Hyvä jäsen R., esititte
12. heinäkuuta 1996 Euroopan parlamentille vetoomuksen, joka koski sitä, miten Euroopan komissio on käsitellyt komissiolle tekemiänne valituksia, jotka koskivat tiettyjen autonvalmistajien ja auton maahantuojien väitettyjä yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisia.
Kantelitte 7. elokuuta 1996 Euroopan oikeusasiamiehelle suurelta osin samasta asiasta. Lähetitte 25.8.1996 lisähuomautuksen.
Ilmoitin 6.9.1996 vastaanottaneeni 7.8.1996 päivätyn kantelunne.
Lähetitte minulle 9. syyskuuta 1996 ehdotuksen, joka koski suurelta osin samoja asioita kuin 12. heinäkuuta 1996 Euroopan parlamentille esittämänne vetoomus.
Koska vetoomuksenne Euroopan parlamentille näytti koskevan väitettyä hallinnollista epäkohtaa komission toiminnassa, parlamentti välitti ehdotuksenne minulle käsiteltäväksi kanteluna 10. syyskuuta 1996.
Lähetin teille 17. joulukuuta 1996 kirjeen, jossa totesin, että kantelunne voidaan ottaa tutkittavaksi, ja samalla pahoittelin sitä, että arviointini tältä osin viivästyi. Samana päivänä lähetin kantelunne komissiolle lausuntoa varten.
Lähetitte minulle 2.2.1997 kirjeen, jossa oli pitkälti samat väitteet kuin aikaisemmissa kirjelmissänne.
Lähetitte minulle 17. helmikuuta 1997 kirjeen, jossa ilmoititte, että ette ollut saanut minulta enempää kirjeenvaihtoa edellä mainitun vastaanottoilmoituksen jälkeen. Eräs henkilöstöni jäsen vastasi 24.2.1997 päivätyllä kirjeellä, johon oli liitetty jäljennös edellä mainitusta 17.12.1996 päivätystä kirjeestä, ja vahvisti, että asiaanne käsiteltiin.
Toimitin 24. huhtikuuta 1997 komission lausunnon kanteluunne huomautusten esittämistä varten. Komission lausunnon perusteella olette esittänyt laajoja huomautuksia. vuonna 1997 kirjeillä, jotka on päivätty 6. toukokuuta, 21. toukokuuta, 22. toukokuuta, 31. toukokuuta, 23. heinäkuuta, 4. syyskuuta, 5. syyskuuta, 18. syyskuuta (kaksi kirjettä), 19. syyskuuta, 24. syyskuuta (kolme kirjettä), 25. syyskuuta (kaksi kirjettä), 27. syyskuuta (kolme kirjettä), 12. lokakuuta, 14. lokakuuta, 15. lokakuuta, 16. lokakuuta, 1. marraskuuta, 5. marraskuuta, 7. marraskuuta, 17. marraskuuta, 21. marraskuuta, 25. marraskuuta, 28. marraskuuta, 2. joulukuuta, 3. joulukuuta, 17. joulukuuta, 20. joulukuuta, 22. joulukuuta ja 28. joulukuuta.
Vuonna 1998 olette esittänyt huomautuksia 1. tammikuuta, 7. tammikuuta, 9. tammikuuta, 13. tammikuuta (kaksi kirjettä), 16. tammikuuta, 20. tammikuuta, 21. tammikuuta, 31. tammikuuta, 2. helmikuuta, 3. helmikuuta, 8. helmikuuta, 11. helmikuuta, 18. helmikuuta, 3. maaliskuuta, 4. maaliskuuta, 5. maaliskuuta, 9. maaliskuuta ja 10. maaliskuuta päivätyillä kirjeillä.
Lisäksi on huomattava, että kantelunne lisäksi olen saanut 19. ja 29. lokakuuta 1997, 10. marraskuuta 1997 ja 13. helmikuuta 1998 päivätyt kirjeet, jotka koskevat suurelta osin samoja asioita ja jotka on lähettänyt R., joka asuu samassa osoitteessa kuin te ja jonka kerroitte puhelinkeskustelussa henkilöstöni jäsenelle olevan poikanne. Saman puhelun aikana totesitte, ettei ollut estettä käsitellä poikanne huomautuksia kantelunne yhteydessä. Näin ollen poikanne saa jäljennöksen tästä päätöksestä.
Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista. Olen todella pahoillani siitä, että kantelunne käsittely on vienyt paljon odotettua enemmän aikaa.

KILPAILUKYKY

Kantelunne tausta on lyhyesti seuraava: Näyttää siltä, että saksalaisten autonvalmistajien valmistamat autot ovat Saksassa usein kalliimpia kuin joissakin muissa jäsenvaltioissa, esimerkiksi Tanskassa, Alankomaissa ja Suomessa. Tämän vuoksi on ilmeistä, että kuluttajat, joiden kotipaikka on Saksassa, kääntyvät muissa jäsenvaltioissa toimivien autokauppiaiden puoleen ostaakseen autonsa sieltä. Kun ne tekevät näin, näyttää siltä, että ne törmäävät esteisiin, kuten esimerkiksi selkeään kieltäytymiseen myymästä kuluttajille, joiden kotipaikka on Saksassa, liiallisiin toimitusaikoihin tai keinotekoisesti korotettuihin hintoihin.
Te, joiden kotipaikka on Saksassa, olette useaan otteeseen kääntyneet muiden jäsenvaltioiden yksittäisten autokauppiaiden puoleen ostaaksenne auton. Vaikuttaa siltä, että törmäsit edellä mainitun kaltaisiin esteisiin. Koska kieltäytymiset tai haluttomuus myydä autoja kuluttajille sillä perusteella, että heidän kotipaikkansa on toisessa jäsenvaltiossa, ovat Euroopan yhteisön kilpailusääntöjen vastaisia, otitte yhteyttä komissioon. Tämän jälkeen teidän ja komission välillä käytiin huomattavaa kirjeenvaihtoa. näyttää siltä, että komissio ei periaatteessa ole kiistänyt oikeudellista käsitystänne siitä, että ilmoitetut tapaukset olisivat kilpailusääntöjen vastaisia, kuten muun muassa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen jälleenmyyntiä ja huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin annetussa asetuksessa N:o 1475/95, joka on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (EYVL 1995, L 145, s. 25) ja joka korvaa aikaisemman asiaa koskevan asetuksen N:o 123/85 (EYVL 1985, L 15, s. 16). . Katsoitte kuitenkin, että komissio ei ryhtynyt toimiin kilpailusääntöjen täytäntöönpanemiseksi. Sen vuoksi teitte kantelun Euroopan oikeusasiamiehelle. Erityisesti ilmaisitte tyytymättömyytenne kirjeeseen, jonka komissio oli osoittanut teille 28. kesäkuuta 1996. Kirjeessä komissio viittaa teidän ja komission väliseen kirjeenvaihtoon ja pyrkii selittämään asiaa koskevaa politiikkaansa. Asian kannalta merkitykselliset kohdat kuuluvat seuraavasti:

