Taustaa

1. Kantelija, joka on Saksan kansalainen, valitti 19 päivänä helmikuuta 2010 Euroopan komissiolle, että Saksa ei ollut pannut asianmukaisesti täytäntöön sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviä [1], jäljempänä 'direktiivi'. Hänen kantelussaan käsiteltiin kolmea erillistä näkökohtaa: "evästeitä" koskevan säännöksen täytäntöönpanoa Saksan lainsäädännössä, kerättyjen tietojen tallentamista ja sähköpostimarkkinointia koskevia sääntöjä. Komissio lähetti 31 päivänä tammikuuta 2011 menettelyn päättämistä edeltävän kirjeen, jossa se esitti syyt, joiden vuoksi se aikoi lopettaa asian käsittelyn. Kantelijan vastalauseista huolimatta komissio ilmoitti hänelle myöhemmin, että hänen tapauksensa oli päätetty.

2. Kantelija kääntyi Euroopan oikeusasiamiehen puoleen. Hän väitti, että komissio ei ollut käsitellyt hänen rikkomista koskevaa kanteluaan asianmukaisesti. Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen.

3. Saatuaan komissiolta lausunnon ja kantelijan tätä lausuntoa koskevat huomautukset oikeusasiamies teki sovintoratkaisuehdotuksen [2], jonka mukaan komissio harkitsisi kantelijan väitteiden yksityiskohtaisempaa käsittelyä. Analysoituaan vastauksensa oikeusasiamies totesi, että komissio ei ollut vieläkään selittänyt päätöstään asianmukaisesti. Tämän vuoksi hän laati suositusluonnoksen [3]. Vastauksessaan komissio väitti, että lisätoimet eivät olleet tarpeen. Kantelija arvosteli tätä näkemystä.

4. Oikeusasiamiehen tutkimuksessa käsiteltiin edellä kuvattuja kantelun kolmea näkökohtaa, joita käsitellään nyt vuorotellen.

Ensimmäinen näkökohta: "Evästeitä" koskevien säännösten täytäntöönpano Saksan lainsäädännössä

Suositusluonnokseen johtanut menettely

5. Kantelun ensimmäinen näkökohta koski kantelijan väitettä, jonka mukaan asiaa koskevassa Saksan lainsäädännössä - Telemediengesetzissä (TMG) - ei asetettu tietojen tallentamisen edellytykseksi käyttäjän laitteelle (niin sanotuissa evästeissä, jotka välittävät käyttäjän aiemman toiminnan verkkosivustoille) sitä, että käyttäjälle on ilmoitettu tästä, kuten direktiivissä edellytetään. Komissio katsoi, että Saksa oli pannut direktiivin asianmukaisesti täytäntöön. Kantelija väitti, että komissio ei ollut vastannut kaikkiin hänen väitteisiinsä. Komissio kuitenkin päätti asian käsittelyn.

6. Lausunnossaan komissio pysytti tämän päätöksen ja totesi, että kantelija ei ollut esittänyt uusia tosiseikkoja. Kantelija oli eri mieltä ja viittasi komissiolle 25 päivänä toukokuuta 2011 lähetettyyn sähköpostiviestiin muutama viikko sen jälkeen, kun komissio oli lopettanut asian käsittelyn. Hän oli erityisesti huomauttanut, että direktiivin asiaa koskevaa säännöstä eli 5 artiklan 3 kohtaa oli tällä välin muutettu ja että muutetun artiklan täytäntöönpanon määräaika oli päättynyt ilman, että Saksa olisi toteuttanut täytäntöönpanotoimenpiteitä [4].

7. Oikeusasiamies teki alustavan arvioinnin, jonka mukaan komissio oli selkeästi selittänyt menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessään, miksi se katsoi, ettei sillä ollut perusteita aloittaa menettelyä Saksaa vastaan. Se ei kuitenkaan ollut käsitellyt kantelijan myöhempää väitettä, jonka mukaan Saksa ei ollut pannut muutettua artiklaa täytäntöön. Siksi hän ehdotti, että se tekisi niin.

