Kantelun tausta

1. Pääasiallinen kantelija [1] teki 19 päivänä marraskuuta 2013 Euroopan komissiolle Italiaa koskevan rikkomuskantelun CHAP(2013)03631.

2. Italia antoi 4 päivänä maaliskuuta 2015 lain nro 18/2015 tuomareiden vastuusta, jäljempänä ’uusi laki’, ja korjasi unionin oikeuden rikkomisen, johon jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kantelussa viitattiin (eli korjasi lain nro 117/88 puutteet, jotka Euroopan unionin tuomioistuin oli havainnut esimerkiksi asiassa C-379/10, komissio v. Italia ^[2]). Näin ollen komissio lopetti rikkomista koskevan kantelun käsittelyn 26 päivänä maaliskuuta 2015.

3. Tästä seurasi kantelijan ja komission välinen kirjeenvaihto. Kantelija lähetti komissiolle 9 päivänä lokakuuta 2015 kaksi kirjettä. Ensimmäisessä kantelija kiisti jyrkästi komission kannan. Kantelija viittasi siihen, että hänen Italian tuomioistuimissa jättämiään turvaamistoimia koskevia hakemuksia ei ollut otettu tutkittavaksi kahdeksaan kertaan, koska kansalliset tuomioistuimet sovelsivat edelleen lain nro 117/88 nyt kumotussa 5 §:ssä säädettyä ”tutkittavaksi ottamisen suodatinta”. Hän väitti, että tätä tilannetta ei voida pitää unionin oikeuden eikä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisena, kun kyseisen suodattimen soveltaminen ei ollut enää mahdollista unionin tuomioistuimen 24.11.2011 asiassa C-379/10, komissio v. Italia, antaman tuomion nojalla.

4. Kantelija totesi lisäksi, että riippumatta siitä, jatketaanko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä vai ei (vaikka sen lopettaminen merkitsisikin sitä, että häntä syrjittäisiin), komission olisi ainakin hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti tunnustettava ja ilmoitettava selvästi, että unionin tuomioistuimen tuomioita (joihin hän oli aina vedonnut kansallisissa tuomioistuimissa), joihin komissio viittasi virallisissa asiakirjoissaan [3], sovelletaan myös häneen ja että sen vuoksi kansallisilla tuomioistuimilla oli velvollisuus noudattaa näitä tuomioita tai ainakin esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntö, kuten unionin tuomioistuimen tuomioissa edellytetään.

5. Toisessa, 9 päivänä lokakuuta 2015 päivätyssä kirjeessä kantelija ilmoitti komissiolle eräästä toisesta tapauksesta, jossa hän oli osallisena, sekä useista postialan työntekijöistä. Hän väitti, että myös lain nro 18/15 antamisen jälkeen Italian tuomioistuimet laiminlöivät velvollisuuden esittää ennakkoratkaisupyyntöjä unionin tuomioistuimelle ja että kansalliset tuomioistuimet antoivat edelleen etusijan kansalliselle oikeudelle unionin oikeuteen nähden. Kirjeessä todettiin myös, että tämä tilanne vaikutti moniin muihin ihmisiin Italiassa ja että 70 eri poliittisia vakuutteluja edustavaa parlamentin jäsentä oli pyytänyt hallitusta puuttumaan asiaan ongelman poistamiseksi.

6. Tämän jälkeen kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Tiedustelu

7. Oikeusasiamies käynnisti kantelua koskevan tutkimuksen ja yksilöi seuraavat seikat:

1) Komissio ei vastannut joihinkin 19 päivänä marraskuuta 2013 päivätyssä alkuperäisessä rikkomista koskevassa kantelussa esiin tuotuihin seikkoihin eikä kantelijoiden asianajajan komissiolle 9 päivänä lokakuuta 2015 lähettämiin kirjeisiin.

2) Komission ei olisi pitänyt lopettaa rikkomuskantelua CHAP(2013)03631, koska Italian tuomioistuimet a) jättää täysin huomiotta EU:n lainsäädännön ja uuden lain nro 18/2015, joka annettiin Italian saattamiseksi EU:n lainsäädännön mukaiseksi, ja jatkaa kumotun lain nro 117/88 soveltamista; ja b) jättää täysin huomiotta velvoitteen esittää pakollisia ennakkoratkaisupyyntöjä EU:n tuomioistuimelle, mikä rikkoo ihmisoikeuksia.

