Strasbourg, 8. huhtikuuta 2008

Hyvä X

Teitte lokakuussa 2005 Euroopan oikeusasiamiehelle kantelun Euroopan komissiota vastaan. Kantelunne koski sitä, miten komissio oli käsitellyt kantelua, jonka olitte asiakkaanne Y:n puolesta toimittanut sille 29. maaliskuuta 2003.

Toimitin kantelun 20.12.2005 komission puheenjohtajalle ja pyysin häntä antamaan lausunnon maaliskuun 2006 loppuun mennessä.

Komissio ilmoitti 6. huhtikuuta 2006 sihteeristölleni viivästyksistä useiden kanteluja koskevien lausuntojen, myös teidän lausuntojenne, valmistelussa. Myönsin komissiolle 11. huhtikuuta 2006 määräajan pidennyksen 31. toukokuuta 2006 saakka. Komissio lähetti minulle 29. toukokuuta 2006 lausuntonsa, jonka toimitin Teille 1. kesäkuuta 2006 ja johon liittyi kehotus esittää huomautuksia. Esititte huomautuksensa 14. heinäkuuta 2006.

Yksikköni ottivat Teihin yhteyttä puhelimitse 6. huhtikuuta 2008 pyytääkseen anteeksi asian käsittelyn viivästymistä ja ilmoittaakseen Teille, että asiakirja-aineistonne tutkiminen oli saatettu päätökseen.

Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista.

KILPAILUKYKY

Kantelijan mukaan merkitykselliset tosiseikat olivat tiivistetysti seuraavat.

Kantelija kirjoitti 25. huhtikuuta 2003 asiakkaansa Y:n puolesta Euroopan komission pääsihteeristöön. Kyseisessä kirjeessä kantelija pyysi pääsihteeristöä ilmoittamaan hänelle, kuka olisi toimivaltainen käsittelemään tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa 29 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1347/2000 (1), jäljempänä 'asetus 1347/2000', mahdollisia rikkomisia. Vastauksessaan pääsihteeri ilmoitti kantelijalle, että asiasta vastaava yksikkö on komission oikeus- ja sisäasioiden pääosasto.

Kantelija kirjoitti 29 päivänä toukokuuta 2003 komissiolle väittäen, että Saksan viranomaiset eivät olleet soveltaneet asetusta 1347/2000 asianmukaisesti. Tältä osin hän huomautti, että joulukuussa 1999 kantelijan asiakas, joka on Italian kansalainen, ja hänen entinen puolisonsa, joka on Saksan kansalainen, aloittivat avioeromenettelyn italialaisessa tuomioistuimessa. Italialainen tuomioistuin myönsi isälle pariskunnan lasten väliaikaisen huoltajuuden. Säilöönottopäätös saatettiin lainvoimaiseksi tuomiolla A. Tällä välin hänen entinen puolisonsa, joka oli tuolloin vienyt lapset Saksaan, aloitti elokuussa 1999 oikeudenkäynnin E:ssä (Saksa) sijaitsevassa tuomioistuimessa (Amtsgericht) lasten huoltajuuden saamiseksi. Amtsgericht jätti 5.1.2001 kanteen tutkimatta sillä perusteella, että Italiassa oli vireillä oikeusriita. Tästä päätöksestä valitettiin N:n (Saksa) Oberlandesgerichtiin, joka myönsi tuomiossaan lasten huoltajuuden.

Kantelija väitti komissiolle tekemässään kantelussa, että N:n Oberlandesgerichtin olisi pitänyt todeta olevansa epäpätevä käsittelemään asiaa, koska toinen toimivaltainen oikeusviranomainen Italiassa käsitteli jo lasten huoltajuutta. Tämän seurauksena Saksan viranomaiset rikkoivat asetuksen (EY) N:o 1347/2000 (2) 11, 17 ja 19 artiklaa.

