Taustaa

1. Kantelija on EU:n viraston työntekijä, joka on eroamassa Euroopan investointipankin (EIP) työntekijästä. Pariskunnalla on lapsi. Toimivaltainen kansallinen tuomioistuin määräsi, että lapsen on asuttava äidin (kantelijan) luona avioeromenettelyn ajan. Päätöksessä ei määrätty lapsen taloudellista tukemista koskevista väliaikaisista järjestelyistä.

2. Kantelijan aviomies saa EIP:ltä perhelisän ja huollettavana olevasta lapsesta maksettavan lisän. Kansallisen tuomioistuimen tuomion jälkeen kantelija pyysi EIP:tä maksamaan nämä korvaukset suoraan hänelle eikä hänen aviomiehelleen.

3. EIP totesi, että sen sisäisten sääntöjen mukaan perhelisää voidaan maksaa ainoastaan EIP:n henkilöstön jäsenille; lapsilisä maksetaan kuitenkin henkilölle, jolla on lapsen huoltajuus. Se täsmensi, että tuomioistuimen tuomiossa viitattiin ainoastaan lapsen asuinpaikkaan ja että huoltajuus jaettiin vanhempien kesken avioeromenettelyn lopullista ratkaisua odotettaessa. EIP päätteli, että lapsilisä maksettaisiin sovellettavien sääntöjen mukaisesti eli korkeampaa peruspalkkaa saavalle EU:n virkamiehelle, joka tässä tapauksessa on isä. Näistä syistä EIP hylkäsi kantelijan pyynnön.

4. Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen kantelijan huolesta, jonka mukaan EIP teki virheen perustaessaan päätöksensä lapsilisään lapsen huoltajuuden eikä lakisääteisen asuinpaikan perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin, oliko tämä päätös EIP:n omien täytäntöönpanosääntöjen sekä perhelisiä koskevien Euroopan komission täytäntöönpanosäännösten mukainen. Tutkimuksessa arvioitiin myös kantelijan pyyntöä, jonka mukaan EIP:n olisi maksettava vähintään 50 prosenttia lisistä suoraan hänelle, koska se oli tunnustanut, että hänellä oli lapsen yhteishuoltajuus [1].

EIP:n päätös perustaa lapsilisän myöntäminen lapsen huoltajuuteen eikä lapsen asuinpaikkaan

Oikeusasiamiehen ehdotus ratkaisuksi

5. Oikeusasiamies totesi, että EIP:n päätös perheavustuksen maksamisesta kantelijan aviomiehelle vireillä olevan avioeromenettelyn päätökseen saattamista odotettaessa oli sovellettavien sääntöjen mukainen.

6. Oikeusasiamies totesi myös, että EIP:n sääntöjen [2] mukaan lapsilisä myönnetään, jos vanhempi tosiasiallisesti huolehtii lapsen elatuksesta, mikä käytännössä tarkoittaa, että lapsi asuu joko vanhemman kanssa tai vanhempi vastaa lapsen jokapäiväisistä elinkustannuksista. EIP totesi, että tässä tapauksessa nämä kaksi kriteeriä eivät ole yhteneviä. EIP määritteli huoltajuuden käsitteen siten, että sillä tarkoitetaan "lastenhoitovelvollisuuden täyttämistä taloudellisin keinoin". EIP katsoi, että taloudellisen tuen antaminen lapselle (huoltajuus) on etusijalla asuinpaikkaa koskevaan kysymykseen nähden määritettäessä, kenelle lapsilisä myönnetään.

7. Oikeusasiamies katsoi, että tämä tulkinta merkitsisi sitä, että jos huoltajuus jaetaan, myös lapsen taloudellista tukea koskeva oikeudellinen velvoite olisi jaettava. Hän huomautti, että koska EIP myönsi, että lapsen isä jakoi vapaaehtoisesti lapsen elatuksesta aiheutuvat kustannukset, olisi oikeudenmukaista, että myös vanhemmat jakavat lapsilisän, kunnes toimivaltainen kansallinen tuomioistuin on lopullisesti ratkaissut huoltajuuskysymyksen.

8. Tämän vuoksi oikeusasiamies esitti 29. kesäkuuta 2015 seuraavan ratkaisuehdotuksen:

"Ennen kuin kansallinen tuomioistuin on tehnyt lopullisen päätöksen huoltajuudesta meneillään olevassa avioeromenettelyssä, EIP:n olisi maksettava kantelijalle puolet lapsilisästä".

