Hyvä herra I.

Teitte 21. marraskuuta 2001 minulle kahden asiakkaanne puolesta kantelun Euroopan komissiota vastaan komission lähestymistavasta ammattitautikysymykseen. Ilmoititte myös, että neljä muuta asiakasta lähettäisi minulle pian samanlaisia valituksia. Sain nämä kantelut joulukuussa 2001. Eräs toinen asiakkaanne P. B. teki 27.3.2002 minulle vastaavan valituksen.

Toimitin kantelun 15. huhtikuuta 2002 Euroopan komission puheenjohtajalle. Komissio antoi lausuntonsa 25. kesäkuuta 2002. Toimitin sen Teille 7. lokakuuta 2002 lähettämällänne kehotuksella esittää huomautuksia.

Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista.

KILPAILUKYKY

Johdanto

Tämä kantelu kuuluu seitsemän kantelun ryhmään, jonka ovat tehneet Euroopan komission virkamiehet (tai entiset virkamiehet) tai heidän puolisonsa, jotka väittävät, että he tai heidän puolisonsa kärsivät tai kärsivät ammattitaudeista, jotka johtuvat heidän altistumisestaan asbestille komission Berlaymont-rakennuksessa Brysselissä.

Asiaa koskevat säännöt

Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, jäljempänä 'henkilöstösäännöt', 73 artiklan 1 kohdan mukaan virkamiehellä on ammattitauti- ja tapaturmavakuutus, jollei yhteisöjen toimielinten yhteisellä sopimuksella vahvistetuista säännöistä muuta johdu. Asetuksen 73 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan pysyvän täyden työkyvyttömyyden varalta taattu etuus muodostuu siitä, että virkamiehelle maksetaan kiinteämääräinen korvaus, joka on kahdeksan kertaa hänen vuotuinen peruspalkkansa ja joka lasketaan tapaturmaa edeltäneiden 12 kuukauden aikana saatujen kuukausipalkkojen perusteella. Kun on kyse pysyvästä osittaisesta työkyvyttömyydestä, 73 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että virkamiehelle maksetaan osa 73 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta summasta, joka lasketaan näissä yhteisöjen toimielinten yhteisellä sopimuksella laatimissa säännöissä vahvistetun asteikon mukaisesti.

Henkilöstösääntöjen 73 artiklassa tarkoitettujen Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien sääntöjen, jäljempänä ’säännöt’, 12 artiklassa määrätään henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa mainittujen summien maksamisesta. Työjärjestyksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan virkamiehen, joka pyytää työjärjestyksen soveltamista ammattitaudin perusteella, on toimitettava lausunto sen toimielimen hallinnolle, johon hän kuuluu. Asetuksen 17 artiklan 2 kohdan mukaan hallinnon on tämän jälkeen tehtävä tutkimus saadakseen kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen sairauden luonteen määrittämiseksi, sen selvittämiseksi, johtuuko sairaus virkamiehen ammatista, ja niiden olosuhteiden selvittämiseksi, joissa tauti on ilmennyt. Saatuaan tutkimuksen perusteella laaditun kertomuksen toimielinten nimeämän lääkärin tai nimeämien lääkäreiden on ilmoitettava päätelmänsä 19 artiklassa säädetyllä tavalla. Työjärjestyksen 19 artiklassa määrätään, että nimittävä viranomainen tekee päätökset sairauden ammattitaudiksi toteamisesta ja pysyvän työkyvyttömyyden asteen arvioinnista 21 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen toimielinten nimeämän lääkärin tai nimeämien lääkäreiden toteamusten perusteella ja virkamiehen pyynnöstä 23 artiklassa tarkoitettua lääketieteellistä lautakuntaa kuultuaan. Työjärjestyksen 21 artiklan mukaan nimittävällä viranomaisella on velvollisuus ilmoittaa virkamiehelle päätösluonnoksesta ja toimielimen nimeämän lääkärin tai nimeämien lääkäreiden toteamuksista ennen kuin se tekee päätöksen 19 artiklan nojalla. Virkamies voi 60 päivän kuluessa pyytää 23 artiklassa tarkoitettua lääketieteellistä komiteaa antamaan lausuntonsa. Direktiivin 23 artiklan mukaan lääketieteellisessä komiteassa on kolme jäsentä, joista yhden nimittää nimittävä viranomainen, yhden asianomainen virkamies ja yhden kaksi ensimmäistä lääkäriä yhdessä. Jos kolmannen lääkärin nimeämisestä ei päästä sopimukseen kahden kuukauden kuluessa, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen presidentti nimittää kolmannen lääkärin jommankumman osapuolen pyynnöstä.

