Emily O'Reilly
Euroopan oikeusasiamies
Puhe naisten kilpailuviranomaisten verkostolle aiheesta "Euroopan oikeusasiamiehen uusi rooli kilpailuasioissa"

 

[HUOMAUTUKSET]

Minulle on todellinen ja harvinainen ilo, että tänä iltana ympärilläni on vain naisia edustavia toimijoita ja ammattilaisia, jotka kaikki ovat johtotehtävissä ja vastaavat EU:n kilpailulainsäädännöstä ja -politiikasta ja käsittelevät niitä.

Usein sanotaan - Atlantin molemmin puolin - että määrällisiä taitoja vaativiin ammatteihin ryhtyvien naisten määrä on aivan liian pieni. Kilpailuoikeus, alue, jolla talous on usein jokaisen kiistan ytimessä, on erinomainen esimerkki alueesta, joka oli vuosikymmeniä miesten hallitsema. Ensimmäinen naispuolinen kilpailukomissaari (Neelie Kroes) nimitettiin vuonna 2004 eli 57 vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen kilpailukomissaari aloitti tehtävässään vuonna 1958.

Siitä lähtien, kun saavuin Brysseliin vuoden 2013 lopulla, olen usein kuullut Kroesin nimen liittyvän pohjimmiltaan naisiin kohdistuvaan myönteiseen toimintaan. Hän oli häpeämättömästi keskeisessä asemassa toteutettaessa päättäväisiä toimia tilanteen muuttamiseksi sellaiseksi, että se ei enää vastannut todellisuutta; Nadia Calvino nousi nopeasti kilpailun pääosaston apulaispääjohtajiksi johtamiensa ylempien naispuolisten kollegojensa, kuten Lori Ewansin, johdolla ja johti melko yksinomaisena miesklubina pidetyn seuran sukupuolijakauman yleistä tasapainottamista.

Olenkin iloinen nähdessäni, että toinen nainen ottaa jälleen ohjat tästä tärkeästä pääosastosta [Margrethe Vestager 1. marraskuuta 2014 alkaen] ja että hänen tähänastinen luottavainen ja ennakoiva toimintansa on herättänyt huomiota paitsi EU:ssa myös maailmanlaajuisesti.

Tarkastelen seuraavaksi tämäniltaisen tapahtuman aihetta ja haluan todeta heti aluksi, etten ole asianajaja enkä kilpailun ja kilpailunrajoitusten asiantuntija. Olen oikeusasiamies, henkilö, joka varmistaa, että polkua kohti päätöksen tekemistä on noudatettu oikein, mutta en henkilö, joka välttämättä tuomitsee päätöksen oikeellisuuden sen jälkeen, kun tätä polkua on katsottu noudatetun asianmukaisesti - ja erityisesti, jos kyseinen päätös on viime kädessä poliittinen.

Lakimiehet ja tuomioistuimet käsittelevät lakia, oikeusasiamies käsittelee oikeuskysymyksiä kyllä, mutta ensisijaisesti huonoa hallintoa, ja siihen sisältyvät muun muassa oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden, puolueettomuuden, avoimuuden, suhteellisuuden ja eettisen käyttäytymisen käsitteet. Toisin sanoen käsittelen valituksia, joissa toimielin ei ehkä ole rikkonut lakia toimiessaan tietyllä tavalla, mutta on kuitenkin saattanut rikkoa hyvän hallinnon periaatteita.

Taustani on tutkivassa journalismissa, ja toimin Irlannin oikeusasiamiehenä ja tiedonvälityksen vapaudesta vastaavana komission jäsenenä vuodesta 2003 siihen asti, kun minut valittiin Euroopan oikeusasiamieheksi vuonna 2013. Oikeusasiamiehenä annoin suosituksia tutkimusten tuloksista, ja tiedonvälityksen vapaudesta vastaavana komission jäsenenä tein sitovia päätöksiä julkisten laitosten hallussa olevien tietojen luovuttamisesta. Jos toimielimet eivät hyväksyneet päätöksiäni, ne joutuivat haastamaan minut oikeuteen. EU:n toimielimissä henkilö, jolta on evätty asiakirjat, joutuu viemään asian oikeuteen, ja mielestäni vallan epätasapaino on valitettavaa.

