Hyvää huomenta kaikille, ja on suuri ilo olla täällä käynnistämässä tärkeintä julkaisua, joka koskee toimistoa, jota olen saanut johtaa viimeiset 11 vuotta.

Olen äärettömän kiitollinen työstä, jota niin monet ihmiset ovat tehneet, ja sen julkaiseminen tänään on erityisen tärkeää minulle henkilökohtaisesti, koska se tapahtuu vain päiviä ennen kuin Euroopan parlamentti valitsee seuraajani. Toivon, että se toimii erittäin hyödyllisenä oppaana, kun he navigoivat ensimmäisissä vaiheissaan roolissa.

Kiitos Maastrichtin yliopistolle tämän tapahtuman järjestämisestä ja erityisesti globalisaatio- ja oikeusalan verkostosta ja Maastrichtin Eurooppa-oikeuden keskuksesta.

Kiitän järjestäjiä Ellen Vos, Monica Claes, Mariolina Eliantonio ja Sarah Tas sekä tämän kirjan toimittajia - Deirdre Curtin, Anna Morandini, Sarah Tas ja oma kollegani Tanja Ehnert.

Kiitän kaikkia osallistujia, jotka varasivat kiireisestä elämästään aikaa pohtiakseen oikeusasiamiehen työtä ja esittääkseen meille kaikille tällaisia tuoreita ajatuksia ja ajatuksia paitsi Euroopan oikeusasiamiehestä myös EU:n julkishallinnon nykytilasta monimutkaisessa ja haasteellisessa ympäristössä.

Arvostan suuresti suunnittelua, yhteistyötä, omistautumista ja kovaa työtä, jota on tehty sellaisen asian tuottamiseksi, joka on tärkeää paitsi Euroopan oikeusasiamiehen toimistolle myös laajemmalle EU:n hallinnolle ja itse EU:n kansalaisille.

Olen toiminut oikeusasiamiehenä yli 21 vuotta sekä kansallisella että EU:n tasolla. Olen tuona aikana kuvaillut eri tavoin sitä, mitä julkisen palvelun oikeusasiamies tekee. Sanon, että oikeusasiamies ”pitää hyvät tyypit hyvänä” tai että oikeusasiamies ”kaventaa kansalaisten ja valtion välistä kuilua” tai että oikeusasiamies ”selvittää hallinnolle, miltä heidän sääntönsä ja määräyksensä todellisuudessa tuntuvat tavallisilta ja usein voimattomilta ihmisiltä”.

Mutta kuvaus, joka resonoi eniten, on, että oikeusasiamies on vallan väärinkäytön valvonta.

Käsitykseni roolin olemuksesta perustuu osittain oikeusasiamiehen alkuperätarinaan. Meille kerrotaan, että yli 200 vuotta sitten maanpaossa ollut Ruotsin kuningas pyrki varmistamaan, että hänen kotimaansa kansalaisia eivät väärinkäyttäneet byrokraatit, jotka hän oli jättänyt huolehtimaan heistä, ja niin hän loi tämän olennon, tämän instituution, jonka nimenomaisena tehtävänä oli suojella ihmisiä hallinnollisen vallan väärinkäytöltä.

Meillä on taipumus ajatella väärinkäytöksiä valtana, joka liittyy erittäin vakaviin ja erittäin vahingollisiin tekoihin, mutta tämä kuvaus sopii todennäköisesti lähes jokaiseen hallinnolliseen epäkohtaan, jota toimistoni käsittelee, eli siihen, että kansalaisviestintään ei ole vastattu, vammaisen henkilön tarpeita ei ole otettu huomioon rekrytointimenettelyssä, avustuksen epäasianmukainen pidättäminen, pyöröovitapaukseen kääntynyt sokea silmä, asiakirjojen tahallinen villitys, kun laki on selvä, että ne olisi vapautettava, ja perusoikeuksien loukkausten heikko valvonta, kun kyseessä ovat poliittiset herkkyydet.

Joka tapauksessa suuri hallintoelin joko pitää valtaa voimattomiin, anojiin, tai se asettaa sisäiset tarpeensa kansalaisten tarpeisiin, joita se on juuri siellä palvelemassa.

