Hyvä X,
esititte 3. joulukuuta 1998 Euroopan oikeusasiamiehelle kantelun, joka koski Euroopan unionin neuvoston A2-virkaan ylennystä koskevan hakemuksenne hylkäämistä sekä vaatimustanne saada korvausta tästä aiheutuneesta aineellisesta ja aineettomasta vahingosta.
Toimitin kantelunne 21. joulukuuta 1998 Euroopan unionin neuvostolle. Neuvosto lähetti lausuntonsa 12. maaliskuuta 1999, ja minä välitin sen teille 30. huhtikuuta 1999 kehottaen teitä esittämään huomautuksia. Lähetitte minulle 20. toukokuuta 1999 huomautuksenne neuvoston lausunnosta.
Vaimonne kirjoitti minulle 25. toukokuuta 1999 ja toimitti minulle kaksi muistiota, jotka hän oli osoittanut neuvostolle.
Kirjoitin 13. syyskuuta 1999 neuvostolle ja pyysin lisätietoja teidän tapauksestanne.
Samana päivänä kirjoitin Teille pyytääkseni Teitä toimittamaan minulle tietoja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle jättämästänne hakemuksesta. Toimititte nämä tiedot 22. lokakuuta 1999 päivätyllä kirjeellä.
Neuvosto vastasi 28. lokakuuta 1999 lisätietopyyntööni. Toimitin tämän kirjeen Teille 9. marraskuuta 1999 ja pyysin Teitä esittämään huomautuksia.
Lähetitte minulle 17. joulukuuta 1999 huomautuksenne neuvoston kirjeestä.
Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista.

KILPAILUKYKY

Kantelija on Euroopan unionin neuvoston A3-palkkaluokan virkamies. Neuvosto julkaisi 25. syyskuuta 1997 ilmoituksen budjetti- ja henkilöstösääntöasioita käsittelevässä pääsihteeristönsä osastossa avoinna olevasta A2-palkkaluokan virasta, joka täytetään siirrolla tai ylennyksellä. Ilmoituksen mukaan tehtävään valittavalla henkilöllä oli muun muassa oltava riittävät tiedot talousarvioon ja henkilöstösääntöihin sovellettavista yleisistä periaatteista ja menettelyistä. Kantelija ja kolme muuta hakijaa hakivat virkaa. Neuvoston pääsihteeri nimitti neuvoa-antavan valintalautakunnan, joka haastatteli hakijoita. Neuvoston pääsihteeri ilmoitti kantelijalle 5.11.1997 päivätyllä kirjeellä, että hänen hakemuksensa oli hylätty ja että toinen ehdokas oli valittu. Valituksi tullut H. oli myös A3-palkkaluokan virkamies.
Kantelija teki 4.2.1998 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen. Valituksessaan hän vaati 5.11.1997 tehdyn, hänen hakemuksensa hylkäävän päätöksen kumoamista. Hän pyysi myös neuvostoa korvaamaan hänelle tästä päätöksestä aiheutuneen aineellisen ja aineettoman vahingon. Neuvosto hylkäsi kantelun 4. kesäkuuta 1998.
Kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen 4. joulukuuta 1998. Kantelun liitteenä oli muistio, jossa kantelija kuvaili kantelunsa taustaa. Kantelija väitti, että 1) neuvosto oli rikkonut henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohtaa ja että menettely oli ollut sääntöjenvastainen, 2) neuvosto oli rikkonut henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohtaa ja 3) harkintavaltaa oli käytetty väärin. Viimeksi mainitun väitteen yhteydessä kantelija väitti, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vuonna 1992 ratkaisemassa asiassa neuvosto oli esittänyt ja käyttänyt asiakirjaa (neuvoston pääsihteerin 23.5.1990 laatima muistio), joka sisälsi totuudenvastaisia lausuntoja. Kantelija ehdotti siksi oikeusasiamiehelle, että tämä ilmoittaisi näistä seikoista toimivaltaisille kansallisille viranomaisille.