Kantelija väitti lisäksi, että asetuksen (EY) N:o 1347/2000 37 artikla merkitsi sitä, että asetus (EY) N:o 1347/2000 oli ensisijainen Haagissa 25 päivänä lokakuuta 1980 tehtyyn yleissopimukseen (3) ja Luxemburgissa 20 päivänä toukokuuta 1980 tehtyyn yleissopimukseen (4) nähden (näihin molempiin oli kantelijan mukaan vedottu virheellisesti N:n Oberlandesgerichtissä).

Komissio ilmoitti kantelijalle 4.8.2003 päivätyllä kirjeellä aikomuksestaan lopettaa asian käsittely, koska sen mukaan Saksan viranomaiset eivät olleet rikkoneet asetusta (EY) N:o 1347/2000. Kantelijaa pyydettiin esittämään lisähuomautuksia kuukauden kuluessa kirjeen vastaanottamisesta.

Kantelija lähetti huomautuksensa komissiolle 10 päivänä syyskuuta 2003. Huomautuksissaan hän ilmaisi olevansa eri mieltä komission päätöksestä lopettaa hänen kantelunsa tutkinta. Koska kantelija ei saanut komissiolta vastausta, hän kirjoitti komissiolle 10 päivänä marraskuuta 2003 uuden kirjeen, jossa hän pyysi saada tietoja kantelunsa käsittelyn etenemisestä.

Komissio lähetti 20. marraskuuta 2003 kirjeen kantelijalle. Kantelijalle ilmoitettiin, että kun otetaan huomioon i) kantelussa esiin tuotujen kysymysten monimutkaisuus ja ii) hänen 10 päivänä syyskuuta 2003 päivätyssä kirjeessään esittämänsä uusi väite, joka koskee Saksan viranomaisten kieltäytymistä tunnustamasta ja panemasta täytäntöön Italian tribunalen huhtikuussa 2002 antamaa tuomiota (5), hänen asiansa oli vielä tutkittavana. Komissio totesi lisäksi, että kantelija saisi vastauksen mahdollisimman pian ja viimeistään kuuden viikon kuluessa. Kantelijalle ei kuitenkaan lähetetty vastausta tässä määräajassa. Kantelija lähetti komissiolle 26 päivänä maaliskuuta 2004 ja 22 päivänä huhtikuuta 2004 kaksi viestiä, joita seurasi 18 päivänä toukokuuta 2004 päivätty kirje, jossa hän totesi, että komission 20 päivänä marraskuuta 2003 päivätyn kirjeen sisällön mukaisesti hänen olisi pitänyt saada asiaansa koskeva vastaus. Kantelija pyysi tätä vastausta.

Komissio vastasi kantelijalle 5 päivänä heinäkuuta 2004 ja vahvisti 4 päivänä elokuuta 2003 päivätyssä kirjeessään ilmoittamansa päätöksen asian käsittelyn lopettamisesta. Komissio lisäsi, että asian perusteellisemman analyysin tekemiseksi sen oikeudellista yksikköä oli pyydetty antamaan lausunto asiasta ja että kantelija saisi vastauksen heti, kun toimielin olisi tutkinut hänen asiakirjansa uudelleen.

Kantelijan mukaan komissio ei vastannut hänelle enempää.

Kantelija väitti 10 päivänä lokakuuta 2005 tekemässään kantelussa, että komissio ei ollut vieläkään antanut hänelle vastausta, jonka se oli luvannut 5 päivänä heinäkuuta 2004 päivätyssä kirjeessään.

Kantelija väitti, että komission olisi annettava hänelle johdonmukainen ja riittävä vastaus i) huomautuksiin, jotka hän oli esittänyt 10 päivänä syyskuuta 2003 päivätyssä kirjeessään, ja ii) väitteisiin, joiden mukaan Saksa on rikkonut asetusta (EY) N:o 1347/2000.

KYSYMYS

Komission lausunto

Komission lausunto voidaan tiivistää seuraavasti.

Komissio muistutti asiaan liittyvistä tosiseikoista sekä komission yksiköiden ja kantelijan välisestä kirjeenvaihdosta.

