# Euroopan oikeusasiamiehen puhe – Onko olemassa klassista parlamentin oikeusasiamiestä? - Tekijä: Euroopan oikeusasiamies - Päivämäärä: 1997-06-04T00:00+02:00[Europe/Paris] - [URL](https://www.ombudsman.europa.eu/fi/speech/fi/354) --- Itävallan oikeusasiamieslautakunnan silloinen johtaja V Pickl kirjoitti vuonna 1987 oikeusasiamieslehdessä artikkelin, jossa hän väitti, että ajatuksella oikeusasiamiehestä on islamilaiset juuret. Aika ajoin tämä on mainittu, joskus kyseenalaistaakseen Ruotsin aloitteen tärkeyden valita oikeusasiamies, jolla on perustuslaillinen mandaatti vuonna 1809, jota usein kutsutaan perinteiseksi oikeusasiamieheksi tai perinteiseksi eduskunnan oikeusasiamieheksi. On aivan totta, että islamilaisessa oikeusperinteessä on ajatus korkeasta virkamiehestä, joka käsittelee kansan hallitsijalle osoittamia valituksia. On myös totta, että Ruotsin kuningas Kaarle XII kirjoitti hallitukselleen kirjeen, jossa hän aloitti korkean oikeusasiamiehen perustamisen ollessaan vieraana tai vankina Turkin keisarin hovissa 1700-luvun alussa. lähes 100 vuotta ennen oikeusasiamiehen toimiston ruotsalaisen keksinnön merkkinä käytettyä päivämäärää. Vaikuttaa siltä, että hän on saanut inspiraationsa korkeasta virkamiehestä, joka käsittelee kansalaisten valituksia kyseisessä tuomioistuimessa. Hän oli siellä, koska hän ja hänen armeijansa olivat hävinneet taistelun Venäjän tsaaria ja hänen joukkojaan vastaan Poltavassa vuonna 1712 ja hänen oli paettava Turkkiin. Kyse ei kuitenkaan ollut oikeusasiamiehen toimiston perustamisesta sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme. Itse asiassa monissa Euroopan kuninkaallisissa tuomioistuimissa oli korkeita virkamiehiä, jotka käsittelivät kuninkaalle tehtyjä valituksia, joista jotkut olivat Aragonian Justitia-pormestaria, joka oli selvästi islamilaisen esimerkin innoittama, ja toiset selvästi perustettu vain käytännön syistä. Ei, Ruotsin oikeusasiamiehen idean keksiminen tuli voimaan vuoden 1809 perustuslakiuudistuksessa, kun Ruotsin lainsäädäntöelimelle, Ständernalle, annettiin oikeus valita oikeusasiamies sen jälkeen, kun se oli kiistellyt tästä oikeudesta kuninkaan kanssa lähes koko edellisen vuosisadan aikana. Kun eduskunnalle annettiin oikeus valita oikeusasiamies, hänen oli tarkoitus olla täysin riippumaton kuninkaasta, hänen hallituksestaan ja hallinnostaan. Pääajatuksena oli antaa oikeusasiamiehelle oikeus valvoa hallinnon laillisuutta lainsäädäntövallan puolesta mutta samalla riippumattomasti kyseisestä elimestä. Lainsäädäntövallalla ei ollut oikeutta puuttua oikeusasiamiehen toimintaan, varsinkaan hänen asioidessaan tietyn tapauksen kanssa. Se voisi kuitenkin kommentoida hänen toimiaan hänen vuosikertomuksensa käsittelyssä. Ruotsin oikeusasiamiehelle annettiin myös laajat toimivaltuudet, oikeus valvoa julkishallinnon lisäksi myös oikeuslaitosta. Hänellä oli oikeus paitsi antaa suosituksia myös nostaa tarvittaessa syytteitä virkamiestä tai tuomaria ,ia vastaan tai päättää syytteen nostamisesta. Hänen ei pitäisi ainoastaan käsitellä valituksia, vaan hänellä olisi myös oltava oikeus tehdä omia aloitteita. Mielestäni on tärkeää korostaa, että oikeusasiamies ei ota kantaa tuomioistuimen päätöksen perusteltavuuteen ja harvoin hallinnolliseen päätökseen. Hän keskittyy menettelykysymyksiin, esimerkiksi siihen, onko henkilöä kuultu oikeudenmukaisesti, onko etsintään ollut laillisia oikeuksia tai ovatko päätökset asianmukaisesti perusteltuja. Lopuksi haluan korostaa, että tämä oikeusasiamies, jota pidän perinteisenä parlamentin oikeusasiamiehenä, toimii hyvin julkisella tavalla. Hänen tietonsa ja löydöksensä