jälkeen komissio antoi riittävän selvityksen päätöksestään olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä kantelun ensimmäisen näkökohdan osalta.
Toinen näkökohta: liikennetietojen tallentaminen
Suositusluonnokseen johtanut menettely
17. Kantelija väitti, että televiestintälain (Telekommunikationsgesetz, TKG) 100 §:ssä sallitaan rajoittamaton oikeus tallentaa liikennetietoja. Näin ollen sillä rikotaan direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään, että liikennetiedot on poistettava heti, kun niitä ei enää tarvita yhteystarkoituksiin, lukuun ottamatta tarkasti määriteltyjä poikkeuksia. se rikkoo myös direktiivin 15 artiklan 1 kohtaa, jossa sallitaan poikkeukset vain, jos ne ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisessa yhteiskunnassa.
18. Sulkemista edeltävässä kirjeessään komissio selitti, että TKG:n 100 §:n 3 momentissa ei säädetä oikeudesta säilyttää tietoja vaan sallitaan tällaisten tietojen käsittely vain, jos tällainen säilyttäminen on tarpeen väärinkäytösten torjumiseksi. Tämä vastaa direktiivin 4 artiklaa ja johdanto-osan 29 kappaletta, joissa viitataan tarpeeseen toteuttaa toimenpiteitä palvelun turvallisuuden varmistamiseksi ja laskutustietojen käsittelyn mahdollistamiseksi palvelujen väärinkäytön torjumiseksi. Vastauksessaan kantelija väitti, että direktiivin 6 artikla on ainoa oikeusperusta liikennetietojen käsittelylle. Näin ollen 4 artikla ja johdanto-osan 29 kappale olivat merkityksettömiä, eikä johdanto-osan i kappaletta missään tapauksessa voitu käyttää oikeusperustana perusoikeuden rajoittamiseksi ja ii) se rajoittui myös ”poikkeustapauksiin”, kun taas TKG:n 100 §:n 1 momenttia ei voitu käyttää. Komissio katsoi, että valituksen tekijä ei ollut toimittanut uusia tosiseikkoja, ja päätti asian käsittelyn.
19. Lausunnossaan komissio totesi, että menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessä oli jo käsitelty kantelijan kritiikkiä, joka koski sen vetoamista 4 artiklaan ja johdanto-osan 29 kappaleeseen. Kantelija oli eri mieltä. Hän kiinnitti huomiota 25 päivänä toukokuuta 2011 lähettämäänsä sähköpostiviestiin, jossa hän viittasi Saksan Bundesgerichtshofin tuomioon [8], jossa hänen mukaansa vahvistettiin hänen tulkintansa Saksan lainsäädännöstä, koska siinä todettiin, että TKG:n 100 §:n 1 momentissa ei edellytetä tietojenkäsittelyä varten viitteitä verkon virheestä. Oikeusasiamies totesi, että komissio ei olisi voinut käsitellä kantelijan näkemyksiä direktiivin 4 artiklasta ja johdanto-osan 29 kappaleesta sulkemista edeltävässä kirjeessään, koska kantelija ei ottanut näitä kysymyksiä esille ennen kuin hän vastasi sulkemista edeltävään kirjeeseen.
20. Oikeusasiamies pyysi näin ollen komissiota vastaamaan näihin kysymyksiin.
21. Vastauskirjelmässään komissio totesi, että vaikka direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että liikennetiedot on poistettava, se ei ”ratkaissut lopullisesti” liikennetietojen käsittelyä koskevaa kysymystä, toisin kuin kantelija oli väittänyt. Itse asiassa 4 artiklassa edellytettiin, että palveluntarjoajat toteuttavat toimenpiteitä verkon suojaamiseksi, ja johdanto-osan 29 kappaleessa annettiin käsitys lainsäätäjän aikomuksesta tämän vaatimuksen soveltamisalan osalta. Tämä tuki sen näkemystä, jonka mukaan TKG:n 100 §:n 3 momentti on direktiivin mukainen. Komissio kiisti myös kantelijan näkemyksen, jonka mukaan perusoikeuksia rajoitettiin. Lopuksi komissio katsoi, että Bundesgerichtshofin tuomiolla ei ollut "aineellista vaikutusta käsiteltävänä olevaan asiaan". Kantelija pysyi kannassaan.
