Arvoisa puhemies, arvoisat vieraat, hyvät naiset ja herrat.

Haluan aloittaa kiittämällä Transparency International Irelandia ja erityisesti John Devittiä siitä, että he kutsuivat minut puhumaan teille tänä aamuna. Minun on onniteltava TI Irelandia sen tällä alalla tekemästä työstä ja sen päätöksestä kutsua koolle tämä tärkeä tapahtuma. Haluan myös mainita, että Transparency Internationalin EU:n toimisto Brysselissä on ollut erityisen aktiivinen tässä asiassa Brysselissä ja kannustanut toimistoani muun muassa tekemään enemmän väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi EU:n hallinnossa.

Mutta ennen kuin puhun väärinkäytösten paljastamisesta, haluan jakaa kanssanne joitakin pohdintoja aiemmin tällä viikolla tekemästäni vierailusta Tanskaan, jossa tapasin Tanskan oikeusasiamiehen, joitakin poliittisia ja muita ylempiä hallintovirkamiehiä sekä opiskelijoita, kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita.

Toisin kuin tässä maassa, tai toisin kuin monissa EU:n toimielimissä, Tanska suhtautuu suhteellisen kevyesti siihen, mitä pidämme eettisinä kysymyksinä.  Heillä ei ole lobbausrekisteriä, kuten meillä, eikä pyöröovi-ilmiötä koskevia sääntöjä eikä väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevia sääntöjä. Vaikka niiden yleiset hallintokäytännöt on vahvasti kodifioitu, tämä ei ulotu joillekin niistä aloista, joista puhumme tänään ja joilla me Irlannissa olemme alkaneet säännellä voimakkaasti viime vuosikymmenen aikana.

Ensimmäinen vihje kulttuurieroista tuli, kun kuvailin tanskalaisille toimittajille tapauksia, joissa olin käsitellyt EU:n korkeita virkamiehiä, jotka muuttivat toisinaan yksityiselle sektorille alueille, jotka olivat hyvin lähellä niitä alueita, joita oli säännelty virkamiehinä.  Puhuin myös komission entisen puheenjohtajan Barroson tapauksesta ja hänen viime vuonna tekemästään päätöksestä siirtyä johtotehtäviin Goldman Sachs -pankissa. ”Ja mitä”, vastasi toimittaja , ”on väärässä missään näistä”.

Ja vaikka hän tietysti pelasi jossain määrin paholaisen asianajajaa, mantra ”mitä vikaa siinä on” vainosi minua muun tanskalaisen vierailuni aikana.

Myöhemmin, vieraillessani oikeusasiamiehen ja useiden Tanskan julkishallinnon hyvän hallintotavan parissa työskentelevien korkeiden virkamiesten luona, huomautin sääntelyn puuttumisesta edellä mainitsemillani aloilla.  Pähkinänkuoressa minulle kerrottiin, että näin ei ole tapahtunut, koska tanskalaiseen yhteiskuntaan luotetaan suuresti, ihmiset odottavat paljon, että he tekevät työnsä yleisen edun hyväksi, ja koska uskotaan, että ihmisten taitoja ja kykyjä olisi käytettävä siellä, missä niitä eniten tarvitaan tiettynä ajankohtana, ja jos tämä tarkoittaa pyörimistä julkisen ja yksityisen sektorin välillä, niin kauan kuin vahinkoa ei katsota aiheutuvan, ei ole ongelmaa.

Minun pitäisi sanoa, että Transparency Internationalin jäsen, joka oli myös kokouksessa, ei ollut aivan yhtä tarkkaavainen edessäni olevasta Tanskan yhteiskunnan visiosta, mutta kun kerroin myöhemmin samana päivänä opiskelijaryhmälle Tanskan yhteiskunnan luottamustasojen kuvauksesta, huomasin kuitenkin, että melko monet nuoret päät nyökkäsivät yhteisymmärryksessä.

En tiedä tarpeeksi Tanskan hallinnon sisäisestä toiminnasta, jotta voisin arvioida sitä tai kaikkea, mutta tosiasia on, että ainakaan ei ollut mitään kiireellistä toteuttaa sellaisia eettisiä uudistuksia, joita me ja muut olemme toteuttaneet viime aikoina.