8. Oikeusasiamies pyysi komissiota vastaamaan ensimmäiseen kysymykseen ja ilmoitti päättävänsä, onko tarpeen pyytää sitä vastaamaan toiseen kysymykseen sen jälkeen, kun se on tutkinut ensimmäiseen kysymykseen antamansa vastauksen. Tutkimuksen aikana oikeusasiamies sai komission vastauksen (päivätty 2. maaliskuuta 2017) ensimmäiseen kysymykseen ja sen jälkeen kantelijan (ja hänen asianajajansa) huomautukset vastauksena komission vastaukseen sekä kantelijan (ja hänen asianajajansa) täydentävän kirjeenvaihdon. Oikeusasiamiehen päätöksessä otetaan huomioon osapuolten esittämät perustelut ja näkemykset. Oikeusasiamies katsoo, että komissio on 2. maaliskuuta 2017 antamassaan vastauksessa ilmaissut kantansa myös toiseen kysymykseen.

Komission vastaamatta jättäminen ja kysymys siitä, että komission ei olisi pitänyt lopettaa rikkomista koskevaa kantelua CHAP(2013)03631

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

9. Asianosaisten pääasialliset väitteet voidaan tiivistää seuraavasti.

10. Komissio pyysi 2 päivänä maaliskuuta 2017 päivätyssä kirjeessään anteeksi vastauksensa viivästymistä [4].

11. Komissio totesi muun muassa, että unionin tuomioistuin totesi asiassa C-379/10, komissio vastaan Italia, antamansa tuomion tuomiolauselmassa, että Italian tasavalta ei ole noudattanut velvoitteitaan, koska se on rajannut Italian valtion vastuun unionin oikeuden rikkomisesta, johon jokin sen ylimmän oikeusasteen tuomioistuimista on syyllistynyt, ”lain nro 117/88 – – 2 §:n 1 ja 2 momentin nojalla tahalliseen tuottamukseen tai vakavaan virheeseen”(kursivointi tässä).

12. Uudella lailla nro 18/2015, jolla muutettiin lakia nro 117/88, kumottiin 5 §, joka sisälsi ”tutkittavaksi ottamisen suodattimen” asioissa, joissa vedottiin tuomareiden vastuuseen. Siinä myös muotoiltiin uudelleen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan säännökset, joita käsiteltiin unionin tuomioistuimen asiassa C-379/10 antamassa tuomiossa. Unionin tuomioistuin ei ottanut kantaa 5 artiklaan ja tutkittavaksi ottamisen edellytykseen sellaisenaan asiassa C-379/10 (komissio v. Italia) 24.11.2011 antamassaan tuomiossa.  

13. Tätä taustaa vasten komissio päätteli 10.9.2015 päivätyssä menettelyn päättämistä koskevassa kirjeessä, että ainoastaan siinä tapauksessa, että tutkittavaksi ottamista koskevan suodattimen soveltaminen johtaisi unionin tuomioistuimen pätemättöminä pitämien edellytysten, erityisesti 2 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten, uudelleen soveltamiseen, kyseisen tuomion täytäntöönpano voisi kuulua kansallisten tuomioistuinten harjoittaman valvonnan piiriin.

14. Komissio toimitti myös lisäselvityksiä 10 päivänä syyskuuta 2015 päivättyyn menettelyn päättämistä koskevaan kirjeeseen sisältyneistä päätelmistä, joissa se katsoi kantelun muodostavan yksittäisen tapauksen. Komissio totesi, että sen tehtävänä ei ole puuttua yksittäisiin riita-asioihin, vaikka ne johtaisivat, kuten kantelijan tapauksessa, moninkertaisiin ja vaikeisiin menettelyihin useissa tuomioistuimissa. Komission mukaan kantelijaa koskevat lukuisat tuomiot ovat tältä osin pikemminkin yksittäinen tapaus kuin eri lainkäyttöelinten toistuva käytäntö eri tapauksissa, vaikka hyväksyttäisiinkin (mitä komissio lisäsi, että käsiteltävässä asiassa ei ole) se, että tällaiseen käytäntöön liittyi unionin oikeuden noudattamatta jättämistä. Komissio totesi, että sama pätee väitettyihin ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan velvollisuuden laiminlyönteihin.

