Asia koski Euroopan keskuspankin (EKP) kieltäytymistä antamasta yleisön tutustuttavaksi asiakirjoja, jotka sisälsivät sen tasa-arvopolitiikkaan ja siihen liittyviin toimenpiteisiin liittyviä neuvoja. EKP katsoi, että tietojen julkistaminen heikentäisi oikeudellisen neuvonannon suojaa ja sen sisäistä päätöksentekoa. Valituksen tekijä väitti, että on olemassa ylivoimainen yleinen etu, joka edellyttää tietojen ilmaisemista eli EKP:n tasa-arvopolitiikan ja siihen liittyvien toimenpiteiden taustalla olevien oikeudellisten perustelujen ymmärtämistä.

Oikeusasiamiehen tutkimusryhmä tarkasti riidanalaiset asiakirjat. Tämän perusteella oikeusasiamies katsoi, että asiakirjojen sisältöä voitiin kohtuudella pitää oikeudellisena neuvonantona ja että EKP:n oli ollut kohtuullista katsoa, että asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen olisi heikentänyt oikeudellisen neuvonannon suojaa. Lisäksi oikeusasiamies katsoi, että EKP:n oli kohtuullista katsoa, ettei ylivoimainen yleinen etu edellyttänyt tietojen ilmaisemista.

Oikeusasiamies päätti näin ollen tutkimuksen, jossa ei havaittu hallinnollista epäkohtaa.

Nämä kolme tapausta koskevat sitä, miten Euroopan komissio sovelsi paremman sääntelyn sääntöjään ja muita menettelyvaatimuksia laatiessaan lainsäädäntöehdotuksia yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (983/2025/MAS), muuttajien salakuljetuksen torjunnasta (2031/2024/VB) ja yhteisestä maatalouspolitiikasta (1379/2024/MIK). Komissio piti näitä ehdotuksia kiireellisinä, minkä vuoksi se ei toteuttanut sääntöjensä mukaisia toimia, kuten vaikutustenarviointeja ja julkisia kuulemisia. Kantelijat, jotka ovat kansalaisyhteiskunnan järjestöjä, katsoivat näiden laiminlyöntien rikkovan komission paremman sääntelyn sääntöjä. Kahdessa tapauksessa kantelijat väittivät myös, että komissio ei tarkistanut lainsäädäntöehdotusten yhdenmukaisuutta EU:n ilmastotavoitteiden kanssa, kuten eurooppalaisessa ilmastolaissa edellytetään. Yhdessä tapauksessa kantelija oli lisäksi huolissaan siitä, että komissio rikkoi sisäistä kuulemista koskevaa työjärjestystään.   

Oikeusasiamies aloitti tutkimukset näistä kolmesta tapauksesta. Hän sai komission kirjallisen vastauksen kaikissa kolmessa asiassa, tutustui komission asiaa koskeviin asiakirjoihin ja hänen tutkintaryhmänsä tapasivat komission edustajia kahden tutkimuksen yhteydessä.

Komissio vastasi, että paremman sääntelyn säännöt eivät ole sitovaa lainsäädäntöä vaan poliittisen päätöksenteon välineitä, joilla kerätään asiaankuuluvia tietoja ja joita olisi sovellettava oikeasuhteisesti. Se väitti myös keränneensä kaiken asiaankuuluvan näytön ennen kyseisten lainsäädäntöehdotusten hyväksymistä, kuulleensa sidosryhmiä ja suorittaneensa ilmastotoimien johdonmukaisuuden arvioinnit ja yksiköiden välisen kuulemisen sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

Oikeusasiamies havaitsi tutkimustensa perusteella useita menettelyllisiä puutteita siinä, miten komissio valmisteli lainsäädäntöehdotuksia, jotka yhdessä merkitsevät hallinnollista epäkohtaa.

Oikeusasiamies totesi erityisesti, että komissio tulkitsi ”kiireellisyyttä” laajasti eikä perustellut riittävästi lainsäädäntöehdotusten ”kiireellisyyttä” yleisöön nähden eikä dokumentoinut poikkeuksiaan sovellettavista paremman sääntelyn säännöistä. Oikeusasiamies totesi myös, että komissio ei ole ottanut käyttöön menettelyä, jolla varmistettaisiin perussopimusten ja oikeuskäytännön vaatimusten mukaisesti kiireellisten lainsäädäntöehdotusten avoin, näyttöön perustuva ja osallistava valmistelu. Oikeusasiamies totesi lisäksi, että komissio ei toiminut vastuullisesti, koska se ei pitänyt asianmukaista kirjaa ehdotuksiinsa liittyvistä pakollisista johdonmukaisuustarkastuksista EU:n ilmastotavoitteiden kanssa.