Kilpailuoikeus on tietenkin ensisijaisesti oikeudenkäyntiin perustuva käytäntö. yritykset ja niiden päättäväiset asianajajat ja neuvonantajat joutuvat usein sotkeutumaan komission pitkittyneisiin, monimutkaisiin ja aikaa vieviin tutkimuksiin ja pyrkivät viime kädessä puolustautumaan viemällä asiat suoraan EU:n tuomioistuimiin Luxemburgissa.

EU:n kilpailulainsäädännön täytäntöönpano on kuitenkin myös vahvasti menettelyyn perustuva prosessi. ”Hyvän hallinnon” periaatteilla on keskeinen rooli kilpailulainsäädännön täytäntöönpanossa. Joidenkin oikeusalan toimijoiden mielestä komission katsotaan usein toimivan paitsi tutkijana myös syyttäjänä ja siten tosiasiallisesti ”ensimmäisen oikeusasteen tuomarina”.

Tämä on väistämättä johtanut siihen, että eräät niistä, joita komission tutkimukset suoraan koskevat, ovat esittäneet kysymyksiä siitä, onko oikeudenmukaisuuden, puolueettomuuden, huolellisuuden, yhdenvertaisen kohtelun ja avoimuuden periaatteita noudatettu täysimääräisesti.

Juuri tällä nimenomaisella rajapinnalla Euroopan oikeusasiamies on viime vuosina ottanut entistä enemmän osaa uutena toimijana. Tässä vaiheessa voidaan nähdä, että oikeusasiamiehestä on tullut viime vuosina hitaasti mutta tasaisesti uusi toimija yritysten, kilpailun pääosaston ja EU:n tuomioistuinten käytössä olevassa tilassa.

Ehkä paras tapa selittää ytimekkäästi, miten toimistoni noudattaa tätä linjaa, on käydä läpi joitakin kilpailuoikeuteen liittyviä päätöksiämme, jotka ovat luoneet politiikkamme perustan ja siten havainnollistavat oikeusasiamiehen uutta roolia tällä alalla.

[Tärkeimmät talouden toimijan päätökset]

1 Intel

Aloitan ensimmäisestä päätöksestämme, joka tehtiin vuonna 2009 Inteliä koskevassa asiassa [1935/2008/FOR].

Tapaus oli oikeusasiamiehen ensimmäinen merkittävä osallistuminen tapaan, jolla kilpailun pääosasto käsittelee kilpailumenettelyjä, ja se tehtiin yhdessä niistä tapauksista, jotka päättyivät yhteen korkeimmista yritykselle koskaan määrätyistä sakoista. Tarkastelematta tämän melko pitkän tutkimuksen yksityiskohtia riittää, kun todetaan, että tutkimuksemme keskittyi vain yhteen pieneen, mutta tärkeään menettelylliseen näkökohtaan: kilpailun pääosasto pitää muistiinpanoja tärkeissä kokouksissa asianomaisten yritysten kanssa.

Vaikka Intel oli edelleen komission tutkinnan kohteena, se teki heinäkuussa 2008 EO:lle kantelun, jossa se väitti, että kilpailun pääosasto ei ollut laatinut pöytäkirjaa Dellin ylemmän johdon kanssa pidetystä kokouksesta, vaikka kokous koski suoraan sen Inteliä koskevan kartellitutkimuksen kohdetta.

Hyvin perusteellisen ja yksityiskohtaisen tutkimuksen jälkeen oikeusasiamies totesi, että Dellin kanssa elokuussa 2006 pidetty kokous koski itse asiassa komission tutkimuksen kohdetta. Hän totesi myös, että komissio ei merkinnyt kyseistä kokousta asianmukaisesti muistiin ja että sen tutkinta-aineistoon ei sisältynyt kokouksen esityslistaa.

Kyseessä oli selvä hallinnollinen epäkohta.

Tämä on kuitenkin tärkeä huomautus, sillä oikeusasiamies ei ”ylittänyt linjaa” eikä todennut, oliko komissio loukannut Intelin puolustautumisoikeuksia toimimalla näin.

