Kantelun tausta

1. Kantelija on pieni yksityinen yritys Ranskassa.

2. Kantelija allekirjoitti kolme sopimusta komission meri- ja kalastusasioiden pääosaston (entinen kalastuksen pääosasto, meri- ja kalastusasioiden pääosasto) kanssa. Kantelijalle myönnettiin avustuksia tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskeviin hankkeisiin viidennestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta. Vuonna 1999 allekirjoitettiin ensimmäinen sopimus, jäljempänä 'sopimus 1'. Vuonna 2001 allekirjoitettiin toinen ja kolmas sopimus ("sopimus 2" ja "sopimus 3"). Komissio osarahoitti sopimusten 1 ja 2 kattamien tutkimushankkeiden tukikelpoiset kustannukset (50 prosenttia, yhteiskustannuksia koskevat sopimukset). Sopimuksen 3 osalta komissio rahoitti kaikki siihen liittyvät tukikelpoiset kustannukset (100 prosenttia, yhteistoimintasopimus). EU:n rahoitukseen sovellettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 182/1999/EY [1] liitteessä IV vahvistettuja yhteisön rahoitusosuutta koskevia sääntöjä.

3. Kantelija toteutti hankkeet onnistuneesti. Lokakuussa 2005 komission edustajat tarkastivat sopimukset 1, 2 ja 3 kantelijan tiloissa.

4. Tammikuussa 2006 komissio ilmoitti kantelijalle tarkastushavainnoista. Se totesi, ettei se voinut hyväksyä kantelijan kustannuslaskelmissa ilmoittamia keskimääräisiä tuntipalkkoja, koska ne poikkesivat merkittävästi todellisista tuntipalkoista. Komissio katsoi, että tämä oli vastoin sopimusmääräyksiä, joiden mukaan tällainen ero ei saisi olla merkittävä (sopimusten 1 ja 2 liitteessä II oleva 23 artikla). Komissio totesi, että jos kantelija ei vastaa tilintarkastajien havaintoihin 30 päivän kuluessa niiden vastaanottamisesta, komissio aloittaa liikaa maksettujen määrien takaisinperintämenettelyn.

5. Tämän jälkeen käydyssä kirjeenvaihdossa kantelija ilmoitti olevansa eri mieltä tarkastushavainnoista.

6. Joulukuussa 2006 komissio lähetti kantelijalle lopulliset tarkastuspäätelmät. Se ilmoitti sille i) katsovansa, että todellisten kustannusten ja keskimääräisten kustannusten välinen ero saa olla enintään 5 prosenttia, jotta sitä voitaisiin pitää merkityksettömänä; ii) komissio perii takaisin 33 557,32 euroa, jos kantelija ei esitä huomautuksia kustannusten jakautumisesta tammikuuhun 2007 mennessä.

7. Vastauksessaan kantelija toisti aiemmat tarkastuspäätelmiä koskevat väitteensä.

8. Kirjeenvaihdon jälkeen komissio ilmoitti kantelijalle helmikuussa 2008, että se oli päättänyt aloittaa 32 541,07 euron takaisinperintämenettelyn sopimusten 1, 2 ja 3 osalta. Se liitti kirjeeseensä yhteenvetotaulukon, joka sisälsi kutakin sopimusta koskevat laskelmat. Taulukosta ilmeni takaisinperittävä määrä, joka laskettiin todellisten kustannusten perusteella. Viitattiin sopimusmääräyksiin. Komissio totesi, että jos kantelija ei vastaa 30 päivän kuluessa kyseisen kirjeen vastaanottamisesta lisätiedoilla, jotka saattavat johtaa siihen, että komissio muuttaa päätelmiään, komissio lähettää kantelijalle veloitusilmoituksen.