”... Komission on yleisen edun mukaisena vastuullisena hallintoviranomaisena varmistettava, että EY:n kilpailupolitiikkaa noudatetaan, ja kilpailusääntöjen rikkomistapauksissa toteutettava tarvittavat organisatoriset toimenpiteet ja erityisesti määriteltävä ensisijaiset tavoitteet. Tätä valintaa tehdessään komissio asettaa etusijalle asiat, jotka ovat poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti erityisen merkittäviä. Tätä periaatetta sovelletaan luonnollisesti myös valitusten vastaanottamiseen ja käsittelyyn. Tässä yhteydessä minun on kuitenkin huomautettava, että Euroopan kilpailusäännöt eivät anna komissiolle mahdollisuutta auttaa yksityishenkilöitä käyttämään subjektiivisia oikeuksiaan. Tämä on pohjimmiltaan kansallisten tuomioistuinten tehtävä, sillä ne voivat - toisin kuin komissio - myös määrittää oikeuden vahingonkorvaukseen.

... Komissio on tietoinen siitä, että yksittäisissä tapauksissa voi olla vaikeuksia ostaa autoa Suomesta tai Tanskasta, minkä mahdolliset syyt asiasta vastaava yksikkö on jo selittänyt Teille kirjallisesti. Tapauksestanne tähän mennessä käyty melko kattava kirjeenvaihto osoittaa, että komissio on ryhtynyt toimiin vastuualueidensa puitteissa. Ottaen huomioon miljoonien kuljettajien ymmärrettävän halun ostaa autonsa mahdollisimman halvalla ja myös vaikeudet, joita joskus ilmenee, komissio ei voi ryhtyä toimiin jokaisessa yksittäisessä tapauksessa, joka koskee henkilökohtaista etua..." (Oikeusasiamies korostaa)

Katsoitte, että komission viittaus henkilökohtaisesti kiinnostaviin tapauksiin ("Partikularinteresse") oli riittämätön, koska jatkoitte asian käsittelyä suuren yleisön edun mukaisesti.
Tätä taustaa vasten esitätte kantelussanne kuusi epäkohtaa:
a) komissio ei puutu vireillä oleviin menettelyihin,
b) komissio suvaitsee lainvastaisia käytäntöjä ja asetuksen N:o 1475/95 jatkuvaa ja järjestelmällistä rikkomista,
c) komissio ei valvo sovellettavia sääntöjä,
d) komissio ei suhtaudu vakavasti toteen näytettyihin lainrikkomuksiin,
e) komissio on arvioinut virheellisesti, olisiko aloitettava menettelyt sellaisia autonvalmistajia vastaan, joiden väitetään rikkovan asiaankuuluvia kilpailusääntöjä,
ja f) komissio jättää huomiotta kansalaisten oikeuden tehdä kanteluja.
Lyhyesti sanottuna kantelunne koskee sitä, että komissio on toiminut passiivisesti kantelun kohteena olevassa asiassa tai että komission toimintatapa on ollut epäasianmukainen.

KYSYMYS

Komissio toteaa lausunnossaan
seuraavaa:

”1. Taustaa

Kokonaiskysymys koskee väitettyjä esteitä, jotka haittaavat uusien moottoriajoneuvojen rinnakkaisvientiä tietyistä jäsenvaltioista. Komission asetuksen (EY) N:o 1475/95 (1) mukaan valmistaja ja/tai tämän maahantuoja ei saa rajoittaa loppukuluttajien - ja/tai välittäjien, joilla on näiltä kuluttajilta etukäteen saatu kirjallinen valtuutus - vapautta hankkia uusi moottoriajoneuvo valtuutetulta jälleenmyyjältä, jonka he valitsevat yhteismarkkinoilla, mikä on yksi Euroopan yhteisön perustavaa laatua olevista saavutuksista. Vaikka kuluttajan oikeuteen ei liity velvollisuutta asettaa jälleenmyyjille myyntivelvoitetta, jälleenmyyjä ei voi hylätä kuluttajan ostotarjousta tai vaatia korkeampaa hintaa pelkästään sillä perusteella, että kuluttaja asuu toisessa jäsenvaltiossa. Toisaalta valmistaja voi ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen jälleenmyyjänsä harjoittaman myynnin jälleenmyyjinä toimiville ns. valtuuttamattomille tai harmaiden markkinoiden jälleenmyyjille.

2. Kysymys

R:n ja komission kilpailun pääosaston välinen kirjeenvaihto alkoi elokuussa 1994, kun R. valitti väitetyistä esteistä BMW-merkkisen auton ostamiselle Tanskassa.

Seuraavalla kaudella komissio sai lisää kirjeenvaihtoa, joka koski muita valmistajia, kuten Audia, Volkswagenia/Audia (VAG), Mercedes-Benziä, General Motorsia/Opelia ja Fordia eli kaikkia tärkeitä saksalaisia autonvalmistajia. Jäsenvaltiot, joissa rinnakkaisviennin väitettyä haittaa on R:n mukaan ilmennyt, olivat Tanska ja erityisesti Suomi. R. viittasi tietyissä tapauksissa myös Espanjaan, Alankomaihin ja Italiaan.

3. Komission kannanotot

Ensimmäisessä edellä mainitussa asiassa, joka koski BMW:n käyttäytymistä Tanskassa ja joka otettiin esille elokuussa 1994, komissio puuttui asiaan samassa kuussa. Lokakuussa 1994 R. ilmoitti komissiolle, että sen ponnistelujen ansiosta ongelma oli ratkaistu.

Seuraavassa asiassa, joka koski Audia ja Tanskaa ja jossa R:n ja komission välinen kirjeenvaihto alkoi syyskuussa 1995, komissio pyysi lokakuussa Audilta tietoja ja osoitti R:lle loka- ja marraskuussa 1995 kirjeet, joissa se selitti R:lle, että komissio ei voi toimia välittäjänä loppukuluttajien puolesta. Se viittasi samalla Tanskan erityistilanteeseen, jossa veropolitiikka voi tietyissä tapauksissa estää jälleenmyyjiä myymästä ulkomailla asuville.