Oikeusasiamies ei myöskään todennut hallinnollista epäkohtaa Intelin toisen väitteen osalta, jonka mukaan komissio kannusti Delliä tekemään tietojenvaihtosopimuksen mikrosiruja valmistavan AMD:n kanssa. Kantelijan mukaan tämä sopimus antoi AMD:lle oikeuden tutustua komission tutkinta-aineistoon sisältyviin tietoihin. Oikeusasiamies totesi kuitenkin, että komissio ei tällä kertaa ottanut asianmukaisesti huomioon komission ja Dellin välistä puhelinkeskustelua, jossa keskusteltiin tietojenvaihtosopimuksesta. Tällainen huomautus olisi auttanut selventämään merkityksellisiä tosiseikkoja. Hän suositteli näin ollen lisähuomautuksessaan, että tulevaisuudessa olisi tehtävä asianmukaiset muistiinpanot kaikista kolmansien osapuolten kanssa pidettävistä kokouksista tai puheluista, jotka koskevat tärkeitä menettelyllisiä kysymyksiä.

Perusteellisen tutkimuksensa aikana oikeusasiamies sai komissiolta kolme lausuntoa ja tarkasti asiakirjat kilpailun pääosaston tiloissa. Oikeusasiamiehen päätös, joka luokiteltiin luottamukselliseksi, lähetettiin komissiolle ja Intelille heinäkuussa 2009. Päätöksen ei-luottamuksellisen version laatiminen edellytti Intelin, Dellin ja AMD:n kuulemista sen varmistamiseksi, että julkaiseminen ei vahingoittaisi kantelijan tai kolmannen osapuolen etuja.

Tapaus oli ensimmäinen esimerkki oikeusasiamiehen aikomuksesta, kun otetaan huomioon tuomioistuimen yksinomainen toimivalta asettaa komissio vastuuseen perustamissopimuksen kilpailusääntöjen asianmukaisesta täytäntöönpanosta ja asettaa komissio vastuuseen myös hyvän hallinnon periaatteiden mahdollisesta rikkomisesta.

Intel-tapaus varoitti kilpailun pääosastoa siitä, että kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan ja EU:n tuomioistuinten lisäksi toinen toimielin voisi ja tosiasiallisesti tutkisi tarkemmin tapaa, jolla kilpailun pääosasto suorittaa tutkimuksiaan. Se osoitti myös, että oikeusasiamiehestä oli tullut toinen foorumi niille, jotka halusivat kyseenalaistaa tavan, jolla komissio oli suorittanut omia kilpailuoikeudellisia tutkimuksiaan. Myös kilpailuoikeudelliset asianajajat saivat tietenkin tietoa tästä uudesta vastuullisuuden väylästä tuomioistuinten ulkopuolella. Se, että palvelu on helposti saatavilla ja maksuton, oli epäilemättä myös sen nähtävyyksiä.

2 ManProc-tapaus

Pian Intel-päätöksen jälkeen oikeusasiamies vastaanotti toisen kilpailuoikeuteen liittyvän kantelun [297/2010/GG], jonka oli tehnyt yksi kollegoistanne – ja myös kilpailun pääosaston entinen johtaja – John Temple Lang, joka oli asetuksen 1049 nojalla pyytänyt saada tutustua kilpailun pääosaston sisäiseen menettelykäsikirjaan, joka tunnetaan myös nimellä ”Antitrust ManProc”.

Hänen tutustumispyyntönsä hylättiin alun perin sillä perusteella, että kyseessä oli puhtaasti sisäisiä tarkoituksia varten laadittu valmisteluasiakirja. Kilpailun pääosasto katsoi, että tämän asiakirjan julkistaminen olisi erittäin haitallista sen kilpailuoikeutta koskevalle päätöksentekoprosessille. Kilpailun pääosasto väitti myös, että käsikirjan julkistaminen vaarantaisi asetuksen (EY) N:o 1049/1999 4 artiklan 2 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettujen komission tarkastusten ja tutkimusten tarkoituksen. Se selitti, että käsikirja sisälsi arkaluonteisia sisäisiä tietoja ja ohjeita kilpailuoikeudellisten tutkimusten tutkintamenettelystä ja -tekniikoista. Tietojen paljastaminen vaarantaisi näin ollen sen tutkintastrategian julkistamisen ja haittaisi vakavasti kilpailuoikeudellisten tutkimusten ja tarkastusten menestyksekästä suorittamista tulevaisuudessa.

