Minulla on kunnia ja ilo hyväksyä tämä palkinto paitsi omasta puolestani myös kaikkien niiden Euroopan oikeusasiamiehen toimistossa työskentelevien kollegojeni puolesta, jotka tekevät kovasti työtä suorittaakseen tehtävämme kaikkien Euroopan unionin kansalaisten puolesta.

Kiitän säätiötä kunniasta ja toivotan sille menestystä, sillä se jatkaa elintärkeää työtään eurooppalaisen ymmärtämyksen edistämiseksi ja nuorten innostamiseksi johtotehtäviin, joita tarvitaan kipeästi Euroopassa aikana, jolloin unioni kohtaa tällaisen haasteen.

Olemme pieni toimisto – vain 80 henkilöä – mutta sillä on suuri toimeksianto, ja sen tarkoituksena on auttaa varmistamaan, että EU:n toimielimet, virastot ja elimet saavuttavat korkeimmat vaatimukset käsitellessään 500:aa miljoonaa eurooppalaista, jotka ovat niin riippuvaisia päivittäisestä työstään.

Oikeusasiamies on ruotsalainen sana ja ruotsalainen keksintö, joka juontaa juurensa yli 200 vuotta, kun maanpaossa ollut Ruotsin kuningas nimitti virkamiehen varmistamaan, että hänen kansaansa kohdeltiin hyvin hänen poissa ollessaan.

Se kuvaa jotakuta, joka seisoo keskellä kansaa ja valtiota varmistaen, että vaikutusvaltainen valtio ei sorra yksittäisiä kansalaisia lakiensa ja asetustensa epäoikeudenmukaisella tai epäreilulla soveltamisella. Tällä tavoin se täydentää tuomioistuinten työtä ja antaa yksityisille mahdollisuuden valittaa riippumattomalle elimelle, yleensä maksutta, asioista, joissa ei ole kyse pelkästään kanteen laillisuudesta vaan pikemminkin sen oikeudenmukaisuudesta ja oikeellisuudesta.

Julkishallinto voi vaikuttaa abstraktilta ja jopa tylsältä aiheelta, mutta pyrin työssäni varmistamaan, että sillä, mitä teemme, on merkitystä ja että sillä, mitä saavutamme, on todellista merkitystä paitsi yksittäiselle kantelijalle myös ihmisille kaikkialla unionissa.

Sen jälkeen, kun minut valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2013, olemme työskennelleet monenlaisten tärkeiden kysymysten parissa, mukaan lukien kauppaneuvottelujen avoimuus, oikeus nähdä lääkeyhtiöiden kliinisten tutkimusten tulokset, oikeus tietää, mitä tapahtuu neuvoteltaessa uusista EU:n säädöksistä, Brysselin ,-lobbauksen avoimuus, niin kutsutun pyöröovi-ilmiön seuranta - kun virkamiehet siirtyvät yksityiselle sektorille - torjunta-aineiden ja kemikaalien testauksen asianmukainen sääntely ja monet muut elintärkeät asiat.

Pyrimme parhaillaan varmistamaan, että brexit-neuvottelut ovat mahdollisimman avoimia, kun otetaan huomioon näiden neuvottelujen vaikutus jokaiseen meistä unionissa ja jopa sen rajojen ulkopuolella. Hyväksymme oikeuden tutustua asiakirjoihin tällä alalla, mutta teemme myös yhteistyötä komission ja neuvoston kanssa ja muistutamme niitä niiden velvollisuudesta olla avoimia suhteissaan kaikkiin tämän kriittisen brexit-sopimuksen neuvotteluihin osallistuviin.
Tänä iltana haluan
kuitenkin lyhyesti pohtia laajempaa, paljon keskustelua herättänyttä, paljon kiistanalaista kysymystä unionin tulevaisuudesta. Minun ei tarvitse kertoa yleisölle, mitkä ovat haasteet, olivatpa ne unionin sisäisiä, naapurustossamme tai jopa Atlantin toisella puolella. On tullut jopa klisee kutsua heitä eksistentiaalisiksi, mutta monin tavoin se on juuri sitä, mitä he näyttävät olevan.  Vaalit tässä maassa ja Ranskassa tänä vuonna vievät meidät tarinan seuraavaan lukuun, mutta kukaan ei voi mitenkään kertoa meille, miten tämä osa tarinaamme, tämä osa Euroopan tarinaa, mahdollisesti päättyy.  Viime yön tulokset Ranskassa antavat aihetta optimismiin, mutta eivät varsinkaan itsetyytyväisyyteen.

