Strasbourg, 17. joulukuuta 2007

Hyvä herra W.

Teitte Towarzystwo na rzecz Ziemin puolesta 17. kesäkuuta 2006 yhdessä Polska Zielona Siecin puolesta toimivan R:n kanssa Euroopan oikeusasiamiehelle yhteisen kantelun Euroopan investointipankkia (EIP) vastaan.

Toimitin kantelun 13.7.2006 EIP:n pääjohtajalle.

EIP lähetti 26. lokakuuta 2006 lausunnon, jonka toimitin Teille kehotuksena esittää huomautuksia.

Sain huomautuksenne 3.1.2007.

Pyysin 23. maaliskuuta 2007 EIP:ltä lisäselvityksiä.

EIP lähetti 9. toukokuuta 2007 vastauksensa edellä mainittuun pyyntööni, jonka lähetin Teille kehotuksena esittää huomautuksia.

Sain huomautuksenne 3.7.2007.

Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista.

KILPAILUKYKY

Kantelu oli kaksiosainen: ensinnäkin siinä viitattiin ehtoihin, jotka liittyivät EIP:n yhteisrahoitukseen tulvavahinkojen jälleenrakennusta koskevalle hankkeelle II, jäljempänä ’hanke’, ja siihen, miten EIP valvoi hanketta, ja toiseksi siinä viitattiin asiakirjoihin tutustumiseen.

EIP:n hankkeelle myöntämän yhteisrahoituksen ehdot

Kantelijoiden mukaan merkitykselliset tosiseikat ovat tiivistetysti seuraavat:

Heinäkuussa 2001 laajat tulvat tuhosivat Puolan. Puolan viranomaiset toimittivat EIP:lle 31 päivänä lokakuuta 2001 hankkeen yhteisrahoitusta koskevan hankkeen. Hanke koostui useista teknisesti riippumattomista ja maantieteellisesti hajallaan olevista ohjelmista, jotka olivat osa tulvien vahingoittaman julkisen infrastruktuurin kattavaa jälleenrakennusohjelmaa ("järjestelmät").

EIP allekirjoitti 20. joulukuuta 2001 Puolan kanssa 250 miljoonan euron puitelainan hankkeen yhteisrahoitukseen ("rahoitussopimus"). Hankkeen toteuttajina olivat Puolan maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava ministeriö ja ympäristöministeriö. Täytäntöönpanovirastot olivat kahden valtion yksikön, Regionalne Zarzady Gospodarki Wodnejin ja Zarzady Melioracji i Urzadzen Wodnychin, paikallistoimistoja.

EIP:n ympäristöselonteon, jäljempänä 'ympäristöselonteko', mukaan kaikkien EIP:n EU:ssa ja liittymisneuvotteluja käyvissä maissa (jotka Puola tuolloin oli) rahoittamien hankkeiden olisi oltava sekä kansallisen että EU:n ympäristölainsäädännön mukaisia, mukaan lukien tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annettu neuvoston direktiivi 85/337/ETY (1), sellaisena kuin se on muutettuna 3 päivänä maaliskuuta 1997 annetulla neuvoston direktiivillä 97/11/EY (2), jäljempänä 'YVA-direktiivi'.

Kantelijoiden mukaan Puolan viranomaiset toteuttivat kuitenkin monia järjestelmiä siten, että niillä oli haitallinen vaikutus ympäristöön. Tältä osin kantelijat viittasivat seuraavaan esimerkkiin: purot ja pienet joet suoristettiin keinotekoisesti tuhoamalla kaikki luonnonympäristöt ja aiheuttamalla kaikkien vesilintu- ja kalalajien sukupuutto asianomaisilla alueilla.

Kantelijoiden mukaan yksikään EIP:n osarahoittamista ohjelmista, jotka aloitettiin 11. elokuuta 2001 ja 31. heinäkuuta 2002 välisenä aikana, ei kuitenkaan täyttänyt YVA-direktiivistä johtuvaa velvoitetta, jonka mukaan niistä oli tehtävä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja niiden olisi pitänyt saada ennakkohyväksyntä toimivaltaiselta viranomaiselta. Kantelijoiden mukaan EIP oli hankkeen yhteisrahoitusta hyväksyessään tietoinen siitä, että hanke toteutettaisiin asiaa koskevan Puolan lainsäädännön perusteella, mutta se ei tarkistanut, oliko kyseinen Puolan säädös YVA-direktiivin mukainen. Kantelijat viittasivat näin ollen seuraavaan Puolan lakiin: i) 11 päivänä elokuuta 2001 annettuun niin kutsuttuun tulvalakiin (3) ja 7 päivänä syyskuuta 2001 annettuihin täytäntöönpanosäännöksiin (4) sekä ii) 24 päivänä syyskuuta 2002 annettuun ministerineuvoston määräykseen, jossa eritellään yritykset, joiden osalta YVA:ta edellytetään (5). Kyseisessä Puolan laissa, joka ei ole enää voimassa, sallittiin kanavoinnin korjaaminen tai parantaminen ja tulvien lievittämiseen tähtäävä jälleenrakentaminen ilman minkään viranomaisen ennakkosuostumusta. Näin ollen Puolan lainsäädännön mukaan ympäristövaikutusten arviointia ei tarvinnut tehdä.

Sen vuoksi kantelijat ilmoittivat lokakuussa 2004 yhdessä muiden Puolassa toimivien ympäristönsuojelusta vastaavien kansalaisjärjestöjen kanssa EIP:lle edellä mainituista huolenaiheistaan pankin Puolaan tekemän tarkastuskäynnin yhteydessä, joka tehtiin hankkeen toteuttamisen seuraamiseksi.

Lisäksi kantelijat ja muut kansalaisjärjestöt ottivat 25. marraskuuta 2004 kirjallisesti yhteyttä EIP:hen. Ne totesivat, että EIP:n osarahoittamat järjestelmät toteutettiin ilman ympäristövaikutusten arviointia ja että ne olivat haitallisia ympäristölle, koska ne aiheuttivat EU:n luontotyyppi- ja lintudirektiiveillä suojeltujen arvokkaiden luontotyyppien häviämisen (6). Ne totesivat, että ne olivat ilman vaikutusta pyytäneet asianomaisia Puolan viranomaisia lopettamaan työt, ja väittivät lisäksi, että EIP:n olisi pitänyt osallistua hankkeen toteuttamiseen ja arvioida sitä huolellisesti ja että sen olisi pitänyt myös valvoa talousarvion käyttöä, vaatia hanketta toteuttavia Puolan laitoksia tekemään ympäristövaikutusten arviointeja ja vaatia puolalaista lainanottajaa palauttamaan rahoitusta, jos ympäristövahingot on näytetty toteen.

EIP vastasi 21 päivänä tammikuuta 2005 yhdelle kantelijalle eli Polska Zielona Siecille. Pankki katsoi Puolaan tekemänsä valvontakäynnin, jonka aikana tarkastettiin 14 järjestelmää, havaintojen perusteella, että YVA-direktiivin mukaan ainoastaan kolme järjestelmää eli Tšetšlo-, Kuznica- ja Wiory-järjestelmät edellyttivät YVA-arviointia. EIP selitti myös, että yhteensä 726 ohjelmaa toteutettiin ja että muiden EIP:n lainasta rahoitettujen ohjelmien mahdolliset ympäristövaikutukset eivät oikeuttaneet ympäristövaikutusten arviointia. Lopuksi EIP totesi, että se ei havainnut Puolan tai EU:n lainsäädännön rikkomista vieraillessaan Puolassa ja että sovelletut ympäristömenettelyt olivat rahoitussopimuksen ja YVA-direktiivin mukaisia.

EIP lisäsi 3 päivänä maaliskuuta 2005 kantelijalle osoittamassaan kirjeessä, että vaikka paikalliset valtiosta riippumattomat järjestöt kyseenalaistivat tiettyjen yksittäisten ohjelmien perusteet ja standardit, se saattoi Puolaan tekemänsä tarkastuskäynnin perusteella luottaa hankkeen toteuttamisen yleiseen laatuun. EIP vahvisti myös, että se edellyttää kaikissa rahoitustoimissaan, että hankkeiden toteuttajat hankkivat lakisääteiset ympäristöluvat ja rakennusluvat ja noudattavat asiaankuuluvaa ympäristölainsäädäntöä.

Tämän jälkeen yksi valituksen tekijöistä, Polska Zielona Siec, pyysi oikeudellista neuvontaa useista järjestelmistä. Oikeudelliset asiantuntijat totesivat, että osa järjestelmistä ei ollut Puolan lainsäädännön ja/tai YVA-direktiivin (7) mukaisia. Asiantuntijat muistuttivat lausunnossaan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-72/95, Kraaijeveld, antamasta tuomiosta (8) ja pitivät sitä erityisen tärkeänä käsiteltävänä olevan asian kannalta. Sama kantelija Polska Zielona Siec otti 7 päivänä joulukuuta 2005 uudelleen yhteyttä EIP:hen ja lähetti jäljennöksen edellä mainitusta asiantuntemuksesta. Se mainitsi yksityiskohtaisesti kuusi järjestelmää, joissa tiettyjen kansalaisjärjestöjen mukaan oli rikottu kansallista ja EU:n ympäristölainsäädäntöä. Lisäksi se pyysi EIP:tä arvioimaan tarkemmin hankkeen toteutustapaa.

EIP vastasi 23. helmikuuta 2006. Kantelijan pyynnön osalta se totesi, että sen Puolaan vuonna 2004 tekemän tarkastuskäynnin päätelmät, jotka ilmoitettiin kantelijalle aiemmassa kirjeenvaihdossa, olivat edelleen päteviä. Mitä tulee kantelijan huoleen Puolan ja/tai EU:n lainsäädännön rikkomisesta, EIP totesi, ettei se voinut ratkaista tällaisia kysymyksiä, ja kehotti kantelijaa kääntymään asianomaisten Puolan viranomaisten puoleen. Se totesi myös, että sillä ei ollut tiedossaan asiaa koskevia komission oikeudenkäyntejä tai jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia menettelyjä.

Oikeus tutustua asiakirjoihin

Asiakirjoihin tutustumista koskevan kysymyksen osalta kantelijat totesivat tiivistetysti seuraavaa:

Yksi kantelijoista, Polska Zielona Siec, pyysi 26 päivänä maaliskuuta 2004 EIP:ltä oikeutta tutustua rahoitussopimukseen ja lainaa koskeviin asiakirjoihin.

EIP vastasi 4 päivänä kesäkuuta 2004, ettei se voi antaa rahoitussopimusta tutustuttavaksi sillä perusteella, että tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi sen salassapitovelvollisuuden suojaa ja olisi pankki- ja rahoitusalalla sovellettavien ammattietiikan, sääntöjen ja käytäntöjen vastaista (EIP:n asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien sääntöjen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti). EIP totesi kuitenkin myös, ettei se vastustanut sitä, että hankkeen toteuttaja (Puolan maatalous- ja maaseudun kehittämisministeriö ja Puolan valtiovarainministeriö) ja lainanottaja (Puolan valtiovarainministeriö) julkistavat rahoitussopimuksen.

Polska Zielona Siec teki 18.6.2004 EIP:n pääsihteerille virallisen kantelun, jossa se riitautti edellä mainitun kieltäytymisen ja vastauksen laadun. Se huomautti, että se oli 26.3.2004 päivätyssä kirjeessään pyytänyt saada tutustua kaikkiin lainaa koskeviin asiakirjoihin (muina kuin teknisinä YVA-asiakirjoina ja edistymiskertomuksina) eikä ainoastaan lainasopimukseen. Näin ollen se katsoi, että EIP:n vastaus sen tiedonsaantipyyntöön oli riittämätön.

EIP vastasi 8 päivänä lokakuuta 2004, että i) sen yksiköt olivat valmistelemassa kyselytutkimusta kyseisistä asiakirjoista; ii) kantelijalta saatujen tietojen perusteella, joiden mukaan Puolan valtiovarainministeriö näytti hyväksyvän lainasopimuksen julkistamisen, se kääntyi kyseisen ministeriön puoleen saadakseen luvan tällaiseen julkistamiseen; iii) se tiedottaisi kantelijalle pian lopputuloksesta.

Kantelija kääntyi 30 päivänä joulukuuta 2004 uudelleen EIP:n puoleen ja pyysi lisäksi saada tutustua raporttiin EIP:n Puolan-vierailusta. Se totesi myös, ettei se ollut vielä saanut aineellista vastausta 18.6.2004 tekemäänsä kanteluun.

EIP vastasi kantelijalle 21 päivänä tammikuuta 2005. Se ei ensinnäkään paljastanut Puolaan tehtyä tarkastuskäyntiä koskevaa kertomusta sellaisenaan vaan viittasi kyseisen tarkastuskäynnin päätelmiin ja kuvaili sen taustaa. Toiseksi se julkisti yhden asiakirjan (YVA:n yleistajuinen yhteenveto yhdestä Kuznican järjestelmästä) ja totesi, että YVA:n yhteenvedot kahdesta muusta järjestelmästä (Chechlo ja Wiory) toimitetaan kantelijoille, kun ne ovat valmiita. Kolmanneksi se totesi, että se oli tutkinut muita lainaan liittyviä asiakirjoja, ja koska ne sisälsivät ammatillisia arviointeja ja lausuntoja ja olivat näin ollen osa pankin sisäistä päätöksentekoprosessia, niitä ei voitu ilmaista EIP:n asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien sääntöjen 4 artiklan viii kohdan mukaisesti. Neljänneksi lainasopimuksen osalta se kehotti kantelijaa kuulemaan Puolan valtiovarainministeriötä, johon EIP oli ollut yhteydessä tältä osin.