9. Lisäksi oikeusasiamies kannusti EIP:tä muuttamaan lapsilisiä koskevia sääntöjään, jotta ne vastaisivat paremmin avioeromenettelyjen nykytilannetta ja käytäntöjä. Hän ehdotti, että EIP:tä voitaisiin ohjata asiaa koskevilla Euroopan komission säännöillä, joissa määrätään nimenomaisesti avustusten jakamisesta tapauksissa, joissa i) lapsen huoltajuus jaetaan kahden henkilön kesken ja ii) toimivaltainen hallintoviranomainen ei ole antanut tuomioistuimen päätöstä tai muuta määräystä [3].

10. EIP suostui 7. syyskuuta 2015 antamassaan vastauksessa tarkistamaan lapsilisiä koskevia sääntöjään ja ilmoitti oikeusasiamiehelle saattavansa tämän prosessin päätökseen mahdollisimman pian. Se väitti kuitenkin, ettei se voinut maksaa kantelijalle puolta lapsilisästä muuttamatta yleisiä henkilöstösääntöjään, koska tämä olisi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista ja voitaisiin riitauttaa oikeudellisesti.

11. Kantelija suhtautui myönteisesti EIP:n sääntöihin ehdotettuihin muutoksiin, mutta ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että EIP kieltäytyi myöntämästä hänelle puolta lapsilisästä.

Oikeusasiamiehen suositus 

12. Oikeusasiamies suhtautui myönteisesti EIP:n sitoumukseen muuttaa lapsilisiä koskevia sääntöjään ja kehotti EIP:tä saattamaan asian päätökseen mahdollisimman pian. Hän pahoitteli kuitenkin, että EIP oli hylännyt hänen ratkaisuehdotuksensa.

13. Toisin kuin EIP katsoo, oikeusasiamies ei katsonut, että EIP syrjisi muita EIP:n työntekijöitä ja heidän puolisoitaan, jos se maksaisi kantelijalle puolet lapsilisästä, koska mikään ei estäisi EIP:tä kohtelemasta heitä samalla tavalla kuin kantelijaa. EIP ei kiistänyt oikeusasiamiehen näkemystä, jonka mukaan vaikka EIP:n säännöissä ei nimenomaisesti määrätä lapsilisän jakamisesta, niissä ei myöskään suljeta pois tätä mahdollisuutta. Oikeusasiamies ei myöskään ollut samaa mieltä siitä, että oikeudellisen muutoksenhaun mahdollisuuden pitäisi estää EIP:tä tekemästä oikeaa ja oikeudenmukaista päätöstä.

14. Oikeusasiamies huomautti lisäksi, että kun otetaan huomioon tämän erityistapauksen olosuhteet eli se, että lapsen asuinpaikasta on tehty virallinen päätös ja että asianomaiset kansalliset tuomioistuimet ovat tunnustaneet, että molempien vanhempien olisi osallistuttava lapsen elatukseen, vaikutti oikeasuhteiselta ja kohtuulliselta, että puolet huollettavana olevasta lapsesta maksettavasta lisästä maksetaan kullekin lapsen huoltajalle.

15. Oikeusasiamies katsoi, että EIP:n perustelut hänen ratkaisuehdotuksensa hylkäämiselle eivät olleet vakuuttavia. Hän piti EIP:n omaksumaa lähestymistapaa virheellisenä ja epäreiluna kantelijaa kohtaan eikä noudattanut sen omia sääntöjä. Hän totesi, että kyseessä oli hallinnollinen epäkohta.

16. Näin ollen oikeusasiamies antoi 18. heinäkuuta 2016 Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti suosituksen, jonka mukaan

”Ennen kuin kansallinen tuomioistuin on tehnyt lopullisen päätöksen huoltajuudesta meneillään olevassa avioeromenettelyssä, Euroopan investointipankin olisi tämän suosituksen vastaanottamisesta alkaen maksettava kantajalle puolet lapsilisästä.”

17. Lisäksi hän esitti seuraavan parannusehdotuksen:

”Euroopan investointipankin olisi muutettava lapsilisiä koskevia sisäisiä sääntöjään mahdollisimman pian siten, että niissä säädetään nimenomaisesti lasten yhteishuoltajuustilanteista ja niihin liittyvistä tilanteista.”