Tarkasteltuaan perusteellisesti kilpailun pääosaston asiaa koskevia asiakirjoja oikeusasiamies oli komission kanssa samaa mieltä siitä, että kilpailuoikeuden käsikirjan julkistaminen julkistaisi periaatteessa sen tutkintastrategian. Ei kuitenkaan ollut heti selvää, miten tämä huoli voisi olla merkityksellinen niiden käsikirjan osien osalta, joissa käsiteltiin muita yhtä tärkeitä kysymyksiä, kuten ”asiakirjojen säilyttämistä” ja ”asiakirja-aineistoon tutustumista”, joista kantelija oli erityisen kiinnostunut. Oikeusasiamies teki näin ollen ehdotuksen sovintoratkaisuksi, jonka mukaan komissio myöntäisi ainakin osittaisen oikeuden tutustua käsikirjaan.

Oikeusasiamiehen kanssa käydyn kirjeenvaihdon ja määrätietoisen ammatinharjoittajan kanssa käydyn jatkokierroksen jälkeen kilpailun pääosasto päätti maaliskuussa 2012 lopulta julkaista verkkosivustollaan kilpailunrajoituksia koskevan menettelykäsikirjan, joka sisältää monia sisäisiä työasiakirjoja kilpailututkinnan laajuuteen liittyvistä menettelyistä.

Julkaistu asiakirja, niin kattava kuin se onkin, ei sisällä tietoja kilpailun pääosaston sisäisistä menettelyistä, jotka liittyvät tarkastusten suorittamiseen, eikä siitä, miten komissio asettaa etusijalle käsiteltävät asiat, jotka, kuten oikeusasiamies myös totesi, olivat todella arkaluonteisia sisäisiä tietoja, joiden paljastaminen voisi haitata tulevien kilpailuoikeudellisten tutkimusten menestyksekästä suorittamista.

Vaikka kilpailuoikeuden alan asianajajien mielestä on tähän mennessä normaalia, että näin tärkeä kilpailun pääosaston asiakirja on saatavilla verkossa, luulen, että hyvin harvat saattavat ymmärtää, että tämä on oikeusasiamiehen ansiota.

3 Almunia Saga…

Käännyn nyt siihen, mitä voi olla kiusaus kutsua Almunian saagaksi.

Pian virkaan astuttuani kollegani varoittivat minua meneillään olevasta kantelusta, joka koski tapaa, jolla komissiolla kesti epätavallisen kauan käsitellä melko arkaluonteista valtiontukea koskevaa kantelua. Tapaus oli ensimmäinen, jossa oli mukana kilpailun pääosasto ja entinen komission jäsen Almunia.

Kantelija väitti, että yli neljä vuotta sen jälkeen, kun komissio oli vastaanottanut kantelun siitä, että Espanja oli väitetysti rikkonut valtiontukisääntöjä tiettyjen jalkapalloseurojen verokohtelussa, komissio ei ollut tehnyt päätöstä siitä, oikeuttiko kantelu sen toteuttamaan täytäntöönpanotoimia.

Tällaisissa tapauksissa kilpailun pääosasto ilmoittaa kantansa yleensä 12 kuukauden kuluessa. tässä tapauksessa se, että kilpailun pääosasto ei edelleenkään tehnyt päätöstä, oli saanut kantelijan uskomaan, että komission toimimattomuus saattoi johtua komission jäsenen Almunian, Espanjan entisen hallituksen ministerin ja vahvan jalkapallon kannattajan haluttomuudesta toimia – vaikka viimeksi mainittu ei tietenkään merkitse hallinnollista epäkohtaa.

Tutkintamme aikana komissio ei ottanut asianmukaisesti huomioon kantelun käsittelyn neljän vuoden viivettä ilmoittamalla, milloin tai jatketaanko kantelun käsittelyä.