Komissio korosti antaneensa kantelijalle 4 päivänä elokuuta 2003 päivätyssä kirjeessään yksityiskohtaisen selvityksen syistä, joiden vuoksi Saksan viranomaiset eivät olleet rikkoneet yhteisön oikeutta, ja ilmoittaneensa tälle aikomuksestaan lopettaa sille toimitettua kantelijaa koskeva tutkintansa.

Tyytymättömänä tähän vastaukseen kantelija kirjoitti uudelleen komissiolle 10 päivänä syyskuuta 2003. Kantelija kyseenalaisti komission esittämät oikeudelliset perustelut ja toisti väitteensä, jonka mukaan Saksan viranomaiset olivat rikkoneet yhteisön oikeutta. Hän totesi myös, että Saksan viranomaiset olivat virheellisesti kieltäytyneet tunnustamasta ja panemasta täytäntöön Italian tribunalen huhtikuussa 2002 antamaa tuomiota .

Komissio ilmoitti kantelijalle 5 päivänä heinäkuuta 2004 antamassaan vastauksessa aikomuksestaan pitää voimassa päätöksensä asian käsittelyn lopettamisesta. Ottaen kuitenkin huomioon kantelijan 10 päivänä syyskuuta 2003 päivätyssä kirjeessään esittämät uudet seikat, jotka koskivat Italian tribunalen 4 päivänä huhtikuuta 2002 antaman tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa, komissio ilmoitti kantelijalle, että sen oli kuultava oikeudellista yksikköään saadakseen yksityiskohtaisemman vastauksen. Oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa komissio totesi, että yksityiskohtainen vastaus lähetettiin kantelijalle toukokuussa 2006.

Jäljennös vastauksesta liitettiin oikeusasiamiehelle lähetettyyn komission lausuntoon. Kyseisessä lausunnossa komissio korosti, että kantelijan tapauksessa oli yksilöitävä kaksi näkökohtaa. Ensimmäinen koski Saksan tuomioistuinten toimivaltaa kantelijan asiakkaan lasten huoltajuuden osalta. Tältä osin komissio totesi, että kantelijan kantelussaan toimittamien tietojen perusteella kävi ilmi, että kantelijan päämiehen ja hänen entisen aviopuolisonsa välistä avioeroa ja heidän kahden lapsensa vanhempainvastuuta koskeva oikeudenkäynti aloitettiin kesäkuussa 1999 Italian tuomioistuimessa. Koska oikeudenkäynti pantiin vireille ennen asetuksen (EY) N:o 1347/2000 voimaantuloa 1 päivänä maaliskuuta 2001, mainittua asetusta (EY) N:o 1347/2000 ei voitu soveltaa. Näin ollen Saksan viranomaiset eivät olisi voineet rikkoa sitä käsiteltävässä asiassa.

Kantelijan valituksen toinen näkökohta koski sitä, että N. Oberlandsgericht kieltäytyi 23.7.2003 panemasta täytäntöön Italian Tribunalen antamaa tuomiota. Kantelijan mukaan saksalaisen tuomarin olisi pitänyt soveltaa asetusta 1347/2000 42 artiklan 2 kohdan 6 alakohdan perusteella. Komissio katsoi, että saksalaiset tuomioistuimet olivat analysoineet yksityiskohtaisesti asetuksen 42 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytystä ennen kuin ne tulivat siihen tulokseen, ettei sitä voitu soveltaa käsiteltävässä asiassa. Komissio huomautti lisäksi, ettei sillä ollut toimivaltaa puuttua kansallisten tuomioistuinten menettelyyn eikä lausua saksalaisten tuomioistuinten tekemästä päätöksestä. Lopuksi se muistutti, että Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä, joka voisi antaa ohjeita, ja kehotti kantelijaa esittämään ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle.

Kantelijan huomautukset

Komission lausuntoa koskevissa huomautuksissaan kantelija esitti tiivistetysti seuraavat seikat.