ovat yleensä avoimia kaikille tutkittaville. Oikeusasiamies valitaan määräajaksi, jonka aikana hänen erottamiseensa on erittäin painavat syyt. Hänet voidaan valita uudelleen. Ruotsalaisilla oli pitkään vain yksi seuraaja, Suomi, joka itsenäistyi vuonna 1917, perusti eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 1919 perustuslaissa. Sitten vasta vuonna 1955 Tanska perusti oikeusasiamiehen toimiston, josta tuli malli useimmille oikeusasiamiehen toimistoille ainakin Kansainyhteisön maissa sekä Euroopan oikeusasiamiehelle. Skandinaaviseen malliin viitataan usein, mutta Tanskan ja Norjan toimisto (perustettu vuonna 1964) ovat itse asiassa selvästi erilainen malli. Voit sanoa nykyaikaisempi, jos haluat, mutta itse asiassa tarkastelemalla vain sen voimia, se on paljon heikompi vaihtoehto monin tavoin. Tanskan oikeusasiamiehen toimistolla ei ole syytevaltaa, mutta se voi aloittaa menettelyn syyttäjän kautta. Se ei periaatteessa valvo oikeusvaltioperiaatetta, vaan keskittyy enemmän mahdolliseen hallinnolliseen epäkohtaan perinteisen julkishallinnon toiminnassa. Sillä ei ole oikeutta valvoa oikeuslaitosta, ja se käsittelee tapauksiaan enimmäkseen luottamuksellisesti. Tämä on malli, joka valloitti maailman; Uusi-Seelanti aloitti toimintansa vuonna 1963, minkä jälkeen sillä oli seuraajia monissa maissa 60- ja 70-luvuilla. Vuoden 1995 loppuun mennessä oikeusasiamiesten toimistoja oli eri nimillä 75 maassa, joista 27 oli Euroopan maita. Tällä hetkellä 12:lla Euroopan unionin jäsenvaltiolla on kansallisella tasolla oikeusasiamiehen toimisto, koska Belgia ja Kreikka päättivät äskettäin perustaa oman toimistonsa. Luxemburgissa ja Saksassa on oikeus vedota parlamenttiin kansallisella tasolla. Italiassa on toistaiseksi vain alue- ja kuntatason oikeusasiamiehiä, ja lakiehdotukset ovat ajoittain vireillä Italian parlamentissa. Miksi monien oikeusasiamiesten toimistojen piti perustua tanskalaiseen malliin? Siihen taisi olla kolme syytä. Ensinnäkin se oli joustavampi ja kevyempi valvontajärjestelmä kuin Ruotsin malli, erityisesti tuomioistuinten valvonta ja syytteeseenpano-oikeus ovat olleet suurelta osin kiistanalaisia monissa maissa. Toiseksi sen keskittyminen hallinnollisten epäkohtien ehkäisemiseen ja kansalaisten ja hallinnon välisten riitojen ratkaisemiseen sekä hallinnollisten toimintatapojen parempien normien kehittämiseen näyttää houkutelleen maita, joissa on vakiintunut parlamentaarinen demokratia. Kolmanneksi, Tanskan ensimmäinen oikeusasiamies Stephan Hurwitz oli tehokas oikeusasiamiehen idean myyjä maailmannäyttämöllä. Monet maat ovat tietenkin osallistuneet tähän malliin omilla muutoksillaan. Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta poliittisella suodattimella - kantelijan on saatava parlamentin jäsenen tai senaattorin hyväksyntä -, Espanja kehittyneellä ja tehokkaalla alueellisten oikeusasiamiesten verkostollaan itsehallintoalueilla ja sinä täällä Itävallassa kolmen oikeusasiamiehen hallituksella, jolla on perustuslaillinen toimeksianto ja riippumaton oikeus valvoa julkishallintoa. Mikä on paras järjestelmä, mitä oikeusasiamiehen pitäisi todella tehdä, onko olemassa lainkaan klassista parlamentin oikeusasiamiestä? Vuonna 1974 Kansainvälinen asianajajaliitto (International Bar Association) määritteli oikeusasiamiehen seuraavasti: : *"Perustuslaissa tai lainsäätäjän tai parlamentin toimesta perustettu virasto, jota johtaa riippumaton korkean tason virkamies, joka on vastuussa lainsäätäjälle tai parlamentille, joka vastaanottaa vahinkoa kärsineiltä henkilöiltä valituksia valtion virastoista, virkamiehistä ja työnantajista tai joka toimii omasta aloitteestaan ja jolla on valtuudet tutkia asiaa, suositella korjaavia toimia ja antaa kertomuksia."