Hyvät naiset ja herrat, ystävät ja kollegat!

Haluan kiittää Tanskan parlamentin oikeusasiamiestä Hans Gammeltoft-Hansenia ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettua Alvaro Gil-Roblesia siitä, että he antoivat minulle tilaisuuden esitellä teille ajatuksiani oikeusasiamiehen roolista tulevassa Euroopassa ja oikeusasiamiesten toimeksiannoista tulevassa Euroopassa.

Pohjoismaiset puitteet, Euroopan oikeusasiamiesten ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun yhdeksäs pyöreän pöydän kokous, soveltuvat erityisen hyvin tällaiseen esittelyyn. Kuten tiedätte, Ruotsi loi maailman ensimmäisen parlamentaarisen oikeusasiamiehen vuonna 1809 ja Suomi seurasi perässä vuonna 1919. Vuonna 1955 Tanska loi historiallisen hetken, jota määritteli toisen maailmansodan jälkeinen kasvava huoli demokratiasta, ihmisoikeuksista ja valtion sosiaalisesta roolista, ja lopulta siitä tuli kansainvälisesti jäljitelty parlamentaarisen oikeusasiamiehen malli. Tässä mielessä Tanskan oikeusasiamiehen 50-vuotispäivä ei ole vain tärkeä vuosipäivä Tanskalle vaan myös oikeusasiamiehille kaikkialla maailmassa, joille tanskalainen malli nykyaikaisesta oikeusasiamiesinstituutiosta on ollut inspiraation lähde.

Tanskan mallin menestys johtuu usein sen houkuttelevasta yhdistelmästä helposti tunnistettavia perusominaisuuksia ja huomattavasta joustavuudesta, jonka ansiosta se voi mukautua oikeudelliseen, poliittiseen ja institutionaaliseen kontekstiin, johon se on sisällytetty. Tämä menestys liittyy siihen, että sen syntymistä alun perin suosineet olosuhteet ovat levinneet moniin Euroopan maihin. Tällä hetkellä yli sadalla maalla, mukaan lukien kaikki EU:n jäsenvaltiot yhtä lukuun ottamatta, on parlamentaarinen oikeusasiamies tai vastaava toimielin, ja monissa maissa, myös kuudessa EU:n jäsenvaltiossa, on alueellisia oikeusasiamiehiä.

Viimeaikainen siirtyminen demokratiaan Keski- ja Itä-Euroopassa on johtanut parlamentaarisen oikeusasiamiehen instituutioiden määrän jyrkkään kasvuun. Kaikilla uusilla EU:n jäsenvaltioilla tällä alueella on tällainen toimielin, ja EU:n jäsenehdokasmaat, myös Turkki, joko aikovat perustaa oikeusasiamiehen tai ovat jo tehneet niin.

Jotta Euroopan oikeusasiamiesten tulevaisuudesta voidaan tehdä päteviä ennusteita, on tarkasteltava lyhyesti, mitä "Euroopan oikeusasiamies" - jos todellakin on järkevää käyttää tällaista termiä - tällä hetkellä tarkoittaa ja miten se on kehittynyt viime vuosina.

Yksityiskohtainen analyysi tästä ei selvästikään ole mahdollista tässä yhteydessä. Yksinkertaisena menetelmänä, jonka ehdotan omaksuvan ainakin ohjeellisen yleiskuvan saamiseksi, on kysyä, missä määrin oikeusasiamiehen prototyyppimallin peruspiirteet ovat yleisesti tunnistettavissa Euroopan oikeusasiamiesinstituutioissa nykyään.