On myös tullut klisee tällaisina ajankohtina lainata irlantilaista runoilijaa WB Yeats runosta Toinen tuleminen, kun hän kirjoittaa:

Asiat hajoavat; keskus ei voi pitää;
Pelkkä: anarkia päästetään maailman ylle,
veren hiipunut vuorovesi päästetään irti ja kaikkialla viattomuuden
seremonia hukkuu;
Parhaat puuttuvat kaikki vakaumukset, kun taas pahimmat
ovat täynnä intohimoista voimaa, pidän

parempana toista irlantilaista runoilijaa, Seamus Heaneya ja toiveikkaita, kauniita linjoja, jotka hän kirjoitti vuonna 2004 kymmenen uuden jäsenvaltion liittyessä unioniin.  Heaney kirjoitti:

Joten päivänä, jolloin uudet tulokkaat ilmestyvät,
Olkoon se kotiinpaluu ja puhukaamme
Outo sana, kun se on täällä,
Siirrä huulet, siirrä mielet ja tee uusia merkityksiä leimahtaa
Kuten muinaiset majakat signalointi, huippu huipusta
huipulle, Keskimereltä pohjoiselle merelle, loistaen kirkkaana

Silti yhden hetken runous, yksi hetki, jolloin kaikki näyttävät toiveikkailta, kun tulevaisuus näyttää olevan asetettu, kun kaikki näyttävät osoittavan yhteen, jaettuun suuntaan, on usein vain se hetki, joka nopeasti ohitetaan elämän ja olosuhteiden, politiikan ja kaupan, epäonnistumisesta vanhojen ja tuhoisien kulttuurien kitkemisessä , yksilöiden noususta viettelyyn, niiden viettelystä, jotka he olisivat uskoneet, että ratkaisut heidän ongelmiinsa ovat nationalismin tummemmissa sävyissä, protektionismista kaikkien paitsi oman rodunsa poissulkemisesta ja uskomisesta.

Liiton perustaminen oli joillekin runollinen teko, lunastustoimi toivon teko ja pohjimmiltaan rakkauden teko, mutta kyse oli ja on myös kaupasta ja puolustuksesta, tulleista, turvallisuudesta, rajat ylittävästä muuttoliikkeestä, kaikkein epäpoeettisimmasta jokapäiväisestä elämästä ja kansainvälisestä yhteistyöstä.  Haasteena on ylläpitää idealismia ja näkemystä unionin alkuvuosista, pitää runous elossa ja merkityksellisenä.

Huolimatta EU:n dystooppisesta kuvasta, jonka sen idealismia ja todellisuutta vastustavat loihtivat esiin, se on kiistatta täyttänyt lupauksensa olemuksen ja tuonut käsittämättömän määrän siihen pisteeseen, että niin monet pitävät sitä nyt itsestäänselvyytenä, tavallisena. Ja vaikka kaikki tämä on ongelmallista, koska ehkä emme enää vaali sitä, mitä meillä on niin paljon kuin meidän pitäisi, eikö ole hienoa, että voimme nyt pitää itsestäänselvyytenä osana elämämme banaalista proosaa sitä, mikä evättiin niin monilta vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme? Tämä hämmästyttävä Berliinin kaupunki yksin kiteyttää koko tuon historian kehityskaaren. Siitä, mitä harvat voisivat edes ajatella uneksia, on nyt tullut vain normaalia jokapäiväistä elämää.

Lauantaina vierailin Panoramassa, Yadegar Asisin uskomattomassa installaatiossa, jonka avulla voit kuvitella seisovasi parvekkeella Länsi-Berliinissä katsellen Checkpoint Charlien yli itään, ennen kuin muuri kaatui vuonna 1989. Sisäänkäynnillä luin hänen sanansa, kun hän pohti tällaisen historiallisen muistin ratkaisevaa roolia tälle ja jokaiselle sukupolvelle.

Hän kirjoitti: ””Emme enää ajattele vapautta. Olemme onnekkaita saadessamme elää yhteiskunnassa, jossa sananvapaus on tiukasti ankkuroitu jokapäiväiseen elämään ja jossa ei ole rajoja.

