Asia koski pyyntöä saada tutustua Euroopan unionin turvapaikkaviraston (EUAA) hallussa oleviin asiakirjoihin, jotka koskevat ilman huoltajaa olevia alaikäisiä koskevia edellytyksiä EU:n rahoittamissa pakolaislaitoksissa Kreikassa. EUAA yksilöi 53 asiakirjaa pyynnön soveltamisalaan kuuluviksi ja antoi osittaisen oikeuden tutustua niihin kaikkiin. Kieltäytyessään antamasta oikeutta tutustua asiakirjoihin kokonaisuudessaan EUAA vetosi useisiin asiakirjoihin tutustumisoikeutta koskeviin poikkeuksiin, jotka perustuivat yksityisyyden ja yksilön koskemattomuuden suojaan, sen päätöksentekoprosessiin ja yleiseen turvallisuuteen liittyvään yleiseen etuun. EUAA väitti erityisesti, että pyydetyt asiakirjat sisältävät arkaluonteisia tietoja tietyissä tiloissa oleskelevista henkilöistä ja kansallisten viranomaisten luottamuksellisesti toimittamia alustavia tietoja näiden tilojen tilanteesta. Viimeksi mainittujen tietojen paljastaminen voisi heikentää näiden viranomaisten luottamusta EUAA:han ja siten EUAA:n päätöksentekoprosesseihin ja yleiseen turvallisuuteen.

Tyytymättömänä tähän vastaukseen ja sovellettuihin poistoihin kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Oikeusasiamiehen tutkimusryhmä tarkasti pyydettyjen asiakirjojen muokkaamattomat versiot ja keskusteli sovelletuista poistoista EUAA:n edustajien kanssa. Tämän perusteella oikeusasiamies hyväksyi turvapaikkaviraston perustelut, jotka koskivat tarvetta suojella erityisissä tiloissa oleskelevien erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden yksityisyyttä ja koskemattomuutta. Hän myönsi myös, että turvapaikkavirastolla on laaja harkintavalta yleistä turvallisuutta koskevan poikkeuksen soveltamisessa, mikä voisi vaikuttaa haitallisesti, jos turvapaikkavirasto paljastaisi luottamuksellisesti kansallisten viranomaisten jakamia tietoja, mikä estäisi niitä tekemästä tiivistä yhteistyötä turvapaikkaviraston ja sen lähetetyn henkilöstön kanssa. Kun lisäksi otetaan huomioon kansallisten viranomaisten avuksi lähetetyn EUAA:n henkilöstön arkaluonteiset työolot, oikeusasiamies katsoi, että EUAA voisi kohtuudella pyrkiä suojaamaan henkilöstönsä huomautuksia, jotka liittyvät erityisiin tiloihin, EUAA:n päätöksentekoprosessin suojaamista koskevan poikkeuksen perusteella.

Oikeusasiamies ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut kaikista turvapaikkaviraston perusteluista, jotka koskivat sovellettuja poistoja ja niiden johdonmukaisuutta. Koska turvapaikkavirasto oli kuitenkin jo myöntänyt pyydetyille asiakirjoille laajan osittaisen tutustumisoikeuden, oikeusasiamies katsoi, että kantelua koskevat lisätutkimukset eivät olleet perusteltuja. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn ja esitti yhden parannusehdotuksen.

 

Asia koski pyyntöä saada tutustua Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) tekoälyvälineisiin liittyviin ”mallikortteihin”. Mallikortit sisältävät tietoja tekoälyvälineiden käyttötarkoituksesta ja niiden arvioinneista. Europol yksilöi neljä asiakirjaa, jotka kuuluvat pyynnön soveltamisalaan. Se epäsi oikeuden tutustua kolmeen asiakirjaan kokonaisuudessaan ja antoi oikeuden tutustua osaan jäljelle jäävästä asiakirjasta. Näin tehdessään Europol vetosi tarpeeseen suojella yleistä turvallisuutta koskevaa yleistä etua.