8. Vastauksessaan komissio totesi, että Saksa ilmoitti komissiolle 10 päivänä toukokuuta 2012 saattaneensa direktiivin 2009/136 [5], jolla tarkistettiin direktiivin 5 artiklan 3 kohtaa, osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kantelija huomautti, että pelkkä jäsenvaltion ilmoitus ei riitä ja että asianmukaisen analyysin perusteella voitaisiin päätellä, että asiaa koskevassa Saksan lainsäädännössä ei käsitellä evästeitä koskevaa kysymystä. Jopa Saksan tietosuojavaltuutettu oli väittänyt [6], että 5 artiklan 3 kohdalla oli oltava välitön oikeusvaikutus, koska Saksa ei ollut saattanut sitä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kantelija päätteli, että komissio ei ollut pystynyt yksilöimään säännöstä, jonka voitaisiin katsoa saattaneen 5 artiklan 3 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

9. Sovintoratkaisuehdotuksen jälkeen tekemässään arvioinnissa oikeusasiamies oli samaa mieltä siitä, että olisi kohtuullista odottaa, että komissio olisi viitannut tiettyyn säännökseen, jolla sen mielestä direktiivin muutettu säännös olisi saatettu osaksi Saksan lainsäädäntöä. Koska komissio ei ollut selittänyt kantaansa asianmukaisesti, oikeusasiamies suositteli, että komissio joko aloittaisi tutkimuksensa uudelleen tai selittäisi asianmukaisesti, miksi se ei pitänyt lisätoimia tarpeellisina.

Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut

10. Vastauksessaan komissio viittasi päättämistä edeltävässä kirjeessä esittämäänsä päätelmään, jonka mukaan TMG:n 12 ja 13 § kattavat riittävästi direktiivin 5 artiklan 3 kohdan vaatimukset. Artiklan 12 mukaan henkilötietoja saa käsitellä vain, jos laki sen nimenomaisesti sallii tai jos käyttäjä antaa siihen suostumuksensa. Ehdotuksen 13 artiklassa todetaan, että käyttäjälle on ilmoitettava käsittelyn laajuudesta käsittelyn alussa. Komissio piti tätä riittävänä erityisesti, kun otetaan huomioon Saksan tietosuojalain 3 artiklassa oleva henkilötietojen laaja määritelmä. Se lisäsi, että Saksan viranomaiset olivat ilmoittaneet sille näkemyksestään, jonka mukaan TMG:n 12 ja 13 §:llä pantiin täytäntöön direktiivin 5 artiklan 3 kohdan tarkistettu versio, ja että mikään kantelijan väitteistä ei saanut komissiota kyseenalaistamaan tätä näkemystä.

11. Kantelija väitti, että TMG:n 12 ja 13 §:llä ei saateta muutettua direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä, koska niissä ei käsitellä "evästeitä". Hän totesi, että TMG:n luonnosversiossa todettiin, että hallitus halusi odottaa niiden keskustelujen tuloksia, joita käytiin muutetun "evästeitä" koskevan säännöksen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä Euroopan tasolla. Lisäksi vaikka liittopäivien jäsenet, jotka kuuluivat entiseen liittohallitukseen, olivat väittäneet, että muutettua säännöstä ei ollut tarpeen saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, koska asiaa koskeva Saksan lainsäädäntö oli jo direktiivin mukainen, nykyisen hallituksen liittokokouksessa todettiin, että nimettömän profiloinnin edellytykseksi on asetettava kuluttajan suostumus. Näin ollen muutettua 5 artiklan 3 kohtaa ei ole saatettu osaksi Saksan lainsäädäntöä [7]. Lopuksi hän viittasi jälleen Saksan tietosuojavaltuutetun lausuntoon.

Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen

12. Oikeusasiamiehen suositusluonnoksen jälkeen komissio antoi kattavamman selvityksen siitä, miksi se päätti olla aloittamatta rikkomusmenettelyä kantelun ensimmäisen näkökohdan osalta. Se selvensi erityisesti, että Saksan hallituksen sen kysymyksiin antaman vastauksen perusteella se katsoo, että TMG:n 12 ja 13 §, kun niitä tarkastellaan Saksan tietosuojasääntöjen yhteydessä, ovat riittäviä direktiivin 5 artiklan 3 kohdan alkuperäisen ja muutetun version täytäntöönpanemiseksi. Se käsitteli näin ollen kantelijan väitettä, jonka mukaan 5 artiklan 3 kohtaa oli muutettu sulkemista edeltävän kirjeen jälkeen, ja viittasi Saksan lainsäädännön erityissäännöksiin, joilla sen mielestä saatettiin muutettu direktiivin 5 artiklan 3 kohta osaksi kansallista lainsäädäntöä.