Kun kotimatkalla tutkin tanskalaista ilmiötä hieman enemmän lukemalla, opin, että luottamus on tanskalaisissa ja muissa pohjoismaisissa kulttuureissa yhteiskunnallinen normi, että se on jotain, joka on peräisin lapsuudesta perhe- ja koulujärjestelmien kautta, ja jotain, jota on vaikea muuttaa, vaikka tanskalaiset ja muut noista kulttuureista siirtyvät hyvin erilaisiin.  Se on, kuten heidän DNA:nsa, jotain upotettua. Luottamus, se on kirjoitettu on Tanskan kultaa.

Ja näin ollen uskon, että aina kun tarkastelemme sellaisia kysymyksiä kuin väärinkäytösten paljastaminen, eturistiriidat tai avoimuus ,, meidän on pohdittava syvempiä voimia, jotka ovat työntäneet meidät aikaan tai kulttuuriin, jossa meistä tuntuu, että paras tapa saada ihmiset käyttäytymään on sääntöjen hyväksyminen, on tiukempi valvonta.  Ja vaikka tällaiset tarkastukset ovat yleisesti ottaen tervetulleita, koska niitä esiintyy hyvin usein vastauksena skandaaliin, ehkä meidän pitäisi myös tuntea levottomuutta siitä, että meistä ei ole vielä tullut sellaisia ihmisiä, jotka kulttuurisesti voidaan luottaa tekemään oikein.  Siinä korostetaan tietenkin myös kulttuurin yleistä merkitystä arvioitaessa julkisen instituution luotettavuutta ja sitä, että kulttuuri – hyvä tai huono – on aina huipulla olevien ihmisten luomaa.

Puhun tänä aamuna työstä, jota toimistoni on tehnyt ja tekee edelleen suojellakseen väärinkäytösten paljastajia, jotka ilmoittavat vakavista sääntöjenvastaisuuksista EU:n toimielimissä, elimissä ja laitoksissa. Mutta aloitan muutamalla ajatuksella väärinkäytösten paljastamisesta yleensä.

IIt voisi auttaa aloittamaan jotain hyvin yksinkertaista:

”Kaikki, mitä sinun on tiedettävä väärinkäytösten paljastamisesta, opit päiväkodissa.” 

Tämä on Marylandin yliopiston hallituksen professorin C Fred Alfordin mukaan, joka on kirjoittanut Whistleblowers: Rikkoutuneet elämät ja organisaatiovalta ja se, mitä hän yrittää päästä yli, on mielestäni se, että yleensä väärinkäytösten paljastajia ohjaa yksinkertainen, jopa synnynnäinen, oikean ja väärän tunne. Ne teistä, joilla on pieniä lapsia, kuulevat usein puhuttavan siitä, että jokin on ”reilua” tai ei ”reilua”.  Joskus he eivät pysty täysin ilmaisemaan tarkkaan, miksi, he yksinkertaisesti tuntevat, että jokin heidän universumissaan ei ole oikein.

Viimeaikaiset korkean profiilin tapahtumat ympäri maailmaa ovat herättäneet merkittävää yleistä kiinnostusta tähän asiaan, mutta vaikka sana herättää syvää poliittista juonittelua, päivittäinen todellisuus on usein kaukana Julian Assangen ja Wikileaksin tai Edward Snowdenin tai Chelsea Manningin draamasta ja on paljon arkipäiväisempi.

Meillä on tapana kuulla vain tarinoita ilmiantajista, joita uhkaavat vankeusrangaistukset ja suuret sakot, joiden ura on pilalla, joiden elämä on pilalla, perheet tuhottu.

Kaikki ilmiannot eivät kuitenkaan ole ilmiantajalle hirvittäviä, ja panen merkille, että teillä on tänään iltapäivällä istunto nimeltä ”Getting it Right”, jonka aikana osallistujat kuulevat toivoakseni ”menestystarinoita” julkiselta, yksityiseltä ja voittoa tavoittelemattomalta sektorilta.

