Hyvät kollegat

Ensinnäkin kiitos, että kutsuit minut. Minulla on kunnia ja suuri ilo olla täällä, kun otetaan huomioon tämän työryhmän tärkeä rooli toimistoni työssä.

Tämä tekee tämän päivän vaihdosta erityisen arvokasta. Käsittelen lähiminuutteina lähinnä kolmea seikkaa: toimistoni käsittelee asioita, jotka liittyvät neuvoston työhön ja joista monia, tiedän, käsitellään täällä; läpinäkyvyys laajemmin; ja tarve uudistaa asetusta (EY) N:o 1049.

Otan mielelläni vastaan kysymyksesi.

Euroopan oikeusasiamies perustettiin Maastrichtin sopimuksella, ja hän on nyt ollut toiminnassa yli 30 vuotta. Sen tehtävänä on puuttua unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnassa ilmenneisiin hallinnollisiin epäkohtiin.

Näiden kolmen vuosikymmenen aikana unioni on tavoittanut lähes kaikki kansalaisten elämänalueet puolustus- ja digitaalipolitiikasta ilmastoon ja muuttoliikkeeseen. Saamamme valitukset kuvastavat tätä kehitystä. Ne osoittavat, miten EU:n hallinto toimii, kun se ottaa vastaan jokaisen uuden vastuun, ja samalla, miten kansalaiset reagoivat.

Kun astuin virkaan vuonna 2025, asetin kaksi painopistettä, jotka ovat erityisen merkityksellisiä sen kannalta, miksi olen täällä tänään.

Ensimmäinen on vahvistaa yhteistyösuhteitamme EU:n toimielimiin, jotta kantelut voidaan ratkaista nopeasti ja oikeudenmukaisesti ja jotta hyvät käytännöt leviävät. Toisena tavoitteena on ennakoida, miten muuttuva unioni vaikuttaa työhömme, ja osallistua keskusteluun periaatteista, joiden olisi ohjattava sen hallintoa.

Avoimuus – ja sen mahdollistavat säännöt – ovat molempien ytimessä.

Aloitan kanteluista, joita toimistoni käsittelee neuvoston osalta.

Vuoden 2025 alusta lähtien olemme vastaanottaneet 20 kantelua neuvostoa vastaan ja käynnistäneet kahdeksan tutkimusta. Kuten tiedätte, useimmat näistä tutkimuksista liittyvät avoimuuskysymyksiin, erityisesti asiakirjoihin tutustumista koskeviin tapauksiin, joista keskustelette tässä työryhmässä.

Viimeaikaiset julkisuutta koskevat tapaukset kuvastavat hyvin arkaluonteisia kysymyksiä, joita neuvosto käsittelee, esimerkiksi Euroopan rauhanrahastoa. Yksi vireillä oleva tapaus koskee sitä, että neuvosto on kieltäytynyt luovuttamasta 14:ää asiakirjaa, jotka sisältävät Afrikka-työryhmän kokouksen pöytäkirjan.  Poikkeukset, joihin neuvosto on vedonnut viimeksi mainitussa asiassa, koskevat yleistä turvallisuutta ja kansainvälisiä suhteita sekä puolta asiakirjoista, puolustus- ja sotilasasioita.

Sanoisin kuitenkin, että enemmistö koskee yleisön oikeutta tutustua lainsäädäntöasiakirjoihin, joissa on vain odotettavissa, että sovelletaan tiukimpia avoimuusvaatimuksia.

On syytä mainita kaksi aiempaa tapausta: toinen liittyi digimarkkinasäädökseen ja toinen digipalvelusäädökseen.

Ensimmäisessä vaiheessa toimittajien verkosto pyysi saada tutustua digimarkkinasäädöstä koskevaan lainsäädäntöehdotukseen liittyviin jäsenvaltioiden alustaviin huomautuksiin ja kysymyksiin. Neuvosto epäsi oikeuden tutustua asiakirjoihin ja väitti, että tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi vakavasti sen päätöksentekomenettelyä.