Päättelin näin ollen, että komissio ei ollut tehnyt oikea-aikaista päätöstä siitä, pitäisikö Espanjaa vastaan aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely; ja että komissio ei ollut hälventänyt epäilyjä siitä, että komission jäsen Almunialla oli eturistiriita. Totesin, että sen toimimattomuus ilmensi kyseisen komission jäsenen haluttomuutta aloittaa rikkomusmenettelyjä, jotka voisivat vaikuttaa kielteisesti hänen kotimaansa jalkapalloseuroihin. Sisäinen poliittinen lojaalius on tietenkin ymmärrettävää, mutta komission jäsenten on tietenkin jätettävä kansalliset sidonnaisuutensa syrjään, kun he liittyvät komissioon.

Käsitykset ovat tärkeitä, ja tässä tapauksessa jatkuva laiminlyönti päättää, mitä tehdä kantelun suhteen - yli neljä vuotta kantelun vastaanottamisen jälkeen - saattoi ja oli saanut aikaan kielteisen käsityksen komission riippumattomuudesta ja oikeudenmukaisesta toiminnasta.

Kuten Intel-tapauksessa, oikeusasiamiehen tutkimuksessa ei myöskään ollut kyse siitä, että oikeusasiamies olisi ottanut kantaa valtiontuen myöntämistä joillekin espanjalaisille jalkapalloseuroille koskevan väitteen perusteltavuuteen. Se ei kuulunut minulle. Ennemminkin kyse oli pelkästään komission toimista – tai tässä tapauksessa toimimatta jättämisestä.

4 Crédit Agricole

Seuraava merkittävä kantelu, jonka sain, koski myös komission jäsentä Almuniaa.

Valituksen teki Crédit Agricole, joka on yksi kilpailun pääosaston meneillään olevaan kartellitutkimukseen osallistuneista pankeista. Tämä tutkimus oli jo johtanut yli miljardin euron sakkoihin kolmelle maailmanlaajuiselle pankille – Royal Bank of Scotlandille, Deutsche Bankille ja Société Généralelle – jotka kaikki olivat sopineet vuoden 2013 lopulla Euro Interbank Offered Rate -korkoon liittyvien euromääräisten korkojohdannaisten korkojen vahvistamista koskevan saatavan maksamisesta.

Crédit Agricole ja kaksi muuta pankkia olivat kieltäytyneet sovintoratkaisusta ja päättäneet sen sijaan kiistää väitteet.

Crédit Agricole viittasi kantelussaan kommentteihin, joita komission jäsen Almunia oli esittänyt Euroopan parlamentille, puheissaan ja eri tiedotusvälineille kilpailun pääosaston meneillään olevasta tutkimuksesta. Crédit Agricole arvosteli erityisesti sitä, että vuoden 2012 puolivälissä eli ennen kuin kilpailun pääosasto päätti aloittaa muodollisen kartellitutkimuksen väitetystä kartellista, silloisen komission jäsenen Almunian todettiin todenneen, että tutkimus johtaisi "tuloksiin", koska "keräämämme todisteet ovat varsin valaisevia". Kantelijan mukaan kilpailun pääosasto oli rikkonut puolueettomuuden periaatetta.

Tutkimuksessani päättelin, että vaikka useissa komission jäsenen Almunian lausunnoissa ei yksilöity Crédit Agricolea nimeltä, niissä viitattiin edelleen pieneen yritysryhmään, joka oli "helposti tunnistettavissa".

Pohjimmiltaan kaikki nämä lausunnot antoivat vaikutelman puolueellisuudesta, koska entisen komission jäsenen Almunian huomautuksia voitiin tulkita siten, että hän oli jo päättänyt, että ranskalainen pankki osallistui väitettyyn kartelliin, vaikka kilpailun pääosasto ei ollut vielä ratkaissut asiaa.

Entinen komission jäsen Almunia antoi lausuntonsa vuosina 2012–2014, ja hänen tilalleen tuli nykyinen komission jäsen Margarethe Vestager vuoden 2014 lopulla. Siksi pyysin uutta komissiota tunnustamaan edellisen komission aikana ilmenneen hallinnollisen epäkohdan ja varmistamaan, ettei näin tapahdu uudelleen.

Kehotin komissiota myös antamaan ohjeita komission jäsenten julkisista lausunnoista meneillään olevista tutkimuksista. Odotan nyt saavani komission vastauksen suuntaviivapyyntööni tämän kesäkuun loppuun mennessä.