Huhtikuussa 1996 R. valitti VAG:n (Volkswagen ja Audi) Tanskassa ja Suomessa aiheuttamista väitetyistä autojen myynnin esteistä. Komissio vastasi R:lle samassa kuussa ja ilmoitti toteuttavansa tarvittavat toimenpiteet, jos kilpailusääntöjä rikotaan, mutta viittasi jälleen kummankin jäsenvaltion erityiseen verotilanteeseen. Se sai myös jäljennökset Volkswagenin ja R:n toukokuussa 1995 käymästä rinnakkaisesta kirjeenvaihdosta.

Toukokuussa 1996 R. esitti Fordia vastaan Suomea koskevia syytöksiä. Komissio reagoi asiaan kesäkuussa 1996 tekemällä virallisen kantelun ja lähettämällä Fordille virallisen tietopyynnön. Komissio käytti samassa kuussa hyväkseen R:n komission jäsenelle Van Miertille esittämän pyynnön johdosta tilaisuutta selittää kantelijalle yksityiskohtaisesti yleistä suhtautumistaan hänen esille ottamiinsa eri kysymyksiin (2).

Toukokuusta 1996 lähtien komissio sai lisähuomautuksia R:ltä, joka valitti Mercedes-Benzistä jälleen Suomessa ja myös Espanjassa. Komissio vastasi Suomea koskeviin kirjeisiin loka- ja marraskuussa 1996 sekä Espanjan markkinoita koskeviin kirjeisiin, jotka se vastaanotti syys- ja lokakuussa 1996, marraskuussa 1996.

Kesäkuussa 1996 R. jatkoi väitteitään, jotka koskivat tällä kertaa General Motors/Opelia ja koskivat Tanskan ja Suomen markkinoita sekä myöhemmin myös Alankomaita. Komissio vastasi heinäkuussa 1996 viitaten Fordia ja Suomea koskevaan viralliseen kanteluun ja vakuutti hänelle, että tarvittavat menettelyvaiheet oli toteutettu.

Komissio kirjoitti R:lle heinä- ja elokuussa 1996 ja selitti hänelle, että kaikki Suomen markkinoita koskevat asiat (esim. Mercedes-Benz, Ford, General-Motors/Opel ja VAG) olivat keskittyneet yhteen muodolliseen kanteluun, koska ongelma näytti liittyvän Suomen autoverojärjestelmään. Komissio ilmoitti R:lle, että Fordin hinnoittelupolitiikasta Suomessa tehtäisiin tarvittavat tutkimukset.

Komissio selitti R:lle antamissaan eri vastauksissa toistuvasti ja yksityiskohtaisesti suhtautumistaan käsiteltävänä olevaan kysymykseen. Edellä mainitussa Karel Van Miertin 28. kesäkuuta 1996 allekirjoittamassa kirjeessä komission jäsen korosti erityisesti, että komission tehtävänä on valvoa asetusta (EY) N:o 1475/95 ja toteuttaa kilpailupolitiikkaa. Hän korosti, että rikkomistapauksissa komissio ei epäröi toteuttaa tarvittavia organisatorisia toimenpiteitä painopisteidensä mukaisesti. Toisaalta komission velvollisuutena ei voi olla auttaa yksityishenkilöitä heidän subjektiivisten oikeuksiensa (tai niin sanotun Partikularinteresse-järjestelmän) täytäntöönpanossa, mikä on itse asiassa kansallisten lainkäyttöalueiden tehtävä. Van Miert vakuutti kuitenkin R:lle, että komissio toimisi periaatteidensa mukaisesti, jos sillä olisi riittävästi todisteita kilpailuoikeuden rikkomisesta. Komission tehtävänä on kuitenkin arvioida, muodostavatko tällaiset todisteet todisteen, jonka perusteella voidaan todeta kilpailusääntöjen rikkominen.

Komission valitsema lähestymistapa vastaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vahvistamia periaatteita (3). Tuomioistuin vahvisti tuomiossaan erityisesti, että komission on hallintoviranomaisena toimittava yleisen edun mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, että määrittäessään asian ensisijaisuusastetta komissio ottaa huomioon asiaan liittyvän yleisen edun ja ottaa huomioon myös hallinnolliset voimavaransa. Tämän lisäksi ryhmäpoikkeusasetuksen olemassaolo helpottaisi, kuten tässä tapauksessa, yhteisön oikeuden soveltamista kansallisessa tuomioistuimessa.

4. Komission toteuttamat lisätoimet

R. on vuodesta 1994 lähtien lähettänyt komissiolle yhteensä 30 kirjettä, joissa hän valittaa kuuden suurimman saksalaisen autonvalmistajan BMW:n, Audin, Volkswagenin, Fordin, Mercedes-Benzin ja General-Motors/Opelin toiminnasta. Ja niiden tuojista viidessä muussa jäsenvaltiossa, lähinnä Tanskassa ja Suomessa, mutta myös Espanjassa, Alankomaissa ja Italiassa.

Vaikka ei vaikuta siltä, että R:llä olisi kummassakin tapauksessa lopulta aikomus ostaa kanteessaan mainittu auto, hän korostaa, että hänellä olisi kuluttajana lähtökohtaisesti oltava oikeus ostaa auto yksilöllisiin tarkoituksiin missä tahansa. Tämä on todellakin tärkeä osa asetusta.

Komission yksiköt ovat jo useiden vuosien ajan saaneet yksittäisiltä kuluttajilta lukuisia kirjeitä esteistä, joita he kohtaavat yrittäessään ostaa auton toisesta jäsenvaltiosta kuin siitä, jossa he asuvat. Tällaiset ongelmat voidaan usein ratkaista valituksen tekijöitä tyydyttävällä tavalla sen jälkeen, kun komission yksiköt ovat olleet muodollisesti yhteydessä kyseiseen autonvalmistajaan. Muissa tapauksissa ongelma voi kuitenkin olla vakavampi, erityisesti silloin, kun kanteluja on paljon ja komissiolta saatetaan vaatia muodollisia toimia. Tällaisissa tapauksissa on usein hyvin vaikeaa löytää riittävästi todisteita kilpailusääntöjen todellisesta rikkomisesta, ja tällaisten todisteiden löytäminen voi edellyttää huomattavia ponnisteluja.

