Kantelun tausta

1. Kantelu koskee ulkomaankorvausta koskevan hakemuksen hylkäämistä. EU:n virkamiehet voivat hakea ulkomaankorvausta korvauksena siitä, että he lähtevät kotimaastaan työskentelemään EU:n toimielimiin. Sovellettava sääntö, joka on henkilöstösääntöjen liitteessä VII, kuuluu seuraavasti:

”Ulkomaankorvaus– – maksetaan

a) virkamiehille:

— jotka eivät ole eivätkä ole koskaan olleet sen valtion kansalaisia, jonka alueella heidän työskentelypaikkakuntansa sijaitsee, ja

— joka ei ole kuusi kuukautta ennen palvelukseen tuloaan päättyneiden viiden vuoden aikana asunut vakituisesti tai harjoittanut pääasiallista ammattitoimintaansa kyseisen valtion Euroopassa sijaitsevalla alueella – –

b) virkamiehiin, jotka ovat tai ovat olleet sen valtion kansalaisia, jonka alueella heidän asemapaikkansa sijaitsee, mutta jotka palvelukseentulopäivään päättyneiden kymmenen vuoden aikana asuivat vakituisesti kyseisen valtion Euroopan alueen ulkopuolella muista syistä kuin valtion tai kansainvälisen järjestön palveluksessa olevien tehtävien hoitamiseksi."

2. Kantelija, joka on Kreikan kansalainen, asui Belgiassa toukokuuhun 1982 asti, jolloin hän muutti Kreikkaan. Joulukuussa 1984 hän muutti takaisin Belgiaan. Heinäkuussa 1989 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (jäljempänä komitea) palkkasi hänet Brysseliin. Hän haki ulkomaankorvausta. Hänen pyyntönsä hylättiin.

3. Kantelija pyysi 3. syyskuuta 1998, että komitean päätöstä olla myöntämättä hänelle ulkomaankorvausta tarkistettaisiin. Hän perusteli pyyntöään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen äskettäisellä tuomiolla [1], jolla oli muutettu ulkomaankorvausta koskevien sääntöjen tulkintaa. Kantelija katsoi, että tämä oikeuskäytännön kehitys merkitsi sitä, että hänelle olisi myönnettävä ulkomaankorvaus. Komitea hylkäsi tämän uuden pyynnön 23. syyskuuta 1998. Kantelija esitti 25.3.2009 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla uuden hakemuksen, jossa hän pyysi ulkomaankorvauksen maksamista. Komitea hylkäsi hänen pyyntönsä 12. toukokuuta 2009 viitaten aiempiin, 23. syyskuuta 1998 ja 27. maaliskuuta 2008 päivättyihin muistioihin. Kantelija teki 5.8.2009 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen. Komitea hylkäsi valituksen 30. marraskuuta 2009. Tämän jälkeen kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Tutkimuksen kohde

4. Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen seuraavasta väitteestä ja väitteestä:

Väite:

Kantelija väitti, että komitea oli väärässä hylätessään hänen pyyntönsä uudesta päätöksestä, jossa otettaisiin huomioon oikeuskäytännön kehitys sen jälkeen, kun alkuperäinen päätös tehtiin vuonna 1990.

Väite:

Kantelija vaati, että komitean olisi tarkasteltava päätöstään uudelleen ja myönnettävä hänelle ulkomaankorvaus tulevaisuutta varten.

5. Oikeusasiamies ilmoitti komitealle myös aloittaneensa oma-aloitteisen tutkimuksen yleisestä kysymyksestä siitä, miten komissio, parlamentti ja neuvosto käsittelevät virkamiesten ja toimihenkilöiden henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla esittämiä pyyntöjä, jotka koskevat päätösten uudelleentarkastelua oikeuskäytännön kehittymisen perusteella [2]. Hän pyysi komiteaa vastaamaan seuraaviin yleisiin kysymyksiin, jotka hän esitti oma-aloitteisessa tutkimuksessaan:

1) Katsooko komitea, että se voi yleisenä periaatteena korvata aiemmin hyväksytyt hallintotoimet varmistaakseen, että se toimii voimassa olevien sääntöjen ja asetusten tulkintaa koskevan kehittyvän oikeuskäytännön mukaisesti?