Olen varma, että te kaikki tiedätte oikeusasiamiehen toiminnan keskeiset piirteet, mutta yritän kuitenkin tehdä niistä lyhyen yhteenvedon tätä esitystä varten. Ymmärtääkseni tärkeimmät ominaisuudet ovat:

• viran henkilökohtainen ulottuvuus, joka rakentuu julkisesti tunnustetun viranhaltijan ympärille;
• sen työn riippumattomuus;
• kansalaisten vapaa ja helppo pääsy;
• ensisijaisesti keskitytään valitusten käsittelyyn (eli reaktiiviseen toimintatapaan);
• proaktiivisten keinojen käyttö tavoitteiden saavuttamiseksi;
• tarkistustoiminto, joka kattaa oikeudelliset säännöt ja periaatteet; hyvän hallinnon periaatteet; perus- ja ihmisoikeudet;
• yleinen valtuutus valvoa julkishallinnon koko toiminta-alaa (mutta harvoin ulotetaan koskemaan myös tuomioistuimia); ja
• valtuudet tehdä sitovia päätöksiä puuttuvat; ja sen sijaan selvästi suositaan työskentelyä taivuttelun, moraalisen auktoriteetin ja joissakin tapauksissa sen hallituksen tai yleiskokouksen auktoriteetin avulla, jonka nimittämä oikeusasiamies on.

Vierailuni kaikkiin EU:n jäsenvaltioihin sekä EU:n jäsenehdokasvaltioihin ovat antaneet minulle vahvan vaikutelman siitä, että Euroopan oikeusasiamiehillä on hyvin suuressa määrin nämä yhteiset peruspiirteet. Merkittäviä eroja on, mutta useimmissa tapauksissa niiden voidaan katsoa johtuvan erityisestä asiayhteydestä, jossa oikeusasiamies toimii, tai pyrkimyksistä parantaa prototyyppimallia.

Olen myös hämmästynyt siitä, että toimielimelle on annettu monissa maissa suuri merkitys. Kun otetaan huomioon uudet oikeusasiamiehen instituutiot, jotka on perustettu Euroopassa viimeisten 10-15 vuoden aikana, mielestäni on turvallista sanoa, että parlamentin oikeusasiamiehen toimisto tunnustetaan edelleen keskeiseksi ja tehokkaaksi yksilöiden suojelun lähteeksi heidän asioidessaan hallinnon kanssa.

Tästä on osoituksena se, että lähes kaikkien Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden oikeusasiamiesten tehtävänä on edistää ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksiin liittyvien kysymysten arkaluonteisuutta näissä maissa ei voida yliarvioida. Sen lisäksi, että niiden oikeusasiamiehillä on tärkeä erityistehtävä varmistaa ihmisoikeuksien kunnioittaminen yksittäisissä tapauksissa, heillä on myös yleinen vastuu edistää luottamuksen palauttamista hallitukseen sekä kansalaisyhteiskunnan vaalimista ja voimaannuttamista.

Näiden lyhyiden alustavien huomautusten yleinen johtopäätös on näin ollen se, että on täysin järkevää puhua "Euroopan oikeusasiamiehestä". Siksi olin iloinen päätöksestä sisällyttää Euroopan unionin perustuslakisopimusluonnokseen viittaus oikeusasiamieheen. Perustuslain 1 osassa mainitaan Euroopan oikeusasiamies sekä kansalaisuutta ja perusoikeuksia koskevan osaston I-10 artiklassa että unionin demokraattista toimintaa koskevan osaston I-49 artiklassa. Oikeusasiamiehen asema tunnustetaan näin ollen olennaiseksi yhteydeksi unionin ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia koskevien sitoumusten ja sen demokraattisten sitoumusten ja pyrkimysten välillä.

Käsitelläkseni kysymystä siitä, miten Euroopan oikeusasiamiestoiminta voisi kehittyä tulevaisuudessa, olen päättänyt keskittyä tänään pitämässäni puheessa kahteen aiheeseen: oikeusasiamiesten ennakoiva luonne ja se, miten oikeusasiamiehet voivat saavuttaa tuloksia muiden toimielinten ja elinten kanssa solmittujen kumppanuuksien avulla.

Oikeusasiamiesten ennakoiva työ näkyy sekä oikeusasiamiesinstituutioiden valvontatehtävässä että oikeusasiamiesten toimintatavassa.

Oikeusasiamiesten tarkastelun sisällön osalta haluan erityisesti korostaa, että hyvän hallinnon avoimia periaatteita sovelletaan usein. Näiden periaatteiden ansiosta oikeusasiamies voi yleensä arvioida asioita joustavammin ja tulevaisuuteen suuntautuvammin kuin esimerkiksi tuomioistuimet pystyvät arvioimaan. Kuten edeltäjäni, ensimmäinen Euroopan oikeusasiamies Jacob Söderman totesi vuoden 1997 vuosikertomuksessaan, "...sanan [hallinnollinen epäkohta] avoin luonne on yksi niistä asioista, jotka erottavat oikeusasiamiehen roolin tuomarin roolista." Itse asiassa tällaisten avointen hyvän hallinnon periaatteiden soveltaminen voi jopa vaikuttaa tunnistettavien oikeudellisten sääntöjen ja periaatteiden kehittämiseen ja soveltamiseen.

Olen tietoinen siitä, että Tanskan kokemukset ovat erinomainen esimerkki siitä, miten oikeusasiamies voi edistää ennakoivasti oikeussääntöjen kehittämistä. Minulle on jopa ilmoitettu, että useat vuonna 1985 annettuun Tanskan julkishallintolakiin sisältyvät oikeussäännöt ovat pääosin kodifioituja sääntöjä, jotka on muotoiltu Tanskan oikeusasiamiehen päätöksissä ja suosituksissa.

Haluaisin tässä yhteydessä palauttaa mieliin kysymyksen, jonka Tanskan entinen oikeusasiamies, edesmennyt professori Lars Nordskov Nielsen, esitti Tanskan oikeusasiamiehen 40-vuotisjuhlan yhteydessä, joka on aivan yhtä ajankohtainen kymmenen vuotta myöhemmin. Professori Nielsen kysyi, pitäisikö julkishallintolain muodostaa ainoa perusta oikeusasiamiehen arvioinnille siitä, onko asia käsitelty oikein.

Sama kysymys voitaisiin tänään esittää yleisemmin Euroopalle, jossa olemme viime vuosina nähneet hyvin huomattavan suuntauksen laatia kirjallisia välineitä - olivatpa ne sitovia tai eivät - jotka sisältävät hyvää hallintoa koskevia sääntöjä. Tämän seurauksena Euroopan unionin perusoikeuskirjaan (41 artikla) sisällytettiin kiistatta oikeus hyvään hallintoon.

Tällaiset pyrkimykset selventää ja vahvistaa hyvän hallinnon periaatteita kirjallisissa välineissä voivat hyödyttää vain kansalaisia. Oikeusasiamiehille ne kuitenkin nostavat esiin kysymyksen siitä, olemmeko siirtymässä vaiheeseen, jossa tyydymme vain valvomaan jo laadittujen hyvää hallintoa koskevien oikeudellisten sääntöjen asianmukaista täytäntöönpanoa, vai jatkammeko sellaisen laajan ja joustavan hyvän hallinnon käsitteen soveltamista, joka voi myötävaikuttaa hallinnollisen käyttäytymisen jatkuvaan parantamiseen.

Edesmennyt professori Nielsen kannatti voimakkaasti sitä, että hyvän hallinnon periaatetta on tärkeää vaalia joustavana uudelleentarkastelun perustana, ja minä puolestani noudatan varmasti tätä neuvoa päivittäisessä käytännössäni Euroopan oikeusasiamiehenä. Vaikuttaa siltä, että tätä lähestymistapaa soveltavat myös kansalliset oikeusasiamiehet kaikkialla Euroopassa, sillä he näyttävät enimmäkseen välttelevän laillisuusvalvonnan mallia. Lisäksi minua on rohkaissut Luxemburgissa sijaitsevan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen äskettäiset päätökset, joissa tuomioistuin - joka itse soveltaa "hyvän" tai "hyvän" hallinnon käsitettä - näytti tunnustavan, että on tärkeää säilyttää joustava "hyvän hallinnon" periaate, jota oikeusasiamiehet soveltavat.

Suhtaudun tähän henkilökohtaisesti myönteisesti, erityisesti kun otetaan huomioon, että oikeusasiamiehet toimivat linkkinä korkeimpien ja perustavanlaatuisimpien periaatteiden - kuten ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden lain edessä - ja kansalaisten päivittäisen hallinnollisen käyttäytymisen ehkä proosallisten mutta kuitenkin ratkaisevan tärkeiden normien (kirjeisiin vastaaminen, kohteliaisuus, palveluhenkisyys jne.) välillä. Tämä yhdistelmä erottaa oikeusasiamiehen monista viime vuosina perustetuista erityiselimistä (tietosuojavalvojat ja petostentorjuntavirastot, vain kaksi esimerkkiä).

Näin ollen odotan, mutta toivon myös, että oikeusasiamiehen tärkeä rooli tulevaisuudessa Euroopassa on edistää sellaisten hallintokulttuurien kehittämistä, jotka perustuvat hyvän hallinnon joustaviin periaatteisiin ja joilla voidaan parantaa julkishallinnon valmiuksia noudattaa parhaita käytäntöjä ja tarjota käyttäjille korkealaatuisia palveluja.

Oikeusasiamiesten työskentelytapojen osalta on yleisesti tiedossa, että useimmilla oikeusasiamiehillä on muodollinen ennakoiva tutkintavalta sen lisäksi, että heillä on päävastuu valitusten käsittelystä. Niihin kuuluvat valtuudet tehdä tarkastuksia ja käynnistää niin sanottuja oma-aloitteisia tutkimuksia. Lisäksi useimmilla oikeusasiamiehillä on valtuudet suositella muutoksia lakeihin ja hallinnollisiin käytäntöihin. Virallisten ennakoivien valtuuksien lisäksi oikeusasiamiehillä on luonnollisesti myös tärkeä tehtävä antaa virkamiehille ohjausta siitä, miten he itse ja julkishallinnot, joissa he toimivat, voivat jatkuvasti parantaa suhteitaan yksittäisiin henkilöihin. Tätä kutsutaan joskus oikeusasiamiehen "koulutukselliseksi" rooliksi.

Kansallisella tasolla eri puolilla Eurooppaa vierailevien kollegojeni vaikutelma on, että näitä ennakoivia valtuuksia käytetään hyvin laajalti uusissa oikeusasiamieselimissä ja että myös vanhemmat toimielimet käyttävät niitä yhä enemmän. Olen todellakin tietoinen siitä, että Tanskan oikeusasiamiehen toimiston täytäntöönpanolakeihin vuonna 1996 tehdyllä muutoksella otettiin käyttöön nimenomainen toimivalta tehdä oma-aloitteisia tutkimuksia, mikä oli jo alkanut vuonna 1988.

Erityisen tärkeitä tässä suhteessa ovat legitimiteettikysymykset, jotka tulevat jossain määrin väistämättä esiin, kun oikeusasiamiehet käyttävät yhä enemmän ennakoivia työmenetelmiä. Ensimmäinen näkökohta koskee virkamiesten käsitystä siitä, miten oikeusasiamies käyttää ennakoivia toimivaltuuksiaan. Toisin kuin valitusten käsittely - jossa oikeusasiamies vain vastaa siihen, miten yksilö käyttää oikeuksiaan - proaktiivisten työmenetelmien käyttöön liittyy väistämättä riski, että virkamiehet saattavat pohtia, ovatko oikeusasiamiehen toimet todella tarpeellisia ja perusteltuja. Mielestäni julkishallintojen yhä myönteisempi suhtautuminen tällaisiin oikeusasiamiesten ennakoiviin toimiin viittaa paitsi siihen, että todelliset aloitteet ovat hyvin miellettyjä, myös siihen, että oikeusasiamiesten laajaa ennakoivaa roolia pidetään yleisesti luonnollisena ja oikeutettuna.

