Kantelun tausta

1. Sijoittajien korvausjärjestelmistä 3 päivänä maaliskuuta 1997 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/9/EY [1], jäljempänä 'sijoituspalveludirektiivi', tuli voimaan 26 päivänä maaliskuuta 1997. Määräaika direktiivin saattamiselle osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä oli 26. syyskuuta 1998. Sijoituspalveludirektiivin tavoitteena on suojata sijoittajia taloudellisten tappioiden riskiltä, jos sijoituspalveluyritys ei pysty maksamaan takaisin rahaa tai palauttamaan varoja. Sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevassa direktiivissä vahvistetaan joitakin perusperiaatteita, säännöksiä ja määritelmiä ja annetaan jäsenvaltioille joustovaraa panna ne täytäntöön omaan tilanteeseensa parhaiten soveltuvalla tavalla. Sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevassa direktiivissä asetetaan kuitenkin perusvaatimukset kansallisille sijoittajien korvausjärjestelmille, jotta sijoittajille voidaan tarjota yhdenmukainen vähimmäissuoja kaikkialla EU:ssa. Jäsenvaltioiden on perustettava yksi tai useampi sijoittajien korvausjärjestelmä, ja kaikkien sijoituspalveluja tarjoavien yritysten on kuuluttava tällaiseen järjestelmään.

2. Kantelija oli puolalaisen sijoituspalveluyrityksen (WGI Dom Maklerski SA, jäljempänä 'WGI') sijoittaja. Puolan viranomaiset mitätöivät 4 päivänä huhtikuuta 2006 WGI:n toimiluvan ja velvoittivat sen maksamaan takaisin sijoittajilleen. WGI ei tehnyt näin, ja puolalainen tuomioistuin julisti 22.6.2006 WGI:n maksukyvyttömäksi.

3. Kantelija sai korvausta sijoittajan korvausjärjestelmiä Puolassa hallinnoivan kansallisen arvopaperikeskuksen (NDP) asiaa koskevien päätösten perusteella. Hänen mukaansa määrä oli liian pieni. Kantelija katsoi myös, että korvauksen maksaminen viivästyi aiheettomasti ja rikkoi siten sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 9 artiklan 2 kohtaa. Artiklassa säädetään muun muassa, että korvausjärjestelmän "… pystyy maksamaan sijoittajan saatavan mahdollisimman pian ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa saatavan tukikelpoisuuden ja määrän vahvistamisesta."

4. Näin ollen kantelija teki 10. joulukuuta 2007 ensimmäisen kantelunsa komissiolle Puolaa vastaan, koska se ei ollut noudattanut edellä mainittua sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 9 artiklan 2 kohtaa. Komissio kirjasi kantelun viitenumerolla X . Komissio sai Puolalta useita muita asiaa koskevia kanteluja.

5. Komissio pyysi 23 päivänä tammikuuta 2008 Puolan viranomaisilta selvityksiä. Puolan valtiovarainministeriö vastasi 3 päivänä maaliskuuta 2008 selittäen Puolan sijoittajien korvausjärjestelmiä ja sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin täytäntöönpanon tilannetta. Vastauksen ja Puolan viranomaisten kanssa käydyn epävirallisen yhteydenpidon jälkeen komissio päätteli, että sen olisi lopetettava rikkomusmenettely, ja ilmoitti kantelijalle aikomuksestaan tehdä niin 30 päivänä huhtikuuta 2008.

6. Kantelija lähetti 30. toukokuuta 2008 komissiolle kirjeen, jossa hän viittasi muun muassa sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklaan, jossa säädetään, että ”jäsenvaltion on varmistettava, että sijoittaja voi nostaa korvausjärjestelmää vastaan kanteen sijoittajan oikeudesta korvaukseen”. Kantelija totesi, että Puolan lainsäädännössä ei säädetä sijoittajien mahdollisuudesta saada korvausta, jos he haluavat valittaa NDS:n hallinnoimista sijoittajien korvausjärjestelmistä. Siviilituomioistuimet eivät ole toimivaltaisia käsittelemään NDS-päätöksiä, koska ne ovat luonteeltaan hallinnollisia (koska ne liittyvät siihen, miten NDS hallinnoi sijoittajien korvausjärjestelmää). Hallintotuomioistuimilla ei myöskään ole toimivaltaa, koska NDS ei ole hallintoelin vaan kauppaoikeudellinen osakeyhtiö. Hän liitti tähän WGI:n pesänhoitajan 28.5.2007 päivätyn kirjeen.