Hän muistutti, että hänen tapaukseensa liittyi kolme oikeudenkäyntiä, jotka olivat seuraavat:

1. Separaatiomenettely, jossa oli kysymys lasten huoltajuudesta. Menettely pantiin vireille kesäkuussa 1999 italialaisessa tuomioistuimessa, ja se saatettiin päätökseen tuomiolla N:o A, jolla lasten huoltajuus myönnettiin isälle eli kantelijan asiakkaalle.
2. Lasten äiti aloitti elokuussa 1999 myös lasten huoltajuutta koskevan menettelyn Saksassa. Asian käsittely päätettiin N. Oberlandsgerichtin tuomiolla nro B, jolla lasten huoltajuus myönnettiin äidille.
3. Nürnbergin Amtsgerichtissä vireille pantu menettely, jossa pyydetään italialaisen huoltajuustuomion (eli tuomion N:o A) täytäntöönpanoa (7). Lasten äiti valitti Nürnbergin Amtsgerichtin tuomiosta N:o A Oberlandsgerichtiin. N:n Oberlandsgericht kieltäytyi tuomiossaan nro B panemasta täytäntöön Italian huoltoa koskevaa tuomiota.

Kantelija korosti ensinnäkin, että hänen mukaansa komissio ei 4.8.2003 päivätyssä kirjeessään selittänyt, miksi se, että N:n Oberlandsgericht kieltäytyi myöntämästä vireilläolovaikutusta Italian tribunalessa vireillä olleelle avioeromenettelylle, ei rikkonut asetusta 1347/2000. Toiseksi komissio ei hänen mukaansa selittänyt 3.5.2006 päivätyssä kirjeessään, miksi N:n Oberlandsgericht ei ollut tuomiossaan nro B pannut täytäntöön Italian tribunalen tuomiota . Kantelija katsoi, että komission hänelle elokuussa 2003 ja toukokuussa 2006 antamat vastaukset olivat ristiriitaisia, epäjohdonmukaisia eivätkä oikeudellisesti perusteltuja.

Kantelija huomautti, että komissio totesi 3 päivänä toukokuuta 2006 päivätyssä kirjeessään, että asetusta (EY) N:o 1347/2000 ei sovelleta Italian tribunalen käsiteltävänä olevan kaltaiseen tapaukseen, joka on pantu vireille ennen sen voimaantuloa. Kantelija katsoo kuitenkin, että asetuksen (EY) N:o 1347/2000 2 ja 3 artiklan soveltamisedellytykset olivat täyttyneet avioeromenettelyn päättyessä Italiassa.

Kantelija viittasi lisäksi siihen, että komissio totesi 3 päivänä toukokuuta 2006 päivätyssä kirjeessään, että jos kantelijan asiakas oli tyytymätön saksalaisen tuomioistuimen kantaan, hänen olisi pitänyt pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asetuksen (EY) N:o 1347/2000 42 artiklan tulkinnasta. Tältä osin kantelija korosti, että ennakkoratkaisupyyntö on kansallisen tuomioistuimen harkintavallassa ja että yksityishenkilö ei voi esittää sitä.

PÄÄTÖS

1 Väite, jonka mukaan komissio ei ole toimittanut kantelijalle 4.7.2004 päivätyssä kirjeessä luvattua vastausta

1.1 Kantelija väitti Euroopan oikeusasiamiehelle 10. lokakuuta 2005 tekemässään kantelussa, että Euroopan komissio ei ollut antanut hänelle asianmukaista vastausta hänen kanteluunsa, jonka mukaan saksalainen tuomioistuin Oberlandesgericht of N. (Saksa) oli asetuksen 1347/2000 vastaisesti kieltäytynyt tunnustamasta ja panemasta täytäntöön italialaisen tuomioistuimen antamaa tuomiota.