Oikeusasiamiehelle tehty kantelu

Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa kantelijat väittävät, että EIP

1) ei ole varmistanut, että hanke ”Flood Damage Reconstruction II Poland 2001” on YVA-direktiivin mukainen;

2) ei noudattanut asianmukaista huolellisuutta Puolaan tekemässään valvontakäynnissä (kantelijoiden mukaan EIP tukeutui Puolaan tekemässään valvontakäynnissä Puolan täytäntöönpanovirastojen toimittamiin asiakirjoihin tarkastamatta niiden sisältämiä tietoja); ja

(3) ei antanut oikeutta tutustua kaikkiin hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

Kantelijat väittivät, että EIP:n olisi tulevaisuudessa varmistettava, että kaikki hankkeet, joita se suostuu rahoittamaan EU:n ulkopuolisissa maissa, ovat YVA-direktiivin mukaisia.

Kantelijat väittivät myös, että EIP:n olisi annettava heille oikeus tutustua kaikkiin hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

KYSYMYS

EIP:n lausunto

EIP:n lausunto oli tiivistetysti seuraava:

Ensimmäisestä väitteestä, joka koski YVA-direktiivin noudattamatta jättämistä, EIP totesi, että se allekirjoitti 20.12.2001 Puolan kanssa 250 miljoonan euron puitelainan (rahoitussopimus), jolla yhteisrahoitettiin hanketta ja joka koostui 726 ohjelmasta, jotka oli tarkoitus toteuttaa eri puroilla ja joissa. EIP:n varoilla voitaisiin rahoittaa enintään 70 prosenttia hankekustannuksista tukikelpoisissa järjestelmissä, mukaan lukien i) tulvantorjunta- ja vesihuoltoinfrastruktuurin korjaaminen, kunnostaminen ja parantaminen sekä ii) uudet tulvantorjuntajärjestelmät, jotka vähentäisivät vastaavien tapahtumien riskiä tulevaisuudessa.

Rahoitussopimuksella rahoitetut yksittäiset ohjelmat hyväksyttiin EIP:n ja Puolan viranomaisten sopimien tiukkojen menettelyjen mukaisesti.

EIP tutki hankkeen huolellisesti. Tähän sisältyivät tekniset, ympäristölliset ja taloudelliset arvioinnit.

Syyskuussa 2001 tekemässään arvioinnissa EIP totesi, että Puolan viranomaisten soveltamat kansalliset YVA-menettelyt ja paikallisten hankkeiden toteuttajien valmiudet olivat hyväksyttäviä. Osana tätä arviointia EIP:n tekniset asiantuntijat vierailivat myös useissa EIP:n aiemmasta lainasta rahoitetuissa loppuun saatetuissa ohjelmissa, jotka koskivat vuoden 1997 tulvien aiheuttamia vahinkoja. Asiantuntijat totesivat, että työt olivat teknisesti hyvätasoisia ja niissä käytettiin ympäristön kannalta herkkiä suunnitteluperusteita.

EIP:n arvio hankkeen ympäristövaatimustenmukaisuudesta perustui i) täytäntöönpanovirastojen vastauksiin, ii) EIP:n teknisen henkilöstön tekemiin tarkastuskäynteihin ja iii) valtiosta riippumattomilta järjestöiltä saatuihin tietoihin. Tässä tapauksessa kansalaisjärjestöjen kantelut koskivat kuitenkin vain yhtä prosenttia EIP:n rahoittamista ohjelmista. Koska hanke oli erittäin laaja, lopullinen vastuu oli kansallisilla täytäntöönpanovirastoilla, jotka päättivät, nimettiinkö erityisalueet "ympäristönsuojelualueiksi".

Lainasopimuksen mukaan Puolan viranomaisten oli ilmoitettava EIP:lle kuuden kuukauden välein kaikista ohjelmista, jotka edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia, ja lähetettävä mahdolliset raportit ympäristövaikutusten arvioinneista. Kuitenkin vain yksi järjestelmä (Wiory) edellytti EU:n lainsäädännön mukaista YVA-arviointia, koska se luokiteltiin YVA-direktiivin liitteen I soveltamisalaan kuuluvaksi. Tämän vuoksi EIP pyysi Wiory-järjestelmän riippumatonta tarkastelua, johon sisältyi tiettyjen valtiosta riippumattomien järjestöjen kuuleminen. Riippumattomassa tarkastelussa todettiin, että Puolan viranomaiset täyttivät ympäristövaikutusten arvioinnin edellytykset olennaisilta osin. Koska järjestelmän yhteensopivuudesta vesipolitiikan puitedirektiivin (9) kanssa oli kuitenkin edelleen joitakin epäilyjä, EIP edellytti toimintasääntöjen uutta ympäristöarviointia, jotta ne olisivat yhteensopivia kyseisen direktiivin veden ekologisen laadun parantamista koskevan tavoitteen kanssa. Komission ympäristöasioiden pääosasto, jota EIP kuuli tältä osin, totesi, että Wiory-järjestelmä voitiin kattaa lainalla.

Lähes kaikki muut järjestelmät luokiteltiin YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan kuuluviksi, mikä merkitsi sitä, että kansallisten viranomaisten oli tällaisissa tapauksissa määritettävä kansallisen lainsäädännön perusteella, edellyttivätkö tällaiset hankkeet YVA-arviointia. Koska valtaosaan järjestelmistä liittyi olemassa olevan vesiliikenneinfrastruktuurin rajallinen jälleenrakentaminen, Puolan viranomaiset eivät pitäneet täydellisiä YVA-menettelyjä tarpeellisina.

Toisesta väitteestä, joka koski EIP:n asianmukaista huolellisuutta valvontakäynnillä, EIP totesi, että se lähetti 25.–28.10.2004 valvontakäynnin Puolaan. Tämän tarkastuskäynnin aikana pankki kuuli kansalaisjärjestöjen huolen siitä, että järjestelmät oli toteutettu siten, että niistä oli tullut haitallisia ympäristölle. Kansalaisjärjestöt esittivät huolensa tueksi valokuvia paikoista, joissa työtä tehtiin osana hanketta. Kansalaisjärjestöt eivät kuitenkaan tuottaneet valokuvia näistä paikoista ennen töiden aloittamista. Lisäksi Puolan täytäntöönpanovirastot eivät olleet samaa mieltä kansalaisjärjestöjen huolenaiheista.

Tarkastuskäynnin aikana EIP:n tekninen henkilöstö teki myös 14 tarkastuskäyntiä. EIP:n tekninen henkilöstö totesi, että järjestelmien laatu ja täytäntöönpanovirastojen valmiudet olivat tyydyttävät ja että ympäristömenettelyjä oli sovellettu asianmukaisesti. Se lisäsi, että täytäntöönpanovirastot hyväksyivät ympäristön kannalta arkaluonteisia ratkaisuja, mukaan lukien töiden ja käytettyjen materiaalien laajuus ja ajoitus. Myös täytäntöönpanovirastot toteuttivat asianmukaisesti kansalaisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kuulemiset. EIP totesi tältä osin, että ”[g]ood practice oli normi ympäristön kannalta herkkien ratkaisujen osalta (soveltamisala, materiaalit, wokkien ajoitus) samoin kuin julkisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kuuleminen”. Toteuttamisesta vastaavat virastot toimittivat täydelliset asiakirjat suoritetuista töistä. EIP luotti näin ollen hankkeen yleiseen laatuun, vaikka paikalliset kansalaisjärjestöt ovat saattaneet olla huolissaan joistakin järjestelmistä, joihin ei voitu tehdä tarkastuskäyntiä tarkastuskäynnin aikana. Seurantakäyntiä koskevan kertomuksen keskeiset havainnot ilmoitettiin kantelijoille.

EIP totesi myös, että parantaakseen menettelyjään ja levittääkseen EU:n parhaita käytäntöjä se nimitti kansainvälisen konsultin suorittamaan arvioinnin "parhaista käytännöistä tulvantorjunnan strategisessa suunnittelussa ja täytäntöönpanossa, mukaan lukien ympäristönäkökohdat" EIP:n rahoittamien ohjelmien osalta Tšekissä, Italiassa, Puolassa ja Romaniassa. Arvioinnin tulokset julkaistaisiin EIP:n verkkosivuilla. Kolmannesta väitteestä, joka koski rahoitussopimuksen ja lainaa koskevien asiakirjojen julkistamista, EIP totesi, että rahoitussopimukseen sisältyvien tietojen luottamuksellisuus on suojattu EIP:n säännöillä. Asiakirjojen julkisuutta koskevissa säännöissä, jotka korvattiin 28 päivänä maaliskuuta 2006 EIP:n julkisuuspolitiikalla, edellytetään, kuten kaikissa pankkisuhteissa, rahoitussopimukseen sisältyvien tietojen luottamuksellisuutta asiakkaan edun mukaisesti. Asiakkaalla on yleensä oikeus luopua tästä suojasta. Vuoden 2002 sääntöjen perusteella lainasopimuksen julkistaminen voisi näin ollen heikentää salassapitovelvollisuutta ja olisi pankki- ja rahoitusalalla sovellettavien ammattietiikan, -sääntöjen ja -käytäntöjen vastaista. EIP:n julkistamispolitiikan 28 kohdassa viitataan erityisesti rahoitussopimusten julkistamiseen (tai julkistamatta jättämiseen):

"Tietoja, jotka ovat tyypillisesti osa pankin luottamuksellista suhdetta liikekumppaneihinsa, ovat hankkeen toteuttajan rahoituspyyntö, lainojen hinnoittelua koskevat tiedot ja rahoitussopimus. Pankki ei vastusta sitä, että hankkeiden toteuttajat, lainanottajat tai muut toimivaltaiset osapuolet asettavat saataville tietoja suhteistaan ja järjestelyistään EIP:n kanssa.

EIP lähetti 20 päivänä tammikuuta 2005 kantelijoille kirjeen, jossa oli yksityiskohtaisia tietoja lainasopimukseen liittyvistä asiakirjoista, joihin ei sovellettu tietojen antamista koskevaa poikkeusta. EIP lähetti kantelijoille 10 päivänä heinäkuuta 2006 omasta aloitteestaan tiedot kahdesta järjestelmästä (Krzyworzeka ja Stradomka). Kantelijat kiistivät 7 päivänä joulukuuta 2005 päivätyssä kirjeessään EIP:n edellä mainituista kahdesta ohjelmasta toimittamien tietojen ympäristönäkökohdat.

Kantelijoiden huomautukset

Yhteenvetona voidaan todeta, että kantelijat pitivät voimassa alkuperäiset väitteensä ja vaatimuksensa ja selvensivät väitettään, joka koski asiakirjoihin tutustumista koskevaa pyyntöä.

Lokakuussa 2004 tehtyä EIP:n virkamatkaa Puolaan koskevan väitteensä osalta ne huomauttivat, että kyseisen virkamatkan aikana EIP:n tekninen henkilöstö vieraili vain 1,9 prosentissa kaikista lainan kattamista järjestelmistä.

Vieraillessaan järjestelmissä ja täytäntöönpanovirastoissa EIP ei myöskään tarkastanut huolellisesti näiden täytäntöönpanovirastojen toimittamia asiakirjoja.

Vaikuttaa esimerkiksi siltä, että EIP katsoi tällaisten asiakirjojen perusteella, että täytäntöönpanovirastot järjestivät julkisen kuulemisen asianmukaisesti. Julkista kuulemista ei itse asiassa osoitettu suurelle yleisölle vaan ainoastaan valituille paikallisille kansalaisjärjestöille.

Lisäksi kantelijat viittasivat EIP:n lausuntoon, jonka mukaan ”normi (...) on kansalaisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kuuleminen”, ja huomauttivat, että tuolloin voimassa ollut Puolan lainsäädäntö ei edellyttänyt tällaista kuulemista ja että sen vuoksi Puolan ympäristöministeri (hankkeen toteuttaja) lähetti 30 päivänä marraskuuta 2004 kaikille paikallisille hallintoviranomaisille kirjeen, jossa ehdotettiin, että niiden olisi kuultava kansalaisjärjestöjä kaikista jokien kanavointitöistä.

Lisäksi EIP katsoi, että toimeenpanovirastot suorittivat YVA-menettelynsä asianmukaisesti. Pankki ilmoitti kuitenkin kantelijoille 20 päivänä tammikuuta 2005 lähettämässään kirjeessä, että Wiory-, Kuznica- ja Chechlo-ohjelmista oli tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Täytäntöönpanovirastot eivät kuitenkaan koskaan suorittaneet Tšetšlo-järjestelmän ympäristövaikutusten arviointia. EIP ei myöskään koskaan lähettänyt kantelijoille Tšetšlo-ohjelman ympäristövaikutusten arviointia, kuten se lupasi 20 päivänä tammikuuta 2005 päivätyssä kirjeessään.

Kantelijat viittasivat myös valtiosta riippumattomien järjestöjen kanssa tarkastuskäynnin aikana pidettyyn kokoukseen ja totesivat, etteivät ne olleet tyytyväisiä siihen, miten EIP toteutti kokouksen. He huomauttivat, että kansalaisjärjestöt esittivät tuolloin, että tulvasuojelu ei ollut tarpeen metsissä tai niityillä, ja jos tällaisia töitä tehtäisiin, ne olisivat aina haitallisia ympäristölle. EIP ei ole koskaan viitannut tähän seikkaan. EIP totesi lisäksi virheellisesti, että kyseisessä kokouksessa valtiosta riippumattomat järjestöt kyseenalaistivat vain yhden prosentin ohjelmista, vaikka todellisuudessa ne kyseenalaistivat 130 kaikkiaan 726 ohjelmasta.

Yhteenvetona YVA-direktiivin noudattamista koskevan väitteen osalta kantelijat toistivat näkemyksensä, jonka mukaan EIP ei arvioinut hanketta ympäristöön liittyvän, taloudellisen ja sosiaalisen vaikuttavuuden ja suunniteltujen tulosten kannalta. EIP ei etenkään tarkistanut, oliko Puolan oikeudellinen ja menettelyllinen kehys YVA-direktiivin mukainen. Itse asiassa EIP rahoitti Puolan täytäntöönpanovirastojen lähettämän toiveluettelon. Huolimatta EIP:n päinvastaisesta lausunnosta ja ottaen huomioon a) hankkeen erittäin suuren laajuuden ja sen, että se perustui puitelainaan, ja b) sen ympäristöselonteon, viime kädessä vastuu asianmukaisen menettelyllisen ja oikeudellisen kehyksen varmistamisesta oli pankilla eikä kansallisilla täytäntöönpanoelimillä.