Toisessa tiedotusvälineissä pyydettiin neuvoston oikeudellisen yksikön, sen sisäisten työryhmien ja Euroopan komission välistä keskustelua sekä digimarkkinasäädöksestä että digipalvelusäädöksestä. Tässä yhteydessä neuvosto vetosi poikkeuksiin, jotka liittyvät oikeudelliseen neuvontaan, tuleviin oikeudenkäynteihin ja meneillään olevaan päätöksentekoprosessiin.

Molemmissa tapauksissa toimistoni totesi, että neuvosto ei osoittanut riittävällä tavalla, miten tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi vakavasti suojattuja etuja, ja korosti, että lainsäädäntöasiakirjojen oikea-aikainen julkisuus on ratkaisevan tärkeää, jotta kansalaiset voivat käyttää perussopimuksiin perustuvaa oikeuttaan osallistua EU:n demokraattiseen toimintaan.

Vaikka neuvosto lopulta myönsi oikeuden tutustua asiakirjoihin, sen käyttämä aika tarkoitti sitä, että asiakirjat eivät olleet enää hyödyllisiä julkisen osallistumisen kannalta, ja siksi toimistoni vahvisti hallinnollisen epäkohdan.

Vuonna 2023 tehdyssä oma-aloitteisessa tutkimuksessa, joka koski sitä, miten neuvosto käsittelee pyyntöjä saada tutustua lainsäädäntöasiakirjoihin, tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että vaikka neuvosto julkistaa suuren määrän lainsäädäntöasiakirjoja, poikkeuksia sovelletaan usein liian laajasti esittämättä – kuten EU:n tuomioistuinten oikeuskäytännössä edellytetään – konkreettista näyttöä julkistamisen aiheuttamista riskeistä . Kuten tiedätte, tuomioistuin on erityisen vaativa tällä rintamalla.

Tältä osin voin ilokseni todeta, että neuvosto reagoi myönteisesti ja rakentavasti, vaikka se ei käsitellytkään kaikkia ehdotuksiamme. On erityisen rohkaisevaa, että neuvosto on jakanut oikeusasiamiehen päätöksen kaikille valtuuskunnille ja kaikille pääsihteeristönsä yksiköille. Panen myös kiinnostuneena merkille neuvoston pyrkimykset parantaa ennakoivaa avoimuuttaan ja erityisesti sen päätöksen asettaa uusia lainsäädäntöasiakirjoja julkisesti saataville jakelun yhteydessä. Pysyvien edustajien komitean vuonna 2020 hyväksymä lähestymistapa lainsäädännön avoimuuden lisäämiseen oli merkittävä edistysaskel, ja olen tietenkin kiinnostunut kuulemaan mahdollisista uudemmista aloitteista.

Odotan kuitenkin valitusten jatkuvan kolmella alalla: lainsäädäntöasiakirjat, jotka on merkitty LIMITE-merkinnällä keskustelujen aikana; jäsenvaltioiden kantojen riittämätön kirjaaminen tai julkistaminen; ja kolmikantaneuvottelujen avoimuuden puute.

Tämän viimeisen kohdan osalta tarkastelen parhaillaan valitusta, joka koskee ehdotettuun ympäristöväittämiä koskevaan direktiiviin liittyvien trilogiasiakirjojen poistamista.

Uskon, että voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että demokraattinen valvonta edellyttää korkeita avoimuusvaatimuksia. Kansalaisten olisi voitava ymmärtää hallitustensa kannat lainsäätäjinä unionin tasolla.

Samalla myönnän, että neuvotteluissa on oltava tilaa. Jokaisella lainsäädäntömenettelyllä on oma dynamiikkansa, jota muokkaavat kyseinen ala ja laajempi intressien tasapaino. Tehokas päätöksenteko edellyttää tiettyä joustavuutta.

Kun kansalaiset kuitenkin tietävät, mitä heidän hallituksensa puolustavat neuvostossa, he tekevät enemmän kuin seuraavat unionia – he osallistuvat siihen.

Avoimuus ei ole liitännäinen osa päätöksentekoa. Se on olennainen osa sitä, kuten demokraattinen periaate edellyttää.

Juuri tästä syystä myönteistä kehitystä on syytä korostaa.

Olin erittäin tyytyväinen siihen, että toimielinten välinen EU:n lainsäädännön seurantaväline – neuvoston, parlamentin ja komission yhteinen hanke – sai ”Huippuosaaminen avoimessa hallinnossa” -palkinnon toimistoni vuoden 2026 ”Hyvä hallinto” -palkinnossa. Yhdessä paikassa se osoittaa kansalaisille, missä kukin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mukainen ehdotus on, onko kolmikantakokouksia pidetty ja milloin ne on pidetty ja mitkä asiakirjat ovat saatavilla kaikilta kolmelta toimielimeltä.

Suhtaudun myönteisesti myös neuvoston valmiuteen käsitellä havaintojamme. Raportoin piakkoin Euroopan parlamentille, että vuoden 2025 jatkotoimissaan neuvosto on hyväksynyt 100 prosenttia toimistoni ehdotuksista.

Tällä on merkitystä – eikä ainoastaan toimistoni tehokkuuden kannalta. Kun toimielin tekee havaintoja, se osoittaa kansalaisille, että heitä on kuultu: että heidän ongelmansa on ymmärretty ja että hallinto on valmis korjaamaan kurssia ja mukautumaan heidän odotuksiinsa ja oikeuksiinsa.

Kantelu on luottamuksen osoitus – oikeusasiamiestä kohtaan, mutta vielä enemmän koko järjestelmässä.

Suuri osa siitä, mitä olen kuvaillut tähän mennessä, johtuu yksinkertaisesta ja lähes ilmeisestä odotuksesta. Kun tehdään tärkeitä päätöksiä, yleisö haluaa tietää, kuka oli pöydässä, mitä todisteita harkittiin ja kenen puolesta. Avoimuudella varmistetaan, että lainsäädäntöä ei laadita ainoastaan kansalaisia varten vaan mahdollisuuksien mukaan myös heidän kanssaan. Lainsäädännön legitimiteetti perustuu viime kädessä juuri tähän.

Suurimmaksi osaksi uskon, että EU:n toimielimet tekevät hyvää työtä tarjotessaan kansalaisille tietoa. Vuonna 2001 perustetussa järjestelmässä on kuitenkin halkeamia, ja ne laajenevat.

Sääntö 1049 on kirjoitettu paperisten tiedostojen ja fyysisten arkistojen maailmaan. Neuvottelut voidaan tänään käydä tekstiviestillä. hallinto perustuu tietovirtoihin, joista ei jää paperitulosteita; Jotkut päätökset ovat jopa algoritmien muokkaamia. Ei ole paluuta paperille.

Kysymys onkin siitä, voiko neljännesvuosisata sitten rakennettu kehys edelleen tuottaa vastuuvelvollisuutta digitaalisella aikakaudella.

EU:n tuomioistuin ja Euroopan oikeusasiamies ovat vuosien mittaan kehittäneet huomattavan määrän oikeuskäytäntöä ja oikeusasiamiesten varovaisuutta. Ne ovat venyttäneet esidigitaalista säädöstekstiä vastaamaan nykyisiä realiteetteja: siitä, mitä pidetään asiakirjana, siihen, missä kunkin poikkeuksen rajat ovat.

Juuri viime viikolla neuvoston isännöimässä toimielinten välisessä seminaarissa asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi EU:n hallinnon edustajat kuulivat unionin yleisen tuomioistuimen tuomaria, ja minä selitän, miten käsiteltävänämme olevat asiat antavat sisältöä asetuksen säännöksille.

Asetus on osoittautunut häiriönsietokykyiseksi. Selviytymiskyky ei kuitenkaan ole sama asia kuin vaikuttavuus. Ongelmia on kolme.

Ensimmäinen on selkeys. Järjestelmästä puuttuu se niin kansalaisten kuin toimielintenkin kannalta. Pyynnöt käsitellään liian usein riskinhallinnan näkökulmasta. Kansalaisten on viitattava tuomioistuinten tuomioihin, oikeusasiamiehen havaintoihin ja sisäisiin suuntaviivoihin – jotka toisinaan muuttuvat – yksinkertaisesti asiansa ratkaisemiseksi. Kenenkään ei pitäisi joutua EU:n oikeuden asiantuntijaksi saadakseen asiakirjan, jonka hänellä on oikeus nähdä, eikä häntä pitäisi pakottaa valittamaan toimistolleni tai kääntymään unionin yleisen tuomioistuimen puoleen, mikä voi olla vaativaa ja monimutkaista.