7. Komissio ilmoitti 3 päivänä syyskuuta 2008 kantelijalle, ettei se ollut löytänyt uusia tietoja 30 päivänä toukokuuta 2008 päivätystä kirjeestä. Näin ollen se oli päättänyt jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn 26.6.2008.

8. Kantelija lähetti 10. syyskuuta, 15. lokakuuta ja 11. joulukuuta 2008 komissiolle lisäkirjeitä, joissa hän selvästi vastusti edellä mainittua komission päätöstä. Komissio vastasi näihin kirjeisiin 8 päivänä lokakuuta, 12 päivänä marraskuuta 2008 ja 2 päivänä helmikuuta 2009 [2]. Kantelija pyysi 10 päivänä syyskuuta 2008 päivätyllä kirjeellä saada tutustua asiakirja-aineistoonsa liittyviin asiakirjoihin, joihin komissio vastasi 8 päivänä lokakuuta 2008. Komissio liitti kantelijalle lähettämäänsä 12 päivänä marraskuuta 2008 päivättyyn kirjeeseen jäljennöksen Puolan viranomaisten 3 päivänä maaliskuuta 2008 antamasta vastauksesta. Komissio ilmoitti kantelijalle 2 päivänä helmikuuta 2009 lähettämässään kirjeessä muun muassa, että se oli jo aiemmassa kirjeenvaihdossaan selittänyt kaikki oikeudelliset syyt, jotka koskivat sen päätöstä lopettaa asian käsittely. Komissio toisti, että kantelija ei ollut esittänyt riittäviä todisteita niiden väitteidensä tueksi, jotka koskivat sitä, että Puolan viranomaiset olivat rikkoneet direktiivin täytäntöönpanovelvoitetta. Komissio ilmoitti kantelijalle myös, että sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä rahoitusvälineillä käytävästä kaupankäynnistä 29 päivänä heinäkuuta 2005 annetun lain 140 &7 §:llä. Lisäksi kantelut voidaan aina lähettää [Puolan toimivaltaiselle viranomaiselle] ja kanteet voidaan nostaa tuomioistuimissa." Lisäksi komissio viittasi hyvän hallintotavan säännöstöönsä ja totesi, että se ei vastaa hänelle samasta asiasta, ellei hän esitä uusia perusteluja.

9. Kantelija teki toisen kantelunsa komissiolle 28. heinäkuuta 2009. Hän väitti, että tämä väite poikkesi ensimmäisestä väitteestä, koska i) hän viittasi tällä kertaa ainoastaan sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklaan ja Puolan viranomaiset eivät panneet sitä tehokkaasti täytäntöön (hän toisti tältä osin 30.5.2008 päivätyn kirjeensä sisällön); ii) hänellä oli hallussaan puolalaiselta tuomioistuimelta saatu uusi asiakirja, joka osoittaa, että 13 artiklaa ei ollut pantu lainkaan täytäntöön. Hän lähetti 30.7.2009 komissiolle jäljennöksen tästä asiakirjasta sekä lyhyen saatekirjeen, joka täydensi hänen toista kanteluaan. Kyseinen asiakirja oli puolalaisen tuomioistuimen 26.2.2008 antama tuomio, jossa tuomioistuin totesi tiivistetysti, ettei sillä ole toimivaltaa sijoittajien korvausjärjestelmää koskevissa asioissa. Näin ollen hyvitys ei ollut mahdollinen.

10. Komissio ei rekisteröinyt toista kantelua sellaisenaan. Se ilmoitti kantelijalle 19 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä vastauksessaan, että se oli jo aiemmissa kirjeissään selittänyt syyt, joiden vuoksi se ei aloittanut rikkomusmenettelyä Puolaa vastaan. Komissio ei löytänyt hänen tapaukseensa liittyviä uusia seikkoja, minkä vuoksi se katsoi, että asia olisi ratkaistava.

11. Tämän jälkeen kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Tutkimuksen kohde

12. Oikeusasiamies päätti aloittaa tämän tutkimuksen kantelijan seuraavista väitteistä ja vaatimuksista.

Väite:

Komissio ei käsitellyt hänen 28. ja 30.7.2009 päivättyä toista kanteluaan asianmukaisesti.

Väite:

Komission olisi rekisteröitävä hänen toinen kantelunsa tai annettava vakuuttava selvitys siitä, miksi se ei voi tehdä niin.