Kantelijat panivat myös merkille EIP:n lausunnon, jonka mukaan "[EIP] luottaa ohjelman yleiseen laatuun." Kantelijat väittivät kuitenkin, että Puolan ympäristöministeri antoi 24 päivänä maaliskuuta 2004 lausunnon, jonka mukaan (lainan kattaman) Jura Krakowsko-Czestochowskan alueen sisäänvirtausten kanavointi tapahtui ympäristönormien vastaisesti. Lisäksi sama ministeri julkaisi 5. toukokuuta 2005 julkaisun "Good practice in mountain rivers and streams maintenance in to to change existing practice in rivers´ canalisations". Näin ollen EIP katsoi, että hankkeen ympäristön laatu oli hyväksyttävä, kun taas ainoastaan Puolan viranomaiset kiistivät tämän laadun.

Kantelijat olivat yhtä mieltä siitä, että suurin osa järjestelmistä kuului YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan, minkä vuoksi kansallisten viranomaisten olisi pitänyt ensin toteuttaa seulontamenettely ja päättää sen jälkeen, oliko YVA tarpeen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Tuolloin Puolan lainsäädännössä ei kuitenkaan edellytetty korjausten tai kunnossapidon seulontamenettelyä, ja suurin osa hankkeen ohjelmista katsottiin sellaisiksi. Lisäksi Puolan lainsäädännön mukaan kanavointi- ja tulvantorjuntatöiden "ylläpito tai jälleenrakentaminen" jätettiin ympäristömenettelyjen ulkopuolelle. Tältä osin kantelijat totesivat, että Euroopan komissio käynnisti kesäkuussa 2006 rikkomusmenettelyn Puolaa vastaan, koska se ei ollut saattanut asiaa koskevia ympäristödirektiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja totesi virallisessa ilmoituksessaan, että kanavointi- ja tulvantorjuntatöiden "kunnossapidosta ja jälleenrakentamisesta" olisi EU:n lainsäädännön mukaisesti tehtävä ,ille ympäristövaikutusten arviointi.

Kantelijat täsmensivät myös vaatimuksensa saada tutustua lainasopimukseen liittyviin asiakirjoihin. Ne eivät olleet samaa mieltä EIP:n kieltäytymiselle esittämistä perusteluista. Ne totesivat erityisesti, että 21 päivänä tammikuuta 2005 päivätyssä kirjeessään kantelijoille EIP totesi, että "se ei voinut paljastaa lainaan liittyviä asiakirjoja, koska ne koskivat ammatillista arviointia ja lausuntoja asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien EIP:n sääntöjen (vuoden 2002 versio) 4 artiklan viii kohdan mukaisesti". Edellä mainitussa artiklassa suljettiin kuitenkin pois sellaisten asiakirjojen luovuttaminen, jotka koskevat pankin oikeutettuja etuja sen sisäisen hallinnon järjestämisessä, erityisesti henkilöresurssien osalta.

Kantelijat huomauttivat myös, että EIP totesi 21 päivänä tammikuuta 2005 päivätyssä kirjeessään, että käytettävissä olevien tietojen perusteella vain kolmessa ohjelmassa edellytettiin ympäristövaikutusten arviointia. EIP ei kuitenkaan ilmoittanut, miksi muut järjestelmät eivät oikeuttaneet ympäristövaikutusten arviointia. Kantelijat ilmoittivat myös haluavansa tietää, mikä on peruste sille, että ympäristövaikutusten arviointia ei ole tehty. Tältä osin ne totesivat kääntyneensä ensisijaisesti Puolan täytäntöönpanovirastojen puoleen, jotka kieltäytyivät toimittamasta niille näitä tietoja.

MUUT TUTKIMUKSET

Tutkittuaan huolellisesti EIP:n lausunnon ja kantelijoiden huomautukset , näytti siltä, että lisätutkimukset olivat tarpeen.

Oikeusasiamiehen 23. maaliskuuta 2007 päivätty kirje EIP:lle

Kirjeessään oikeusasiamies totesi, että näyttää siltä, että Puolan lainsäädännössä ei edellytetä ympäristövaikutusten arviointia tietyntyyppisten lainalla toteutettujen töiden osalta. Siksi oikeusasiamies pyysi EIP:tä selittämään ensinnäkin, ohjeistiko se Puolan täytäntöönpanovirastoja siitä, mitä niiden oli tehtävä toimiakseen EU:n lainsäädännön mukaisesti?

Toiseksi oikeusasiamies kysyi EIP:ltä, kuinka monta tarkastuskäyntiä ja seurantakokousta se piti Puolassa (lokakuun 2004 tarkastuskäyntiä lukuun ottamatta) ja minkä kriteerien perusteella valittiin ne 14 järjestelmää, joihin tehtiin tarkastuskäynti lokakuussa 2004.

Kolmanneksi oikeusasiamies tiedusteli erityisesti, tehtiinkö ympäristövaikutusten arvioinnit Wiory-, Kuznica- ja Chochlo-ohjelmien osalta vai ainoastaan Wiory-ohjelman osalta, ja millä perusteella EIP myönsi, että ympäristövaikutusten arviointia ei vaadittu minkään muun ohjelman osalta. Oikeusasiamies halusi myös tietää täytäntöönpanovirastojen tältä osin mahdollisesti esittämien asiaa koskevien perustelujen yksityiskohdat.

Neljänneksi oikeusasiamies kysyi EIP:ltä jatkotoimista, joita se oli toteuttanut niiden huolenaiheiden johdosta, joita valtiosta riippumattomat järjestöt olivat ilmaisseet sen edustajien kanssa lokakuussa 2004 pidetyssä kokouksessa, joka koski 130:tä kantelijoiden mainitsemaa ohjelmaa. Tältä osin oikeusasiamies pyysi EIP:tä myös selittämään, minkä näytön perusteella se tuli siihen tulokseen, että Puolan täytäntöönpanovirastojen hankkeeseen liittyvässä toiminnassa "sääntönä (...) oli kansalaisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kuuleminen".

Viidenneksi oikeusasiamies kysyi, oliko EIP koskaan pyytänyt Puolan viranomaisten sille kuuden kuukauden välein toimittamiin kertomuksiin sisältyviä lisäselvityksiä hankkeen yleisestä toteutuksesta (Wiory-ohjelmaa koskevaa kertomusta lukuun ottamatta).

Viidenneksi oikeusasiamies pyysi EIP:tä kommentoimaan kantelijan huomautusta, jonka mukaan Puolan ympäristöministerillä itsellään näytti olevan epäilyksiä siitä, taataanko ympäristönsuojelu paikallisesti.

Lopuksi oikeusasiamies pyysi EIP:tä harkitsemaan, olisiko mahdollista antaa ainakin osittain tutustuttavaksi seuraavat kantelijoiden vaatimat asiakirjat: i) rahoitussopimus (edellyttäen, että mahdolliset "luottamukselliset tiedot" poistetaan; ii) pankin arviointikertomus hankkeesta; iii) pankin kertomus 25.–28. lokakuuta 2004 tehdystä valvontakäynnistä ja mahdollisista muista tarkastuskäynneistä; ja iv) riippumaton arviointikertomus Wiory-järjestelmästä, joka mainitaan pankin lausunnossa .. Oikeusasiamies pyysi myös v) selvitystä EIP:n näkemyksestä, jonka se ilmaisi kantelua koskevassa lausunnossaan ja jonka mukaan EIP:n sääntöjä on tulkittava siten, että niissä sallitaan tietojen saannin rajoittaminen asiakkaan edun mukaisesti (kuten kaikissa pankkisuhteissa)(korostus lisätty), ja vi) miten tämä näkemys voitaisiin sovittaa yhteen EIP:n roolin "julkisena" instituutiona (eikä "kaupallisena" pankkina) ja sen ilmoittaman tavoitteen kanssa, joka on sen toiminnan avoimuuden korkea taso ja tehokas viestintä kaikkien sidosryhmien kanssa.

EIP:n 9 päivänä toukokuuta 2007 antama vastaus

EIP viittasi oikeusasiamiehen tämän tutkimuksen aloittamista koskevassa kirjeessään antamaan lausuntoon, jonka mukaan hänen tutkimuksensa ulkopuolelle jätettiin väite siitä, että Puolan ympäristölainsäädäntö ei ole EU:n lainsäädännön mukainen.

EIP totesi tiivistetysti, että vastuu asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön noudattamisesta kuuluu edelleen kansallisille viranomaisille ja että EIP ei voi antaa niille tältä osin arvovaltaisia ohjeita.

Tästä huolimatta ja ottaen huomioon, että Puola oli kyseisenä ajankohtana liittymisneuvotteluja käyvä maa, EIP keskusteli näistä kysymyksistä puolalaisten kollegojensa kanssa hankkeen arvioinnin aikana osana tavanomaista huolellisuusvelvoitettaan. Nämä samat huolenaiheet otettiin huomioon myös rahoitussopimuksessa, jossa todetaan, että uusiin tulvantorjuntatoimenpiteisiin sovellettaisiin YVA-direktiivissä kuvattuja menettelyjä vastaavia YVA-menettelyjä ja että ryhdyttäisiin asianmukaisiin toimiin kaikkien sellaisten (direktiivissä 92/43/ETY (10) tarkoitettujen) ympäristön kannalta herkkien alueiden suojelemiseksi, joihin hankkeeseen sisältyvien järjestelmien täytäntöönpano saattaa vaikuttaa.

Rahoitussopimuksen teknisen kuvauksen mukaan lainanottajan on EIP:n pyynnöstä toimitettava pankille tyydyttävät todisteet siitä, että kaikki hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat sijainti- ja ympäristöluvat on myönnetty.

EIP katsoi, että se noudatti nyt käsiteltävässä asiassa asianmukaista huolellisuutta vakiomenettelyjensä mukaisesti. Tällaiseen huolellisuuteen sisältyi teknisen, ympäristöön liittyvän ja taloudellisen arvioinnin suorittaminen ennen rahoitusta. Tässä tapauksessa EIP:n teknisten asiantuntijoiden syyskuussa 2001 tekemän arviointikäynnin aikana kansalliset YVA-menettelyt ja paikallisten hankkeiden toteuttajien valmiudet arvioitiin ja todettiin "hyväksyttäviksi". Arviointi perustui osittain EIP:n Puolassa aiemmin toteuttamista lainatoimista saatuihin myönteisiin kokemuksiin. Suurin osa EIP:n rahoitussopimuksen nojalla rahoittamista järjestelmistä kuului Puolan ympäristönsuojelulain soveltamisalaan. EIP liitti vastaukseensa hankkeen teknistä arviointia koskevan kertomuksen ja katsoi, että tämä asiakirja oli osoitus "tässä tapauksessa sovelletusta asianmukaisesta huolellisuudesta".

EIP totesi myös panneensa merkille Puolan ympäristöministerin, Euroopan komission ja kansalaisjärjestöjen äskettäiset huolenaiheet ympäristövaikutusten arvioinnin eri näkökohdista Puolassa. EIP tekee ennakoivaa yhteistyötä Puolan viranomaisten kanssa selvittääkseen, mitä EU:n parhaista käytännöistä voidaan oppia tulevissa tulvantorjuntahankkeissa. Sen vuoksi EIP antoi lokakuussa 2006 brittiläisen konsultin (HR Wallingford) tehtäväksi laatia katsauksen EU:n tulvariskien hallinnan parhaista käytännöistä, mukaan lukien suunnittelu, suunnittelu ja täytäntöönpano, osana EIP:n jatkuvaa sitoumusta tarkistaa menettelyjään ja edistää parhaita käytäntöjä EU:n tasolla. Tarkastelussa keskitytään erityisesti Puolan nykyiseen käytäntöön. Konsultti tapasi hankkeesta kiinnostuneita kansalaisjärjestöjä sekä Puolan ympäristöministeriötä ja täytäntöönpanovirastoja, joiden näkemykset sisällytettäisiin loppuraporttiin. Kertomus olisi saatava valmiiksi heinäkuun 2007 loppuun mennessä, ja EIP kysyi Puolan viranomaisilta, vastustavatko ne sen luovuttamista valtiosta riippumattomille järjestöille oikeusasiamiehen meneillään olevan hanketta koskevan tutkimuksen yhteydessä. Tarkastelututkimus olisi osa EIP:n hankkeen loppuunsaattamisraporttia ja tulevaa opasta EIP:n rahoittamista tulvapuolustushankkeista EU:ssa.

Mitä tulee EIP:n virkamatkoihin, vierailuihin ja valituissa ohjelmissa käytettyihin kriteereihin, EIP totesi, että sen henkilöstö vieraili Puolassa syyskuussa 2001 tarkastellakseen tilannetta heinäkuun 2001 tulvien jälkeen ja arvioidakseen mahdollista lainanantoa. Syyskuussa 2001 EIP vieraili loppuun saatettujen ohjelmien otoksessa ja teki myös tutkimuksia hiljattain vahingoittuneista alueista. Kyseessä oli kuitenkin toinen EIP:n Puolassa rahoittama laina. Ensimmäinen laina yhteisrahoitettiin Word Bankin kanssa Odra-joen valuma-alueen tulvien jälkeen vuonna 1997 ("Odra-operaatiolaina"). Tulvantorjuntatöistä, maatalouden kuivatusjärjestelmistä ja hydraulisen infrastruktuurin korjauksista vastaavat täytäntöönpanovirastot olivat samat kuin edellisessä Odra-lainassa eli ympäristöministeriön alaiset valtion yksiköt Regionalne Zarzady Gospodarki Wodnej ja maatalousministeriön alainen Zarzady Melioracji i Urzadzen Wodnych. Odra-operaatiolainasta ei tehty valituksia.

Syyskuussa 2001 tehdyn tarkastuskäynnin jälkeen Puolan tasavallan kanssa allekirjoitettiin 250 miljoonan euron rahoitussopimus.