Suojautuakseen edellä mainituista määräyksistä johtuvalta vastuulta Euroopan yhteisöt tekivät 28 päivänä tammikuuta 1977 "työtapaturmien ja ammattitautien varalta otettavaa kollektiivista vakuutusta koskevan sopimuksen", jäljempänä 'sopimus', tiettyjen vakuutusyhtiöiden kanssa (1). Vakuutuksenantajat sitoutuivat kattamaan sopimuksen määräysten mukaisesti niiden velvoitteiden taloudelliset seuraukset, joita yhteisöillä on henkilöstösääntöjen nojalla sellaisten henkilöiden tapaturmien ja ammattitautien osalta, joihin sovelletaan henkilöstösääntöjen 73 artiklaa ja sen nojalla annettuja sääntöjä. Sopimuksen soveltamisalaan kuuluivat yhteisöt, jotka olivat sopimuksen ainoita edunsaajia, ja vakuutuksenantajien oli maksettava niille näistä määräyksistä johtuvat korvaukset (sopimuksen 1 artikla).

Sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan yhteisöjen toimivaltaiset hallintoviranomaiset sopivat vakuutuksenantajien kanssa työtapaturmien ja ammattitautien esiintymistä koskevien tietojen antamista ja asiakirja-aineistojen hallinnointia koskevista käytännön määräyksistä, jotta vakuutuksenantajat voivat seurata tapausten etenemistä ja jotta helpotetaan niiden takautumisoikeuden käyttöä vastuussa olevia kolmansia osapuolia vastaan ja varantojen muodostamista vakuutusten valvontaa koskevassa lainsäädännössä edellytetyllä tavalla. Sopimuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaan päätösluonnokset, jotka voivat johtaa jonkin myönnetyn etuuden myöntämiseen, oli annettava vakuutuksenantajille tiedoksi 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen käytännön määräysten mukaisesti, ennen kuin yhteisöjen toimivaltainen viranomainen antoi ne tiedoksi asianomaisille henkilöille.

Sopimuksen 5 artiklassa määrättiin, että tämän sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät riidat voidaan saattaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi, lukuun ottamatta lääketieteellisiä riitoja, "jos nimittävän viranomaisen päätös, jossa määritetään uhrin tai hänen oikeudenomistajiensa taloudelliset oikeudet, on yhdenmukainen vakuutuksenantajien asiantuntijan etukäteen antaman lausunnon tai 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen 23 artiklassa tarkoitetun lääketieteellisen lautakunnan lausunnon kanssa, jos vakuutuksenantajien asiantuntija oli lääketieteellisen lautakunnan lääkärijäsen; tällaisessa tapauksessa vakuutuksenantajat palauttavat yhteisöille vahingonkärsijälle tai hänen oikeudenomistajilleen edellä mainitun nimittävän viranomaisen päätöksen mukaisesti maksetut määrät kokonaisuudessaan ─ ─ .”

Sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti välittäjäksi nimettiin osakeyhtiö J. Van Breda & Co. International, jäljempänä ’Van Breda’. Van Bredan 27 päivänä tammikuuta 1989 päivätyssä kirjeessä Euroopan yhteisöille vahvistettiin vakuutuksenantajien ja Euroopan yhteisöjen sopimuksen mukaisesti tekemä sopimus tapaturmiin ja ammattitauteihin sovellettavasta menettelystä. Kirjeen I kohdassa, jonka otsikko oli "Lääkärien nimittäminen", todettiin, että oli sovittu, että nimittävän viranomaisen nimeämä ja vakuutuksenantajien hyväksymä lääkäri toimisi sopimuksen 5 artiklassa tarkoitettuna asiantuntijana ja että kyseinen lääkäri ei voisi toimia toimielimen asiantuntijalääkärinä.