13. Hänen huomautuksistaan käy selvästi ilmi, että kantelija on edelleen eri mieltä komission kanssa ja että hänen näkemyksensä, jonka mukaan direktiiviä ei ole pantu asianmukaisesti täytäntöön, perustuu joihinkin arvovaltaisiin lausuntoihin, erityisesti silloisen Saksan tietosuojavaltuutetun lausuntoihin.

14. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on laaja harkintavalta päättäessään jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamisesta jäsenvaltiota vastaan. On selvää, että sen näkemys ja tulkinta sekä EU:n että kansallisesta lainsäädännöstä voi poiketa kantelijan tai kansallisten hallitusten tai jopa jäsenvaltioiden erikoistuneiden täytäntöönpanoelinten näkemyksestä ja tulkinnasta. Tämä on sitäkin tärkeämpää tilanteessa, jossa taustalla olevien EU:n sääntöjen tulkinnasta käydään laajaa keskustelua.

15. On kiistatonta, että Saksa ei ole antanut uutta lakia muutetun direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Tämä ei kuitenkaan sinänsä tarkoita, etteikö se olisi pannut sitä täytäntöön. edes se, että voimassa olevassa laissa ei mainita nimenomaisesti kyseessä olevan unionin oikeussäännön kohdetta, ei millään tavoin sulje pois sitä mahdollisuutta, että se on toimi, jolla unionin oikeussääntö pannaan täytäntöön.

16. Kun otetaan huomioon TMG:n 12 ja 13 §:n sisältö, sellaisena kuin se on esitetty tiivistetysti edellä 10 kohdassa, komission oli tässä tapauksessa kohtuullista yhtyä Saksan hallituksen näkemykseen, jonka mukaan näillä säännöksillä pannaan asianmukaisesti täytäntöön 5 artiklan 3 kohdan muutettu versio. Näin ollen voidaan päätellä, että komissio on suositusluonnoksen jälkeen antanut riittävän selvityksen päätöksestään olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä kantelun ensimmäisen näkökohdan osalta.

Toinen näkökohta: liikennetietojen tallentaminen

Suositusluonnokseen johtanut menettely

17. Kantelija väitti, että Telekommunikationsgesetzin (TKG) 100 §:ssä sallitaan rajoittamaton oikeus tallentaa liikennetietoja. Näin ollen se rikkoo direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan liikennetiedot on poistettava heti, kun niitä ei enää tarvita yhteystarkoituksiin, lukuun ottamatta tarkoin määriteltyjä poikkeuksia. sillä rikotaan myös direktiivin 15 artiklan 1 kohtaa, jossa sallitaan poikkeukset vain, jos ne ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisessa yhteiskunnassa.

18. Komissio selitti päättämistä edeltävässä kirjeessään, että TKG:n 100 §:n 3 momentissa ei säädetä oikeudesta säilyttää tietoja, vaan siinä sallitaan tällaisten tietojen käsittely vain, jos säilyttäminen on tarpeen väärinkäytösten torjumiseksi. Tämä vastaa direktiivin 4 artiklaa ja johdanto-osan 29 kappaletta, joissa viitataan tarpeeseen toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan palvelun turvallisuus ja mahdollistetaan laskutustietojen käsittely palvelujen väärinkäytön torjumiseksi. Vastauksessaan kantelija väitti, että direktiivin 6 artikla on ainoa oikeusperusta liikennetietojen käsittelylle. Näin ollen 4 artikla ja johdanto-osan 29 kappale olivat merkityksettömiä, eikä johdanto-osan i kappaletta voitu missään tapauksessa käyttää oikeusperustana perusoikeuden rajoittamiseksi ja ii) se rajoittui myös ”poikkeuksellisiin tapauksiin”, kun taas TKG:n 100 §:n 1 momenttia ei voitu käyttää. Komissio katsoi, että kantelija ei ollut esittänyt uusia tosiseikkoja, ja päätti asian käsittelyn.