Lainasta rahoitettavien järjestelmätyyppien tukikelpoisuusperusteet vahvistettiin rahoitussopimuksen teknisessä kuvauksessa, mutta järjestelmien valinta ja priorisointi oli edelleen kansallisten viranomaisten vastuulla, ja niitä koordinoi Puolan pääministerin kanslian tulvavahinkojen takaisinperinnästä vastaava virasto. Puolan viranomaiset lähettivät puolivuosittain seurantakertomuksia koko ohjelman täytäntöönpanosta.

EIP:n ensimmäinen seurantakäynti tehtiin 7. ja 8. toukokuuta 2002, ja siinä keskusteltiin järjestelmien valinta- ja jakomenettelyistä.

EIP:n mukaan "Puolan kansalaisjärjestöjen kantelujen perusteella" se teki toisen seurantakäynnin 25.-28. lokakuuta 2004. Vierailun aikana EIP järjesti tarkastuskäyntejä 14 järjestelmään, mukaan lukien kolme niistä kahdeksasta järjestelmästä, jotka valtiosta riippumattomat järjestöt olivat yksilöineet ennen tarkastuskäyntiä. Muiden 11 ohjelman valinnasta sovittiin hankkeiden toteuttajien kanssa, jotka vastasivat EIP:n seurantakäynnin järjestämisestä. Edellä mainittujen 11 järjestelmän valinnassa otettiin huomioon erityyppiset työt, eri täytäntöönpanovirastot ja mahdollisuuksien mukaan maantieteellinen jakauma, kun otetaan huomioon aikarajoitukset. Tähän liittyen 14 järjestelmää toteutti yli viisi täytäntöönpanovirastoa neljällä eri alueella. Tarkastuskäynnin keskeiset tulokset ilmoitettiin Puolan viranomaisille ja asianomaisille kansalaisjärjestöille.

EIP täsmensi, että kansallisilla viranomaisilla oli harkintavaltaa ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuuden arvioinnissa, sillä arviointiperusteina olivat niiden todennäköiset merkittävät ympäristövaikutukset siinä tapauksessa, että järjestelmät katsottaisiin liitteen II hankkeiksi asiaa koskevissa ympäristödirektiiveissä. Koska suurin osa ohjelmista koski olemassa olevan vesiliikenneinfrastruktuurin suppeaa jälleenrakentamista, Puolan viranomaiset eivät pitäneet täydellisiä YVA-menettelyjä tarpeellisina.

Wiory-ohjelman ympäristövaikutusten arvioinnin osalta EIP totesi, että ohjelma alkoi vuonna 1993 ja oli lähes valmis vuoden 2001 tulviin mennessä. Kun Wiory-järjestelmä suunniteltiin ja hyväksyttiin ja sen rakentaminen aloitettiin, Puolan lainsäädännössä ei edellytetty ympäristövaikutusten arviointia. Järjestelmä voitaisiin kuitenkin luokitella YVA-direktiivissä ja direktiivissä 2003/35/EY (11) tarkoitetuksi liitteen I hankkeeksi, minkä vuoksi EIP katsoi, että sen olisi määrättävä YVA:n uudelleentarkastelusta. Tarkastelun kattoi laina, ja sen suoritti ympäristöalan kokeneista konsultti-insinööreistä koostuva yritys eli itävaltalainen ILF. Tarkastelu suoritettiin syys-joulukuussa 2003, ja loppukertomus julkaistiin 12 päivänä helmikuuta 2004. Wiory Reservoir -raportissa pyydettiin hankkeesta lausuntoja kaikilta Puolan suurimmilta ympäristöalan kansalaisjärjestöiltä, myös WWF:ltä (12) ja OTOP:ltä (13), jotka esitetään tiivistelmänä raportissa. Merkittäviä vaikutuksia ei havaittu, mutta säiliön käyttövaiheen kattamiseksi suositeltiin lisää ympäristötutkimuksia. Tämän vuoksi EIP pyysi Puolan viranomaisia tekemään toimea 1 koskevan ympäristövaikutusten arvioinnin. Tätä ympäristötutkimusraporttia ei ole vielä saatu valmiiksi.

Kuznica-ohjelman osalta EIP lähetti tammikuussa 2005 kantelijalle yhteenvedon ja ympäristövaikutusten arvioinnin päätelmät. Tšetšlo-ohjelman osalta EIP myönsi, että se mainitsi 20 päivänä tammikuuta 2005 kantelijalle osoittamassaan kirjeessä, että Tšetšlo-ohjelmaa koskevan ympäristövaikutusten arvioinnin tiivistelmä ja päätelmät lähetettäisiin kantelijalle. EIP:n Puolaan vuonna 2004 tekemän tarkastuskäynnin aikaan Puolan maatalousministeriöllä ei kuitenkaan ollut tietoja siitä, oliko ympäristövaikutusten arviointi tarpeen, mutta tarkastuskäynnin jälkeen kävi ilmi, että ympäristövaikutusten arviointia ei tarvittu. Tšetšlo-ohjelma on liitteen II mukainen hanke, ja Puolan viranomaiset päättivät, että ympäristövaikutusten arviointia ei vaadita. EIP pahoitteli järjestelmän asemaa koskevaa epäselvyyttä.

EIP vaati toukokuussa 2002 ensimmäisen seurantakäynnin aikana, että ympäristöministeriö ja maatalousministeriö laativat yhteenvetoraportit koko ohjelman ympäristövaikutusten arvioinnista, mukaan lukien tuolloin sovellettu seurantamekanismi. EIP:n ympäristöyksikkö tarkasteli niitä, ja menettelyjä pidettiin hyväksyttävinä. EIP sisällytti nämä kertomukset vastaukseensa. Puolan täytäntöönpanovirastojen lähettämien seurantakertomusten osalta EIP totesi saaneensa säännöllisesti seurantakertomuksia järjestelmien edistymisestä sekä yhteenvetokertomuksen tarjouskilpailumenettelyistä ja yhteenvetokertomuksen koko ohjelmaan sovelletuista ympäristöseulontamenettelyistä, jotka asianomaiset ministeriöt olivat lähettäneet. EIP oli tyytyväinen toimitettuihin tietoihin.

EIP huomautti myös, että Puolan vuoden 2001 ympäristölain muutos tuli voimaan 1. heinäkuuta 2005 ja että muutokset tapahtuivat sen jälkeen, kun EIP oli hyväksynyt lainan ja myöntänyt rahoitusta yksittäisille järjestelmille.

Mitä tulee jatkotoimiin, joita EIP toteutti kantelijoiden ja muiden valtiosta riippumattomien järjestöjen lokakuussa 2004 pidetyssä kokouksessa esittämien huolenaiheiden johdosta, EIP totesi, että kyseisessä kokouksessa valtiosta riippumattomat järjestöt esittivät luettelon kahdeksasta hankkeesta, joista kolme sisällytettiin lokakuussa 2004 tehtyyn seurantakäyntiin. EIP lähetti 21 päivänä tammikuuta 2005 tietyille valtiosta riippumattomille järjestöille, myös kantelijoille, seurantakäyntiä koskevan yksityiskohtaisen kirjeen. Tätä täydennettiin 3. maaliskuuta 2005 päivätyllä kirjeellä. Näissä tiedonannoissa EIP ilmoitti kantelijoille, että moitteettoman hallinnon vuoksi se ei voinut keskustella kustakin kyseessä olevasta 726 järjestelmästä, ja kehotti sen sijaan kantelijoita esittämään konkreettisia järjestelmiä koskevat erityiset huolenaiheensa.

Kantelijat totesivat 7 päivänä joulukuuta 2005 antamassaan vastauksessa, että neljässä järjestelmässä ei noudatettu Puolan lainsäädäntöä. Heinäkuussa 2006 EIP toimitti kantelijoille täytäntöönpanovirastoilta saamansa tiedot kahdesta edellä mainituista neljästä hankkeesta eli Krzyworzeka- ja Stradomka-ohjelmista.

EIP totesi Puolan ympäristöministeriön kannanoton osalta, ettei se ollut siitä tietoinen. Vaikuttaa myös siltä, että tällainen kanta otettiin EIP:n arviointien ja rahoitussopimuksen tekemisen jälkeen. Mainittu ministeriö ei maininnut EIP:lle lähettämissään seurantakertomuksissa mitään, mikä voisi viitata tällaiseen kantaan. EIP oli yllättynyt siitä, että ympäristöministeriö oli vastuussa useista hankkeita toteuttavista virastoista, kuten RZGW:istä. Näin ollen EIP ei voinut ottaa kantaa tähän kysymykseen.

Rahoitussopimuksen saatavuuden osalta EIP toisti kantansa, jonka mukaan se ei voinut paljastaa rahoitussopimusta, kun otetaan huomioon sen tavanomaiset pankkikäytännöt ja sen julkistamispolitiikka (vuosien 2002 ja 2006 versiot). EIP katsoo, että rahoitussopimuksen osittainenkin julkistaminen olisi vastoin sen velvoitteita asiakkaitaan kohtaan. EIP jätti rahoitussopimuksen mahdollisen julkistamisen vastapuoltensa (puolalaisten keskustelukumppaneiden) harkintaan. Tältä osin EIP selitti, että se totesi vuonna 2006 julkistamispolitiikassaan, ettei se vastusta sitä, että muut osapuolet julkistavat rahoitussopimuksia. Zielona Siecin 19 päivänä heinäkuuta 2004 päivätyn kirjeen perusteella EIP ymmärsi, että Puolan valtiovarainministeriö ei antanut suostumustaan rahoitussopimuksen julkistamiseen. EIP otti kuitenkin ennakoivan asenteen ja kysyi Puolan valtiovarainministeriöltä, voisivatko kantelijat saada rahoitusta koskevan sopimuksen, minkä seurauksena viimeksi mainittu ilmoitti, että se oli kehottanut kantelijoita tutustumaan rahoitussopimukseen ministeriön toimistoissa. Kantelijoiden lisäpyynnön jälkeen EIP otti uudelleen yhteyttä valtiovarainministeriöön rahoitussopimuksen julkistamisen osalta. EIP ehdotti näin ollen, että kantelijat hyväksyisivät valtiovarainministeriön pyynnön tutustua rahoitussopimukseen.

EIP liitti vastaukseensa seuraavat asiakirjat, joista se oli sen mukaan poistanut kaikki luottamukselliset tiedot: i) hanketta koskeva arviointiraporttinsa (9.10.2001 myönnetty puitelaina), ii) hankkeen edistymistä koskeva seurantakäyntinsä 25.–28.10.2004, iii) kaksi Puolan ministeriöiden laatimaa raporttia eli raportti toisen tulvavahinkojen jälleenrakennushankkeen yhteydessä toteutettujen töiden ympäristövaikutuksista ja yhteenvetoraportti ympäristövaikutuksista ja lievennyksistä sekä iv) riippumaton arviointiraportti Wiory Reservoir -ohjelmasta.

EIP viittasi myös kaksoisrooliinsa ja totesi, että koska se on rahoituslaitos, sen on varmistettava keskinäinen luottamus pankkialan vastapuoliinsa kunnioittamalla pankkisalaisuutta ja markkinoiden kannalta arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuutta EU:n ja kansallisten säännösten ja pankkialan standardien mukaisesti. EIP:n on myös noudatettava niiden valtioiden pankkisalaisuutta koskevia säännöksiä, joissa se toimii. EIP:n vastapuolilla on perusteltu luottamus siihen, että se toimii vakiintuneen oikeudellisen kehyksen mukaisesti ja että se ei paljasta pankkisalaisuuden suojaamia tietoja. EIP:n lähestymistapana on löytää tasapaino sen tavoitteen, joka on avoimuus ja mahdollisimman suuren tiedon antaminen kaikille asianomaisille kolmansille osapuolille, ja sen velvollisuuden välillä, joka sillä on pankkina suojella tarvittaessa liikekumppaneidensa yksityisiä kaupallisia ja markkinoiden kannalta arkaluonteisia etuja, toisin sanoen vaarantamatta sen tarkoitusta eli lainananto- ja lainanottotoimintaa.

Kantelijoiden huomautukset EIB´sin 9. toukokuuta 2007 antamasta vastauksesta

Kantelijat viittasivat jälleen toukokuussa 2001 annettuun EIP:n ympäristöselontekoon, jonka mukaan EIP soveltaa kaikkiin hankkeisiin yhteistä ympäristölähestymistapaa ja

"punnitessaan hankkeen sovellettavuutta ympäristöön sen rahoituksen kannalta se ottaa huomioon (...) lainsäädännön noudattamiseen liittyvien ongelmien olemassaolon tai puuttumisen", ja että

"EU:ssa ja yleensä liittymisneuvotteluja käyvissä maissa kaikkien EIP:n rahoittamien hankkeiden olisi oltava sekä kansallisen että EU:n ympäristölainsäädännön, myös YVA-direktiivin, mukaisia."

Kantelijat korostivat näin ollen, että Puola oli kyseisenä ajankohtana liittymisneuvotteluja käyvä maa ja että EIP:n olisi pitänyt ottaa huomioon, oliko hanke YVA-direktiivin mukainen. Kantelijoiden mukaan EIP:n vastauksen liitteenä olevassa arviointikertomuksessa ei käsitelty sääntöjen noudattamiseen liittyvää kysymystä.

Lisäksi EIP myönsi rahoitussopimuksessa, että hanke voitiin toteuttaa Puolan lainsäädännön perusteella, minkä ansiosta kaikki 11 päivän elokuuta 2001 ja 31 päivän heinäkuuta 2002 välisenä aikana toteutetut kanavointi- ja tulvatyöt voitiin vapauttaa ympäristövaikutusten arvioinnista.