1.2 Oikeusasiamiehelle 29. toukokuuta 2006 lähettämässään lausunnossa komissio myönsi, ettei se ollut käsitellyt kantelijan tapausta asianmukaisesti. Komissio selitti, että asian monimutkaisuuden vuoksi oli tarpeen analysoida perusteellisesti N:n Oberlandesgerichtin 23.7.2003 tekemässään päätöksessä esittämiä väitteitä. Tämän perusteellisen analyysin perusteella komissio selitti, että kantelijalle lähetettiin vastaus 3 päivänä toukokuuta 2006.

1.3 Hyvän hallinnon periaatteet edellyttävät, että toimielimet vastaavat kansalaisten yhteydenottoihin kohtuullisessa ajassa. Komission menettelysääntöjen (8) 4 kohta koskee tutkimuksia, ja siinä määrätään seuraavaa:

"(…) Vastaus komissiolle osoitettuun kirjeeseen on lähetettävä 15 työpäivän kuluessa siitä, kun asiasta vastaava komission yksikkö on vastaanottanut kirjeen. (...) Jos vastausta ei voida lähettää 15 työpäivän kuluessa ja kaikissa tapauksissa, joissa vastaus edellyttää muuta työtä (...), asiasta vastaavan henkilöstön jäsenen olisi lähetettävä pysyvä vastaus, jossa ilmoitetaan päivämäärä, johon mennessä vastaanottaja voi odottaa saavansa vastauksen tämän lisätyön perusteella, ottaen huomioon asian suhteellinen kiireellisyys ja monimutkaisuus. (…)".

1.4 Käsiteltävänä olevassa asiassa vaikuttaa siltä, että komissio ilmoitti kantelijalle 4. heinäkuuta 2004 päivätyssä vastauksessaan aikovansa kuulla sen oikeudellista yksikköä tämän esittämistä lisäperusteluista ja että se ilmoittaisi kantelijalle tämän tutkimuksen tuloksista mahdollisimman pian.

Komissio vastasi kantelijalle kuitenkin vasta 3. toukokuuta 2006 sen jälkeen, kun oikeusasiamies oli aloittanut tämän tutkimuksen. Vastaus lähetettiin vain muutama viikko ennen kuin komissio lähetti oikeusasiamiehelle lausuntonsa kantelijan väitteestä ja vaatimuksesta.

1.5 Vaikka kantelijalle annettu vastaus viivästyi jonkin verran, mikä on valitettavaa, oikeusasiamies toteaa kuitenkin, että tämän tutkimuksen aikana komissio tunnusti sen epäonnistumisen ja totesi, että tällä välin kantelijalle on annettu vastaus. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies ei katso tarpeelliseksi tutkia tarkemmin asian tätä näkökohtaa (9).

2 Kantelijan vaatimus, jonka mukaan hänen olisi saatava johdonmukainen ja riittävä vastaus

2.1 Kantelija väitti oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa, että komission olisi annettava hänelle johdonmukainen ja riittävä vastaus.

2.2 Ennen kuin ryhdytään analysoimaan komission antamaa vastausta, oikeusasiamies pitää tärkeänä muistuttaa, että käsiteltävänä oleva asia koskee sitä, miten komissio on käsitellyt kantelua, jonka mukaan Saksan viranomaiset eivät ole noudattaneet yhteisön oikeuden mukaisia velvoitteitaan. Komissiolla on perustamissopimuksen valvojana velvollisuus varmistaa, että kansalliset viranomaiset noudattavat yhteisön oikeutta. Tässä yhteydessä sillä on mahdollisuus aloittaa ja jatkaa EY 226 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia menettelyjä jäsenvaltiota vastaan (10).

2.3 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on 226 artiklan nojalla harkintavaltaa. Tämä harkintavalta sulkee pois yksityisten oikeuden vaatia toimielintä omaksumaan tietyn kannan ja nostamaan kumoamiskanteen siitä, että se on kieltäytynyt nostamasta kannetta.