Esimerkiksi lokakuussa 1995 komissio suoritti neuvoston asetuksen N:o 17/62 14 artiklan 3 kohdan mukaisen tarkastuksen (asia V/35.733/F-2- Volkswagen/Audi) Volkswagen/Audin toimitiloissa Saksassa Autogerman, sen Italiassa toimivan yhteisen maahantuojan ja useiden pohjoisitalialaisten valtuutettujen jälleenmyyjien kanssa. Tarkastus perustui siihen, että komissio oli saanut lukuisia yksittäisiä valituksia erityisesti itävaltalaisilta, saksalaisilta ja ranskalaisilta kuluttajilta, jotka ilmoittivat esteistä Volkswagenin ja Audin autojen ostamisessa Italiasta. Marraskuussa 1996 komissio ilmoitti yleisölle lehdistötiedotteella lähettäneensä Volkswagenille ja Audille lokakuussa 1996 väitetiedoksiannon, joka koski väitettyjä rinnakkaisviennin esteitä Italiassa (4). Samalla komissio käytti tilaisuutta hyväkseen selventääkseen kansallisten tuomioistuinten roolia tapauksissa, joissa yksittäisiä valituksia tehdään asetuksen 1475/95 yhteydessä.

Lokakuussa 1996 komissio osoitti muun muassa R:n kantelujen johdosta neljälle autonvalmistajalle (Volkswagen, Audi, Mercedes-Benz ja Opel) virallisen tietopyynnön, joka koski niiden hinnoittelupolitiikkaa Suomen markkinoilla. Heinäkuussa 1996 komissio esitti samanlaisen pyynnön Fordille ja oli samanaikaisesti kuullut Suomen kilpailuvirastoa (5) autojen jälleenviennin hinnoittelupolitiikasta Suomessa. Marraskuuhun 1996 mennessä komissio oli saanut vastaukset kyseisiltä valmistajilta. Jollei valmistajien saamien vastausten lopullisesta arvioinnista muuta johdu, ei voida sulkea pois sitä, että kysymystä on tarkasteltava laajemmassa verotuksen yhdenmukaistamisen asiayhteydessä, joka ylittäisi kilpailupolitiikan soveltamisalan.

Lisäksi on toteutettu ja toteutetaan parhaillaan muita toimia tietyistä jäsenvaltioista peräisin olevien rinnakkaisautojen viennin esteitä koskevien väitteiden todentamiseksi.

5. Päätelmä

Kuten edellä on selitetty, kuluttajilta ja yksityishenkilöiltä on saatu paljon muita kannanottoja, jotka koskevat autojen jakelun eri näkökohtia Euroopan unionissa. Kilpailusääntöjen soveltamisesta tällä alalla vastaavat komission yksiköt käyttävät huomattavasti aikaa ja resursseja kantelujen seurantaan ja tutkintaan. Tässä yhteydessä muun muassa R:n huomautukset ovat vuodesta 1994 lähtien aiheuttaneet huomattavaa työtä komission yksiköille, jotka ovat vastuussa näiden kysymysten asianmukaisesta käsittelystä.

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että kaikki R:n esittämät väitteet, jotka koskevat komission toimettomuutta ja toteutettujen toimenpiteiden epäasianmukaisuutta, ovat perusteettomia."

Kantelijan huomautukset
Huomautuksissanne olette erityisesti korostanut, että teillä oli oikeus valittaa eikä ainoastaan edustanut omaa etuanne ("Partikularintresse"); komissio ei vastannut kirjeisiinne eikä ilmoittanut vastaanottaneensa kirjeitänne; että rikkomisia tapahtui ja että sekä komissio että Euroopan parlamentti pystyivät helposti toteamaan ne tutkimusten avulla; komissio ei kuitenkaan tutkinut rikkomisia vaan oli lähes täysin toimeton; tavaroiden vapaata liikkuvuutta ei ole suojattu missään unionin alueella; Lopuksi totean, että olette täsmentänyt useita toimia, joihin komission olisi mielestänne ryhdyttävä.
Lisäksi olette yleisesti ottaen muistuttaneet väitteistänne, jotka koskevat komission toimettomuutta ja suvaitsemattomuutta kilpailusääntöjen väitettyjä rikkomisia kohtaan sekä sitä, miten se mielestänne välttelee jossain määrin jopa petoksen avulla vastuutaan kilpailusääntöjen noudattamisesta. Katsotte, että komissio tukee rikkomisia ja on täysin puolueellinen autoteollisuuden hyväksi. Lisäksi olette liittäneet mukaan aineistoa, pääasiassa sanomalehtiartikkeleita ja joidenkin kantelun kohteena olevien yritysten hinnastoja, jotka mielestänne osoittavat, että rikkomuksia tapahtuu.
Vaikuttaa myös siltä, että olette pyytänyt oikeusasiamiestä tutkimaan suoraan autonvalmistajia ja autojen maahantuojia. Lisäksi olette ilmeisesti valittanut minulle komission asetuksesta N:o 1475/95 sellaisenaan.
Toimitettuanne
kantelunne Euroopan oikeusasiamiehelle jatkoitte kääntymistänne suoraan komission puoleen. Komissio lähetti Teille 16. joulukuuta 1997 asetuksen N:o 99/63/ETY 6 artiklan mukaisen kirjeen. Tässä kirjeessä komissio ilmoitti, että se aikoi olla aloittamatta muodollista tutkintaa neljästä kantelujanne koskevasta asiakirja-aineistosta, koska kantelun kohteena olevat asiat eivät olleet riittävän yhteisön edun mukaisia, jotta niitä olisi voitu tutkia. Teitä pyydettiin halutessaan esittämään huomautuksensa tästä komission alustavasta päätelmästä kuuden viikon kuluessa. Kirje jakautuu kahteen osastoon, joista ensimmäinen on "Sinun lausuntosi" ja toinen "Komission lausunto". Tämä viimeinen otsikko kuuluu seuraavasti:

"Asetuksen N:o 17/62 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka vetoavat oikeutettuun etuun, voivat tehdä kantelun.

Vaikka oletettaisiin, että sinulla on oikeutettu etu, jäljempänä esitetyt seikat on pidettävä mielessä.

Komission aloittama muodollinen tutkintamenettely aiheuttaisi suhteettomia kustannuksia asian vähäiseen merkitykseen nähden. Yhteisön kilpailupolitiikan täytäntöönpanosta vastaavana yhteisön viranomaisena komission on palveltava yleistä etua. Sillä on käytössään vain rajalliset hallinnolliset resurssit tehtäviensä hoitamiseksi, eikä se voi käyttää niitä kaikissa tietoonsa tulevissa tapauksissa.

Kantelette komissiolle osoittamissanne kirjeissä siitä, että eri autonvalmistajien yhteisön jäsenvaltioissa valtuuttamien jälleenmyyjien väitetään yleisesti kieltäytyneen myymästä teille autoa välitöntä jälleenvientiä varten, tai siitä, että ne olivat valmiita myymään auton ainoastaan väitetysti kohtuuttomaan hintaan.