Oikeusasiamies antoi näiden puutteiden korjaamiseksi kaksi suositusta. Oikeusasiamies suositteli, että komission olisi varmistettava parempaa sääntelyä koskevien sääntöjensä ennakoitavissa oleva, johdonmukainen ja ei-mielivaltainen soveltaminen määrittelemällä ”kiireelliset” tilanteet, jotka oikeuttavat poikkeamaan säännöissä vahvistetuista vaatimuksista. Jos poikkeuksia myönnetään, komission olisi lisäksi otettava käyttöön menettely sen varmistamiseksi, että lainsäädäntöehdotusten kiireellinen valmistelu on edelleen avoimen, näyttöön perustuvan ja osallistavan lainsäädäntöprosessin periaatteiden mukaista. Auttaakseen komissiota tässä tehtävässä oikeusasiamies teki neljä ehdotusta, joihin kuului sidosryhmien kuulemista koskevien sääntöjen selventäminen kiireellisiä ehdotuksia varten ja sen varmistaminen, että sen ehdotuksia tukeva näyttö julkaistaan hyvissä ajoin, jotta julkinen keskustelu ennen lainsäädännön hyväksymistä on mahdollista.

Tämä oma-aloitteinen tutkimus koski sitä, miten Euroopan komissio päättää yritysten hakemuksista, jotka koskevat erityisen vaarallisten kemiallisten aineiden lupia kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista annetun EU:n asetuksen (REACH-asetus) nojalla. Tällaiset erityisen vaaralliset aineet voivat olla syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia, lisääntymiselle vaarallisia tai niillä voi olla hormonitoimintaa häiritseviä ominaisuuksia. Vaikka näitä hakemuksia koskeva päätöksentekoprosessi on käynnissä, yritykset, jotka ovat jättäneet hakemukset määräajassa, voivat jatkaa aineiden käyttöä EU:ssa. Ottaen huomioon huolen komission päätöksentekoprosessin viivästymisestä oikeusasiamies tiedusteli aikaa, joka kuluu komission päätöksentekoon erityisen vaarallisten kemiallisten aineiden lupahakemuksista, sekä lupamenettelyn avoimuutta.

Oikeusasiamies totesi, että vaikka lakisääteinen määräaika on kolme kuukautta, komissiolta kesti keskimäärin 14,5 kuukautta ja joissakin tapauksissa useita vuosia valmistella päätösluonnokset luvan myöntämistä tai epäämistä varten. Lisäksi päätöksentekoprosessi ei ollut avoin. Oikeusasiamies katsoi, että komission järjestelmällinen laiminlyönti noudattaa lakisääteistä määräaikaa ja varmistaa avoimuus oli hallinnollinen epäkohta.

Viivästykset aiheuttavat vakavan riskin kansanterveydelle ja ympäristölle. Viivästykset heikentävät myös sellaisten yritysten etuja, joiden taloudellinen toiminta saattaa häiriintyä, koska on edelleen epävarmuutta siitä, myönnetäänkö lupa. Näiden haasteiden edessä komission olisi tehtävä kaikkensa esittääkseen selkeän suunnitelman siitä, miten viivästyksiin voidaan puuttua.

Oikeusasiamies antoi komissiolle suosituksia sisäisten menettelyjensä tarkistamisesta sen varmistamiseksi, että komissio voi tehdä nopeammin päätöksiä näistä hakemuksista. Osana tätä komission olisi sovellettava sääntöä, jonka mukaan hakijoiden on osoitettava, että ne ovat täyttäneet luvan myöntämisen oikeudelliset edellytykset (todistustaakka), ja asetettava etusijalle sellaisten hakemusten hylkääminen, jotka eivät sisällä tältä osin riittäviä tietoja. Komission olisi myös varmistettava, että se julkaisee merkityksellisempiä tiivistelmiä lopullisia päätöksiä hyväksyvän jäsenvaltioiden edustajista koostuvan ”REACH-komitean” kokouksista.