Tiedustelu

13. Kantelija toimitti kantelunsa oikeusasiamiehelle 23 päivänä lokakuuta 2009 [3]. Komissio lähetti 23. kesäkuuta 2010 oikeusasiamiehelle lausunnon englanniksi ja sen jälkeen puolankielisen käännöksen. Kantelija toimitti 10. elokuuta 2010 huomautuksensa komission lausunnosta.

Oikeusasiamiehen analyysi ja päätelmät

A. Väitetty rikkomuskantelun ja siihen liittyvän vaatimuksen puutteellinen käsittely

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

14. Kantelija väitti alkuperäisessä kantelussaan, että komission syy kieltäytyä rekisteröimästä hänen 28. heinäkuuta 2009 päivättyä uutta kanteluaan, jonka hän sai valmiiksi 30. heinäkuuta 2009, oli virheellinen. Hän väitti myös, että komissio totesi 19 päivänä lokakuuta 2009 päivätyssä vastauksessaan, että kantelija ei ollut esittänyt uusia todisteita, vaikka hän oli itse asiassa tehnyt niin. Hän sisällytti uuteen kanteluunsa jäljennöksen puolalaisen tuomioistuimen 26.2.2008 antamasta tuomiosta, joka oli aiemmin ollut komissiolle tuntematon. ('Ensimmäinen argumentti')

15. Lisäksi kantelija väitti, että komission 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessä kantelijalle esittämä arvio, jonka mukaan sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artikla oli pantu asianmukaisesti täytäntöön Puolan lainsäädännössä, oli virheellinen. ('Toinen argumentti')

16. Lausunnossaan komissio ilmoitti oikeusasiamiehelle, että kantelija esitti 6. elokuuta 2009 vetoomuksen Euroopan parlamentille. Vetoomuksen johdosta ja ottaen huomioon, että osa komission aiemmista yhteydenotoista Puolan viranomaisiin oli luonteeltaan epävirallisia, komissio lähetti 23 päivänä joulukuuta 2009 Puolan viranomaisille uuden kirjeen. Puolan valtiovarainministeriö vastasi tähän kirjeeseen 10 päivänä helmikuuta 2010 [4].

17. Komissio katsoi, että kantelija ei esittänyt 28 ja 30 päivänä heinäkuuta 2009 päivätyssä kirjeenvaihdossaan mitään merkityksellisiä uusia seikkoja, jotka olisivat oikeuttaneet sen kirjaamisen uudeksi kanteluksi. Kantelijan liittämä puolalaisen tuomioistuimen päätös ei ollut tällainen uusi seikka. Tuomioistuimen päätös oli olemassa jo vuonna 2008, jolloin komissio analysoi edelleen kantelijan ensimmäistä kantelua (rikkomusasia nro 2008/4085). Lisäksi kantelija oli jo maininnut 30 päivänä toukokuuta 2008 päivätyssä kirjeessään, että Puolan tuomioistuimet olivat antaneet asiaa koskevia päätöksiä.

18. Komissio totesi myös, että puolalaisen tuomioistuimen 26 päivänä helmikuuta 2008 antamasta tuomiosta ei ilmennyt, että Puola olisi pannut virheellisesti täytäntöön sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan, jonka mukaan komission olisi aloitettava uusi tutkinta uudessa rikkomusmenettelyssä. Tämä tuomio annettiin sen jälkeen, kun muut puolalaisen sijoituspalveluyrityksen sijoittajat olivat nostaneet kanteen. Tuomioistuin hylkäsi heidän valituksensa konkurssimenettelyn yhteydessä. Tämä tuomio ei estä sijoittajaa, jota i) ei ole mainittu pesänhoitajan hallinnoimassa luettelossa tai ii) joka ei ole tyytyväinen myönnetyn korvauksen määrään, nostamasta siviilioikeudellista kannetta. Komissio ilmoitti kantelijalle 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessään, että direktiivin 13 artikla oli pantu täytäntöön rahoitusvälineillä käytävästä kaupankäynnistä 29 päivänä heinäkuuta 2005 annetun lain 140 §:n 7 momentilla, joka oli edelleen voimassa Puolassa.