Kirjeissänne väitätte, että subjektiivisia oikeuksianne on loukattu. Voit vapaasti nostaa näiden oikeuksien loukkaamista koskevan kanteen jäsenvaltioiden kansallisissa tuomioistuimissa. Kansalliset tuomioistuimet voivat soveltaa EU:n kilpailusääntöjä ja - toisin kuin komissio - määrätä vahingonkorvauksia.

Lisäksi vuodesta 1985 lähtien moottoriajoneuvojen myyntiin on sovellettu ryhmäpoikkeusasetusta. Joulukuun 12 päivänä 1984 annettu komission asetus (ETY) N:o 123/85 oli voimassa 1 päivästä heinäkuuta 1985 30 päivään kesäkuuta 1995. Se korvattiin 1 päivänä heinäkuuta 1995 28 päivänä kesäkuuta 1995 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1475/85. Ryhmäpoikkeusasetusten tarkoituksena - ja yhtenä etuna - on osittain antaa kansallisille tuomioistuimille mahdollisuus soveltaa EU:n kilpailulainsäädäntöä. Esimerkiksi asetuksen N:o 1475/95 6 artiklan 1 kohdan 7 alakohdassa säädetään, että vapautus raukeaa automaattisesti, kun loppukuluttajien, valtuutettujen välittäjien tai jälleenmyyjien vapautta ostaa moottoriajoneuvo valitsemaansa verkostoon kuuluvalta yritykseltä yhteismarkkinoilla rajoitetaan välillisesti tai suoraan.

Näin ollen yhteisön etu ei riitä perusteeksi sille, että komissio aloittaisi tutkimuksen."

Vastauksena tähän kirjeeseen esititte komissiolle huomautuksia, joiden mukaan oli virheellistä katsoa, että kantelut eivät edustaneet riittävää yhteisön etua, ja esititte vastaavasti huomautuksia oikeusasiamiehelle. Olette huomautuksissanne toistuvasti todennut, että komissio on tällä kirjeellä hylännyt kaikki kantelunne.
Näyttää kuitenkin siltä, että kirje koskee vain neljää niistä asiakirjoista, jotka komissio on aloittanut kantelujenne perusteella. Huomautustenne perusteella komission on nyt tehtävä lopullinen päätelmä siitä, päätetäänkö nämä neljä asiaa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että komissio tutkii edelleen kahta muuta asiaa, jotka se on aloittanut kantelujenne perusteella.
On muistettava,
että komissio julkaisee vuosittain kilpailupolitiikkaa koskevan kertomuksen. Vuoden 1996 kertomuksensa 54-55 kohdassa komissio totesi autoalan osalta seuraavaa:

”.. [Asetuksen N 1475/95] keskeisenä periaatteena on eurooppalaisten kuluttajien vapaus ostaa uusi moottoriajoneuvo joko suoraan tai valtuutetun välittäjän kautta riippumatta siitä, missä päin Euroopan unionia he haluavat. Sopimusmääräykset, jotka rajoittavat valmistajan, toimittajan tai muun verkkoon kuuluvan yrityksen tätä vapautta, merkitään mustalle listalle, ja ne ovat mitättömiä. Jos tällaisia rikkomuksia tapahtuu, kuluttajat voivat nostaa kanteen toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa, jotka voivat - toisin kuin komissio - antaa helpommin kieltomääräyksiä ja määrätä vahingonkorvauksia. Komissio voi kuitenkin puuttua asiaan, jos yritykset eristävät kansalliset markkinat kilpailunvastaisilla sopimuksilla tai käytännöillä rajoittamalla rinnakkaiskauppaa. On muistettava, että komissio totesi autojen hintaeroja koskevissa puolivuosittaisissa tutkimuksissaan, että autojen hinnat yhteisössä vaihtelevat edelleen huomattavasti. Koska hintaerot ovat suurin kannustin rinnakkaiskaupalle, loppukuluttajat pyrkivät yhä useammin ostamaan ajoneuvon jäsenvaltioista, joissa hinnat ja muut myyntiehdot ovat edullisimmat.

Vuoden 1994 alusta lähtien komissio on saanut lukuisia valituksia loppukuluttajilta, joilla on ollut suuria vaikeuksia ostaa autoja oman jäsenvaltionsa ulkopuolelta. Tämän vuoksi komissio on tehnyt tarkastuksia selvittääkseen, ovatko jotkin moottoriajoneuvojen valmistajat kehittäneet yhdessä italialaisten sopimuskumppaneidensa kanssa strategian, jonka tarkoituksena on estää saksalaisia, ranskalaisia ja erityisesti itävaltalaisia loppukuluttajia hankkimasta ajoneuvoa edullisin ehdoin Italiassa ja hyötymästä siten sisämarkkinoiden eduista. Näiden tarkastusten aikana kerättyjen asiakirjojen perusteella komissio on päätellyt alustavasti, että asianomaiset yritykset noudattivat tällaista strategiaa. Se lähetti näin ollen lokakuussa kahdelle autonvalmistajalle väitetiedoksiannon, jossa se syytti niitä kilpailusääntöjen rikkomisesta ja antoi niille mahdollisuuden esittää näkemyksensä. Lopullinen päätelmä asiasta on odotettavissa vuonna 1997.

Italian markkinoita koskevien valitusten lisäksi komissio on joutunut käsittelemään useita loppukuluttajien tekemiä valituksia, jotka koskivat muita jäsenvaltioita (kuten Tanskaa, Suomea, Ruotsia, Alankomaita ja Espanjaa), joissa jälleenmyyjät joko kieltäytyivät myymästä ulkomailla asuville tai olivat valmiita myymään vain korkeampaan hintaan tai asettivat tiettyjä vaatimuksia loppukuluttajille tai heidän puolestaan toimiville välittäjille. Muut valitukset koskivat jälleenmyyjiä, jotka kieltäytyivät noudattamasta valmistajien takuita muista jäsenvaltioista tuoduille ajoneuvoille. Jotkin näistä tapauksista ratkaistiin komission aktiivisen väliintulon jälkeen, kun taas toiset vaativat lisätutkimuksia valmistajien ja/tai niiden tuojien kanssa."