22. Suositusluonnokseen johtaneessa arvioinnissaan oikeusasiamies arvosteli komission näkemystä, jonka mukaan tietojen säilyttämistä koskevat säännöt eivät rajoita perusoikeuksia. Hän kiinnitti komission huomion yhteisöjen tuomioistuimen äskettäin antamaan tuomioon [9], jolla kumottiin tietojen säilyttämistä koskeva direktiivi [10] sillä perusteella, että kyseisen direktiivin säännökset, joilla puututaan perusoikeuksiin, eivät olleet riittävän täsmällisiä, jotta henkilötietojen suojaa koskevaan perusoikeuteen puuttuminen olisi voitu rajoittaa siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä [11].
23. Lisäksi hän totesi, että komissio ei ollut selittänyt, miksi se katsoo, että Bundesgerichtshofin tuomiolla ei ole " aineellista vaikutusta"tähän asiaan, ja suositteli, että se ottaisi tämän tuomion huomioon.
Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut
24. Vastauskirjelmässään komissio pitäytyi alkuperäisessä kannassaan (ks. edellä 18 ja 19 kohta). Se lisäsi, että käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin 2009/136/EY [13] johdanto-osan 53 [12] kappale on osoitus lainsäätäjän aikomuksesta käsitellä liikennetietoja verkko- ja tietoturvan varmistamiseksi.
25. Mitä tulee unionin tuomioistuimen tuomioon, jolla kumottiin tietojen säilyttämistä koskeva direktiivi, komissio totesi, että se oli antanut vastauksensa oikeusasiamiehen sovintoratkaisua koskevaan ehdotukseen. Vaikka tuomio ei koskenut suoraan direktiiviä, komissio totesi kuitenkin, että se analysoi parhaillaan sen vaikutusta kaikkeen asiaan liittyvään lainsäädäntöön, myös direktiiviin.
26. Lopuksi komissio totesi Bundesgerichtshofin tuomiosta, että tuomioistuin katsoi IP-osoitteiden säilyttämisen olevan oikeasuhteista, jos se oli tarpeen vikojen tai virheiden havaitsemiseksi. Komission mukaan tuomio osoitti näin ollen, että kyseisessä Saksan lainsäädännössä oleva välttämättömyyden käsite vastasi direktiivin johdanto-osan 29 kappaleessa esitettyä edellytystä, jonka mukaan liikennetietojen käsittelyn on oltava ”yksittäistapauksissa tarpeen”. Komissio oli näin ollen edelleen sitä mieltä, että tuomiolla ei ollut mitään aineellista vaikutusta käsiteltävänä olevaan asiaan, eikä se näin ollen katsonut tarpeelliseksi tarkastella kantaansa uudelleen.
27. Kantelija ei esittänyt huomautuksia viimeksi mainitusta tuomiosta, vaan viittasi saman saksalaisen tuomioistuimen tuoreempaan tuomioon [14], jota hän arvosteli tietojenkäsittelyn käsitteen virheellisestä tulkinnasta.
28. Hän piti myös ”merkityksettömänä” sitä, että komissio tukeutui käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin johdanto-osan 53 kappaleeseen. Hän huomautti, että johdanto-osan kappaleella ei voida rajoittaa perusoikeuksia ja että siinä säädetään joka tapauksessa, että tietojenkäsittely voidaan sallia " vain siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä". Lisäksi direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa määritetään tyhjentävästi tapaukset, joissa tietosuojadirektiivi [15] on ensisijainen direktiiviin nähden, ja siinä sallitaan viestintätietojen käsittely ainoastaan"sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön estämistä, tutkimista, selvittämistä ja syytteeseenpanoa varten ". Kantelija oli samaa mieltä siitä, että luvattoman käytön estämistä koskeva sääntö, TKG:n 100 §:n 3 momentti, edellyttää erityisiä perusteita (eli perusteltua epäilyä väärinkäytöstä) tietojen tallentamiselle. Hän väitti kuitenkin, että näin ei ole TKG:n 100 §:n 1 momentissa sallitun käsittelyn osalta.
Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen
29. Oikeusasiamies toteaa, että komissio on antanut johdonmukaisen selityksen siitä, miksi Bundesgerichtshofin tuomio (ks. edellä 26 kohta) viittaa siihen, että Saksan tuomioistuimet tulkitsevat kyseistä Saksan lakia siten, että siihen sisältyy tarpeellisuuden käsite direktiivin johdanto-osan 29 kappaleessa esitetyn edellytyksen mukaisesti, jonka mukaan liikennetietojen käsittelyn on oltava ”yksittäistapauksissa tarpeen”. Kantelija ei ole esittänyt tältä osin erityisiä väitteitä. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, ettei asiaa ole tarpeen tutkia enempää.