19. Puolan viranomaiset vahvistivat edellä mainitun komission arvion komission kanssa käydyissä epävirallisissa keskusteluissa sekä Puolan valtiovarainministeriön 10 päivänä helmikuuta 2010 antamassa virallisessa vastauksessa. Vastauksessaan Puolan ministeriö selitti, että sijoittajilla on kaksi muutoksenhakumahdollisuutta: i) Puolan konkurssilain 256 §:n 1 momentin mukaisen tuomari-komissaarin konkurssimenettelyn yhteydessä tai ii) 29 päivänä heinäkuuta 2005 annetun rahoitusvälineiden kauppaa koskevan lain 140 §:n 6 ja 7 momenttiin perustuvien siviilioikeudellisten vaatimusten yhteydessä. Nämä viimeiset korjaustoimenpiteet ovat käytettävissä sekä sijoittajille, joiden nimiä ei mainita sijoittajaluettelossa, että sijoittajille, jotka eivät ole tyytyväisiä korvauksen määrään.

20. Komissio huomautti myös, että kantelija tunnusti Euroopan parlamentille osoittamassaan vetoomuksessa implisiittisesti mahdollisuuden nostaa siviilioikeudellisia kanteita todetessaan, että "on mahdotonta, että [korvausjärjestelmää] koskeva kanne yleisessä tuomioistuimessa olisi sama kuin [vakuutusmaksudirektiivin] 13 artiklassa tarkoitettu korvausjärjestelmää koskeva kanne. " Komissio ei hyväksy tätä väitettä, koska vakuutusmaksudirektiivin 13 artikla on hyvin yleinen säännös, jossa edellytetään, että sijoittajat voivat hakea muutosta korvausjärjestelmään. Toisin kuin kantelija väitti parlamentille esittämässään vetoomuksessa, sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklassa jätetään näin ollen jäsenvaltioille oikeus valita tapa, jolla tämä muutoksenhaku voidaan tehdä kansallisissa maksukyvyttömyys- ja tuomioistuinmenettelyissä. Tältä osin komissio oli jo todennut kantelijalle osoitetussa 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessään, että ”kantelut voidaan lisäksi aina lähettää [Puolan toimivaltaiselle viranomaiselle] ja nostaa kanne tuomioistuimissa”.

21. Komissio korosti, että sen päätelmä, jonka mukaan sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artikla on saatettu asianmukaisesti osaksi Puolan lainsäädäntöä, perustui asian perusteelliseen tutkimiseen ja useisiin asiaa koskeviin yhteydenottoihin Puolan viranomaisten kanssa. Komission päätelmät ilmoitettiin kantelijalle selkeästi useissa kirjeissä, muun muassa 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessä.

22. Komissio totesi myös, ettei se havainnut hallinnollista epäkohtaa kantelijan tapauksen käsittelyssä, ja piti kantelijan väitettä perusteettomana. Lopuksi se totesi, että "oikeusasiamiehen menettely ei ole asianmukainen keino valvoa komission päätösten asiasisältöä, varsinkaan yhteisön oikeuden säännösten tulkinnan osalta."

23. Huomautuksissaan kantelija toisti, ettei hän maininnut puolalaisen tuomioistuimen tuomiota uutena todisteena 30 päivänä toukokuuta 2008 päivätyssä kirjeessään, jolla hän täydensi ensimmäistä kanteluaan. Komissio ei selvästikään ollut tietoinen puolalaisen tuomion sisällöstä ennen 28.7.2009 (toisen kantelun päivämäärä), vaikka se annettiin vuonna 2008.

24. Kantelija väitti, että mahdollisuus nostaa siviilikanne korvausjärjestelmää hallinnoivaa NDS:ää vastaan ei ole sama kuin mahdollisuus nostaa kanne sijoittajien korvausjärjestelmää vastaan. Kantelijan mukaan Puolan lainsäädännössä ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta nostaa siviilikannetta sijoittajien korvausjärjestelmää vastaan. Järjestelmä ei ole oikeushenkilö, ja ainoastaan NDS:ää vastaan voidaan nostaa kanne. Kantelijan mukaan komissio otti vääristyneellä tavalla huomioon lausunnot, jotka hän esitti parlamentille esittämässään vetoomuksessa. Lopuksi kantelija väitti, että sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklassa ei viitata muutoksenhakuun tuomioistuimessa vaan muihin oikeussuojakeinoihin, joiden olisi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskevan oikeuskäytännön perusteella oltava tehokkaita, muun muassa helposti saatavilla. Puolassa oikeussuojan saatavuus on kuitenkin kallista ja menettelyt pitkiä.