Tehtävämme Euroopan oikeusasiamiehenä on ollut valvoa näitä väärinkäytöksiä ja muistuttaa jatkuvasti toimielimiä siitä, että ne palvelevat kansalaisia eivätkä itseään eivätkä muiden yksityisiä etuja, olivatpa he yksityishenkilöitä tai suuryrityksiä.  

Tämä kirja tutkii, miten olemme tehneet sen, menetelmämme, päättelymme, menestyksemme, kamppailumme. Jokainen kolmesta oikeusasiamiehestä on tähän mennessä omaksunut erilaisen lähestymistavan rooliin, mutta olemme kaikki marssineet samaan laajaan suuntaan pyrkien tasapuolistamaan toimintaedellytyksiä hallinnon vallan ja kansalaisten suhteellisen voimattomuuden välillä. 

Olemme antaneet asiantuntemuksemme ja asemamme hallintorakenteessa näille kansalaisille, jotta he voivat pelata järkevällä kädellä.

Toimistoni teemana on tänä vuonna riippumattoman julkisen palvelun merkitys ja suojelu. Tämä kuulostaa melko abstraktilta aiheelta, ehkä meidän ei tarvitse huolehtia EU:ssa sen tiukoista hallinto- ja oikeusvaltionormeista.

Mutta emme voi olla omahyväisiä. Viimeaikainen historia on osoittanut, miten nopeasti asiat voivat kääntyä, miten hyvin toimivat tuomioistuimet, hyvin toimivat valtion osastot ja hyvin toimivat valvontaelimet voidaan kaventaa, politisoitua ja ryöstää kansalaisten hyvinvoinnin ja luottamuksen kannalta olennaisilta tekijöiltä.

Kun valtio – hallintoaan manipuloimalla ja alentamalla – peruuttaa suojelunsa, kun valtio ei enää palvele kaikkien kansalaistensa tarpeita, kun yksityisillä eduilla on valtuudet toteuttaa sitä, minkä pitäisi olla valtion rooli, ihmisiä ei vahingoiteta yksin, vaan pahat toimijat voivat käyttää aseena heidän kokemaansa kipua poliittisen hyödyn saamiseksi.

Viime vuosina monissa osissa maailmaa ja myös Euroopassa tapahtunut lurjus oikeistolaisuuteen, populismiin, poliittiseen ja kaikenlaiseen polarisoitumiseen juontuu usein lähes 14 vuotta sitten alkaneesta finanssikriisistä. 

Tämän päättelyn mukaan, joko Yhdysvalloissa tai osissa Eurooppaa tai muualla, valtio salli rahoitusmarkkinoiden toimia niin rajoitetulla sääntelyllä ja että valtion valvonnan puuttumisen aiheuttama ahneus johti lopulta väistämättä tuhoon lukemattomille miljoonille ihmisille. Ja tuo tuska muuttui sitten vihaksi, epäluottamukseksi ja toisinaan mielentilaksi, joka kaipaa poliittisten huijareiden retoriikkaa lahjalla muuttaa heidän kyynisyytensä perusmetalli poliittiseksi kullaksi.

Valmistellessani näitä sanoja tälle päivälle pohdin jälkimainingeissa 26-vuotiaan nuoren miehen äskettäin kylmäverisesti tappamaa Yhdysvaltain sairausvakuutusjohtajaa.

Tarina tästä järkyttävästä tapahtumasta ei ole tullut vain tarina itse tappamisesta, vaan luultavasti synkempi tarina siitä, kuinka niin monet amerikkalaiset jokaisesta poliittisesta suuntautumisesta vasemmalta oikealle ovat reagoineet siihen.

Tällainen on monien amerikkalaisten viha yksityisten sairausvakuutuslaitosten hyväksikäyttöä kohtaan, että jotkut näkivät tuon nuoren miehen sankarina, kostavana enkelinä, joka otti isoja yrityksiä pienen kaverin puolesta. Nuoren miehen elämä antaa paljon monimutkaisemman kuvan, mutta uskon, että monet tutkijat, erityisesti oikeustieteeseen erikoistuneet, analysoivat tätä tapausta monien vuosien ajan.