Oikeusasiamiehen tutkimusryhmä tarkasti riidanalaiset asiakirjat ja tapasi Europolin edustajia. Tämän perusteella ja ottaen huomioon EU:n toimielimillä ja virastoilla olevan laajan harkintavallan, kun ne katsovat, että yleinen turvallisuus on vaarassa, oikeusasiamies katsoi, että Europolin päätös evätä (täydellinen) yleisön oikeus tutustua asiakirjoihin ei ollut ilmeisen virheellinen. Koska kyseessä olevaa yleistä etua ei voida korvata muulla tärkeämmäksi katsotulla yleisellä edulla, oikeusasiamies päätti tutkimuksen todeten, ettei hallinnollista epäkohtaa ollut.

Oikeusasiamies katsoi kuitenkin, että Europolin kantelijalle antamat selitykset siitä, miksi (täysi) oikeus tutustua näihin asiakirjoihin oli evättävä, olisivat voineet olla täsmällisempiä, ja viittasi aiempaan ehdotukseensa parannuksista tältä osin. 

 

Kantelija pyysi Euroopan komissiolta oikeutta tutustua asiakirjoihin, jotka koskivat sen Unkarin hallituksen kanssa käymiä keskusteluja oikeuslaitoksen riippumattomuudesta Unkarin tukikelpoisuutta koskevan komission arvioinnin yhteydessä. Kuultuaan Unkarin viranomaisia komissio epäsi oikeuden tutustua joihinkin asiakirjoihin vedoten kahteen poikkeukseen, joista säädetään yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin koskevassa EU:n lainsäädännössä. Tarkemmin sanottuna komissio väitti, että ilmoittaminen vaarantaisi sen tutkimuksen tarkoituksen, joka koskee Unkarin tukikelpoisuutta koheesiorahastoihin, ja sen päätöksentekoprosessin. Kantelija pyysi komissiota tarkistamaan päätöstään (niin kutsutulla uudistetulla pyynnöllä). Kun komissio ei vastannut asetetussa määräajassa, kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen, joka koski komission implisiittistä kieltäytymistä antamasta pyydettyjä asiakirjoja yleisön tutustuttavaksi. Oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana komissio teki vahvistavan päätöksensä. Se piti voimassa päätöksensä evätä oikeus tutustua asiakirjoihin, mutta vetosi lisäpoikkeukseen väittäen, että Euroopan parlamentti oli tällä välin pannut vireille asiaa koskevan tuomioistuinmenettelyn ja että tietojen ilmaiseminen voisi heikentää käynnissä olevia menettelyjä.

Oikeusasiamiehen tarkastus osoitti, että pyydetyt asiakirjat sisältävät Unkarin itsearvioinnin, komission Unkarin viranomaisille lähettämät viralliset kyselylomakkeet ja asianomaisten Unkarin viranomaisten viralliset vastaukset näihin kysymyksiin. Pyydetyt asiakirjat muodostavat siten perustan komission päätökselle, jota vastaan parlamentti aloitti tuomioistuinmenettelyn. Niitä ei ole laadittu tiettyä tuomioistuinmenettelyä varten, eivätkä ne sisällä sisäisiä oikeudellisia kantoja riidanalaisista kysymyksistä kaikkialla.

Oikeusasiamies katsoi, että komissio ei ollut osoittanut riittävällä tavalla, miten asiakirjojen luovuttaminen voisi vahingoittaa kyseessä olevaa tuomioistuinmenettelyä. Oikeusasiamies ei myöskään ollut vakuuttunut komission väitteestä, jonka mukaan tietojen ilmaiseminen voisi heikentää sen tutkimusta. Lisäksi oikeusasiamies korosti, että on tärkeää tiedottaa yleisölle komission ja Unkarin viranomaisten toimista EU:n taloudellisten etujen suojaamiseksi ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen varmistamiseksi. Näin ollen oikeusasiamies katsoi, että komission kieltäytyminen antamasta pyydettyjä asiakirjoja laajasti yleisön tutustuttavaksi oli hallinnollinen epäkohta, ja suositteli, että komissio harkitsisi uudelleen kantaansa asiakirjoihin tutustumista koskevaan pyyntöön.

