Asia koski Euroopan investointipankin (EIP) kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjoja, jotka liittyvät Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksiin ja suosituksiin. EIP yksilöi useita asiakirjoja, jotka kuuluivat kantelijan pyynnön piiriin, mukaan lukien OLAFin loppukertomukset ja suositukset sekä EIP:n omat kurinpitopäätökset. Vaikka EIP antoi osittaisen oikeuden tutustua kymmeneen 13:sta yksilöidystä OLAFin lopullisesta kertomuksesta, se epäsi oikeuden tutustua muihin asiakirjoihin kokonaisuudessaan. EIP:n kurinpidollisten päätösten osalta EIP esitti yhteenvedon toteutetuista kurinpidollisista jatkotoimista. Näin tehdessään EIP vetosi avoimuutta koskevissa säännöissään poikkeuksiin, jotka koskevat yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin, ja väitti, että tietojen täydellinen ilmaiseminen vahingoittaisi henkilötietojen suojaa, tutkimusten tarkoitusta ja EIP:n päätöksentekomenettelyä.

Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen, ja hänen tutkimusryhmänsä tarkasti kantelijan julkista tutustumista koskevassa pyynnössä mainitut asiakirjat. Tarkastuksessa kävi ilmi, että huomattava osa näihin asiakirjoihin sisältyvistä tiedoista oli henkilötietoja, joiden paljastaminen voisi mahdollistaa OLAFin tutkimien yksittäisten EIP:n henkilöstön jäsenten tunnistamisen. Kun otetaan huomioon herkkä tasapaino, jota tarvitaan sen määrittämiseksi, voiko julkistaminen johtaa henkilöiden tunnistamiseen, ja kun otetaan huomioon, että EIP oli toimittanut kantelijalle yleiskatsauksen toteutetuista jatkotoimista ja määrätyistä seuraamuksista, oikeusasiamies katsoi, että EIP:n kieltäytyminen antamasta täyttä julkista tietoa oli yleisesti ottaen kohtuullista. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn todeten, ettei hallinnollista epäkohtaa ollut. Vaikka huomattava osa salassa pidettäviin asiakirjoihin sisältyvistä tiedoista on selvästi henkilötietoja, oikeusasiamies totesi, että vaikka osa tiedoista on rajallisia, ne ovat luonteeltaan hallinnollisia eivätkä henkilötietoja. Hän ehdotti näin ollen parannusta siihen, että EIP harkitsisi, voitaisiinko ainakin osa sen puhtaasti hallinnollisia tietoja sisältävistä kurinpitopäätöksistä paljastaa vaarantamatta henkilötietojen luovuttamista.

Asia koski pyyntöä saada tutustua asiakirjaan, joka liittyi Euroopan komission päätökseen nimetä Serbiassa sijaitseva mineraalien louhintahanke kriittisiä raaka-aineita koskevan lain mukaiseksi strategiseksi hankkeeksi. Valituksen tekijä pyysi erityisesti asianomaiselta EU:n ulkopuoliselta maalta mahdollisuutta tutustua tämän päätöksen asiaankuuluvaan hyväksyntään. Kantelija oli toimittanut pyyntönsä Euroopan komissiolle heinäkuussa 2025.

Komissio vastasi ensimmäisen kerran elokuussa 2025. Se katsoi, että yksi asiakirja kuului tutustumispyynnön soveltamisalaan ja että se kieltäytyi antamasta asiakirjaa kokonaisuudessaan yleisön tutustuttavaksi. Näin tehdessään komissio väitti, että tietojen ilmoittaminen voisi heikentää EU:n kansainvälisiä suhteita hankkeen sijaintimaahan.

Kantelija kiisti komission päätöksen tekemällä ”uudistetun pyynnön” syyskuussa 2025. Kun komissio ei antanut nimenomaista vastausta, kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen lokakuussa 2025.

Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen, joka koski komission implisiittistä kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi, ja pyysi komissiota antamaan mahdollisimman pian nimenomaisen vastauksen kantelijan uudistettuun pyyntöön. Koska vastausta ei saatu asetetussa määräajassa, oikeusasiamiehen tutkimusryhmä tarkasti kyseisen asiakirjan sekä asianomaisen EU:n ulkopuolisen maan kuulemista koskevat asiakirjat.