25. Kantelija tarkasteli Puolan ministeriön 10 päivänä helmikuuta 2010 päivättyä vastausta, johon komissio viittasi lausunnossaan. Hän totesi, että Puolan konkurssilakiin ja rahoitusvälineiden kauppaa koskevaan lakiin, joilla Puolan ministeriön mukaan ja kuten komissio on toistanut, olisi pitänyt saattaa sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artikla osaksi kansallista lainsäädäntöä, ei sisälly asiaankuuluvia säännöksiä sijoittajien mahdollisuudesta hakea muutosta sijoittajien korvausjärjestelmään. Lisäksi hän katsoi, että Puolan ministeriö viittasi mahdollisuuteen hakea muutosta velkojien luetteloon eikä korvaukseen oikeutettujen sijoittajien luetteloon. Kantelijan mukaan Puolan ministeriö johti komissiota harhaan. Komission ei olisi pitänyt hyväksyä ministeriön näkemyksiä tarkistamatta niitä tarkemmin.

26. Kantelija päätteli, että vahingonkorvausjärjestelmä ei ole Puolan lainsäädännön mukaan mahdollinen, minkä vuoksi sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklaa ei ole pantu asianmukaisesti täytäntöön. Hän totesi, että komissio rikkoi Euroopan hyvän hallintotavan säännöstöä muun muassa i) jättämällä käsittelemättä hänen 28. heinäkuuta 2008 tekemänsä uuden kantelun sellaisenaan uusista todisteista huolimatta; ja ii) perustelematta asianmukaisesti, miksi.

Oikeusasiamiehen arviointi

Kantelijan toista väitettä koskevat alustavat huomautukset

27. Lausunnossaan komissio ilmoitti oikeusasiamiehelle, että kantelija esitti vetoomuksen parlamentille 6. elokuuta 2009 eli noin kolme kuukautta ennen kantelun tekemistä oikeusasiamiehelle. Komission lausunnon ja Puolan ministeriön 10. helmikuuta 2010 päivätyn vastauksen perusteella, jota pyydettiin parlamentin käsitellessä kantelijan vetoomusta, kävi ilmi, että vetoomus koski sitä, miten Puolan viranomaiset panivat täytäntöön sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan. Oikeusasiamies toteaa, että Puolan ministeriö vastasi 10. helmikuuta 2010 päivätyssä kirjeessään seuraaviin komission esittämiin kysymyksiin:

(1) Voiko sijoittaja kohdistaa korvausoikeuteen sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan mukaisen toimen? Miten sijoittaja voi taistella tämän oikeuden puolesta?

(2) Onko sijoittajien luettelossa mainituilla sijoittajilla, joilla on oikeus korvaukseen rahoitusvälineillä käytävästä kaupankäynnistä annetun Puolan lain 140 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla, oikeus hakea muutosta kyseiseen sijoittajaluetteloon ja jos on, millä oikeusperustalla? mihin toimiin sijoittaja voi ryhtyä hakeakseen muutosta sijoittajaluetteloon?

(3) Onko sijoittajalla oikeus tehdä valitus Puolan rahoitusvalvontaviranomaiselle ja voiko hän nostaa tätä koskevan kanteen tuomioistuimessa?[5]

28. Edellä esitetyn perusteella ja ottaen huomioon, että Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunta on jo käsitellyt sitä, miten Puola on pannut täytäntöön sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan, ja näin ollen komission asiaa koskevaa arviointia, oikeusasiamiehellä ei ole perusteita käsitellä kantelijan toista väitettä, jonka mukaan tämä arviointi oli virheellinen.

29. Samasta syystä oikeusasiamies ei pidä hyödyllisenä kommentoida komission lausuntoa, jonka mukaan "oikeusasiamiehen menettely ei ole asianmukainen keino valvoa komission päätösten sisältöä etenkään yhteisön oikeuden säännösten tulkinnan osalta." Oikeusasiamies pahoittelee kuitenkin tätä komission valitettavaa lausuntoa. Hän haluaisi selventää, että jos vetoomusvaliokunta ei olisi jo käsitellyt tätä kantelun näkökohtaa ja jos oikeusasiamies arvioisi komission päätelmiä asiasta, hän voisi luonnollisesti ilmaista kantansa EU:n lainsäädännön asiaankuuluvien säännösten tulkintaan tunnustaen samalla, että korkein auktoriteetti kyseisen lainsäädännön tulkinnassa on Euroopan unionin tuomioistuin.