15. Komissio lisäsi, että kantelijan mukaan useat ylimmän oikeusasteen tuomioistuimet ovat kieltäytyneet noudattamasta velvollisuutta esittää ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle. Komissio totesi, että tuomioissa, joihin kantelija viittasi 9 päivänä lokakuuta 2015 ja 8 päivänä heinäkuuta 2016 päivätyissä kirjeissä, Italian tuomioistuimet katsoivat johdonmukaisesti, että yhden kantelijan vireille panemaa menettelyä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska tarvittavaa tutkittavaksi ottamisen vaihetta ei toteutettu tuolloin voimassa olleen lain 5 §:n mukaisesti. Kuten edellä on todettu, asiassa C-379/10 annettu tuomio ei koskenut suoraan 5 artiklaa.

16. Komissio otti kantaa useisiin Genovan ja Torinon tuomioistuinten päätöksiin, joihin kantelija oli viitannut komission kanssa käymässään kirjeenvaihdossa.

17. Komissio päätteli tästä, että arvioituaan kaikki väitteet se katsoi, ettei ollut perusteita katsoa, että velvollisuutta pyytää ennakkoratkaisua SEUT 267 artiklan 3 kohdan mukaisesti olisi rikottu, koska ei ollut olemassa mitään seikkaa, joka olisi osoittanut sellaisen käytännön olemassaolon, jossa ennakkoratkaisua ei olisi pyydetty unionin tuomioistuimelta.

18. Komissio huomautti myös, että sen tulkitsevilla tiedonannoilla ei ole ”pakottavaa arvoa” eivätkä ne sido kansallisia tuomioistuimia. Ne ovat tulkintavälineitä. Se lisäsi, että unionin oikeutta voidaan tulkita sitovasti ainoastaan unionin tuomioistuimessa.

19. Komissio vahvisti asian CHAP(2013)3631 käsittelyn lopettamisen, koska se katsoi kirjeenvaihdon ja Italian tuomioistuinten sille toimittamien tuomioiden analyysin perusteella, että SEUT-sopimuksen 258 artiklassa tarkoitettuja todisteita ei ollut riittävästi.

20. Kantelija lähetti oikeusasiamiehelle laajoja huomautuksia tukeakseen kantaansa, jonka mukaan komission vastausta ei voida hyväksyä, se on lainvastainen ja välttelevä ja komissio on syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Kantelijan mukaan komissio ei tehnyt, kuten oikeusasiamies oli pyytänyt. Se ei vastannut 19.11.2013 päivätyssä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kantelussa esitettyihin seikkoihin, joihin se ei ollut vielä vastannut, eikä 9.10.2015 päivättyyn kirjeeseen nro 1. Komissio ei myöskään ollut vastannut lainkaan 9.10.2015 päivättyyn kirjeeseen nro 2.

21. Kantelija totesi muun muassa, että hän oli liittänyt i) 9. lokakuuta 2015 komissiolle lähettämäänsä kirjeeseen kaksi Torinon tuomioistuimen tuomiota (21. heinäkuuta 2015 ja 29. elokuuta 2015) ja ii) 8. heinäkuuta 2016 päivättyyn kirjeeseensä (joka lähetettiin oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun jälkeen mutta johon komissio vastasi 2. maaliskuuta 2017 päivätyssä kirjeessään), kaksi muuta Torinon tuomioistuimen tuomiota (10. joulukuuta 2015 ja 13. huhtikuuta 2016), joissa kansalliset tuomioistuimet jatkoivat kumotun 5 artiklan soveltamista ja loukkasivat siten hänen ihmisoikeuksiaan. Kansalliset tuomioistuimet antoivat kansallisille menettelysäännöille etusijan unionin oikeuteen nähden.