Komissio vastasi kantelijalle toukokuussa 2026 myöntämällä laajan osittaisen tutustumisoikeuden riidanalaiseen asiakirjaan ja poistamalla vain rajalliset henkilötiedot, joita kantelija ei kiistänyt. Oikeusasiamies katsoi näin ollen, että kantelu, joka koski komission implisiittistä tutustumisoikeuden epäämistä, oli ratkaistu nyt myönnetyllä tutustumisoikeudella. Oikeusasiamies piti kuitenkin valitettavana viivästystä, joka aiheutui komissiolle kantelijan tutustumispyynnön käsittelyssä ja joka jatkui myös sen jälkeen, kun hän oli aloittanut tutkimuksensa. Oikeusasiamies seuraa edelleen tiiviisti viivästyksiä, jotka perustuvat hänelle tehtyihin kanteluihin.

 

Asia koski Euroopan komission kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjoja, jotka liittyvät kriittisiä raaka-aineita koskevan säädöksen nojalla strategisiksi hankkeiksi tunnustettujen mineraalien louhinta- ja jalostushankkeiden hakemuksiin. Kantelija pyysi erityisesti saada tutustua neljään komission päätökseen, joilla myönnettiin – tai ei myönnetty – strategisen hankkeen asema, ja 12 hankkeen hakemusten osiin, jotka sijaitsevat EU:ssa ja joiden hakemukset on hyväksytty. Komissio katsoi, että asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi asianomaisten yhtiöiden kaupallisia etuja, ja nojautui useimpien riidanalaisten asiakirjojen osalta yleiseen olettamaan siitä, ettei tietoja paljasteta. Kantelija väitti muun muassa, että ylivoimainen yleinen etu edellyttää tietojen ilmaisemista, koska asiakirjat sisältävät todennäköisesti tärkeitä ympäristötietoja.

Oikeusasiamies katsoi, että niiden luonteen vuoksi oli kohtuutonta, että komissio sovelsi yleistä salassapito-olettamaa asiakirjoihin, jotka liittyvät kriittisten raaka-aineiden hankkeiden nimeämiseen kriittisiä raaka-aineita koskevan lain mukaisiksi strategisiksi hankkeiksi. Tutkintaryhmänsä suorittaman asiakirjojen tarkastuksen perusteella oikeusasiamies totesi lisäksi, että ne eivät sisällä arkaluonteisia tietoja koko ajan muun muassa siksi, että suuri osa niistä oli jo laillisesti julkistettu, kun komissio antoi lopullisen kantansa kantelijan pyyntöön saada tutustua asiakirjoihin. Oikeusasiamies katsoi myös, että asiakirjat sisältävät laajoja ympäristötietoja, mukaan lukien ”ympäristöpäästöihin liittyvät tiedot”, joiden ilmaisemista koskevan ylivoimaisen yleisen edun katsotaan olevan olemassa. Oikeusasiamies katsoi näin ollen, että komission kieltäytyminen antamasta yleisön tutustuttavaksi oli hallinnollinen epäkohta. Hän suositteli, että komissio harkitsisi uudelleen kantaansa antaakseen laajan oikeuden tutustua riidanalaisiin asiakirjoihin.

Asia koski Euroopan parlamentin kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjoja, jotka liittyivät kahteen Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimukseen, jotka koskivat henkilöstön väärinkäytöksiä. Kieltäessään oikeuden tutustua asiakirjoihin parlamentti vetosi asiakirjoihin tutustumista koskevan EU:n lainsäädännön neljään poikkeukseen ja väitti, että tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi OLAFin tutkimusten kohteena olevien henkilöiden yksityisyyttä ja koskemattomuutta, näiden tutkimusten tarkoitusta, meneillään olevia tuomioistuinmenettelyjä ja sen päätöksentekoprosessia.

Oikeusasiamiehen tutkintaryhmä tarkasti riidanalaiset asiakirjat, ja oikeusasiamies katsoi tarkastuksen perusteella, että parlamentin oli kohtuullista soveltaa yhteen tutkimukseen liittyvien asiakirjojen osalta yleistä salassapito-olettamaa, johon EU:n toimielimet voivat luottaa OLAFin tutkimusten ollessa käynnissä ja niin kauan kuin OLAFin suosituksia täytäntöönpanevien viranomaisten jatkotoimiin ei ole kulunut kohtuullista aikaa. 

Kun otetaan huomioon kyseisten kahden OLAFin tutkimuksen erityiset olosuhteet, oikeusasiamies katsoi myös, että parlamentti oli perustellusti katsonut, että asiakirjojen poistaminen ei jättäisi sisällöllistä sisältöä, koska ne sisältävät huomattavan määrän henkilötietoja. Koska kantelija ei ollut osoittanut tarvetta luovuttaa henkilötietoja tiettyä yleisen edun mukaista tarkoitusta varten, kuten EU:n tietosuojalainsäädännössä edellytetään, oikeusasiamies ei havainnut hallinnollista epäkohtaa ja päätti asian käsittelyn.