* Tämä on edelleen yksi parhaista yrityksistä määritellä oikeusasiamiehen toimisto. Uuden-Seelannin parlamentin entisen komissaarin Sir John Robertsonin Buenos Airesissa 21. lokakuuta 1996 pidetyssä kuudennessa kansainvälisessä oikeusasiamiesinstituution konferenssissa esittämässä kattavassa ja mielenkiintoisessa asiakirjassa hän toteaa melko pessimistisesti, että oikeusasiamiehen toimielimestä ei ole olemassa puhdasta mallia, koska kukin maa on sisällyttänyt käsitteen perustuslailliseen ja poliittiseen kehykseensä omien vaatimustensa täyttämiseksi. Hän toteaa myös seuraavaa: : *Liian paljon huomiota on kiinnitetty eri puolilla maailmaa kehitettävien mallien väliseen väittelyyn. Loppujen lopuksi todellinen testi on se, kuinka riippumatonta on arvostella toimeenpanovallan prosesseja, asettaa hallitus vastuuseen virheistään ja saavuttaa uskottavuus ja luottamus sekä hallitukseen että hallittuihin.* Kun kuuntelin kirjan esittelyä, olin samaa mieltä suuresta osasta sen sanomaa. Tuo äsken mainitsemani kohta sai minut hieman epäilemään. Havaitsin, että joissakin maissa, joissa ihmisoikeustilanne on huono, oikeusasiamiehen instituution todellinen kehitys on johtanut eroon. Liian käytännöllinen asenne voisi johtaa oikeusasiamiehen toimistoa koskevien vaatimusten vesittämiseen tasolle, jolla esimerkiksi kanteluja käsittelevä Kiinan ministeriö tai Fidel Castro itse voisivat alkaa kutsua itseään oikeusasiamiehen toimistoksi. Vaikka hyvin klassinen eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto on olemassa vain muutamissa maissa ja kaikilla kansoilla on oltava oikeus muokata mallejaan julkisen vallan valvomiseksi perustuslaillisessa ympäristössään, olisi aina oltava idealistinen ja luja kansainvälinen mielipide, joka pohjautuu hyvin toimivaan oikeusasiamiehen toimistoon. Lausunnossa olisi käsiteltävä seuraavia seikkoja: : perustuslaillinen valtuutus, parlamentin vaali salaisella äänestyksellä, todellinen riippumattomuuden tae, kantelijan vapaa pääsy ja oikeus oma-aloitteisuuteen, laaja valtuutus ja riittävät valtuudet tutkia asiaa ja raportoida lainsäädäntövallan yleisen valvonnan alaisena. Ymmärrän hyvin, että tämä ei ole mahdollista kaikissa maissa kaikissa olosuhteissa, ja kunnioitan niiden oikeutta päättää itse, mutta olisi silti pyrittävä optimaaliseen tavoitteeseen, joka perustuu parlamentin perinteisen oikeusasiamiehen piirteisiin. Kansainvälisen oikeusasiamiesliikkeen on sitouduttava aidosti perustuslailliseen demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksiin, vaikkakin hieman idealistisesti. Ehkä kukaan ei koskaan saavuta tähtiä, mutta tähdet ovat näyttäneet tien monille merenkulkijoille levottomissa vesissä. Euroopan oikeusasiamiesten toimistoilla ja vastaavilla elimillä on nykyään kaksi suurta haastetta: Toinen on kasvava tarve tuntea ja soveltaa kansainvälistä ja yhteisön oikeutta ja toinen on julkishallinnon nopea muutos yksityistämisen ja julkisten palvelujen ulkoistamisen kautta. Aiemmin suurin kansainvälinen haaste oli kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvonta kansallisella tasolla. Koska Euroopan neuvostolla on ollut aktiivinen rooli vuodesta 1985 lähtien kaksi kertaa vuodessa pidettävissä oikeusasiamiesten pyöreän pöydän keskusteluissa, tämä toiminta on vakiintunut käytäntö useimmissa oikeusasiamiesten toimistoissa. Koska Euroopan ihmisoikeussopimus on sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön useimmissa jäsenvaltioissa, valvonnan täytäntöönpanoon ei liity ongelmia. Hiljattain Euroopan