Kantelun tausta

1. Kantelija, joka on Irlannin kansalainen, työskenteli ja asui X EU-maassa Y:stä Z:aan. X EU-maan tuomioistuin myönsi hänelle avioeron Z:ssa juuri ennen kuin hän palasi Irlantiin. X EU-maan tuomioistuin päätti myös elatusavun määrästä, joka hänen oli maksettava ex-vaimolleen ja lapsilleen.

2. Vuonna 2000 kantelijan entinen vaimo, joka tällä välin muutti Irlantiin, haki Irlannissa toista avioeroa ja toista elatusapupäätöstä.

3. High Courtin päätöksen jälkeen Irlannin korkein oikeus päätti vuonna 2008, että tämä toinen avioero voisi jatkua. Lisäksi viimeksi mainittu kieltäytyi tunnustamasta Z:n X EU-maan avioeron pätevyyttä Irlannissa. Korkeimman oikeuden edellä mainittu päätös perustui perinteiseen common law -doktriiniin ”kotipaikasta”, jonka mukaan valittaja oli säilyttänyt ”kotipaikkansa” Irlannissa, vaikka hänen vakinainen asuinpaikkansa oli X EU-maassa silloin, kun hän haki avioeroa kyseisessä maassa. Päätös perustui siten avioeroa koskeviin Irlannin toimivaltasääntöihin, jotka olivat voimassa X EU-maan avioeron myöntämisajankohtana [1] eli ennen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa annetun asetuksen (ns. Bryssel II -asetus [2]) voimaantuloa maaliskuussa 2001 [3].

4. Toisen elatusaputuomion osalta Irlannin Supreme Court hyväksyi myös kantelijan entisen puolison vireille paneman menettelyn ja kieltäytyi tunnustamasta Z:n X EU-maassa antamaa elatusaputuomiota. Se käytti tämän päätöksen perustana tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla vuonna 1968 tehdyn Brysselin yleissopimuksen [4], jäljempänä 'vuoden 1968 yleissopimus', 27 artiklan 4 kohtaa. Artikla kuuluu seuraavasti: ”Tuomiota … ei tunnusteta, jos tuomion antaneen valtion tuomioistuin on tuomiota antaessaan ratkaissut luonnollisten henkilöiden asemaa tai oikeuskelpoisuutta, aviovarallisuussuhteita, testamenttia tai perimystä koskevan esikysymyksen tavalla, joka on ristiriidassa sen valtion kansainvälisen yksityisoikeuden säännön kanssa, jossa tunnustamista pyydetään, paitsi jos samaan tulokseen olisi päästy soveltamalla kyseisen valtion kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä.” Irlannin tuomioistuimet katsoivat, että X EU-maan tuomioistuin ei ottanut huomioon kotipaikan lainvalintasääntöä Irlannissa. Näin ollen sen päätös asianosaisten henkilöasemaa koskevasta ennakkoratkaisukysymyksestä (johon oli vastattava ennen kuin elatusapupäätös voitiin antaa) oli Irlannin kansainvälisen yksityisoikeuden vastainen. Irlannin tuomioistuin totesi myös, että tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua asetusta (ns. Bryssel I -asetus)[5], joka korvasi vuoden 1968 yleissopimuksen maaliskuusta 2002 alkaen, ei voitu soveltaa.

5. Kantelijan pyynnöistä huolimatta Irlannin korkein oikeus ei pitänyt hyödyllisenä pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Brysselin yleissopimuksen tulkitsemisesta unionin tuomioistuimessa tehdyn pöytäkirjan, jäljempänä 'pöytäkirja' [6], perusteella. Korkein oikeus ei myöskään pyytänyt tulkitsemaan Bryssel I- ja Bryssel II -asetuksia, jotka kantelijan mukaan olivat merkityksellisiä hänen tapauksessaan.

6. Vuonna 2008 kantelija otti yhteyttä komissioon ja valitti, että Irlanti oli rikkonut EU:n lainsäädäntöä edellä mainittujen Irlannin tuomioistuinten päätösten vuoksi. Kantelija väitti, että Irlanti oli i) rikkonut perustamissopimusta ja Bryssel I- ja Bryssel II -asetusten periaatteita; ii) syrjitty kantelijan Irlannin kansalaisuuden perusteella; iii) määräsi hänelle "seuraamuksen" siitä, että hän on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen; ja iv) ei suojellut unionin kansalaisuuteen perustuvia oikeuksiaan. Hän lisäsi, että Irlannin korkeimman oikeuden kieltäytyminen asian saattamisesta unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi oli lainvastaista.

7. Vuonna 2008 hänen kantelunsa kirjattiin rikkomuskanteluksi ja osoitettiin komission oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden pääosastolle [7].

8. Kantelija tiedusteli kantelustaan 30. marraskuuta 2008 komission pääsihteerille osoitetulla kirjeellä. Hän lähetti 10.12.2008 ja 1.1.2009 sähköpostia asiaa käsittelevälle virkamiehelle.

9. Pääsihteeri vastasi 7 päivänä tammikuuta 2009 kantelijan 30 päivänä marraskuuta 2008 päivättyyn kirjeeseen. Hän ilmoitti tarkistaneensa kantelunsa käsittelyn oikeusasioiden pääosastossa, ja kävi ilmi, että se tutkii edelleen kanteluun liittyviä tosiseikkoja ja ilmoittaa kantelijalle asian etenemisestä.

10. Oikeusasioiden pääosasto vastasi hänen kanteluunsa 29. tammikuuta 2009 ja ilmoitti kantelijalle, että komissio ei ollut todennut Irlannin rikkoneen EU:n lainsäädäntöä, koska siihen ei liittynyt EU:n lainsäädäntöä: "Yhteisön sääntöjä ei sovelleta Z:n avioeroa koskevan X EU-maan päätöksen tai elatusapua koskevan X EU-maan tuomion tunnustamiseen. Näin ollen Irlannin lainsäädäntöä sovelletaan edelleen." Näin ollen ei ollut olemassa oikeusperustaa, jonka nojalla komissio olisi voinut puuttua asiaan. Mitään Brysselin asetusta ei voitu soveltaa Irlannissa asiassa Z annetun X EU-maata koskevan tuomion tunnustamiseen. Näissä asetuksissa säädetään, että niitä sovelletaan ainoastaan niiden voimaantulon jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin. Komissio totesi, että ongelma johtui tuolloin kahdesta eri lainkäyttöalueesta: X EU-maan tuomioistuin oli toimivaltainen kansainvälisen yksityisoikeuden mukaan liittymäperusteen ”asuinpaikka” vuoksi, kun taas Irlannin tuomioistuin oli toimivaltainen kansainvälisen yksityisoikeuden mukaan liittymäperusteen ”kotipaikka” vuoksi. Komissio lisäsi, että tilanne ei voi olla tällainen nykyään, koska Bryssel II -asetuksessa (joka on ollut voimassa vuodesta 1995) estetään tällaiset kilpailevat lainkäyttöalueet ja niiden seuraukset vireilläolosäännön perusteella. Tämä lainsäädäntö ei kuitenkaan ole taannehtiva. Komissio päätteli, että "muutoksenhakutuomioistuimen lainvoimainen tuomio ei jätä meille mahdollisuutta etsiä toisenlaista ratkaisua millään muulla tavalla."