KYSYMYS

Neuvoston lausunto
Neuvosto esitti lausunnossaan kantelusta seuraavat huomautukset:
Henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohdassa vahvistettu periaate, jonka mukaan samaan ura-alueeseen kuuluvia virkamiehiä on kohdeltava yhdenvertaisesti, velvoittaa nimittävän viranomaisen olemaan kohtelematta toisiinsa rinnastettavia tilanteita eri tavalla, ellei se ole objektiivisesti perusteltua. Tätä sääntöä ei ole rikottu käsiteltävässä asiassa.
Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan mukaan ylennys tehdään nimittävän viranomaisen päätöksellä ja yksinomaan valitsemalla se niiden virkamiesten joukosta, jotka ovat täyttäneet tietyn vähimmäisajan palkkaluokassaan, sen jälkeen kun ylennyskelpoisten virkamiesten ansioita ja heistä laadittuja kertomuksia on verrattu toisiinsa. Näitä neljää hakemusta oli kohdeltu täysin yhdenvertaisesti. Nimittävänä viranomaisena toiminut neuvoston pääsihteeri oli perustanut neuvoa-antavan valintakomitean neuvomaan häntä tässä asiassa. Komitea oli tutkinut hakemukset huolellisesti ja haastatellut kutakin hakijaa. Tämän jälkeen pääsihteeri tutki komitean kertomuksen perusteella hakijoiden ansioita, kantelijan ansiot mukaan lukien. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella pääsihteeri oli haastatellut kahta sopivimmalta vaikuttavaa hakijaa ennen toisen valintaa. Tämä menettely oli henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan vaatimusten mukainen.
Harkintavallan väitetystä väärinkäytöstä voidaan todeta, että tällainen väite voidaan esittää vain, jos kantelija on esittänyt objektiivisia, merkityksellisiä ja yhtäpitäviä todisteita, joilla se voidaan näyttää toteen. Käsiteltävässä asiassa noudatettu menettely kuitenkin vahvisti, että nimittävä viranomainen oli pyrkinyt palvelemaan toimielimen etua.
Kantelijan huomautukset
Huomautuksissaan kantelija pysytti väitteensä. Hän korosti erityisesti, että harkintavallan väärinkäyttöä koskevan kysymyksen osalta neuvosto ei ollut vastannut hänen väitteeseensä, jonka mukaan neuvosto oli esittänyt ja käyttänyt vääriä asiakirjoja asiassa, jonka hänen entinen kollegansa Schloh oli saattanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi (1).

MUUT TUTKIMUKSET

Oikeusasiamies kirjoitti
13.
syyskuuta 1999 neuvostolle ja pyysi lisätietoja kantelijan tapauksesta. Oikeusasiamies pyysi neuvostoa täsmentämään, miksi nimittävä viranomainen oli tässä tapauksessa päättänyt haastatella vain kahta hakijaa, kun taas muissa tapauksissa kaikkia hakijoita oli ilmeisesti haastateltu. Neuvostoa pyydettiin myös kommentoimaan kantelijan väitteitä, jotka koskivat pääsihteerin 23. toukokuuta 1990 päivättyä muistiota ja sen sisältöä.
Neuvosto esitti 28 päivänä lokakuuta 1999 päivätyssä vastauksessaan seuraavat huomautukset:
Yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaan nimittävä viranomainen voi vapaasti valita menettelyn, jota se pitää sopivimpana tiettyä virkaa koskevien hakemusten tutkimiseksi. Näin ollen sillä oli oikeus käyttää neuvoa-antavaa valintalautakuntaa asian valmisteluun. Käsiteltävässä asiassa tätä neuvoa-antavaa komiteaa oli johtanut sen pääosaston pääjohtaja, jossa virka oli tarkoitus täyttää. Muut jäsenet olivat olleet oikeudellisen yksikön johtaja ja henkilöstöstä ja hallinnosta vastaava johtaja. Tämä komitea haastatteli kaikkia neljää ehdokasta ja laati sitten raportin. Tämän kertomuksen, kaikkien hakijoiden hakemusten ja kaikkien muiden merkityksellisten seikkojen perusteella nimittävä viranomainen oli päättänyt haastatella niitä kahta hakijaa, joiden se katsoi soveltuvan parhaiten kyseiseen toimeen. Nimittävällä viranomaisella ei ollut velvollisuutta kuulla kantelijaa ja jäljellä olevaa hakijaa, koska sillä oli käytettävissään riittävät tiedot tietoon perustuvan päätöksen tekemiseksi. Kantelija oli jo ennen tätä tapausta hakenut 19 kertaa A2-palkkaluokan virkaa. On totta, että eräässä aiemmassa asiassa nimittävä viranomainen oli haastatellut kaikkia kahdeksaa virkaan pyrkivää hakijaa. Pääsihteerin työmäärä on kuitenkin kasvanut huomattavasti sen jälkeen.
Siltä osin kuin on kyse 23.5.1990 päivätystä muistiosta, jonka tuolloin asiasta vastannut neuvoston pääsihteeri oli laatinut, neuvostolla ei ollut tiedossaan seikkoja, jotka olisivat asettaneet sen sisällön oikeellisuuden kyseenalaiseksi. Tämä muistio oli toimitettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle asiassa T-11/91, eikä tässä oikeudenkäynnissä ollut osoitettu, että muistion sisältö ei vastannut todellisuutta. Oli yllättävää, että kantelija oli odottanut kuusi vuotta ennen kuin väitti, että kyseinen muistio sisälsi vääriä lausuntoja. Kantelija ei myöskään ollut esittänyt mitään näyttöä väitteensä tueksi.
Kantelijan huomautukset Tätä kirjettä koskevissa huomautuksissaan
kantelija vaati, että nimittävän viranomaisen olisi pitänyt haastatella häntä henkilökohtaisesti. Sillä, että hän oli jo aiemmin hakenut A2-palkkaluokan virkaa, ei ollut merkitystä, erityisesti kun otetaan huomioon, että hän ei ollut koskaan haastatellut pääsihteeriä, joka oli vastuussa riidanalaisesta nimityksestä. Kantelija väitti 23.5.1990 päivätyn muistion osalta, että neuvoston velvollisuutena on todistaa sen sisällön oikeellisuus.

