Arvoisa puhemies, arvoisat vetoomusvaliokunnan jäsenet,

Olen hyvin kiitollinen siitä, että minulle annettiin tänään tilaisuus keskustella kanssanne Bavarian Lagerin tapausta koskevasta erityiskertomuksestani. Suokaa anteeksi, etten ole tuonut mukanani näytettä tuotteesta - pelkäänpä, että minua olisi arvosteltu sopimattomasta käytöksestä, jos olisin kutsunut teidät juomaan tässä yhteydessä.

Tosiseikat

Kantelun taustalla olevat tosiseikat ovat tässä tapauksessa melko yksinkertaisia.

Valituksen tekijä on sellaisen yrityksen johtaja, joka tuo saksalaista olutta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Hänen mukaansa tämä oli vaikeaa yksinostosopimusten vuoksi, joiden mukaan monien Yhdistyneen kuningaskunnan pubien on hankittava olutta tietyiltä Yhdistyneen kuningaskunnan panimoilta. Näitä sopimuksia säännellään Yhdistyneen kuningaskunnan lailla, joka tunnetaan nimellä "Guest Beer Provision", joka antaa pubeille mahdollisuuden ostaa myös tiettyjä oluita muilta toimittajilta.

Kantelija katsoi, että vierasolutsäännös rikkoi EY:n perustamissopimuksen 30 artiklaa (nykyistä 28 artiklaa) syrjimällä maahantuotuja oluita. Huhtikuussa 1993 hän valitti asiasta Euroopan komissiolle. Tämän jälkeen komissio aloitti EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan (josta on tullut 226 artikla) mukaisen tutkimuksen.

Elokuussa 1996 kantelija sai tietää, että lokakuussa 1996 oli tarkoitus järjestää komission, Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten ja erään ammattijärjestön, Confédération des Brasseurs du Marché communin (CBMC), välinen kolmikantakokous, jossa keskusteltaisiin vierasoluen tarjonnasta. Hän pyysi komissiota sallimaan hänen osallistumisensa kokoukseen. Hänen pyyntönsä hylättiin.

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset ehdottivat maaliskuun 1997 alussa vierasolutta koskevan säännöksen muuttamista. Komissio piti ehdotettua muutosta tyydyttävänä ja päätti tutkimuksensa.

Kantelija halusi tietää, kuka oli esittänyt huomautuksia komissiolle tutkimuksensa aikana ja ketkä CBMC:n edustajat olivat osallistuneet kolmikantakokoukseen lokakuussa 1996.

Komissio kieltäytyi toimittamasta tietoja. CBMC, jonka puoleen myös kantelija kääntyi, ilmoitti hänelle, ettei se voinut toimittaa tietoja, koska asianomaiset henkilöt olivat lähteneet organisaatiosta ja tiedostot oli tuhottu.

Kysymys

Oikeusasiamiehen ohjesäännön mukaan minulla on oikeus antaa erityiskertomuksia Euroopan parlamentille. Olen vakaasti sitä mieltä, että tätä mahdollisuutta olisi käytettävä vain peruskysymyksissä. Näin on nyt käsiteltävässä asiassa. Komissio väittää, että tietosuojadirektiivi - yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY (EYVL L 281, s. 31) - estää sitä todistamasta merkityksellisiä tietoja. Mielestäni komissio on väärässä.

Mielestäni hyvän hallinnon periaatteet edellyttävät, että kansalaisille, jotka pyytävät hallinnolta tietoja, on annettava nämä tiedot. Komissio hyväksyy tämän ja on toistanut tämän seikan uudessa hyvän hallintotavan säännöstössään:

"Jos yleisöön kuuluva tarvitsee komission hallinnolliseen menettelyyn liittyviä tietoja, henkilöstön on varmistettava, että nämä tiedot annetaan asiaankuuluvalle menettelylle asetetussa määräajassa."

Käsiteltävässä asiassa nousee näin ollen esiin perustavanlaatuinen kysymys siitä, voiko unionin hallinto kuitenkin vedota henkilötietojen suojan tarpeeseen hylätäkseen hallinnollisia asioita koskevan tietopyynnön.

Tietosuojadirektiivi

Siirryn nyt direktiiviin. Tässä yhteydessä kaksi käsitettä ovat ensiarvoisen tärkeitä: "Henkilötiedot" ja "käsittely".

Ensinnäkin "henkilötiedoilla" tarkoitetaan "kaikkia tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä koskevia tietoja" (2 artiklan a alakohta). Sitä, että tietty henkilö on lähettänyt kirjeen tai osallistunut kokoukseen, voitaisiin näin ollen pitää ”henkilötietona”.

Toiseksi "käsittelyllä" tarkoitetaan "kaikkia toimintoja tai toimintojen kokonaisuuksia, joita kohdistetaan henkilötietoihin" (2 artiklan b alakohta). Direktiivissä säädetään esimerkkeinä tällaisista toimista henkilötietojen keräämisestä, tallentamisesta ja säilyttämisestä. Koska voidaan olettaa, että komissio ei heitä pois saamiaan kirjeitä tai luetteloita kokoukseen osallistuneista henkilöistä (koska muuten sitä voidaan hyvin syyttää hallinnollisesta epäkohdasta), vaan kirjaa ne asiakirja-aineistoon, "käsittelyn" voitaisiin myös katsoa olevan läsnä.