Kirjeen II kohdan, jonka otsikko on "Luonnos päätöksiksi – Ennakkoilmoitus vakuutuksenantajille – Määräaika vastaamiselle", mukaan vakuutuksenantajien oli hyväksyttävä tai hylättävä päätösluonnos, josta oli annettava ennakkoilmoitus vakuutuksenantajille lausuntoa varten sopimuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti, mahdollisimman pian sen tiedoksiantamisen jälkeen. Vakuutuksenantajien oli pyrittävä parhaansa mukaan vahvistamaan yksimielisyytensä tai erimielisyytensä päätösluonnoksesta kuukauden kuluessa sen toimittamisesta. Jos vakuutuksenantajat eivät tämän määräajan päättyessä olleet vahvistaneet suostumustaan tai erimielisyyttään, niiden oli ilmoitettava syy nimittävälle viranomaiselle ja määräaikaa pidennettiin kuukaudella. Jos vakuutuksenantajat toteavat, että ne eivät voi vahvistaa suostumustaan tai erimielisyyttään ennen pidennetyn määräajan päättymistä, niiden on ehdotettava nimittävälle viranomaiselle ja välittäjälle kuulemismenettelyn aloittamista sen määrittämiseksi, miten asiassa olisi meneteltävä, ja asetettava uusi enintään neljän kuukauden määräaika.

Käsiteltävän asian tosiseikat

Kantelija työskenteli Berlaymont-rakennuksessa helmikuun 1968 ja kesäkuun 1970 välisenä aikana. Hän sairastui vuonna 1990. Kantelija pyysi 29. joulukuuta 1999 komissiota tunnustamaan hänen sairautensa ammattitaudiksi henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisesti.

Komissio ilmoitti 15 päivänä toukokuuta 2000 vastaanottaneensa tämän hakemuksen ja ilmoitti kantelijalle aloittavansa tutkimuksen. Komission lääketieteen asiantuntija Dr. D. tutki kantelijan 4 päivänä syyskuuta 2000. Tämän jälkeen tohtori D. pyysi toista asiantuntijaa, professori V:tä, tutkimaan valituksen tekijän. Tämän 10 päivänä tammikuuta 2001 suoritetun tutkimuksen perusteella professori V. ehdotti 100-prosenttisen pysyvän työkyvyttömyyden tunnustamista.

Kantelija kirjoitti 11 päivänä huhtikuuta 2001 komissiolle pyytääkseen nopeaa päätöstä hakemuksestaan. Komissio antoi 19. huhtikuuta 2001 kantelijalle tiedoksi päätösluonnoksen, jossa se ehdotti asiantuntijalääkärinsä suositusten perusteella pysyvän 75 prosentin työkyvyttömyyden tunnustamista ja 317 868,60 euron suuruisen summan maksamista kantelijalle.

Kantelija vastusti päätösluonnosta ja katsoi, että komissio ei ollut pyytänyt lääketieteellistä asiantuntijaansa perustelemaan suosituksiaan, jotka olivat selvästi ristiriidassa professori V:n päätelmien kanssa. Kantelija huomautti, että hänen lääkärinsä ja komission nimeämä lääkäri eivät olleet kyenneet sopimaan kolmannesta valittavasta lääkäristä. Unionin tuomioistuimen presidentin olisi näin ollen nimitettävä lääketieteellisen lautakunnan kolmas jäsen.

Kantelija katsoi, että 26 kuukautta hänen hakemuksensa jättämisen jälkeen komissio ei ollut vieläkään lopettanut asian käsittelyä eikä tehnyt sitä, mikä oli tarpeen hänen hakemuksensa ratkaisemiseksi kohtuullisessa ajassa.

Kantelussa esitetyt väitteet ja väitteet

Kantelussaan kantelija huomautti, että henkilöstösääntöjen mukaan Euroopan yhteisöjen tehtävänä on taata virkamiestensä sosiaaliturvamaksut. Hänen mukaansa edellä kuvattu järjestelmä on kuitenkin aiheuttanut sekaannusta sopimuksen ainoan edunsaajan (yhteisön toimielimet) ja heidän vakuutusyhtiöidensä välillä. Virkamies oli suoraan yhteydessä komissioon, kun taas komissio rajoittui itse asiassa toimittamaan merkitykselliset tiedot päätöksen tehneille vakuutusyhtiöille sen toimielimen sijaan, jonka olisi pitänyt tehdä ne henkilöstösääntöjen mukaisesti. Kantelija katsoi, että näiden valtuuksien siirtämiselle ei ollut oikeusperustaa. Hän väitti lisäksi, että sosiaaliturvalainsäädännön yleisten periaatteiden vuoksi on laitonta katsoa, että sosiaaliturvajärjestelmän tehtävät kuuluvat kaupalliselle yritykselle. Tässä yhteydessä valituksen tekijä viittasi Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksiin nro 24 ja nro 130. Kantelija väitti, että komissio oli rikkonut hyvän hallinnon periaatteita ottamalla voittoa tavoittelevat kaupalliset yritykset mukaan tekemään päätöksiä omista sosiaaliturvamaksuistaan. Hän katsoi, että kyseiset vakuutusyhtiöt yhdistivät siten "osapuolen ja tuomarin" roolin yhdessä henkilössä. Kantelija totesi lisäksi, että yksityishenkilöillä ei ole suoria oikeussuojakeinoja näitä vakuutusyhtiöitä vastaan.