On tietenkin olemassa riskejä, joihin on puututtava asianmukaisesti, mutta se on monimutkainen asia, ja sen monimutkaisuuden tunnustaminen on elintärkeää. Ilmiantajana oleminen yhdellä tasolla on heittäytymistä heimosi ulkopuolelle, olipa se sitten henkilökohtainen, yhteisöllinen tai työheimo.  Itse teko uhkaa hyljeksintää ja pahempaa.

Väärinkäytösten paljastajien kollegojen, myös niiden, joihin hänen toimintansa ei suoraan vaikuta, raportoidaan usein kääntyvän väärinkäytösten paljastajan puoleen, kerjäämällä kysymystä, joka on esitetty Andrew Smithin Guardianin erinomaisessa 2014-artikkelissa: ”miksi ihannoimme ilmiantajia abstraktisti, mutta käännymme heitä vastaan niin helposti lihassa?” 

Voisiko se olla se epävarmuus, joka johtuu puhumattoman yhteisön omertan murtamisesta? Pidetäänkö instituutioon kohdistuvaa uhkaa uhkana myös henkilöille, jotka eivät ole osallisina? Tietyissä olosuhteissa väärinkäytösten paljastamista koskevien väitteiden tulokset vaikuttavat ihmisiin, vaikka he itse eivät olisi tehneet mitään väärää.

Kokemus viittaa siihen, että se, mikä usein motivoi yksilöä tulemaan esiin, on yksinkertainen lojaalius instituutiolle, joka liittyy syvään turhautumiseen siitä, että vastuuhenkilöt eivät käsittele heidän huolenaiheitaan asianmukaisesti. Siksi heidän on pakko hakea ulkopuolista apua.

Haasteena onkin estää tarve karkottaa ilmiantaja kehittämällä rakenteita, joilla paitsi suojellaan vakavista sääntöjenvastaisuuksista puhuvia henkilöitä myös varmistetaan, että heidän valituksensa sisältö tutkitaan perusteellisesti ja että heille tiedotetaan, mihin toimiin tilanteen korjaamiseksi ryhdytään. Ja se on haaste, koska se pakottaa instituutiot syrjäyttämään institutionaalisen oman edun ja tekemään rohkeita liikkeitä, joilla voi olla merkittäviä seurauksia yksilöille ja itse instituutiolle.

Vuonna 2014 yksi ensimmäisistä strategisista tai oma-aloitteisista tutkimuksistani koski virkaan astumisen jälkeen väärinkäytösten paljastamista.

Taustalla oli osittain EU:n kaikkien aikojen ensimmäinen korruptiontorjuntakertomus, jossa todettiin, että”[…]:n väärinkäytösten paljastaminen on vaikeaa, kun otetaan huomioon yleinen haluttomuus ilmoittaa tällaisista teoista omassa organisaatiossa ja pelko kostotoimista. Tässä suhteessa avainasemassa on lahjomattomuuskulttuurin luominen kussakin organisaatiossa, tietoisuuden lisääminen ja sellaisten tehokkaiden suojelumekanismien luominen, jotka antaisivat luottamusta mahdollisille väärinkäytösten paljastajille […].

Tilannetta muokkasivat myös tammikuussa 2014 voimaan tulleet EU:n henkilöstösääntöjen uudet säännökset, jotka kattavat kaikki EU:n virkamiehet. Nämä uudet säännökset koskivat i) tarvetta antaa virkamiehille tietoja heidän ilmoittamiensa asioiden käsittelystä, ii) näiden virkamiesten oikeutettujen etujen ja heidän yksityisyytensä suojaaminen; iii) menettely, jota virkamiesten on noudatettava käsitellessään valituksia siitä, miten heitä on kohdeltu.

Valitukset

Näiden erityissäännösten tärkeydestä on osoituksena kokemukseni väärinkäytösten paljastajien valitusten käsittelystä. Useimmat käsittelemistäni tapauksista ovat peräisin henkilöiltä, jotka väittävät, että heitä ei ole otettu riittävän vakavasti, että heidän hallintonsa ei ole toteuttanut riittäviä jatkotoimia heidän raporttiensa perusteella, että heille ei ole tiedotettu jatkotoimista (toisin sanoen heillä ei ole palautetta siitä, olivatko he alun perin oikeassa puhaltaessaan pilliin vai eivät) ja että he ovat joutuneet vastatoimien kohteeksi.

Annan teille kaksi esimerkkiä.

Ensimmäisessä tapauksessa kantelija, insinööri, esitti Euroopan lentoturvallisuusviranomaiselle (EASA) turvallisuuteen ja eturistiriitoihin liittyviä huolenaiheita, jotka koskivat tiettyä ilma-alustyyppiä, jonka suunnitteluun hän oli osallistunut. EASA hyväksyi ilma-aluksen, mutta vastasi vain osaan kantelijan huolenaiheista.

Tutkintamme aikana EASA antoi kantelijalle asianmukaiset vastaukset joihinkin hänen aiemmin vastaamattomiin väitteisiinsä. Toimistoni kuitenkin arvosteli EASAa siitä, ettei se ollut ottanut asianmukaisesti huomioon kantelijan huolta eturistiriidan olemassaolosta hyväksyntämenettelyssä. Toimistoni totesi myös, että EASAn sisäiset säännöt väärinkäytösten paljastajia koskevien tietojen käsittelystä mahdollistavat vain yleisen palautteen antamisen väärinkäytösten paljastajille, mikä on riittämätöntä. Kannustamme EASAa muuttamaan näitä sääntöjä tai tulkitsemaan niitä tavalla, jolla varmistetaan, että väärinkäytösten paljastajat saavat merkityksellistä palautetta EASAn tutkimusten tuloksista huolenaiheidensa perusteella.

Toinen tapaus koski myös EASAa, mutta siinä keskityttiin Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) toimiin sen jälkeen, kun se oli saanut väärinkäytösten paljastamista koskevan raportin, jossa EASA yhdistettiin ilmailun turvatarkastusraportin väitettyyn manipulointiin. Alustavan arvioinnin jälkeen olin huolissani OLAFin päätöksestä hylätä tapaus ja palauttaa asia EASAlle huolimatta siitä, että väärinkäytösten paljastaja oli tietoisesti päättänyt tehdä raporttinsa OLAFille eikä lentoturvallisuusviranomaiselle. Katsoin alustavasti, että tällainen päätös voisi yleisesti vaikuttaa kielteisesti väärinkäytösten paljastamista koskevien säännösten tehokkuuteen, ja päätin tutkia asiaa.

Tutkittuani OLAFin asiakirjoja totesin, että OLAF oli harkinnut asianmukaisesti tutkimuksen aloittamista. Kävi myös ilmi, että OLAF ei ollut itse asiassa lopettanut asian käsittelyä vaan oli pyytänyt lentoturvallisuusviranomaista tutkimaan asian ja raportoimaan tutkimuksensa tuloksista. Lisäksi OLAF oli varannut itselleen oikeuden aloittaa muodollinen tutkinta myöhemmässä vaiheessa. Tätä taustaa vasten totesin, että OLAF oli käsitellyt asianmukaisesti kantelijan väärinkäytösten paljastamista koskevaa raporttia. Panin merkille, että OLAFin olisi pitänyt ilmoittaa kantelijalle selvemmin, että asian saattaminen EASAn käsiteltäväksi ei merkinnyt sitä, että OLAF ei ryhtyisi lisätoimiin asiassa, ja toin tämän asian esille OLAFille.

Sisäiset säännöt

Kun otetaan huomioon oikeusasiamiehen kokemus kantelujen käsittelystä, minusta oli erityisen tärkeää, että toimistoni ottaa johtoaseman EU:n henkilöstösääntöjen uusien säännösten täytäntöönpanossa.

Sisäisten sääntöjen laatimisessa toimistoni ohjenuorana olivat seuraavat seikat:

· Tehokkaalla väärinkäytösten paljastamispolitiikalla olisi estettävä ja havaittava väärinkäytökset ennen kuin on liian myöhäistä.

Sen olisi osoitettava, että ylin johto haluaa kuulla huolenaiheista varhaisessa vaiheessa ja vastaa niihin asianmukaisesti.

· Sen olisi viestittävä henkilöstölle asianmukaisesta tavasta tuoda esiin huolenaiheita.

· Sen olisi vakuutettava henkilöstölle, että heitä suojellaan, jos he tuovat esiin huolenaiheita.

· Sen olisi osoitettava, että on olemassa turvallisia ulkoisia reittejä, joilla voidaan tuoda esiin huolenaiheita (EU:n toimielinten, ennen kaikkea Euroopan petostentorjuntaviraston, OLAFin, tapauksessa).

Ja sen pitäisi vähentää laajemman julkistamisen riskiä.

Tein tiivistä yhteistyötä henkilöstön kanssa sääntöjen laatimisessa. Henkilöstökomiteamme kuuli koko henkilöstöä auttaakseen heitä tuntemaan sääntöjen omistajuuden, jotta henkilöstö ymmärtäisi ne ja tuntisi luottavansa niiden tarjoamaan suojaan. Pyysimme neuvoja sisäiseltä tietosuojavastaavaltamme ja Euroopan tietosuojavaltuutetulta. Julkaisin sen jälkeen sääntöluonnoksen julkista kommentointia varten. Julkisten kommenttien tarkastelun jälkeen järjestettiin henkilöstökokous ja henkilöstökomitealle tiedotettiin asiasta uudelleen. Osana tiedotus- ja osallistamistoimiamme kutsuimme Transparency International France -järjestön Nicole Marie Meyerin henkilöstökokoukseemme kertomaan kokemuksistaan väärinkäytösten paljastajana Ranskan julkishallinnossa ja kertomaan työstä, jota hän on tehnyt väärinkäytösten paljastajien suojelun parantamiseksi Ranskassa.

Sääntöjen lopullinen versio hyväksyttiin helmikuussa 2015, ja se on saatavilla verkkosivustollamme.

Sääntöjemme tarkoituksena on antaa väärinkäytösten paljastajille mahdollisuus täyttää puhevelvollisuutensa, jos he saavat tietoonsa vakavia väärinkäytöksiä tai rikkomuksia oikeusasiamiehen toimistossa, mikä palvelee yleistä etua edistämällä lahjomattomuutta, avoimuutta, vastuuvelvollisuutta ja viime kädessä legitimiteettiä oikeusasiamiehen toimistossa ja sen toiminnassa.

Säännöt kuvastavat ajatusta siitä, että lahjomattomuus on Euroopan unionin virkamieskunnan keskeinen periaate. Suuri yleisö odottaa, että EU:n toimielinten, elinten ja laitosten henkilöstön jäsenet käyttäytyvät mahdollisimman rehellisesti. Sen vuoksi ei ole ainoastaan toivottavaa, vaan myös välttämätöntä, että henkilöstö ilmoittaa oikeusasiamiehen toimistossa kaikista perustelluista epäilyistä vakavista väärinkäytöksistä tai rikkomuksista.

Säännöissä määritellään tärkeimmät termit, kuten ilmiantaja ja vakavat väärinkäytökset. Niissä esitetään yksityiskohtaisesti menettely, jota väärinkäytösten paljastajien on noudatettava. Niissä kuvataan väärinkäytösten paljastajan oikeuksia, joita ovat ohjaus ja tuki, tietotakuut, suojelu, luottamuksellisuus, liikkuvuus, arviointi ja ylennykset sekä oikeussuojakeinot. Niissä mainitaan seuraamukset henkilöille, jotka kostavat väärinkäytösten paljastajia vastaan. Oikeusasiamiehen sääntöihin sisältyy myös artikloja väärinkäytösten paljastamismenettelyn väärinkäytöstä, siihen osallisten henkilöiden oikeuksista, koulutuksesta ja ilmoittamisesta, tietosuojasta ja ulkopuolisista väärinkäytösten paljastajista.

Strateginen tutkimus

Käynnistettyäni prosessin omien sääntöjemme täydentämiseksi tein oma-aloitteisen tutkimuksen selvittääkseni, olivatko yhdeksän EU:n toimielintä, mukaan lukien parlamentti, komissio, neuvosto ja ulkosuhdehallinto, toteuttaneet vastaavia toimia.

Panin merkille, että vain Euroopan komissio ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin olivat hyväksyneet tarvittavat säännöt. Kun päätin tutkimuksen helmikuussa 2015, muut toimielimet valmistelivat edelleen sääntöjä. Tällä välin seitsemän muuta EU:n toimielintä otti käyttöön tai päivitti asiaa koskevat säännöt.