Kantelijan ensimmäinen väite, jonka mukaan komissio ei rekisteröinyt kantelijan 28 päivänä heinäkuuta 2009 päivättyä ja 30 päivänä heinäkuuta 2009 päättynyttä kirjettä uudeksi kanteluksi

30. Oikeusasiamiehen on vaikea ymmärtää, miksi komissio ei rekisteröinyt kantelijan edellä mainittuja kirjeitä viralliseksi kanteluksi Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle yhteisön oikeuden rikkomista koskevista suhteista kantelijaan antamansa tiedonannon [6], jäljempänä 'tiedonanto', mukaisesti.

31. Tiedonannossa komissio julkaisi säännöt, joita sovelletaan sen suhteisiin yhteisön oikeuden rikkomisesta kantelun tehneisiin henkilöihin. Tämän tiedonannon 3 kohdan (Kantelujen kirjaaminen) ensimmäisessä alakohdassa todetaan seuraavaa:

"Kaikki kirjeenvaihto, jota todennäköisesti tutkitaan valituksena, on kirjattava komission pääsihteeristön ylläpitämään valitusten keskusrekisteriin."

Kyseisen 3 kohdan toisessa alakohdassa on tyhjentävä luettelo syistä, joiden perusteella

"[c] tai vastauksesta ei voida tehdä komission tekemää valitusta, eikä sitä sen vuoksi kirjata valitusten keskusrekisteriin, jos

… - siinä esitetään valitus, jonka osalta komissio on omaksunut selkeän, julkisen ja johdonmukaisen kannan, joka on ilmoitettava kantelijalle …"

Tiedonannon 5 kohdan (vastaanottoilmoitus) neljännessä alakohdassa todetaan seuraavaa:

”Jos komission yksiköt päättävät olla kirjaamatta kirjeenvaihtoa kanteluksi, niiden on ilmoitettava siitä kirjeen laatijalle tavallisella kirjeellä, jossa esitetään yksi tai useampi 3 kohdan toisessa alakohdassa luetelluista syistä.”

32. Komissio väitti, että se ei rekisteröinyt kyseisiä kantelijan kirjeitä uudeksi kanteluksi, koska kantelija ei toimittanut mitään uutta näyttöä aiemmasta kantelustaan, joka koski sitä, että Puola oli pannut sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin virheellisesti täytäntöön. Komissio päätti tämän aiemman kantelun käsittelyn lopullisesti 26. kesäkuuta 2008 toteamalla, ettei rikkomista ollut tapahtunut. Näin ollen vaikuttaa siltä, että komissio katsoi, että se oli jo ottanut "selkeän, julkisen ja johdonmukaisen" kannan kantelijan 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivättyihin kirjeisiin ennen niiden lähettämispäivää.

33. Kantelija viittasi kuitenkin komissiolle 10 päivänä joulukuuta 2007 tekemässään kantelussa lähinnä siihen, että Puolan viranomaiset eivät olleet panneet asianmukaisesti täytäntöön sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 9 artiklaa. Sitä vastoin kantelija keskittyi 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivätyissä kirjeissään sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan virheelliseen täytäntöönpanoon.

34. Vaikuttaa myös siltä, että kantelijan 10 päivänä joulukuuta 2007 tekemän ensimmäisen kantelun jälkeen komissio ei tutkinut, miten Puola oli pannut täytäntöön sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan. Puolan viranomaisten 22 päivänä helmikuuta 2008 päivätystä vastauksesta, joka ilmeisesti lähetettiin komission käsitellessä kantelijan ensimmäistä kantelua, käy ilmi, että komissio ei pyytänyt Puolan valtiovarainministeriötä selittämään sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklan täytäntöönpanoa. Sen vuoksi on vaikea määrittää, minkä perusteellisen tutkimuksen perusteella komissio päätyi kantanaan 13 artiklan täytäntöönpanosta Puolan lainsäädännössä, mikä ilmoitettiin kantelijalle 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyssä kirjeessä. Kirjeessä todettiin, että i) ”valitukset voidaan aina lähettää [Puolan toimivaltaiselle viranomaiselle] ja kanne voidaan nostaa tuomioistuimissa” ja ii) direktiivin 13 artikla on pantu täytäntöön rahoitusvälineiden kaupasta 29. heinäkuuta 2005 annetun lain 140 §:n 7 momentilla.