11. Kantelija riitautti edellä mainitun päätöksen 16 päivänä helmikuuta 2009. Hän katsoi tiivistetysti, että komissio oli käsitellyt ainoastaan niitä hänen kantelunsa näkökohtia, jotka koskivat X EU-maan avioeroa ja elatusapua koskevan tuomion tunnustamatta jättämistä, ja jättänyt huomiotta seuraavat muut näkökohdat: i) hänen kansalaisuuteensa liittyvien oikeuksien väitetyt loukkaukset; ii) se, että Irlannin Supreme Courtin Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohdan soveltamiselle käyttämä perustelu oli ristiriidassa oikeusvarmuuden periaatteen kanssa; iii) molempien Bryssel-asetusten periaatteiden väitetty noudattamatta jättäminen; ja iv) Irlannin korkeimman oikeuden kieltäytyminen saattamasta asiaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hän korosti, että komissio ei ottanut huomioon hänen väitettään, jonka mukaan vaikka irlantilainen tuomioistuin ei olisi tunnustanut X EU-maan avioeroa, sen ei olisi pitänyt hyväksyä toimivaltaansa uuden elatusapupäätöksen osalta, koska X EU-maan tuomioistuimessa oli jo nostettu kanne samasta asiasta ja liitännäiset tuomiot kuuluivat vuoden 1968 yleissopimuksen ja Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan. Hän viittasi vuoden 1968 yleissopimuksen 21 artiklassa ja Bryssel I -asetuksen 27 artiklan 2 kohdassa määrättyyn vireilläolosäännökseen käyttäen samaa sanamuotoa. Hän katsoi tiivistetysti, että Irlannin korkeimman oikeuden olisi pitänyt soveltaa Bryssel I -asetuksen periaatteita, koska se oli voimassa tämän tuomioistuimen päätöksen antamisajankohtana.

12. Komissio vastasi 30. huhtikuuta 2009 pitäytyen kannassaan, jonka mukaan i) Bryssel I -asetusta ei sovellettu kantelijan tapaukseen ja ii) Irlannin korkein oikeus sovelsi asianmukaisesti vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohtaa jättämällä tunnustamatta kyseisen tuomion X EU-maa. Komissio toisti, että vuoden 1968 yleissopimus ei ole osa yhteisön oikeutta. Tämän vuoksi komissio ei katsonut voivansa jatkaa kyseisen yleissopimuksen rikkomista. Komissio selitti, että Bryssel I -asetuksen vireilläolosääntöä ei voida soveltaa kantelijan tapauksessa, koska X EU-maan avioero annettiin Z:ssa eli kauan ennen Bryssel I -asetuksen voimaantuloa eikä se näin ollen ollut vireillä. Kantelija ja hänen ex-vaimonsa asuivat jo Irlannissa ja kuuluivat siten Irlannin tuomioistuinten toimivaltaan elatusapuasiassa. Komissio selitti lisäksi viitaten analogisesti sosiaaliturvaetuuksia koskevaan tuomioon Piatkowski [8], että EU:n lainsäädännöllä ei voida taata, että asuinpaikan muutos olisi täysin neutraali henkilöaseman osalta. Vaikka asuinpaikan muuttumisesta johtuva kansallisen lainsäädännön soveltaminen olisi epäedullisempaa, tietyn jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö on silti unionin oikeuden mukainen, jos siinä ei aseteta siihen muuttanutta kansalaista epäedullisempaan asemaan kuin kyseisessä jäsenvaltiossa toimintaansa harjoittavia kansalaisia. Komissio ei myöskään yhtynyt kantelijan tulkintaan, jonka mukaan avioerojen tunnustamista koskeva Irlannin lainsäädäntö on kansalaisuuden perusteella syrjivä, jos se on myönnetty vuoden 1986 jälkeen tai ennen sitä. Se totesi, että kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan EY 12 artiklan [9] tarkoituksena ei ole estää kansallisten sääntöjen muuttamista ajan mittaan.

13. Kantelija kirjoitti 25 päivänä toukokuuta 2009 komissiolle uuden kirjeen, jossa hän ilmaisi tyytymättömyytensä edellä mainittuun vastaukseen. Hän toisti, että kun yhteisö on antanut lainsäädäntöä, jäsenvaltiot eivät saa tehdä mitään, mikä haittaa EU:n sääntöjen tavoitetta (hän viittasi valtiosopimusoikeutta koskevaan Wienin yleissopimukseen [10]. Vaikka X EU-maan avioero- ja elatusaputuomiot eivät kuuluisi Brysselin asetusten soveltamisalaan, Irlannin olisi pitänyt noudattaa näihin asetuksiin sisältyviä periaatteita eikä luoda " uutta avioeroa", koska samojen osapuolten välillä oli jo myönnetty avioero. Hän selitti myös, että hänen väitteensä kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä liittyi irlantilaisen tuomioistuimen arvioon hänen kotipaikastaan (että hänellä oli aina kotipaikka Irlannissa, vaikka hänen tosiasiallinen kotipaikkansa oli ollut EU-maassa seitsemän vuotta). Kantelija viittasi myös tuomioon De Wolf v. Cox [11], jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että jos tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on jo antanut tuomion, samaa asiaa koskevan ja samojen asianosaisten välisen hakemuksen hyväksyminen olisi ristiriidassa vuoden 1968 yleissopimuksen 26 artiklan [12] kanssa. Tässä yhteydessä hän ei ymmärtänyt sen komission lausuman todellista merkitystä, jonka mukaan koska kantelija ja hänen entinen vaimonsa olivat molemmat muuttaneet Irlantiin, molemmat kuuluivat Irlannin tuomioistuinten toimivaltaan elatusavun osalta. Lopuksi kantelija totesi, että komissio ei vastannut lainkaan hänen kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien loukkaamista koskevaan väitteeseensä ja että vuoden 1968 yleissopimus on EU:n ja Europan verkkosivustolla otsikon "Voimassa olevan EU:n lainsäädännön luettelo" alla lueteltu "voimassa oleva yhteisön lainsäädäntö".

14. Oikeus- ja kansalaisasioiden pääosastojen virkamiehet tapasivat kantelijan 5. kesäkuuta 2009 keskustellakseen aiemmin kirjeenvaihdossa käsitellyistä väitteistä. Kantelija viittasi asiassa De Wolf vastaan Cox annettuun tuomioon. Komissio ei ollut samaa mieltä kantelijan tulkinnasta, jonka mukaan vireilläolovaikutusperiaate estäisi Irlannin tuomioistuimia käyttämästä toimivaltaansa hänen asiassaan, koska heti kun X EU-maan tuomioistuin oli antanut tuomionsa, voitiin keskustella vain tunnustamisesta. Myös vapaata liikkuvuutta ja EU:n kansalaisuutta koskevista kysymyksistä keskusteltiin tässä yhteydessä.

15. Tämän jälkeen kantelija lähetti komissiolle sähköpostit 8 päivänä kesäkuuta, 14 päivänä syyskuuta ja 23 päivänä lokakuuta 2009. Kantelija ei saanut vastaanottoilmoitusta eikä sisällöllistä vastausta näihin sähköpostiviesteihin.

16. Hän kirjoitti myös komission pääsihteerille 14. lokakuuta 2009 ja sai vastauksen 12. marraskuuta 2009. Sen allekirjoitti oikeusasioiden pääosaston pääjohtaja.