2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko komitea samaa mieltä siitä, että virkamiehellä tai toimihenkilöllä on oikeus pyytää komiteaa tekemään 90 artiklan 1 kohdan mukaisessa menettelyssä uusi päätös aiemman, lopulliseksi tulleen päätöksen korvaamiseksi, jotta voidaan ottaa huomioon alkuperäisen päätöksen tekemisen jälkeen tapahtunut oikeuskäytännön kehitys?

Tiedustelu

6. Kantelija toimitti kantelunsa oikeusasiamiehelle 21. joulukuuta 2009. Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen 22. maaliskuuta 2010 ja välitti kantelun valiokunnalle, joka lähetti lausuntonsa oikeusasiamiehelle 5. heinäkuuta 2010. Lausunto toimitettiin kantelijalle, joka esitti huomautuksensa 19. heinäkuuta 2010.

7. Oikeusasiamies esitti 18. huhtikuuta 2011 komitealle ehdotuksen sovintoratkaisuksi. Komitea vastasi sovintoratkaisuehdotukseen 31. toukokuuta ja 30. kesäkuuta 2011. Sen vastaus toimitettiin kantelijalle, joka ei esittänyt huomautuksia.

Oikeusasiamiehen analyysi ja päätelmät

A. Komitean vastaukset oma-aloitteisen tutkimuksen OI/4/2010 yleisiin kysymyksiin

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

8. Lausunnossaan komitea totesi, että unionin tuomioistuinten vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan virkamies ei voi jättää noudattamatta henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädettyjä määräaikoja ja että näiden määräaikojen päätyttyä hän ei voi riitauttaa tehtyä päätöstä, ellei ilmene uusia ja olennaisia seikkoja [3]. Komitea totesi, että henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädettyjen valitusten ja valitusten määräaikojen tarkoitus on yleinen järjestys ja että määräajat eivät ole asianosaisten eivätkä tuomioistuimen harkintavallassa. Niillä taataan oikeusvarmuus, syrjinnän tai mielivaltaisen kohtelun välttäminen oikeudenkäytössä ja sellaisten EU:n säädösten kyseenalaistaminen määräämättömäksi ajaksi, joilla on oikeudellisia seurauksia. Komitea totesi, että yhteisöjen tuomioistuin suhtautuu asiaan hyvin suppeasti ja katsoo, että tuomion, jolla toimi kumotaan, oikeusvaikutuksia sovelletaan ainoastaan niihin osapuoliin ja henkilöihin, joita kumottu toimi koskee suoraan, ja että tuomio on uusi tosiseikka ainoastaan näiden henkilöiden osalta [4].

9. Komitea totesi katsovansa, että nimittävän viranomaisen lopullista päätöstä ei voida riitauttaa eikä tarkastella uudelleen ja että muita asioita koskevat myöhemmät tuomiot koskevat vain tulevia tapauksia. Se päätteli näin ollen, ettei ollut olemassa yleistä periaatetta, joka velvoittaisi hallinnon korvaamaan lainvoimaisiksi tulleet hallintotoimet oikeuskäytännön kehityksen huomioon ottamiseksi.