EIP hyväksyi ilman asianmukaista harkintaa Puolan ympäristölainsäädäntöä ja direktiiviä 97/11/EY koskevan vertailevan tutkimuksen päätelmät, jotka on tehty ja esitetty asiaa koskevissa asiakirjoissa eli toisessa tulvavahinkojen jälleenrakennushankkeessa toteutettujen töiden ympäristövaikutuksia koskevassa kertomuksessa ja ympäristövaikutuksia ja lievennyksiä koskevassa yhteenvetokertomuksessa. Puolan hankkeiden toteuttajat ja täytäntöönpanovirastot olivat toimittaneet nämä päätelmät EIP:lle. Edellä mainituissa päätelmissä todetaan, että 24. syyskuuta 2002 annetussa ministerineuvoston asetuksessa määriteltiin ne työt, joilla voi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi asetus tuli voimaan lokakuussa 2002 eli vuosi hankkeen hyväksymisen jälkeen, joten sitä ei voitu käyttää oikeudellisen vaatimustenmukaisuuden arvioinnin perustana arviointivaiheessa. Kantelijat toteavat ottaneensa vastaan Puolan valtiovarainministeriön kutsun ja nähneensä rahoitussopimuksen heinäkuussa 2005 ministeriön toimistoissa. Kantelijoiden mukaan rahoitussopimus, joka kattaa tulvavahinkojen jälleenrakentamisen, on yleisen edun mukainen ja se olisi julkistettava. Lisäksi rahoitussopimus sisälsi tärkeitä ympäristötietoja siltä osin kuin siinä vahvistettiin, että hankkeen olisi noudatettava YVA-direktiivin mukaisia YVA-menettelyjä vastaavia YVA-menettelyjä. Kantelijat totesivat, että pääsyn epääminen oli vastoin ympäristöä koskevan tiedon saatavuutta koskevia eurooppalaisia normeja, mukaan lukien Århusin yleissopimus (14). Kantelijat katsoivat, että EIP pystyi julkistamaan rahoitussopimuksen hankkeen hyväksymisajankohtana voimassa olleen julkistamispolitiikkansa perusteella ja myös silloin, kun kantelijat pyysivät näitä tietoja. EIP oli paitsi rahoituslaitos myös EU:n julkinen toimielin. EIP ei esittänyt mitään perusteluja sille, miksi Puolan tasavallan oli tärkeää pitää rahoitussopimus luottamuksellisena. Kyseinen rahoitussopimus ei sisältänyt yksityisiä tai markkinoiden kannalta arkaluonteisia tietoja, mutta se kattoi luonnonkatastrofista toipumiseen tarkoitetun rahoitustuen.

Kantelijat totesivat myös, että Wiory- ja Kuznica-ohjelmien osalta tehdyt ympäristövaikutusten arvioinnit eivät koskeneet niiden alkuperäisessä kantelussa esiin tuotuja kysymyksiä.

Kantelijat toistivat, että EIP ei toimittanut heille heidän pyytämiään rahoitussopimukseen liittyviä asiakirjoja ja tietoja, kuten tietoja suunniteltujen ohjelmien kustannuksista, rakennusluvista, ympäristövaikutusten arvioinnista, vesianalyysistä, vuoden 2001 tulvan aiheuttamia vahinkoja koskevista arviointiasiakirjoista eikä tietoja siitä, mitkä ohjelmat oli tarkoitettu jälleenrakentamisen rahoittamiseen ja mitkä olivat uusia investointeja. Kantelijoiden mukaan EIP:llä oli nämä tiedot, mutta se julkisti vuonna 2005 vain yleistajuisen yhteenvedon Kuznican säiliöstä ja yhteenvedon EIP:n valvontakäyntiä koskevasta kertomuksesta. Kantelijat totesivat, että EIP toimitti kyseiset tiedot kantelijoille oikeusasiamiehen välityksellä vasta tämän tutkimuksen aikana, mutta ei paljastanut niitä aiemmin, kun näytti siltä, että EIP:n käytäntönä oli "paljastaa mahdollisimman vähän tietoja".

Kantelijat katsoivat lisäksi, että kaikkiin YVA-direktiivin liitteessä II lueteltuihin hankkeisiin olisi sovellettava ympäristöseulontamenettelyä (eikä ainoastaan uusia tulvantorjuntatoimenpiteitä). Ne väittivät myös, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi päätettävä ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuudesta tietyn hankkeen osalta vasta tällaisen seulonnan jälkeen. Niiden päätöksen on kuitenkin perustuttava YVA-direktiivin liitteessä III lueteltuihin perusteisiin tai raja-arvoihin. Tällainen päätös olisi myös saatettava yleisön saataville. Kun EIP:n hanke pantiin täytäntöön Puolassa, Puolan lainsäädännössä ei edellytetty YVA-direktiivissä tarkoitettuja ympäristöseulontoja. Kantelijat panivat merkille EIB´sin lausunnon, jonka mukaan se ei pystynyt toimittamaan kantelijoille ympäristövaikutusten arviointia koskevia virallisia seulontapäätöksiä, koska suurin osa ohjelmista, kuten Tšetšlo-ohjelma, olivat liitteen II hankkeita. Puolan täytäntöönpanovirastot ja suorat sijoittajat luokittelivat itse asiassa samat järjestelmät, Tšetšlo mukaan lukien, korjauksiksi vapauttaakseen ne ympäristöseulonnasta, jota Puolan lainsäädännön mukaan ei tarvittu, kun kyse on jälleenrakentamiseen liittyvistä korjauksista. Kantelijat katsoivat, että Puolan viranomaiset olivat väärässä todetessaan, että "jokia ei voida korjata vaan ainoastaan säännellä tai kanavoida".

Kantelija korosti, että niiden ja EIP:n välillä ei ole eroja järjestelmien luokittelussa YVA-direktiivin mukaisesti, koska suurin osa niistä on todellakin liitteen II hankkeita, mutta Puolan viranomaisten ja EIP:n välillä on tältä osin väärinkäsitys, joka johtuu siitä, että YVA-direktiiviä ei ole saatettu asianmukaisesti osaksi Puolan lainsäädäntöä ja että EIP ei ole tehnyt riittävästi tarkastuksia tämän näkökohdan osalta.

PÄÄTÖS

1 YVA-direktiivin noudattamisen varmistamisen laiminlyönti ja Puolassa toteutetun YVA-menettelyn valvonnan laiminlyönti

1.1 Puolan vuoden 2001 tuhoisien tulvien jälkeen EIP allekirjoitti 20. joulukuuta 2001 Puolan hallituksen kanssa rahoitussopimuksen tulvavahinkojen jälleenrakennushankkeen II (jäljempänä 'hanke') kattamiseksi. Hankkeen toteuttajina olivat Puolan maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava ministeriö ja Puolan ympäristöministeriö. Täytäntöönpanovirastoja olivat alueellisten vesienkehittämisviranomaisten paikallistoimistot sekä maanparannus- ja vesilaitosten maakunnalliset lautakunnat.

Kantelijat, kaksi puolalaista ympäristöalan kansalaisjärjestöä, väittivät, että EIP ei ollut varmistanut, että hanke noudattaa tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annettua neuvoston direktiiviä 85/337/ETY (15), sellaisena kuin se on muutettuna tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY muuttamisesta 3 päivänä maaliskuuta 1997 annetulla neuvoston direktiivillä 97/11/EY (YVA-direktiivi). (ensimmäinen väite)

Väitteensä tueksi kantelijat viittasivat toukokuussa 2001 annettuun EIP:n ympäristöselontekoon, jonka mukaan kaikkien EIP:n EU:ssa ja silloisissa liittymisneuvotteluja käyvissä maissa rahoittamien hankkeiden oli noudatettava ympäristövaikutusten arviointia koskevaa kansallista ja EU:n ympäristölainsäädäntöä, YVA-direktiivi mukaan luettuna.

Ne väittivät myös, että EIP ei noudattanut asianmukaista huolellisuutta lokakuussa 2004 Puolaan tekemässään valvontakäynnissä. (”toinen väite”)

Kantelijat väittivät, että EIP:n olisi tulevaisuudessa varmistettava, että kaikki hankkeet, joita se suostuu rahoittamaan kolmansissa maissa, ovat YVA-direktiivin mukaisia. (”ensimmäinen väite”)

1.2 Kantelua koskevassa lausunnossaan EIP katsoi tiivistetysti, että se tarkasti huolellisesti, että hanke oli YVA-direktiivin mukainen, ja että se teki asianmukaiset tekniset, ympäristöä koskevat ja taloudelliset arvioinnit. EIP teki alustavan tarkastuskäynnin Puolaan syyskuussa 2001 ennen rahoitussopimuksen allekirjoittamista ja teki seurantakäyntejä hankkeen aikana eli toukokuussa 2002 ja lokakuussa 2004. EIP katsoi, että Puolan viranomaisten soveltamat YVA-menettelyt olivat hyväksyttäviä. Lisäksi rahoitussopimuksen mukaan Puolan viranomaiset ilmoittivat EIP:lle kuuden kuukauden välein kaikista ohjelmista, jotka edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia, ja lähettivät mahdolliset raportit ympäristövaikutusten arvioinneista. Unionin oikeuden mukaan kuitenkin vain yksi järjestelmä (Wiory) edellytti YVA-arviointia, koska se luokiteltiin YVA-direktiivin liitteessä I tarkoitetuksi järjestelmäksi. Lähes kaikki muut järjestelmät luokiteltiin YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan kuuluviksi, mikä merkitsi sitä, että kansallisten viranomaisten oli määritettävä kansallisen lainsäädännön perusteella, edellyttivätkö tällaiset hankkeet YVA-arviointia. Koska valtaosaan järjestelmistä liittyi olemassa olevan vesiliikenneinfrastruktuurin rajallinen jälleenrakentaminen, Puolan viranomaiset eivät pitäneet täydellisiä YVA-menettelyjä tarpeellisina. EIP arvioi myös Puolan viranomaisten toimittamat raportit hankkeen toteuttamisesta.

Lokakuussa 2004 tehdyn tarkastuskäynnin aikana EIP tapasi Puolan viranomaisia ja sen tekninen henkilöstö teki tarkastuskäyntejä 14 järjestelmään ja totesi, että ympäristömenettelyjä sovellettiin asianmukaisesti.

EIP totesi myös, että parantaakseen menettelyään ja levittääkseen EU:n parhaita käytäntöjä se nimitti kansainvälisen konsultin, jonka tehtävänä oli tarkastella uudelleen parhaita käytäntöjä tulvantorjunnan strategisessa suunnittelussa ja täytäntöönpanossa, ympäristönäkökohdat mukaan luettuina, niiden järjestelmien osalta, joita pankki rahoittaa Tšekissä, Italiassa, Puolassa ja Romaniassa.

1.3 Euroopan oikeusasiamies ymmärtää aluksi, että kantelijat halusivat viitata edellä mainittuihin hankkeen järjestelmiin, jotka toteutettiin 11. elokuuta 2001 ja 31. heinäkuuta 2002 välisenä aikana ja jotka luokiteltiin YVA-direktiivin liitteen II mukaisiksi järjestelmiksi. Kantelijat katsoivat, että Puolan viranomaiset eivät toteuttaneet YVA-menettelyä näiden järjestelmien osalta, mutta että se oli tuolloin sovelletun Puolan lain mukainen, jossa otettiin käyttöön poikkeuksia YVA-menettelyn täytäntöönpanosta, eli i) niin kutsuttu tulvalaki (16), joka on päivätty 11 päivänä elokuuta 2001, ii) tulvalain täytäntöönpanosäännökset (17), joka on päivätty 7 päivänä syyskuuta 2001, ja iii) ministerineuvoston 24 päivänä syyskuuta 2002 antama määräys, jossa täsmennetään yritykset, joiden osalta YVA-menettelyä edellytetään (18). Kantelijat väittävät kuitenkin, että nämä poikkeukset eivät olleet YVA-direktiivin mukaisia. Kantelijoiden mukaan Puolan lain säännös, jossa suljetaan pois ympäristövaikutusten arvioinnin tarve tulvalain vuoksi suojelu- ja jälleenrakennustöiksi luokiteltujen töiden osalta, on ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa. Kun EIP allekirjoitti rahoitussopimuksen, sen olisi pitänyt tietää tästä.

Tältä osin oikeusasiamies muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan mukaan oikeusasiamiehellä on toimivalta ottaa vastaan ja tutkia kanteluja yhteisön toimielinten ja elinten toiminnassa ilmenneistä hallinnollisista epäkohdista. Oikeusasiamiehelle ei näin ollen voida tehdä kantelua toisen viranomaisen tai henkilön toimista. Oikeusasiamiehen tehtävänä ei ole tutkia yhteisön tai kansallisen lainsäädännön ansioita eikä sitä, ovatko kansalliset viranomaiset soveltaneet oikein kansallista tai EU:n lainsäädäntöä.

Edellä mainitusta syystä oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevassa tutkimuksessa käsitellään yksinomaan EIP:n mahdollista hallinnollista epäkohtaa.

1.4 Oikeusasiamies toteaa lisäksi, että EIP julkaisi toukokuussa 2001 asiakirjan "Euroopan investointipankin ympäristöselonteko - EIP ja ympäristötavoitteet, -toimet ja -lähestymistapa", jonka ensimmäisen kappaleen "Toimintapoliittiset tavoitteet" mukaan pankin lähestymistapa ympäristökysymyksiin hankkeiden rahoituksessa hahmotellaan.

Edellä mainitun EIP:n asiakirjan osassa "Yhteinen ympäristölähestymistapa kaikkiin hankkeisiin" todetaan muun muassa seuraavaa:

i) "Kun punnitaan hankkeen soveltuvuutta pankkirahoitukseen ympäristön kannalta, otetaan huomioon seuraavat näkökohdat: (...) lainsäädännön noudattamiseen liittyvien ongelmien esiintyminen tai puuttuminen".

ii) " EU:ssa ja yleensä liittymisneuvotteluja käyvissä maissa kaikkien EIP:n rahoittamien hankkeiden olisi oltava sekä kansallisen että EU:n ympäristölainsäädännön, myös YVA-direktiivin, mukaisia. (...)".