17. Tässä vastauksessa komissio piti kiinni aikaisemmasta kannastaan, joka koski vuoden 1968 yleissopimuksen eikä Brysselin asetusten sovellettavuutta kantelijan tapaukseen. Väitetystä syrjinnästä komissio totesi, että EY 12 artiklassa [13], luettuna yhdessä EY 18 artiklan kanssa,[14] kielletään kaikenlainen kansalaisuuteen perustuva syrjivä kohtelu jäsenvaltion kansalaisten ja toisen jäsenvaltion kansalaisten välillä. Toimivaltaa koskevissa Irlannin säännöissä kantelijaa, joka on Irlannin kansalainen, kohdeltiin Irlannin kansalaisena, joten kyseessä ei ollut kansalaisuuteen perustuva syrjintä. Mitä tulee kantelijan väitteeseen, jonka mukaan häntä on rangaistu siitä, että hän on palannut Irlantiin, komissio viittasi D'Hoop-oikeuskäytäntöön [15], jonka mukaan EU:n kansalaisuus antaa samassa tilanteessa oleville muuttaville EU:n kansalaisille kansalaisuudesta riippumatta saman oikeudellisen kohtelun. Komissio tulkitsi D'Hoopia siten, että palauttaviin kansalaisiin sovellettavat kansalliset säännöt eivät saisi olla epäedullisempia kuin ne, joita sovelletaan kansalaisiin, jotka eivät ole käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Se, että Irlannin tuomioistuimet olivat toimivaltaisia maassa oleskelleiden kansalaisten avioeroasioissa sekä toiseen maahan muuttaneen kantelijan, joka on Irlannin kansalainen, avioeroasioissa, osoittaa, ettei epäedullisempaa kohtelua ollut. Komissio muistutti myös, että EU:n lainsäädäntö (verotuksen osalta ks. lohko [16] ja sosiaaliturvan osalta ks. Piatkowski [17]) ei anna EU:n kansalaiselle takeita siitä, että hänen toimintansa siirtäminen toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän aiemmin asui, olisi neutraalia. Irlannin säännöt ovat luonnostaan neutraaleja, eivätkä ne rankaise niitä, joilta ne pyytävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Vaikka kantelijan henkilökohtaisessa asemassa on eroja Irlannissa ja X EU-maassa, tämä ei ole este vapaata liikkuvuutta koskevalle oikeudelle. Henkilöoikeudellista asemaa koskevat säännöt eivät sitä vastoin kuulu unionin oikeuteen vaan kansalliseen lainsäädäntöön. Henkilöoikeudellista asemaa koskevien Irlannin sääntöjen soveltamista kantelijan tapaukseen voitaisiin pitää hänen kannaltaan epäedullisena, mutta tämä on "valitettava"seuraus henkilöoikeudellista asemaa koskevien kansallisten sääntöjen eroista Irlannissa ja X EU-maassa.

18. Kantelija ei ollut tyytyväinen komission vastausten sisältöön ja kääntyi oikeusasiamiehen puoleen 17. marraskuuta 2009.

Tutkimuksen kohde

19. Oikeusasiamies päätti aloittaa tämän tutkimuksen seuraavista väitteistä ja väitteistä:

Väitteet:

(1) Komissio ei käsitellyt kantelijan väitteitä, jotka koskivat seuraavia seikkoja, eikä vastannut niihin:

a) tuomio asiassa De Wolf v. Cox;

b) yhteisön lainsäädäntöä koskeva komission verkkosivusto;

c) Irlannin Supreme Court on rikkonut unionin oikeutta, koska se ei ole esittänyt erityistä ennakkoratkaisukysymystä; ja

d) se, että 23 päivänä toukokuuta 1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen [18] mukaan Irlannin korkeimman oikeuden ei pitäisi toimia Brysselin asetusten tarkoituksen ja päämäärän vastaisesti.

(2) Komissio ei ottanut huomioon kantelijan oikeusasioiden pääosastolle 8. kesäkuuta, 14. syyskuuta ja 23. lokakuuta 2009 lähettämiä sähköpostiviestejä eikä vastannut niihin.

Väite:

Komission olisi annettava tyhjentävä vastaus kaikkiin kantelijan väitteisiin.

Tiedustelu

20. Kantelija teki 17. marraskuuta 2009 kantelun oikeusasiamiehelle. Hän täydensi kanteluaan 3. ja 7. joulukuuta 2009. Kantelu toimitettiin komissiolle ja sen sisällöstä pyydettiin lausuntoa 30. huhtikuuta 2010 mennessä. Kun komission lausunto oli saatu, se toimitettiin kantelijalle ja sitä pyydettiin esittämään huomautuksensa. Kantelija lähetti huomautuksensa 29. toukokuuta 2010.

Oikeusasiamiehen analyysi ja päätelmät

A. Väite, jonka mukaan komissio ei ole käsitellyt kantelijan erityisiä väitteitä ja niihin liittyviä väitteitä eikä antanut niihin asianmukaista vastausta

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

21. Yhteenvetona kantelija katsoi, että se, että irlantilaiset tuomioistuimet eivät tunnusta toisessa jäsenvaltiossa annettua avioeroa ja avioeron jälkeistä elatusapua koskevaa tuomiota, ja se, että ne myöhemmin hyväksyivät oman toimivaltansa uudessa avioeroa ja elatusapua koskevassa tuomiossa, rikkovat EU:n lainsäädäntöä. Hän viittasi tältä osin erityisesti Bryssel I- ja Bryssel II -asetuksiin. Hän katsoi myös, että vuoden 1968 yleissopimusta ei sovellettu asianmukaisesti, ja katsoi, että jos avioerosta ja sen taloudellisista seurauksista päättää jonkin jäsenvaltion tuomioistuin, asiaankuuluvat tuomiot olisi tunnustettava automaattisesti kaikkialla muualla EU:ssa.

22. Hän viittasi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa De Wolf vastaan Cox [19] antamaan tuomioon, jossa tuomioistuin totesi, että jos tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on jo antanut tuomion, samaa asiaa koskevan ja samojen asianosaisten välisen kanteen hyväksyminen olisi ristiriidassa vuoden 1968 yleissopimuksen 26 artiklan kanssa. Tässä yhteydessä hän ei ymmärtänyt komission 30. huhtikuuta 2009 päivätyssä kirjeessään esittämän toteamuksen todellista merkitystä, jonka mukaan koska kantelija ja hänen ex-vaimonsa olivat molemmat muuttaneet Irlantiin, molemmat kuuluivat Irlannin tuomioistuinten toimivaltaan elatusavun osalta.

23. Hän väitti myös, että valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen [20] mukaan sen jälkeen, kun Euroopan yhteisö on antanut lainsäädäntöä, jäsenvaltiot eivät saa tehdä mitään, mikä voisi haitata yhteisön sääntöjen tavoitetta. Näin ollen Irlannin korkeimman oikeuden vuonna 2008 antamassa päätöksessä olisi pitänyt noudattaa näihin asetuksiin sisältyviä periaatteita, vaikka X EU-maan Z-päivätty avioero ja Z-päivätyt elatusaputuomiot eivät kuuluneetkaan vuosina 2001 ja 2002 sovellettujen Brysselin asetusten soveltamisalaan, eikä siinä näin ollen olisi otettu käyttöön uutta avioeroa, jos samojen osapuolten välillä olisi jo ollut avioero.

24. Oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa komissio katsoi, että kantelijan tapauksessa ei ollut tapahtunut EU:n lainsäädännön rikkomista, joka edellyttäisi SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisen menettelyn aloittamista.

25. Se katsoi lisäksi, että se oli vastannut riittävällä tavalla ja selittänyt näkemyksensä kantelijalle lähettämissään kirjeissä. Se totesi, että suurin ongelma oli se, että kantelija oli eri mieltä komission näkemyksestä, jonka mukaan hänen tapaustaan olisi tarkasteltava vuoden 1968 yleissopimuksen yhteydessä eikä, kuten hän ajatteli, Bryssel I -asetuksen nojalla. Se totesi tältä osin, että Bryssel I -asetuksen 66 artiklaa sovelletaan selvästi vain asetuksen voimaantulon eli 1.3.2002 jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin. Koska kantelijan vaimo pani oikeudenkäynnin vireille vuonna 2000, oikea oikeudellinen kehys on vuoden 1968 yleissopimus. Tältä osin komissio muistutti kantelijalle lähettämästään 30. huhtikuuta 2009 päivätystä kirjeestä, jossa se selitti, että koska vuoden 1968 yleissopimus on jäsenvaltioiden välinen kansainvälinen sopimus ja siten osa kansainvälistä oikeutta eikä yhteisön oikeudellinen väline, komissiolla ei ole toimivaltaa valvoa sen soveltamista. Tästä syystä komissio ei pitänyt tarpeellisena ottaa yksityiskohtaista kantaa kaikkiin kantelijan väitteisiin, jotka koskivat Irlannin korkeimman oikeuden vuoden 1968 yleissopimuksesta tekemän tulkinnan oikeellisuutta (kuten Irlannin tuomion virheellisyyttä asiassa De Wolf vastaan Cox annetun tuomion valossa). Tätä lähestymistapaa vahvisti se, että Irlannin Supreme Court perusti tulkintansa vuoden 1968 yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohtaan, joka ei sisälly Bryssel I -asetukseen.