oikeusasiamiehen toimisto on ottanut käyttöön tarpeen, että kansalliset oikeusasiamiehet tarkastelevat lähemmin sitä, miten Maastrichtin sopimuksella perustettua yhteisön oikeutta ja Euroopan kansalaisten oikeuksia sovelletaan kansallisella tasolla. Vaikka erityisesti Euroopan kansalaisten vapaata liikkuvuutta koskevien säännösten osalta on paljon tehtävää, en usko, että tämä on liian raskas taakka kansallisille oikeusasiamiehille. Olen erittäin iloinen voidessani vahvistaa, että Itävallan oikeusasiamieslautakunta on tehnyt täysimääräistä yhteistyötä tämän kansainvälisen toiminnan alusta lähtien. Julkisen sektorin uudistaminen nykyaikaistamiskeinona, säästömahdollisuutena tai poliittisena vakaumuksena muuttaa perusteellisesti tapaa, jolla julkista toimintaa käsitellään. Uskon, että olemme nähneet vain tämän alun. Hallinnollinen epäkohta, byrokratia tai asiakkaan huono kohtelu ei rajoitu vain julkiseen toimintaan, vaan valitettavasti sitä esiintyy myös yksityisellä sektorilla. Julkiseen palveluun oikeutetun kansalaisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kohteleeko häntä väärin julkinen laitos vai yksityinen yritys. Oikeusyhteiskunnassa on siis turvattava kansalaisten oikeus valittaa, vaikka julkinen toiminta luovutettaisiin yksityisen yrityksen tai yhdistyksen hoidettavaksi. Mielestäni kansallisten oikeusasiamiesten on toimittava aktiivisesti ja käynnistettävä tarvittavat muutokset lainsäädäntöön tai jopa perustuslakiin, jotta voidaan taata kansalaisten oikeuksien tehokas valvonta tällä alalla. Tätä olisi sovellettava riippumatta siitä, onko toimija julkinen vai yksityinen, tapauksissa, joissa toiminta on perinteisesti julkista ja sitä harjoitetaan pohjimmiltaan julkisin varoin. Joustavampia julkisen palvelun tapoja etsittäessä ei pidä unohtaa kansalaisten oikeutta oikeudenmukaiseen kohteluun. On sanottu, että eduskunnan oikeusasiamiesinstituutio on tämän vuosisadan tärkein yksittäinen perustuslaillinen kehitys. Ruotsin oikeusasiamies Claes Eklundh lainaa joskus vanhaa ruotsalaista uskonnollista tekstiä, jonka mukaan Kristus on Jumalan oikeusasiamies maan päällä. Kun olin eduskunnan oikeusasiamies Suomessa, minulla oli avustaja, joka halusi sanoa, että oikeusasiamies on kuin joulupukki, hän tulee pohjoisesta ja tekee vain hyviä asioita ihmisille. Joskus oikeusasiamiestä verrataan Batmaniin, Teräsmieheen tai Robin Hoodiin. Hän ei ole kukaan heistä. Tämä osoittaa ihmisten tarpeen ja toivon siitä, että jossain harmaan ja massiivisen hallinnon takana pitäisi olla joku, joka auttaa keskivertokansalaisia saavuttamaan lailliset oikeutensa. Haluan korostaa, ettei yksikään oikeusasiamies voi korvata ammattimaisesti johdettua julkishallintoa ja sen palveluja tai hyvin toimivaa oikeuslaitosta, jotka ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä. Aktiivinen ja omistautunut oikeusasiamiehen toimisto voi parantaa hallinnon laatua kansalaisten näkökulmasta ja antaa sille inhimillisemmät ja sosiaalisemmat kasvot auttamalla kansalaisia saamaan lailliset oikeutensa. Tämän onnistuminen on tehnyt siitä ainutlaatuisen välineen kansalaisille meidän aikanamme. Pidetään se sellaisena ! Haluan onnitella Itävallan oikeusasiamieslautakuntaa sydämeni pohjasta sen 20-vuotispäivänä sen syvällisistä saavutuksista ja erittäin arvostetuista tuloksista sen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Se on jatkuvasti kamppaillut inhimillisemmän ja sosiaalisemman Itävallan julkisen ympäristön puolesta. Toivon, että katsotte tulevaisuuteen toivolla, uskolla ja voimalla selvittääksenne kaikki kiistat ja ongelmat, joita saattaa syntyä tiellänne. Kiitos huomiostanne.