18. Parannusehdotuksen osalta EIP vastasi oikeusasiamiehelle 29. joulukuuta 2016 ja totesi osallistuvansa käynnissä olevaan toimielinten väliseen vuoropuheluun EU:n tärkeimpien toimielinten edustajien kanssa. Vuoropuhelun tavoitteena on muun muassa uudistaa sääntöjä, jotka koskevat lapsilisän saajan määrittämistä asumusero-/avioerotapauksissa [4]. Tämä prosessi on edelleen käynnissä.

19. EIP ilmoitti olevansa valmis tarkistamaan henkilöstösääntöjään mukauttaakseen ne toimielinten välisestä vuoropuhelusta johtuviin uusiin sääntöihin heti, kun ne on viimeistelty [5].

20. Mitä tulee oikeusasiamiehen suositukseen maksaa puolet lapsilisästä kantelijalle, EIP toisti näkemyksensä, jonka mukaan tämä ei ollut mahdollista sen nykyisten sääntöjen nojalla. EIP katsoi, että se voi siirtää avustuksen muulle henkilölle kuin työntekijöilleen vain, jos lapsi on lain tai tuomioistuimen tai toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksen nojalla kyseisen henkilön huostassa. Se lisäsi, että koska tässä asiassa annetussa tuomioistuimen päätöksessä ei myönnetty lapsen huoltajuutta valittajalle vaan ainoastaan vahvistettiin molempien vanhempien yhteishuoltajuus, sen päätös lisästä oli voimassa olevien sovellettavien henkilöstösääntöjen mukainen. Näin ollen oikeusasiamiehen suosituksen täytäntöönpano merkitsisi EIP:n mukaan tällä hetkellä sovellettavien sääntöjen rikkomista.

21. Kantelija oli huomautuksissaan eri mieltä EIP:n lausunnosta ja viittasi aiemmin esittämiinsä perusteluihin.

Oikeusasiamiehen suosituksen jälkeinen kehitys 

22. Kansallinen tuomioistuin myönsi 21 päivänä marraskuuta 2016 avioeron valittajalle ja hänen entiselle aviomiehelleen ja päätti, että molempien vanhempien olisi vastattava lapsen hoidosta [6]. Tuomioistuimen päätöksessä lapsen asuinpaikaksi vahvistettiin äidin osoite. Lisäksi tuomioistuin katsoi, että molempien vanhempien olisi vastattava lapsen elatuksesta aiheutuvista kustannuksista.

23. Tuomioistuimen tuomio ei ole lopullinen, koska kantelijan entinen aviomies on valittanut siitä. Valituksen tekijän mukaan valitus koski ainoastaan avioliiton päättämistä eikä lasta koskevia järjestelyjä.

24. Kantelija ilmoitti tästä tuomiosta EIP:lle ja oikeusasiamiehelle 23. helmikuuta 2017. Oikeusasiamiehen tutkintaryhmä pyysi tämän jälkeen EIP:tä harkitsemaan kantansa tarkistamista tuomion perusteella.

25. EIP totesi 31 päivänä toukokuuta 2017 antamassaan vastauksessa, että tuomiossa annettiin kummallekin vanhemmalle yhtäläinen ja rajoittamaton ”vanhempainvastuu” ja että tällaisissa tapauksissa molemmat vanhemmat ovat lähtökohtaisesti täysimääräisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta [7]. Lisäksi tuomiossa todettiin, että molemmat vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta ja kasvatuksesta aiheutuvista kuluista. EIP:n mukaan tuomioistuimen tuomiossa ei määrätä, miten (ja erityisesti kenelle) rahalliset korvaukset olisi maksettava.

26. Asuinpaikan osalta EIP väitti, että kyseessä on huoltajuudesta erillinen oikeudellinen kysymys. Tässä tapauksessa tuomioistuin myönsi molemmille vanhemmille täyden huoltajuuden, mutta päätti, että lapsen olisi asuttava äidin (kantelijan) luona. Asuinpaikkaa koskeva päätös ei sinänsä merkitse sitä, että valituksen tekijällä olisi ”täydellinen huoltajuus” tai yksinomainen velvollisuus huolehtia lapsesta.