26. Komission virkamiehet selittivät tämän kuitenkin kantelijalle suullisesti 5 päivänä kesäkuuta 2009 pidetyssä kokouksessa, ja kantelijan myöhemmin 8 päivänä kesäkuuta 2009 lähettämä sähköpostiviesti osoittaa, että hän oli tutustunut näihin selityksiin, vaikka hän ei ollutkaan samaa mieltä niiden kanssa. Lisäksi komissio selvensi kantelijalle 12. marraskuuta 2009 antamassaan vastauksessa näkemystään, jonka mukaan Bryssel I -asetuksen vireilläolosääntöä (27 artiklan 2 kohta) ei sovelleta kantelijan tapauksessa. Kantelija viittasi tähän tulkintaan viitatessaan asiassa De Wolf vastaan Cox annettuun tuomioon.

27. Yhteisön lainsäädäntöä koskevan komission verkkosivuston osalta komissio korosti, että kantelija ei maininnut mitään konkreettista verkkosivustoa, jolla olisi ilmeisiä virheitä. Yleisimmissä siviilioikeudellista yhteistyötä käsittelevissä verkkosivustoissa mainitaan, että vuoden 1968 yleissopimus korvattiin Bryssel I -asetuksella. Komissio tarjosi linkkejä näille verkkosivustoille.

28. Mitä tulee Irlannin korkeimman oikeuden mahdolliseen velvollisuuteen esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymys, komissio totesi ensin, että mahdollisuus esittää tämäntyyppisiä kysymyksiä vuoden 1968 yleissopimuksesta perustuu kyseisen yleissopimuksen pöytäkirjaan, joka koskee sen tulkintaa unionin tuomioistuimessa, joka on päivätty 3.6.1971, eikä SEUT 267 artiklaan. Näin ollen se kuuluu kansainvälisen oikeuden alaan.

29. Kantelijan väitteestä, joka koskee Irlannin korkeimman oikeuden velvollisuutta olla toimimatta Brysselin asetusten tarkoituksen ja päämäärän vastaisesti, komissio totesi, että kuten se selitti kantelijalle osoitetussa 29. tammikuuta 2009 päivätyssä kirjeessään, Bryssel I -asetusta ei pitäisi soveltaa taannehtivasti vaan ainoastaan 1. maaliskuuta 2002 jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin ("Tämä kattaa kyseisen asetuksen tarkoituksen ja päämäärän"). Yhteenvetona voidaan todeta, että komissio ei yhtynyt kantelijan näkemykseen, jonka mukaan Irlannin korkein oikeus toimi Bryssel I -asetuksen vastaisesti.

30. Kantelija totesi huomautuksissaan, että komissio ei ollut vastannut moniin hänen väitteisiinsä, esimerkiksi siihen, että Irlannin Supreme Courtin oli päätöstä tehdessään varmistettava, että päätös oli Brysselin asetusten mukainen . Kantelijan mukaan asetusten siirtymäsäännökset on tarkoitettu tapauksiin, joissa asia käsitellään ensimmäisen kerran samojen osapuolten välillä. Kantelija väitti, että vaikka Irlannin tuomioistuimet eivät olleet velvollisia toteuttamaan Brysselin asetusten mukaisia toimenpiteitä ennen täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä,”tuona aikana ne [olivat velvollisia] pidättäytymään kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vakavasti vaarantaa säädetyn tuloksen ”. Hän viittasi asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön [21].

31. Kantelija korosti, että komissio totesi, että tuomiota De Wolf v. Cox ei voida soveltaa hänen tapaukseensa, mutta se ei selittänyt asianmukaisesti, miksi. Lisäksi hän väitti, että komission tulkinta vireilläoloa koskevasta Bryssel I -asetuksen 27 artiklasta on ristiriidassa tämän oikeuskäytännön kanssa, jossa viitataan vuoden 1968 yleissopimuksen vastaavaan lausekkeeseen (21 artikla). Komissio totesi, että tätä artiklaa sovelletaan vain silloin, kun kanteet ovat päällekkäisiä eri jäsenvaltioissa, kun taas edellä mainitussa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vuoden 1968 yleissopimuksen vastaavaa lauseketta (21 artikla) sovelletaan myös silloin, kun toisen jäsenvaltion tuomioistuin on jo ratkaissut saman asian. Kantelija katsoi, että Brysselin asetuksen siirtymäsäännökset koskevat ainoastaan ensimmäistä kertaa vireille pantuja menettelyjä.

32. Verkkosivuston osalta kantelija totesi, että vuoden 1968 yleissopimus sisältyy EUR-Lexin verkkosivustolla olevaan voimassa olevan yhteisön lainsäädännön hakemistoon ja että se on myös lueteltu kohdassa "Lausuntopyynnön esittämisajankohtana voimassa olleet yhteisön säädökset. "Komissio katsoi kuitenkin kantelijan kanssa käymässään kirjeenvaihdossa, että vuoden 1968 yleissopimus ei ole osa yhteisön lainsäädäntöä. Kantelija katsoi, että vaikka näin saattoi olla vuonna 1968, tilanne oli muuttunut vuoteen 2008 mennessä. Hän huomautti, että unionin tuomioistuin suhtautuu hyvin laajasti EU:n lainsäädäntöön (kantelija viittasi tältä osin tuomioistuimen 7 päivänä helmikuuta 2006 antamaan lausuntoon 1/03 [22]).

33. Hän kehitti myös alkuperäistä näkemystään siitä, miksi Irlannin korkeimman oikeuden päätökset rikkovat Wienin yleissopimuksen periaatteita. Hän katsoi, että irlantilaisen tuomioistuimen ei olisi pitänyt soveltaa vuoden 1968 yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohtaa sen jälkeen, kun Irlanti oli jo suostunut liittymään Bryssel I -asetukseen, jossa ei ole vastaavaa artiklaa.

34. Lopuksi hän otti kantaa Irlannin tuomioistuinten tietämykseen unionin oikeudesta, niiden tulkintaan kotipaikan käsitteestä sekä muihin Irlannin aineellisen oikeuden ja oikeuskäytännön näkökohtiin.

Oikeusasiamiehen arviointi

Alustavat huomautukset kantelijan huomautuksista Irlannin toimielimistä ja lainsäädännöstä

35. Oikeusasiamiehellä on valtuudet ottaa vastaan kanteluja unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnassa ilmenneistä hallinnollisista epäkohdista [23]. Hän ei voi käsitellä kansallisia viranomaisia vastaan tehtyjä valituksia.

36. Oikeusasiamies ei näin ollen viittaa tässä päätöksessä kantelijan selvitykseen kansallisten viranomaisten toimista, koska se ei kuulu hänen tutkintavaltuuksiinsa.

Alustavat huomautukset komission kieltäytymisestä aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely

37. Kantelijan rikkomusta koskeva kantelu koski Irlannin tuomioistuinten väitettyä yhteisön oikeuden rikkomista siltä osin kuin Irlannin tuomioistuimet kieltäytyivät tunnustamasta a) avioerotuomiota ja b) X EU-maan tuomioistuimen Z:ssa antamaa elatusaputuomiota ja hyväksyivät näin ollen oman toimivaltansa samojen osapuolten välisessä avioerossa ja elatusavussa vuonna 2008. Mitä tulee a alakohtaan, komissio kieltäytyi aloittamasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä, koska kyseisen avioeron tunnustamiseen sovellettiin Irlannin lainsäädäntöä eikä Bryssel II -asetusta [24]. b alakohdan osalta, koska asiassa sovellettiin vuoden 1968 yleissopimusta, joka ei kuulunut yhteisön oikeuteen, eikä Bryssel I -asetusta.

