Kantelija pyysi Euroopan komissiota antamaan yleisön tutustuttavaksi asiakirjat, jotka koskevat sen ehdotusta asetukseksi verkkovälitteisen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Komissio katsoi, että 121 asiakirjaa kuului pyynnön soveltamisalaan, ja antoi 88 asiakirjaa laajasti yleisön tutustuttavaksi. Muiden 33 asiakirjan osalta komissio antoi oikeuden tutustua vain osaan viidestä asiakirjasta. Kieltäytyessään antamasta asiakirjoja tutustuttavaksi se vetosi useisiin asiakirjoihin tutustumista koskevan EU:n lainsäädännön mukaisiin poikkeuksiin, kuten tarpeeseen suojella meneillään olevaa päätöksentekoa. Koska kantelija oli tyytymätön näiden 33 asiakirjan rajalliseen saatavuuteen, hän kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Tarkasteltuaan riidanalaisia asiakirjoja oikeusasiamies ei ollut vakuuttunut komission väitteistä ja katsoi, että laajan tutustumisoikeuden epääminen oli hallinnollinen epäkohta. Hän suositteli, että komissio harkitsisi kantaansa uudelleen.

Vastauksena komissio myönsi kantelijalle huomattavasti laajemman oikeuden tutustua tiettyihin asiakirjaluokkiin, mutta väitti, että se ei voinut paljastaa suurta osaa asiakirjoista, jotka koskivat sen sisäisiä keskusteluja ja näkemystenvaihtoa lainsäädäntöehdotusluonnoksesta.

Oikeusasiamies katsoi, että komissio ei ollut antanut kohtuullisia selityksiä siitä, miksi tutustumisoikeutta ei voitu enää antaa. Hän päätteli, että komissio ei ollut antanut mahdollisimman laajaa oikeutta tutustua riidanalaisiin asiakirjoihin eikä näin ollen ollut pannut täytäntöön selkeää oikeuskäytäntöä, jonka mukaan EU:n toimielinten on sovellettava lainsäädäntöasiakirjoihin erityisen korkeaa avoimuuden tasoa. Hän päätti tutkimuksen ja vahvisti löydöksensä hallinnollisesta epäkohdasta .