Kantelun teki komission virkamies, ja se koskee sitä, että Eurooppa-koulut eivät ole pystyneet vastaamaan kantelijan lapsen erityisiin koulutustarpeisiin. Koska Eurooppa-koulut eivät kyenneet vastaamaan näihin erityistarpeisiin, kantelijan oli vietävä lapsensa vaihtoehtoiseen koulutusjärjestelmään, jonka kustannuksia komissio ei kattanut kokonaan. Sen sijaan laitos vaati kantelijaa osallistumaan taloudellisesti lapsensa erityisopetuksen kustannuksiin.

Tämän kantelun tutkinnan aikana oikeusasiamies vastaanotti huomattavan määrän muita kanteluja, joihin liittyi samankaltaisia tosiseikkoja ja joissa esitettiin samanlaisia väitteitä. Nämä väitteet otettiin osaksi tutkintaa, ja niitä käsiteltiin yhdessä.

Oikeusasiamies katsoi tutkimuksensa perusteella, että erityisopetusta tarvitsevien lasten (SEN-lapset) integroiminen tavalliseen koulutusjärjestelmään on edelleen yleinen poliittinen tavoite, vaikkakaan ei pakollinen. Koska sitovaa säännöstä ei ollut, oikeusasiamies ei pitänyt hallinnollisena epäkohtana sitä, että kantelijan lasta ei voitu kouluttaa jossakin Eurooppa-koulussa. Oikeusasiamies katsoi kuitenkin, että tilanteen taloudelliset näkökohdat muodostivat perusteettoman syrjinnän, ja esitti komissiolle suositusluonnoksen, jossa komissiota kehotettiin toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten erityisopetusta saavien lasten vanhempia, jotka on jätetty Eurooppa-koulujen ulkopuolelle heidän vammaisuutensa vuoksi, ei vaadita osallistumaan lastensa koulutuskustannuksiin.

Komission yksityiskohtainen lausunto ja sen yksiköiden toimittamat lisätiedot eivät yksiselitteisesti hyväksyneet suositusluonnosta. Näistä asiakirjoista ei myöskään ilmennyt, että komissio olisi ollut halukas muuttamaan politiikkaansa, jonka mukaan virkamiehiltä peritään maksu heidän lastensa koulutuksesta. Oikeusasiamies katsoi siksi aiheelliseksi laatia asiasta erityiskertomuksen Euroopan parlamentille ja sisällyttää siihen komissiolle annetun suosituksen.