27. Rahoitustuen osalta EIP totesi, että tuomioistuimen tuomiossa ei tehty mitään erityistä päätöstä kummankaan vanhemman osalta. Se lisäsi, että tuomioistuin ei ottanut kantaa siihen, miten avustukset tai taloudellinen tuki (elatusapu) jaetaan. Näin ollen EIP:n lapsilisää koskevan päätöksen oli perustuttava sen omiin sovellettaviin sääntöihin eli EIP:n henkilöstösääntöihin. Se väitti, että nämä säännöt – paitsi jos ja kunnes niitä muutetaan – estävät sitä siirtämästä lapsilisiä kolmannelle osapuolelle, ellei huollettavana olevaa lasta sijoiteta toisen henkilön huostaan lain tai tuomioistuimen tai toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksen nojalla.

28. Lisäksi EIP piti kiinni sitoumuksestaan tarkistaa lapsilisiä koskevia sääntöjään niiden parantamiseksi ja päivittämiseksi muiden EU:n toimielinten ja elinten sääntöjen ja parhaiden käytäntöjen mukaisesti oikeusasiamiehen suosituksen mukaisesti. Se selitti, että ennen omien sääntöjensä muuttamista se halusi odottaa toimielinten välisen vuoropuhelun tuloksia, jotta sen säännöt olisivat EU:n muiden toimielinten ja elinten sääntöjen ja parhaiden käytäntöjen mukaisia.

29. Huomautuksissaan EIP:n täydentävästä vastauksesta kantelija huomautti, että EIP myönsi, että lapsen huoltajuus on jaettu ja että molemmat vanhemmat vastaavat lasten elatuksesta aiheutuvista kustannuksista, mutta kieltäytyi silti myöntämästä hänelle puolta lapsilisästä. Hänen mielestään EIP ei ollut halukas panemaan täytäntöön tuomioistuimen tuomiota eikä myöskään ottamaan huomioon osapuolten tekemiä sopimuksia [8]. Lisäksi hän väitti, että EIP ei ole edistynyt sääntöjensä muuttamisessa siltä osin kuin on kyse siitä, milloin lapsilisä on aiheellista jakaa osiin, kuten oikeusasiamies suositteli, vaikka se oli antanut oikeusasiamiehelle 7. syyskuuta 2015 antamassaan vastauksessa tiukat vakuutukset siitä, että se tekisi niin.

Oikeusasiamiehen arvio suosituksen ja jatkokehityksen jälkeen

30. Oikeusasiamies on pettynyt siihen, että EIP on hylännyt hänen suosituksensa maksaa kantelijalle puolet lapsilisästä. Sillä oli oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana kolme mahdollisuutta [9] sopia, mikä olisi ollut oikeudenmukainen ratkaisu tähän kanteluun. Hän katsoo, että EIP:n esittämät syyt olla panematta hänen suositusta täytäntöön eivät ole riittävän vakuuttavia muuttamaan tai peruuttamaan hänen alkuperäistä hallinnollista epäkohtaa koskevaa toteamustaan.

31. Kuten edellä [10] todettiin, oikeusasiamies katsoo, että EIP voisi maksaa puolet lapsilisästä kantelijalle ilman, että sen tarvitsisi muuttaa sisäisiä sääntöjään. Vaikka EIP:n henkilöstösäännöissä ei nimenomaisesti säädetä lapsilisän jakamisesta, niissä ei myöskään suljeta pois tätä mahdollisuutta. Näillä säännöillä, sellaisina kuin ne ovat nykyään, pannaan yksinkertaisesti täytäntöön periaate, jonka mukaan silloin, kun huollettavana oleva lapsi sijoitetaan muun henkilön kuin EIP:n toimihenkilön huostaan, lisän saavan henkilön olisi osallistuttava lapsen elatuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan samaa olisi sovellettava tapauksiin, joissa molemmat vanhemmat huolehtivat lapsen huollosta - kuten tässä tapauksessa - ja joissa vanhemmilla on siten yhteisiä velvollisuuksia lapsensa elatuksen suhteen.

32. Se, että vaikka EIP myöntää, että tuomioistuimen tuomiossa on tosiasiallisesti asetettu molemmat vanhemmat vastuuseen lapsen elatuksesta ja määritetty yhteishuoltajuus, se ei edelleenkään suostu maksamaan puolet lapsilisästä kantelijalle, on vastoin EIP:n omaa tulkintaa, jonka mukaan huoltajuuden käsitteellä tarkoitetaan ”lastenhoitovelvollisuuden täyttämistä taloudellisin keinoin [11], minkä velvollisuuden molemmat vanhemmat tässä tapauksessa täyttävät.

