1 Demokratia ja tiedotus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan mukaan demokratia on yksi Euroopan unionin perusperiaatteista. Tehokkaan demokratian edellytyksenä on, että kansalaisilla on riittävästi tietoa siitä, mitä viranomaiset ovat tehneet, mitä he tekevät ja mitä he aikovat tehdä. Ilman riittävää tietoa kansalaiset eivät voi arvioida niiden henkilöiden suoriutumista, joiden puolesta he ovat äänestäneet ja joiden puolesta heitä voidaan pyytää äänestämään uudelleen. Kansalaiset eivät myöskään voi osallistua tehokkaasti vaalien välillä käytävään julkiseen keskusteluun, joka on osa tervettä demokratiaa.

Miten kansalaiset voivat saada tarvitsemaansa ja haluamaansa tietoa? On olemassa kolme pääasiallista tapaa:

Ensinnäkin viranomaiset julkaisevat tiettyjä tietoja joko lakisääteisen velvollisuuden vuoksi tai siksi, että ne päättävät tehdä niin. Monien Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitukset ymmärtävät tehokkaan viestinnän merkityksen kansalaisten luottamuksen edistämisessä. Näin tekevät myös unionin toimielimet. Ne julkaisevat suuria määriä tietoa ja käyttävät yhä enemmän internetiä tähän tarkoitukseen.

Toiseksi kansalaiset voivat pyytää tietoja, erityisesti asiakirjoja, joita ei ole julkaistu. Kaikkien kansalaisten mahdollisuus saada pyynnöstä käyttöönsä virallisia asiakirjoja, joita ei ole vielä julkaistu, on olennainen oikeus kansalaisuuteen. Sen avulla kansalaiset voivat valvoa viranomaisten toimintaa ja tehdä siitä riippumattoman arvioinnin. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut yhteisön toimielinten osalta seuraavaa:

…avoimuus, jota Eurooppa-neuvostot vaativat, jotta yleisöllä olisi ”mahdollisimman laaja oikeus tutustua asiakirjoihin”, … on olennaisen tärkeää, jotta kansalaiset voivat tosiasiallisesti ja tehokkaasti valvoa yhteisön toimielimille annetun toimivallan käyttöä...

Ruotsissa sama ajatus on sisältynyt lakiin 1700-luvulta lähtien: virallisten asiakirjojen vapaa saatavuus edistää mielipiteenvaihtoa ja kansalaisten valistusta.

Kolmanneksi lehdistöllä olisi myös oltava keskeinen rooli yleisen mielipiteen tiedottamisessa. Tämä asema tunnustetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaan, jossa taataan sananvapaus. Lehdistölle 10 artiklan nojalla annettu suoja on erityisen vahva, koska sillä on tärkeä rooli tiedon ja ajatusten levittämisessä yleisölle ja koska yleisöllä on oikeus vastaanottaa niitä. Myös Euroopan neuvosto on antanut suosituksia asiakirjojen julkisuudesta, ja virallisten tietojen saatavuutta käsittelevä asiantuntijatyöryhmä valmistelee parhaillaan uutta välinettä.

On huomautettava, että jos demokratian halutaan kukoistavan, lehdistö ei voi luottaa vain virallisiin julkaisuihin ja lehdistötiedotteisiin. Ei ole myöskään terveellistä, että lehdistö luottaa liikaa vuotoihin. Asiaan osallisena olevalle toimittajalle vuotaminen kannustaa joskus kohtelemaan lähdettä hyvällä tavalla ja kirjoittamaan jotain positiivista. Muussa tapauksessa seuraavalla kerralla ei ehkä tule vuotoa. Toimittajien on parempi löytää ja tarkistaa tietoja käyttämällä kansalaisten oikeutta tutustua virallisiin asiakirjoihin, vaikka se ei olekaan yhtä hohdokasta.

Tämän konferenssin aiheena ovat viralliset asiakirjat ja arkistot. Valtioissa, joissa ei ole kokemusta avoimesta julkishallinnosta, tehdään usein tiukka ero nykyisin käytössä olevien asiakirjojen ja puhtaasti historiallisesti merkittävien arkistoitujen asiakirjojen välillä. Joissakin valtioissa ja myös Euroopan unionissa luotiin arkistoja koskeva oikeudellinen kehys ennen kuin yleisön oikeus tutustua asiakirjoihin tunnustettiin. Minusta vaikuttaa siltä, että käytössä oleviin asiakirjoihin tutustumisen ja historiallisiin arkistoihin tutustumisen välillä ei ole perustavanlaatuista eroa. Molemmissa tapauksissa on välttämätöntä, että on olemassa rekistereitä, jotta hallinto voi itse toimia tehokkaasti ja helpottaa yleisön pääsyä tietoihin. Lisäksi molemmissa tapauksissa sovelletaan avoimuuden perusperiaatetta. Niiden asiakirjojen osuus, jotka olisi pidettävä salassa, todennäköisesti kuitenkin pienenee, kun ne vanhenevat.