9. Tämän jälkeen komissio peri kantelijalta takaisin 32 541,07 euroa.

10. Tämän jälkeen kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen.

Tutkinnan kohde

11. Kantelija väitti, että komission takaisinperintävaatimus oli perusteeton.

12. Se väitti, että komission olisi hyväksyttävä se, että kun otetaan huomioon kolme tutkimussopimusta ryhmänä, kantelija käytti keskimääräisten henkilöstökustannusten menetelmää tavalla, joka ei merkittävästi erottanut sen kustannuksia todellisista kustannuksista, erityisesti silloin, kun termiä "merkittävä" ei ollut määritelty sopimuksissa. Sen vuoksi komission olisi maksettava kantelijalle takaisin ainakin osa takaisinperitystä määrästä.

KYSYMYS

13. Oikeusasiamies aloitti 16. maaliskuuta 2009 edellä mainittua väitettä ja vaatimusta koskevan tutkimuksen. Tutkimukseen ei sisältynyt kantelijan muita väitteitä, jotka koskivat väitettyä syrjivää kohtelua tarkastustulosten perusteella ja vältettävissä olevaa viivettä sopimusten hallinnoinnissa komissiossa. Oikeusasiamies ilmoitti kantelijalle syyt, joiden vuoksi hän ei tehnyt niin. Hän katsoi, että hänellä ei ollut riittäviä perusteita tutkia kantelijan väitettä väitetystä syrjinnästä, koska komissio oli antanut tältä osin kohtuulliset selitykset kantelijan kanssa käymässään kirjeenvaihdossa. Mitä tulee väitettyyn vältettävissä olevaan viiveeseen sopimusten hallinnoinnissa komissiossa ja tarkastusprosessissa, oikeusasiamies totesi, että kahden vuoden määräaika kantelun tekemiselle hänelle on päättynyt. Näin ollen hän katsoi Euroopan oikeusasiamiehen ohjesäännön [2] 2 artiklan 4 kohdan perusteella, ettei hänellä ollut oikeutta käsitellä asiaa tältä osin.

14. Kantelu toimitettiin komissiolle, ja sitä pyydettiin antamaan lausunto 30. kesäkuuta 2009 mennessä. Komissio pyysi määräajan pidentämistä 31. heinäkuuta 2009 saakka. Komissio lähetti 15. syyskuuta 2009 lausuntonsa, joka toimitettiin kantelijalle ja johon sisältyi kehotus esittää huomautuksia. Kantelija toimitti huomautuksensa 28 päivänä lokakuuta 2009.

OMBUDSMANin analyysi ja väliaikaiset päätelmät

A. Väite liikamaksun ja siihen liittyvän saatavan perusteettomasta perinnästä

Oikeusasiamiehelle esitetyt väitteet väitetystä kohtuuttomuudesta ja siihen liittyvästä väitteestä

15. Kantelija viittasi sopimuksen 1 ja 2 liitteessä II olevaan 23 artiklaan ja sopimuksen 3 liitteessä II olevaan 18 artiklaan. Näissä artikloissa säädetään, että keskimääräisiä henkilöstökustannuksia voidaan käyttää edellyttäen, että ne eivät poikkea merkittävästi todellisista kustannuksista. Se väitti, että komission tulkinta sanoista "eivät eroa merkittävästi"siten, että ero saisi olla enintään 5 prosenttia, ei esiintynyt sopimuksissa. Komissio asetti tämän määritelmän kantelijalle, joka on sopimuksen heikompi osapuoli, joulukuussa 2006 antamissaan lopullisissa tarkastuspäätelmissä. Kantelijan mukaan kyse on oikeudellisesta virheestä ja vallan väärinkäytöstä.