Komissio vahvisti vastauksessaan kantansa, jonka mukaan pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen heikentäisi parlamentin vireille paneman tuomioistuinmenettelyn ja sen tutkimuksen tyyneyttä siltä osin kuin on kyse Unkarin tukikelpoisuudesta koheesiorahastoihin. Oikeusasiamies totesi kuitenkin, että komissio ei antanut vakuuttavia selityksiä siitä, miksi näitä asiakirjoja ei voitu antaa laajemmin tutustuttavaksi. Näin ollen oikeusasiamies vahvisti hallinnollisen epäkohdan ja päätti asian käsittelyn.

Asia koski pyyntöä saada tutustua perusteltuun lausuntoon, jonka Euroopan komissio lähetti Belgialle väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevan direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevan rikkomusmenettelyn yhteydessä.

Komissio epäsi oikeuden tutustua asiakirjaan, joka on osa käynnissä olevan rikkomusmenettelyn asiakirja-aineistoa. Näin tehdessään komissio nojautui yleiseen salassapito-olettamaan, joka perustui tarpeeseen suojella meneillään olevan tutkimuksen tarkoitusta. Tyytymättömänä tähän tulokseen kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Vaikka oikeusasiamies katsoi, että väärinkäytösten paljastajien asianmukainen suojelu on olennaisen tärkeää, hän totesi riidanalaisen asiakirjan tarkastuksen perusteella, että komissiolla oli oikeus vedota yleiseen olettamaan tietojen ilmaisematta jättämisestä evätäkseen oikeuden tutustua asiakirjaan. Näin ollen hän päätti asian käsittelyn.

Asia koski Euroopan unionin kyberturvallisuusviraston (ENISA) kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjoja, jotka liittyvät Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimukseen sen henkilöstön jäsenen väärinkäytöksistä. Kieltäytyessään antamasta tietoja ENISA vetosi asiakirjoihin tutustumista koskevan unionin lainsäädännön mukaiseen poikkeukseen ja väitti, että tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi tarvetta suojella asiakirjoissa mainittujen henkilöiden, myös OLAFin tutkimuksen kohteena olevan henkilön, yksityisyyttä ja koskemattomuutta.

Oikeusasiamies totesi, että kantelija ei ollut osoittanut tarvetta luovuttaa henkilötietoja yleisen edun vuoksi, kuten EU:n tietosuojalainsäädännössä edellytetään. ENISA oli siis perustellusti kieltäytynyt luovuttamasta riidanalaisiin asiakirjoihin sisältyviä henkilötietoja. ENISAn esittämien väitteiden perusteella oikeusasiamies ei kuitenkaan ollut vakuuttunut siitä, että riidanalaiset asiakirjat olivat kokonaisuudessaan henkilötietoja. Siksi hän ehdotti, että ENISA harkitsisi uudelleen kantaansa, jonka mukaan asiakirjoihin tutustumista koskeva oikeus olisi evättävä kokonaisuudessaan.

Vastauksena tähän ENISA arvioi riidanalaisia asiakirjoja uudelleen. Tämän perusteella se pysyi kannassaan, jonka mukaan asiakirjat sisältävät henkilötietoja koko ajan, joten yleisön oikeutta tutustua niihin ei voitu myöntää. ENISAn tuossa vaiheessa toimittamien lisätietojen perusteella oikeusasiamies myönsi, että asiakirjojen voitiin kohtuudella katsoa olevan henkilötietoja kokonaisuudessaan. Näin ollen hän päätti tutkimuksensa todeten, että ENISA oli hyväksynyt ratkaisuehdotuksen. Oikeusasiamies ehdotti kuitenkin, että ENISAn olisi hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti toimitettava pyynnön esittäjälle luettelo asiakirjoista, jotka se yksilöi käsitellessään pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin.