Kiitos, että pyysitte minua puhumaan teille tänään Euroopan unionin neuvoston päätöksentekoprosessin avoimuudesta - tai tarkemmin sanottuna EU:n lainsäädäntöä ja politiikkoja koskevien jäsenvaltioiden päätösten avoimuudesta.

Se, että puhun teille kotitoimistostani videoneuvottelun välityksellä, on vain pieni osoitus siitä, että elämme edelleen poikkeuksellisia aikoja yhteiskuntiemme kärsiessä covid-19-pandemian seurauksista.

Vaikka olemme kollektiivisesti tulossa ulos eristyksestä palataksemme normaaliin elämään, olemme edelleen hyvin kaukana siitä, että pystyisimme määrittelemään varmuudella, mitä normaali elämä tarkoittaa nyt.

Viime kuukaudet ovat osoittaneet meille vastuullisen ja toimivan hallinnon edut ja toisaalta traagiset seuraukset, kun valtiot eivät tee päätöksiä tosiasioiden ja yleisen edun perusteella.

Nämä kuukaudet ovat myös tuoneet avoimuuden hyödyt abstraktista konkreettiseen. Ei ole liioiteltua sanoa, että tänään tehdyt päätökset vaikuttavat elämään ja kuolemaan ja että niihin olisi kohdistettava tiukkaa julkista valvontaa.

Vaikka avoimuuden merkitys saattaa olla selvempi nykyaikana, sen pitäisi olla myös hyvän hallinnon yleinen periaate ”normaaleina” aikoina. Työni Euroopan oikeusasiamiehenä perustuu tähän olettamukseen.

Haluan käyttää tilaisuutta hyväkseni ja selittää Euroopan oikeusasiamiehen roolia, sillä häntä ei aina tunneta hyvin Euroopan unionin ulkopuolella.

Euroopan oikeusasiamies perustettiin Maastrichtin sopimuksella. Olen Euroopan parlamentin valitsema ja hoidan tehtäviäni riippumattomasti.

Päätehtäväni on auttaa kansalaisia, joilla on ongelmia EU:n hallinnon kanssa, kuten komissiota, neuvostoa, parlamenttia, keskuspankkia tai jopa sääntelyvirastoja. Saan vuosittain noin 2 000 (kaksituhatta) valitusta kansalaisilta, kansalaisjärjestöiltä (kansalaisjärjestöiltä) tai yrityksiltä ja käynnistän noin 400 tutkimusta.

Vuonna 2019 Ranskasta tuli 118 (satakahdeksantoista) valitusta, ja käynnistin 26 (26) tutkimusta. Tällaiset tutkimukset voivat koskea esimerkiksi EU:n sopimuksia tai avustuksia koskevia erimielisyyksiä, asiakirjoihin tutustumisen epäämistä, perusoikeuksien loukkauksia, epäilyjä eturistiriidoista tai asianmukaisen huolellisuuden puutetta komission käynnistämissä rikkomusmenettelyissä.

Yleisenä tavoitteenani on varmistaa, että kansalaisia palvelee tehokas ja vastuullinen eurooppalainen hallinto.

Tätä varten käytän laajasti oikeuttani suorittaa tutkimuksia omasta aloitteestani. Tämä valta tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että odottaisin ongelman jättämistä minulle valituksen muodossa, voin ennakoivasti aloittaa tutkimuksen - tämä on erityisen hyödyllistä EU:n toimielinten systeemisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Olen käyttänyt tätä välinettä Euroopan komissiota neuvovien asiantuntijaryhmien avoimuuden tutkimiseen. miten eurovaltiovarainministerien kokoukset valmistellaan; ja miten lääkevirasto hallinnoi lääkeyhtiöiden kanssa pidettäviä kokouksia ennen kuin ne virallisesti pyytävät tuotteilleen markkinoille pääsyä.

Käytin sitä myös käynnistääkseni tutkimuksen lainsäädännön avoimuudesta neuvostossa. Mielestäni tämä tutkimus on yksi tärkeimmistä toimista, joita olen tehnyt Euroopan oikeusasiamiehenä, koska se on pohjimmiltaan kansalaisten perusoikeus osallistua demokratian toteuttamiseen Euroopan unionissa. Jotta he voisivat käyttää tätä oikeutta, heidän on ennen kaikkea voitava tutustua unionin tasolla tehtyihin päätöksiin ja niiden tekotapaan.

Tämä huomautus vaikuttaa itsestään selvältä. Mutta tällä hetkellä ranskalaisen - tai kenenkään muunkaan kansalaisen - on käytännössä mahdotonta tietää, miten laki syntyi ja mikä oli Ranskan hallituksen - tai minkään muun hallituksen - kanta kyseiseen lakiin.

Tarkastellaan, miten laki siirtyy alkuperäisestä luonnoksesta EU:n lainsäädäntöön. Luonnoksen laatii ja julkaisee Euroopan komissio. Sen jälkeen se toimitetaan kahdelle lainsäätäjälle - Euroopan parlamentille ja neuvostolle (tai jäsenvaltioille). Lain käsittelyä parlamentin tasolla on helppo noudattaa - laki menee eri valiokuntien läpi ja siitä äänestetään lopulta täysistunnossa.

Samaa ei voi sanoa neuvostosta. Kun lakiesitys saapuu neuvostoon, se katoaa olennaisesti julkisuudesta ja sitä hallinnoi yksi tai useampi 150:stä (sataaviisikymmentä) työryhmästä, jotka koostuvat kansallisista virkamiehistä. Nämä työryhmät muokkaavat ja muokkaavat lakiehdotusta, joka toimitetaan suurlähettiläille ja lopuksi ministereille. Suurin osa tärkeistä muutoksista tehdään työryhmätasolla, ja kun kansalaiset näkevät lain, se on suurelta osin jo saatu valmiiksi. Koska jäsenvaltioiden kantoja ei ole kirjattu, ei ole mahdollista tietää tietyn hallituksen kantaa lainsäädäntöön. Kuvittele nyt, että kerrot äänestäjillesi, ettei ole mahdollista tietää hallituksen kantaa kansalliseen lakiin. Se olisi mahdoton ajatus. Ei ole mitään pätevää syytä, miksi näin tapahtuisi Euroopan tasolla.

Tämä on erityisen vahingollista EU:lle, joka kärsii jo nyt siitä käsityksestä, että sen päätöksentekoprosessi ja toimielimet ovat kaukana kansalaisista. On vaikea hälventää vaikutelmaa, että "ymmärtää" Euroopan unionia, jos ei voi osallistua mielekkäällä tavalla demokratian toteuttamiseen unionissa.

Tutkimukseni päätteeksi suositin neuvostolle, että se rekisteröisi järjestelmällisesti jäsenvaltioiden kannat työryhmissä, määrittelisi kriteerit asiakirjojen merkitsemiselle ei-julkisiksi ja tarkistaisi säännöllisesti näiden asiakirjojen tilanteen. Tämän jälkeen Euroopan parlamentti tuki voimakkaasti ehdotuksiani.

Jäsenvaltioiden vastaus oli hyvin pettymys. Vaikka kymmenen hallitusta on ottamassa johtoaseman avoimuuden lisäämisessä, mitä pidän myönteisenä, muut eivät ole tehneet tältä osin merkittäviä sitoumuksia. Valitettavasti Ranska on yksi niistä maista, joiden on edelleen tuettava ajatusta kansalaisten paremmasta mahdollisuudesta osallistua EU:n päätöksentekoprosessiin.

Kuten kaikki tiedätte, suurilla jäsenvaltioilla – erityisesti Ranskalla – on erityinen vastuu ideoiden edistämisestä. Toivon, että Saksa, joka ei myöskään ole yksi kymmenestä, harkitsee ehdotuksiani huolellisesti, kun se ryhtyy hoitamaan EU:n puheenjohtajuutta tämän vuoden jälkipuoliskolla.

Meidän on hyödyllistä kysyä itseltämme, miksi neuvosto on niin haluton lisäämään avoimuutta. Pääargumentti on, että hallitukset tarvitsevat tilaa neuvotella ja tehdä kompromisseja. Jos ehdottaisin, että neuvottelut julkaistaisiin internetissä, tämä väite olisi perusteltu. Tässä tapauksessa pyydän, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua hallituksen kantaan tietystä laista ennen kuin laki lopullisesti hyväksytään.

Tämä on perusehdotus. Sillä on kuitenkin edessään päätöksentekokulttuuri, joka perustuu kulissien takaisen diplomatian pitkään perinteeseen ja siihen, että kompromisseja ja kompromisseja ei saa julkistaa. Vaikka tämä on aina ollut kyseenalaista yleisön tiedonsaannin kannalta, se on sitäkin tärkeämpää nyt, kun otetaan huomioon EU:n lainsäädännön ja politiikkojen laajuus ja laajuus. Muut tutkimukset, joita teen kansallisten hallitusten päätösten avoimuudesta Brysselissä, koskevat sitä, miten kalastuskiintiöt jaetaan vuosittain, ja jäsenvaltioiden kantoja torjunta-aineista mehiläisille aiheutuvaan riskiin. Kaikissa tutkimuksissa kantelijat - yhdessä tapauksessa ranskalainen kansalaisjärjestö (kansalaisjärjestö) - ottivat minuun yhteyttä, koska he eivät löytäneet riittävästi tietoa.

Suljetuin ovin tehtävä päätöksenteko on poliittisesti suotavaa, koska se antaa jäsenvaltioiden ministereille mahdollisuuden syyttää Brysseliä ilman ristiriitaisuuksien pelkoa silloin, kun EU:n politiikat ovat vähemmän suosittuja.

Yleisöllä on kuitenkin vaikutelma, että tunnistamaton yhteisö - eikä sen oma hallitus - tekee päätöksiä. Populistit ja euroskeptikot hyödyntävät tätä ymmärrettävää sekaannusta erittäin tehokkaasti.

Covid-19-pandemia, jossa ei oteta huomioon rajoja tai kansallisuuksia, on jälleen kerran osoittanut eurooppalaisen yhteistyön ja itse Euroopan unionin edut. Tästä on osoituksena myös Ranskan ja Saksan äskettäinen ehdotus elvytyssopimuksesta.

Pandemialla on tulevinakin vuosina syvällisiä seurauksia yhteiskunnillemme, taloudellemme ja taloudellemme. Lisäksi kaikki muut ongelmat, kuten ilmastokriisi, teknologinen kehitys ja muuttoliike, eivät ole kadonneet.

Euroopan unionin toimet kaikilla näillä aloilla vahvistuvat, jos kansalaisten luottamus eurooppalaiseen hallintoon säilyy vahvana ja jos kansalaiset näkevät, miksi ja miten päätökset tehdään. Avoimuus neuvostossa, EU:n lainsäädäntövallan käyttäjä tai ylähuone edistäisi merkittävästi tämän tavoitteen saavuttamista.

Kiitos huomiostanne.