2 Oikeus tutustua Euroopan unionin toimielinten hallussa oleviin asiakirjoihin

Maastrichtin sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin vuonna 1992, ja se tuli voimaan marraskuussa 1993. Hallitustenvälinen konferenssi antoi seuraavan julistuksen, joka on EY:n perustamissopimuksen liitteenä julistuksena 17:

Komissio teki selvityksen kansallisista laeista ja käytännöistä, ja vuonna 1993 neuvosto ja komissio hyväksyivät yhdessä menettelysäännöt asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi. Käytännesäännöt pantiin täytäntöön näiden kahden toimielimen erikseen tekemillä päätöksillä: Neuvoston päätös 93/731 ja komission päätös 94/90/EHTY, EY, Euratom.

Käytännesäännöissä määrätään kaksivaiheisesta alkuperäistä hakemusta koskevasta menettelystä, jota seuraa uudistettu hakemus, jos tutustumisoikeus evätään. Jos uudistettu hakemus hylätään, hakijalle on ilmoitettava mahdollisuudesta hakea muutosta EY 230 artiklan mukaisella tuomioistuinmenettelyllä ja tekemällä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle EY 195 artiklan mukaisesti.

Valvonnalla, jota yhteisöjen tuomioistuimet ovat harjoittaneet neuvoston ja komission sääntöjen tulkinnassa ja soveltamisessa, on ollut valtava merkitys selkeytettäessä ja varmistettaessa kansalaisten oikeutta tutustua asiakirjoihin. Tuomioistuinten oikeuskäytännössä vahvistetaan, että neuvoston ja komission päätökset sisältävät täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia yksityishenkilöille. Lisäksi poikkeuksia yleisön tiedonsaantioikeutta koskevasta yleissäännöstä olisi tulkittava ja sovellettava suppeasti tavalla, joka ei estä yleissäännön soveltamista. Suurin osa poikkeuksista on pakollisia, mikä tarkoittaa, että toimielimen on kieltäydyttävä antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, joka kuuluu jonkin poikkeuksen soveltamisalaan, jos merkitykselliset olosuhteet näytetään toteen. Poikkeus, jonka nojalla toimielin voi evätä oikeuden tutustua asiakirjoihin menettelyjensä luottamuksellisuuden suojaamiseksi, on kuitenkin harkinnanvarainen.

Poikkeusten soveltamisalan osalta tilintarkastustuomioistuin on todennut, että komission päätös kattaa myös niin kutsuttujen komitologiakomiteoiden asiakirjat. Käsitellessään hakemusta saada tutustua asiakirjaan, joka sisältää yhden tai useamman poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvia tietoja, toimielinten on lisäksi tutkittava, olisiko myönnettävä osittainen oikeus tutustua tietoihin, jotka eivät kuulu tämän poikkeuksen soveltamisalaan. Unionin tuomioistuin on myös hylännyt ajatuksen siitä, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn liittyvät asiakirjat kuuluisivat automaattisesti yleisen edun suojaa koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, ja katsonut, että tuomioistuinkäsittelyä koskevaa poikkeusta sovelletaan ainoastaan oikeudenkäyntiä varten laadittuihin asiakirjoihin.

Pakottavien poikkeusten soveltamisen perustelujen osalta toimielimen on tutkittava kunkin pyydetyn asiakirjan osalta, voiko asiakirjan sisältämien tietojen ilmaiseminen sen käytettävissä olevien tietojen perusteella tosiasiallisesti vahingoittaa jotakin yleisen edun mukaista suojattua puolta. Harkinnanvaraisesta poikkeuksesta on todettava, että toimielimen on löydettävä todellinen tasapaino yhtäältä sen intressin, joka kansalaisella on saada tutustua asiakirjoihin, ja toisaalta sen oman intressin, joka koskee sen käsittelyn luottamuksellisuuden säilyttämistä, välillä.