Kantelijan mukaan tämän järjestelmän tuloksena hakemusten käsittely oli äärimmäisen hidasta. Kantelija väitti, että hyvän hallinnon periaatteet edellyttivät kuitenkin, että päätökset olisi tehtävä asianmukaisessa ajassa, varsinkin kun käsiteltävänä olevan kaltaisissa tapauksissa ne koskivat henkilön terveyttä.

Kantelijan mukaan EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklassa suojeltiin erityisesti jokaisen oikeutta tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin ja kunnioitettiin samalla oikeutettua luottamuksellisuuden ja salassapitovelvollisuuden etua. Kantelija väitti, että henkilö, joka jätti henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisen hakemuksen, ei voinut käyttää tätä oikeutta täysimääräisesti, koska vakuutusyhtiöt käsittelivät suoraan huomattavan osan asiakirja-aineistosta. Hän päätteli, että avoimuusperiaatetta ei sovellettu lainkaan laitosten ja vakuutusyhtiöiden tai vakuutusedustajan välisessä viestinnässä.

Kantelija esitti seuraavat väitteet:

(A) Sen toteaminen, että komission ja vakuutusyhtiöiden väliset sopimukset muodostivat hallinnollisen epäkohdan

B) Sen toteaminen, että komission ja vakuutusyhtiöiden käytäntö henkilöstösääntöjen 73 artiklan soveltamisessa on hallinnollinen epäkohta

(C) Oikeus tutustua kaikkeen komission sekä vakuutusyhtiöiden ja komission nimeämien lääkäreiden väliseen kirjeenvaihtoon hänen työperäistä sairautta koskevaa hakemustaan koskevissa menettelyissä

D) Kohtuullinen korvaus hyvän hallinnon periaatteen rikkomisesta

Kantelija totesi, että tämä kantelu oli riippumaton ja riippumaton muista menettelyistä, jotka oli aloitettu, jotta hänen vaimonsa sairaus tunnustettaisiin ammattitaudiksi.

KYSYMYS

Komission lausunto

Lausunnossaan komissio esitti seuraavat huomautukset:

Yhteisöt eivät olleet siirtäneet toimivaltaansa sosiaaliturvamaksujen osalta. Ainoastaan henkilöstösääntöjen 73 artiklan soveltamisesta aiheutuvan taloudellisen riskin kattamiseksi yhteisön toimielimet olivat saaneet vakuutusturvan yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä. Ensimmäinen tällainen sopimus oli ollut voimassa 1.2.1977 lähtien, ja sitä jatkettiin 31.1.1995 saakka. Royale Belge -yhtiön kanssa tehty uusi vakuutussopimus oli voimassa 1.2.1995─31.1.2000. Tarjouspyynnön jälkeen Axa Royale Belge -nimisen yhtiön kanssa oli tehty uusi sopimus 1.2.2000 alkaen.

Kantelijan mainitsema 27.1.1989 päivätty kirje koski 1.2.1977 lähtien voimassa olleen sopimuksen soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. Koska sopimuksen voimassaolo päättyi 31 päivänä tammikuuta 1995, näitä yksityiskohtaisia sääntöjä ei enää sovellettu eikä vakuutusyhtiöiden kanssa ollut sovittu vastaavista määräyksistä.

Asian kannalta merkityksellisillä (Van Bredan ja komission välisillä) sopimuksilla pyrittiin takaamaan lääketieteellisten lausuntojen täytäntöönpano henkilöstösääntöjen 73 artiklan puitteissa. Mikään ei viittaa siihen, että nämä sopimukset olisivat aiheuttaneet vahinkoa virkamiehille, jotka olivat joutuneet ammattitaudin tai tapaturman uhreiksi.