2.4 Oikeusasiamies muistuttaa kuitenkin, että toimielimen on harkinnanvaraista päätöstä tehdessään toimittava oikeudellisen toimivaltansa rajoissa, koska harkintavalta ei ole sama asia kuin mielivalta. Komission vuonna 2002 Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle antamassa tiedonannossa (11) esitetään menettelykehys, jota komission olisi noudatettava. Tämä edellyttää erityisesti, että komissio ilmoittaa kantelijalle aikomuksestaan ehdottaa, että 226 artiklan mukaisen kantelun johdosta ei toteuteta jatkotoimia, ja esittää syyt, joiden vuoksi se ehdottaa asian käsittelyn lopettamista.

Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamiehen tutkimukset rajoittuvat tässä yhteydessä sen tutkimiseen, onko komissio 226 artiklan mukaisia kanteluja käsitellessään toiminut sitä sitovien sääntöjen ja periaatteiden mukaisesti ja oikeustoimivaltansa rajoissa ja onko se antanut kanteluun johdonmukaisen ja kohtuullisen vastauksen ja perustellut päätöksensä.

2.5 Oikeusasiamies toteaa myös, että "226 artiklan mukaisella menettelyllä" ei sinänsä pyritä selventämään yhteisön oikeuden merkitystä vaan tarjoamaan komissiolle keinot varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat yhteisön oikeutta tapauksissa, joissa komissio katsoo, että yhteisön oikeutta on rikottu. Komissiolla ei siis ole 226 artiklan mukaisessa menettelyssä velvollisuutta tulkita yhteisön lainsäädäntöä kaikissa tapauksissa lopullisesti.

Jos komissio ei ole harkintavaltaansa käyttäessään osoittanut, että jäsenvaltio todella rikkoo yhteisön oikeutta, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että komissio voisi katsoa, että yhteisön oikeuden tietyn säännöksen täsmällinen merkitys on tällä hetkellä epäselvä ja että sen vakaa päätelmä siitä, että jäsenvaltio on rikkonut yhteisön oikeutta, ei näin ollen olisi perusteltu.

2.6 Käsiteltävänä olevassa asiassa kantelija perusteli komissiolle tekemäänsä kantelua sillä, että Saksan oikeusviranomaiset olivat väitetysti rikkoneet yhteisön oikeutta, koska ne eivät olleet soveltaneet asetusta (EY) N:o 1347/2000.

Oikeusasiamies katsoo tarpeelliseksi korostaa aluksi, että hänen tutkimuksessaan ei pyritä arvioimaan Saksan oikeusviranomaisten kantaa (12). Tutkinnassa pyritään ainoastaan arvioimaan komission kantaa ja sitä, olivatko sen kantelijalle sen kannasta antamat selitykset johdonmukaisia ja kohtuullisia.

2.7 Oikeusasiamies toteaa, että jos komissio on vakuuttunut siitä, että jäsenvaltion kansalliset tuomioistuimet eivät sovella yhteisön oikeutta asianmukaisesti, sillä on mahdollisuus käynnistää rikkomusmenettely kyseistä jäsenvaltiota vastaan. Komissio voi kuitenkin toteuttaa tällaisen toimenpiteen vain, jos kansallisten tuomioistuinten kannat ovat johdonmukaisia ja yleisiä (13). Yhteenvetona voidaan todeta, että sovellettavasta oikeuskäytännöstä seuraa, että erittäin tiukkojen vaatimusten on täytyttävä, jotta komissio voi harkita jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamista asianomaista jäsenvaltiota vastaan. Tämä edellytys ei näytä täyttyvän muun muassa tapauksissa, joissa komissio itse katsoi, että kansallisten tuomioistuinten tulkitsemat oikeussäännöt olivat epäselviä.

2.8 Oikeusasiamies toteaa aluksi, että komissio on korostanut tapauksen monimutkaisuutta sekä kantelijan kanssa käymässään kirjeenvaihdossa että oikeusasiamiehelle osoittamassaan lausunnossa.