Toinen on poikkeusten käyttö. Ne ovat olemassa hyvistä syistä, ja unionilla, joka on kärsinyt rahoituskriisistä, muuttopaineista, pandemiasta ja nyt lähialueilla käytävästä sodasta, on todellisia etuja suojeltavana. Poikkeuksia luetaan kuitenkin usein liian laajasti epämääräisten ja abstraktien perustelujen perusteella – mukaan lukien perustelut, jotka unionin tuomioistuin on jo hylännyt, kuten ulkoisen painostuksen tai yleisen väärintulkinnan riski.

Ja kolmas on aika. Ihmiset odottavat nyt tietoa napin painalluksella. Enintään kuusi viikkoa alkuperäisen pyynnön osalta ja enintään kuusi viikkoa uudistetun hakemuksen osalta ovat määräaikoja, joita monet kansalaiset eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää. Ja kuitenkin joillakin instituutioilla on todellisia vaikeuksia noudattaa noita aikajanoja, toisinaan ylittäen ne kuukausilla, ellei vuosilla.

Tarvitsemme selkeämpiä, kattavampia ja nykyaikaisempia sääntöjä, jotka heijastavat nykyteknologiaa ja sitä, miten päätökset todella tehdään, ja joilla varmistetaan, että ennakoiva avoimuus toteutuu täysimääräisesti ja oikea-aikaisesti. Oikeudellinen selkeys ja ennakoitavuus palvelevat kansalaisia. Ne palvelevat myös sääntöjä soveltavia tahoja, myös tätä työryhmää.

Tiedän, että jotkut ovat haluttomia avaamaan asetusta uudelleen. Jotkut pelkäävät, että tämä voisi johtaa tiukempiin velvoitteisiin; Toiset pelkäävät, että järjestelmä ei ole yhtä avoin kuin nykyään. Nämä huolenaiheet ovat ymmärrettäviä. Mutta he aliarvioivat seisomisen nousevat kustannukset.

Uskon kuitenkin, että tämän keskustelun aika on koittanut. Meidän ei pitäisi pelätä sitä. Meidän olisi tartuttava tilaisuuteen luoda parempi avoimuuskehys, jonka keskiössä ovat kansalaiset ja heidän oikeutensa tietää.

Ennen kuin lopetan, muutama sana Euroopan oikeusasiamiesten verkostosta. Toimistoni ei ole yksin edistämässä hyvää hallintoa kaikkialla Euroopan unionissa.

Kansallisilla ja alueellisilla oikeusasiamiehillä on keskeinen rooli kaikissa jäsenvaltioissanne, ja yhteistyömme vahvistaminen verkoston kautta on yksi painopisteistäni.

Verkosto täyttää tänä vuonna 30 vuotta, joten se julkaisee kertomuksen kolmen vuosikymmenen yhteistyöstä hyvän hallinnon hyväksi kaikkialla unionissa. Se osoittaa, että vaikka oikeusasiamiehet eivät voi tehdä sitovia päätöksiä, he ovat auttaneet varmistamaan EU:n lainsäädännön mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien kunnioittamisen. He ovat puuttuneet asiaan koko laajuudessaan ja osoittaneet, miten se vaikuttaa suoraan kansalaisten jokapäiväiseen elämään.

Hyvät naiset ja herrat,

Pidän tämänpäiväistä kokousta tilaisuutena rakentaa neuvoston ja toimistoni välisen avoimen, läpinäkyvän ja käytännönläheisen yhteistyön kulttuuria.

Läpinäkyvyydessä on viime kädessä kyse muustakin kuin asiakirjoista, menettelyistä tai säännöistä. Kyse on luottamuksesta – ja sen varmistamisesta, että kansalaiset näkevät, miten heidän elämäänsä vaikuttavat päätökset tehdään.

Toivon, että voimme jatkaa yhteistyötä tämän luottamuksen vahvistamiseksi ja sellaisen avoimuuskehyksen luomiseksi, joka vastaa tämän päivän todellisuutta ja pitää kansalaiset ja heidän oikeutensa tietää sen keskiössä.

Odotan mielenkiinnolla kysymyksiänne ja keskusteluanne.

Kiitos.