- Export to PDF
- Get the short link of this page
- Share this page onTwitterFacebookLinkedin
P. Nikiforos Diamandouros
Curriculum vitae

P. Nikiforos Diamandouros syntyi Ateenassa, Kreikassa, 25. kesäkuuta 1942. Hän toimi Euroopan unionin oikeusasiamiehenä (Euroopan oikeusasiamiehenä) vuodesta 2003 lokakuuhun 2013. Vuosina 1998–2003 hän toimi Kreikan ensimmäisenä kansallisena oikeusasiamiehenä. Hän on vertailevan politiikantutkimuksen emeritusprofessori Ateenan yliopiston valtiotieteiden ja hallintotieteiden laitoksella. Vuosina 1995–1998 hän toimi Kreikan yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksen (EKKE) johtajana ja puheenjohtajana. Vuodesta 2012 lähtien hän on työskennellyt Bruggen College of Europen vierailevana professorina. Toukokuussa 2014 hänet valittiin Kreikan akatemian (Kreikan kansallisen taide- ja tiedeakatemian) jäseneksi.
Hän suoritti Indianan yliopistossa kanditutkinnon (BA) 1963 sekä Columbian yliopistossa maisteritutkinnon (MA) 1965, toisen maisteritutkinnon (MPhil) 1969 ja tohtoritutkinnon (PhD) 1972. Ennen työskentelyään Ateenan yliopistossa vuodesta 1988 lähtien hän oli luennoijana ja tutkijana New Yorkin ja Columbian yliopistoissa vuosina 1973–1978. Vuosina 1980–1983 hän toimi Athens Collegen kehitysjohtajana Ateenassa, Kreikassa. Vuosina 1983–1988 hän oli Länsi-Euroopan ja Lähi-idän tutkimuksen ohjelmajohtaja yhteiskuntatieteellisessä tutkimusneuvostossa New Yorkissa. Vuosina 1988–1991 hän toimi Ateenassa Kreikan kansainvälisten ja strategisten opintojen tutkimusinstituutin johtajana (Ford-säätiön ja MacArthur-säätiön rahoittama poliittispainotteinen ajatushautomo). Vuonna 1997 hän oli Madridin yliopiston yhteiskuntatieteiden erityistutkimuksen (Juan March ‑keskus) vieraileva valtio-opin professori. Vuonna 2011 Kreikan American College ‑yliopisto antoi hänelle oikeustieteen tohtorin (kunniatohtorin) arvon.
Lisäksi hän on toiminut Kreikan valtiotieteellisen yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1992–1998 ja modernin Kreikan tutkimuksen yhdistyksen puheenjohtajana Yhdysvalloissa vuosina 1985–1988. Vuosiksi 1999–2000 hänet nimitettiin Kreikan kansallisen ihmisoikeuskomission ja Kreikan hallinnon uudistamisesta vastaavan neuvoston jäseneksi. Vuosina 1988–1996 hän oli New Yorkissa yhteiskuntatieteiden tutkimusneuvoston Etelä-Euroopan jaoston toinen puheenjohtaja (tutkimusneuvoston toimintaa rahoitti Volkswagen-säätiö). Hän on myös toiminut "New Southern Europe" ‑sarjan (julkaisijat Oxford Univerity Press, Johns Hopkins University Press ja Palgrave) toisena päätoimittajana. Hänelle on myönnetty tutkimusapurahoja Fulbright-rahastosta ja (Yhdysvaltojen) NEH-rahastosta (National Endowment for the Humanities).
Hän on kirjoittanut useita julkaisuja Etelä- ja Kaakkois-Euroopan, Kreikka mukaan lukien, politiikasta ja historiasta ja keskittynyt erityisesti demokratiakehitykseen, valtion ja kansojen kehitykseen ja kulttuurin ja politiikan väliseen suhteeseen sekä oikeusasiamiesinstituutioon ja hyvän hallintokäytännön periaatteisiin. Julkaisuja: The Politics of Democratic Consolidation: Southern Europe in Comparative Perspective, 1995;Parties, Politics and Democracy in the New Southern Europe, 2001; The European Ombudsman: Origins, Establishment, Evolution, 2005; Democracy and the State in the New Southern Europe, 2006; Spatial Conceptions of the Nation; Modernizing Geographies in Greece and Turkey, 2010. Monografiat: The Origins of State-Building in Modern Greece, 1821-1828, 2002 (kreikaksi) sekä Cultural Dualism and Political Change in Postauthoritarian Greece, 2000 (kreikaksi).
Kunniamerkit: Kreikan Order of the Phoenix ‑ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki 2004, Puolan kultainen ansioristi 2010, Chevalier de la Légion d’Honneur, Ranska, 2014.
Kielitaito: kreikka, englanti, ranska, italia, saksa, espanja, portugali. Harrastuksia ovat lukeminen, kirjoittaminen, klassinen musiikki ja elokuvat.
Images of P. Nikiforos Diamandouros
- Export to PDF
- Get the short link of this page
- Share this page onTwitterFacebookLinkedin