Oikeusasiamiehen päätökset kanteluista, jotka koskevat asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä, ovat samansuuntaisia. Neuvosto esimerkiksi kiisti oikeusasiamiehen toimivallan käsitellä useita brittiläisen toimittajan Tony Bunyanin Statewatchin puolesta tekemiä kanteluja, jotka koskivat oikeus- ja sisäasioissa tehtävään yhteistyöhön liittyviä asiakirjoja ("kolmas pilari"). Oikeusasiamies katsoi, että päätöksen 93/731/EY oikea tulkinta ja soveltaminen kuuluu yhteisön oikeuteen eikä kolmanteen pilariin, vaikka kyseiset asiakirjat koskevat kolmanteen pilariin kuuluvia toimia.

Oikeusasiamies totesi myös, että käytännesäännöissä ja päätöksessä 93/731 käytetty termi "toistuvat hakemukset" ei sisällä eri asiakirjoja koskevia hakemuksia. ja että harkintavalta oikeudenmukaisen ratkaisun löytämiseksi erittäin suuria asiakirjoja koskevissa hakemuksissa ei koske hakemuksia, jotka koskevat suurta määrää asiakirjoja. Oikeusasiamies ei myöskään pitänyt pelkkää viittausta "järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan" riittävänä perusteena pakollisen poikkeuksen soveltamiselle. Ei myöskään riitä, että pelkästään todetaan, että asiakirja sisältää "yksityiskohtaisia kansallisia kantoja", kun sovelletaan poikkeusta, joka koskee toimielimen käsittelyn luottamuksellisuuden säilyttämistä.

Oikeusasiamiehen päätökset julkaistaan verkkosivustolla englanniksi ja kantelun kielellä, jos se ei ole sama (http://www.ombudsman.europa.eu Click on decisions index - search by field of law - public access).

Yhteiset käytännesäännöt hyväksyviä neuvoston ja komission päätöksiä sovelletaan ainoastaan näille kahdelle toimielimelle osoitettuihin asiakirjapyyntöihin. Niitä ei sovelleta muihin toimielimiin ja elimiin.

Euroopan oikeusasiamies aloitti vuonna 1996 oma-aloitteisen tutkimuksen siitä, ovatko muut yhteisön toimielimet ja elimet mahdollisesti hyväksyneet sääntöjä yleisön oikeudesta tutustua asiakirjoihin. Tutkimus perustui pääasiassa siihen, mitä yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa, jonka Alankomaat oli pannut vireille neuvoston päätöstä vastaan:

Oikeusasiamiehen oma-aloitteisen tutkimuksen perusteella laadittiin suositusluonnos, jonka mukaan yhteisön toimielinten ja elinten olisi noudatettava neuvoston ja komission esimerkkiä hyväksymällä ja julkaisemalla asiakirjoihin tutustumista koskevat säännöt. Vuonna 1999 käynnistettiin seurantatutkimus elimille, jotka oli perustettu tai jotka olivat aloittaneet toimintansa alkuperäisen tutkimuksen päättämisen jälkeen.

Näiden oma-aloitteisten tutkimusten tuloksena lähes kaikki yhteisön toimielimet ja elimet, mukaan lukien Euroopan parlamentti, tilintarkastustuomioistuin, Euroopan investointipankki ja Euroopan keskuspankki, ovat hyväksyneet ja julkaisseet omat sääntönsä asiakirjojen julkisuudesta hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti. Europol hyväksyi oikeusasiamiehen suositusluonnoksen hyväksymällä neuvoston sääntöjen soveltamisen.

Neuvoston ja komission päätöksissä sekä muiden yhteisön toimielinten ja elinten hyväksymissä säännöissä on kaksi pääasiallista rajoitusta. Ensinnäkin niissä säädetään ainoastaan oikeudesta tutustua toimielimen tai elimen itsensä laatimiin asiakirjoihin. Saapuvat asiakirjat eivät kuulu tähän rajoitukseen, jota kutsutaan yleensä "lupasäännöksi". Toinen rajoitus on se, että asiakirjarekisteriä ei tarvitse ylläpitää. Neuvosto perusti kuitenkin julkisen asiakirjarekisterin Euroopan oikeusasiamiehen suositusluonnoksen perusteella. Komissio on suostunut tarkastelemaan mahdollisuutta perustaa julkinen rekisteri komission asiakirjoista osana Amsterdamin sopimuksella lisätyn EY:n perustamissopimuksen 255 artiklan täytäntöönpanoa.

Amsterdamin sopimuksella unionisopimukseen lisättiin periaate, jonka mukaan päätökset olisi tehtävä "mahdollisimman avoimesti. "Amsterdamin sopimuksella EY:n perustamissopimukseen lisättiin myös uusi 255 artikla, joka koskee oikeutta tutustua Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjoihin:

Tammikuussa 2000 komissio ehdotti 255 artiklan 2 kohdan mukaista asetusta. Myönteistä on, että ehdotus poistaisi laatijasäännön, vaikka kolmannet osapuolet voisivat vaatia toimielimelle lähettämiensä asiakirjojen luottamuksellisuutta. Lisäksi on olemassa melko heikko säännös, joka edellyttää rekisterien ylläpitämistä. Ehdotus oli kuitenkin huomattavasti rajoittavampi kuin vuoden 1993 käytännesäännöt, koska se sisältää uusia poikkeuksia ja "sisäiseen käyttöön tarkoitettujen tekstien" yleisen poissulkemisen.

Kun neuvosto ja parlamentti tarkastelivat komission ehdotusta, neuvosto muutti yksipuolisesti päätöstään 93/731/EY. Se väitti, että tämä oli tarpeen Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseen tähtäävien toimien yhteydessä. Eniten huomiota herätti kahden uuden pakollista yleistä etua koskevan poikkeuksen lisääminen: "unionin tai jonkin sen jäsenvaltion turvallisuus ja puolustus" ja "sotilaallinen tai ei-sotilaallinen kriisinhallinta". Tarkistetussa neuvoston päätöksessä jätetään kuitenkin yleisön tutustuttavaksi myös kaikki asiakirjat, jotka on luokiteltu johonkin muutetun luokitusjärjestelmän kolmesta tärkeimmästä luokasta. Tämä vie kansalaiselta oikeuden saada perusteltu päätös, koska asiakirjan turvallisuusluokittelua ei ole perusteltu. Lisäksi kansalaiselta on tosiasiallisesti evätty mahdollisuus hakea muutosta tällaiseen asiakirjaan tutustumista koskevan oikeuden epäämiseen. Sekä Alankomaat että Euroopan parlamentti riitauttavat neuvoston kanteen laillisuuden.

Euroopan parlamentti hyväksyi marraskuussa 2000 tärkeimpien poliittisten ryhmien tuella ja julkisen kuulemisen jälkeen tarkistuksia asetusluonnokseen. Parlamentin teksti on itse asiassa uusi alku, järjestelmällisempi ja kattavampi kuin komission ehdotus. Parlamentti palautti asian valiokuntaan, jotta komission ja neuvoston kanssa voitaisiin jatkaa keskusteluja kompromissin löytämiseksi tarkistuksista. Parlamentin, neuvoston ja komission väliset niin kutsutut kolmikantaneuvottelut eivät ole vielä tuottaneet konkreettisia tuloksia. Vaikuttaa mahdolliselta, että kompromissiin ei päästä pääasiassa siksi, että tiedonsaantioikeutta koskevien poikkeusten soveltamisalasta on erimielisyyttä.

3 Asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden rajoitukset

On yleinen väärinkäsitys, että pohjoismainen näkemys avoimuudesta on, että jokainen asiakirja on julkinen. Näin ei ole. Jokaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa jonkin tiedon on pysyttävä salassa. Selkeitä esimerkkejä ovat tietyt turvallisuus- ja puolustusasioihin liittyvät tiedot sekä kaupallisesti luottamukselliset tiedot. Poikkeusluettelon olisi kuitenkin oltava mahdollisimman lyhyt, täsmällinen ja helposti hallinnoitava.

Toimiakseen tehokkaasti jokainen hallinto tarvitsee lisäksi mahdollisuuden tehdä sisäisiä valmistelutöitä ennen poliittisten ehdotustensa julkistamista yhdessä niiden perustana olevien tietojen ja perustelujen kanssa. Yksi kysymyksistä, joista on keskusteltu paljon, on niin kutsuttu "ajattelutila". Avoimuus ei tarkoita sitä, että hallinnollinen työ olisi tehtävä kokonaan julkisesti. Toimiakseen tehokkaasti kaikkien hallintojen on tehtävä sisäistä valmistelutyötä ennen asian julkistamista. On tärkeää, että valmistelutyötä tekevillä on mahdollisuus epäviralliseen ajatusten ja kritiikin vaihtoon.