16. Se väitti myös, että komission olisi pitänyt ilmoittaa sille välittömästi vuonna 2001, kun se sai tietää, että kantelija käytti keskimääräisten kustannusten menetelmää, sen käyttöön liittyvistä riskeistä ja edellä mainitusta 5 prosentin kynnysarvoa koskevasta kriteeristä. Kantelija katsoi, että komissio oli laiminlyönyt sen, ettei se ollut tehnyt niin, ja että se oli ilmoittanut sille edellä mainitusta vasta tarkastuksen jälkeen joulukuussa 2006 kantelijan toistuvista selvityspyynnöistä huolimatta. Toukokuussa 2001 toimitetusta ensimmäisestä kustannusselvityksestä kävi ilmi, että kantelija oli käyttänyt keskimääräisten kustannusten menetelmää ja että komissio oli maksanut kustannukset lokakuussa 2002. Jos komissio olisi tuolloin varoittanut kantelijaa siitä, että sen ei pitäisi käyttää keskimääräisiä tuntihintoja, kantelija olisi ryhtynyt asianmukaisiin toimiin tulevien ongelmien välttämiseksi ja käyttänyt todellisia kustannuksia alusta alkaen. Lisäksi komissio ilmoitti kantelijalle vasta joulukuussa 2006, että keskimääräisiä verokantoja käytetään usein yrityksissä, joissa on paljon työntekijöitä, helpottamaan hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista. Kantelijan (pk-yrityksenä [3]) olisi ollut helppo käyttää todellisia tuntihintoja, koska eri kustannusselvityksissä veloitettiin vain kahdesta kuuteen henkilön palkka.

17. Kantelija viittasi myös asiaa koskevalla verkkosivustollaan julkaistuihin komission ohjeisiin, jotka koskevat ”osallistujan valintaa tutkimus-, demonstrointi- ja yhdistettyjen sopimusten kustannusten korvausjärjestelmäksi”[4] ja joiden mukaan ”oikeussubjektin olisi milloin tahansa sovellettava yhtä ja samaa kustannusten korvausjärjestelmää”. Kantelija huomautti, että sen keskimääräiset kustannukset eivät eroa merkittävästi todellisista kustannuksista, jos kolmea sopimusta tarkastellaan yhdessä eikä erikseen ja jos komissio ei ollut sisällyttänyt laskelmiinsa kolmannessa sopimuksessa määrättyä kustannusten ylärajaa. Tältä osin se väitti, että komission perustelut olivat virheelliset ja että se oli soveltanut sopimusperusteista ylärajaa ainoastaan omaa etuaan silmällä pitäen verratakseen kolmannen sopimuksen keskimääräisiä ja tosiasiallisia henkilöstökustannuksia. Kantelija väitti, että komission olisi hyväksyttävä kantelijan perustelut, jotka olivat seuraavat: Jos näihin kolmeen tutkimussopimukseen sovellettaisiin henkilöstökustannusten osalta keskimääräisten kustannusten menetelmää ryhmänä, keskimääräisten kustannusten ja todellisten kustannusten välinen ero ei olisi merkittävä. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että komission olisi maksettava takaisin ainakin osa takaisinperitystä määrästä kantelijalle.

18. Lausunnossaan komissio hylkäsi kantelijan väitteet ja väitteet. Ensinnäkin se huomautti, että EU:n osallistuminen viidennen puiteohjelman rahoitukseen koostuu osallistujien tukikelpoisten kustannusten osittaisesta tai täysimääräisestä korvaamisesta. Niiden ulkopuolelle olisi kuitenkin jätettävä mahdollinen voittomarginaali (kyseisten sopimusten yleiset ehdot: Sopimusten 1 ja 2 [5] 22 artikla ja sopimuksen 3 [6] 17 artikla. Komissio totesi, että EU ei osta palvelua vaan myöntää tukea tai avustusta tutkimusta tekeville organisaatioille. Heidän tutkimuksensa tulokset ovat edelleen heidän omaisuuttaan. Avustuksia koskeva perussääntö on, että järjestöille ei saa tuottaa voittoa itse avustuksesta. Komissio huomautti lisäksi, että keskimääräisten ja todellisten henkilöstökustannusten välinen ero kantelijan kustannusselvityksessä vastaa kustannuksia, joita kantelijalle ei todellisuudessa aiheutunut mutta jotka kuitenkin maksettiin yhteisön varoista. Tämä oli kantelijalle voittoa ja rikkoi kyseisten sopimusten ehtoja (sopimusten 1 ja 2 liitteessä II oleva 22 artikla [7] ja sopimuksen 3 liitteessä II oleva 17 artikla [8] sekä varainhoitoasetuksen 109 artiklan 2 kohdan säännöksiä [9]).