”Historia on usein osoittanut, että asiat voivat muuttua yhdessä yössä – sekä parempaan että huonompaan suuntaan. Mikään, mitä olemme saavuttaneet, ei jää meille oma-aloitteisesti. Vaikka jokainen sukupolvi on vaarassa menettää oletettavasti turvalliset asiat, se voi kuitenkin myös vakauttaa ja kehittää edelleen sitä, mitä on jo saavutettu.

Asisi puhuu sitten tarpeesta luoda tulevaisuus, jossa erilaisuutta kunnioitetaan ja jossa se mukautuu ja päättyy: ”Jos emme onnistu tässä, seuraavat muurit eivät tule pian.”

Yhdistyneen kuningaskunnan kansanäänestys muutti varmasti Yhdistyneen kuningaskunnan – ja erityisesti sen nuoren sukupolven – tulevaisuutta, ja vain aika kertoo, onko tämä muutos parempi vai huonompi ja miten tämän yhden äänestyksen resonanssi – tuo yön yli -muutos – tuntuu kaukana sen rannikosta.
Irlannin kansalaisena
olen elänyt suurimman osan elämästäni unionin ulkoreunalla. Kun britit lähtevät, unioni joutuu siirtymään maantieteellisesti entistä enemmän. Irlannille tästä aiheutuvat sekä poliittiset että taloudelliset ongelmat ovat valtavia, mutta vain harvat ovat ilmaisseet kannattavansa Yhdistyneen kuningaskunnan erottamista.  Jokainen maa ja jokainen sukupolvi kokee EU:n eri tavoin, mutta Irlannissa on edelleen riittävästi tietynikäisiä ihmisiä, jotta he tietävät tiellemme tulleet hyödyt, ymmärtävät, miten kapasiteetin jakaminen, suvereniteetin yhdistäminen, altistuminen erilaisille, usein arvokkaammille järjestelmille esimerkiksi ihmisoikeuksien ja ympäristön alalla ovat lahjoittaneet Irlannin kansalaisille sen, mitä omat hallituksemme eivät voineet tai eivät olisi voineet yksin.

Viime kuussa Brysselissä jaoin kaikkien aikojen ensimmäiset Euroopan oikeusasiamiehen palkinnot hyvästä hallinnosta. Tilintarkastustuomioistuin sai 90 ehdotusta EU:n toimielimiltä, virastoilta ja elimiltä eri puolilta unionia. Minulle erottui erityisesti kaksi voittajaa. Yksi oli komission ja Puolan viranomaisten välinen aloite erittäin saastuneella Malopolskan alueella, jossa ne onnistuivat yhdessä rahoittamaan hanketta, jonka odotetaan nyt alentavan huomattavasti ilmansaasteiden tasoa ja siten parantavan Malopolskan miljoonien kansalaisten terveyttä.

Toinen oli tällä kertaa toinen yhteistyö, jossa koottiin yhteen harvinaisia sairauksia koskevaa EU:n laajuista asiantuntemusta yli 300 sairaalasta 24 jäsenvaltiossa. Näin voitiin nopeuttaa hoitojen ja mahdollisesti jopa parannuskeinojen kehittämistä yli 30 miljoonalle harvinaista sairautta sairastavalle eurooppalaiselle. Molemmissa tapauksissa tiedon ja asiantuntemuksen valistunut jakaminen ja tietynlaisen suvereniteetin yhdistäminen EU:n yhteisten toimielinten johdolla johtaa parempiin tuloksiin kuin jos yksittäisten jäsenvaltioiden olisi annettu tehdä se yksin. Ja se voi ja sen pitäisi sitoa meidät yhteen, yhteinen ihmisyytemme, yhteinen uskomme valaistuneen yhteistyön etuihin.
Lopuksi totean,
että elämme vaikeita aikoja, mutta elämme myös aikaa, jolloin itsenne kaltaisten nuorten kansalais- ja poliittinen sitoutuminen ja aktivismi lisääntyvät. Monissa Saksan kaupungeissa ja muualla Euroopassa järjestetyt inspiroivat ”Pulse of Europe” -tapaamiset perustuvat hyvin käytännönläheiseen ajatukseen siitä, että Eurooppa ei aio pelastaa itseään.

Monet teistä eivät ole tunteneet muuta kuin EU:n, ja osallistumisenne tähän järjestöön puhuu idealismistanne ja kyvystänne osoittaa johtajuutta ja osoittaa johtajuutta, ja toivotan teille siinä hyvää.

Kiitos.