(iii) "Järjestäjä on vastuussa lainsäädännön noudattamisesta, kun taas sääntely- ja täytäntöönpanotehtävät kuuluvat toimivaltaisille viranomaisille."(kursivointi tässä).

1.5 Vaikka edellä mainittu EIP:n asiakirja ei ole oikeudellisten velvoitteiden lähde, se on tärkeä ilmoitus EIP:n politiikasta, jota se on ilmoittanut haluavansa noudattaa. Edellä mainitun asiakirjan perusteella oikeusasiamies ymmärtää, että liittymisneuvotteluja käyvissä maissa EIP ainoastaan rahoitti töitä, jotka olivat samanaikaisesti kansallisen ympäristölainsäädännön ja YVA-direktiivin mukaisia. Vaikuttaa siltä, että EIP päätti vaatia, että kaikkiin sen rahoitusta varten esitettyihin hankkeisiin, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, sovelletaan YVA-direktiivissä säädettyä YVA-menettelyä. Lisäksi tällaisen ympäristövaikutusten arvioinnin tulos määrittää, voidaanko hanke hyväksyä rahoitettavaksi, ja kun hanke on yhteisrahoitettu, se edellyttää, että hanketta seurataan ympäristönäkökulmasta.

1.6 Oikeusasiamies huomauttaa kuitenkin, että toimiakseen edellä mainitun ympäristöselontekonsa mukaisesti EIP näyttää olevan suurelta osin riippuvainen kansallisten viranomaisten toimittamista tiedoista, kun on kyse sen tarkistamisesta, onko ympäristölainsäädäntöä sovellettu kaikkiin EIP:n rahoittamiin hankkeisiin, jotka toimivat kyseisen maan alueella.

1.7 Tältä osin oikeusasiamies panee merkille kantelijoiden huomautuksissaan esittämän toteamuksen, jonka mukaan EIP:llä eikä kansallisilla täytäntöönpanovirastoilla oli viime kädessä vastuu asianmukaisen menettely- ja oikeudellisen kehyksen varmistamisesta ympäristövaikutusten arvioinnin osalta.

1.8 On kuitenkin huomattava, että YVA-direktiivissä edellytetyn YVA-menettelyn toteuttavat kansalliset viranomaiset (19).

1.9 Oikeusasiamies pitää tässä yhteydessä hyödyllisenä muistuttaa EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa yhteisön toimielimille ja jäsenvaltioille asetetusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimet ovat vedonneet edellä mainittuun periaatteeseen EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä (20). Molemmissa artikloissa määrätään, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa perustamissopimuksen tavoitteiden saavuttamisen.

1.10 Oikeusasiamies toteaa, että silloin, kun EIP:n oli määrä tehdä päätös hankkeen rahoittamisesta, eli vuonna 2001, Puola oli liittymisneuvotteluja käyvä maa, eikä se siten ollut vielä yleisesti EU:n lainsäädännön tai erityisesti YVA-direktiivin sitoma. EIP:n ympäristöselonteon mukaan EIP:n päätös hankkeen rahoituksesta voi kuitenkin olla myönteinen vain, jos rahoitettavaksi ehdotettu hanke on YVA-direktiivin mukainen. Kun otetaan huomioon edellä mainittu vilpittömän yhteistyön periaate analogisesti nyt käsiteltävän asian kanssa, herää seuraava kysymys: Voisiko EIP perustellusti odottaa Puolan viranomaisten noudattavan erittäin huolellisesti YVA-direktiivissä säädettyjä velvoitteita?

1.11 Oikeusasiamies huomauttaa, että Puola allekirjoitti 16. joulukuuta 1991 yhteisön kanssa Eurooppa-sopimuksen (21), jonka soveltamisala ja tavoitteet kattoivat käytännössä kaikki yhteisön toiminta-alat, ympäristönsuojelu mukaan luettuna, ja jossa tunnustettiin, että Puolan taloudellinen yhdentyminen riippui olennaisesti maan nykyisen ja tulevan lainsäädännön lähentämisestä yhteisön oikeuteen.

Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että EIP saattoi kohtuudella odottaa, että Puolan viranomaiset toimisivat Eurooppa-sopimuksen hengen mukaisesti eivätkä soveltaisi kansallista YVA-menettelyä tavalla, joka ei olisi yhteisön oikeuden mukainen (22).

1.12 Oikeusasiamies muistuttaa tältä osin asiasta C-72/95, Kraaijeveld (23), joka on erittäin tärkeä YVA-direktiivin tulkinnan kannalta, kuten myös kantelijat korostivat alkuperäisessä kantelussaan. Edellä mainitussa asiassa tuomioistuin totesi tiivistetysti, että uusien tulvantorjuntatoimenpiteiden lisäksi myös niistä toimenpiteistä, joilla muutetaan vanhoja, jo olemassa olevia tulvantorjuntatoimenpiteitä, olisi tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Unionin tuomioistuin totesi myös, että YVA-direktiivin soveltamisalaa olisi tulkittava laajasti ja sen tarkoitusta hyvin laajasti siten, että kaikista töistä, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, olisi tehtävä YVA-arviointi. Yhteisöjen tuomioistuin totesi erityisesti, että

"jäsenvaltio, joka vahvistaa tarvittavat perusteet tai raja-arvot patoihin liittyvien hankkeiden luokittelemiseksi sellaiselle tasolle, että käytännössä kaikki tällaiset hankkeet on etukäteen vapautettu vaikutustenarviointivaatimuksesta, ylittää direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan mukaisen harkintavaltansa rajat, paitsi jos voidaan katsoa, että kaikilla poissuljetuilla hankkeilla ei kokonaisuutena tarkasteltuna todennäköisesti ole merkittäviä ympäristövaikutuksia"(24).

1.13 Oikeusasiamies huomauttaa edellä mainitusta oikeuskäytännöstä, että EIP:n toimittamien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että EIP varmisti, että Puolan viranomaisten soveltamat ympäristövaikutusten arviointimekanismit olivat YVA-direktiivin mukaisia, lähinnä i) tarkastamalla Puolan viranomaisten toimittamat koko ohjelmaa koskevat määräaikaiset seurantakertomukset ja yhteenvetokertomukset ja ii) tekemällä tarkastuskäyntejä paikan päällä.

1.14 Oikeusasiamies on näin ollen itse tarkastellut kahta puolalaista kertomusta, jotka EIP on ilmeisesti arvioinut, eli Puolan ympäristöministeriön (Gliwicen, Krakovan, Warszawan ja Gdanskin alueelliset vesihuoltoviranomaiset) joulukuussa 2002 laatimaa kertomusta toisen tulvavahinkojen jälleenrakennushankkeen yhteydessä toteutettujen töiden ympäristövaikutuksista ("Puolan vuoden 2002 kertomus") ja Puolan maatalous- ja maaseudun kehittämisministeriön maaliskuussa 2003 laatimaa yhteenvetokertomusta ympäristövaikutuksista ja lievennyksistä ("Puolan vuoden 2003 kertomus"). Laatijat toimittivat nämä kaksi kertomusta EIP:lle, ja EIP liitti ne oikeusasiamiehen lisäkysymyksiin antamaansa vastaukseen.

Oikeusasiamies toteaa, että Puolan vuoden 2002 kertomuksessa viitattiin suurelta osin kysymykseen Puolan lainsäädännön vertaamisesta direktiiviin 97/11/EY. Raportin mukaan "[r]iver-koulutus-ja tulvasuojelurakenteet, lukuun ottamatta niiden ylläpitoa ja jälleenrakentamista (...), katsotaan yrityksiksi, jotka voivat edellyttää [YVA-]raportin laatimista."(kursivointi tässä). Lisäksi oikeusasiamies toteaa, että Puolan vuoden 2002 kertomuksen erityisessä kohdassa "Töiden laajuuden kuvaus - ympäristövaikutukset" todetaan korjaustöiden osalta, että "tämäntyyppiset työt eivät aiheuta muutoksia ympäristöön".

Oikeusasiamies toteaa myös, että Puolan vuoden 2003 kertomuksen sivulla 12, osassa ”Tehtyjen töiden päätyyppien ominaisuudet ja niiden ympäristövaikutukset”, todetaan ”vedenpoisto-ja tulvantorjuntalaitteistojen perusrakenteiden korjaus-, jälleenrakennus- ja nykyaikaistamistöiden osalta – –”, että tällaisille laitteistoille suoritetuilla töillä ja niiden myöhemmällä käytöllä ei ole vaikutusta ilmastoon ja ilmaan, kuten asianomaisilla laitteistoilla oli aiemmin. ” Lisäksi sivulla 25, osassa ”Päätelmät” todetaan, että ”kyseisten töiden vaikutukset eläimiin ja kasveihin ovat haitallisia niiden suorittamisen aikana. Kun nämä työt on saatu päätökseen, niillä on kuitenkin vain pieniä vaikutuksia eläimiin ja kasveihin.

1.15 Oikeusasiamies toteaa kuitenkin lisäksi, että EIP totesi arviointikertomuksessaan, joka annettiin ennen rahoitussopimuksen tekemistä ja edellä mainittujen Puolan kertomusten laatimista, että "[sen] lainalla rahoitetaan kiireellisiä hankkeita, jotka ovat osa Puolan nykyisen tulvanhallintainfrastruktuurin jälleenrakentamista, kunnostamista ja nykyaikaistamista koskevaa kokonaisohjelmaa" ja että "kansalliset menettelyt edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia kaikista tärkeimpiin jokiin vaikuttavista töistä (...) "(kursivointi tässä).

1.16 Oikeusasiamies panee merkille, että EIP:n vuoden 2001 arviointikertomuksessa esittämän havainnon ja myöhempiin Puolan vuosien 2002 ja 2003 kertomuksiin sisältyvien jälleenrakennus- ja kunnossapitotöiden ympäristövaikutusten arviointia koskevien lausumien sekä edellä mainitun asian C-72/95 Kraaijeveld välillä on ristiriita. Tältä osin oikeusasiamies katsoo, että tarkastellessaan Puolan vuosien 2002 ja 2003 kertomuksia EIP olisi voinut kohtuudella saada tietää edellä 1.14 kohdassa mainittujen lausuntojen perusteella, että oli olemassa vakava mahdollisuus, että Puolan viranomaiset eivät olisi voineet noudattaa edellä 1.12 kohdassa mainittua unionin tuomioistuimen YVA-direktiivistä antamaa tulkintaa. EIP:n olisi näin ollen ollut kohtuullista pyytää Puolan viranomaisilta selvennystä siitä, olivatko ne tietoisia tällaisesta tulkinnasta, ja lopulta antaa niille ohjeita sen sisällöstä ja seurauksista. Lisäksi olisi voinut olla kohtuullista, että EIP olisi tarkistanut ja yrittänyt selvittää edellä mainitun eron EIP:n vuoden 2001 arviointikertomuksessaan esittämien havaintojen ja myöhempiin Puolan kertomuksiin sisältyvien jälleenrakennus- ja kunnossapitotöiden edellyttämiä ympäristövaikutusten arviointeja koskevien lausuntojen välillä.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että EIP ei reagoinut Puolan viranomaisiin millään tavalla siihen, että rekonstruktioiden ja korjaustöiden ympäristöarviointi puuttui vuoteen 2004 asti, jolloin puolalaiset kansalaisjärjestöt valittivat EIP:lle, että Puolan viranomaiset luokittelivat tulvatoimenpiteet väärin perustein jälleenrakentamiseksi tai korjaukseksi eli vanhoiksi tulvatoimenpiteiksi, jotta vältettäisiin ympäristöarviointi, jota Puolan lainsäädännössä edellytettiin tällaisten töiden osalta.

EIP ei myöskään vastannut oikeusasiamiehen lisäkysymykseen siitä, oliko pankki koskaan pyytänyt lisäselvityksiä Puolan viranomaisten sille toimittamista kertomuksista ( Wiorya lukuun ottamatta), vaan ainoastaan totesi olevansa tyytyväinen kertomuksiin. EIP´s ei myöskään vastannut täsmällisesti oikeusasiamiehen lisäkysymykseen siitä, ohjeistiko se Puolan täytäntöönpanovirastoja siitä, mitä niiden oli tehtävä toimiakseen EU:n lainsäädännön mukaisesti, koska EIP viittasi ainoastaan joihinkin "keskusteluihin" Puolan viranomaisten kanssa arviointivaiheessa, mutta ei antanut tarkempia tietoja niiden sisällöstä.

Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies päättelee, että EIP ei reagoinut Puolan vuosien 2002 ja 2003 kertomuksiin, joiden perusteella vaikutti siltä, että Puolan viranomaiset eivät pitäneet YVA-direktiivin mukaista menettelyä tarpeellisena tulvien jälleenrakennus- ja korjaustöiden kannalta. Nämä Puolan viranomaisten näkemykset vaikuttivat olevan ristiriidassa unionin tuomioistuimen YVA-direktiivistä antaman tulkinnan kanssa. Edellä mainitulla epäonnistumisellaan EIP syyllistyi hallinnolliseen epäkohtaan, josta esitetään kriittinen huomautus. Koska tämä kysymys liittyy menneisyydessä tapahtuneisiin tapahtumiin, oikeusasiamies ei ehdota sovintoratkaisua asian tähän näkökohtaan.

1.17 Oikeusasiamies toteaa, että EIP:n ensimmäinen tarkastuskäynti, jonka tarkoituksena oli varmistaa, että hanke noudattaa eurooppalaisia ympäristönormeja, tehtiin syyskuussa 2001 eli kolme kuukautta ennen rahoitussopimuksen allekirjoittamista. Sen ajoitus viittaa perustellusti siihen, että tarkastuskäynnin tulokset olisivat voineet vaikuttaa EIP:n päätökseen hankkeen rahoittamisesta. EIP:n mukaan sen tekniset asiantuntijat arvioivat tarkastuskäynnin aikana kansallisia YVA-menettelyjä ja paikallisten hankkeiden toteuttajien valmiuksia ja totesivat, että ne olivat "hyväksyttäviä". Vaikuttaa kuitenkin siltä, että EIP:n myönteiset kokemukset puolalaisten vastapuolten kanssa edellisestä lainatoimesta, joka koski toista tulvan jälleenrakennusohjelmaa, vuoden 1997 Odra-lainaa, vaikuttivat ratkaisevasti pankin päätelmään hankkeen ympäristövaatimusten noudattamisesta. Oikeusasiamiehen mukaan tällainen lähestymistapa on perusteltu, koska lainan myöntämisestä päättämiseen kului tulvan jälkeisessä kiireellisessä tilanteessa ilmeisesti lyhyt aika.