Komissio hyväksyi oikeusasiamiehen suosituksen julkaista merkityksellisempi yhteenveto ”REACH-komitean” kokouksista. Se oli kuitenkin eri mieltä oikeusasiamiehen analyysistä, joka koski viivästysten tärkeimpiä syitä, ja totesi, että viivästykset johtuivat pääasiassa tekijöistä, joihin oikeusasiamies ei voinut vaikuttaa, eli pelkästään hakemusten määrästä, REACH-komitean jäsenten välisistä eroista ja tilintarkastustuomioistuimen vaatimien muutosten täytäntöönpanoon tarvittavasta ajasta.

Valitettavasti komissio ei ottanut huomioon oikeusasiamiehen suositusta tarkistaa pitkällisiä sisäisiä menettelyjään ja antoi epäjohdonmukaisia ja puutteellisia tietoja käytännöstään, jonka mukaan se valvoo todistustaakan noudattamista lupahakemusten arvioinnissa. Kaiken kaikkiaan komissio ei esittänyt selkeää ja kattavaa suunnitelmaa siitä, miten lupamenettelyn viivästymiseen liittyvään haasteeseen voitaisiin vastata. Komission lisätoimet ovat tarpeen REACH-asetuksen tavoitteiden ja viimeaikaisen oikeuskäytännön täysimääräiseksi täytäntöönpanemiseksi, jotta vältetään viivästykset erityisen vaarallisten kemiallisten aineiden riskinhallinnassa. Näin ollen oikeusasiamies pitää kiinni hallinnollista epäkohtaa koskevasta havainnostaan.

Tämä oma-aloitteinen tutkimus koski sitä, miten Euroopan komissio päättää yritysten esittämistä hakemuksista, jotka koskevat erityisen vaarallisten kemiallisten aineiden erityiskäyttöä koskevia lupia. Nämä aineet voivat olla syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia, lisääntymiselle vaarallisia tai hormonitoimintaa häiritseviä. Kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista annetun EU:n asetuksen, jäljempänä ’REACH-asetus’, mukaan yritykset, jotka ovat jättäneet hakemuksen määräajassa, voivat jatkaa aineiden käyttöä EU:ssa, vaikka tämä päätöksentekoprosessi on käynnissä. Huolta on herättänyt päätöksentekoprosessin viivästyminen – mikä tarkoittaa, että tällaisia vaarallisia aineita käytetään edelleen – sekä prosessin avoimuuden puute.  

Oikeusasiamies totesi, että vaikka lakisääteinen määräaika on kolme kuukautta, komissiolta kesti keskimäärin 14,5 kuukautta ja joissakin tapauksissa useita vuosia valmistella päätösluonnoksia luvan myöntämistä tai epäämistä varten. Nämä systeemiset viivästykset ja niistä johtuva komission lakisääteisten määräaikojen noudattamatta jättäminen päätöksentekoprosessissa ovat hallinnollisia epäkohtia. Tämän vuoksi oikeusasiamies antoi suosituksen, jonka mukaan komission olisi tarkistettava sisäisiä menettelyjään sen varmistamiseksi, että se voi tehdä nopeammin päätöksiä näistä hakemuksista. Tämä kuvastaisi lainsäädännön tarkoitusta, joka on erityisen vaarallisten kemiallisten aineiden käytön asteittainen lopettaminen tai valvonta. Osana tätä komission olisi varmistettava, että lupaa hakevat yritykset täyttävät velvoitteensa toimittaa hakemukset, jotka sisältävät riittävät tiedot, jotta komissio voi päättää, täyttyvätkö luvan oikeudelliset edellytykset, ja asetettava etusijalle sellaisten hakemusten hylkääminen, jotka eivät sisällä riittäviä tietoja. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että yritykset, jotka eivät toimita hakemuksensa yhteydessä riittäviä tietoja, eivät voisi jatkaa aineiden kaupan pitämistä kyseiseen käyttöön.

Oikeusasiamies katsoi myös, että komissio ei varmista päätöksentekoprosessin riittävää avoimuutta, mikä on hallinnollinen epäkohta. Oikeusasiamies suositteli, että komissio julkaisisi merkityksellisempiä raportteja komission ja jäsenvaltioiden edustajista koostuvan REACH-komitean kokouksista ja hyväksyisi lopulliset päätökset. Nämä kertomukset olisi julkaistava hyvissä ajoin ja varmasti ennen seuraavaa kokousta. Kun otetaan huomioon komitean käsittelyn merkitys, yleisön olisi voitava seurata sen työtä tiettyjä aineita koskevan päätöksentekoprosessin eri vaiheissa ja ymmärtää mahdollisten viivästysten syyt, jotta asianomaiset toimijat voidaan saattaa vastuuseen.