Nimittävä viranomainen oli aina tehnyt päätöksensä nimeämänsä lääketieteellisen asiantuntijan päätelmien perusteella ja virkamiehen pyynnöstä työjärjestyksessä määrättyä lääketieteellistä komiteaa kuultuaan. Nimittävän viranomaisen täysi itsenäisyys vakuutusyhtiöihin nähden käy ilmi asiasta C-76/95 (2). Tässä asiassa yhteisöjen tuomioistuin oli vahvistanut, että komission hallintokäytäntö oli oikea.

Nimittävä viranomainen on 1.2.1995 lähtien valinnut toimielimen lääketieteen asiantuntijat heidän ruumiinvamman arvioinnista saamansa kokemuksen perusteella ja komission Caisse de Maladien lääketieteellisen neuvonantajan lausunnon perusteella.

ILO:n yleissopimuksia ei voitu soveltaa yhteisön toimielimiin, joilla oli perustamissopimuksen 28 artiklan 3 kohdan mukaan tehtävänsä toteuttamiseksi tarvittavat erioikeudet ja vapaudet.

Yhteisöjen ja vakuutusyhtiöiden väliset sopimukset, jotka oli vahvistettu 27.1.1989 päivätyssä kirjeessä, eivät näin ollen merkinneet hallinnollista epäkohtaa, eikä ollut osoitettu, että vakuutusyhtiöt olisivat aikaisemmin tai tällä hetkellä vaikuttaneet nimittävän viranomaisen henkilöstösääntöjen perusteella itsenäisesti tekemiin päätöksiin.

Komission ja vakuutuksenantajien välillä ei ole ollut yleistä kirjeenvaihtoa 1.2.1995 tehdyn sopimuksen voimaantulon jälkeen. Yksittäisiä tapauksia koskevaan kirjeenvaihtoon sovellettiin Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (4) 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä yksilön yksityisyyttä ja koskemattomuutta koskevaa poikkeusta. Jokaisella virkamiehellä oli kuitenkin oikeus tutustua omaan tapaturmaa tai ammattitautia koskevaan asiakirja-aineistoonsa. Tämä asiakirja-aineisto sisälsi kaikki hallinnolliset ja lääketieteelliset asiakirjat, myös komission ja vakuutusyhtiöiden välisen kirjeenvaihdon.

Kantelijan huomautukset

Kantelijan asianajaja esitti asiakkaansa puolesta seuraavat huomautukset (jotka olivat samat kaikkien seitsemän kantelun osalta):

Komissio oli implisiittisesti kieltäytynyt toimittamasta oikeusasiamiehelle ja näin ollen kantelijoille pyydettyjä asiakirjoja eli kaikkea kirjeenvaihtoa, jota oli käyty yhtäältä komission ja toisaalta vakuutusyhtiöiden ja komission nimeämien lääketieteellisten asiantuntijoiden välillä. Henkilö, jota suojattiin asetuksen 1049/2001 säännöksellä, johon komissio oli vedonnut, oli virkamies itse eikä toimielin. Oikeudenhaltijat olivat kuitenkin vaatineet asiakirjojen toimittamista oikeusasiamiehelle, jotta tämä voisi arvioida, oliko kyse hallinnollisesta epäkohdasta. Oikeusasiamies tarvitsi näitä asiakirjoja ratkaistakseen kantelun.

Kantelijat olivat tietoisia mahdollisuudesta tutustua omiin asiakirjoihinsa. He toivoivat kuitenkin, että oikeusasiamies tutkisi, oliko komissio täyttänyt omat velvollisuutensa henkilöstösääntöjen ja erityisesti hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti. Kieltäytymällä toimittamasta täydellisiä asiakirjoja toimielin näytti haluavan välttyä oikeusasiamiehen tällaiselta valvonnalta.

Komissio oli yksilöinyt yhden kantelun (Y:n esittämän kantelun) esittääkseen yksityiskohtaisia huomautuksia. Oli selvää, että komissio oli esittänyt tämän asian itselleen myönteisessä valossa. Y:n saama tuomio ei kuitenkaan ollut tuottanut hänelle mitään hyötyä.

Päätelmänä voidaan todeta, että oikeusasiamiehen olisi jatkettava tutkimusta komission lausunnossa esiintyvien epäselvyyksien ja epätäsmällisyyksien selvittämiseksi. Ensimmäisessä vaiheessa oikeusasiamiehen olisi pyydettävä komissiota toimittamaan kantelijoiden pyytämät tiedot.