30. Lisäksi komissio selitti näkemystään, jonka mukaan direktiivin 4 artiklaa, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 29 perustelukappaleen ja käyttäjän oikeuksia koskevan direktiivin 53 artiklan kanssa, voidaan tulkita siten, että siinä säädettyjen tarkoitusten saavuttamiseksi tarvittava tietojenkäsittely on EU:n lainsäädännön mukaista. Toisin kuin kantelija väittää, on täysin kohtuullista tukeutua johdanto-osan kappaleeseen saadakseen tietoja lainsäätäjän tarkoituksesta tietyn säännöksen merkityksen osalta.
31. Komissio ei kuitenkaan ole vieläkään vastannut tyydyttävällä tavalla kantelijan väitteeseen, jonka mukaan TKG:n 100 §:n 1 momentti ei voinut olla direktiivin mukainen, koska sitä ei ollut rajattu poikkeustapauksiin.
32. On totta, että yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym.[16] annettiin sen jälkeen, kun komissio oli vastannut sovintoratkaisua koskevaan ehdotukseen tässä asiassa. Komissio pystyi kuitenkin täysin ottamaan tämän tuomion huomioon vastatessaan oikeusasiamiehen suositusluonnokseen. On huomattava, että unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym., että perusoikeuksia loukkaavat säännökset on rajoitettava siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Oikeusasiamies kannustaa näin ollen komissiota tarkastelemaan huolellisesti tämän tuomion vaikutusta direktiiviin ja sen soveltamiseen kansallisissa oikeusjärjestelmissä.
33. Edellä todetun epäonnistumisen vuoksi oikeusasiamies päättää tutkimuksensa tämän näkökohdan kriittisellä huomautuksella.
Kolmas näkökohta: sähköpostimarkkinointia koskevat säännöt
Suositusluonnokseen johtanut menettely
34. Kantelija väitti, että TKG:n 95 §:ään sisältyvät sähköistä markkinointia koskevat Saksan säännöt olivat sallivampia kuin direktiiviin sisältyvät säännöt. Sulkemista edeltävässä kirjeessään komissio viittasi Saksan vilpillisen kilpailun vastaiseen lakiin (Gesetz gegen unlauteren Wettbewerb - UWG). Tämän lain mukaan sähköpostimarkkinointi on rajoitettava tuotteen tai palvelun myynnin yhteydessä saatuihin sähköpostiosoitteisiin. Asiakkaille on myös nimenomaisesti ilmoitettava, että he voivat vastustaa sähköpostiosoitteidensa käyttöä tähän tarkoitukseen. Kantelija huomautti, että TKG on yksityiskohtaisempi kuin UWG, minkä vuoksi se syrjäyttää UWG:n. Komissio päätteli, että valituksen tekijä ei ollut toimittanut uusia tosiseikkoja, ja päätti näin ollen asian käsittelyn.
35. Lausunnossaan komissio totesi, että kantelijan näkemys TKG:n ja UWG:n välisestä suhteesta perustui hänen henkilökohtaiseen tulkintaansa lainsäädännöstä, minkä komissio oli jo hylännyt alkuperäisessä arvioinnissaan. Kantelija viittasi huomautuksissaan komissiolle lähettämäänsä sähköpostiviestiin, jossa hän väitti, että kansallinen sääntelyviranomainen (Bundesnetzagentur) yhtyi hänen tulkintaansa TKG:n ja UWG:n välisestä suhteesta. Oikeusasiamies ehdotti, että komissio ottaisi kantelijan huomautukset huomioon.
36. Vastauksessaan komissio totesi ainoastaan, että Saksan hallituksen antaman lausunnon perusteella se pysyi kannassaan, jonka mukaan direktiivin 13 artiklan 2 kohta oli saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja lisäsi, että kantelijan sähköpostikirjeenvaihto Bundesnetzagenturin kanssa ei muuttanut tätä arviota. Kantelija huomautti, että komissio oli tukeutunut yksinomaan Saksan hallituksen lausuntoon ja jättänyt huomiotta Bundesnetzagenturin näkemyksen. Se oli näin ollen tehnyt ilmeisen virheellisen oletuksen tilanteesta käytännössä.
37. Sovitteluratkaisua koskevan ehdotuksen jälkeen tekemässään arvioinnissa oikeusasiamies totesi, että komission olisi annettava mielekäs selitys Saksan hallituksen ja Bundesnetzagenturin, jonka tehtävänä oli panna säännöt täytäntöön käytännössä, lausuntojen välisestä ristiriidasta.
Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut
38. Komissio pysyi kannassaan, jonka mukaan TKG:n 95 § ja UWG:n 7 § yhdessä varmistavat direktiivin noudattamisen. Se oli jo selittänyt tämän kantelijalle 11 päivänä kesäkuuta 2011 päivätyssä kirjeessä, jossa se totesi, että se, että TKG:n 95 §:n 2 momentti on tietyissä tilanteissa ensisijainen UWG:n 7 §:ään nähden,” kuului jo nyt kyseessä olevan rikkomista koskevan kantelun tutkinnan piiriin. Kirjeessä todettiin edelleen, että koska TKG:n 95 §:n nojalla käyttäjät voivat Saksan hallituksen mukaan helposti ja maksutta vastustaa kaupallisia sähköposteja, komissio katsoi, että nämä kaksi säännöstä olivat yhdessä direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaisia.
39. Komissio lisäsi, että kantelijan ja Bundesnetzagenturin välisessä yhteydenpidossa oli käsitelty ainoastaan TKG:n 95 §:n ja UWG:n 7 §:n välistä suhdetta eikä siinä ollut esitetty, että asiaa koskevien sääntöjen täytäntöönpanossa olisi ongelmia. Se päätteli tästä, että sähköpostiviestinvaihdossa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi saanut sen harkitsemaan kantaansa uudelleen.
40. Kantelija oli tyytyväinen siihen, että komissio näytti nyt myöntävän, että TKG:n 95 § oli ainoa viestintäpalvelujen tarjoajiin sovellettava säännös. Tämä tarkoitti sitä, että TKG:n 95 §:llä olisi saatettava direktiivin asiaa koskeva säännös osaksi kansallista lainsäädäntöä. Hän väitti, ettei näin ollut, koska se salli muissa kuin direktiivissä luetelluissa yhteyksissä saatujen sähköpostiosoitteiden käytön ja koska voidakseen vastustaa sähköpostiosoitteidensa käyttöä saksalaisten asiakkaiden on yleensä kirjoitettava kirje, joka ei ole helppo eikä maksuton.
Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen
41. Kantelija väitti kantelussaan ja sitä seuranneessa kirjeenvaihdossa komission kanssa, että TKG:n 95 §:n ei voitu katsoa panneen asianmukaisesti täytäntöön direktiivin 13 artiklan 2 kohtaa, koska siihen ei sisältynyt tiettyjä direktiivissä edellytettyjä ehtoja, jotka koskevat sähköpostiviestien käyttöä markkinointitarkoituksiin. Sulkemista edeltävässä kirjeessään komissio väitti, että Saksan hallitus oli vakuuttanut sille, että tämä ei ollut ongelmallista, koska UWG:n 7 §:ssä asetettiin lisäehtoja, erityisesti se, että sähköpostiosoitteita voidaan käyttää ainoastaan ”omien samankaltaisten tuotteiden tai palvelujen” markkinointiin. Kantelija väitti, että tämä ei ollut riittävää, koska TKG oli tarkempi sääntö. Yritykset voisivat siten vedota TKG:n 95 §:ään, jossa sallitaan tällaiset menettelytavat, vaikka UWG:n 7 §:ssä kielletään ne. Hän otti yhteyttä Bundesnetzagenturiin tämän tulkinnan vahvistamiseksi ja sai sen.
42. Tämän tutkimuksen alusta lähtien komissio hylkäsi tämän tulkinnan ja väitti Saksan hallituksen näkemyksen perusteella, että TKG:n 95 § ja UWG:n 7 § yhdessä tarkasteltuina tarjoavat saman suojan kuin direktiivin 13 artiklan 2 kohta. Se pitäytyy edelleen tässä näkemyksessä ja toteaa samalla, että Bundesnetzagenturin toimittamien tietojen tarkoituksena oli ainoastaan vahvistaa kysymys näiden kahden säännöksen oikeudellisesta etusijasta, minkä se toteaa jo tunnustaneensa 11.6.2011 päivätyssä kirjeessään. Kantelija oli väittänyt, että tämä etusijakysymys merkitsi sitä, että UWG:n 7 artiklaa ei sovellettu, mikä puolestaan tarkoitti sitä, että 13 artiklan 2 kohtaa ei ollut saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Komissio ei ole riittävästi selittänyt - se on vain vedonnut tosiseikkoja koskevaan selvitykseen - miksi se väittää, että näitä kahta artiklaa voidaan lukea yhdessä, jotta direktiivi voidaan panna asianmukaisesti täytäntöön.
43. Yhteenvetona voidaan todeta, että oikeusasiamiehen tätä koskevasta suositusluonnoksesta huolimatta komissio ei ole selittänyt riittävästi, miksi se katsoo, että sen ei tarvinnut ryhtyä toimiin kantelijan rikkomuskantelun tämän näkökohdan suhteen. Oikeusasiamies esittää jäljempänä vastaavan kriittisen huomautuksen.