Euroopan parlamentti hyväksyi tavanomaisen käytännön
mukaisesti päätöslauselman komission kertomuksesta. Päätöslauselma on julkaistu EYVL:ssä 1997 C 358, s. 55, ja parlamentti toteaa muun muassa seuraavaa:

Euroopan parlamentti "pahoittelee moottoriajoneuvojen jakeluun ja huoltoon liittyvien todellisten sisämarkkinoiden puuttumista, kuten kuluttajien lukuisat valitukset osoittavat; kehottaa komissiota varmistamaan lopullisesti vapaat markkinat, joilla kuluttajat voivat ongelmitta ostaa auton oman jäsenvaltionsa ulkopuolelta ja joilla ei ole esteitä rinnakkaiskaupalle.”

Lisäksi on huomattava, että komissio teki tammikuussa 1998 päätöksen, jossa todettiin Volkswagenin rikkoneen kilpailusääntöjä ja määrättiin yritykselle 102 miljoonan ecun sakko. Päätös on julkaistu EYVL:ssä L 124, s. 60. Komission päätöstä tehdessään antamassa lehdistötiedotteessa todetaan seuraavaa:

"Päätöstä kommentoidessaan van Miert totesi, että komissio ei epäröi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sellaisia autonvalmistajia vastaan, jotka eivät noudata moottorikaupasta annettua asetusta [N 1475/95].

Sakon suuruus on osoitus siitä, että komissio ei suvaitse tällaisia käytäntöjä ja toimii yhtä päättäväisesti muita valmistajia vastaan, jotka ovat aikeissa jakaa markkinat."

PÄÄTÖS

Oikeusasiamiehen toimivalta
1. Koska näytätte huomautuksissanne pyytäneen oikeusasiamiestä tutkimaan suoraan kyseisiä autonvalmistajia ja autojen maahantuojia ja tutkimaan asetuksen N:o 1475/95 asianmukaisuutta, on tarpeen palauttaa mieliin Euroopan oikeusasiamiehen toimeksiannon rajat.
Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ja Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännössä asetetaan tarkat edellytykset kantelun tutkittavaksi ottamiselle. Oikeusasiamies voi aloittaa tutkimuksen vain, jos nämä edellytykset täyttyvät.
Yksi näistä edellytyksistä on perussäännön 2 artiklan 1 kohdan mukaan:

"Oikeusasiamies auttaa perustamissopimusten mukaisesti (...) paljastamaan hallinnollisia epäkohtia yhteisön toimielinten ja elinten toiminnassa (...) Oikeusasiamiehelle ei voida tehdä kantelua minkään muun viranomaisen tai henkilön toiminnasta."

Oikeusasiamies ei näin ollen voi tutkia autonvalmistajien ja maahantuojien väitettyjä rikkomisia vaan ainoastaan komission näitä rikkomisia koskevia tutkimuksia.
Lisäksi perussäännön 2 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

"Jokainen unionin kansalainen (...) voi (...) tehdä oikeusasiamiehelle kantelun hallinnollisesta epäkohdasta ..."

Kuten Euroopan oikeusasiamiehen vuoden 1995 kertomuksessa todetaan, tämä tarkoittaa, että oikeusasiamiehen tehtävänä ei ole tutkia yhteisön säädösten, kuten asetusten ja direktiivien, ansioita. Näin ollen oikeusasiamies ei voi käsitellä väitettänne asetuksen N:o 1475/95 perusteltavuudesta.
Komission passiivisuus ja hyväksytty toimintatapa
2. Ensinnäkin on tarpeen muistuttaa oikeudellisesta kehyksestä, jonka puitteissa kantelunne arvioidaan.
3. Aineellisen oikeuden osalta perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa kielletään kilpailunvastaiset sopimukset ja menettelytavat, jotka voivat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätään, että tietyissä olosuhteissa voidaan todeta, että 85 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta. Asetuksen N:o N 19/65 mukaan komissiolla on toimivalta tehdä tällainen soveltamatta jättämistä koskeva ilmoitus yleisellä asetuksella eli niin sanotulla poikkeusasetuksella. Tällaisesta yleisestä asetuksesta seuraa näin ollen, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa ei kielletä sopimuksia, jotka täyttävät kyseisessä asetuksessa säädetyt edellytykset. Päinvastoin, jos sopimus ei täytä edellytyksiä tai rikkoo niitä, se kuuluu periaatteessa 85 artiklan 1 kohdan kiellon piiriin. Moottoriajoneuvoalan osalta komissio on asetuksen N:o 19/65 nojalla antanut 28 päivänä kesäkuuta 1995 asetuksen N:o 1475/95 perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen jälleenmyyntiä ja huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin. Asetuksen N:o 1475/95 6 artiklasta seuraa, että sitä ei sovelleta, jos valmistaja, tavarantoimittaja tai muu yritys pyrkii suoraan tai välillisesti rajoittamaan loppukuluttajien vapautta hankkia uusi moottoriajoneuvo valtuutetulta jälleenmyyjältä, jonka he valitsevat yhteisössä. Tällainen toiminta on siten lähtökohtaisesti kielletty perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa.
4. Aineellisen oikeuden soveltamiseksi säädetyn prosessioikeuden osalta on muistettava, että 85 artiklan 1 kohtaa voivat soveltaa sekä komissio että kansalliset viranomaiset, kansalliset lainkäyttöalueet mukaan luettuina. Päinvastoin vain komissio voi soveltaa 85 artiklan 3 kohtaa. Komission ja kansallisten viranomaisten välisestä suhteesta on annettu komission tiedonanto kansallisten kilpailuviranomaisten ja komission yhteistyöstä EY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan soveltamisalaan kuuluvien asioiden käsittelyssä, joka on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (EYVL 1997, C 313, s. 3), ja yhteistyöstä kansallisten tuomioistuinten kanssa on annettu myös komission tiedonanto, joka on julkaistu EYVL 1993, C 234, s. 89. Komission menettelyjen osalta tärkeimmät säännökset sisältyvät neuvoston asetukseen N:o 17/62, ja tämän asetuksen 24 artiklan nojalla komissio on antanut yksityiskohtaisempia asetuksia, muun muassa asetuksen N:o 99/63. Asetuksen N:o N 17/62 3 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa: Asetuksessa N:o N 17/62 säädetään muun muassa seuraavaa:

”1. Jos komissio hakemuksesta tai omasta aloitteestaan toteaa, että perustamissopimuksen 85 tai 86 artiklaa on rikottu, se voi päätöksellään vaatia asianomaisia yrityksiä tai yritysten yhteenliittymiä lopettamaan tämän rikkomisen.

2. Hakijat, joilla on oikeus tehdä hakemus, ovat:

a) Jäsenvaltiot

b) luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka vetoavat oikeutettuun etuun."

Asetuksen N:o 99/63/ETY 6 artikla liittyy tähän säännökseen. Direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Jos komissio saatuaan asetuksen N:o 17 3 artiklan 2 kohdan mukaisen hakemuksen katsoo, että sen hallussa olevien tietojen perusteella hakemuksen hyväksymiselle ei ole riittäviä perusteita, se ilmoittaa hakijoille perustelunsa ja asettaa määräajan, jonka kuluessa niiden on esitettävä mahdolliset lisähuomautukset kirjallisesti."

Näin ollen on selvää, että henkilöt, joiden oikeutettua etua asia koskee, voivat tehdä komissiolle kantelun perustamissopimuksen 85 artiklan oletetusta rikkomisesta. Kun otetaan huomioon, että unionin tuomioistuin on katsonut, että kantelijalla ei ole oikeutta pyytää komissiota tekemään lopullista päätöstä siitä, onko kyse rikkomisesta vai ei, kantelua seuraava menettely voidaan tiivistää karkeasti seuraavasti:
Jos komissio katsoo alustavan tutkinnan jälkeen, että kantelu on perusteltu, eikä asianomainen yritys ole valmis ratkaisemaan asiaa, komissio voi aloittaa muodollisen rikkomusmenettelyn, joka edellyttää asianomaisen yrityksen puolustautumisoikeuksien ehdotonta kunnioittamista.
Jos komissio katsoo ensimmäisten tutkimusten jälkeen, että kantelu on perusteeton, kantelijalle ilmoitetaan asiasta asetuksen N:o 99/63/ETY 6 artiklan mukaisesti (ns. 6 artiklan mukainen kirje) ja hänellä on oikeus esittää huomautuksia, mutta hän ei voi riitauttaa kirjettä yhteisöjen tuomioistuimissa. Jos komissio huomautuksia tarkasteltuaan pysyy kannassaan, se ottaa lopullisen kannan, jonka kantelija voi kiistää, ks. yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-282/95 P, Guerin Automobiles, 18.3.1997 antama tuomio (Kok. 1997, s. I-1503).
On huomattava, että jos kantelija katsoo, että komissio ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin hänen kantelunsa johdosta, oikeuskäytännöstä seuraa, että 6 artiklan mukainen kirje lopettaa tämän laiminlyönnin, ks. mm. asia 125/78, GEMA v. komissio, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 18.10.1979, Kok. 1979, s. 3173.
5. Tätä lyhyesti kuvattua järjestelmää täydentää kuitenkin yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytäntö, jonka mukaan komissio voi olla jatkamatta kantelun käsittelyä sillä perusteella, että kanteluun ei liity riittävää yhteisön etua, ks. ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-24/90, Automec II, 18.9.1992 antama tuomio (Kok. 1992, s. II-2223). Tuomioistuinten perustelujen mukaan komission vastuu kilpailuasioissa kuuluu sille perustamissopimuksen valvojana kuuluvaan yleiseen velvollisuuteen valvoa yhteisön oikeuden soveltamista. täyttäessään tätä velvoitetta komissiolla on velvollisuus ja oikeus asettaa sen käsiteltäväksi saatetut asiat eriasteisesti etusijalle; kilpailun alalla peruste "yhteisön etu" on merkityksellinen ja laillinen peruste. Yleisesti katsotaan, että jos komissio hylkää kantelun yhteisön edun puuttumisen vuoksi, kantelun kohteena olevan yrityksen puolustautumisoikeudet estävät komissiota ottamasta kantaa siihen, onko kilpailusääntöjä rikottu vai ei.(6)
6. Yhteenvetona voidaan todeta, että komission on toimittava sellaisen henkilön tekemän kantelun perusteella, jonka oikeutettua etua asia koskee. Se voi todeta, että valitus hylätään sillä perusteella, että se ei ole riittävän "yhteisön edun" mukainen, ja ilmoittaa asiasta sitten valituksen tekijälle niin sanotulla 6 artiklan mukaisella kirjeellä. Tällä kirjeellä lopetetaan kantelun mahdollinen laiminlyönti. Kantelija voi esittää huomautuksia 6 artiklan mukaisesta kirjeestä ja pitää valituksen voimassa. Jos komissio katsoo edelleen, että kantelu ei ole yhteisön edun mukainen, se tekee asiasta lopullisen päätöksen. Yhteisön etua arvioidessaan komissio toimii oikeudellisen toimivaltansa rajoissa. Kantelija voi riitauttaa komission lopullisen kannan.
7. Tämän jälkeen kantelunne voidaan arvioida.
8. On kiistatonta, että olette muutaman vuoden ajan tuonut epäillyt rikkomiset komission tietoon. Vaikuttaa siltä, että komissio on katsonut, että Teitä voidaan pitää asetuksen N:o 17/62 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna henkilönä, jolla on oikeutettu etu tehdä kanteluja.
Komission lausunnosta käy ilmi, että yksi väitetyistä rikkomisista ratkaistiin sen väliintulon yhteydessä ja että muut rikkomiset tutkittiin.
9. Tutkinnan aikana komissio osoitti Teille edellä mainitun, vuonna 1996 päivätyn kirjeen, jossa se viittasi henkilökohtaisesti kiinnostaviin "Partikularinteresse"-tapauksiin. Tämä kirje näyttää vastaavan komission yleistä politiikkaa, jota kuvataan muun muassa edellä mainitussa kilpailupolitiikkaa koskevan vuosikertomuksen lainauksessa, joka puolestaan perustuu yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytäntöön. Väite, jonka mukaan kyseessä on hallinnollinen epäkohta, ei näin ollen vaikuta perustellulta.
10. Joissakin kanteluissanne vireille pannut tutkimukset ovat edelleen käynnissä. Tällä hetkellä ei ole olemassa seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että komission ei pitäisi tutkia näitä valituksia asianmukaista huolellisuutta noudattaen hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti.
11. Neljässä kantelunne perusteella vireille pannussa asiassa komissio päätteli alustavasti, että kantelunne eivät edustaneet riittävää yhteisön etua, ja ilmoitti asiasta Teille 16. joulukuuta 1997 lähettämässään niin kutsutussa 6 artiklan mukaisessa kirjeessä. Kuten edellä on todettu, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaisella kirjeellä lopetetaan kantelun mahdollinen laiminlyönti. Nähtäväksi jää, mihin lopulliseen johtopäätökseen komissio päätyy aikanaan tarkasteltuaan laajoja huomioitanne. Näissä olosuhteissa ei olisi asianmukaista, että oikeusasiamies arvioisi kirjeen oikeellisuutta. Kirjeen perusteella oikeusasiamies on kuitenkin laatinut jäljempänä komissiolle lisähuomautuksia.
12. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, ettei ole perusteltua väittää, että komissio on toiminut passiivisesti tai epäasianmukaisesti. Vaikka saatatte haluta komission osoittavan enemmän resursseja tähän asiaan, joka on teille erittäin huolestuttava, ei vaikuta olevan perusteita väittää, että komissio ei ole toiminut tai on toiminut epäasianmukaisesti.
Päätelmä
13. Euroopan oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten perusteella näyttää siltä, että Euroopan komissio ei ole syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Oikeusasiamies on näin ollen päättänyt lopettaa asian käsittelyn.