19. Komissio totesi lausunnossaan, että menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessä oli jo käsitelty kantelun tekijän kritiikkiä sen vetoamisesta 4 artiklaan ja johdanto-osan 29 kappaleeseen. Kantelija oli eri mieltä. Hän kiinnitti huomiota 25.5.2011 lähettämäänsä sähköpostiviestiin, jossa hän viittasi Saksan Bundesgerichtshofin tuomioon [8], jossa hänen mukaansa vahvistettiin hänen tulkintansa Saksan lainsäädännöstä, koska siinä todettiin, että TKG:n 100 §:n 1 momentissa ei edellytetä viitteitä viasta tietojenkäsittelyverkossa. Oikeusasiamies totesi, että komissio ei olisi voinut käsitellä kantelijan näkemyksiä direktiivin 4 artiklasta ja johdanto-osan 29 kappaleesta menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessään, koska kantelija ei ottanut näitä kysymyksiä esille ennen kuin hän vastasi menettelyn päättämistä edeltävään kirjeeseen.

20. Oikeusasiamies pyysi näin ollen komissiota vastaamaan näihin kysymyksiin.

21. Komissio totesi vastauksessaan, että vaikka direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa todetaan, että liikennetiedot on poistettava, se ei ”ratkaise lopullisesti” liikennetietojen käsittelyä koskevaa kysymystä, toisin kuin kantelija oli väittänyt. Itse asiassa 4 artiklassa edellytettiin, että palveluntarjoajat toteuttavat toimenpiteitä verkon suojaamiseksi, ja johdanto-osan 29 kappaleessa esitettiin näkemys lainsäätäjän aikomuksesta tämän vaatimuksen soveltamisalan osalta. Tämä tuki sen näkemystä, jonka mukaan TKG:n 100 §:n 3 momentti oli direktiivin mukainen. Komissio kiisti myös kantelijan näkemyksen perusoikeuksien rajoittamisesta. Komissio ei myöskään katsonut, että Bundesgerichtshofin tuomiolla olisi "olennaista vaikutusta käsiteltävänä olevaan asiaan". Kantelija pysyi kannassaan.

22. Suositusluonnokseen johtaneessa arvioinnissaan oikeusasiamies arvosteli komission näkemystä, jonka mukaan tietojen säilyttämistä koskevat säännöt eivät rajoita perusoikeuksia. Hän kiinnitti komission huomion yhteisöjen tuomioistuimen äskettäiseen tuomioon [9], jolla kumottiin tietojen säilyttämistä koskeva direktiivi [10] sillä perusteella, että kyseisen direktiivin säännökset, joilla puututaan perusoikeuksiin, eivät olleet riittävän täsmällisiä rajoittaakseen henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeuden loukkaamisen siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä [11].

23. Lisäksi hän huomautti, että komissio ei ollut selittänyt, miksi se katsoo, että Bundesgerichtshofin tuomiolla"ei ole aineellista vaikutusta"tässä asiassa, ja suositteli, että se ottaisi tämän tuomion huomioon.

Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut

24. Vastauksessaan komissio pitäytyi alkuperäisessä kannassaan (ks. edellä 18 ja 19 kohta). Se lisäsi, että käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin 2009/136/EY [13] johdanto-osan 53 [12] kappale oli osoitus lainsäätäjän aikomuksesta käsitellä liikennetietoja verkko- ja tietoturvan varmistamiseksi.

25. Mitä tulee yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon, jolla kumottiin tietojen säilyttämistä koskeva direktiivi, komissio totesi, että se oli antanut vastauksensa oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen. Vaikka tuomio ei koskenut suoraan direktiiviä, komissio totesi kuitenkin, että se analysoi parhaillaan sen vaikutusta kaikkeen asiaan liittyvään lainsäädäntöön, myös direktiiviin.