10. Komitea totesi, että vaikka on selvää, että 90 artiklassa määrätyt muutoksenhaun määräajat ovat yleisen järjestyksen mukaisia eikä niitä voida missään tapauksessa käyttää keskustelun aloittamiseen ilman uutta tosiseikkaa, erityiset olosuhteet voivat kuitenkin oikeuttaa sellaisen aiemman hallinnollisen päätöksen uudelleentarkastelua koskevan pyynnön, jota ei ole riitautettu määräajassa. Nimittävä viranomainen ei toisin sanoen voi jättää huomiotta laissa valitusten tekemiselle asetettujen määräaikojen päättymistä, mutta se voi laajaa harkintavaltaansa käyttäen milloin tahansa päättää tarkastella uudelleen pyyntöä ja sen vaikutuksia tulevaisuuteen. Oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen on aina asetettava etusijalle, ja tästä syystä toimien tai niiden vaikutusten taannehtivuutta ei voida missään tapauksessa ottaa huomioon. Lopuksi on todettava, että sitä, että uudelleentarkastelupyyntöä ei ole hyväksytty, ei ole pidettävä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisena, koska hallinnolla ei ole minkäänlaista velvollisuutta tutkia uudelleen aikaisempia päätöksiään, joita ei ole riitautettu sovellettavissa määräajoissa.

Oikeusasiamiehen alustava arvio sovintoratkaisuehdotuksesta [5]

11. Oikeusasiamies myönsi täysin, että päätöksestä, jota ei ole riitautettu laillisuusvalvonnan lakisääteisissä määräajoissa, tulee lopullinen, eli että kyseisen päätöksen "laillisuutta" ei voida riitauttaa.

12. Se, että päätöksen laillisuutta ei voida enää riitauttaa unionin tuomioistuimessa, toisin sanoen se, että asianomainen osapuoli ei voi vaatia päätöksen kumoamista, ei sinänsä merkitse sitä, että hallinto ei voisi milloinkaan päättää korvata kyseistä päätöstä toisella päätöksellä, jota sovelletaan tulevaisuudessa.

13. Oikeusasiamies korosti, että vaikka toimielimillä ei ole oikeudellista velvoitetta tehdä uusia päätöksiä, joilla korvataan nykyiset päätökset, jotta unionin tuomioistuinten kehittyvä oikeuskäytäntö voidaan ottaa huomioon tulevissa tarkoituksissa, niitä ei missään tapauksessa ole oikeudellisesti estetty tekemästä niin. Yhteenvetona voidaan todeta, että niillä on harkintavaltaa [6].

14. Oikeusasiamies totesi esimerkkinä, että henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 12 artiklan 3 kohdan soveltamisen osalta komissio ilmoitti 20.7.2005, että se korvaa koko henkilöstöään koskevat palkkaluokkapäätökset unionin yleisen tuomioistuimen tulevan tuomion perusteella, vaikka henkilöstö ei ehkä olisi valittanut heitä koskevasta päätöksestä. Komissio totesi seuraavaa: "Välttääkseen valitusten ja valitusten lisääntymisen nimittävä viranomainen on päättänyt ulottaa [ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen] mahdollisen tulevan tuomion vaikutukset kaikkiin asianomaisiin kollegoihin riippumatta siitä, ovatko he riitauttaneet heidän palkkaluokkansa tekemällä valituksen [henkilöstösääntöjen] 90 artiklan 2 kohdan mukaisesti ja/tai valittamalla [ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen]"[7]. Neuvosto omaksui samanlaisen kannan [8].

15. Lisäesimerkkinä voidaan mainita, että ulkomaankorvauksen myöntämistä koskevassa asiassa komissio päätti korvata aiemman päätöksen toisella päätöksellä, joka tehtiin lähes neljä vuotta alkuperäisen päätöksen tekemisen jälkeen [9].

16. Harkintavallan olemassaolo voi merkitä sitä, että hallinto voi myös päättää olla korvaamatta hallinnollista päätöstä toisella tällaisella päätöksellä. Oikeusasiamies ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että tämän harkintavallan käyttöön voivat vaikuttaa erilaiset näkökohdat, kuten perusoikeuksien kunnioittamiseen, oikeudenmukaisuuteen, vakaisiin henkilöstösuhteisiin ja toimielimen rahoitusvakauteen liittyvät näkökohdat. Jos toimielin päättää korvata olemassa olevan päätöksen uudella päätöksellä, se voi harkintansa mukaan päättää, että uusi päätös tulee voimaan vasta, kun se tulee voimaan. Toimielimellä ei ole velvollisuutta antaa uudelle päätökselle taannehtivaa vaikutusta.