Lisäksi oikeusasiamies toteaa, että 9. lokakuuta 2001 päivätyn arviointikertomuksen mukaan lainaa koskevat erityisehdot on määritelty, mukaan lukien seuraava ehto: "Puolan viranomaiset selventävät jakopyynnöissä, miten direktiivin 97/11/EY vaatimukset täytetään."

1.18 Toukokuussa 2002 ja lokakuussa 2004 tehtyjen seurantakäyntien osalta oikeusasiamies toteaa, että EIP:n mukaan se teki tarkastuskäyntejä Puolan viranomaisten aiemmin valitsemiin järjestelmiin, jotka edustivat toteutettujen töiden luonnetta, asianomaisia toimeenpanovirastoja ja niiden maantieteellistä sijaintia. Tällainen lähestymistapa vaikuttaa järkevältä. Oikeusasiamies panee merkille kantelijoiden huomautuksen, jonka mukaan vuoden 2004 tarkastuskäynnin aikana EIP:n osuus 726 ohjelmasta oli vain 1,9 prosenttia eli 14. Hän ei kuitenkaan näe, miten EIP olisi voinut hyödyntää paremmin henkilöresurssejaan, lukuun ottamatta sitä, että se olisi ensin tarkistanut joitakin edustavia esimerkkejä järjestelmistä ja sitten siinä tapauksessa, että tulokset osoittautuisivat negatiivisiksi (mikä ei näytä olevan tilanne), toistanut tehtävänsä myöhemmin ja tarkistanut lisää järjestelmiä.

1.19 Vaikuttaa myös siltä, että vaikka vuoden 2002 tarkastuskäynti oli "säännöllinen" siinä mielessä, että siinä oli tarkoitus keskustella järjestelmien valinnasta ja jakomenettelystä, vuoden 2004 tarkastuskäynti järjestettiin vastauksena valituksiin, joita eräät valtiosta riippumattomat järjestöt, kantelijat mukaan luettuina, olivat tehneet EIP:lle. Tästä syystä oikeusasiamiehen mielestä EIP:n voitiin kohtuudella odottaa olevan erityisen varovainen seuraavien seikkojen suhteen: i) sen tarkastaminen, että kansallisten viranomaisten toteuttamissa toimissa on selkeät todisteet huolellisuudesta; ii) erityisesti sen tarkastaminen, että kansallinen YVA-menettely on YVA-direktiivin mukainen; ja iii) sen tarkastaminen, että järjestelmistä, joista todennäköisesti on tehty YVA, on järjestetty julkinen kuuleminen ennen kuin rakennusurakoille on annettu lupa.

Oikeusasiamies analysoi näin ollen vuoden 2004 tarkastuskäyntiä koskevan kertomuksen, jonka EIP liitti myöhempään vastaukseensa. Oikeusasiamies toteaa, että kaikkien niiden 14 ohjelman osalta, joita valtiosta riippumattomat järjestöt kyseenalaistivat EIP:n kanssa pitämässään kokouksessa, EIP pyysi täytäntöönpanovirastoilta selitystä ja että tällainen selitys annettiin (lukuun ottamatta Chochlo-ohjelmaa, mutta järjestelmää koskeva selitys todellakin toimitettiin myöhemmässä vaiheessa). Lisäksi EIP viittasi tarkastusmatkaa koskevan kertomuksensa 8.2 kohdassa "kuulemismenettelyihin" ja totesi seuraavaa:

”Sidosryhmien kuuleminen ennen töiden aloittamista oli pankin tarkastuskäynnin kohteena olleissa järjestelmissä yleinen käytäntö, mutta ei yleinen. Puolan ympäristömenettelyissä edellytetään kuulemiskomitean järjestämää julkista kuulemista uusista jokirakennushankkeista ja tunnetuilla herkillä alueilla toteutettavista hankkeista. Kansalaisjärjestöt voivat kommentoida järjestelmiä kaikkien vesilupaa edellyttävien töiden osalta. Paikalliset kansalaisjärjestöt eivät kuitenkaan välttämättä tiedä järjestelmistä ennen niiden aloittamista. Vaikuttaa myös siltä, että olemassa olevan infrastruktuurin "kunnostamiseksi/uudelleenrakentamiseksi" luokiteltuja töitä voidaan jatkaa ilman tällaista kuulemista. Kansalaisjärjestöillä voi olla arvokas rooli luontokeskustelun etujen ajamisessa, vaikka paikalliset asukkaat saattavat olla enemmän huolissaan tulvavirtakapasiteetin lisäämisestä ja infrastruktuurin suojelemisesta.

Edellä esitetty päätelmä valtiosta riippumattomien järjestöjen osallistumisesta kuulemisprosessiin vaikuttaa paikkansapitävältä ja koko asiayhteydessään kattavammalta kuin EIP:n valituksesta antamassa lausunnossa esitetty viittaus, jonka mukaan "sääntönä (...) oli kansalaisten ja paikallisten valtiosta riippumattomien järjestöjen kuuleminen".

Oikeusasiamies toteaa tältä osin, että EIP kirjoitti 7. joulukuuta 2004 Puolan pääministerin kanslialle kirjeen, jossa se totesi, että

"Kaikille järjestelmille, joihin liittyy joensisäisiä töitä, on tehtävä nopea ekologinen perustason kartoitus suojeltujen lajien tai luontotyyppien tunnistamiseksi, vaikka työt luokiteltaisiin "kunnostamiseksi/uudelleenrakentamiseksi"ja

"vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti laadittu vesipiirin hoitosuunnitelma (...) tarjoaa mahdollisuuden tarkastella uudelleen luontokeskustelun ja tulvantorjunnan välistä tasapainoa parantamalla hallintoviranomaisten ja kaikkien kansalaisyhteiskunnan edustajien välistä vuoropuhelua."(kursivointi tässä).

Oikeusasiamies toteaa, että edellä mainittu kirje näyttää olevan jatkoa valtiosta riippumattomien järjestöjen kanteluille, jotka esitettiin EIP:n Puolaan vuonna 2004 tekemän seurantakäynnin aikana ja joissa väitettiin, että Puolan viranomaiset luokittelivat tulvatoimenpiteet väärin perustein jälleenrakentamiseksi tai korjauksiksi eli vanhoiksi tulvatoimenpiteiksi välttääkseen Puolan lainsäädännössä edellytetyn ympäristöseulonnan. Tämä kirje vastaa myös päätelmiä, jotka sisältyvät 6. joulukuuta 2004 laadittuun vuoden 2004 tarkastusmatkaa koskevaan kertomukseen (ks. vuoden 2004 tarkastusmatkaa koskevan kertomuksen 9 kohta "Saadut kokemukset, ekologinen arviointi").

Oikeusasiamies pitää tällaisia jatkotoimia kohtuullisina eikä sen vuoksi pidä lisätutkimuksia tarpeellisina kantelijoiden ´ toisen väitteen osalta, jonka mukaan EIP ei noudattanut asianmukaista huolellisuutta lokakuussa 2004 Puolaan tekemässään valvontakäynnissä.

1.20 Kantelijat väittävät, että EIP:n olisi tulevaisuudessa varmistettava, että kaikki hankkeet, joita se suostuu rahoittamaan kolmansissa maissa, ovat YVA-direktiivin mukaisia. Tältä osin oikeusasiamies toteaa, että EIP ei nimenomaisesti käsitellyt tätä väitettä tutkimuksen aikana antamissaan vastauksissa, vaan viittasi aloitteeseensa parantaa menettelyään ja levittää EU:n parhaita käytäntöjä. EIP totesi myös, että se antoi brittiläisen konsultin tehtäväksi laatia katsauksen EU:n tulvariskien hallinnan parhaista käytännöistä, mukaan lukien suunnittelu, suunnittelu ja täytäntöönpano, "osana EIP:n jatkuvaa sitoumusta tarkistaa menettelyjään ja edistää parhaita käytäntöjä EU:n tasolla" ja että tarkastelussa keskitytään erityisesti Puolan nykyiseen käytäntöön. Oikeusasiamies toteaa myös, että EIP:n mukaan tarkastelututkimus on merkityksellinen EIP:n tulevassa oppaassa" Guide for EIB funded Flood Defence Projects in the EU". Lisäksi oikeusasiamies panee merkille EIP:n vastauksen oikeusasiamiehen lisäkysymykseen, jonka mukaan se "on ennakoivasti yhteydessä Puolan viranomaisiin selvittääkseen, mitä EU:n parhaista käytännöistä voidaan oppia tulevissa tulvantorjuntahankkeissa".

Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies ei pidä kantelijoiden väitettä koskevia lisätutkimuksia tarpeellisina.

Oikeusasiamies luottaa siihen, että EIP voisi myös ottaa huomioon tämän tutkimuksen tulokset osallistuessaan vastaavanlaisten hankkeiden yhteisrahoitukseen EU:n ulkopuolisissa maissa, ja esittää asiasta lisähuomautuksen jäljempänä.

2 Asiakirjoihin tutustuminen

2.1 Kantelijat väittivät, että EIP ei antanut oikeutta tutustua kaikkiin hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin ("kolmas väite "), ja väittivät, että sen olisi annettava tällainen oikeus. (”toinen väite”)

Kantelijat viittasivat i) EIP:n ja Puolan hallituksen vuonna 2001 allekirjoittamaan rahoitussopimukseen ja ii) rahoitussopimukseen liittyviin asiakirjoihin, kuten muihin kuin teknisiin YVA-asiakirjoihin ja edistymisraportteihin, asiakirjoihin, jotka sisälsivät tietoja suunniteltujen järjestelmien kustannuksista, rakennusluvista ja vesianalyysistä, sekä vuoden 2001 tulvan aiheuttamia vahinkoja koskeviin arviointiasiakirjoihin, joissa pyrittiin selvittämään, mihin järjestelmiin liittyi jälleenrakentamista ja mitkä olivat uusia investointeja.

2.2 Rahoitussopimuksen osalta EIP väitti suorassa yhteydenpidossaan kantelijoihin ennen oikeusasiamiehen tutkimusta, ettei se voinut antaa oikeutta tutustua rahoitussopimukseen sillä perusteella, että tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi sen pankkialan salassapitovelvollisuuden suojaa ja olisi vastoin pankki- ja rahoitusalalla sovellettavia ammattietiikkaa, sääntöjä ja käytäntöjä EIP:n asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien sääntöjen, sellaisina kuin ne ovat vuoden 2002 versiossa, 4 artiklan 1 kohdan vii alakohdan mukaisesti. EIP lisäsi kuitenkin, ettei se vastustanut hankkeen toteuttajien eli Puolan maatalous- ja maaseudun kehittämisministeriön ja Puolan ympäristöministeriön sekä lainanottajan eli Puolan valtiovarainministeriön päätöstä toimittaa kantelijalle rahoitussopimukseen sisältyvät tiedot. Tutkinnan aikana EIP viittasi vuonna 2006 päivättyihin asiakirjoihin tutustumista koskevien viimeaikaisten sääntöjensä(25) 28 artiklaan ja totesi tiivistetysti, että se ei voi paljastaa rahoitussopimuksia ja että edes osittainen julkistaminen rahoitussopimuksista olisi vastoin EIP:n velvoitteita asiakkaitaan kohtaan(26). EIP ilmoitti oikeusasiamiehelle myös, että se oli omaksunut ennakoivan asenteen, ja kysyi Puolan valtiovarainministeriöltä, voisivatko kantelijat tutustua rahoitussopimukseen, minkä vuoksi kyseinen ministeriö ilmoitti, että se oli kehottanut kantelijoita tutustumaan rahoitussopimukseen toimistoissaan.

Rahoitussopimukseen liittyvien asiakirjojen osalta EIP kieltäytyi 21 päivänä tammikuuta 2005 päivätyssä kirjeessään luovuttamasta niitä sillä perusteella, että "ne koskevat ammatillisia arviointeja ja lausuntoja, ne ovat osa pankin sisäistä päätöksentekoprosessia"ja "ne eivät ole yleisön saatavilla EIP:n asiakirjojen julkisuutta koskevien sääntöjen 4viii artiklan mukaisesti". EIP julkisti tuona päivänä ainoastaan Kuznicen järjestelmän yleistajuisen yhteenvedon ja yhteenvedon EIP:n vuonna 2004 Puolaan tekemän tarkastuskäynnin päätelmistä.

Tutkinnan aikana EIP julkisti i) 9. lokakuuta 2001 päivätyn EIP:n arviointikertomuksen tulvavahinkojen jälleenrakennushankkeesta II, ii) EIP:n hankkeen edistymistä koskevan kertomuksen vuoden 2004 seurantakäynnistä, iii) Puolan ympäristöministeriön joulukuussa 2002 laatiman kertomuksen hankkeen osana toteutettujen töiden ympäristövaikutusten arvioinnista ja iv) Puolan maatalous- ja maaseudun kehittämisministeriön laatiman ja maaliskuussa 2003 päivätyn yhteenvetokertomuksen ympäristövaikutuksista ja niiden lieventämisestä.

Rahoitussopimus

2.3 Oikeusasiamies toteaa, että EIP:n asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien sääntöjen 4 artiklan 1 kohdan vii alakohdassa todetaan seuraavaa:

"Asiakirjaa tai sen osaa ei anneta tutustuttavaksi, jos sen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi (...) salassapitovelvollisuuden suojaa, jos tietojen ilmaiseminen olisi pankki- ja finanssialalla sovellettavien ammattietiikan, -sääntöjen ja-käytäntöjen vastaista"(kursivointi tässä).