22. Lisäksi hän oli liittänyt 8.7.2016 päivättyyn kirjeeseen kolme kassaatiotuomioistuimen tuomiota (15.12.2015, 17.4.2015 ja 14.5.2015), jotka osoittivat, että lain nro 117/88 kumottuja osia sovellettiin edelleen. Hän oli myös aiemmin (9.10.2015 päivätyssä kirjeessään) liittänyt mukaan kassaatiotuomioistuimen asetuksen nro 10121/15, jossa myös sovellettiin lakia nro 117/88.

23. Kantelija totesi, että komissio oli toisen rikkomuskantelun ((2009)2230) yhteydessä aloittanut Italiaa vastaan rikkomusmenettelyn, joka perustui kahteen kassaatiotuomioistuimen tuomioon, joissa oli tulkittu lakia 117/88. Toisaalta kantelija oli liittänyt 8. heinäkuuta 2016 päivättyyn kirjeeseensä kolme kassaatiotuomioistuimen tuomiota (kassaatiotuomioistuimen asetuksen nro 10121/15 lisäksi), joista kävi ilmi lain 117/88 kumottujen säännösten soveltaminen asioissa, jotka eivät koskeneet kantelijaa tässä tapauksessa. Tämä osoitti, että kyseessä ei ollut yksittäinen tapaus, erityisesti siksi, että kassaatiotuomioistuimen tehtävänä on taata lain yhdenmukainen tulkinta. Komissio loukkasi näin ollen oikeutta hyvään hallintoon ja syrji kantelijaa, koska se ei aloittanut rikkomusmenettelyä tässä tapauksessa.

24. Kantelija väitti myös, että komissio oli väärässä todetessaan, että asiassa komissio v. Italia antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin ei ottanut kantaa lain 177/88 5 §:ään eikä tutkittavaksi ottamisen suodattimeen sinänsä. Kantelijan mukaan on selvää, että kumottu 5 § liittyy läheisesti lain 117/88 2, 3 ja 4 §:ään. Lain 5 §:ssä säädettiin, että tuomioistuimen on päätettävä kanteen tutkittavaksi ottamisesta lain 2 §:n perusteella. Kanne on jätettävä tutkimatta, jos 2, 3 ja 4 artiklan säännöksiä ei ole noudatettu tai jos se on selvästi perusteeton. Asetuksen 5 artikla kumottiin, jotta valtion ja oikeuslaitoksen siviilioikeudellista vastuuta sääntelevä laki olisi tehokas, kun otetaan huomioon Italian jäsenyys EU:ssa.

25. Kantelijan mukaan komissio on lisäksi todennut virheellisesti, että kansallisilla tuomioistuimilla ei ollut yleistä ja vakiintunutta käytäntöä olla esittämättä ennakkoratkaisupyyntöjä. Kuten edellä on todettu, hän oli ilmoittanut komissiolle kolmesta tuomiosta ja yhdestä kassaatiotuomioistuimen päätöksestä, joissa sovellettiin edelleen lain 117/88 kumottuja säännöksiä. Jos kassaatiotuomioistuin olisi esittänyt ennakkoratkaisupyynnön, on selvää, ettei se olisi voinut soveltaa lain 117/88 kumottuja säännöksiä. Näin ollen oli osoitettu, että oli olemassa yleinen ja vakiintunut käytäntö. Kantelija oli myös osoittanut, että Torinon tuomioistuimen rikostuomiot ovat ylimmän oikeusasteen tuomioita. Komissio syyllistyi hallinnolliseen epäkohtaan todetessaan virheellisesti, että ”kantelijan mielestä ylimmän oikeusasteen tuomioistuimet eivät noudattaneet velvollisuutta pyytää ennakkoratkaisua”(korostus lihavoitu). Tämä asia oli näytetty toteen, eikä se ollut kantelijan mielipide.

26. Kantelija viittasi toiseen kirjeeseen, jonka hän oli lähettänyt komissiolle 7 päivänä heinäkuuta 2015 ja jossa hän oli osoittanut, että Genovan tuomioistuimen 29 päivänä toukokuuta 2015 antamalla tuomiolla nro 1730/2015 (kaksi kuukautta lain nro 18/15 voimaantulon jälkeen) tuomioistuin sovelsi edelleen lain 177/88 kumottuja säännöksiä [5].