19. Komissio myönsi, että kyseisissä sopimuksissa ei määritellä käsitettä "huomattava ero"keskimääräisten ja todellisten kustannusten välisen eron osalta. Ehdon merkitys on kuitenkin määritettävä edellä kuvatun ja kyseisissä sopimuksissa vahvistetun periaatteen perusteella, jonka mukaan avustus ei saa tuottaa voittoa. Lisäksi kustannusselvityslomakkeessa edellytetään, että toimeksisaaja varmentaa, että ilmoitetut kustannukset vastaavat tosiasiallisesti aiheutuneita kustannuksia ja että kaikki tositteet ovat saatavilla komission tarkastusta varten.

20. Komissio totesi lisäksi, että sen tutkimushankkeiden täytäntöönpanoon osallistuvat pääosastot käyttävät järjestelmällisesti viiden prosentin kynnysarvoa arvioidessaan keskimääräisten ja todellisten kustannusten välisen eron merkittävyyttä.

21. Joka tapauksessa on niin, että kun otetaan huomioon, että sopimuksessa 1 tosiasiallisesti maksettujen henkilöstökustannusten ja kantelijan kustannusselvityksessä veloittamien henkilöstökustannusten välinen ero oli yli 30 prosenttia kantelijan eduksi, 5 prosentin merkittävyystesti ei ollut merkityksellinen. Yli 30 prosentin eroa voidaan pitää vain merkittävänä.

22. Sopimuksessa kiellettiin selvästi voiton saaminen avustuksesta. Ennen tarkastusta ainoastaan kantelija tiesi kyseisestä erosta. Komissio katsoi, että kantelijan olisi pitänyt ilmoittaa asiasta komissiolle ja lakata käyttämästä keskimääräisiä kustannuksia. Tältä osin komissio oli eri mieltä siitä, että kantelija nojautui 17 kohdassa esitettyihin komission verkkosivuston ohjeisiin, ja selitti, että viidennessä puiteohjelmassa kantelija olisi voinut milloin tahansa siirtyä keskimääräisistä kustannuksista todellisiin kustannuksiin, koska sopimusten tarkoituksena oli osallistua tosiasiallisesti aiheutuneiden kustannusten kattamiseen. Kantelijan mainitsema asiakirja "Osallistujan valinta tutkimus-, demonstrointi- ja yhdistettyjen sopimusten kustannusten korvausjärjestelmäksi " koski sopimukseen sovellettavaa yleistä korvausmallia eikä toimeksisaajan tekemää valintaa henkilöstökulujen ilmoittamiseksi.

23. Komissio huomautti lisäksi, että kyseiset sopimukset perustuivat vakioehtoihin. Niiden tavoitteena oli helpottaa hankkeiden toteuttamista ja varmistaa samalla moitteeton varainhoito.

24. Komission mukaan se, että kesäkuun 2006 ja kesäkuun 2007 välisenä aikana se vähensi asteittain korvattavaa määrää 91 694,28 eurosta 32 541,07 euroon, osoittaa, että molemmilla osapuolilla oli mahdollisuus esittää tarkastustuloksia koskevat väitteensä, minkä vuoksi komissio toimi oikeudenmukaisesti kantelijaa kohtaan. Komissio viittasi siihen, että koska tyydyttävää näyttöä ei ollut, se suostui hyväksymään kantelijan laskelman, joka koski kantelijan kahden omistajan tuntitaksoja sopimusten 1, 2 ja 3 osalta. Omistajat väittivät työskennelleensä vain 300 tuntia vuodessa, joten tuntitaksa oli 79,91 euroa. Kantelijan kahdelle omistajalle tosiasiallisesti maksettu korvaus kirjattiin kirjanpitoon. Tositteet eivät kuitenkaan riittäneet osoittamaan, kuinka monta tuntia vuodessa omistajat tosiasiallisesti työskentelivät yrityksensä eli kantelijan palveluksessa.