Oikeusasiamies toteaa myös, että komissio muistutti lausunnossaan, että avioeromenettely Italiassa aloitettiin kesäkuussa 1999 ja saatettiin päätökseen huhtikuussa 2002. Koska oikeudenkäynti pantiin vireille ennen asetuksen 1347/2000 (14) voimaantuloa, Saksan viranomaiset eivät olisi voineet tässä tapauksessa rikkoa asetuksessa säädettyjä vireilläoloa koskevia sääntöjä.

Lisäksi komissio totesi 4 päivänä elokuuta 2003 päivätyssä kirjeessään, että asetuksen N:o 1347/2000 3 artiklaa ei sovelleta muihin kuin asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin menettelyihin (15). Koska Oberlandesgericht N:ssä nostettu kanne koski lasten huoltajuutta eikä ollut avioeromenettelyn kohteena, Saksan viranomaiset eivät tehneet virhettä päättäessään olla soveltamatta asetusta 1347/2000. Vaikuttaa siltä, että Saksan viranomaisilla oli näin ollen oikeus jättää asetus 1347/2000 huomiotta ja soveltaa alaikäisten suojelusta vuonna 1961 tehtyä Haagin yleissopimusta, johon Oberlandesgericht N on vedonnut.

Komissio totesi myös, että asetuksella (EY) N:o 1347/2000 luotu oikeudellinen kehys, erityisesti vanhempainvastuuseen liittyvän toimivaltaisen tuomarin määrittämisen osalta, ei ollut täysin selkeä ja että sitä olisi muutettava (16).

Komissio muistutti myös, että tähän mennessä kantelijan esiin tuomasta aineellisesta kysymyksestä ei ole olemassa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka voisi antaa ohjeita.

Edellä esitetyn selityksen ja edellä 2.7 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella oikeusasiamies katsoo, että komission kantelijalle antama selitys sen kannasta oli johdonmukainen ja kohtuullinen ja että komissio toimi oikeudellisen toimivaltansa rajoissa.

2.9 Oikeusasiamies pitää hyödyllisenä viitata siihen, että komissio totesi 3. toukokuuta 2006 päivätyssä kirjeessään, että jos kantelijan asiakas halusi riitauttaa Saksan oikeusviranomaisten toiminnan, hänen olisi pitänyt pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asetuksen 1347/2000 42 artiklan tulkinnasta.

Tältä osin ja kuten kantelija on huomautuksissaan aivan oikein todennut, kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää, esittääkö se ennakkoratkaisupyynnön yhteisöjen tuomioistuimelle, jos se epäilee yhteisön lainsäädännön tulkintaa tai pätevyyttä. Oikeusasiamies toteaa tältä osin, että komission käyttämä sanamuoto ei ehkä ollut sopivin, koska se olisi voinut johtaa kantelijaa harhaan, sillä kantelija olisi voinut muodostaa näkemyksen, jonka mukaan yksityishenkilöt voivat käyttää ennakkoratkaisumenettelyä päästäkseen suoraan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen. Olisi ollut parempi, jos komissio olisi todennut, että kantelijalla oli mahdollisuus pyytää saksalaista tuomioistuinta käyttämään oikeuttaan esittää ennakkoratkaisupyyntö Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle. Komission olisi pitänyt korostaa, että tällaisen ennakkoratkaisupyynnön esittäminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen harkintavaltaan.

3 Päätelmä

Oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten perusteella näyttää siltä, että asian jatkotutkimuksille ei ole perusteita. Oikeusasiamies päättää näin ollen asian käsittelyn.

Komission puheenjohtajalle ilmoitetaan tästä päätöksestä.

Vilpittömästi,

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

---

(1) EYVL 2000, L 160, s. 19.

(2) Direktiivin 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostetaan samojen asianosaisten välillä samaa asiaa koskevia kanteita, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, että tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen.

2. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostetaan samojen asianosaisten välillä avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskeva kanne, joka ei liity samaan asiaan, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, että tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen.