Kun organisaatiolla on ollut aikaa ajatella, asiakirja, joka sisältää sen ajattelun tulokset, olisi kuitenkin sisällytettävä julkiseen rekisteriin. Keskeinen hetki on, kun asiakirja joko hyväksytään virallisesti jollakin tavalla tai kun se lähetetään sen organisaatioalueen rajojen ulkopuolelle, jossa se on laadittu.

Siksi on tarpeen päättää, mikä lasketaan erilliseksi tilaksi. Komission tapauksessa vaikuttaa luontevalta pitää ainakin eri pääosastoja erillisinä tässä tarkoituksessa, koska ne ovat samankaltaisia kuin kansallisen hallintojärjestelmän eri ministeriöt. Sisällä säilytettäviä viestejä, luonnoksia ja tausta-asiakirjoja ei tarvitse rekisteröidä. Kun asiakirja lähetetään ulos, se on kuitenkin aina rekisteröitävä. Lisäksi asiakirjat, joihin julkaistu päätös tai ehdotus perustuu, olisi julkistettava samanaikaisesti itse päätöksen tai ehdotuksen kanssa. Jos esimerkiksi lainsäädäntöehdotus tai päätös perustuu tietyn yksikön antamaan lausuntoon, lausunto olisi asetettava julkisesti saataville, kun ehdotus tai päätös julkaistaan. Muussa tapauksessa ehdotusta tai päätöstä ei voida arvioida asianmukaisesti.

Yksi poikkeuksista, joita sovelletaan kaikkiin asiakirjoihin tutustumista koskeviin järjestelmiin, on yksilön yksityisyyden suoja. Haluaisin kuitenkin varoittaa avoimuuteen kohdistuvasta uudesta vaarasta. Tämä vaara johtuu tietosuojasääntöjen liian innokkaasta tulkinnasta. Näiden sääntöjen tarkoituksena on suojella yksilön yksityisyyttä perusoikeutena. Ajatuksena ei ole pitää kaikkia henkilötietoja salassa eikä tarjota kätevää monimutkaisten oikeudellisten perustelujen lähdettä niille, jotka etsivät uusia aseita, joilla puolustetaan hallinnollisen salaisuuden kulttuuria.

Euroopan yhteisö antoi tietosuojadirektiivin vuonna 1995. Direktiiviä sovelletaan myös yhteisön toimielimiin ja elimiin EY 286 artiklan nojalla. Kysymys direktiivin tarkoituksesta ja soveltamisalasta nousi esiin Euroopan oikeusasiamiehen käsitellessä tiedonsaantia koskevaa kantelua. Lyhyesti sanottuna kantelija oli aiemmin valittanut komissiolle perustamissopimuksen valvojana Yhdistyneen kuningaskunnan laista, joka esti häntä tuomasta saksalaista olutta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Komissio tutki asian ja päätti sen käsittelyn sen jälkeen, kun Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat muuttaneet lainsäädäntöään. Tämän jälkeen kantelija halusi tietää, ketkä olivat esittäneet komissiolle huomautuksia asiasta ja ketkä olivat osallistuneet komission järjestämään kokoukseen, jossa keskusteltiin tapauksesta ja johon hän ei ollut saanut osallistua. Komissio väittää, että tietosuojadirektiivissä edellytetään, että se pitää nimet salassa, elleivät asianomaiset henkilöt suostu siihen, että heidän henkilöllisyytensä paljastetaan. Oikeusasiamies hylkää tämän väitteen kahdesta pääasiallisesta syystä: Ensinnäkin direktiiviä olisi tulkittava siten, että se tukee EU:n päätöksenteon avoimuutta. Toiseksi direktiivin tarkoituksena on suojella perusoikeuksia. Tietojen antaminen hallintoelimelle salassa ei ole perusoikeus. Koska komissio ei jatkanut kieltäytymistään, oikeusasiamies on antanut asiasta erityiskertomuksen Euroopan parlamentille.