38. Oikeusasiamies toteaa, että kantelija kiistää ensin komission näkemyksen, jonka mukaan kumpaakaan Brysselin asetusta ei voida soveltaa hänen tapauksessaan, koska niitä olisi sovellettava ainoastaan niiden voimaantulon jälkeen vireille pannun menettelyn tunnustamiseen (Bryssel II -asetuksen osalta 1. maaliskuuta 2001 ja Bryssel I -asetuksen osalta 1. maaliskuuta 2002). Toiseksi kantelija katsoo, että komission väite, jonka mukaan vuoden 1968 yleissopimus ei ole osa yhteisön oikeutta, ei pidä paikkaansa.

39. Ensimmäisestä kysymyksestä, joka koskee asetusten siirtymäsäännöksiä, oikeusasiamies on samaa mieltä komission kanssa. Nämä siirtymäsäännökset ovat selkeitä. Bryssel I -asetuksen 66 artiklan 1 kohdassa ja Bryssel II -asetuksen 42 artiklassa säädetään, että asetusten säännöksiä sovelletaan ainoastaan sellaisiin oikeudenkäynteihin, jotka on pantu vireille, sekä sellaisiin asiakirjoihin, jotka on laadittu tai rekisteröity virallisina asiakirjoina niiden voimaantulopäivän jälkeen.

40. Lisäksi edellä mainittujen artiklojen 2 kohdassa todetaan (a sensu contrario), että asetusten säännöksiä ei sovelleta sellaisten tuomioiden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon, jotka on annettu ennen asetusten voimaantuloa. Oikeusasiamies toteaa, että 2 kohdassa säädetään seuraavasta poikkeuksesta edellä mainittuun sääntöön: "Jos oikeudenkäynti alkuperäjäsenvaltiossa on pantu vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, kyseisen päivämäärän jälkeen annetut tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön III luvun a alakohdan mukaisesti, jos oikeudenkäynti alkuperäjäsenvaltiossa on pantu vireille Brysselin tai Luganon yleissopimuksen voimaantulon jälkeen sekä alkuperäjäsenvaltiossa että vastaanottavassa jäsenvaltiossa; b) kaikissa muissa tapauksissa, jos toimivalta perustuu sääntöihin, jotka vastaavat joko II luvun määräyksiä tai tuomion antaneen jäsenvaltion ja sen jäsenvaltion, jolle pyyntö on osoitettu, välillä tehdyn yleissopimuksen määräyksiä, jotka olivat voimassa kanteen nostamisajankohtana"(kursivointi tässä). Bryssel II -asetuksen 42 artiklan 2 kohdassa säädetään poikkeuksesta, jonka mukaan "tämän asetuksen voimaantulopäivän jälkeen annettu tuomio ennen kyseistä päivää vireille pannuissa menettelyissä on tunnustettava ja pantava täytäntöön III luvun säännösten mukaisesti, jos toimivalta perustuu sääntöihin, jotka vastaavat joko tämän asetuksen II luvussa tai alkuperäjäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion välillä tehdyssä sopimuksessa, joka oli voimassa oikeudenkäyntiä vireille pantaessa, vahvistettuja sääntöjä."(kursivointi tässä).

41. Oikeusasiamies ei ole tietoinen mistään Euroopan unionin oikeuskäytännöstä, jonka perusteella voitaisiin tulkita, että edellä mainitut siirtymäsäännökset koskevat ainoastaan ensimmäistä kertaa vireille pantuja menettelyjä (kuten kantelija on huomautuksissaan väittänyt) riippumatta siitä, milloin tuomio, jonka tunnustamista/täytäntöönpanoa haetaan, on annettu. Ei myöskään vaikuta siltä, että näitä säännöksiä olisi välttämättä tulkittava yhdessä vireilläolovaikutusta koskevien sääntöjen (Bryssel I -asetuksen 27 artikla ja Bryssel II -asetuksen 11 artikla) kanssa, kuten kantelija on ehdottanut.

42. Tästä seuraa, että komissio on perustellusti katsonut, että kysymys asiassa Z annetun avioeroa ja elatusapua koskevan X EU-maan tuomion tunnustamisesta/täytäntöönpanosta Irlannissa eli useita vuosia ennen molempien asetusten voimaantuloa ei voinut kuulua viimeksi mainitun asetuksen soveltamisalaan.

43. Toisesta kysymyksestä eli komission näkemyksestä, jonka mukaan se ei voinut aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä elatusapuasiassa, koska Irlannin tuomioistuinten soveltama vuoden 1968 yleissopimus ei ollut osa yhteisön oikeutta, oikeusasiamies toteaa, että yhteisöjen tuomioistuimen 7. helmikuuta 2006 antamassa lausunnossa, johon kantelija viittasi huomautuksissaan, vuoden 1968 yleissopimus mainitaan jaksossa, jonka otsikko on "Lausuntopyynnön esittämishetkellä voimassa olleet yhteisön säädökset". Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin kyseisen lausunnon 15 kohdassa luokitellut vuoden 1968 yleissopimuksen "kansainvälisen oikeuden mukaiseksi yleissopimukseksi".

44. Oikeusasiamies on kantelijan kanssa samaa mieltä siitä, että oikeudellisessa doktriinissa [25] ei ole yhtenäistä kantaa siihen, ovatko jäsenvaltioiden EY 293 artiklan (aiempi EY 220 artikla) nojalla tekemät toissijaiset yleissopimukset (mukaan lukien vuoden 1968 yleissopimus)[26] osa yhteisön oikeusjärjestystä vai pikemminkin osa kansainvälistä oikeutta.

45. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö komissio voisi katsoa, että vuoden 1968 yleissopimus ei ole yhteisön oikeudellinen väline vaan pikemminkin osa kansainvälistä oikeutta. Yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaan komissiolla on laaja harkintavalta päättäessään, nostaako se syytteen jäsenvaltiota vastaan unionin oikeuden väitetystä rikkomisesta [27]. Tähän harkintavaltaan olisi välttämättä sisällyttävä edellä esitetty näkemys.

46. Lopuksi kantelija on oikeassa huomauttaessaan, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että siltä osin kuin Bryssel I -asetus korvaa vuoden 1968 yleissopimuksen (Tanskan kuningaskuntaa lukuun ottamatta), tuomioistuimen kyseisestä yleissopimuksesta antama tulkinta pätee myös asetukseen. Asetuksen säännöksiä ja vuoden 1968 yleissopimuksen säännöksiä voidaan näin ollen pitää toisiaan vastaavina [28]. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se, että irlantilaiset tuomioistuimet tunnustavat Z:n EU:n jäsenvaltiossa X antaman elatusaputuomion, kuuluisi Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan ja että komissiolla olisi näin ollen toimivalta tutkia, ovatko irlantilaiset tuomioistuimet väitetysti rikkoneet unionin tuomioistuimen tulkintaa. Se, että Bryssel I -asetuksella korvataan vuoden 1968 yleissopimus eikä siihen sisälly Irlannin tuomioistuimen soveltamaa vuoden 1968 yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohtaa [29] vastaavaa säännöstä, ei vaikuta edellä esitettyyn päätelmään.

47. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että komission päätös, jonka mukaan sillä ei ole valtuuksia aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä SEUT-sopimuksen 258 artiklan (aiempi EY-sopimuksen 226 artikla) nojalla kantelijan tapauksessa, on perusteltu.

