Tapaus koski Euroopan komission päätöstä katsoa tukeen oikeuttamattomiksi tietyt kustannukset, jotka oli ilmoittanut kansalaisjärjestö, joka osallistui EU:n rahoittamaan hankkeeseen, jonka tavoitteena oli torjua romaneihin kohdistuvaa rasismia. Kantelija väitti, että komissio ei ollut tutkinut näyttöä asianmukaisesti ennen kuin se oli todennut, että kustannukset eivät olleet tukikelpoisia.

Oikeusasiamies tutki asiaa ja totesi, ettei komissio ollut syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan.

Osa muuttoliiketyöryhmään osallistuneista oikeusasiamiehistä ilmaisi 19.–20. kesäkuuta 2017 pidetyssä Euroopan oikeusasiamiesten verkoston konferenssissa huolensa perheenyhdistämisdirektiivin [1], jäljempänä ’direktiivi’, 12 artiklan 1 kohdan kolmanteen alakohtaan sisältyvän erityisen poikkeuksen käytännön soveltamisesta.

Jäsenvaltiot voivat erityisesti päättää olla soveltamatta poikkeusta vaatimuksista [2], jotka koskevat oikeutta perheenyhdistämiseen [3], jos perheenyhdistämistä koskeva hakemus tehdään sen jälkeen, kun pakolaisaseman myöntämisestä on kulunut kolme kuukautta [4].

Työryhmän keskustelun jälkeen Belgian liittovaltion oikeusasiamiehen yksiköt selvensivät 18 päivänä lokakuuta 2017 lähettämässään sähköpostiviestissä, että Belgian lainsäädännössä ylitetään direktiivissä säädetty kolmen kuukauden vähimmäisaika [5] ja sovelletaan 12 kuukauden määräaikaa poikkeuksen soveltamiselle.

Belgian liittovaltion oikeusasiamies totesi kuitenkin saamistaan kanteluista, että Belgiassa olevien pakolaisten perheenjäsenillä voi olla käytännön vaikeuksia estää heitä jättämästä hakemustaan 12 kuukauden kuluessa pakolaisaseman myöntämisestä perheenkokoajalle. Nämä ongelmat ratkaistiin alun perin vuonna 2015 ^[6]. Tämän seurauksena pakolaisten perheenjäsenet voivat jättää hakemuksensa suoraan, jos he toimittavat todisteen henkilöllisyydestään, täyttävät viisumihakemuslomakkeen ja lopulta maksavat viisumimaksut (heidän tiedostonsa voidaan täyttää myöhemmin).

Belgian liittovaltion oikeusasiamiehen mukaan konsuliedustustoilla oli kuitenkin edelleen joitakin vaikeuksia, jotka johtuivat esimerkiksi seuraavista seikoista:

(1) konsuliedustustot eivät aina mainitse asiaankuuluvia tietoja verkkosivuillaan tai pakolaisia koskevissa liiteasiakirjoissaan.

(2) He eivät aina aktiivisesti ilmoita konsuliedustustoihin yhteyttä ottaville pakolaisten perheenjäsenille, että he voivat jättää hakemuksensa suoraan.

(3) Viisuminhakijat kokevat joskus pitkiä viivästyksiä ajan saamisessa suurlähetystöön (hallinnollisten valmiuksien puutteen vuoksi, mikä johtaa vakaviin organisatorisiin rajoitteisiin).

(4) suotuisien sääntöjen täytäntöönpano riippuu siitä, onko suurlähetystö tietoinen näistä säännöistä ja organisatorisista rajoitteista.

(5) Sellaisten tilanteiden korjaaminen, joissa määräajan umpeutuminen johtuu suurlähetystön toiminnasta (tai toimimattomuudesta), on vaikeaa, koska ulkoministeriöllä ja maahanmuuttovirastolla on asiasta ristiriitaisia näkemyksiä.

Näiden ongelmien ratkaisemiseksi Belgian liittovaltion oikeusasiamies halusi kysyä komissiolta direktiivin mahdollisesta suotuisammasta tulkinnasta.

Kysely

Euroopan oikeusasiamiehen komissiolle toimittamassa kyselyssä toimielimeltä kysyttiin, voisiko se vahvistaa, että sen (suotuisa) tulkinta kolmen kuukauden määräajasta (josta säädetään direktiivin 2003/86/EY 12 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa) sellaisena kuin se on esitetty komission vuonna 2014 antamassa tiedonannossa [7], jossa annetaan jäsenvaltioille ohjeita direktiivin soveltamisesta [8], on edelleen voimassa, kun otetaan huomioon pakolaiskriisin paheneminen vuodesta 2014 lähtien ja se, että suhteellisen pieni osa turvapaikanhakijoista näyttää saaneen pakolaisaseman jäsenvaltioissa tähän mennessä.