Olisi hyödyllistä saada selville perusteet, joita komissio oli soveltanut ennen 1.2.1995 valitessaan toimielimen lääketieteen asiantuntijoita. Peruste, jota komission mukaan sovellettiin kyseisestä päivämäärästä lähtien, oli liian epämääräinen, eikä sitä näin ollen voitu pitää riittävänä. Komissio ei myöskään ollut ilmoittanut, miten komission Caisse de Maladien lääketieteellinen neuvonantaja oli nimitetty ja oliko hän riippumaton ja puolueeton vakuutusyhtiöihin nähden.

ILO:n yleissopimuksissa vahvistetut yleiset periaatteet vaikuttivat myös kansainvälisiin järjestöihin, kuten komissioon.

PÄÄTÖS

1 Alkuhuomautukset

1.1 Kantelun, komission lausunnon ja kantelijan huomautusten perusteella on syytä esittää kaksi alustavaa huomautusta.

1.2 Ensinnäkin kantelija näyttää kantelussaan (ks. väite B) pyytävän oikeusasiamiestä toteamaan, että komission lisäksi myös vakuutusyhtiöiden toiminta merkitsee hallinnollista epäkohtaa. Väärinkäsitysten välttämiseksi on tärkeää muistaa, että EY:n perustamissopimuksessa annetaan Euroopan oikeusasiamiehelle valtuudet tutkia mahdollisia hallinnollisia epäkohtia ainoastaan yhteisön toimielinten ja elinten toiminnassa. Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännössä määrätään nimenomaisesti, että oikeusasiamiehelle ei saa tehdä kantelua minkään muun viranomaisen tai henkilön toimesta. Oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevat tutkimukset on näin ollen suunnattu sen tutkimiseen, onko Euroopan komission toiminnassa ilmennyt hallinnollisia epäkohtia.

1.3 Toiseksi marraskuussa 2001 tehty kantelu koski komission lähestymistapaa Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 73 artiklan mukaisiin hakemuksiin yleisesti ammattitautien osalta. Kantelija kuvaili yksittäistapauksensa tosiseikkoja, mutta ei esittänyt näihin tosiseikkoihin perustuvia erityisiä väitteitä tai väitteitä. On totta, että kantelija arvosteli kantelussaan sitä, että komissio ei ollut vielä 26 kuukauden kuluttua siitä, kun hän oli jättänyt hakemuksensa, lopettanut asian käsittelyä eikä tehnyt sitä, mikä oli tarpeen, jotta hänen hakemuksestaan olisi voitu päättää kohtuullisessa ajassa. Ottaen kuitenkin huomioon, että tätä viittausta lukuun ottamatta kantelun sanamuoto oli suurelta osin sama kuin muiden kantelujen, joissa ei ollut esitetty erityisiä väitteitä tai väitteitä, oikeusasiamies oletti, että kantelija oli halunnut valittaa järjestelmästä yleisesti eikä hänen tapaukseensa liittyvästä hallinnollisesta epäkohdasta. Näin komissio myös ymmärsi kantelun. Huomautuksissaan kantelija näyttää kuitenkin pyytävän oikeusasiamiestä tarkastelemaan myös hänen tapaustaan sen selvittämiseksi, toimiko komissio hänen suhteensa sääntöjen mukaisesti. Tässä yhteydessä kantelija ehdottaa, että oikeusasiamies pyytäisi komissiota toimittamaan hänelle jäljennöksen hänen tapaustaan koskevasta asiakirja-aineistosta. Kantelija näyttää myös haluavan saada komissiolta lisätietoja sen lääketieteellisten asiantuntijoiden valinnasta.

1.4 Oikeusasiamies katsoo, että hänen tutkimuksensa laajentaminen kantelijan ehdottamalla tavalla ei olisi tarkoituksenmukaista. Oikeusasiamiehen ohjesäännössä (5) ja soveltamissäännöissä (6) käyttöön otetun järjestelmän mukaisesti kantelijoiden tehtävänä on esittää täsmälliset vaatimukset ja väitteet, joita oikeusasiamies voi tutkia. Jos mahdollisia hallinnollisia epäkohtia koskevia erityisiä väitteitä tai väitteitä ei esitetä, oikeusasiamies ei aloita uutta tutkimusta tai jatka vireillä olevaa tutkimusta. Kantelija voi tietenkin vapaasti tehdä oikeusasiamiehelle uuden kantelun väitetyistä viivästyksistä, jotka kantelijan mukaan ovat aiheuttaneet komissio hänen tapauksessaan (7). Lisäksi oikeusasiamies voi tutkia kantelun vasta sen jälkeen, kun asianmukaiset aiemmat lähestymistavat on tehty. Kantelija ei kuitenkaan näytä esittäneen komissiolle täydentäviä kysymyksiään komission lääketieteen asiantuntijoiden valinnasta ennen kuin hän otti ne esille huomautuksissaan komission lausunnosta.