48. Oikeusasiamies ymmärtää, että kantelija voi olla pettynyt siihen, että komissiolla ei ole valtuuksia toimia hänen tapauksessaan, koska, kuten komissio perustellusti huomautti kantelijalle osoitetussa 29. tammikuuta 2009 päivätyssä kirjeessään, hänen oikeudellinen tilanteensa oli vastoin EU:n oikeusjärjestyksen henkeä, jonka mukaan yhdessä jäsenvaltiossa annettu avioeropäätös on tunnustettava toisessa jäsenvaltiossa. On myös totta, että vuoden 1968 yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohta ei helpottanut ulkomaisten tuomioiden tunnustamista, joten se kumottiin Bryssel I -asetuksella. Komissio totesi edellä mainitussa kirjeessään perustellusti, että laki oli tällä välin muuttunut ja että kantelijan tilanne olisi siten ollut erilainen, jos sitä olisi voitu arvioida kyseisen uuden lain perusteella. Nykyisin Bryssel II -asetuksessa a kielletään kahden maan toimivalta saman asian osalta erilaisten kansallisten lainvalintasääntöjen perusteella. Kuten komissio aivan oikein totesi edellä mainitussa kirjeessään, "EU:ssa luomamme vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue perustuu pitkäjänteiseen lainsäädännön avulla tapahtuvaan rakenneosien kokoamiseen. On valitettavaa, että nykyisiä sääntöjä ei sovelleta aiemmin esiin tulleisiin kysymyksiin, vaan lainsäädäntöä sovelletaan taannehtivasti vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, joista on säädetty erikseen. Näin ei ole nyt käsiteltävässä asiassa.”

Väite, jonka mukaan kantelijan väitteisiin ei ole vastattu asianmukaisesti

49. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies korostaa, että tilanteissa, joissa komissio päättää, että se ei lain mukaan voi ryhtyä minkäänlaisiin toimiin, vaikka yleinen oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunne todellakin viittaisi siihen, että tällaisiin toimiin olisi ryhdyttävä, komission olisi oltava erityisen varovainen ja huolellinen vastatessaan kansalaisten huolenaiheisiin.

50. Oikeusasiamies toteaa tältä osin, että tässä tapauksessa komissio ei ainoastaan vaihtanut kirjeitä ja sähköposteja kantelijan kanssa vaan myös tapasi hänet kerran selittääkseen hänelle paremmin näkemyksensä asiasta. Tätä pitäisi ylistää.

51. Oikeusasiamies arvioi näin ollen komission antaman selityksen laatua kantelijan esittämien kolmen erityisen väitteen osalta.

Asiassa De Wolf vastaan Cox annettu tuomio

52. Asiassa De Wolf vastaan Cox antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tulkitsi vuoden 1968 yleissopimusta ja tunnusti oikeusvoiman periaatteen toteamalla, että "sen hyväksyminen, että samaa asiaa koskeva ja samojen asianosaisten välillä nostettu kanne voidaan ottaa tutkittavaksi kuin kanne, jonka toisen sopimusvaltion tuomioistuin on jo ratkaissut, olisi ristiriidassa [vuoden 1968 yleissopimuksen 26 artiklan] kanssa, jossa määrätään, että "sopimusvaltiossa annettu tuomio tunnustetaan muissa sopimusvaltioissa ilman eri menettelyä".

53. Kantelija viittasi tähän tuomioon toteamalla, ettei hän voinut ymmärtää, miksi komissio totesi 12 päivänä marraskuuta 2009 päivätyssä kirjeessään, että hän ja hänen entinen vaimonsa asuivat Irlannissa, kun viimeksi mainittu nosti kanteen Irlannin tuomioistuimissa, ja että he kuuluivat näin ollen Irlannin tuomioistuinten toimivaltaan elatusapuasiassa.

54. Oikeusasiamies on kantelijan kanssa samaa mieltä siitä, että komission lausunto oli valitettava, koska tässä yhteydessä ei vaikuta asianmukaiselta erottaa voimassa olevan elatusapua koskevan X EU-maan tuomion tunnustamista Irlannin lainkäyttövallasta samassa asiassa.

55. Oikeusasiamies toteaa kuitenkin, että komissio katsoi lausunnossaan ja asiassa De Wolf vastaan Cox annetun tuomion perusteella asianmukaisemmaksi olla ottamatta kantaa Irlannin korkeimman oikeuden kantaan. Se katsoi pikemminkin, että väitetty rikkominen ei kuulu sen tutkintavaltuuksiin. Komission lähestymistapa on ymmärrettävä, kuten edellä 39–42 kohdassa on osoitettu. Koska komissio on lausunnossaan esittänyt selkeästi lähestymistapansa, oikeusasiamies katsoo, ettei lisätutkimus ole tältä osin perusteltu.

Yhteisön lainsäädäntöä koskeva komission verkkosivusto

56. Lausunnossaan komissio viittasi kahteen verkkosivustoonsa (oikeusasioiden pääosasto ja siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto), joiden mukaan vuoden 1968 yleissopimus korvattiin Bryssel I -asetuksella.

57. Nämä tiedot ovat ilmeisen oikeita. Kuten kantelija kuitenkin selvensi huomautuksissaan, hänen pointtinsa oli pikemminkin se, että komissio katsoi, että vuoden 1968 yleissopimus ei ollut yhteisön oikeudellinen väline, kun taas i) EUR-Lex-verkkosivustolla olevassa voimassa olevan yhteisön lainsäädännön luettelossa mainitaan vuoden 1968 yleissopimus ja ii) yhteisöjen tuomioistuimen lausunnossa 1/03 [30] yleissopimus on lueteltu kohdassa "lausuntopyynnön esittämishetkellä voimassa olleet yhteisön säädökset. " Kun otetaan huomioon hänen edellä 43-47 kohdassa esittämänsä havainto, oikeusasiamies ei kuitenkaan katso, että hänen olisi jatkettava asian käsittelyä.

Siltä osin kuin on kyse Irlannin Supreme Courtin väitteestä, jonka mukaan se ei ole esittänyt erityistä ennakkoratkaisukysymystä

58. Kantelija väitti, että Irlannin korkein oikeus rikkoi EU:n lainsäädäntöä, koska se ei esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle vuoden 1968 yleissopimuksen soveltamista koskevaa ennakkoratkaisukysymystä.

59. Lausunnossaan komissio otti selkeästi kantaa tähän kysymykseen. Se huomautti aluksi, että vuoden 1968 yleissopimusta koskevan ennakkoratkaisukysymyksen on perustuttava kyseisen yleissopimuksen pöytäkirjaan [31] eikä SEUT 267 artiklaan. Tästä syystä tällainen ennakkoratkaisukysymys kuuluu kansainvälisen oikeuden eikä unionin oikeuden alaan. Edellä esitetyn perusteella komissio ei voinut käsitellä asiaa SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla.

60. Edellä 43–47 kohdassa esitettyjen havaintojensa perusteella oikeusasiamies pitää tätä selitystä kohtuullisena.

Väitteestä, jonka mukaan 23 päivänä toukokuuta 1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen [32] mukaan Irlannin korkeimman oikeuden ei pitäisi toimia Brysselin asetusten tarkoituksen ja päämäärän vastaisesti

61. Kantelijan edellä esitetty väite esitettiin 25 päivänä toukokuuta 2009 päivätyssä kirjeessään komissiolle sekä 14 päivänä syyskuuta ja 23 päivänä lokakuuta 2009 päivätyissä sähköpostiviesteissään. Kantelija katsoi tiivistetysti, että Irlannin korkeimman oikeuden olisi pitänyt ottaa huomioon Brysselin asetusten säännökset, jotta niiden tavoitetta ja tarkoitusta ei heikennettäisi, koska se päätti X EU-maan avioeron (ja elatusavun) tunnustamisesta vuonna 2008 eli sen jälkeen, kun nämä asetukset olivat jo tulleet voimaan. Lausunnosta esittämissään huomautuksissa kantelija lisäsi, että kun asianomainen irlantilainen tuomioistuin aloitti X EU-maan avioeron ja elatusavun tunnustamista koskevan menettelyn entisen vaimonsa vuonna 2000 nostaman kanteen johdosta, Irlanti oli jo suostunut osallistumaan Bryssel II -yleissopimukseen [33].