3. Jos todetaan, että tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta kyseisen tuomioistuimen hyväksi.

Tässä tapauksessa asianosainen, joka on nostanut kanteen tuomioistuimessa, jossa kanne on nostettu myöhemmin, voi nostaa kanteen tuomioistuimessa, jossa kanne on ensin nostettu.

(...)".

Asetuksen 17 artiklan mukaan ”tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa ei voida tutkia uudelleen (...)”.

Asetuksen 19 artiklassa säädetään, että "tuomiota ei saa missään tapauksessa tutkia uudelleen sen asiasisällön osalta".

(3) Yleissopimus kansainvälisten lapsikaappausten siviilioikeudellisista näkökohdista.

(4) Eurooppalainen yleissopimus lasten huoltoa koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten huoltajuuden palauttamisesta.

(5) Oikeusasiamiehet toteavat, että kantelijan alkuperäinen kantelu näyttää koskevan ainoastaan vireilläolovaikutusta.

(6) Direktiivin 42 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

"Tämän asetuksen voimaantulon jälkeen annetut tuomiot asioissa, jotka on pantu vireille ennen tätä päivää, on tunnustettava ja pantava täytäntöön III luvun säännösten mukaisesti, jos toimivalta perustuu sääntöihin, jotka vastaavat joko tämän asetuksen II luvussa tai alkuperäjäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion välillä tehdyssä yleissopimuksessa, joka oli voimassa oikeudenkäyntiä vireille pantaessa, vahvistettuja sääntöjä."

(7) Kantelija ei täsmentänyt menettelyn aloittamispäivää.

(8) Euroopan komission henkilöstön hyvän hallintotavan säännöstö suhteissa yleisöön, komission työjärjestyksen liite, EYVL 2000, L 308, s. 32.

(9) Komission vastauksen luonnetta käsitellään jäljempänä 2 jaksossa.

(10) EY 226 artikla muodostuu hallinnollisesta osasta ja mahdollisesta oikeudellisesta osasta. Hallinnollisessa osassa on ensimmäinen epävirallinen vaihe, jonka aikana komissio esittää näkemyksensä mahdollisesta rikkomisesta jäsenvaltiolle, joka voi joko noudattaa komission vaatimuksia tai vakuuttaa komission siitä, että yhteisön oikeutta ei rikota. Jos asiaa ei ratkaista epävirallisesti, komissio voi aloittaa seuraavan virallisen vaiheen antamalla asianomaisen jäsenvaltion viranomaisille virallisen ilmoituksen väitetystä rikkomisesta. Jos asiaa ei ole vielä ratkaistu, komissio voi päättää antaa perustellun lausunnon ja asettaa jäsenvaltiolle määräajan rikkomuksen poistamiseksi. Määräajan umpeuduttua komissio voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi.

(11) KOM(2002) 141 lopullinen, EYVL 2002, C 244, s. 5.

(12) Oikeusasiamies korostaa tältä osin, että oikeusasiamiehen ohjesäännön 1 artiklan 3 kohdassa todetaan, että oikeusasiamies ei voi puuttua tuomioistuimissa käsiteltäviin asioihin eikä kyseenalaistaa tuomioistuimen päätöksen perusteltavuutta.

(13) Ks. asia C-129/00, komissio v. Italian tasavalta, Kok. 2003, s. I-14637, 32 kohta; ja asia C-287/03, komissio v. Belgian kuningaskunta, Kok. 2005, s. I-03761, 28 kohta.

(14) Asetus 1347/2000 tuli voimaan 1. maaliskuuta 2001.

(15) Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka käyttävät 2 artiklan nojalla toimivaltaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan hakemuksen osalta, ovat toimivaltaisia asiassa, joka koskee vanhempainvastuuta molempien puolisoiden lapsesta, jos lapsen asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa. (…)" (Korostus lisätty)

(16) Oikeusasiamies toteaa tältä osin, että asetus asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta annettiin 27. marraskuuta 2003 ja se tuli voimaan 1. elokuuta 2004 (ks. tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27. marraskuuta 2003 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, EUVL L 338, s. 1).