Asiassa Crédit Agricole totesin selvästi, ettei ollut kohtuutonta, että komission jäsen Almunia yritti lopettaa vireillä olevat asiat ennen toimikautensa päättymistä, ja tietoisena siitä, ettei hän ottanut kantaa komission omaan aineelliseen arviointiin, totesin myös, että vaikka komissio olisi ”kiirehtinyt aiheettomasti”, kysymys siitä, loukattiinko Crédit Agricolen puolustautumisoikeuksia, ei ollut tarkasteluni kohteena, vaan kyse oli ainoastaan komission puolueettomuudesta.

Koska uusi komission jäsen oli tällä välin astunut virkaan ja kartellitutkimus oli nyt käynnissä uuden komission jäsenen johdolla, totesin päätöksessäni nimenomaisesti, etten löytänyt mitään syytä uskoa, että tutkimukseni kohteena olleet aiemmat kysymykset vaikuttaisivat kilpailun pääosaston tutkimuksen tulokseen.

Missään päätöksessäni ei ole komission tutkinnan aineellisiin näkökohtiin liittyviä toteamuksia. tässä yhteydessä on tärkeää korostaa, että tutkimuksellani ei ollut mitään tekemistä sen kysymyksen kanssa, kuuluiko Crédit Agricole laittomaan kartelliin vai ei; Tämä on kilpailun pääosaston tehtävä. Tutkimukseni koski ainoastaan menettelyllisiä näkökohtia ja hyvän hallinnon periaatteita.

5 UEFA

Tämän vuoden tammikuussa avasin uuden tutkimuksen siitä, miten komissio toimi käsitellessään UEFA:n Financial Fair Play -sääntöjä koskevaa valitusta. Kantelija väittää, että entinen komission jäsen Almunia, joka päätti hänen kantelustaan, oli selvästi eturistiriitatilanteessa [asia 2086/2014/AN].

Koska tutkinta on käynnissä, mainitsen sen mieluummin vain omien tietojenne vuoksi enkä keskustele siitä enempää.

6 Infineon

Elokuussa 2014 saksalainen puolijohdevalmistaja Infineon, joka oli osallisena kilpailun pääosaston ”Smart Card Chips” -kartellitutkimuksessa, kääntyi oikeusasiamiehen puoleen väittäen, että komissio oli loukannut sen puolustautumisoikeuksia käyttämällä nopeutettua menettelyä tarkoituksenaan tehdä päätös sakon määräämisestä yritykselle. Infineon pyysi komissiota antamaan uuden väitetiedoksiannon ennen päätöksen tekemistä.

Syyskuun 2014 alussa eli kuukauden kuluttua kyseisen kantelun vastaanottamisesta komissio määräsi Infineonille, Philipsille, Samsungille ja Renesasille yhteensä 138 miljoonan euron sakot kartellin muodostamisesta älykorttien sirumarkkinoilla.

Kantelija ilmoitti aikovansa nostaa komission päätöksen kumoamista koskevan kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa viimeistään 17. marraskuuta 2014. Siksi pyysin komissiota antamaan lausunnon viimeistään 6. marraskuuta 2014 ja käsittelemään vain yhtä asiaa. Komissio lähetti minulle 6. marraskuuta 2014 lausuntonsa, jonka lähetin välittömästi kantelijalle huomautusten esittämistä varten. Kantelija lähetti huomautuksensa oikeusasiamiehelle 7. marraskuuta 2014. Tein päätökseni 13. marraskuuta 2014, eli neljä päivää ennen kuin kantelija voi viedä asian tuomioistuimeen.

Aloittaessani tutkimuksen marraskuun 2014 alussa totesin, että komissio oli jo syyskuussa 2014 tehnyt päätöksen, jossa se totesi, että Infineon ym. olivat rikkoneet unionin kilpailuoikeutta. Sen vuoksi minulla ei ollut enää perusteita tutkia kantelijan väitettä, jonka mukaan komission olisi annettava uusi väitetiedoksianto ennen päätöksen tekemistä.