PÄÄTÖS

1 Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan rikkominen ja menettelylliset sääntöjenvastaisuudet
1.1 Kantelija, joka on Euroopan unionin neuvoston A3-palkkaluokan virkamies, oli hakenut A2-palkkaluokan virkaa neuvostossa. Neuvosto hylkäsi hakemuksen ja nimesi sen sijaan H:n. Kantelija väittää, että näin tehdessään neuvosto on rikkonut henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohtaa. Hän väittää myös, että valintamenettely oli sääntöjenvastainen, koska neuvosto ei ollut haastatellut häntä.
1.2 Neuvosto väittää, että nimittävän viranomaisen (neuvoston pääsihteerin) perustama neuvoa-antava valintakomitea, joka haastatteli kaikkia hakijoita, tutki huolellisesti kaikki hakemukset ja että pääsihteeri haastatteli tämän jälkeen henkilökohtaisesti kahta sopivinta hakijaa ennen kuin hän valitsi toisen heistä kyseiseen toimeen. Neuvoston mukaan nimittävän viranomaisen ei tarvinnut haastatella kaikkia hakijoita.
1.3 Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan mukaan ylennys tehdään nimittävän viranomaisen päätöksellä ja yksinomaan valitsemalla se niiden virkamiesten joukosta, jotka ovat täyttäneet tietyn vähimmäisajan palkkaluokassaan, sen jälkeen kun ylennyskelpoisten virkamiesten ansioita ja heistä laadittuja kertomuksia on verrattu toisiinsa.
1.4 Valitusperusteen olennaisesta osasta kantelija näyttää väittävän, että nimittävän viranomaisen valinta ei perustunut hakijan ansioihin. Tässä yhteydessä kantelija väittää, että avointa virkaa koskevassa ilmoituksessa esitettyjen edellytysten osalta H:lla ei ollut sellaista kokemusta tai ammatillista tietämystä, jota voitaisiin verrata hänen omaansa. Kantelija ei kuitenkaan väitä, ettei H. olisi täyttänyt avointa virkaa koskevassa ilmoituksessa asetettuja edellytyksiä. Päinvastoin kantelija myönsi nimenomaisesti, että viimeksi mainitulla oli vaadittu yleinen ammattipätevyys. Kantelijan toimittamien tietojen perusteella ja kun otetaan huomioon, että nimittävällä viranomaisella on laaja harkintavalta, ei näin ollen voida päätellä, että nimittävän viranomaisen olisi välttämättä pitänyt antaa kantelijalle etusija H:hon nähden. Neuvosto huomauttaa, että henkilöstösäännöissä ei anneta automaattista oikeutta ylennykseen (2) edes virkamiehille, jotka täyttävät kaikki ylennyksen edellytykset, ja että ikä ja virkaikä voidaan ottaa huomioon vain toissijaisesti (3). Nämä väitteet vaikuttavat järkeviltä.
1.5 Kantelijan esille ottaman menettelyä koskevan näkökohdan osalta oikeusasiamies katsoo, että yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännössä vahvistetaan, että nimittävällä viranomaisella on oikeus käyttää neuvoa-antavaa valintalautakuntaa valmistellessaan hakemusten vertailevaa tarkastelua, joka sen on suoritettava (4). Pääsihteeri tutki tällaisen komitean laatiman kertomuksen perusteella hakijoiden ansiot ja haastatteli heistä kahta. On totta, että mikään ei olisi estänyt pääsihteeriä haastattelemasta kaikkia neljää ehdokasta itse. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että pääsihteerin päätös haastatella ainoastaan niitä kahta hakijaa, jotka hakemusten, komitean kertomuksen ja muiden merkityksellisten tietojen perusteella vaikuttivat hänen mielestään sopivimmilta toimeen, vaikuttaa kohtuulliselta ja henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan mukaiselta, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet. Toisin kuin kantelija väittää, tässä säännöksessä ei ilmeisesti vaadita nimittävää viranomaista haastattelemaan kaikkia hakijoita henkilökohtaisesti. Sitä, että neuvosto on tehnyt näin aiemmassa asiassa, ei voida pitää merkityksellisenä, ellei osoiteta, että neuvoston nimittävä viranomainen tavallisesti haastatteli kaikkia hakijoita tällaisissa tapauksissa ja poikkesi tästä käytännöstä käsiteltävässä asiassa ilman pätevää syytä. Kantelija ei ole osoittanut, että tällainen käytäntö olisi ollut olemassa.
1.6 Oikeusasiamies päättelee, että näissä olosuhteissa ei vaikuta siltä, että neuvosto olisi syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan kantelijaa koskevan ensimmäisen väitteen osalta.
2 Henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohdan rikkominen 2.1
Kantelija väittää, että neuvosto on rikkonut henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohtaa nimittäessään H:n virkaan.
2.2 Euroopan unionin neuvosto väittää, ettei yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ole loukattu.
2.3 Henkilöstösääntöjen 5 artiklan 3 kohdassa säädetään, että samaan ura-alueeseen kuuluvia virkamiehiä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Koska kantelussa tai kantelijan lisähuomautuksissa ei ole esitetty lisäselvennyksiä, Euroopan oikeusasiamies olettaa, että väite epätasa-arvoisesta kohtelusta perustuu yhtäältä siihen, että kyseiseen toimeen valittiin H. eikä kantelijaa, ja toisaalta siihen, että neuvoston pääsihteeri haastatteli vain kahta neljästä hakijasta. Kantelija viittaa myös molempiin näihin seikkoihin tukeakseen väitettään, jonka mukaan neuvosto on rikkonut henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohtaa ja syyllistynyt menettelyvirheisiin. Ottaen kuitenkin huomioon edellä esitetyt seikat (ks. 1) oikeusasiamies päättelee käytettävissään olevien todisteiden perusteella, että kantelija ei ole osoittanut joutuneensa syrjityksi tältä osin.
2.4 Oikeusasiamies päättelee, että näissä olosuhteissa ei vaikuta siltä, että neuvosto olisi syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan kantelijan toisen väitteen osalta.
3 Harkintavallan väärinkäyttö
3.1 Kantelija väittää, että H:n nimittäminen kyseiseen virkaan merkitsi Euroopan unionin neuvoston harkintavallan väärinkäyttöä.
3.2 Neuvosto moittii kantelijaa siitä, ettei tämä ole esittänyt objektiivisia, merkityksellisiä ja yhtäpitäviä todisteita väitteensä tueksi.
3.3 Kantelija on toimittanut oikeusasiamiehelle muistion, jossa hän kuvailee kantelunsa taustaa. Neuvosto ei kuitenkaan ole vahvistanut tässä muistiossa esitettyjä väitteitä H:n nimittämisen syistä eikä syitä useisiin nimityksiin muihin A 2 -palkkaluokan virkoihin. Valituksen tekijä ei ole toimittanut mitään muuta näyttöä, joka tukisi tässä muistiossa esitettyjä väitteitä. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että näitä väitteitä ei voida pitää toteen näytettyinä. Näiden väitteiden lisäksi kantelija esittää väitteensä tueksi kaksi konkreettista seikkaa. Ensimmäinen niistä on se, että kantelijalle ilmoitettiin, että hänen hakemuksensa oli hylätty muistiossa, joka sisälsi sen, mitä kantelija piti vakiokaavana. Toisin kuin kantelija väittää, tämä ei kuitenkaan ole ristiriidassa avointa virkaa koskevassa ilmoituksessa olevan ilmoituksen kanssa, jonka mukaan hakijoille tiedotetaan ”yksittäin”. Toinen näistä seikoista koskee neuvoston pääsihteerin 23.5.1990 laatimaa muistiota, joka on toimitettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle asiassa T-11/91. Kantelija väittää, että tämä asiakirja sisältää vääriä lausuntoja, koska se sisältää raportin haastattelusta, jonka pääsihteeri väitti olleen hänen kanssaan tuolloin, mutta jota ei todellisuudessa ollut koskaan tapahtunut. Oikeusasiamies katsoo, että kantelija ei ole toimittanut hänelle riittäviä todisteita tämän väitteen tueksi. Koska tällaista näyttöä ei ole, oikeusasiamies katsoo, että hänen ei ole tarpeen pyytää neuvostoa toimittamaan tutkinnan kohteena olevaa asiakirjaa oikeusasiamiehen tarkasteltavaksi. Samasta syystä oikeusasiamies katsoo, että oikeusasiamiehen ohjesäännön (5) 4 artiklan 2 kohdan edellytykset, joiden mukaan oikeusasiamies ilmoittaa välittömästi toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, jos hän saa tietoonsa tosiseikkoja, jotka saattavat liittyä rikosoikeuteen, eivät täyty.
3.4 Oikeusasiamies päättelee, että näissä olosuhteissa ei vaikuta siltä, että neuvosto olisi syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan kantelijaa koskevan kolmannen väitteen osalta.
4 Vahingonkorvausvaatimus
4.1 Kantelija huomauttaa valituksessaan vastustavansa myös sitä, että hänen vaatimuksensa saada korvausta aineellisesta ja aineettomasta vahingosta, joka hänelle on aiheutunut kyseistä tointa koskevan hakemuksen hylkäämisestä, on hylätty.
4.2 Kantelija ei ole esittänyt tähän väitteeseen liittyviä erityisiä perusteluja. Neuvosto ei ole kommentoinut tätä väitettä.
4.3 Kantelijan korvausvaatimus perustuu olettamukseen, jonka mukaan neuvosto oli hylännyt virheellisesti hänen kyseistä tointa koskevan hakemuksensa. Kuten edellä on selitetty, oikeusasiamies on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kantelijan väitteiden tueksi ei ole riittävästi näyttöä, jonka mukaan hänen kyseistä tointa koskevan hakemuksensa hylkääminen oli hallinnollinen epäkohta. Ottaen huomioon tämän päätelmän ja sen, että kantelija ei ole esittänyt mitään erityisiä väitteitä korvausvaatimuksensa hylkäämisestä, oikeusasiamies katsoo, että tätä kantelijaa koskevaa väitettä ei ole tarpeen tutkia enempää.
5 Päätelmä Euroopan oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten
perusteella näyttää siltä, että Euroopan unionin neuvostossa ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa. Oikeusasiamies on näin ollen päättänyt lopettaa asian käsittelyn.
Päätöksestä ilmoitetaan myös Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille.
Vilpittömästi Jacob
Söderman

---

(1) Asia T-11/91, Kok. 1992, s. II-203.

(2) Vrt. asia T-3/92, Latham v. komissio, Kok. H. 1994, s. II-61, 50 kohta.

(3) Asia 293/87, Vaincker v. parlamentti, Kok. 1989, s. 23, 45 kohta.

(4) Ks. asia T-11/91, Schloh v. neuvosto, Kok. 1992, s. II-203, 47 kohta.

(5) Euroopan parlamentin päätös 94/262/EHTY, EY, Euratom, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviään koskevista yleisistä ehdoista.