25. Väitetyn huolimattomuuden osalta komissio huomautti aluksi, että kaikki tarvittavat tiedot ja ohjeet viidennestä puiteohjelmasta rahoitettujen hankkeiden osallistujille on koottu käyttäjäystävällisellä tavalla seuraaville verkkosivustoille:

http://cordis.europa.eu/fp5 ja

htttp://cordis.europa.eu/fp5/management/home.html

26. Se totesi lisäksi, että koska kantelijan toimittamat kustannusselvitykset eivät sisältäneet tietoja todellisista määristä, komissio sai tietoonsa vasta tarkastushavaintojen perusteella, että toteutuneiden ja keskimääräisten henkilöstökustannusten välillä oli merkittävä ero sopimuksessa 1. Kantelijan mukaan yli 30 prosentin ero oli sen sijaan helposti havaittavissa, koska se oli täysin tietoinen todellisista määristään ja käytti keskimääräisiä määriä kustannusselvitysten laatimiseen.

27. Komission mukaan kantelijalla oli vapaus valita joko todelliset kustannukset tai keskimääräisten kustannusten malli raportointikustannuksia varten. Komissio ei näin ollen toiminut huolimattomasti, kun se ei ilmoittanut kantelijalle keskimääräisten kustannusten menetelmään liittyvistä riskeistä. Kaikki tällaiset riskit olivat täysin kantelijan hallinnassa, ja kantelijan vastuulla oli varmistaa, että komissiolle ilmoitetut tiedot olivat täydellisiä ja täydellisiä.

28. Sopimusperusteista ylärajaa koskevan väitteen ja väitteen osalta komissio viittasi ylärajaan rajana komission sitoumukselle osallistua kumppanin tukikelpoisten kustannusten rahoittamiseen. Näin ollen tätä rajaa on noudatettava, kun verrataan todellisia ja keskimääräisiä kustannuksia, jotta voidaan määrittää määrä, jonka kumppani voi vaatia sopimuksen perusteella. Olisi vertailtava bruttopalkkakustannuksia eikä yhteisön rahoitusosuutta niihin. Komissio katsoo, että yläraja on vertailun kannalta olennainen sopimusperusteinen parametri. Komissio vaati, että sopimuksia olisi kuitenkin tarkasteltava erikseen. Se katsoi, että kantelijan väite, joka koski sopimusperusteisen ylärajan soveltamista kaikkiin kolmeen sopimukseen, ei ollut merkityksellinen. Komissio katsoo, että jokainen sopimus on itsenäinen oikeudellinen sitoumus ja että sitä olisi kohdeltava sellaisena. Minkään yhden sopimuksen nojalla myönnettävän avustuksen ei pitäisi tuottaa voittoa, joka voitaisiin korvata hypoteettisella tulevalla sopimuksella. Sen vuoksi henkilöstökustannusten vaihtelujen laskennan ei pitäisi perustua kaikkien kolmen sopimuksen kokonaispalkkakustannuksiin. Lisäksi kantelijan lähestymistapa, jonka mukaan kaikkia sopimuksia tarkastellaan yhdessä, syrjisi muita toimeksisaajia, koska toisin kuin kantelija, kaikilla toimeksisaajilla ei ole useita sopimuksia komission kanssa, vaan ehkä vain yksi sopimus. Lisäksi ilman tarkastusta olisi mahdotonta tarkistaa, oliko kustannukset ilmoitettu liian suurina, jos kustannusarviot riippuisivat tulevista sopimuksista.

29. Tästä seuraa, että kantelijaa on kohdeltava samalla perusteella kuin kaikkia tämänkaltaisten sopimusten osapuolia. Tämä tarkoittaa, että kussakin erillissopimuksessa määritettyä ylärajaa on noudatettava pelkästään kyseisen sopimuksen osalta. Kaikkien laskelmien olisi perustuttava kussakin yksittäisessä sopimuksessa vahvistettuihin tukikelpoisiin enimmäiskustannuksiin.