27. Lopuksi kantelija totesi, että uudella lailla aikaansaatua menettelyuudistusta olisi pitänyt soveltaa välittömästi meneillään oleviin menettelyihin. Kantelijan kannetta ei olisi voitu jättää tutkimatta a) unionin tuomioistuimen tuomioiden Kobler, Traghetti del Mediterraneo ja komissio v. Italia (C-379/10) ja b) lain 117/88 uudistuksen vuoksi. 

Oikeusasiamiehen arviointi

Kysymys 1: Vastaamatta jättäminen

28. Kantelija katsoo, että komissio ei ole vieläkään vastannut kaikkiin 19 päivänä marraskuuta 2013 ja 9 päivänä lokakuuta 2015 päivätyissä kirjeissä esitettyihin kysymyksiin. Oikeusasiamies katsoo kuitenkin (kuten seuraavassa jaksossa esitetään), että komissio on antanut vakuuttavan ja kattavan vastauksen. Oikeusasiamies toteaa, että kantelijan kirjeet olivat laajoja ja erittäin yksityiskohtaisia. Kolmessa kirjeessä oli yhteensä noin 75 sivua (lukuun ottamatta kirjeisiin liitettyjä lukuisia liitteitä). Komissiolla ei ole velvollisuutta käsitellä kaikkia kantelijan esittämiä väitteitä, kunhan se antaa vakuuttavan selityksen kannalleen.

29. Kantelija katsoo erityisesti, että komissio ei ole vastannut lainkaan 9. lokakuuta 2015 päivättyyn ”kirjeeseen nro 2”. On kuitenkin todettava, että komissio esitti 2.3.2017 päivätyn kirjeensä sivulla 4 huomautuksia Genovan tuomioistuimen 21.8.2015 antamasta tuomiosta, johon viitattiin laajasti 9.10.2015 päivätyssä kirjeessä nro 2. Komissio totesi muun muassa perustellusti, että kyseisessä asiassa tuomion antanut tuomioistuin ei ollut ylimmän oikeusasteen tuomioistuin. Genovan kansallisella tuomioistuimella ei näin ollen ollut velvollisuutta esittää ennakkoratkaisupyyntöä SEUT 267 artiklan 3 kohdan nojalla.

30. Tätä taustaa vasten oikeusasiamies toteaa, että ensimmäinen kysymys on ratkaistu, vaikka komission vastaus kantelijoiden 9. lokakuuta 2015 päivättyihin kahteen kirjeeseen viivästyi huomattavasti. Koska komissio on pyytänyt anteeksi viivästystä, asiasta ei ole syytä esittää lisähuomautuksia.

Toinen kysymys: Komission ei olisi pitänyt lopettaa rikkomuskantelua CHAP(2013)03631

31. Oikeusasiamiehen on päätettävä, onko komission tätä asiaa koskevan kokonaisarvionsa perusteella antama selitys sille, miksi se ei aloittanut asian CHAP(2013)03631 käsittelyä uudelleen, riittävä.

32. Oikeusasiamies katsoo, että komission syyt olla aloittamatta asiaa uudelleen ovat kohtuulliset ja asianmukaiset.

33. Kuten komissio on selittänyt, rikkomusmenettelyjen tarkoituksena ei ole ratkaista yksittäisiä tapauksia, joissa on osallisena yksi tai pieni määrä kansalaisia. Rikkomusmenettely on lähinnä menettely, jossa Euroopan komissio aloittaa vuoropuhelun jäsenvaltion kanssa yksilöidäkseen ja ratkaistakseen yleiset ja johdonmukaiset ongelmat, jotka liittyvät unionin oikeuden soveltamiseen kyseisessä jäsenvaltiossa. Komissiolla on laaja harkintavalta, kun se päättää, ovatko menettelytavat riittävän johdonmukaisia ja yleisiä, jotta ne voivat johtaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamiseen. Koska oikeusasiamiehellä on harkintavaltaa, hän voi kyseenalaistaa komission tekemän päätöksen olla toimimatta tietyssä tapauksessa vain, jos komissio ei ole kyennyt selittämään, että tämä valinta oli kohtuullinen. Kantelija katsoo, että hänen komissiolle ilmoittamansa käytännöt ovat systeemisiä. Komissio ei ole hänen kanssaan samaa mieltä: Komissiota lähestyi tässä asiassa asianajaja, joka edusti suhteellisen pientä määrää henkilöitä. Kuten komissio on todennut, vaikka kantelu sisältää esimerkkejä käytännöistä, jotka saattavat olla EU:n lainsäädännön vastaisia ^[6], kantelija viittaa itseään ja muita kantelijoita koskeviin tuomioihin (jotka eivät ole kaikki ylimmän oikeusasteen tuomioita). Tämä ei riitä osoittamaan yleistä ja johdonmukaista käytäntöä. Komissio on toiminut kohtuullisesti katsoessaan, että kantelija ei ole osoittanut, että kansalliset tuomioistuimet (joiden päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta) olisivat toistuvasti jättäneet soveltamatta EU:n lainsäädäntöä oikein ja jättäneet pyytämättä ennakkoratkaisua [7] EU:n lainsäädännön oikeasta tulkinnasta.

34. Kassaatiotuomioistuin katsoi 8 päivänä heinäkuuta 2016 päivättyyn kirjeeseen liitetyissä kolmessa kassaatiotuomioistuimen tuomiossa [8] ja 9 päivänä lokakuuta 2015 päivättyyn kirjeeseen liitetyssä asetuksessa nro 10121/15, että lain nro 177/88 kumottua 5 §:ää ja 4 §:n aiempaa versiota voitiin soveltaa sen käsiteltäväksi saatettujen asioiden tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, ja perusteli tätä (ks. esimerkiksi kassaatiotuomioistuimen 15 päivänä joulukuuta 2015 antamassa tuomiossa (N. 25216) esittämät laajat perustelut). Kassaatiotuomioistuin katsoi lähinnä, että koska uudessa laissa nro 18/15 (joka tuli voimaan 19.3.2015) ei ollut siirtymäsäännöksiä, sen ei voitu katsoa soveltuvan taannehtivasti (tulkinnan avulla) vireillä oleviin asioihin, jotka oli pantu vireille ennen 19.3.2015 jätetyillä hakemuksilla (ricorsi).

35. Komissio totesi, että tämä tulkinta [9] voisi olla EU:n lainsäädännön vastainen vain, jos tutkittavaksi ottamisen edellytykset täyttävän suodattimen soveltaminen (joka ei ollut suoraan asiassa C-379/10 annetun tuomion kohteena) johtaisi unionin tuomioistuimen pätemättöminä pitämien edellytysten, erityisesti 2 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten, uudelleen soveltamiseen. Oikeusasiamies hyväksyy nämä perustelut. Kantelija ei ole osoittanut, että tutkittavaksi ottamista koskevan suodattimen soveltaminen olisi johtanut siihen, että lain 117/88 2 §:n 2 momentin aiemmassa versiossa säädettyjä edellytyksiä, joita yhteisöjen tuomioistuin piti pätemättöminä, olisi sovellettu järjestelmällisesti uudelleen.

36. Koska komission kanta on perusteltu, toisen kysymyksen osalta ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa. 

Päätelmät

Tutkimuksen perusteella oikeusasiamies päättää asian käsittelyn seuraavin päätelmin [10]:

Ensimmäinen kysymys on ratkaistu.

Toisen kysymyksen osalta on todettava, että komission toiminnassa ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

 

Emily O・Reilly
Euroopan oikeusasiamies

 

Strasbourgissa 15.12.2017

 

 

[1] Oikeusasiamiehelle osoitetun kantelun teki asianajaja pääkantelijan ja useiden muiden kantelijoiden puolesta. Pääkantelija ja/tai asianajaja lähetti suurimman osan kirjeenvaihdosta komission ja oikeusasiamiehen kanssa. Viittauksen helpottamiseksi päätöksessä viitataan ”kantelijaan”.