62. Oikeusasiamies ymmärtää, että esittämällä tämän väitteen kantelija halusi viitata valtiosopimusoikeutta koskevan 23 päivänä toukokuuta 1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen [34] 18 artiklaan ja valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen tai kansainvälisten järjestöjen välisten valtiosopimusoikeutta koskevan 21 päivänä maaliskuuta 1986 tehdyn Wienin yleissopimuksen 18 artiklaan. Näissä artikloissa määrätään, että valtio on velvollinen pidättäytymään toimista, jotka tekisivät tyhjäksi valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän, kun: a) se on allekirjoittanut valtiosopimuksen tai vaihtanut valtiosopimuksen muodostavia asiakirjoja ratifioimis- tai hyväksymisehdoin, kunnes se on tehnyt selväksi aikomuksensa olla tulematta valtiosopimuksen osapuoleksi; tai b) se on ilmaissut suostumuksensa tulla valtiosopimuksen sitomaksi ennen valtiosopimuksen voimaantuloa tai edellyttäen, että voimaantulo viivästyy aiheettomasti.

63. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan kantelijan perusteluista hän katsoi, että Irlannin korkeimman oikeuden ei olisi pitänyt tehdä päätöstä vastoin Brysselin asetusten sääntöjä, joissa ei sallita tilanteita, joissa henkilöasemaa koskevien kansallisten lainvalintasääntöjen erot voisivat vaikuttaa avioeron vastavuoroiseen tunnustamiseen.

64. Sen mielestä komissio näytti kuitenkin ymmärtävän kantelijan väitteen eri tavalla. Se muistutti, että Bryssel I -asetusta ei pitäisi soveltaa taannehtivasti vaan ainoastaan 1.3.2002 jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin. Komissio totesi, että "tämä kattaa kyseisen asetuksen tarkoituksen ja päämäärän."

65. Oikeusasiamies ei ole vakuuttunut siitä, että komissio analysoi lausunnossaan huolellisesti kantelijan väitettä.

66. Jos kantelija kuitenkin haluaa soveltaa analogiaa asiaa koskevaan Wienin yleissopimusta koskevaan oikeuskäytäntöön [35], tällaisen analogian käyttäminen tässä tapauksessa olisi liian pitkälle menevää. Oikeusasiamies ei näin ollen ole samaa mieltä siitä, että komission olisi pitänyt ottaa tällainen analogia huomioon päättäessään, oliko sen SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla toteuttama toimi perusteltu kantelijan tapauksessa. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että kantelun tämän näkökohdan osalta ei ole perusteltua tehdä lisätutkimuksia.

B. Komission väitetty laiminlyönti tunnustaa kantelijan oikeusasioiden pääosastolle 8. kesäkuuta, 14. syyskuuta ja 23. lokakuuta 2009 lähettämät sähköpostiviestit ja vastata niihin

67. Komissio katsoi lausunnossaan, että se oli vastannut kantelijan edellä mainittuihin sähköpostiviesteihin 12 päivänä marraskuuta 2009 päivätyssä kirjeessään.

68. Oikeusasiamies on kantelijan kanssa samaa mieltä siitä, että komission 12. marraskuuta 2009 päivätty kirje ei sisältänyt sisällöllistä vastausta kaikkiin niihin lukuisiin kohtiin, jotka hän esitti kyseisissä sähköpostiviesteissä.

69. Oikeusasiamies toteaa, että kantelija viittasi 8. kesäkuuta 2009 päivätyssä sähköpostiviestissään tapaamiseen, joka hänellä oli ollut komission kanssa 5. kesäkuuta 2009. Hän totesi pitävänsä"keskustelua hyvin avoimena ja tarjosi hyvän tilaisuuden esittää näkemykseni"ja viittasi näkemyksiinsä: i) että Bryssel I -asetuksen 66 artiklalla, joka koskee siirtymäsäännöksiä, ei ole mitään vaikutusta saman asetuksen 27 artiklan 2 kohdan, joka koskee vireilläoloa, soveltamiseen, koska jälkimmäistä olisi sovellettava siitä päivästä, jona tuomioistuin käsittelee hakemuksen, eikä siitä päivästä, jona kanne nostettiin; ii) Irlannin tuomioistuinten olisi pitänyt luopua toimivallastaan hänen asiassaan, koska vuoden 1968 yleissopimuksen mukaisen oikeusvoiman on säilyttävä sellaisena Bryssel I -asetuksen nojalla; iii) että yhteisön lainsäädäntöä on sovellettava teleologisessa mielessä, mutta Irlannin tuomioistuimet ovat tehneet "kaiken" mikä "on ristiriidassa kyseisen lainsäädännön perusperiaatteiden " kanssa.

70. Kantelija totesi 14 päivänä syyskuuta 2009 päivätyssä sähköpostiviestissään muun muassa seuraavaa: i) hänen kannaltaan kiireellisin kysymys oli se, että Irlannin tuomioistuimet luopuvat toimivallastaan; ii) Brysselin asetusten selkeänä tarkoituksena on estää uudelleenkäsittely eri jäsenvaltioissa; iii) menettely, johon asetuksissa viitataan, on samojen asianosaisten välillä ensimmäistä kertaa vireille pantu menettely; iv) Irlannin tuomioistuinten toimivaltaa hänen asiassaan " säänneltiin täysin" Brysselin asetuksilla; v) hän ehdotti tapaamista komission kanssa; vi) häntä ei pitäisi erottaa kahdesti, kerran X EU-maassa Z:ssa ja sitten uudelleen Irlannissa, ja vii) komission kirje, jonka mukaan se käsittelee asiaa, antaisi kantelijan asianajajalle mahdollisuuden ottaa esiin toimivaltakysymys irlantilaisessa tuomioistuimessa. Hän viittasi myös viii) Irlannin äänestykseen Lissabonin sopimuksesta ja ix) valtiosopimusoikeutta koskevaan Wienin yleissopimukseen, joka antaa takeet siitä, että EU:n oikeuden tarkoitusta ei vaaranneta.

71. Kantelija ilmoitti 23. lokakuuta 2009 lähettämässään sähköpostiviestissä aikovansa saattaa asiansa oikeusasiamiehen käsiteltäväksi. Tältä osin hän viittasi muun muassa i) Amsterdamin sopimuksen 65 artiklaan ja jälleen valtiosopimusoikeutta koskevaan Wienin yleissopimukseen väittäessään, että vuonna 2008 Irlannin tuomioistuimen ei olisi pitänyt antaa tuomiota, joka olisi ollut ristiriidassa asetusten periaatteiden ja tavoitteiden sekä edellä mainitun Amsterdamin sopimuksen artiklan kanssa; ii) vireilläolovaikutusta koskeva sääntö asiassa De Wolf vastaan Cox annetun tuomion valossa; iii) voimassa olevaa yhteisön lainsäädäntöä koskevat Internet-sivustot, joissa mainitaan vuoden 1968 yleissopimus; ja iv) Irlannin Supreme Court ei ole esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntöä.

72. Edellä esitetty yhteenveto kantelijan väitetysti vastaamattomista sähköpostiviesteistä johtaa päätelmään, jonka mukaan komission olisi ollut vaikea vastata asiasisällöltään ja tyhjentävästi kaikkiin edellä mainittuihin kantelijan huolenaiheisiin vain yhdessä kirjeessä. Komissio pystyi 12 päivänä marraskuuta 2009 päivätyssä kirjeessään perustellusti keskittymään vain joihinkin kantelijan sähköpostiviesteissään esittämiin seikkoihin.