26. Lopuksi komissio totesi Bundesgerichtshofin tuomiosta, että tuomioistuin katsoi, että IP-osoitteiden säilyttäminen oli oikeasuhteista, jos se oli tarpeen puutteiden tai virheiden havaitsemiseksi. Komission mukaan tuomio osoitti näin ollen, että tarpeellisuuden käsite kyseisessä Saksan lainsäädännössä vastasi direktiivin johdanto-osan 29 kappaleessa esitettyä edellytystä, jonka mukaan liikennetietojen käsittelyn on oltava ”tarpeellista yksittäistapauksissa”. Näin ollen komissio katsoi edelleen, ettei tuomiolla ollut aineellista vaikutusta käsiteltävänä olevaan asiaan, eikä se näin ollen katsonut tarpeelliseksi tarkastella kantaansa uudelleen.

27. Kantelija ei esittänyt huomautuksia tästä viimeksi mainitusta tuomiosta, vaan viittasi sen sijaan saman saksalaisen tuomioistuimen antamaan uudempaan tuomioon [14], jossa hän arvosteli tietojenkäsittelyn käsitteen virheellistä tulkintaa.

28. Hän piti myös merkityksettömänä sitä, että komissio tukeutuu käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin johdanto-osan 53 kappaleeseen. Hän huomautti, että johdanto-osan kappaleella ei voida rajoittaa perusoikeuksia ja että siinä säädetään joka tapauksessa, että tietojenkäsittely voidaan sallia " vain siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä". Lisäksi direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa määritellään lopullisesti tapaukset, joissa tietosuojadirektiivi [15] on ensisijainen direktiiviin nähden, ja siinä sallitaan viestintätietojen käsittely ainoastaan sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön estämiseksi, tutkimiseksi, selvittämiseksi ja siihen liittyviä syytetoimia varten. Kantelija oli samaa mieltä siitä, että luvattoman käytön estämistä koskeva sääntö, TKG:n 100 §:n 3 momentti, edellyttää erityisiä perusteita (eli perusteltua syytä epäillä väärinkäyttöä) tietojen tallentamiselle. Hän väitti kuitenkin, että näin ei ole TKG:n 100 §:n 1 momentissa sallitun käsittelyn osalta.

Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen

29. Oikeusasiamies toteaa, että komissio on antanut johdonmukaisen selityksen siitä, miksi Bundesgerichtshofin tuomio (ks. edellä 26 kohta) merkitsee sitä, että Saksan tuomioistuimet tulkitsevat kyseisen Saksan lainsäädännön sisältävän välttämättömyyden käsitteen direktiivin johdanto-osan 29 kappaleessa olevan edellytyksen mukaisesti, jonka mukaan liikennetietojen käsittelyn on oltava "tarpeellista yksittäistapauksissa". Kantelija ei ole esittänyt tältä osin erityisiä väitteitä. Oikeusasiamies ei näin ollen katso, että asiasta olisi tehtävä lisätutkimuksia.

30. Lisäksi komissio selitti näkemyksensä, jonka mukaan direktiivin 4 artiklaa, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 29 perustelukappaleen ja käyttäjien oikeuksia koskevan direktiivin 53 artiklan kanssa, voidaan tulkita siten, että tietojenkäsittely, joka on tarpeen direktiivissä säädettyjen tarkoitusten saavuttamiseksi, on EU:n lainsäädännön mukaista. Toisin kuin kantelija väittää, on täysin järkevää tukeutua johdanto-osan kappaleeseen saadakseen tietoja lainsäätäjän aikomuksesta tietyn säännöksen merkityksen osalta.

31. Komissio ei kuitenkaan ole vieläkään käsitellyt tyydyttävällä tavalla kantelijan väitettä, jonka mukaan TKG:n 100 §:n 1 momentti ei voinut olla direktiivin mukainen, koska se ei rajoittunut poikkeuksellisiin tapauksiin.

32. On totta, että yhteisöjen tuomioistuimen tuomio Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym.[16] annettiin sen jälkeen, kun komissio oli vastannut sovintoratkaisuehdotukseen tässä asiassa. Komissio pystyi kuitenkin täysin ottamaan tämän tuomion huomioon vastatessaan oikeusasiamiehen suositusluonnokseen. On huomattava, että unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym., että perusoikeuksiin puuttuvat säännökset on rajoitettava siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä. Oikeusasiamies kannustaa näin ollen komissiota tarkastelemaan huolellisesti tämän tuomion vaikutusta direktiiviin ja sen soveltamiseen kansallisissa oikeusjärjestelmissä.