17. Oikeusasiamies oli tyytyväinen komitean lausuntoon, jonka mukaan se voi laajaa harkintavaltaansa käyttäen periaatteessa milloin tahansa päättää tarkastella pyyntöä uudelleen. Oikeusasiamies katsoi, että hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti komitean olisi näin laajaa harkintavaltaa käyttäessään otettava huomioon kaikki merkitykselliset tekijät, mukaan lukien sen intressi toimielimenä tehdä kaikki kohtuulliset päätelmät unionin tuomioistuimen tuomioista [10].

B. Väite, joka koskee uuden päätöksen tekemistä koskevan pyynnön virheellistä hylkäämistä

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

18. Oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa komitea korosti, että kantelu koski nimittävän viranomaisen kieltäytymistä "avata" asia uudelleen eikä kieltäytymistä myöntämästä kantelijalle ulkomaankorvausta. Käsiteltävänä olevassa asiassa komission toimi, jonka unionin yleinen tuomioistuin kumosi asiassa T-72/94, Diamantaras, ei koskenut kantelijaa suoraan. Näin ollen kyseinen tapaus ei muodostanut uutta ja olennaista seikkaa, joka oikeuttaisi valituksen tekijän valituksen tekemiselle asetetun määräajan uudelleenaloittamisen. Näin ollen komitean tekemä päätös kantelijan ulkomaankorvauksesta oli lopullinen.

Oikeusasiamiehen alustava arvio sovintoratkaisuehdotuksesta

19. Oikeusasiamies katsoi, että jos hallinnollisesta päätöksestä tehdään 90 artiklan 2 kohdan [11] mukainen valitus ja valitus hylätään, hallinnollisesta päätöksestä tulee lopullinen, jos sitä ei riitauteta tuomioistuimessa lakisääteisessä määräajassa. Se, että alkuperäistä päätöstä ei voida kumota, ei kuitenkaan tarkoita, ettei komitea voisi päättää tehdä uutta päätöstä, joka korvaisi alkuperäisen päätöksen ja tulisi voimaan vasta tulevaisuudessa.

20. Oikeusasiamies totesi, että komitea perusteli kieltäytymistään tutkimasta uudelleen kantelijan tapausta sillä, että a) komission toimi, jonka unionin yleinen tuomioistuin kumosi asiassa T-72/94 Diamantaras, ei koskenut kantelijaa suoraan ja että b) kyseisen tapauksen tosiseikat eivät merkinneet hänelle uutta olennaista seikkaa. Oikeusasiamies korosti kuitenkin, että hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti toimielimen olisi tehtävä kaikki kohtuulliset päätelmät unionin tuomioistuimen tuomioista. Komitea voisi käyttää harkintavaltaansa ja päättää tutkia kantelijan tapauksen uudelleen.

C. Vaatimus ulkomaankorvauksen myöntämisestä

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

21. Kantelija huomautti, että ulkomaankorvaus maksetaan virkamiehille, jotka kuusi kuukautta ennen EU:n toimielimen palvelukseen tuloa päättyneiden viiden vuoden aikana eivät asuneet vakituisesti tai harjoittaneet pääasiallista ammattiaan siinä jäsenvaltiossa, jossa toimielin sijaitsee. Hän lisäsi, että viiteajanjakson aikana hän oli asunut Kreikassa 12 kuukautta. Kantelija väitti, että asiassa T-72/94, Diamantaras [12], hänelle olisi myönnettävä ulkomaankorvaus. Kantelijan mukaan komitean päätös perustuu väärään viiteajanjaksoon, eivätkä sen perustelut ole selkeitä. Komitea esitti alkuperäisessä päätöksessään, että hän oli naimisissa Belgian kansalaisen kanssa ja että hänellä oli vuonna 1987 Belgiassa syntynyt lapsi. Valituksen tekijä väitti, että nämä eivät olleet merkityksellisiä tosiseikkoja.

22. Oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa komitea selitti, että kantelijan pyyntö perustuu tulkintaan, jonka yhteisöjen tuomioistuin antoi vuonna 1995 henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevasta 4 artiklasta. Kyseisen tuomion antamisen jälkeen komitea korjasi suppeaa tulkintaansa 4 artiklasta. Komitea totesi lopuksi, että se ei katsonut, että mainitut olosuhteet oikeuttaisivat kantelijan asiakirja-aineiston uudelleentarkastelun oikeuskäytännön kehityksen perusteella.

23. Huomautuksissaan kantelija selitti, että hänen aikomuksenaan oli pyytää komiteaa tutkimaan hänen tilannettaan oikeudenmukaisuusperiaatteen perusteella. Hän viittasi siihen, että vaikka komitea myöntää, että yhteisöjen tuomioistuimen asiassa T-72/94, Diamantaras, antaman tuomion johdosta se korjasi suppeaa tulkintaansa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevasta 4 artiklasta, se kieltäytyy edelleen tarkastelemasta uudelleen hänen tapaustaan.

Oikeusasiamiehen alustava arvio sovintoratkaisuehdotuksesta

24. Oikeusasiamies tutki huolellisesti kantelijan tapauksen ja asian T-72/94 Diamantaras. Tämän tarkastelun perusteella hän katsoi, että voidaan väittää, että koska valittaja ei asunut Belgiassa koko työhönottoaan edeltäneen viiteajanjakson aikana, hän kuuluu niiden henkilöiden ryhmään, jotka saavat ulkomaankorvausta.

25. Oikeusasiamies totesi edellä [13], että koska sen päätös ulkomaankorvauksen epäämisestä tässä tapauksessa on tullut lopulliseksi, komitealla ei ole oikeudellista velvollisuutta tarkastella kyseistä päätöstä uudelleen.

26. Oikeusasiamies katsoi myös, että toimielimen taloudelliset edut saattaisivat olla epävakaat, jos kantelija tai muut vastaavassa tilanteessa olevat henkilöt vaatisivat ja saisivat ulkomaankorvausta palvelukseenottopäivästä alkaen.

27. Vaikka komitean kannan eli sen, että kantelijan väitettä ei hyväksytä, laillisuudesta ei ole epäilystäkään, kannan kohtuullisuus voitaisiin kuitenkin kyseenalaistaa ainakin ulkomaankorvauksen myöntämisen osalta ex nunc [14].

28. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies totesi alustavasti, että komitean olisi harkittava harkintavaltansa käyttämistä tässä tapauksessa päättääkseen, olisiko oikeudenmukaista myöntää kantelijalle ulkomaankorvaus. Tämän vuoksi hän teki seuraavan ehdotuksen sovintoratkaisuksi Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti:

"Ottaen huomioon oikeusasiamiehen havainnot talous- ja sosiaalikomitea voisi harkita harkintavaltansa käyttämistä päättääkseen, olisiko oikeudenmukaista myöntää kantelijalle ulkomaankorvaus."

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut sovintoratkaisuehdotuksen jälkeen

29. Vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen komitea totesi, että asiassa T-72/94, Diamantaras, annettua tuomiota olisi tarkasteltava yhteisöjen tuomioistuimen laajemman vakiintuneen oikeuskäytännön valossa. Yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti todennut, että "ulkomaankorvauksen tarkoituksena on korvata virkamiehille ylimääräiset kustannukset ja haitat, joita aiheutuu siitä, että he aloittavat työskentelyn yhteisöjen palveluksessa, jos heidän on näin ollen täytynyt vaihtaa asuinpaikkaa ja muuttaa asemamaahan ja sopeutua uuteen ympäristöön"[15]. Ulkomaankomennuksen käsite riippuu näin ollen myös virkamiehen henkilökohtaisesta asemasta eli siitä, missä määrin hän on integroitunut uuteen ympäristöönsä.