New York Times johti tällä viikolla keskustelua tappamisesta ja reaktiosta siihen kolmen kolumnistin kanssa. Osa tästä keskustelusta resonoi kanssani julkishallintoa koskevien tämänpäiväisten pohdintojemme valossa, vaikka onneksi terveydenhuoltojärjestelmä on useimmissa osissa EU:ta äärettömästi inhimillisempi ja edullisempi kuin Yhdysvalloissa.

Saanen lukea kolme lainausta NYT-keskustelusta, jossa todetaan, että valtio puuttuu tosiasiallisesti yksityisten palveluntarjoajien sääntelystä ja että valtio puuttuu tosiasiallisesti tärkeimmästä roolistaan – kansalaistensa suojelemisesta vahingoilta.

Eräs kommentoija sanoi: ”Kysymys ei ole siitä, pitäisikö hänen olla kansansankari, vaan siitä, miksi hän on kiistatta joillekin lukemattomille ihmisille. Ilmeisesti se puhuu voimakkaasta raivosta, jota ihmiset tuntevat näitä vakuutusyhtiöitä kohtaan, jonka ymmärrän ja jaan. Se on kuitenkin myös osa laajempaa yhteiskunnallista valppautta, joka on tähän asti ollut lähinnä oikeistolainen ilmiö ja joka johtuu siitä, että luottamus niihin instituutioihin, joiden on tarkoitus tarjota oikeussuojakeinoja, on romahtanut.”

Toinen sanoi: ”Terveysvakuutusyhtiöiden kanssa toimiminen silloin, kun olet haavoittuvassa asemassa – sairautesi, kipusi ja tappiosi kohtaavat – ja tieto siitä, että tällainen yritys hyötyy sinusta, on sisäsyntyinen ja raivostuttava kokemus. Jotkut ihmiset haluavat tulla pelastetuiksi, jopa lainsuojattoman toimesta. Äskettäisessä senaatin raportissa todetaan, että UnitedHealthcare yli kaksinkertaisti vanhusten akuutin hoidon epäämisten määrän, koska se painosti yrityksen ihmisarvioijia noudattamaan tiukasti sen käyttöön ottamaa algoritmista suositusjärjestelmää.

Tunne siitä, että kylmä, laskelmoiva, voittoa tavoitteleva automaatti voi kohdata ihmisen, kun hän tuntee itsensä hauraimmaksi, ja ilman vastuuvelvollisuutta ja turvautumista, on sellainen ympäristö, jossa ihmiset voivat hurrata valppaille.”

 Eräs toinen kommentoija totesi: ”Kun olet tekemisissä heidän kanssaan, sinua muistutetaan jatkuvasti siitä, että terveyttäsi ja hyvinvointiasi koskevia päätöksiä tehdään ottamatta huomioon omaa etuasi – se on kirjaimellisesti päinvastaista kuin huolehtiminen. Ne ovat esimerkki sydämettömästä epävarmuudesta, joka on niin paljolti amerikkalaisen elämän taustalla.”

Tämä on yksi esimerkki siitä, mitä tapahtuu, vaikka se onkin äärimmäistä, kun valtio ja hallinto vapauttavat itsensä kansalaistensa suojelemisesta.  Ymmärrän täysin radikaalin eron EU:n ja Yhdysvaltojen poliittisissa kulttuureissa, joissa Yhdysvaltojen vahvimman mentaliteetin säilyminen on edelleen hallitseva piirre poliittisessa ja sosiaalisessa elämässä.

Mutta joillakin näistä havainnoista on myös resonanssi tässä, mukaan lukien algoritmien rooli - suurelta osin ihmisen kontrollista - kirjaimellisesti elämän ja kuoleman päätösten tekemisessä.

Korvaa esimerkiksi halun tulla ”lainsuojattoman” pelastamaksi halulla tulla autoritaarisen populistisen henkilön pelastamaksi. Pidä vastuuvelvollisuuden puutetta suurena syynä julkiseen turhautumiseen ja vihaan. Tarkastellaan sääntelyn puutetta – yksityisen edun tosiasiallista suosimista yleisen edun kustannuksella – toisena asiana.