33. Edellä mainitun puutteen vuoksi oikeusasiamies päättää tutkimuksensa tähän osaan esittämällä kriittisen huomautuksen.

Kolmas näkökohta: sähköpostimarkkinointia koskevat säännöt

Suositusluonnokseen johtanut menettely

34. Kantelija väitti, että TKG:n 95 §:ään sisältyvät sähköistä markkinointia koskevat Saksan säännöt olivat sallivampia kuin direktiiviin sisältyvät säännöt. Komissio viittasi menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessään vilpillistä kilpailua koskevaan Saksan lakiin (Gesetz gegen unlauteren Wettbewerb - UWG). Tässä laissa säädetään, että sähköpostimarkkinointi on rajoitettava sähköpostiosoitteisiin, jotka on saatu tuotteen tai palvelun myynnin yhteydessä. Asiakkaille on myös nimenomaisesti ilmoitettava, että he voivat vastustaa sähköpostiosoitteidensa käyttöä tähän tarkoitukseen. Valituksen tekijä huomautti, että TKG on UWG:tä tarkempi ja siten korvaa UWG:n. Komissio päätteli, että kantelija ei ollut esittänyt uusia tosiseikkoja, ja päätti näin ollen asian käsittelyn.

35. Komissio totesi lausunnossaan, että kantelijan näkemys TKG:n ja UWG:n välisestä suhteesta perustui hänen henkilökohtaiseen oikeudelliseen tulkintaansa, jonka se oli jo hylännyt alkuperäisessä arvioinnissaan. Huomautuksissaan kantelija viittasi komissiolle lähettämäänsä sähköpostiviestiin, jossa hän väitti, että kansallinen sääntelyviranomainen (Bundesnetzagentur) yhtyi hänen tulkintaansa TKG:n ja UWG:n välisestä suhteesta. Oikeusasiamies ehdotti, että komissio ottaisi kantelijan huomautukset huomioon.

36. Vastauksessaan komissio tyytyi toteamaan, että Saksan hallituksen esittämän lausunnon perusteella se pysyi kannassaan, jonka mukaan direktiivin 13 artiklan 2 kohta oli saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja lisäsi, että kantelijan sähköpostiviestit Bundesnetzagenturin kanssa eivät muuttaneet tätä arviota. Kantelija huomautti, että komissio oli tukeutunut yksinomaan Saksan hallituksen lausuntoon eikä ollut ottanut huomioon Bundesnetzagenturin kantaa. Se oli näin ollen tehnyt ilmeisen virheellisen oletuksen tilanteesta käytännössä.

37. Sovintoratkaisuehdotuksen jälkeen tekemässään arvioinnissa oikeusasiamies totesi, että komission olisi annettava merkityksellinen selvitys Saksan hallituksen ja sääntöjen käytännön täytäntöönpanosta vastaavan Bundesnetzagenturin lausuntojen välisistä eroista.

Suositusluonnoksen johdosta esitetyt perustelut

38. Komissio pysyi kannassaan, jonka mukaan TKG:n 95 § ja UWG:n 7 § yhdessä varmistavat direktiivin noudattamisen. Se oli jo selittänyt tämän kantelijalle 11 päivänä kesäkuuta 2011 päivätyssä kirjeessään, jossa se totesi, että se, että TKG:n 95 §:n 2 momentti on etusijalla UWG:n 7 §:ään nähden "tietyissä tilanteissa" kuului" jo " käsiteltävänä olevan rikkomista koskevan kantelun tutkinnan piiriin". Kirjeessä todettiin edelleen, että koska käyttäjät saattoivat TKG:n 95 §:n nojalla Saksan hallituksen mukaan vastustaa kaupallisia sähköposteja helposti ja maksutta, komissio katsoi, että nämä kaksi säännöstä olivat yhdessä tarkasteltuina direktiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaisia.

39. Komissio lisäsi, että kantelijan ja Bundesnetzagenturin välisessä yhteydenpidossa oli käsitelty ainoastaan kysymystä TKG:n 95 §:n ja UWG:n 7 §:n välisestä suhteesta eikä siinä ollut viitattu siihen, että asiaa koskevien sääntöjen täytäntöönpanossa olisi ongelmia. Se päätteli, että sähköpostiviestien vaihdossa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi saanut sen harkitsemaan kantaansa uudelleen.