Yli-innokkaan lähestymistavan vaara tietosuojaan käy ilmi myös kahdesta kansallisesta tapauksesta, joista toinen on peräisin Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja toinen Ruotsista. Brittiläisessä tapauksessa maatalousministeriö määräsi viljelijälle sakon kesannoitujen peltojen viljelystä. Viljelijä ei tiennyt, että pellot oli kesannoitu. Hän ei tiennyt, koska kun hän pyysi ministeriöltä näitä tietoja sen tietokannasta, ne kieltäytyivät, koska tiedot oli toimittanut edellinen omistaja. En käsitä, miten kukaan voisi ajatella, että tieto siitä, mitkä kentät on jätetty sivuun, voisi olla "henkilötietoja". Onneksi unionin tuomioistuin pystyi korjaamaan asian. Unionin tuomioistuin totesi, ettei mikään viittaa siihen, että pyydettyjen tietojen luovuttaminen olisi voinut vaikuttaa haitallisesti tietojen toimittajan etuihin tai hänen perusoikeuksiinsa ja -vapauksiinsa.

Ruotsin tapaus koski naista, joka perusti verkkosivuston seurakunnalleen. Tällä verkkosivustolla hän piti lyhyitä esityksiä seurakunnan henkilöstöstä. Yksi esitys sisälsi tiedon siitä, että kyseinen henkilö oli pudonnut katon muotoon ja murtanut jalkansa. Näiden tietojen laittamisesta verkkosivustolle nainen asetettiin syytteeseen. Ei vain, että hän tuomittiin ja sakotettiin 4000 SEK. Tuomioistuin totesi, että se oli rikkonut Personuppgiftslagen "PuL" -lakia, jolla Ruotsi pani täytäntöön tietosuojadirektiivin 95/46/EY. Se totesi aluksi, että hän oli käsitellyt murtunutta jalkaa koskevia tietoja, jotka ovat arkaluonteisia tietoja, ilman kyseisen henkilön suostumusta. Näin ollen hän oli rikkonut rikoslain 13 §:ää. Toiseksi se totesi, ettei hän ollut ilmoittanut tietojen tarkastamisesta vastaavalle viranomaiselle, mitä tuomioistuin piti tarpeellisena, ja rikkoi näin ollen rikosprosessilain 36 §:ää. Kolmanneksi tuomioistuin totesi, että hän oli rikkonut rikosprosessilain 33 §:ää, koska tiedot oli siirretty kolmanteen maahan.

En usko, että tämä voi olla laki Ruotsissa tai missään muussakaan demokraattisessa maassa. Nyt unionin tuomioistuimessa on vireillä ennakkoratkaisupyyntö, joka koskee direktiivin 95/46/EY merkitystä ja sen suhdetta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taattuun sananvapauteen. On mielenkiintoista huomata, että unionin tuomioistuimen julkisessa asiarekisterissä, joka on saatavilla internetissä, Ruotsissa tuomitun ja sakotetun naisen nimi on ilmoitettu kokonaisuudessaan.

4 Päätelmä

Asiakirjoihin tutustumista koskevan kansalaisen oikeuden rajoista syntyy aina kiistoja. Oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvassa demokratiassa kansalaisella on oikeus odottaa, että tällaiset riidat ratkaisee riippumaton viranomainen.

Olen jo maininnut yhteisön tuomioistuinten tärkeän oikeuskäytännön, joka perustuu asiakirjoihin tutustumista koskeviin neuvoston ja komission päätöksiin, sekä Euroopan oikeusasiamiehen tässä asiassa antaman panoksen. Kokemukseni oikeusasiamiehenä vuodesta 1995 on, että tapa, jolla neuvosto ja komissio ovat hallinnoineet sääntöjään, on parantunut tasaisesti. He ovat oppineet käsittelemään hakemuksia tehokkaammin ja nopeammin, ja onnistuneiden hakemusten osuus on kasvanut. Olen kuitenkin havainnut, että tänä vuonna on tarpeen esittää neuvostolle ja komissiolle kaksi suositusluonnosta asiakirjoihin tutustumista koskevissa tapauksissa.

Perustamissopimuksen mukaan 255 artiklan 2 kohdan mukaisten uusien sääntöjen antamisen määräaika on 1. toukokuuta 2001. Uskon, että tähän päivämäärään mennessä on vielä mahdollista päästä hyvään tulokseen. Hyvällä lopputuloksella tarkoitan sellaista, joka on kansalaisten näkökulmasta askel eteenpäin eikä askel taaksepäin nykyisistä säännöistä.

Riippumatta siitä, noudatammeko nykyisiä vai uusia sääntöjä, rekisterien, arkistojen ja muiden asiakirjojen järjestämisestä vastaavat tahot suorittavat tehtävän, joka on välttämätön hallinnon tehokkuuden ja avoimuuden kannalta. Toivotan teille menestystä tärkeässä työssänne tulevaisuudessa.

Jacob Söderman