Kun väärinkäytösten paljastamista koskevat säännöt ja toimintaperiaatteet ovat nyt voimassa, pohdimme nyt seuraavia vaiheita. Yhtenä mahdollisuutena voisi olla esimerkiksi saada lisätietoja EU:n toimielinten kokemuksista, joita ne ovat saaneet oman henkilöstönsä suojelua koskevien sääntöjen täytäntöönpanosta tällaisissa olosuhteissa.

Ennen kuin päätän puheenvuoroni, minun on myös mainittava, että Euroopan parlamentti keskustelee parhaillaan ja laatii mietintöä siitä, miten väärinkäytösten paljastajia voidaan suojella heidän paljastaessaan luottamuksellisia tietoja yrityksistä ja julkisista elimistä Euroopassa. Kuten tiedämme, väärinkäytösten paljastajien suojelua ei ole vielä taattu monissa EU:n jäsenvaltioissa, joten tuloksena on hajanainen suojelu, joka vaikeuttaa heidän oikeuksiensa selvittämistä ja väärinkäytösten paljastamista ja luo oikeudellista epävarmuutta rajatylittävissä tilanteissa, jotka ovat yleistymässä. Mietintöluonnoksessa kehotetaan Euroopan komissiota esittämään lainsäädäntöehdotus väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi tehokkaasti EU:ssa. Lisäksi se kehottaa jäsenvaltioita perustamaan riippumattoman elimen, joka vastaa ilmoitusten keräämisestä, niiden uskottavuuden tarkistamisesta ja väärinkäytösten paljastajien ohjaamisesta erityisesti silloin, kun niiden organisaatio ei ole antanut myönteistä vastausta.

Euroopan komissio kuuntelee näitä parlamentin ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheita ja käynnisti aiemmin tänä vuonna julkisen kuulemisen väärinkäytösten paljastajien suojelun eduista ja haitoista. selvittää, mitkä tekijät ovat tärkeitä väärinkäytösten paljastajien tehokkaan suojelun kannalta; saada tietoa sekä kansallisella että EU:n tasolla ilmenevistä ongelmista, jotka johtuvat väärinkäytösten paljastajien nykyisen suojelun puutteista ja heikkouksista, sekä suojelun vähimmäisvaatimusten tarpeesta. Niiden pitäisi julkaista tämän julkisen kuulemisen tulokset piakkoin.

Lisäksi komissio otti maaliskuussa aiemmin tänä vuonna käyttöön uuden välineen, jonka avulla eurooppalaisten on helpompi varoittaa komissiota salaisista kartelleista ja muista kilpailusääntöjen rikkomisista. Ihmiset voivat halutessaan antaa nimensä tai käyttää väärinkäytösten paljastajan työkalua, joka takaa heidän nimettömyytensä. Komissio perustelee päätöstään viittaamalla sisäpiiritiedon ilmeiseen arvoon sen varoittamisessa kilpailunvastaisista käytännöistä.

Lopuksi totean, että kansalaisten luottamusta julkiseen sektoriin ei voida saavuttaa ympäristössä, jossa ne, joilla on tietoa petoksista tai korruptiosta, pelkäävät puhua. Ilmoittamalla täsmällisesti, mitä henkilöstöltä voidaan odottaa prosessin jokaisessa vaiheessa, ja kouluttamalla johtajia siitä, miten raportoituja tietoja käsitellään asianmukaisesti, jokainen ketjun henkilö saa sekä varmuuden että suojan.

Väärinkäytösten paljastajilla on keskeinen rooli autettaessa kaikenlaisia organisaatioita ehkäisemään lahjomattomuuden periaatteen rikkomisia ja havaitsemaan mahdolliset rikkomiset.  He toimivat kanarialintuina kaivoksessa ja viestittävät vaaroista, jotta toisia voidaan suojella.  Tietenkin, jos myrkky kaivoksessa on todella huono, kanarialintu kohtaa usein surullisen lopun. Todellinen tehtävä on estää myrkkyjen kertyminen organisaatioon.

Haluan onnitella TI Irelandia vielä kerran tästä tärkeästä aloitteesta, ja luotan siihen, että teillä on rikastuttava keskustelupäivä.

Kiitos.