EIP on myös viitatessaan uusimpiin asiakirjoihin tutustumista koskeviin sääntöihinsä vuodelta 2006 viitannut siihen, että rahoitussopimukset kuuluvat lähtökohtaisesti salassapitovelvollisuuden piiriin. EIP selvensi lisäksi, että sen vastapuolilla on pankkisuhteessaan siihen perusteltu oikeus odottaa, että se toimii pankina vakiintuneen oikeudellisen kehyksen mukaisesti eikä paljasta pankkisalaisuuden suojaamia tietoja.

2.4 Oikeusasiamies muistuttaa näin ollen, että aikaisemmassa päätöksessään, joka koski pyyntöä saada tutustua EIP:n kansallisten viranomaisten kanssa allekirjoittamaan rahoitussopimukseen (asia 948/2006/BU)(27), hän katsoi kohtuulliseksi hyväksyä, että EIP:n on tavanomaisena pankkilaitoksena noudatettava pankkisalaisuutta. Samassa tapauksessa oikeusasiamies katsoi myös, että EIP:llä on oikeus päättää, sisältääkö asiakirja luottamuksellisia tietoja (28), ja että kyseisessä tapauksessa se oli nojautunut asianmukaisesti asiakirjojen julkisuutta koskevien sääntöjensä 4 artiklan 1 kohdan vii alakohtaan ja siten perustellut asianmukaisesti kantelijan tutustumispyynnön hylkäämisen.

Lisäksi oikeusasiamies panee tässä tapauksessa merkille EIP:n ennakoivan asenteen, kun se tiedusteli Puolan valtiovarainministeriöltä, voisivatko kantelijat saada rahoitusta koskevan sopimuksen, ja että kantelijat olivat voineet tutustua sopimukseen edellä mainitun Puolan ministeriön tiloissa, kuten ne itse vahvistivat huomautuksissaan.

Oikeusasiamies ei näin ollen havaitse hallinnollista epäkohtaa kantelun tämän näkökohdan osalta.

Rahoitussopimukseen liittyvät asiakirjat

2.5 Oikeusasiamies toteaa, että vastatessaan 21. tammikuuta 2005 olennaisilta osin kantelijoiden EIP:lle 26. maaliskuuta 2004 esittämään asiakirjoihin tutustumista koskevaan pyyntöön pankki kieltäytyi luovuttamasta suurinta osaa rahoitussopimukseen liittyvistä asiakirjoista sillä perusteella, että ne koskivat EIP:n sisäiseen päätöksentekoprosessiin kuuluvaa ammatillista arviointia ja lausuntoja.

2.6 Oikeusasiamies panee lisäksi merkille ja on tyytyväinen siihen, että EIP julkisti useita näistä asiakirjoista vastatessaan oikeusasiamiehen toukokuussa 2007 esittämään lisätietopyyntöön. Oikeusasiamies toteaa myös, että kantelijat vaikuttivat katsovan huomautuksissaan, että nämä asiakirjat vastasivat heidän alkuperäistä pyyntöään, mutta he eivät olleet vakuuttuneita siitä, että EIP ei olisi paljastanut niitä aiemmin.

2.7 Oikeusasiamies ymmärtää kantelijoiden tyytymättömyyden.

Oikeusasiamies toteaa, että tämän tutkimuksen aikana EIP julkisti i) 9. lokakuuta 2001 päivätyn EIP:n arviointikertomuksen, ii) 6. joulukuuta 2004 päivätyn EIP:n hankkeen edistymistä koskevan kertomuksen vuoden 2004 seurantakäynnistä, iii) Puolan ympäristöministeriön laatiman ja joulukuussa 2002 päivätyn kertomuksen hankkeen yhteydessä toteutettujen töiden ympäristövaikutusten arvioinnista ja iv) Puolan maatalous- ja maaseudun kehittämisministeriön laatiman ja maaliskuussa 2003 päivätyn yhteenvetokertomuksen ympäristövaikutuksista ja niiden lieventämisestä. Oikeusasiamies ei ymmärrä, miksi edellä mainitut asiakirjat voitiin julkistaa vuonna 2007 eikä vuonna 2004.

Jos 9.10.2001 päivätty arviointikertomus liittyy EIP:n joulukuussa 2001 tekemään päätökseen hankkeen yhteisrahoituksesta ja rahoitussopimuksen tekemisestä, tämä päätös tehtiin kolme vuotta ennen kantelijoiden alkuperäistä pyyntöä saada tutustua kyseiseen asiakirjaan. Jos Puolan viranomaisten kertomukset ja EIP:n hankkeen edistymistä koskeva kertomus vuoden 2004 tarkastuskäynnistä liittyvät EIP:n (lopulliseen) hankkeen loppuun saattamista koskevaan kertomukseen, EIP:n mukaan kyseinen (lopullinen) hankkeen loppuun saattamista koskeva kertomus ei ollut vielä päättynyt toukokuussa 2007, jolloin EIP julkisti Puolan raportit.

Lisäksi, kuten kantelijat huomautuksissaan aivan oikein totesivat, EIP:n asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevien sääntöjen (vuoden 2002 versio) 4 artiklan viii kohdassa suljettiin pois sellaisten asiakirjojen luovuttaminen, jotka koskevat " pankin oikeutettuja etuja sen sisäisen hallinnon järjestämisessä, erityisesti henkilöresurssien osalta".

2.8 Koska EIP on kuitenkin antanut oikeuden tutustua asiakirjoihin, joiden kantelijat katsoivat kattavan heidän alkuperäisen tutustumispyyntönsä, oikeusasiamies katsoo, että kantelun tämän näkökohdan osalta ei ole perusteltua tehdä lisätutkimuksia.

3 Päätelmä

Kantelijan ensimmäisen väitteen osalta oikeusasiamies esittää seuraavan kriittisen huomautuksen:

"EIP syyllistyi hallinnolliseen epäkohtaan, koska se ei reagoinut Puolan vuosien 2002 ja 2003 kertomuksiin, joiden perusteella näytti siltä, että Puolan viranomaiset eivät katsoneet YVA-direktiivin mukaisen menettelyn olevan tarpeen tulvien jälleenrakennus- ja korjaustöiden kannalta - tulkinta, joka vaikuttaa olevan ristiriidassa unionin tuomioistuimen YVA-direktiiville antaman tulkinnan kanssa."

Koska tämä kysymys liittyy menneisyydessä tapahtuneisiin tapahtumiin, oikeusasiamies ei ehdota sovintoratkaisua asian tähän näkökohtaan.

Kantelijan toisen väitteen osalta oikeusasiamies katsoo, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja hänen edellä 1.19 kohdassa esittämiensä havaintojen perusteella.

Kantelijoiden ensimmäisen väitteen osalta oikeusasiamies katsoo, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja hänen edellä 1.20 kohdassa esittämiensä havaintojen perusteella.

Mitä tulee kantelijan kolmannen väitteen ja siihen liittyvän toisen rahoitussopimukseen tutustumista koskevan väitteen erityiseen näkökohtaan, oikeusasiamies ei havaitse hallinnollista epäkohtaa edellä 2.4 kohdassa esitettyjen havaintojensa perusteella.

Mitä tulee kantelijan kolmannen väitteen erityiseen näkökohtaan ja siihen liittyvään toiseen väitteeseen, joka koskee oikeutta tutustua muihin asiakirjoihin, oikeusasiamies katsoo, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja hänen edellä 2.8 kohdassa esittämiensä havaintojen perusteella.

Oikeusasiamies päättää näin ollen asian käsittelyn.

EIP:n pääjohtajalle ilmoitetaan tästä päätöksestä.

Lisähuomautus

Oikeusasiamies katsoo, että tässä tapauksessa kansalaisjärjestöillä on ollut arvokas rooli EIP:n tietämyksen lisäämisessä olennaisista seikoista, joista EIP ei ollut aiemmin tietoinen. Oikeusasiamies luottaa siihen, että EIP harkitsee vastaisuudessa rakentavan yhteistyön jatkamista kansalaisjärjestöjen kanssa eri jäsenvaltioissa ja myös EU:n ulkopuolella.

Vilpittömästi,

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

---

(1) EYVL 1985, L 175, s. 40.

(2) EYVL 1997, L 73, s. 5.

(3) Dz.U. Nr 84, poz. 906: Ustawa o szczególnych zasadach odbudowy, remontów i rozbiórek obiektów budowlanych zniszczonych lub uszkodzonych w wyniku działania żywiołu.

(4) Dz.U. Nr 96, poz. 1047: Rozporządzenie Prezesa Rady Ministrów w sprawie ustalenia wykazu gmin, i miejscowości, w których stosuje sie szczególne zasady odbudowy, remontów i rozbiórek obiektów budowlanych zniszczonych lub uszkodzonych w wyniku działania żywiołu.

(5) Dz.U. Nr 179, säv. 1490. Rozporządzenie Rady Ministrów w sprawie określenia rodzajów przedsięwzięć mogących znacząco oddziaływać na środowisko oraz szczegóły kryteriów związanych z kwalifikowaniem przedsięwzięć do sporządzenia raportu oddziaływaniu na środowisko.

(6) Direktiivi 97/62/ETY (EYVL L 206) ja direktiivi 79/409/ETY (EYVL L 103).

(7) Kantelun liitteenä oli puolalaisten asiantuntijoiden oikeudellinen lausunto.

(8) Asia C-72/95, Kraaijeveld, Kok. 1996, s. I-5403, 32 ja 49 kohta.

(9) Direktiivi 2000/60/EY (EYVL 2000, L 327, s. 1).

(10) Direktiivi 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, s. 7).

(11) Yleisön osallistumisesta tiettyjen ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen sekä neuvoston direktiivien 85/337/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta yleisön osallistumisen sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden osalta 26.5.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY (EUVL 2003, L 156, s. 17).

(12) Maailman luonnonsäätiö.

(13) Ogólnopolskie Towarzystwo Ochrony Ptaków.

(14) Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) yleissopimus tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa, tehty Århusissa Tanskassa 25.6.1998 (EUVL 2005, L 124, s. 4). Århusin yleissopimus hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta 17.2.2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2005/370/EY (EUVL 2005, L 124, s. 1).

(15) Ks. huomautus 1.

(16) Ks. huomautus 2.

(17) Ks. huomautus 3.

(18) Ks. huomautus 4.

(19) Oikeusasiamies huomauttaa, että direktiivin 85/337 johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan direktiivin tarkoituksena on vahvistaa ympäristövaikutusten arviointia koskevat yleiset periaatteet sellaisten lupamenettelyjen täydentämiseksi ja yhteensovittamiseksi, joita sovelletaan sellaisiin julkisiin ja yksityisiin hankkeisiin, joilla voi olla ympäristövaikutuksia.

Tätä varten direktiivin 85/337 1 artiklan 2 kohdassa määritellään lupa toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten päätökseksi, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan toteuttamaan hankkeen.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: "Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen luvan myöntämistä arvioidaan niiden hankkeiden vaikutukset, joilla erityisesti laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Nämä hankkeet määritellään 4 artiklassa."

Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

1. Jollei 2 artiklan 3 kohdasta muuta johdu, liitteessä I lueteltuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5 ja 10 artiklan mukaisesti.

2. Liitteessä II lueteltuihin luokkiin kuuluvat hankkeet on arvioitava 5–10 artiklan mukaisesti, jos jäsenvaltiot katsovat, että niiden ominaisuudet sitä edellyttävät.

Tätä varten jäsenvaltiot voivat muun muassa määritellä, että tietyntyyppiset hankkeet on arvioitava, tai vahvistaa perusteet ja/tai kynnysarvot, jotka ovat tarpeen sen määrittämiseksi, mitkä liitteessä II luetelluista hankkeista on arvioitava 5–10 artiklan mukaisesti [korostus lisätty].

(20) Ks. asia C-10/00, komissio v. Italia, Kok. 2002, s. I-2357, 88 kohta.

(21) Eurooppa-sopimus Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Puolan tasavallan välisestä assosiaatiosta, tehty ja hyväksytty yhteisön puolesta 13.12.1993 tehdyllä neuvoston ja komission päätöksellä 93/743/Euratom, EHTY, EY (EYVL L 348, s. 1).

(22) Eurooppa-sopimusten oikeudellisista vaikutuksista ks. asia C-63/99, Gloszczuk (Kok. 2001, s. I‑6369); asia C-235/99, Kondova (Kok. 2001, s. I-6427); asia C-257/99, Barkoci ja Malik (Kok. 2001, s. I-6557) ja Puolan korkeimman hallinto-oikeuden tuomio 12.2.2002 (V SA 305/00 Lex Nr 51327).

(23) Asia C-72/95, Kraaijeveld, tuomio 11.7.1996 (Kok. 1996, s. I-5403, 32 ja 49 kohta).

(24) Em. asia Kraaijeveld, tuomion 31, 32 ja 39 kohta.

(25) Vuoden 2006 säännöt ovat saatavilla EIP:n verkkosivuilla (http://www.eib.org/Attachments/strategies/public_disclosure_policy_en.pdf).

(26) Uudet säännöt sisältävät 28 kohdassa otsikon "Rajoitukset"alla seuraavan poikkeuksen julkistamisperiaatteesta: "Tietoihin, jotka ovat tyypillisesti osa pankin luottamuksellista suhdetta liikekumppaneihinsa, kuuluvat hankkeen toteuttajan rahoituspyyntö, lainojen hinnoittelua koskevat tiedot ja rahoitussopimus. Pankki ei vastusta sitä, että hankkeiden toteuttajat, lainanottajat tai muut toimivaltaiset osapuolet asettavat saataville tietoja suhteistaan ja järjestelyistään EIP:n kanssa.”

(27) Oikeusasiamiehen päätös edellä mainitusta asiasta on saatavilla oikeusasiamiehen verkkosivustolla (http://www.ombudsman.europa.eu).

(28) Asia 53/85, Akzo Chemie v. komissio, tuomio 14.7.1986 (Kok. 1986, s. 1965, 29 kohta).