Toinen näkökohta koskee yleisiä suosituksia eli suosituksia, joissa käsitellään pikemminkin systeemisiä kysymyksiä kuin yksittäisiä henkilöitä koskevia erityisiä hallinnollisia päätöksiä. Klassisessa lähestymistavassa oikeusasiamiehen yleisten suositusten noudattamista, joka lähestyy 100:aa prosenttia, pidetään olennaisen tärkeänä. Tällaisen näkemyksen taustalla on huoli siitä, että jos hallinto alkaa hylätä oikeusasiamiehen suosituksia, toimielimen viranomaiselle voi aiheutua korjaamatonta vahinkoa.

Tämänhetkinen kehitys viittaa siihen, että näyttää siltä, että yleisiin suosituksiin on alettu soveltaa riskilähtöisempää uudistusmallia. Perusteluna on, että oikeusasiamiehen rooli jatkuvan uudistuksen katalysaattorina vähentää lähes 100 prosentin noudattamisasteen merkitystä. Itse asiassa on niitä, jotka väittävät, että oikeusasiamiestä, jonka suositukset hyväksytään aina, pidetään todennäköisesti oikeusasiamiehenä, joka on liian huolissaan siitä, että hänen suosituksensa ovat sen rajoissa, mitä hallinto hyväksyy.

Vaikuttaa siltä, että monet kansalliset oikeusasiamiehet, erityisesti äskettäin perustetut, ovat siirtymässä riskisuuntautuneen lähestymistavan suuntaan. Siksi voi hyvinkin olla, että yksi mielenkiintoinen kehitys Euroopan oikeusasiamiestoiminnassa on sellaisten oikeusasiamiesmallien syntyminen, joille on ominaista suurempi halukkuus lisätä riskejä sellaisten päätösten laskennassa, jotka liittyvät yleisiin suosituksiin, joiden tarkoituksena on puuttua systeemisiin hallinnollisiin epäkohtiin.

Korostan, että nämä huomautukset koskevat vain yleisiä suosituksia - yksittäisiin epäkohtiin ja väitteisiin liittyvien suositusten osalta katson edelleen, että tällaisia suosituksia olisi yleensä aina noudatettava.

Sen toteaminen, että oikeusasiamiehet eivät toimi yksin, että he ovat riippuvaisia institutionaalisista keskustelukumppaneistaan ja että hyviä ja rakentavia suhteita näihin keskustelukumppaneihin olisi ylläpidettävä ja kehitettävä, on ehkä itsestään selvää.

Tästä huolimatta tällaisten kumppanuuksien laajuus ja luonne on yksi niistä aloista, joilla Euroopan oikeusasiamiesinstituutioiden välillä on erityisen merkittäviä eroja. Siksi haluaisin lyhyesti yrittää tunnistaa keskeiset kysymykset ja tarjota yhden tai kaksi vaatimatonta tavoitetta tulevaisuutta varten.

Tuomioistuimet ovat luonnollisesti perustavanlaatuinen oikeussuojamekanismi oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen varmistamiseksi. Jos oikeusasiamiehiä on olemassa, kansalaiset voivat valita oikeussuojakeinon, joka ei ole oikeusasiamies, vaihtoehtona asian viemiselle tuomioistuimeen. Tuomioistuimet ja oikeusasiamiehet ovat kuitenkin tai voivat olla yhteydessä toisiinsa useilla suorilla ja epäsuorilla tavoilla.