30. Huomautuksissaan kantelija totesi uskovansa, että on oikein käyttää keskimääräisiä hintoja kaikissa kolmessa sopimuksessa. Se huomautti, että sopimuksen 1 täytäntöönpanosta aiheutuneet kustannukset tasapainotettiin sopimusten 2 ja 3 täytäntöönpanosta aiheutuvilla kustannuksilla. Se, että kutakin sopimusta käsitellään erillisenä sitoumuksena, ei sulje pois keskimääräisten kustannusten ymmärtämistä eri sopimuksissa. Kantelija korosti, että se oli noudattanut talousarvion ylärajaa kunkin toteuttamansa hankkeen osalta.

31. Lopuksi kantelija huomautti toimineensa vilpittömässä mielessä tulkitessaan sääntöä ”yksi oikeushenkilö – yksi kirjanpitojärjestelmä”. Kantelija ymmärsi tämän säännön tarkoittavan, että sen oli käytettävä samaa menetelmää viitatessaan kaikkien komission kanssa toteuttamiensa hankkeiden kustannuksiin. Se hylkäsi komission väitteen, jonka mukaan se olisi saanut voittoa kyseisistä sopimuksista. Se väitti lisäksi, että koska komissio ei ollut määritellyt etukäteen käsitettä "merkittävä ero", asianomaiset sopimusmääräykset olivat merkityksettömiä ja täytäntöönpanokelvottomia.

Oikeusasiamiehen arviointi

32. Sopimuksen 3 23 artikla, liitteessä II olevan 1 kohdan b alakohta, joka on sama sopimuksissa 1 ja 2, ja liitteessä II olevan 18 artiklan 1 kohdan b alakohta kuuluvat seuraavasti:

”Kokonaiskustannusjärjestelmää käyttävien toimeksisaajien henkilöstökustannuksiin sisältyvät:

- todelliset kustannukset (bruttokorvaukset ja niihin liittyvät maksut)

keskimääräiset työvoimakustannukset, jos ne vastaavat kyseisen sopimuspuolen tavanomaista käytäntöä, edellyttäen, että nämä kustannukset eivät poikkea merkittävästi todellisista kustannuksista ja että komissio pitää tällaisia käytäntöjä hyväksyttävinä."

33. Edellä mainittuja artikloja olisi luettava yhdessä varainhoitoasetuksen 109 artiklan, sopimusten 1 ja 2 yleisten ehtojen 22 artiklan ja sopimuksen 3 yleisten ehtojen 17 artiklan kanssa. Siinä todetaan, että kaikki tukikelpoiset kustannukset ovat kustannuksia, jotka ovat tosiasiallisesti aiheutuneet (tilille kirjatut ja maksetut) hankkeiden keston aikana, voittomarginaalia lukuun ottamatta [10].

34. Tästä seuraa, että sopimusten mukaan keskimääräiset henkilöstökustannukset on ilmoitettava kustannusselvityksessä ainoastaan seuraavin edellytyksin: i) keskimääräiset henkilöstökustannukset eivät poikkea merkittävästi todellisista henkilöstökustannuksista; ii) tämä käytäntö on sopimuspuolen tavanomainen käytäntö; iii) komissio pitää tätä käytäntöä hyväksyttävänä; ja iv) avustuksen saaja ei saa voittoa kustannusten ilmoittamisesta tällä tavoin.

35. Oikeusasiamies tarkasteli kysymystä siitä, saiko kantelija voittoa keskimääräisten kustannusten ilmoittamisesta todellisten kustannusten sijasta. Sopimuksessa 1 sovitut tukikelpoiset kustannukset olivat 282 540 euroa. Sopimusta 1 koskevassa kustannusselvityksessään kantelija totesi keskimääräisten kustannusten järjestelmän perusteella, että tukikelpoiset kustannukset olivat 281 936,62 euroa. Tarkastuksessa sitä vastoin todettiin, että hankkeesta aiheutuneet todelliset kustannukset olivat 212 540,80 euroa. Eri laskentamenetelmien soveltamisesta johtuva ero osoittaa joka tapauksessa, että kantelija hyötyy, koska EU:n maksu oli suurempi kuin tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset. Vaikka tämä voitto ei välttämättä tarkoita "voittoa" taloudellisessa tai kirjanpidollisessa mielessä, se näyttää kuitenkin muodostavan voittomarginaalin valituksen tekijälle.

36. Oikeusasiamies tarkasteli myös kysymystä siitä, hyväksyikö komissio kantelijan tavan ilmoittaa kustannukset keskimääräisten eikä todellisten kustannusten perusteella. Käytettävissä olevat todisteet eivät osoita, että komissio olisi vastustanut kantelijan vuoden 2001 keskimääräisiä henkilöstökustannuksia koskevaa selvitystä sopimuksen 1 osalta. Oikeusasiamies ymmärtää näin ollen, että komissio on implisiittisesti pitänyt tätä hyväksyttävänä tapana raportoida kustannuksista. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tämä oli kantelijan tavanomainen käytäntö, josta se ilmoitti komissiolle lokakuussa 1999 sopimusta 1 koskevien neuvottelujen aikana [11].

37. Toisaalta osapuolten oikeudenmukaisen kohtelun periaatteen mukaisesti komission implisiittinen hyväksyntä oli kuitenkin perusteltu, koska se saattoi perustellusti odottaa, että kantelija noudattaisi toista keskimääräisten kustannusten ilmoittamista koskevaa edellytystä eli sitä, että todellisten ja keskimääräisten kustannusten välillä ei ollut merkittävää eroa.

38. Sopimuksen 1 osalta ero oli kuitenkin 30 prosenttia. Oikeusasiamiehen mielestä komission on kohtuullista väittää, että 30 prosentin ero on merkittävä. Näin ollen vaikuttaa siltä, että kantelija ei noudattanut asiaankuuluvaa sopimusehtoa, joka koskee henkilöstön keskimääräisten kustannusten ilmoittamista.

39. Oikeusasiamies on myös samaa mieltä siitä, että moitteettoman varainhoidon varmistaminen edellyttää, että komissio soveltaa aina samoja perusteita arvioidessaan sille eri malleissa ilmoitettujen henkilöstökustannusten välisen eron merkittävyyttä. Komissio tulkitsi ilmaisun "merkittävä ero"sanamuotoa viittaamalla kynnysarvoon. Tältä osin se huomautti, että sen pääosastojen sisäisenä käytäntönä on ottaa huomioon merkittävä 5 prosentin ero eri malleissa ilmoitettujen henkilöstökustannusten välillä.

40. Oikeusasiamies ei myöskään pidä edellä esitettyä komission tulkintaa kohtuuttomana. Kantelija ei voi vedota contra proferentem -periaatteeseen, jonka mukaan termiä "merkittävä ero" olisi tulkittava sitä osapuolta vastaan, joka määräsi sen sisällytettäväksi sopimukseen (tässä tapauksessa komissio), olosuhteissa, joissa tämä ero on 30 prosenttia. Hän katsoo näin ollen, että 30 prosentin eron olisi katsottava edustavan merkittävää eroa.

41. Toisaalta oikeusasiamies pitää kohtuullisena kantelijan väitettä, jonka mukaan ilman sopimuksessa olevaa määritelmää olisi varmasti ollut hyödyllistä, jos komissio olisi ilmoittanut kantelijalle sopimusneuvottelujen alussa, että se piti viittä prosenttia suurimpana hyväksyttävänä erona. Näin on erityisesti silloin, kun katsotaan, että komissio voi edellä mainitulla tavalla yksipuolisesti muuttaa komission pääosastojen hallintokäytäntöä. Olisi myös ollut hyödyllistä, jos komissio olisi kiinnittänyt kantelijan huomion siihen, että keskimääräisten kustannusten järjestelmä soveltuu paremmin suurten yritysten kirjanpitoon eikä se sovellu niin hyvin kantelijan kaltaiselle pk-yritykselle [12]. Tämä olisi varoittanut kantelijaa laskemasta kustannuksia haluamallaan tavalla.

