Minulla on kunnia ja ilo ottaa vastaan tämä palkinto paitsi omasta puolestani myös kaikkien niiden Euroopan oikeusasiamiehen toimistossa työskentelevien kollegojeni puolesta, jotka tekevät niin kovasti työtä täyttääkseen tehtävämme kaikkien Euroopan unionin kansalaisten puolesta.

Kiitän säätiötä kunniasta ja toivon, että se jatkaa elintärkeää työtään eurooppalaisen ymmärryksen edistämiseksi ja innostamalla nuoria ottamaan johtorooleja, joita niin kipeästi tarvitaan Euroopassa tällaisen unionin haasteen aikana.

Olemme pieni toimisto – vain 80 henkilöä – mutta meillä on suuri mandaatti, joka auttaa varmistamaan, että EU:n toimielimet, virastot ja elimet täyttävät tiukimmat vaatimukset käsitellessään 500:aa miljoonaa eurooppalaista, jotka ovat niin riippuvaisia päivittäisestä työstään.

Oikeusasiamies on ruotsalainen sana ja ruotsalainen keksintö, joka juontaa juurensa yli 200 vuoden taakse, kun maanpaossa oleva Ruotsin kuningas nimitti virkamiehen varmistamaan, että hänen kansaansa kohdeltiin hyvin hänen poissa ollessaan.

 Se kuvaa henkilöä, joka seisoo kansan ja valtion puolivälissä varmistaen, että voimakas valtio ei sorra yksittäistä kansalaista lakiensa ja asetustensa epäoikeudenmukaisella tai epäoikeudenmukaisella soveltamisella. Tällä tavoin se täydentää tuomioistuinten työtä antamalla yksityisille mahdollisuuden valittaa riippumattomalle elimelle, yleensä maksutta, asioista, jotka eivät koske vain toimen laillisuutta vaan pikemminkin sen oikeudenmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Julkishallinto voi tuntua abstraktilta, jopa tylsältä aiheelta, mutta työssäni yritän varmistaa, että sillä, mitä teemme, on merkitystä, että sillä, mitä saavutamme, on todellista merkitystä paitsi yksittäiselle valituksen tekijälle myös ihmisille kaikkialla unionissa.

Sen jälkeen, kun minut valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2013, olemme työskennelleet monenlaisten tärkeiden kysymysten parissa, joita ovat muun muassa kauppaneuvottelujen avoimuus, oikeus nähdä lääkeyhtiöiden kliinisten tutkimusten tulokset, oikeus tietää, mitä tapahtuu, kun neuvotellaan uusista EU:n säädöksistä, Brysselin edunvalvonnan avoimuus ,issa, ns. pyöröovi-ilmiön valvonta virkamiesten siirtyessä yksityiselle sektorille, torjunta-aineiden ja kemiallisten testien asianmukainen sääntely ja monet muut tärkeät asiat.

Pyrimme parhaillaan varmistamaan, että brexit-neuvottelut ovat mahdollisimman avoimet, kun otetaan huomioon näiden neuvottelujen vaikutus jokaiseen meistä tässä unionissa ja jopa sen ulkopuolella. Hyväksymme asiakirjoihin tutustumista koskevat tapaukset tällä alalla, mutta teemme myös yhteistyötä komission ja neuvoston kanssa muistuttaen niitä niiden velvoitteista olla avoimia suhteissaan kaikkiin, jotka osallistuvat tämän kriittisen brexit-sopimuksen neuvotteluihin.

Tänä iltana haluan kuitenkin lyhyesti pohtia laajempaa, paljon keskusteltua ja paljon kiistanalaista kysymystä unionin tulevaisuudesta. Minun ei tarvitse kertoa tälle yleisölle, mitkä ovat haasteet, olivatpa ne sitten unionin sisäisiä, naapurustossamme tai jopa Atlantin toisella puolella. Niistä on tullut jopa klisee kutsua niitä eksistentiaalisiksi, mutta monin tavoin juuri sitä ne näyttävät olevan.  Tämän maan ja Ranskan vaalit tänä vuonna vievät meidät tarinan seuraavaan lukuun, mutta kukaan ei voi mitenkään kertoa meille, miten tämä osa tarinaamme, tämä osa Euroopan tarinaa, mahdollisesti päättyy.  Viime yön tulokset Ranskassa antavat aihetta optimismiin, mutta eivät ainakaan itsetyytyväisyyteen.