Tärkeä välillinen yhteys tuomioistuinten ja oikeusasiamiesten välillä on päätösten vastavuoroinen käyttö. Toisin sanoen oikeusasiamiehet soveltavat tuomioistuinten oikeuskäytäntöä, ja tuomioistuimet voivat kääntyä oikeusasiamiehen kertomusten puoleen saadakseen inspiraatiota lain tulkintaan. On erittäin vaikeaa ennustaa, kehittyykö tämä epäsuora vaihto tulevaisuudessa Euroopassa. Eniten voimme sanoa, että tämänsuuntainen kehitys näyttää uskottavalta mahdollisuudelta, kun otetaan huomioon, että hyvän hallinnon periaatteet on yhä enenevässä määrin virallistettu kirjallisiksi välineiksi.

Tällaista kehitystä voivat itse asiassa tukea myös myönteiset kokemukset suorasta yhteydestä, joka on havaittavissa joissakin, vaikkakin vain harvoissa, Euroopan maissa. Esimerkiksi Espanjassa, Portugalissa ja Puolassa oikeusasiamiehellä on toimivalta saattaa lainsäädännön pätevyyttä koskevat kysymykset perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi. Ymmärrän näiden maiden kollegoiltani, että tämä valta on erittäin hyödyllinen ja että se lisää heidän yleisen työnsä tehokkuutta. Tämä valta edellyttää luonnollisesti suurta huolellisuutta ja taitoa, jotta vältetään puolueiden esiintyminen poliittisissa kiistoissa.

Minusta vaikuttaa siltä, että Euroopan oikeusasiamiestoiminta on edennyt kypsyysasteeseen, minkä vuoksi on aiheellista tarkastella uudelleen kysymystä oikeusasiamiesten oikeudesta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jos tällaiseen suoran oikeussuojan järjestelmään sisällytetään asianmukaisia suojatoimia - esimerkiksi annetaan tuomioistuimille mahdollisuus hylätä oikeusasiamiehen tulkintapyyntö - oikeussuojan saatavuus voisi hyvinkin olla sekä hyväksyttävää että hyödyllistä useimmilla Euroopan lainkäyttöalueilla.

Mitä tulee oikeusasiamiesten suhteisiin hallitusten ja parlamenttien kanssa, käsittelen vain lainsäädäntöä. Kuten aiemmissa huomautuksissani, jotka koskivat suuntausta keskittyä entistä enemmän ennakoiviin työmenetelmiin, kuten oma-aloitteisiin tutkimuksiin, voidaan harkita mahdollisuutta lisätä vuoropuhelua oikeusasiamiesten ja heidän hallitustensa ja/tai parlamenttiensa välillä, kun oikeusasiamiehen laajoihin huolenaiheisiin liittyvää lainsäädäntöä laaditaan ja siitä keskustellaan. Olen tietoinen siitä, että esimerkiksi Ruotsin oikeusasiamiestä kuullaan järjestelmällisesti asiaa koskevasta lainsäädännöstä ja että Viron oikeusasiamiehellä on oikeus puhua parlamentin ja hallituksen istunnoissa, kun he keskustelevat lakiehdotuksista.

Joissakin maissa tällaista käytäntöä voidaan hyvinkin pitää liian tiiviinä osallistumisena poliittiseen prosessiin ja siihen usein liittyviin mahdollisiin kiistoihin. Toisaalta minusta vaikuttaa siltä, että oikeusasiamiehiä pidetään yhä useammin erittäin merkityksellisinä tietolähteinä lakien täytäntöönpanossa. Euroopan komissio on esimerkiksi useaan otteeseen käyttänyt EU:n jäsenyyttä hakeneiden ehdokasmaiden oikeusasiamiesten raportteja saadakseen tietoa oikeuksia koskevan lainsäädännön täytäntöönpanon tilanteesta.

Näin ollen voi hyvinkin olla, että oikeusasiamiesten kumulatiivinen tietämys ja kokemus lakien täytäntöönpanosta otetaan yhä enemmän huomioon lakeja laadittaessa.