Komission vastaus

Komissio vastasi kyselyyn 20.12.2017.

Komissio vahvisti, että sen vuonna 2014 antamassa tiedonannossa direktiivin soveltamista koskevista ohjeista esitettyä toteamusta sovelletaan edelleen. Se siteerasi laajasti tiedonannon 6.1.3 kohtaa.

Komissio lisäsi, että toukokuussa 2015 antamassaan Euroopan muuttoliikeagendassa [9] se korosti, että vastauksena muuttoliikekriisin inhimillisiin tragedioihin jäsenvaltioiden olisi käytettävä muita suojelun tarpeessa olevien henkilöiden käytettävissä olevia laillisia keinoja rinnakkain uudelleensijoittamisen kanssa. Näitä ovat muun muassa ”yksityinen/valtiosta riippumaton tuki ja humanitaariset luvat sekä perheenyhdistämistä koskevat lausekkeet”. Komissio päätteli, että edellä mainittu lausuma osoittaa, että komission kanta pakolaisten perheenyhdistämiseen ei ole muuttunut pakolaiskriisin pahenemisen seurauksena.

Lopuksi komissio viittasi äskettäisestä Euroopan muuttoliikeverkoston (EMV) tutkimuksesta laadittuun kertomukseen, jossa esitetään yleiskatsaus eri jäsenvaltioiden tilanteesta siltä osin kuin on kyse pakolaisten perheenyhdistämisen helpottamista koskevien hakemusten jättämisen määräajasta [10]. 

Komission vastaus lähetettiin Belgian liittovaltion oikeusasiamiehelle 9. tammikuuta 2018.

Palaute

Belgian liittovaltion oikeusasiamies ei esittänyt huomautuksia komission vastauksesta.

Päättämismenettely

Kun otetaan huomioon vastauksen sisältö (eli se, että komissio vahvisti vuoden 2014 tiedonannossaan esittämänsä lausuman) ja se, että Belgian liittovaltion oikeusasiamies ei esittänyt huomautuksia, pääteltiin, että kyselyssä esiin tuotu kysymys oli käsitelty asianmukaisesti.

[1] Neuvoston direktiivi 2003/86/EY, annettu 22 päivänä syyskuuta 2003, oikeudesta perheenyhdistämiseen (EUVL L 251, 3.10.2003, s. 12).

[2] Nämä vaatimukset ovat seuraavat: i) sopiva majoitus perheelle, ii) sairausvakuutus ja iii) riittävät vakaat ja säännölliset varat.

[3] Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan asian kannalta merkityksellinen osa kuuluu seuraavasti: ”Poiketen siitä, mitä 7 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot eivät saa vaatia pakolaista ja/tai hänen perheenjäseniään toimittamaan 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja perheenjäseniä koskevien hakemusten osalta todisteita siitä, että pakolainen täyttää 7 artiklassa säädetyt vaatimukset.”

[4] Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan asian kannalta merkityksellinen osa kuuluu seuraavasti: ”Jäsenvaltiot voivat vaatia pakolaista täyttämään 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset, jos perheenyhdistämistä koskevaa hakemusta ei jätetä kolmen kuukauden kuluessa pakolaisaseman myöntämisestä”(kursivointi tässä).

[5] Ulkomaalaisten maahantulosta, oleskelusta, asettautumisesta ja maastapoistamisesta 15.12.1980 annetun lain (Belgia) 10 §:n 2 momentin viides luetelmakohta.

[6] Belgian oikeusasiamies luetteli seuraavat käytännön epäjohdonmukaisuudet, joihin ulkoasiainministeriö ja maahanmuuttovirasto puuttuivat vuonna 2015: (1) Belgian suurlähetystöt edellyttävät, että hakijat laillistavat kaikki asiakirjansa ennen perheenyhdistämisen hakemista, mikä vie aikaa. (2) Belgian oikeusasiamies on havainnut, että perheenjäsenillä on ollut vakavia vaikeuksia saada kaikki suurlähetystön hakemuksen rekisteröimiseksi vaatimat lisäasiakirjat.

[7] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86/EY soveltamisohjeista, COM(2014) 210 final.

[8] COM(2014) 210, 6.1.3 kohta: ”Jäsenvaltiot voivat 12 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla vaatia pakolaista täyttämään 7 artiklan 1 kohdan edellytykset, jos perheenyhdistämistä koskevaa hakemusta ei ole jätetty kolmen kuukauden kuluessa pakolaisaseman myöntämisestä. Pakolaiset kohtaavat usein käytännön vaikeuksia tässä ajassa, ja ne voivat muodostaa käytännön esteen perheenyhdistämiselle. Sen vuoksi komissio pitää tarkoituksenmukaisimpana ratkaisuna sitä, että useimmat jäsenvaltiot eivät sovella tätä rajoitusta.