33. EIP itse katsoi [12], että kyse on pikemminkin oikeudenmukaisesta kohtelusta kuin laillisuudesta. Tätä taustaa vasten oikeusasiamies on pettynyt siihen, että sen lähestymistapa tähän tapaukseen ei edelleenkään ole oikeudenmukainen. Oikeudenmukainen ratkaisu tämänkaltaisissa tapauksissa, joissa molemmat vanhemmat tosiasiallisesti jakavat huoltajuuden tasavertaisesti tai lähes tasavertaisesti, olisi se, että kumpikin saisi puolet lapsilisästä.

34. Oikeusasiamiehen pitkäaikaisen näkemyksen mukaan hyvä hallinto edellyttää oikeudenmukaista hallintoa. Tämä tarkoittaa sitä, että hallintojen on joskus katsottava puhtaasti oikeudellisia perusteluja pidemmälle ja omaksuttava laajempi näkökulma, joka perustuu hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisuuden periaatteisiin. Kun hallinto kohtelee jotakuta epäoikeudenmukaisesti, oikeusasiamiehen tehtävänä on tulkita asiaa koskevaa lainsäädäntöä tavalla, joka johtaa oikeudenmukaiseen ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Jos lakia ei ole mahdollista tulkita tavalla, jolla päästään oikeudenmukaiseen lopputulokseen, oikeusasiamies kannattaa lain muuttamista. Tässä nimenomaisessa tapauksessa oikeusasiamies on vakuuttunut siitä, että EIP:n nykyisiä sääntöjä on mahdollista tulkita tavalla, joka johtaa oikeudenmukaiseen ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen.

35. Oikeusasiamiehen 29. kesäkuuta 2015 ja jälleen 18. heinäkuuta 2016 esittämä parannusehdotus on, että EIP:n olisi muutettava sisäisiä sääntöjään käsitelläkseen nimenomaisesti tämän kantelun kohteena olevan tilanteen tyyppiä. Valitettavasti yli kaksi vuotta myöhemmin tämä prosessi on edelleen käynnissä ja riippuvainen toimielinten välisestä vuoropuhelusta, jolla on määrittelemätön päättymispäivä ja tuntematon tulos. Oikeusasiamies ei näin ollen voi hyväksyä sitä, että EIP:n olisi edelleen kieltäydyttävä noudattamasta hänen suositustaan, kunnes sen sisäisiä sääntöjä tarkistetaan.

36. Oikeusasiamies pysyy kannassaan, jonka mukaan EIP:n lähestymistapa oli kantelijaa kohtaan epäoikeudenmukainen. Tämän vuoksi hän päättää tutkimuksen siihen johtopäätökseen, että EIP ei ole antanut vakuuttavaa selitystä sille, miksi se on kieltäytynyt hyväksymästä hänen suositustaan maksaa kantelijalle puolet lapsilisästä. Näin ollen hän vahvistaa alkuperäisen toteamuksensa EIP:n hallinnollisesta epäkohdasta.  

37. Oikeusasiamies odottaa kuitenkin EIP:n nopeuttavan sisäisten sääntöjensä meneillään olevaa muutosprosessia ja toistaa siksi parannusehdotuksensa.

Päätelmä

Oikeusasiamies tekee kantelua koskevan tutkimuksen perusteella seuraavan päätelmän:

Euroopan investointipankki ei ole hyväksynyt oikeusasiamiehen suositusta maksaa kantelijalle puolet lapsilisästä eikä ole esittänyt vakuuttavia syitä tähän. Näin ollen oikeusasiamies pitää kiinni havainnostaan, jonka mukaan Euroopan investointipankki on syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan.

Valituksen tekijälle ja Euroopan investointipankille ilmoitetaan tästä päätöksestä.

Parannusehdotus

Euroopan investointipankin olisi jatkettava ja tehostettava pyrkimyksiään muuttaa lapsilisiä koskevia sisäisiä sääntöjään mahdollisimman pian, jotta voidaan nimenomaisesti säätää lasten yhteishuoltajuustilanteista ja niihin liittyvistä tilanteista.

 

Emily O'Reilly

Euroopan oikeusasiamies

Strasbourg, 17.11.2017

 

^[1] Lisätietoja kantelun taustasta, osapuolten perusteluista ja oikeusasiamiehen tutkimuksesta on oikeusasiamiehen ratkaisuehdotuksen koko tekstissä, joka on saatavilla osoitteessa www.ombudsman.europa.eu/cases/solution.faces/en/69046/html.bookmark ja oikeusasiamiehen suosituksen koko teksti saatavilla osoitteessa https://www.ombudsman.europa.eu/cases/recommendation.faces/en/69347/html.bookmark.