1.5 Tässä päätöksessä käsitellään näin ollen ainoastaan väitteitä ja väitteitä, jotka koskevat komission järjestelmää tällaisten hakemusten käsittelemiseksi sellaisenaan.

2 Väitetty säädösvallan siirto

2.1 Kantelija väittää, että komissio on toiminut virheellisesti siirtäessään henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisten hakemusten käsittelyä koskevan toimivaltansa osittain tai kokonaan yksityisille vakuutusyhtiöille. Henkilöstösääntöjen 73 artiklan 1 kohdan mukaan virkamiehellä on ammattitauti- ja tapaturmavakuutus, jollei yhteisöjen toimielinten yhteisellä sopimuksella vahvistetuista säännöistä eli Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevista säännöistä (jäljempänä säännöt) muuta johdu. Kantelijan mukaan sosiaaliturvalainsäädännön yleiset periaatteet tekevät laittomaksi sen, että sosiaaliturvajärjestelmän tehtävät osoitetaan kaupalliselle yritykselle. Kantelija väittää, että nämä vakuutusyhtiöt yhdistivät "osapuolen ja tuomarin" roolin yhdessä henkilössä.

2.2 Komissio katsoo, ettei se ole siirtänyt sosiaaliturvamaksuja koskevaa toimivaltaansa, vaan se on ainoastaan hankkinut vakuutuksen henkilöstösääntöjen 73 artiklan soveltamisesta aiheutuvan taloudellisen riskin varalta. Nimittävä viranomainen oli aina tehnyt päätöksensä täysin itsenäisesti ja nimeämänsä lääketieteellisen asiantuntijan päätelmien perusteella ja virkamiehen pyynnöstä työjärjestyksessä määrättyä lääketieteellistä komiteaa kuultuaan.

2.3 Oikeusasiamies katsoo, että kantelija ei ole osoittanut, että komissio olisi siirtänyt toimivaltaa vakuutusyhtiöille, kuten hän väittää. Päätökset henkilöstösääntöjen 73 artiklan ja sääntöjen mukaisista hakemuksista tekee komissio eivätkä vakuutusyhtiöt. On totta, että J. Van Breda & Co. Internationalin komissiolle 27.1.1989 lähettämään kirjeeseen sisältyvien "sopimusten" sisältö voi herättää kysymyksiä siitä, missä määrin vakuutusyhtiöt ovat osallistuneet menettelyyn yleisesti, ja erityisesti lääketieteellisten asiantuntijoiden valinnasta. Komissio on kuitenkin selittänyt, että näiden sopimusten soveltaminen päättyi 1 päivänä helmikuuta 1995 ja että vakuutusyhtiöiden kanssa ei ollut sovittu vastaavista määräyksistä. Kyseiset sopimukset eivät näin ollen vaikuttaneet kantelijaan (8). Oikeusasiamies katsoo lisäksi, että kun otetaan huomioon hänen päätelmänsä, jonka mukaan säädösvallan siirtoa ei ole vahvistettu, ei ole tarpeen tarkastella kantelijan mainitsemia Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksia eikä kysymystä siitä, voisivatko ne sitoa komissiota.

2.4 Näin ollen komissiolla ei näytä olevan hallinnollista epäkohtaa tämän väitteen osalta.

3 Menettelyn hitaus

3.1 Kantelija väittää, että komission käyttöön ottama järjestelmä johtaa erittäin hitaaseen hakemusten käsittelyyn henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisesti.

3.2 Komissio ei ole esittänyt asiasta erityisiä huomautuksia.

3.3 On hyvän hallintotavan mukaista käsitellä hakemukset kohtuullisessa ajassa. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että kohtuullinen määräaika voidaan määrittää vain tapauskohtaisesti kunkin tapauksen olosuhteet huomioon ottaen. Koska kantelija ei ole toimittanut mitään näyttöä tukeakseen väitettään, jonka mukaan komission käyttöön ottama järjestelmä sinänsä aiheuttaa kohtuuttomia viivästyksiä, tätä väitettä ei voida pitää toteen näytettynä.