On myös tullut klisee tällaisina aikoina lainata irlantilaista runoilijaa WB Yeatsia runosta Toinen tuleminen, kun hän kirjoittaa:

Asiat hajoavat; keskusta ei voi pitää;
Pelkkä: anarkia irtoaa maailmasta,
verenhimoinen vuorovesi irtoaa ja kaikkialla Viattomuuden
seremonia hukkuu;
Parhailta puuttuu kaikki vakaumus, kun taas pahimmat
ovat täynnä intohimoista intensiivisyyttä, pidän

parempana toista irlantilaista runoilijaa, Seamus Heaneytä ja toiveikkaita, kauniita rivejä, jotka hän kirjoitti vuonna 2004 kymmenen uuden jäsenvaltion unioniin liittymisen yhteydessä.  Heaney kirjoitti:

Joten päivänä, jolloin uudet tulokkaat ilmestyvät,
Olkoon se kotiinpaluu ja puhukaamme
Epätavallinen sana, kun se vaatii meitä täällä,
Siirrä huulet, liikuta mieliä ja tee uusia merkityksiä leimahtaa
kuin muinaiset majakat merkinanto, huippu huippu huippuun, Välimerestä
pohjoiseen mereen, loistaen selkeänä

Silti yhden hetken runous, yksi hetki, jolloin kaikki näyttää toiveikkaalta, kun tulevaisuus näyttää asetetulta, kun kaikki näyttävät osoittavan yhteen, jaettuun suuntaan, on usein vain se hetki, joka nopeasti ohitetaan elämän ja olosuhteiden, politiikan ja kaupan proosalla, kyvyttömyydellä juurruttaa vanhat ja tuhoisat kulttuurit , viettelyyn pyrkivien yksilöiden noususta, niiden viettely, jotka he uskoisivat, että ratkaisut heidän ongelmiinsa ovat nationalismin synkemmissä sävyissä, kaiken oman rotunsa ja luomansa poissulkemisen suojelussa.
Liiton
perustaminen oli jonkin verran runollista tekoa, lunastustekoa, toivon tekoa ja pohjimmiltaan rakkauden tekoa, mutta kyse oli ja on myös kaupasta ja puolustuksesta, tulleista, turvallisuudesta, rajat ylittävästä muuttoliikkeestä, joka on kaikkein epäpoeettisin asia jokapäiväisessä elämässä ja kansainvälisessä yhteistyössä.  Haasteena on ylläpitää idealismia ja näkemystä liiton alkuvuosista, pitää runous elävänä ja merkityksellisenä.

Mutta huolimatta EU:n dystopisesta imagosta, jonka sen idealismia ja todellisuutta vastustavat loihtivat, se on kiistatta täyttänyt lupauksensa ytimen ja tuonut sen, mikä oli käsittämätöntä, pisteeseen, jossa niin monet pitävät sitä nyt itsestäänselvyytenä, tavallisena. Ja vaikka kaikki tämä on ongelmallista, koska ehkä emme enää vaali sitä, mitä meillä on niin paljon kuin meidän pitäisi, eikö ole hienoa, että voimme nyt pitää itsestäänselvyytenä osana elämämme banaalia proosaa sitä, mikä evättiin niin monilta vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme? Tämä hämmästyttävä Berliinin kaupunki yksin kiteyttää tämän historian koko kehityskaaren. Se, mistä harvat voisivat edes unelmoida, on nyt tullut vain normaalia jokapäiväistä elämää.

Lauantaina vierailin Panoramassa, Yadegar Asisin uskomattomassa installaatiossa, jonka avulla voit kuvitella seisovasi parvekkeella Länsi-Berliinissä katsellen Checkpoint Charlien yli itään ennen kuin muuri kaatui vuonna 1989. Sisäänkäynnillä luin hänen sanojaan, kun hän pohti tällaisen historiallisen muistin kriittistä roolia tälle ja jokaiselle sukupolvelle.

Hän kirjoitti: ”Emme enää ajattele vapautta. Meillä on onni elää yhteiskunnassa, jossa sananvapaus on lujasti ankkuroitu jokapäiväiseen elämään ja jossa ei ole rajoja.