Tällaisissa olosuhteissa "käsittely" olisi 7 artiklan mukaan sallittua vain, jos a) asianomainen henkilö "on yksiselitteisesti antanut suostumuksensa" tai b) jos sovelletaan jotakin kyseisessä artiklassa luetelluista poikkeuksista.

Tämä lähestymistapa tekisi tyhjäksi yhden Amsterdamin sopimuksen merkittävimmistä saavutuksista, nimittäin periaatteen, jonka mukaan päätökset olisi tehtävä mahdollisimman avoimesti Euroopan unionissa.

Tarkastelkaamme nyt käsiteltävän asian olosuhteita. Kansalaiset valittavat, että jäsenvaltio on rikkonut yhteisön oikeutta. Komissio aloittaa tutkimuksen. Tämän tutkimuksen yhteydessä se saa huomautuksia asianomaisilta osapuolilta ja kutsuu koolle kokouksen asianomaisen jäsenvaltion edustajien ja kolmansien osapuolten kanssa. Sen myöhempi päätös olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä perustuu selvästi tietoihin, jotka se on näin saanut kolmansilta osapuolilta. Se, että komissiolle annettaisiin lupa pitää näiden kolmansien osapuolten nimet luottamuksellisina, merkitsisi sitä, että avoimuusperiaatetta ei sovellettaisi. Olisi vaikea hyväksyä, että direktiivi eli johdetun oikeuden säädös voisi olla ensisijainen perustamissopimuksen peruskäsitteeseen nähden.

Minua ei kuitenkaan saa tulkita väärin. Saattaa hyvinkin olla hyviä syitä (esimerkiksi tarve suojella liikesalaisuuksia), joiden vuoksi komissio saattaa kieltäytyä asettamasta varsinaisia tietoja saataville itse. Joissakin menettelyissä voi jopa olla laillista olla paljastamatta huomautuksia esittäneiden henkilöiden henkilöllisyyttä. Ajattele esimerkiksi kilpailumenettelyä, jossa pieni jälleenmyyjä ei ehkä ole valmis antamaan tietoja vaikutusvaltaista kilpailijaa vastaan ilman tällaista suojaa. Se, mitä ei voida eikä pidä hyväksyä, on kuitenkin laajalle levinnyt väite, jonka mukaan tietosuojadirektiivi velvoittaa komission pitämään tällaisten henkilöiden nimet luottamuksellisina.

Mielestäni tämä kanta on myös täysin sopusoinnussa tietosuojadirektiivin tarkoituksen kanssa. Tavoitteena on suojella "luonnollisten henkilöiden perusoikeuksia ja -vapauksia ja erityisesti heidän oikeuttaan yksityisyyteen". Voidaanko vakavasti väittää, että henkilöllä, joka on tietoisesti päättänyt kirjoittaa komissiolle tai osallistua komission kanssa pidettävään kokoukseen, pitäisi olla oikeus vedota yksityisyyttä koskevaan oikeuteen estääkseen muita henkilöitä oppimasta, keitä he ovat? Vastaus on varmasti ei.

Katsokaa, että valituksen tekijä ei pyydä tietoja iästä, ihonväristä, terveydestä, poliittisesta uskollisuudesta tai muista ominaisuuksista, joita voidaan asianmukaisesti kutsua "henkilötiedoiksi". Hän haluaa vain tietää, kuka osallistui hallinnolliseen menettelyyn Euroopan komissiossa, minkä seurauksena komissio päätti tutkimuksensa. Komission näkemys merkitsisi sitä, että on olemassa perusoikeus toimittaa tietoja hallintoviranomaiselle salassa. Mielestäni tämä olisi silmiinpistävässä ristiriidassa jo mainitsemani avoimuusperiaatteen kanssa.

Lopuksi totean, että on toinenkin syy, jonka vuoksi komission kanta ei ole vakuuttava, nimittäin se, että se on itsessään ristiriitainen. Komissio on ilmoittanut oikeusasiamiehelle kirjoittaneensa kaikille asianomaisille henkilöille kysyäkseen, vastustavatko he nimiensä paljastamista kantelijalle. Jotkut näistä henkilöistä olivat nimenomaisesti samaa mieltä, muutamat vastustivat ja suurin osa ei vastannut lainkaan. Tämän jälkeen komissio ilmoitti kantelijalle kaikkien näiden henkilöiden nimet, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat nimenomaisesti vastustaneet sitä. Lausunnossaan komissio perusteli tätä lähestymistapaa seuraavasti:

"(…) koska kirjeeseen ei ole saatu vastausta ja ottaen huomioon tämän tapauksen erityisolosuhteet komissio katsoo, että rekisteröityjen edut tai perusoikeudet ja -vapaudet eivät ole ensisijaisia."

Arvostan suuresti tätä komission rakentavaa ja yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa. Asetuksen 7 artiklan a alakohdassa säädetään kuitenkin, että henkilötietoja voidaan käsitellä vain, jos rekisteröity on antanut "yksiselitteisen" suostumuksensa. Komission lähestymistapa osoittaa näin ollen, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan tyyppisiä tietoja voidaan luovuttaa, vaikka tämä ei olisi mahdollista tietosuojadirektiivin säännösten nojalla, jos niitä sovellettaisiin.

Kiitos huomiostanne.