Viimeisiin keskustelukumppaneihin, jotka haluan mainita, viitataan todellakin paremmin kollegoina. He ovat Euroopan, kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason oikeusasiamiesten perhe, jonka yhteistyöstä ovat esimerkkinä tämän viikon tapahtumat Kööpenhaminassa. Kuten useimmat teistä tietävät, Euroopan oikeusasiamiehet ovat tavanneet säännöllisesti Euroopan oikeusasiamiehen järjestämissä seminaareissa ja Euroopan neuvoston järjestämissä pyöreän pöydän kokouksissa keskustellakseen yhteistä etua koskevista kysymyksistä.

Edeltäjäni Jacob Södermanin perustama Euroopan oikeusasiamiesten verkosto koostuu nykyään lähes 90 toimistosta 29 maassa, ja se tekee päivittäin yhteistyötä tapausten käsittelyssä ja jakaa jatkuvasti kokemuksia ja parhaita käytäntöjä seminaarien ja kokousten, puolivuosittaisen uutiskirjeen, sähköisen keskustelufoorumin ja sähköisen päivittäisen uutispalvelun avulla. Tällaisen yhteistyön intensiteetti kasvaa tulevaisuudessa edelleen sekä maantieteellisellä tasolla EU:n kasvaessa että aineellisella tasolla, kun EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta kansallisella tasolla tulee yhä tärkeämpi huolenaihe kansallisille oikeusasiamiehille. Euroopan, kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason oikeusasiamiesten tulevaa yhteistyötä voidaan lisätä yhteisillä tutkimuksilla, luomalla yhteisiä tiedotus- ja neuvontakanavia sekä kehittämällä uusia tapoja jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä.

Kun päätämme nämä ajatukset tulevaisuuden Euroopan oikeusasiamiehestä, on tärkeää muistuttaa itseämme jälleen kahdesta suuresta saavutuksesta, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin: ensinnäkin oikeusasiamiehen aseman yksiselitteinen tunnustaminen Euroopan perustuslaissa ja toiseksi oikeus hyvään hallintoon sisältävän perusoikeuskirjan sisällyttäminen perustuslakiin. Haluan kiittää edeltäjäni Jacob Södermanin väsymättömiä ponnisteluja näiden kahden tärkeän menestyksen saavuttamiseksi.

Se, että Euroopan poliittiset päättäjät ovat päättäneet vahvistaa oikeusasiamiestoimintaa niin merkittävästi, ei perustu pelkästään yhteiseen visioon tulevaisuudesta. Se on myös vastaus siihen erittäin suureen uskottavuuteen, jonka Euroopan oikeusasiamiehet ovat viime vuosikymmeninä antaneet oikeusasiamiehen käsitteelle edistämällä tehokkaasti oikeusvaltioperiaatetta ja hyvää hallintoa.

Mielestäni se, että voimme nyt viitata oikeusasiamiestoimintaan osana eurooppalaista oikeudellista ja poliittista perinnettä, merkitsee myös sitä, että on pyrittävä varmistamaan, että kansalaisten oikeuksia suojellaan yhtä hyvin riippumatta siitä, minkä oikeusasiamiehen puoleen he kääntyvät. Oikeusasiamiehet soveltavat varmasti edelleen erilaisia työmenetelmiä ja mukauttavat yksittäisiä toimistojaan varovaisesti omiin poliittisiin ja institutionaalisiin ympäristöihinsä ja kulttuureihinsa. Kansalaisten oikeuksien tason olisi kuitenkin oltava sama kaikilla aloilla. Tämän varmistaminen ei selvästikään ole pelkästään oikeusasiamiesten tehtävä, vaan se edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua lainsäätäjien kanssa, joita viime kädessä kehotetaan antamaan oikeusasiamiehille tarvittavat oikeudelliset valtuudet ja resurssit tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Odotan omalta osaltani innokkaasti yhteistyön tiivistämistä oikeusasiamieskollegoideni kanssa kaikkialla Euroopassa, jotta voimme kaikki yhdessä auttaa tekemään oikeuksista elävän todellisuuden kaikille kansalaisille.

Kiitos huomiostasi!