40. Kantelija oli tyytyväinen siihen, että komissio näytti nyt myöntävän, että TKG:n 95 § oli ainoa viestintäpalvelujen tarjoajiin sovellettava säännös. Tämä tarkoitti sitä, että TKG:n 95 §:llä olisi saatettava direktiivin kyseinen säännös osaksi kansallista lainsäädäntöä. Hän väitti, että näin ei ole, koska siinä sallitaan muissa kuin direktiivissä luetelluissa yhteyksissä saatujen sähköpostiosoitteiden käyttö ja koska voidakseen vastustaa sähköpostiosoitteidensa käyttöä Saksassa asiakkaiden on yleensä kirjoitettava kirje, joka ei ole helppo eikä maksuton.

Oikeusasiamiehen arvio suositusluonnoksen jälkeen

41. Kantelija väitti kantelussaan ja myöhemmässä kirjeenvaihdossaan komission kanssa, että TKG:n 95 §:n ei voitu katsoa panneen asianmukaisesti täytäntöön direktiivin 13 artiklan 2 kohtaa, koska siihen ei sisältynyt tiettyjä direktiivissä edellytettyjä edellytyksiä, jotka koskevat sähköpostiviestien käyttöä markkinointitarkoituksiin. Komissio väitti menettelyn päättämistä edeltävässä kirjeessään, että Saksan hallitus oli vakuuttanut sille, että tämä ei ollut ongelmallista, koska UWG:n 7 §:ssä asetettiin lisäehtoja, erityisesti se, että sähköpostiosoitteita voitiin käyttää ainoastaan omien samankaltaisten tuotteiden tai palvelujen markkinointiin. Kantelija väitti, että tämä ei ollut riittävää, koska TKG oli tarkempi sääntö. Yritykset voisivat näin ollen vedota TKG:n 95 §:ään, jossa sallitaan tällaiset käytännöt, vaikka UWG:n 7 §:ssä kielletään ne. Hän otti yhteyttä Bundesnetzagenturiin tämän tulkinnan vahvistamiseksi ja sai sen.

42. Tämän tutkimuksen alusta alkaen komissio hylkäsi tämän tulkinnan ja väitti Saksan hallituksen lausunnon perusteella, että TKG:n 95 § ja UWG:n 7 § yhdessä tarkasteltuina tarjoavat saman suojan kuin direktiivin 13 artiklan 2 kohta. Se pitää edelleen kiinni tästä näkemyksestä todeten samalla, että Bundesnetzagenturin toimittamilla tiedoilla "ainoastaan vahvistettiin kysymys näiden kahden säännöksen oikeudellisesta ensisijaisuudesta", minkä se toteaa "jo tunnustaneensa" 11. kesäkuuta 2011 päivätyssä kirjeessään. Kantelija oli väittänyt, että tämä "etusijakysymys "merkitsi sitä, että UWG:n 7 artiklaa ei sovellettu, mikä puolestaan tarkoitti sitä, että 13 artiklan 2 kohtaa ei ollut saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Komissio ei ole selittänyt riittävästi - se on vain vedonnut tosiseikkoihin - miksi se väittää, että näitä kahta artiklaa voidaan tulkita yhdessä, jotta direktiivi voidaan saattaa asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.

43. Yhteenvetona voidaan todeta, että oikeusasiamiehen suositusluonnoksesta huolimatta komissio ei ole selittänyt riittävästi, miksi se katsoo, ettei sen ollut tarpeen ryhtyä toimiin kantelijan rikkomuskantelun tämän näkökohdan osalta. Oikeusasiamies esittää vastaavan kriittisen huomautuksen jäljempänä.  

Päätelmät

Kantelun tutkinnan perusteella oikeusasiamies päättää sen seuraaviin päätelmiin ja kriittiseen huomautukseen:

Ensimmäisen näkökohdan osalta komissio on hyväksynyt oikeusasiamiehen suositusluonnoksen ja ryhtynyt asianmukaisiin toimiin sen täytäntöönpanemiseksi.