Katsoin kuitenkin, että oli edelleen mahdollista ja hyödyllistä tutkia tiettyjä kantelijan väitteisiin liittyviä menettelyllisiä näkökohtia ja erityisesti sitä, miksi kilpailun pääosasto odotti 28. heinäkuuta 2014 asti lähettääkseen Infineonille asiaseikkoja koskevan kirjeen, joka sisälsi jäljennöksen toisen yrityksen lähettämän tärkeän sisäisen sähköpostiviestin sähköisestä versiosta ja jossa Infineonille annettiin hyvin lyhyt, vain viiden päivän määräaika vastauksen antamiseen.

Infineon väitti, että komissio oli loukannut sen puolustautumisoikeuksia, kun se oli yli kuuden kuukauden ajan pidättänyt siltä kilpailijan sisäisen sähköpostiviestin sähköisen version. Infineon oli alusta alkaen, kun se sai tietää kyseisen sähköpostiviestin olemassaolosta komission asiakirja-aineistossa, halunnut saada nämä todisteet, koska se väitti epäilevänsä sähköpostiviestin aitoutta.

Päätelmiä tehdessäni varoin ylittämästä pätevyyttäni. Kun otetaan huomioon Infineonin selkeä aikomus nostaa kanne komission päätöksestä, oli tärkeää tehdä selvä raja tutkimukseni laajuuden ja komission oman kilpailuun perustuvan arvioinnin välillä.

Arvioni oli seuraava. Koska komissiolla on velvollisuus ottaa huomioon kaikki tosiseikat sisältävään kirjeeseen annetut vastaukset laatiessaan tutkimuksen päättämistä koskevaa päätöstään, tästä seuraa, että jos asiaseikkoja koskeva kirje lähetetään hyvin myöhään tutkimuksen aikana, komissiolla on hyvin rajallinen aika analysoida ja ottaa huomioon kyseiseen asiaseikkoja koskevaan kirjeeseen annetut vastaukset. Vaikka on varmasti mahdollista, että komissio osoittaa tarvittavat resurssit asiaseikkoja koskevaan kirjeeseen annetun vastauksen analysoimiseksi ja huomioon ottamiseksi, ei voida sivuuttaa sitä, että tietty riski voi syntyä asiaan liittyvien aikarajoitusten vuoksi.

Erityisesti on olemassa riski, että analyysissä voi esiintyä virheitä tai puutteita ja että nämä virheet tai puutteet vaikuttavat tutkimuksen päättämistä koskevaan päätökseen. Tämä on sitäkin todennäköisempää, jos asiaseikkoja koskevassa kirjeessä käsitellyt todisteet ja niihin annettava vastaus ovat monimutkaisia.

Huomautin tässä asiassa, että koska Infineon oli vastannut asiaseikkoja koskevaan kirjeeseen 4.8.2014, komissiolla oli vähemmän kuin yksi kalenterikuukausi aikaa analysoida tätä vastausta ennen kuin se teki päätöksensä tutkimuksensa päättämisestä 3.9.2014.

Todellinen ongelma ei ollut niinkään se, että komissio oli niin myöhäisessä vaiheessa menettelyä lähettänyt asiaseikkoja koskevan kirjeen, joka sisälsi sähköisen jäljennöksen Infineonia syyttävän kilpailijan sisäisestä sähköpostiviestistä. Kyse oli pikemminkin siitä, että vaikka komissiolla oli hallussaan sähköpostiviestin sähköinen jäljennös tammikuusta 2014 lähtien, se lähetti sen Infineonille vasta heinäkuun 2014 lopussa.

Komissio ei ole esittänyt vakuuttavaa selitystä tälle viivästykselle.

Päätelmääni tehdessäni otin huomioon Intel-tapauksen, jossa oikeusasiamies oli tullut siihen tulokseen, että ei ole hyvän hallinnon mukaista, että komissio vaarantaa tutkimuksen onnistumisen, koska se ei pidä asianmukaisesti kirjaa tutkimuksen kohteena olevaa asiaa koskevasta haastattelusta. Riippumatta siitä, loukkasivatko riskit myöhemmin osapuolen menettelyllisiä oikeuksia vai eivät, ei ollut hyvän hallinnon mukaista, että komissiolle aiheutuisi tällaisia riskejä, koska se ei laatinut asianmukaista haastattelumuistiota.