30. Valiokunta totesi, että oikeusasiamiehen ehdotuksessa viitattiin äskettäin asiassa F-28/10, Mioni vastaan komissio, annettuun tuomioon [16], jossa virkamiestuomioistuin katsoi, että ulkomaankorvauksen tavoitteen perusteella komissio päätti perustellusti keskeyttää ulkomaankorvauksen maksamisen Ranskan kansalaiselle, joka oli asunut suurimman osan elämästään Belgiassa mutta joka oli viiden vuoden viiteajanjakson aikana viettänyt 15 kuukautta ulkomailla. Kyseisessä asiassa virkamiestuomioistuin totesi, että viiden vuoden tai jopa 17 vuoden ajanjakso, jos tarkastellaan asuinpaikkaa ennen viiteajanjaksoa, ei riitä siihen, että hakija menettää kotoutumisasteensa maassa, jossa hän vietti lapsuutensa, jossa hän oli koulutettu ja jossa hänellä oli ensimmäiset yhteydet työmarkkinoihin. Hänen kotoutumisasteensa Belgiassa, jossa hakija oli asunut kuuden vuoden iästä lähtien, saattoi olla vain erittäin korkea [17].

31. Kantelijan toimittamien tietojen mukaan hän oli ennen työskentelyä komiteassa asunut Belgiassa vähintään 22 vuotta, saanut koulutusta belgialaisista kouluista ja työskennellyt Belgiassa useita vuosia. Kaikki nämä seikat vahvistavat hänen erittäin korkean kotoutumisasteensa Belgiassa, mitä ei voitu menettää, koska hän oli viettänyt ulkomailla kahdeksan kuukautta viiden vuoden viiteajanjakson aikana tai, jos tarkastellaan viiteajanjaksoa edeltävää aikaa, 26 kuukautta ulkomailla yli 22 vuoden Belgiassa oleskelun jälkeen.

32. Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksiä, joilla luodaan taloudellisia etuja, olisi tulkittava suppeasti [18]. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun toimielimen on käytettävä harkintavaltaansa harkitakseen korvauksen myöntämistä sovintoratkaisuna riita-asiassa sen jälkeen, kun on tehty lopullinen hallinnollinen päätös, jolla kyseinen korvaus on evätty. Komitea totesi myös, että kantelija on jo saanut ulkomaalaisen oleskelukorvauksen, jonka tarkoituksena on kompensoida haittoja, joita virkamiehille aiheutuu heidän ulkomaalaisasemastaan. Tätä taustaa vasten komitea piti oikeudenmukaisena, että kantelija saisi edelleen vain ulkomaankorvauksensa.

Oikeusasiamiehen arvio sovintoratkaisuehdotuksen jälkeen

33. Oikeusasiamies on tyytyväinen siihen, että valiokunta suhtautui myönteisesti hänen sovintoratkaisua koskevaan ehdotukseensa. Komitea tarkasteli uudelleen kantelijan oikeutta ulkomaankorvaukseen. Se tarkasteli uudelleen asian tosiseikkoja ja teki valituksen tekijää koskevan päätöksen. Näin ollen komitea käytti harkintavaltaansa tarkastellessaan kantelijan tapausta, vaikka sen alkuperäisestä päätöksestä oli tullut lopullinen.

34. Tarkastelun jälkeen komitea totesi, että kantelijalla ei ollut oikeutta ulkomaankorvaukseen. Komitea otti asianmukaisesti huomioon ulkomaankorvausta koskevan oikeuskäytännön. Oikeusasiamies katsoo, että komitean syyt kieltäytyä myöntämästä kantelijalle ulkomaankorvausta vaikuttavat kohtuullisilta. Hän toteaa lisäksi, että kantelija ei kiistänyt näitä syitä.

35. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja.

C. Päätelmät

Oikeusasiamies tekee kantelua koskevan tutkimuksensa perusteella seuraavan päätelmän:

Lisätutkimukset eivät ole perusteltuja.

Valituksen tekijälle ja komitealle ilmoitetaan tästä päätöksestä.

 

P. Nikiforos Diamandouros

Tehty Strasbourgissa 29 päivänä marraskuuta 2011.

---

[1] Asia T-72/94, Diamantaras v. komissio, Kok. H. 1995, s. I-A-285, II-865.

[2] Ks. oma-aloitteinen tutkimus OI/4/2010/ELB.

[3] Asia 231/84, Valentini v. komissio, Kok. 1985, s. 3027, ja asia T-58/89, Williams v. tilintarkastustuomioistuin, Kok. 1991, s. II-77.

[4] Asia 125/87, Brown v. yhteisöjen tuomioistuin, Kok. 1988, s. 1619.

[5] Oikeusasiamies esittelee tässä valiokunnalle analyysin, jonka hän esitti sovintoratkaisuehdotuksessaan. Hänen päätöksessään oma-aloitteisesta tutkimuksesta OI/4/2010/ELB tehdään perusteellinen analyysi.

[6] Ks. oikeusasiamiehen päätös kantelusta 1953/2008/MF.

[7] Hallinnollinen ilmoitus nro 59-2005, 20.7.2005.

[8] Neuvoston pääsihteeristön muistio nro 83-05, 18. toukokuuta 2005.

[9] Ks. virkamiestuomioistuimen tuomio 15.3.2011 asiassa F-28/10, Gaëtan Barthélémy Maxence Mioni v. komissio, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 10 kohta.

[10] Perusteellinen analyysi kyseisistä kysymyksistä löytyy oikeusasiamiehen päätöksestä, joka koskee hänen oma-aloitteista tutkimustaan OI/4/2010/ELB.

[11] Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: "Henkilö, johon näitä henkilöstösääntöjä sovelletaan, voi tehdä nimittävälle viranomaiselle valituksen hänelle vastaisesta toimesta joko silloin, kun kyseinen viranomainen on tehnyt päätöksen tai kun se ei ole toteuttanut henkilöstösäännöissä määrättyä toimenpidettä."

[12] Edellä mainittu asia T-72/94, Diamantaras v. komissio. Lain 48 §:n ranskankielisessä versiossa todetaan seuraavaa: ”[L] a raison d'être de l'indemnité de dépaysement est de compenser les charges et désavantages particuliers résultant de l'exercice permanent de fonctions dans un pays avec lequel le fonctionnaire n'a pas établi de liens durables avant son entrée en fonctions. Toute interprétation qui exclurait du bénéfice de ladite indemnité le fonctionnaire qui n'a eu dans ce pays sa résidence habituelle ou n'y a exercé son activité professionnelle principale que pendant une partie de la période de référence de cinq ans expirant six mois avant l'entrée en fonctions méconnaîtrait donc la raison d'être de l'indemnité de dépaysement telle qu'elle a été déterminée par la jurisprudence. ” Une absence sporadique et de brève durée du pays d'affectation ne saurait nécessairement être considérée comme suffisante pour faire perdre à la résidence du fonctionnaire dans l'État d'affectation son caractère habituel.”

[13] Ks. 19-20 kohta.

[14] Toisin sanoen päätös tulee voimaan heti, kun se tulee voimaan.

[15] Asia C-7/06/ P, Salvador Garcia v. komissio, tuomio 13.12.2007 (Kok., s. I-10265, 43 kohta).

[16] Edellä mainittu asia F-28/10, Mioni v. komissio.

[17] Asia F-28/10, Mioni v. komissio, mainittu edellä, 36 kohta.

[18] Asia F-145/07, Bosman v. neuvosto, tuomio 25.11.2008, 32 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.