Komissio ei ole antanut kattavaa ja perusteellista selvitystä siitä, miksi se ei katsonut tarpeelliseksi ryhtyä toimiin kantelijan rikkomista koskevan kantelun niiden näkökohtien osalta, jotka koskivat a) tietojen tallentamista ja käsittelyä yleisesti ja b) sähköpostimarkkinointia koskevia sääntöjä.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

 

Emily O'Reilly
Strasbourg 30.6.2015

 

[1] Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL 2002, L 201, s. 37), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11).

[2] Lisätietoja kantelun taustasta, osapuolten perusteluista ja oikeusasiamiehen tutkimuksesta on oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotuksen koko tekstissä, joka on saatavilla osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu/en/cases/correspondence.faces/en/54437/html.bookmark

[3] Suositusluonnoksen koko teksti on saatavilla osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu/en/cases/draftrecommendation.faces/en/54439/html.bookmark

[4] Kantelijan mainitsema uusi versio otettiin käyttöön yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetun direktiivin 2002/58/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY (EUVL 2009, L 337, s. 11). Määräaika tämän muutoksen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä oli 25. toukokuuta 2011 eli päivä, jona kantelija lähetti sähköpostinsa.

[5] Ks. edellä alaviite 4.

[6] Tietosuojakonferenssin aikana, kuten tässä artikkelissa kerrotaan (saksaksi): http://www.heise.de/newsticker/meldung/Schaar-Cookie-Regeln-der-EU-gelten-unmittelbar-1570745.html

[7] Kantelija viittaa tässä saatavilla oleviin asiakirjoihin: https://www.bmwi.de/BMWi/Redaktion/PDF/Gesetz/referentenentwurf-tkg-2011%2Cproperty%3Dpdf%2Cbereich%3Dbmwi%2Csprache%3Dde%2Crwb%3Dtrue.pdf#page=4 ja tässä: https://www.cdu.de/sites/default/files/media/dokumente/koalitionsvertrag.pdf#page=127

[8] Nimittäin 13.1.2011 tehty päätös III ZR 146/10, Speicherung dynamischer IP-Adressen.

[9] Yhdistetyt asiat C-293/12 ja C-594/12, Digital Rights Ireland ja Seitlinger ym., tuomio 8. huhtikuuta 2014, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.

[10] Yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tai yleisten viestintäverkkojen yhteydessä tuotettavien tai käsiteltävien tietojen säilyttämisestä ja direktiivin 2002/58/EY muuttamisesta 15.3.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/24/EY (EUVL 2006, L 105, s. 54).

[11] Edellä alaviitteessä 9 mainitun tuomion 65 kohta.

[12] Johdanto-osan 53 kappaleessa todetaan seuraavaa: "Direktiivin 95/46/EY 7 artiklan f alakohtaa sovelletaan liikennetietojen käsittelyyn siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä verkko- ja tietoturvan varmistamiseksi, toisin sanoen verkon tai tietojärjestelmän kykyyn suojautua tietyllä luottamustasolla onnettomuuksilta tai laittomilta tai ilkivaltaisilta toimilta, jotka vaarantavat tallennettujen tai siirrettyjen tietojen saatavuuden, aitouden, eheyden ja luottamuksellisuuden, sekä tietoturvateknologioiden ja -palvelujen tarjoajien näissä verkoissa ja järjestelmissä tarjoamien tai niiden kautta saatavilla olevien asiaan liittyvien palvelujen turvallisuuteen niiden toimiessa rekisterinpitäjinä. Tähän voisi sisältyä esimerkiksi luvattoman pääsyn estäminen sähköisiin viestintäverkkoihin ja haitallisen koodin jakelun estäminen sekä palvelunestohyökkäysten ja tietokoneille ja sähköisille viestintäjärjestelmille aiheutuvien vahinkojen estäminen.”

[13] Mainittu edellä alaviitteessä 4.

[14] Tuomio 3.7.2014, III ZR 391/13, saatavilla osoitteessa http://juris.bundesgerichtshof.de/cgi-bin/rechtsprechung/document.py?Gericht=bgh&Art=en&nr=68350&pos=0&anz=1

[15] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta

EYVL 1995, L 281, s. 31.

[16] Ks. edellä alaviite 9.