Nämä kysymykset, vaikkakin tällä hetkellä vähemmän dramaattisesti, näkyvät jatkuvasti asiaruuhkassamme, ja siksi oikeusasiamiehen ja muiden pehmeän vallan valvontaelinten työ on niin keskeinen tehtävä hallinnon pitämiseksi keskittyneenä ensisijaiseen tehtäväänsä ja kansalaisten suojeluun, jota se palvelee.

Koska kun se suojelee ihmisiä, se myös suojelee valtiota, suojelee sen instituutioita, suojelee sen tuomioistuimia, suojelee juuri järjestelmiä, jotka ylläpitävät elinvoimaisia ja terveitä demokratioita. Se suojelee itsenäisyydellään, rehellisyydellään, oikeudenmukaisuudellaan, empatiallaan ja ennen kaikkea kyvyllään nähdä ihminen kaiken tekemänsä ytimessä.

Tässä kirjassa tarkastellaan monia työmme keskeisiä osa-alueita, kuten asiakirjojen saatavuutta, eturistiriitoja, pyöröovi-ilmiötä, sääntelyviraston valvontaa, rikkomustapauksia, perusoikeuksia ja monia muita. Yleisesti ottaen ja kiitettävästi EU:n hallinto tukee voimakkaasti tilintarkastustuomioistuimen työtä ja hyväksyy sen suositukset ja ehdotukset.

Jos näin ei kuitenkaan ole, jos se epää oikeuden tutustua asiakirjapyyntöön ilmeisistä poliittisista syistä, jos sillä ei ole tasapainoista edustusta asiantuntijaryhmissään, jotka neuvovat yleisen edun kannalta tärkeissä asioissa, jos se sallii EU:n virkamiehen tosiasiallisen ostamisen alalla, jota se oli aiemmin säännellyt, jos se ei noudata perusoikeuksia koskevia normeja suhteissaan kolmansiin maihin, portti avataan epäluottamukselle ja raivataan tie kyynisten ja populististen viehätysvoimalle.

Olen johtanut tätä toimistoa paitsi perussäännön myös perussopimusten ja perusoikeuskirjan mukaisesti, mutta myös sellaisen uskomusjärjestelmän mukaisesti, joka perustuu siihen, että yli 40 vuotta on seurattu valtion ja sen kansalaisten välistä vuorovaikutusta sekä toimittajana että oikeusasiamiehenä.

 Olen puhunut aiemmin siitä, että katson vammaisten henkilöiden kahliutuvan Dublinin parlamenttirakennuksen porteille finanssikriisin ollessa pahimmillaan ja pyydän, että heidän etunsa palautetaan heille, vaikka hallituksemme väitti, että vähän oli muuttunut.

 Vuonna 2013, kun minut valittiin tänne, näin ihmisten tulevan troikan pahiten kärsimistä maista pakottamalla leikkauksia Brysseliin löytääkseen jonkun, joka voisi auttaa heitä, jonkun, joka voisi saattaa sen, joka oli aiheuttanut heidän tuskansa, vastuuseen.

Heidän toivomansa hyvitys ei ollut edes heidän terveytensä palauttaminen, ei heidän yritystensä palauttaminen, ei heidän kotiensa palauttaminen. He halusivat enemmän kuin mitään muuta, että joku nousisi ylös ja kertoisi heille, mitä oli tapahtunut ja miksi.

Aikani toimistossa on myös saanut tietoa siitä, mitä myös kansalaiset haluavat – hallinto, joka kuulee heitä, ihminen ihmiselle, järjestelmä, joka palvelee heitä eikä itseään, ja hallinto, joka on riittävän riippumaton, riittävän vahva ja eettinen kestämään poliittiset tuulet, jotka toisinaan uhkaavat heittää sen tieltään.

Seuraajani ottaa ohjat käsiinsä hyvin haastavina aikoina, kun EU pyrkii käsittelemään kriisejä ja mahdollisia kriisejä kaikilla rintamilla. Toimikauteni aikana komissio on muuttunut yksinkertaisesta komissiosta omaehtoiseksi, niin sanotuksi geopoliittiseksi komissioksi, jonka nimeen on toisinaan lisätty myös puolustus.