Jos jäsenvaltiot kuitenkin päättävät soveltaa tätä säännöstä, komission mielestä niiden olisi otettava huomioon objektiiviset käytännön esteet, joita hakija kohtaa, yhtenä tekijänä arvioidessaan yksittäistä hakemusta. Vaikka jäsenvaltiot voivat 11 artiklan ja 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vapaasti päättää, jättääkö hakemuksen joko perheenkokoaja vai perheenjäsen, pakolaisten ja heidän perheenjäsentensä erityistilanne voi tehdä tämän erityisen vaikeaksi tai mahdottomaksi.

Sen vuoksi komissio katsoo, että jäsenvaltioiden olisi erityisesti määräaikaa soveltaessaan annettava perheenkokoajalle mahdollisuus jättää hakemus jäsenvaltion alueella, jotta voidaan taata perheenyhdistämistä koskevan oikeuden tehokkuus. Jos hakija kohtaa objektiivisia käytännön esteitä kolmen kuukauden määräajan noudattamisessa, komissio katsoo, että jäsenvaltioiden olisi sallittava hakijan tehdä osittainen hakemus, joka on täytettävä heti, kun asiakirjat ovat saatavilla tai jäljitys on suoritettu onnistuneesti. Komissio kehottaa jäsenvaltioita myös antamaan pakolaisille selkeää tietoa perheenyhdistämisestä oikea-aikaisesti ja ymmärrettävästi (esimerkiksi silloin, kun heille myönnetään pakolaisasema).”

[9] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Euroopan muuttoliikeagenda (COM(2015) 240).

[10] Raportti on saatavilla osoitteessa: https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/00_family_reunification_sr_final.pdf

The case concerned the handling by the Commission of a complaint concerning the complainant's exclusion from a network of experts due to his allegedly inappropriate behaviour. The Ombudsman inquired into the issue and found that the Commission's overall response to the allegations made against the complainant was inadequate. The Ombudsman found that the Commission had failed to carry out a thorough, objective and neutral assessment of the facts. The Ombudsman then made a proposal for a solution, which the Commission rejected. The Ombudsman has therefore decided to close the case with a finding of maladministration on the part of the Commission.

Valituksen teki saksalainen yritys, joka toimii luonnontekniikan, kulttuuritieteiden ja lääketieteen alalla. Se koski EU:n hanketta, jossa pyrittiin ymmärtämään solusyklin hallinnan mekanismeja ja löytämään mahdollisia ratkaisuja solusykliin liittyviin sairauksiin. Hankkeen tarkastuksen jälkeen komissio päätti olla hyväksymättä tiettyjä menoja tukikelpoisiksi. Kantelija vastusti tätä päätöstä ja väitti, että tapa, jolla komissio ja sen tarkastajat käsittelivät tarkastusta, oli virheellinen, epäoikeudenmukainen ja hyvän hallintotavan vastainen. Oikeusasiamies tutki asiaa eikä havainnut hallinnollista epäkohtaa komission toiminnassa.

Asia koski tapaa, jolla ENISA oli siirtänyt kantelijan, ENISAn työntekijän, muihin tehtäviin ja tehnyt muutoksia hänen työympäristöönsä. Oikeusasiamies tutki asiaa ja teki sovintoratkaisuehdotuksen, jota ENISA ei hyväksynyt. Oikeusasiamies laati sen jälkeen suositusluonnoksia, joissa se pyysi ENISAa 1) myöntämään, ettei se ollut (a) kuullut kantelijaa ennen siirtämispäätösten tekemistä, (b) esittänyt perusteluja toimilleen, (c) ilmoittanut asianmukaisesti siirtämispäätöksistään, (d) vastannut kantelijan asiaa koskeviin pyyntöihin eikä (e) ottanut asianmukaisesti huomioon kantelijan hyvinvointia; 2) esittämään kantelijalle anteeksipyynnön; 3) suorittamaan kantelijalle 1 000 EUR vapaaehtoisen korvauksen ja 4) antamaan oikeusasiamiehelle virallisen sitoumuksen, ettei se syyllisty vastaaviin hallinnollisiin epäkohtiin tulevaisuudessa. ENISA hyväksyi oikeusasiamiehen suositusluonnokset ja ryhtyi toimenpiteisiin suositusten toteuttamiseksi. Oikeusasiamies päätti näin ollen asian käsittelyn.