Sovelsin samaa päättelyä asiassa Infineon. Näin tehdessäni en ottanut kantaa siihen, loukkasiko komissio kantelijan menettelyllisiä oikeuksia, kun se jätti näin pitkään ilmoittamatta tiettyjä tietoja kantelijalta, vai saattoiko tämä vaikuttaa 3. syyskuuta 2014 tehdyn komission kartellipäätöksen laillisuuteen. Tämä oli tärkeä muistutus, koska yritin jälleen tehdä selvän rajan oman toimivaltani ja komission ja EU:n tuomioistuinten toimivallan välille.

Tutkimukseni kannalta merkitystä oli sillä, että ilmeisiä riskejä syntyi ja että riippumatta siitä, loukkasivatko nämä riskit myöhemmin Infineonin menettelyllisiä oikeuksia tai johtivatko ne virheisiin tai laiminlyönteihin komission päätöksessä, ei ollut hyvän hallinnon mukaista, että komissiolle aiheutuisi tällaisia riskejä tarpeettomasti.

Loppuhuomautukset

Kuten näette, toimistoni on ollut melko kiireinen käsitellessään viime vuosina useita kilpailuoikeuteen liittyviä valituksia ja tutkimuksia. En tietenkään maininnut niitä kaikkia, mutta toivon, että mainitsemani asiat auttavat havainnollistamaan rooliani ja mahdollista tulevaa rooliani.

Lopuksi totean, että miten roolini hyvän hallinnon alalla estää ylittämästä rajaa komission päätöksentekoprosessiin puuttumiseksi?

Edellä kuvailemillani esimerkeillä olen pyrkinyt osoittamaan, että tutkimuksissani ei pyritä siihen, että komissio tulkitsisi ja soveltaisi perustamissopimuksen kilpailusääntöjä. Oikeusasiamies ei halua ryhtyä toiseksi ”tuomariksi” valvomaan komission kilpailuoikeuden alalla tekemien päätösten laillisuutta. Luxemburgin tuomareiden pitäisi tehdä niin.

Oikeusasiamies voi tällä alalla varmistaa, että käyttäessään perustamissopimuksen mukaisia täytäntöönpanovaltuuksiaan komissio noudattaa hyvän hallinnon perusperiaatteita, kuten oikeudenmukaisuutta, puolueettomuutta, yhdenvertaista kohtelua, huolellisuutta, avoimuutta ja eturistiriitojen puuttumista. Kilpailunrajoitusmenettelyt voivat usein olla monimutkaisia ja tärkeitä, mutta ne ovat edelleen hallinnollisia menettelyjä.

Näin ollen ei ole mitään erityistä syytä vapauttaa niitä hyvän hallinnon periaatteista tai lähestyä niitä eri tavalla, kun on kyse näiden periaatteiden noudattamisesta.

Kun oikeudenmukaisuuden, puolueettomuuden, avoimuuden ja eturistiriitojen puuttumisen periaatteita noudatetaan täysimääräisesti, yritysten ja kaikkien niiden, joihin komission kilpailuoikeudelliset tutkimukset vaikuttavat haitallisesti, luottamus komission rooliin vapaan ja vääristymättömän kilpailun takaajana vahvistuu.

Vastaus ei kuitenkaan ole vielä lopullinen, sillä hyvän hallinnon periaatteiden merkitys ja rajat kehittyvät edelleen EU:n toiminnan yleisen kehityksen mukaisesti. Nämä eivät ole staattisia periaatteita, ja oikeusasiamiehellä on ollut tärkeä rooli niiden lihan ja olemuksen lisäämisessä. Kun kilpailumenettelyistä tulee kehittyneempiä, vaativampia ja monimutkaisempia, olisi myös odotettava, että se, mikä aikoinaan oli oikeudenmukaisuuden, avoimuuden ja eettisen käyttäytymisen mukaista, ei ehkä enää pidä paikkaansa. Oikeusasiamiehen tehtävänä on aina pyrkiä mukauttamaan näitä periaatteita nykyaikaisen hallinnon tarpeisiin sekä kansalaisten ja koko yhteiskunnan hyödyksi.

Kiitos huomiostanne.