En ole täysin varma, mikä on tämän muutoksen ydin, koska Barroson komission ja Von der Leyenin komission välillä ei ole tapahtunut perussopimuksen muutosta. Tiedän kuitenkin, että on tehty ja tehdään edelleen uskomattoman tärkeitä päätöksiä ja että Euroopan oikeusasiamiehen ja muiden elinten tehtävänä on varmistaa, että vastuuvelvollisuus pysyy käynnissä olevien geopoliittisten muutosten huimaavan nopeuden tahdissa ja että meihin kaikkiin kohdistuu.

Enkä ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä vastuuvelvollisuuden puute täytetään tai että sen täyttämiseen on poliittista halua. Asiakirjojen saatavuutta valvotaan nyt tiukemmin kuin koskaan, ja oletetun poliittisen arkaluonteisuuden tapaukset joko viivästyvät kohtuuttoman pitkään tai ne evätään erittäin kyseenalaisin perustein. Meille on myös selvää, että jopa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen selvennykset käyttöoikeuksista jätetään toisinaan huomiotta. On erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä tilintarkastustuomioistuimella on sanottavana komission puheenjohtajaa ja New York Times -lehteä koskevasta tekstiviestitapauksesta ja vaikuttaako se mitenkään siihen erittäin valvottuun kulttuuriin, jota nyt todistamme pääsyn ympärillä.

Tämä julkaisu antaa erinomaisen kritiikin Euroopan oikeusasiamiehen toimistolle, ja siitä tulee korvaamaton oppimis- ja pohdintaväline paitsi toimistollemme myös toivottavasti laajemmalle julkishallinnolle. Yleisesti ottaen osallistujat antavat työllemme myönteisiä arvioita ja korostavat samalla aloja, joilla voisimme tehdä paremmin, ja kiitän teitä kaikkia siitä.

Mutta kuten olen jo useaan otteeseen todennut, oikeusasiamies on monissa tapauksissa vain niin tehokas kuin hallinto sallii. Maissa, joissa oikeusvaltioperiaate on heikko, on ihania oikeusasiamiehiä, joilla on vaikeuksia saada hienoja väitteitä ja oikeudellisesti päteviä suosituksia hyväksytyiksi. Olen myös tuntenut keskinkertaisia oikeusasiamiehiä, joilla ei ole mitään vaikeuksia tehdä niin, koska hallintokulttuuri on sellainen, että hyväksyminen on oletusasema.

Mielestäni ja kun on olemassa hyvä, tehokas ja riippumaton oikeusasiamies, sen valvoman hallinnon laatua voidaan mitata sen vastauksella virastoon ja sen suosituksiin. Kun tämä suhde alkaa purkautua, kun suositukset hylätään poliittisista tai muista sisäisistä syistä, demokratia itse alkaa purkautua, luottamus menetetään ja kenttä jätetään avoimeksi, kuten aiemmin sanoin, huonoille toimijoille. Poliittisille johtajille ei koskaan riitä, että he väittävät olevansa uskollisia demokratialle ja oikeusvaltiolle, vaan heidän on osoitettava se toiminnassaan ja toiminnassaan joka päivä.

Onneksi EU:n hallinto pitää edelleen tiukasti kiinni unionin perusarvoista, mutta sen ja meidän on aina oltava valppaina.

Olen varma, että toimistomme toimii jatkossakin valppaasti, ja kiitän teitä kaikkia siitä, mitä olette tehneet osallistuessanne tähän julkaisuun vahvistaaksenne päättäväisyyttämme ja valmiuksiamme.

Lopuksi haluan kiittää myös fantastisia kollegoitani Euroopan oikeusasiamiehen toimistossa, jotka tekevät työtämme suurella intohimolla ja taidolla, ja erityisesti tänään Tanjaa, Koenia ja Michauta, jotka ovat osallistuneet tähän julkaisuun.

Haluan kuitenkin myös mainita erittäin kiitollisina professori Deirdre Curtinin työn tässä hankkeessa. Hän ei yksin suunnitellut kaksi vuotta sitten pidettyä Firenzen konferenssia, joka sai alkunsa tästä kirjasta, vaan työskenteli myös väsymättömästi sen loppuunsaattamiseksi, ja olemme hänelle suuren kiitollisuudenvelan velkaa.