Päätelmät
Oikeusasiamies päättää kantelun tutkinnan seuraavin johtopäätöksin ja kriittisin huomautuksin:
Ensimmäisen näkökohdan osalta komissio on hyväksynyt oikeusasiamiehen suositusluonnoksen ja ryhtynyt asianmukaisiin toimiin sen täytäntöönpanemiseksi.
Komissio ei ole antanut kattavaa ja perusteellista selvitystä siitä, miksi se ei katsonut, että sen olisi ryhdyttävä toimiin kantelijan rikkomuskantelun niiden näkökohtien osalta, jotka koskivat a) tietojen tallentamista ja käsittelyä yleensä ja b) sähköpostimarkkinointia koskevia sääntöjä.
Kantelijalle ja komissiolle ilmoitetaan tästä päätöksestä.
Emily O'Reilly
Strasbourg, 30. kesäkuuta 2015
[1] Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL 2002, L 201, s. 37), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11).
[2] Lisätietoja kantelun taustasta, osapuolten väitteistä ja oikeusasiamiehen tutkimuksesta on oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotuksen koko tekstissä osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu/en/cases/correspondence.faces/en/54437/html.bookmark
[3] Suositusluonnoksen koko teksti on saatavilla osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu/en/cases/draftrecommendation.faces/en/54439/html.bookmark
[4] Uusi versio, johon kantelija viittaa, otettiin käyttöön yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetun direktiivin 2002/58/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11). Määräaika tämän muutoksen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä oli 25. toukokuuta 2011 eli päivä, jona kantelija lähetti sähköpostiviestinsä.
[5] Ks. edellä alaviite 4.
[6] Tietosuojakonferenssin aikana (saksaksi): http://www.heise.de/newsticker/meldung/Schaar-Cookie-Regeln-der-EU-gelten-unmittelbar-1570745.html
[7] Kantelija viittaa tässä saatavilla oleviin asiakirjoihin: https://www.bmwi.de/BMWi/Redaktion/PDF/Gesetz/referentenentwurf-tkg-2011%2Cproperty%3Dpdf%2Cbereich%3Dbmwi%2Csprache%3Dde%2Crwb%3Dtrue.pdf#page=4 ja tässä: https://www.cdu.de/sites/default/files/media/dokumente/koalitionsvertrag.pdf#page=127
[8] Nimittäin 13.1.2011 tehty päätös III ZR 146/10, Speicherung dynamischer IP-Adressen.
[9] Yhdistetyt asiat C-293/12 ja C-594/12, Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym., tuomio 8.4.2014, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.
[10] Yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tai yleisten viestintäverkkojen yhteydessä tuotettavien tai käsiteltävien tietojen säilyttämisestä ja direktiivin 2002/58/EY muuttamisesta 15.3.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/24/EY (EUVL 2006, L 105, s. 54).
[11] Edellä alaviitteessä 9 mainitun tuomion 65 kohta.
[12] Johdanto-osan 53 kappaleessa todetaan seuraavaa: "Liikennetietojen käsittelyyn siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä verkko- ja tietoturvan varmistamiseksi, eli verkon tai tietojärjestelmän kykyyn suojautua tietyllä luottamustasolla onnettomuuksilta tai laittomilta tai ilkivaltaisilta toimilta, jotka vaarantavat tallennettujen tai siirrettyjen tietojen saatavuuden, aitouden, eheyden ja luottamuksellisuuden, sekä näihin verkkoihin ja järjestelmiin liittyvien palvelujen, joita turvallisuusteknologian ja -palvelujen tarjoajat tarjoavat tai joihin ne voivat päästä näiden verkkojen ja järjestelmien kautta toimiessaan rekisterinpitäjinä, turvallisuuteen sovelletaan direktiivin 95/46/EY 7 artiklan f alakohtaa. Tähän voisi sisältyä esimerkiksi luvattoman pääsyn estäminen sähköisiin viestintäverkkoihin ja haitallisen koodin jakeluun sekä palvelunestohyökkäysten ja tietokoneille ja sähköisille viestintäjärjestelmille aiheutuvien vahinkojen lopettaminen."
[13] Mainittu edellä alaviitteessä 4.
[14] Tuomio 3.7.2014, III ZR 391/13, saatavilla osoitteessa http://juris.bundesgerichtshof.de/cgi-bin/rechtsprechung/document.py?Gericht=bgh&Art=en&nr=68350&pos=0&anz=1
[15] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta
EYVL 1995, L 281, s. 31.
[16] Ks. edellä alaviite 9.