LISÄTÄÄN PALAUTUKSET

1. Euroopan oikeusasiamies perustettiin muun muassa parantamaan EU:n toimielinten ja EU:n kansalaisten välisiä suhteita. Tämä tehtävä merkitsee muun muassa sitä, että oikeusasiamiehen olisi myös autettava turvaamaan kansalaisten asema edistämällä hyviä hallintokäytäntöjä ja kannustettava hallintoviranomaisia etsimään ratkaisuja, jotka parantavat niiden suhteita kansalaisiin. Tätä taustaa vasten Euroopan oikeusasiamies tekee seuraavat ehdotukset:
2. Rajoittamatta 6 artiklan mukaisen kirjeen ei-sitovaa luonnetta komissio voisi omasta aloitteestaan pyrkiä esittämään kattavat ja riittävät perustelut aikomukselleen lopettaa kantelun käsittely kirjeessä, jotta kansalainen voi ymmärtää täysin komission kannan ja esittää asianmukaiset huomautukset. Tämä näyttäisi olevan hyvän hallinnon periaatteiden mukaista.
3. Lisäksi komissio voisi ottaa huomioon yleistä etua koskevissa asioissa sen, että Euroopan kansalaisilla voi olla vain vähän aikaa ja resursseja nostaa kanne oikeuksiensa puolustamiseksi tuomioistuimessa, ja tämä on vielä tärkeämpää silloin, kun kanne olisi nostettava toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa kansalainen asuu.
Yours sincerely
Jacob Söderman
Kopioi:
Santer, Euroopan komission puheenjohtaja
Eeckhout, Euroopan komission pääsihteeristö

---

(1) Komission alaviite: "Komission asetus (EY) N:o 1475/95, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1995, perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen jälleenmyyntiä ja huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin; EYVL L 145, 29.6.1995, s. 25, jonka teksti on tämän kirjeen liitteenä I olevassa selittävässä esitteessä "Moottoriajoneuvojen jakelu". Tällä asetuksella korvattiin 1 päivänä lokakuuta 1996 komission asetus (ETY) N:o 123/85."

(2) Edellä mainittu 28 päivänä kesäkuuta 1996 päivätty kirje.

(3) Komission alaviite: "Asia T-24/90- Automec Srl vastaan Euroopan yhteisöjen komissio, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 18.9.1992."

(4) Komission alaviite: "Karel van Miertin ilmoitus lehdistölle 6.12.1995."

(5) Komission alaviite: "Kilpailuviraston ja komission välinen kirjeenvaihto, liite IV."

(6) Komission velvollisuuksien osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on "yhteisön etua" arvioidessaan todennut yleisesti seuraavaa:

”Kun komissio on päättänyt lopettaa kantelun käsittelyn ilman tutkintaa, laillisuusvalvonnassa, joka unionin yleisen tuomioistuimen on suoritettava, keskitytään siihen, perustuuko riidanalainen päätös aineellisesti virheellisiin tosiseikkoihin vai onko siinä oikeudellinen virhe, ilmeinen arviointivirhe tai harkintavallan väärinkäyttö.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa näiden periaatteiden valossa yhtäältä, onko komissio tutkinut kantelun, jota siltä edellytettiin, arvioimalla huolellisesti kantajan kantelussaan esittämiä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, ja toisaalta, onko komissio perustellut asianmukaisesti kantelun käsittelyn päättämisen. (edellä mainitussa asiassa Automec II annetun tuomion 80 ja 81 kohta; oikeusasiamiehen alleviivaus).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on erityisesti todennut seuraavaa:

"Arvioidessaan yhteisön etua asian lisätutkinnassa komission on otettava huomioon tapauksen olosuhteet ja erityisesti sen käsiteltäväksi saatetussa valituksessa esitetyt oikeudelliset seikat ja tosiseikat. Komission olisi erityisesti punnittava keskenään väitetyn rikkomisen merkittävyyttä yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta, rikkomisen olemassaolon toteamisen todennäköisyyttä ja sen tutkinnan laajuutta, joka on tarpeen 85 ja 86 artiklan noudattamisen varmistamista koskevan komission tehtävän täyttämiseksi parhain mahdollisin edellytyksin." (edellä mainitussa asiassa Automec II annetun tuomion 86 kohta).

Siitä merkityksestä, jonka komissio voi yhteisön etua arvioidessaan antaa kansallisille hyvitysmahdollisuuksille, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut seuraavaa:

"Se, että kansallinen tuomioistuin tai kansallinen kilpailuviranomainen käsittelee jo asiaa, joka koskee sopimuksen tai menettelytavan yhteensopivuutta perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan kanssa, on seikka, jonka komissio voi ottaa huomioon arvioidessaan, missä määrin asia on yhteisön edun mukainen....

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että jos kantelussa väitettyjen rikkomisten vaikutukset rajoittuvat olennaisilta osin yhden jäsenvaltion alueelle ja jos tämän jäsenvaltion tuomioistuimissa ja toimivaltaisissa hallintoviranomaisissa on nostettu kanne ─ ─ komissiolla on oikeus hylätä kantelu, koska asian tutkiminen ei ole riittävän yhteisön edun mukaista, edellyttäen kuitenkin, että erityisesti kansalliset tuomioistuimet voivat riittävällä tavalla turvata kantelijan tai sen jäsenten oikeudet (asia T-114/92, BEMIM, tuomio 24.1.1995, Kok. 1995, s. II-147, 80 ja 86 kohta).

Siitä merkityksestä, jonka komissio voi antaa yleisen poikkeusasetuksen olemassaololle arvioidessaan yhteisön etua, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut seuraavaa:

” ─ ─ tullista vapauttamista koskevan asetuksen olemassaolo, olettaen, että sitä sovelletaan, oli seikka, jonka komissio saattoi ottaa huomioon arvioidessaan yhteisön yleistä etua tutkimuksen tekemisessä.” (edellä mainitussa asiassa Automec II annettu tuomio, 95 kohta).