73. Oikeusasiamies toteaa kuitenkin, että kantelijan kyseessä olevat sähköpostiviestit koskivat samoja asiakysymyksiä, jotka hän oli tuonut esiin aiemmassa kirjeenvaihdossaan komission kanssa ja joihin komissio oli vastannut useilla kirjeillä ja sähköpostiviesteillä (yhteenveto edellä kohdassa "Kantelun tausta") sekä kokouksessa, jota kantelija itse piti hyödyllisenä.

74. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies ei katso tarpeelliseksi tutkia asiaa tarkemmin.

C. Päätelmät

Oikeusasiamies katsoo kantelua koskevan tutkimuksensa perusteella, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

 

P. Nikiforos Diamandouros

Tehty Strasbourgissa 7 päivänä helmikuuta 2011.

---

[1] Ennen vuotta 1995 voimassa olleen Irlannin perustuslain 41 §:n 2 momentissa ei sallittu avioeroa Irlannissa. Ks. tältä osin myös jäljempänä esitetyn P. Schlosserin kertomuksen 193 kohta, jossa hän käsittelee mahdollisuutta käyttää Irlannissa julkista tuomiota koskevaa lauseketta kieltäytyäkseen tunnustamasta elatusapua koskevaa ulkomaista päätöstä avioerotuomiossa (kertomus Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisesta tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla tehtyyn yleissopimukseen ja sen tulkinnasta yhteisöjen tuomioistuimessa tehtyyn pöytäkirjaan, EYVL 1979, C 59, s. 71).

[2] EYVL 2000, L 160, s. 19.

[3] Tämä asetus korvattiin 1. maaliskuuta 2005 Bryssel II -asetuksella a.

[4] EYVL 1972, L 299, s. 32.

[5] EYVL 2001, L 12, s. 1.

[6] EYVL 1975, L 24, s. 28.

[7] Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden pääosasto jaettiin 1. heinäkuuta 2010 kahteen eri pääosastoon: oikeusasioiden pääosasto ja sisäasioiden pääosasto.

[8] Asia C-493/04, Piatkowski, Kok. 2006, s. I-2369, 34 kohta.

[9] Nyt SEUT-sopimuksen 18 artikla.

[10] Valtiosopimusoikeutta koskeva 23 päivänä toukokuuta 1969 tehty Wienin yleissopimus, joka tuli voimaan 27 päivänä tammikuuta 1980: Yhdistyneet kansakunnat, Treaty Series, nide 1155, s. 331.

[11] Asia C-42/76, De Wolf v. Cox, tuomio 13.12.1976 (Kok. 1976, s.-1759, 10–11 kohta).

[12] Tässä artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä.”

[13] Nykyisin SEUT-sopimuksen 18 artikla.

[14] Nykyisin SEUT-sopimuksen 21 artikla.

[15] Asia C-224/98, D'Hoop, Kok. 2002, s. I-6191.

[16] Asia C-67/08, Block, Kok. 2009, s. I-883.

[17] Ks. alaviite 9.

[18] Ks. alaviite 11.

[19] Ks. alaviite 12.

[20] Ks. alaviite 11.

[21] Asia C-129/96, Inter-Environnement Wallonie, tuomio 17.7.1997 (Kok. 1997, s. I-7411).

[22] "Yhteisön toimivalta tehdä uusi Luganon yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla", yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 1/03, 7.2.2006.

[23] SEUT-sopimuksen 228 artikla.

[24] Ks. alaviite 3.

[25] Tämän havainnollistamiseksi oikeusasiamies viittaa kahden tutkijan näkemyksiin: Ivo Schwartz totesi, että vaikka jotkut tutkijat (Zuleeg, Schlosser) katsovat, että vuoden 1968 yleissopimus on osa EY:n primaarioikeutta, Saksan opissa vallitseva näkemys on, että se ei ole osa EY:n oikeutta, vaan sitä olisi käsiteltävä sellaisenaan (Ivo Schwartz, «Übereinkommen zwischen den EG-Staaten: Völkerrecht oder Gemeinschaftsrecht?», vuonna: Im Dienste Deutschlands und des Rechts, Festschrift für Wilhelm Grewe, 1981, s. 551). Margot Horspoolin mukaan " …-sopimuksen 293 artiklan mukaiset yleissopimukset ovat todennäköisesti osa yhteisön oikeusjärjestystä. Näin ollen uusien jäsenvaltioiden liittyessä [EU:hun] niiden on liityttävä yleissopimuksiin osana yhteisön säännöstöä." (Margot Horspool, Euroopan unionin oikeus, Lexis Nexis UK, 2004, s. 81).

[26] Tämä artikla kumottiin SEUT-sopimuksella.

[27] Asia C-191/95, komissio v. Saksa, Kok. 1998, s. I-5449, 46 kohta; asia 247/87, Star Fruit v. komissio, Kok. 1989, s. 291; asia 87/89, Société nationale interprofessionnelle de la tomate ym. v. komissio, Kok. 1990, s. I 1981; Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa T-182/97, Ségaud v. komissio, Kok. 1998, s. II-271. Ks. myös oikeusasiamiehen päätökset kanteluista 962/2006/OV, 3453/2005/GG, 3125/2005/BB, 995/98/OV, 480/2004/TN ja 493/2000/ME, jotka ovat saatavilla oikeusasiamiehen verkkosivustolla (http://www.ombudsman.europa.eu).

[28] Asia C-180/06, Ilsinger, tuomio 29.4.2009 (41 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

[29] Tässä säännöksessä sallitaan tuomion tunnustamisesta kieltäytyminen, jos tuomion antanut tuomioistuin on ratkaissut luonnollisen henkilön asemaa koskevan ennakkoratkaisukysymyksen tavalla, joka on ristiriidassa sen valtion kansainvälisen yksityisoikeuden säännön kanssa, jossa tunnustamista pyydetään. Koko teksti on lainattu tämän päätöksen 4 kohdassa.

[30] Ks. edellä alaviite 19.

[31] Tältä osin on huomattava, että unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklan ja SEU 19 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella vahvistamia perusteita unionin oikeuden tulkintaa koskeville ennakkoratkaisupyynnöille sovelletaan myös Brysselin yleissopimuksen tulkintaa koskeviin ennakkoratkaisupyyntöihin, jotka on esitetty pöytäkirjan perusteella.

[32] Ks. alaviite 11.

[33] Tämä yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, joka rajoittuu avioliittoasioihin, ei koskaan tullut voimaan. Se korvattiin Bryssel II -asetuksella.

[34] Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, nide 788, s. 354.

[35] Asia T-115/94, Opel Austria v. neuvosto, Kok. 1997, s. II-39. Oikeusasiamies toteaa, että tämä asia koskee yhteisöjen velvoitteita. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tuomion 91 ja 93 kohdassa, että vilpittömän mielen periaate on kansainvälisen tapaoikeuden sääntö, jonka olemassaolon kansainvälinen tuomioistuin on tunnustanut ja joka näin ollen sitoo yhteisöä, ja että tämä periaate on kodifioitu ensimmäisen Wienin yleissopimuksen 18 artiklassa. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi myös, että vilpittömän mielen periaate on luottamuksensuojan periaatteen välitön seuraus kansainvälisessä julkisoikeudessa, ja tämä periaate on oikeuskäytännön mukaan osa yhteisön oikeustapausta. Yhteisöjen tuomioistuin totesi lisäksi, että tilanteessa, jossa yhteisöt ovat tallettaneet kansainvälisen sopimuksen hyväksymisasiakirjansa ja jossa sopimuksen voimaantulopäivä on tiedossa, taloudelliset toimijat voivat vedota luottamuksensuojan periaatteeseen riitauttaakseen sen, että toimielimet ovat toteuttaneet kyseisen sopimuksen voimaantuloa edeltävänä ajanjaksona kyseisen sopimuksen määräysten vastaisia toimenpiteitä, joilla on sopimuksen voimaantulon jälkeen välitön oikeusvaikutus niihin.