3.4 Kuten edellä mainittiin, kysymystä siitä, onko komissio käsitellyt kantelijan hakemuksen kohtuullisessa ajassa, ei käsitellä tässä päätöksessä. Kantelija voi vapaasti tehdä oikeusasiamiehelle kantelun tästä kysymyksestä.

4 Asiakirjojen saatavuus ja avoimuus

4.1 Kantelija väittää, että komissio on loukannut EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon, kun se on evännyt oikeuden tutustua hänen hakemustaan koskevaan asiakirja-aineistoon, mukaan lukien komission sekä vakuutusyhtiöiden ja komission nimeämien lääketieteellisten asiantuntijoiden välinen kirjeenvaihto. Kantelijan mukaan komissio ei näin ollen ole noudattanut avoimuusperiaatetta.

4.2 Komission mukaan jokaisella virkamiehellä on oikeus tutustua omaan tapaturmaa tai ammattitautia koskevaan asiakirja-aineistoonsa, joka sisältää kaikki hallinnolliset ja lääketieteelliset asiakirjat, mukaan lukien komission ja vakuutusyhtiöiden välinen kirjeenvaihto. Mitä tulee mahdolliseen yleisön oikeuteen tutustua tällaisiin asiakirjoihin, komissio mainitsi Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (9) 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn yksilön yksityisyyttä ja koskemattomuutta koskevan poikkeuksen.

4.3 Oikeusasiamies toteaa, että komissio on tunnustanut kantelijan oikeuden tutustua omiin asiakirjoihinsa. Oikeusasiamies toteaa lisäksi, että kantelija on tietoinen tästä oikeudesta. Näin ollen ei ole osoitettu, miten komission olisi pitänyt loukata kantelijan oikeutta tutustua asiaankuuluviin asiakirjoihin tai yleistä avoimuusperiaatetta. Oikeusasiamies ei ole tietoinen siitä, että tässä tapauksessa tulee esiin kysymyksiä yleisön oikeudesta tutustua asiakirjoihin, ja pitää siksi tarpeettomana tutkia komission väitteitä, jotka koskevat asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohtaan sisältyvää poikkeusta.

4.5 Näin ollen komissiolla ei näytä olevan hallinnollista epäkohtaa tämän väitteen osalta.

5 Korvaukset

5.1 Kantelija vaatii kohtuullista korvausta hyvän hallinnon periaatteen rikkomisesta.

5.2 Edellä mainituista päätelmistä seuraa, että kantelijan väitteitä hallinnollisesta epäkohdasta ei voida pitää toteen näytettyinä. Nämä väitteet eivät näin ollen näytä muodostavan perustaa korvausvaatimukselle.

5.3 Oikeusasiamies ei voi sulkea pois mahdollisuutta, että korvaus voidaan maksaa sellaisten hallinnollisten epäkohtien vuoksi, joihin komissio olisi voinut syyllistyä käsitellessään kantelijan hakemusta. Kuten edellä 1.4 kohdassa mainittiin, oikeusasiamiehen tutkimus ja hänen tämänhetkinen päätöksensä eivät kuitenkaan ulotu kantelijan tapauksen yksittäisiin tosiseikkoihin.

Päätelmä

Oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten perusteella näyttää siltä, että Euroopan komissio ei ole syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Oikeusasiamies päättää näin ollen asian käsittelyn.

Päätöksestä ilmoitetaan myös komission puheenjohtajalle.

Vilpittömästi,

 

Jacob SÖDERMAN

---

(1) Sopimusta kuvataan yksityiskohtaisesti yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-76/95, komissio v. Royale Belge SA, antamassa tuomiossa (Kok. 1996, s. I-5501).

(2) Asia C-76/95, komissio v. Royale Belge SA, Kok. 1996, s. I-5501.

(3) Oletettavasti komissio halusi tässä yhteydessä viitata EY:n perustamissopimuksen 291 artiklaan (entinen 218 artikla).

(4) EYVL L 145, s. 43.

(5) Euroopan parlamentin päätös 94/262/EY, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, s. 15).

(6) Euroopan oikeusasiamiehen päätös, tehty 16 päivänä lokakuuta 1997, täytäntöönpanosäännöksistä (saatavilla verkossa: http://www.ombudsman.europa.eu).

(7) Ks. myös jäljempänä 3.4 kohta.

(8) On syytä muistaa, että kantelija pyysi 8 päivänä kesäkuuta 2001 asian saattamista lääketieteellisen lautakunnan käsiteltäväksi.

(9) EYVL L 145, s. 43.