[2] Unionin tuomioistuimen tuomio 24.11.2011, komissio v. Italia, C-379/10, ECLI:EU:C:2011:775.

[3] Kantelija viittasi esimerkiksi komission tulkitsevaan tiedonantoon julkisiin hankintoihin sovellettavasta yhteisön lainsäädännöstä ja mahdollisuuksista sisällyttää sosiaaliset näkökohdat julkisiin hankintoihin, KOM/2001/0566 lopullinen.

[4] Komissio ilmoitti, että sen kirje oli lähetetty vastauksena seuraavaan kirjeenvaihtoon: 1. lokakuuta 2015 päivätty kirje nro 1; 2. lokakuuta 2015 päivätty kirje nro 2; 3. sähköposti 24.11.2015; 4. sähköposti, 18. joulukuuta 2015; 5. 7. ja 8. heinäkuuta 2016 lähetetyt sähköpostiviestit.

[5] Kantelija luetteli myös useita 8.7.2016 lähettämänsä kirjeen kohtia, joihin komissio ei ollut vastannut (esimerkiksi kysymys siitä, että kassaatiotuomioistuimen 15.12.2015 antama tuomio (nro 25216) annettiin ilman, että unionin tuomioistuin olisi esittänyt ennakkoratkaisupyyntöä).

[6] Kuten komissio totesi 10. syyskuuta 2015 päivätyssä kirjeessään, ainoastaan EU:n tuomioistuin voi antaa sitovia tulkintoja EU:n lainsäädännöstä.

[7] Väitteestä, jonka mukaan kansalliset tuomioistuimet ovat soveltaneet unionin oikeutta virheellisesti, kun ne eivät ole esittäneet ennakkoratkaisupyyntöä, on todettava, että se on otettava huomioon, kun kansalliset tuomioistuimet ovat velvollisia tekemään niin. SEUT 267 artiklan 3 kohdan mukaan ainoastaan tuomioistuimet, ”joiden päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta”(kursivointi tässä), ovat velvollisia esittämään ennakkoratkaisupyynnön, jos kysymys on ratkaistava, jotta tuomioistuin voi antaa päätöksen. Asiassa Cilfit vastaan terveysministeriö antamassaan tuomiossa (unionin tuomioistuimen tuomio 6.10.1982, 283/81, ECLI:EU:C:1982:335) yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että tuomioistuimen, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, on esitettävä ennakkoratkaisupyyntö EU:n tuomioistuimelle, ”ellei se ole osoittanut, että esitetty kysymys on merkityksetön tai että yhteisöjen tuomioistuin on jo tulkinnut kyseistä yhteisön säännöstä tai että yhteisön oikeuden asianmukainen soveltaminen on niin ilmeistä, ettei se jätä sijaa perustellulle epäilylle”. On todettava, että kassaatiotuomioistuin perusteli tuomiossa N. 25216 päätöksensä olla esittämättä ennakkoratkaisupyyntöä. Se totesi, että koska unionin tuomioistuin oli toistuvasti todennut lain nro 117/88 2 §:n aikaisemman version unionin oikeuden vastaiseksi, ei ollut mitään syytä esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntöä, jossa unionin tuomioistuinta vaadittaisiin toteamaan, että kyseinen säännös on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

[8] Kuten edellä todettiin, 8. heinäkuuta 2016 päivätty kirje ei ole osa tätä tutkimusta.

[9] On tärkeää korostaa, ettei komissio ole missään vaiheessa todennut, että kassaatiotuomioistuimen kanta olisi selvästi unionin oikeuden vastainen. Komissio totesi 10. syyskuuta 2015 päivätyssä kirjeessään ”una tale posizione della Corte di Cassazione potrebbe non essere conforme al diritto dell’Unione – –” (mikä tarkoittaa, että tällainen kassaatiotuomioistuimen kanta ei ehkä ole unionin oikeuden mukainen) ja totesi perustellusti, että ainoastaan unionin tuomioistuin voi antaa sitovia tulkintoja unionin oikeudesta.

[10] Tietoa uudelleentarkastelumenettelystä on oikeusasiamiehen verkkosivustolla osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu/en/resources/otherdocument.faces/en/70669/html.bookmark