35. Lisäksi oikeusasiamies huomauttaa, että kantelija toimitti vasta 30. heinäkuuta 2009 ensimmäistä kertaa komission kanssa käymässään ICSD:tä koskevassa keskustelussa jäljennöksen puolalaisen tuomioistuimen tuomiosta, jossa puolalainen tuomarikomissaari katsoi, että ei ole oikeudellista mahdollisuutta hakea muutosta sijoittajien korvausjärjestelmään konkurssimenettelyn yhteydessä. Asianomainen puolalaisen tuomarin 26 päivänä helmikuuta 2008 tekemän päätöksen kohta koski kahta yksittäistä korvausvaatimusta, jotka liittyivät puolalaisen sijoituspalveluyrityksen maksukyvyttömyyteen. Se kuuluu seuraavasti:

"Sijoittajaluettelon laatimisesta sekä korvauksen myöntämistä ja sen maksamista koskevista säännöistä säädetään [rahoitusvälinekauppaa koskevan Puolan lain] 132 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä, joissa ei säädetä tuomari-komissaarin mahdollisuudesta päättää korvausvaatimuksista ja siitä, voidaanko sijoittajaluetteloon hakea muutosta. Myöskään konkurssilaissa ja siviiliprosessilaissa ei säädetä tällaisesta mahdollisuudesta, koska sijoittajaluettelo ei ole tuomarikomissaarin tai tuomioistuimen tuomio. National Depository for Securities [NDS] päättää oikeudesta korvaukseen ja sen määrästä, ja tämä päätös on eräänlainen [NDS:n] hallituksen päätös. Edes selvittäjällä, joka laatii ja tallettaa sijoittajaluettelon, ei ole oikeutta riitauttaa edellä mainittua kriisinratkaisua. Koska asiasta ei ole säännöksiä, voidaan kysyä, voiko pesänhoitaja nostaa kanteen, jos NDS palauttaa laatimansa sijoittajaluettelon tai jos NDS päättää myöntää luettelossa mainittua pienempää korvausta. Edellä esitetyn perusteella [nykyiset] korvausvaatimukset olisi hylättävä sillä perusteella, että siviiliprosessilain 199 §:n 1 momentissa ja konkurssilain 229 §:ssä tarkoitettuja oikeussuojakeinoja ei ole käytettävissä.”[7]

36. Kuten kantelija perustellusti huomautti, komissio ei osoittanut, että se oli tietoinen tästä tuomiosta ennen kuin kantelija toimitti sen. On myös kohtuullista katsoa, että tämä tuomio on tärkeä todistusvoimainen seikka, jonka perusteella voidaan todeta, onko sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artikla pantu asianmukaisesti täytäntöön Puolan lainsäädännössä ja olisiko komission pitänyt jättää se huomiotta vai ei. Se olisi pikemminkin pitänyt analysoida perusteellisesti.

37. Komissio teki tämän analyysin kuitenkin vasta oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun jälkeen (tai pikemminkin kantelijan parlamentille elokuussa 2009 esittämän vetoomuksen yhteydessä). Näin tehdessään se totesi, että tämä tuomio "ei anna merkityksellisiä viitteitä siitä, että Puola olisi pannut direktiivin 13 artiklan täytäntöön epäasianmukaisesti, mikä edellyttäisi komission tutkimusta uudessa rikkomusmenettelyssä". Komission olisi kuitenkin pitänyt tehdä tällainen analyysi jo ennen kuin kantelija kääntyi parlamentin (ja oikeusasiamiehen) puoleen sen jälkeen, kun se oli ensin kirjannut kantelijan 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivätyt kirjeet uudeksi kanteluksi. Oikeusasiamies pitää selvänä, että kysymykset, joihin näissä kirjeissä viitattiin, olisi pitänyt tutkia kirjeiden lähettämishetkellä.

38. Lopuksi oikeusasiamies toteaa, että kantelija viittasi 30. toukokuuta 2008 päivätyssä kirjeessään komissiolle sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklaan ja katsoi, että Puolan lainsäädännössä ei ollut mahdollisuutta hakea muutosta korvausjärjestelmää hallinnoivan NDP:n päätöksiin. Kantelija mainitsi myös, vaikkakin melko yleisellä tasolla, että "konkurssia käsittelevä tuomioistuin hylkäsi korvausjärjestelmästä tehdyt valitukset todeten, että tällaiset valitukset eivät koske sitä." Tuolloin hän ei kuitenkaan toimittanut jäljennöstä puolalaisen tuomioistuimen 26 päivänä helmikuuta 2008 antamasta tuomiosta. Hän teki niin vasta 28. ja 30. heinäkuuta 2009. Komissio ei näin ollen voinut vedota kantelijan 30 päivänä toukokuuta 2008 päivätyn kirjeen sisältöön väittääkseen, ettei kantelijan 28 ja 30 päivänä heinäkuuta 2009 päivättyyn kirjeenvaihtoon sisältynyt mitään uutta.

39. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että koska komissio ei rekisteröinyt kantelijan 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivättyjä kirjeitä uudeksi kanteluksi sillä perusteella, että tämä kirjeenvaihto ei sisältänyt uusia todisteita, se toimi omaa tiedonantoaan vastaan ja syyllistyi siten hallinnolliseen epäkohtaan.

40. Oikeusasiamies toteaa, että komissio otti myöhemmin ja kantelijan parlamentille esittämän vetoomuksen yhteydessä yhteyttä Puolan viranomaisiin tarkistaakseen tämän uuden näytön ja kantelijan väitteen, jonka mukaan Puolan viranomaiset eivät panneet ISCD:n 13 artiklaa asianmukaisesti täytäntöön. Komissio on näin ollen ryhtynyt toimiin, joita siltä olisi voitu odottaa, jos se olisi kirjannut kantelijan asiaa koskevat kirjeet uudeksi (toiseksi) kanteluksi. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, ettei hänen pitäisi tässä vaiheessa vaatia komissiota rekisteröimään kantelijan 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivättyä kantelua sellaisenaan ja siten täyttämään vaatimusta. Sopiva ratkaisu ei näin ollen ole mahdollinen, ja oikeusasiamies päättää asian käsittelyn jäljempänä esitetyllä kriittisellä huomautuksella.

C. Päätelmät

Kantelua koskevan tutkimuksensa perusteella oikeusasiamies päättää sen esittämällä seuraavan kriittisen huomautuksen:

Komissio teki virheen ja toimi omaa tiedonantoaan vastaan, kun se ei kirjannut kantelijan 28. ja 30. heinäkuuta 2009 päivättyjä kirjeitä uudeksi kanteluksi. Kantelija sisällytti kirjeisiin jäljennöksen puolalaisen tuomioistuimen 26 päivänä helmikuuta 2008 antamasta tuomiosta, joka oli komission tietoon ensimmäistä kertaa saatettu uusi todiste. Kyseessä oli hallinnollinen epäkohta.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

 

P. Nikiforos Diamandouros

Tehty Strasbourgissa 20 päivänä joulukuuta 2010.

---

[1] EYVL 1997, L 84, s. 22–31.

[2] Kantelija liitti kanteluunsa ainoastaan jäljennökset 12 päivänä marraskuuta 2008 ja 2 päivänä helmikuuta 2009 päivätyistä komission vastauksista. Komission muiden kirjeiden sisältö on kuitenkin kuvattu liitteenä olevissa kirjeissä.

[3] Vaikka kantelu hyväksyttiin oikeusasiamiehen sähköisessä ilmoitusjärjestelmässä, sitä ei siirretty oikeusasiamiehen rekisteriin teknisistä syistä. Vasta 26. joulukuuta 2009, kun kantelija otti yhteyttä oikeusasiamieheen (hänen kirjeensä kirjattiin saman kantelijan aiemman kantelun myöhemmäksi kirjeenvaihdoksi: Y ) kysyi 23. lokakuuta 2009 tekemästään kantelusta, saivatko oikeusasiamiehen yksiköt selville, että hän oli tehnyt tämän viimeisimmän kantelun. Hänen valituksensa kirjattiin näin ollen saapuneeksi 10.2.2010. Kantelijalle ilmoitettiin edellä mainitusta 18 päivänä maaliskuuta 2010.

[4] Kantelija sai jäljennöksen kirjeestä suoraan Puolan valtiovarainministeriöltä.

[5] Oikeusasiamiehen yksiköt ottivat 24. marraskuuta 2010 epävirallisesti yhteyttä parlamentin vetoomusvaliokuntaan. Valiokunta vahvisti, että kantelija väitti vetoomuksessaan, että Puolan viranomaiset eivät olleet panneet sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevaa direktiiviä asianmukaisesti täytäntöön Puolan lainsäädännössä ja että hän viittasi tässä yhteydessä nimenomaisesti sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan direktiivin 13 artiklaan. Vetoomus otettiin käsiteltäväksi 22. marraskuuta 2009. Komissio toimitti parlamentille 11. toukokuuta 2010 asiaankuuluvat tiedot vetoomuksesta. Parlamentti päätti vetoomuksen käsittelyn heinäkuussa 2010.

[6] KOM(2002) 141 lopullinen.

[7] Tämän käännöksen ovat laatineet oikeusasiamiehen yksiköt.