^[2] EIP:n henkilöstösääntöjen 2.2.5 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jos huollettavana oleva lapsi sijoitetaan toisen henkilön huostaan lain nojalla tai tuomioistuimen tai toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksellä, huollettavana olevasta lapsesta maksettavat lisät ja koulutuslisät maksetaan suoraan kyseiselle henkilölle työntekijän lukuun ja tämän nimissä.”

[3] Henkilöstösääntöjen 67 ja 68 artiklan sekä niiden liitteessä VII olevien 1, 2 ja 3 artiklan soveltamista koskevista yleisistä täytäntöönpanosäännöksistä tehdyn komission päätöksen K(2004) 1364 3 artikla.

[4] Säännöt, joihin tässä viitataan, on esitetty hallintojohtajien kollegion päätelmissä 220/2004. Hallintopäälliköiden kollegio on toimielinten välinen elin, joka koostuu EU:n toimielinten ja elinten (Euroopan parlamentti, Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin, Euroopan ulkosuhdehallinto, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan tietosuojavaltuutettu ja Euroopan oikeusasiamies) hallintojen ylimmistä virkamiehistä. Hallintojohtajien kollegio pyrkii varmistamaan henkilöstösääntöjen ja muiden hallinnollisten asioiden johdonmukaisen tulkinnan ja täytäntöönpanon. Sen päätökset ovat korkeimman tason hallinnollista päätöksentekoa.

[5] EIP mainitsi sääntöjensä suunnitelluista muutoksista muun muassa seuraavat: i) otetaan käyttöön erityinen menettely korvausten jakamiseksi tosiasiallisen eron tapauksessa, kun molemmat perheenjäsenet ovat EU:n virkamiehiä (automaattinen jakaminen yhteisen pyynnön tapauksessa, yksipuoliset pyynnöt, joita käsitellään tapauskohtaisesti); ja ii) säännös, jossa selvennetään, miten EIP:n olisi reagoitava, kun kansallinen tuomioistuin tai kansallinen hallintoviranomainen tekee päätöksen. Viimeksi mainitun säännöksen osalta EIP:n olisi a) pantava kansallinen päätös täytäntöön, jos siinä todetaan, että päästöoikeudet olisi jaettava; tai b) maksaa edelleen täyden korvauksen työntekijälleen, jos päätöksessä ei määrätä, että lisät tai lapsen huoltajuus olisi jaettava osiin, vaan ainoastaan vahvistetaan vanhempien jaettu vastuu.

[6] Lokakuun 28. päivänä 2016 päivätyn ja molempien vanhempien allekirjoittaman koulutus-/vanhemmuussuunnitelman mukaisesti. Tuomioistuin määritteli myös vanhempien yhteydenpidon lapseen edellä mainitun koulutus-/vanhemmuussuunnitelman ja vanhempien 7.9.2016 allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti.

[7] EIP huomautti myös, että tuomioistuimen tuomiossa viitattiin käsitteisiin ”vanhempainvastuu” ja ”vanhempien ja lasten väliset yhteydet” eikä käsitteisiin ”huoltajuus” ja ”elatusapu”, joita käytetään EIP:n henkilöstösäännöissä.

[8] Ks. edellä alaviite 6.

[9] Ratkaisuehdotuksen ja sen jälkeen antamansa suosituksen, jossa toistettiin hallinnollisen epäkohdan toteaminen, lisäksi oikeusasiamies antoi EIP:lle mahdollisuuden harkita uudelleen kantaansa tuomioistuimen päätöksen perusteella.

[10] Ks. oikeusasiamiehen ratkaisuehdotuksen 19 kohta ja oikeusasiamiehen suosituksen 15 ja 18 kohta.

[11] Ks. edellä 6 kohta.

[12] Oikeusasiamiehelle 30. syyskuuta 2014 osoitettu kirje, 5.2.1 kohta. EIP katsoi, että kantelija kyseenalaisti EIP:n päätöksen oikeudenmukaisuuden eikä sen laillisuutta, koska kantelijalle annettiin sovellettava sääntelykehys ja EIP:n päätös tehtiin näiden sääntöjen mukaisesti.