”Historia on usein osoittanut, että asiat voivat muuttua yhdessä yössä sekä parempaan että huonompaan suuntaan. Mikään, mitä olemme saavuttaneet, ei jää meille yksin. Vaikka jokainen sukupolvi on vaarassa menettää oletettavasti turvallisia asioita, se voi kuitenkin myös vakauttaa ja kehittää edelleen sitä, mitä on jo saavutettu.

Asisi puhuu sitten tarpeesta siirtyä tulevaisuuteen, jossa erilaisuutta kunnioitetaan ja jossa se otetaan huomioon ja jossa se päättyy:” Jos emme onnistu tässä, seuraavat muurit eivät tule kauaa.”

Yhdistyneen kuningaskunnan kansanäänestys varmasti muutti Yhdistyneen kuningaskunnan – ja erityisesti sen nuoren sukupolven – tulevaisuutta, ja vain aika kertoo, onko muutos parempi vai huonompi ja miten tämän yhden äänestyksen – yön yli tapahtuvan muutoksen – resonanssi tuntuu kaukana sen rannoilla.
Irlannin kansalaisena
olen asunut suurimman osan elämästäni unionin ulkoreunalla. Kun britit lähtevät, unioni joutuu entistäkin maantieteellisemmin siirtymään kotiseudultaan. Sekä poliittiset että taloudelliset ongelmat, joita tämä aiheuttaa Irlannille, ovat valtavia, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan eroamisen puolesta on esitetty vain vähän ääniä.  Jokainen maa ja jokainen sukupolvi kokee EU:n eri tavalla, mutta Irlannissa on vielä riittävästi tietynikäisiä ihmisiä, jotka tietävät tiemme tuomat hyödyt ja ymmärtävät, miten kapasiteetin jakaminen, suvereniteetin yhdistäminen ja altistuminen erilaisille, usein arvokkaammille järjestelmille esimerkiksi ihmisoikeuksien ja ympäristön alalla ovat antaneet Irlannin kansalaisille sen, mitä omat hallituksemme eivät olisi voineet tai eivät olisi voineet antaa yksin.

Esittelin viime kuussa Brysselissä kaikkien aikojen ensimmäiset Euroopan oikeusasiamiehen palkinnot hyvästä hallinnosta. Tilintarkastustuomioistuin sai 90 ehdotusta EU:n toimielimiltä, virastoilta ja elimiltä eri puolilta unionia. Erityisesti kaksi voittajaa erottui joukosta. Yksi oli komission ja Puolan viranomaisten aloite voimakkaasti saastuneella Malopolskan alueella, jossa ne onnistuivat yhdessä rahoittamaan hanketta, jonka odotetaan nyt merkittävästi alentavan ilmansaasteita ja siten parantavan Malopolskan miljoonien kansalaisten terveyttä.

Toinen yhteistyö oli tällä kertaa EU:n laajuinen harvinaisia sairauksia koskeva asiantuntemus, joka on peräisin yli 300 sairaalasta 24 jäsenvaltiosta. Tavoitteena on nopeuttaa hoitojen kehittämistä ja mahdollisesti jopa parantaa yli 30 miljoonaa harvinaista sairautta sairastavaa eurooppalaista. Molemmissa tapauksissa tiedon ja asiantuntemuksen valistunut jakaminen ja tietynlaisen suvereniteetin yhdistäminen, jota EU:n yhteiset toimielimet ohjaavat, johtaa parempiin tuloksiin kuin jos yksittäiset jäsenvaltiot olisi jätetty tekemään se yksin. Ja se voi ja sen pitäisi sitoa meidät yhteen, yhteinen ihmisyytemme, yhteinen uskomme valaistuneen yhteistyön hyötyihin.

Lopuksi totean, että elämme vaikeita aikoja, mutta elämme myös aikaa, jolloin nuorten, kuten teidän, yhteiskunnallinen ja poliittinen sitoutuminen ja aktivismi lisääntyvät. Näemme inspiroivia ”Pulse of Europe” -kokoontumisia monissa Saksan kaupungeissa ja muualla Euroopassa. Kokoukset perustuvat hyvin käytännönläheiseen ajatukseen siitä, että Eurooppa ei aio pelastaa itseään.

Monet teistä eivät ole tienneet mitään muuta kuin EU:n, ja osallistumisenne tähän järjestöön puhuu idealismistanne ja kyvystänne osoittaa johtajuutta ja osoittaa sitä, ja toivotan teille onnea tässä asiassa.

Kiitos.