42. Kuten edellä todettiin, oikeusasiamiehen mielestä on kuitenkin kohtuullista katsoa, että "merkittävää eroa"koskevaa sopimusmääräystä ei voida tulkita siten, että 30 prosentin ero olisi mahdollinen. Tällaista eroa voidaan pitää vain merkittävänä, ja se on kaukana 5 prosentin erosta, jota komissio piti hyväksyttävänä. Tästä syystä oikeusasiamies katsoo, ettei komissio toiminut epäoikeudenmukaisesti periessään kantelijalta takaisin 32 541,07 euroa. Hän ei näin ollen havaitse hallinnollista epäkohtaa kantelijan väitteen osalta.

43. Oikeusasiamies ei myöskään ole vakuuttunut siitä, että kantelijan näkemys voidaan hyväksyä eli että tämä ero voitaisiin laskea keskiarvona, jos kaikki sen henkilöstökustannukset käsiteltäisiin ottamalla huomioon sopimukset 1, 2 ja 3. Kantelija katsoo, että jos kaikkia kolmea sopimusta arvioitaisiin yhdessä ja jos keskimääräisten ja todellisten henkilöstökustannusten vertailu koskisi ainoastaan yhteisön rahoitusosuutta eikä bruttopalkkakustannuksia (kuten komissio ehdotti), merkittävää eroa ei olisi. Näin ollen kantelija väittää, että näitä kolmea sopimusta koskevat luvut olisi laskettava yhteen. Lisäksi kantelija väitti, että vertailua tehtäessä ei pitäisi ottaa huomioon sopimuksen 3 mukaista kustannuskattoa.

44. Ensinnäkin oikeusasiamies on komission kanssa samaa mieltä siitä, että kantelijan yhdestä sopimuksesta johtuvia sopimusvelvoitteita ei pitäisi arvioida muiden sopimusten perusteella. Kyseisissä sopimuksissa ei ole mitään viitteitä niiden välisestä yhteydestä. Jokainen sopimus koskee tiettyä tutkimushanketta, joka on erillinen muista sopimuksista. Vuonna 1999 tehty sopimus 1 ei sisällä viitteitä siitä, että muita sopimuksia tehtäisiin vuonna 2001. Lisäksi kantelijan mainitsemat ohjeet eli "osallistujan valinta tutkimus-, demonstrointi- ja yhdistettyjen sopimusten kustannusten korvausjärjestelmäksi" eivät niiden sisällöstä riippumatta voi olla ensisijaisia sopimuksiin nähden. Ei ole myöskään mitään syytä katsoa, että tällaiset ohjeet olisivat luotettava tulkintalähde sopimuksille.

45. Oikeusasiamies toteaa kuitenkin, että vaikka sovelletaan kantelijan laskentamenetelmää, jossa kolmen sopimuksen henkilöstökustannukset lasketaan yhteen eikä sopimusperusteista ylärajaa sovelleta kolmanteen sopimukseen, kolmen sopimuksen keskimääräisten henkilöstökustannusten ja todellisten henkilöstökustannusten välinen kokonaisero on 9,39 prosenttia. Keskimääräisten henkilöstökustannusten ja todellisten henkilöstökustannusten välinen ero, joka johtuu kahden kustannusraportointimallin soveltamisesta, olisi kuitenkin noin 15,3 prosenttia verrattuna 9,39 prosenttiin, jos yläraja otettaisiin huomioon sopimuksen 3 tapauksessa [13]. Näiden kahden luvun (joko ylärajaa soveltaen tai soveltamatta) voidaan myös katsoa muodostavan merkittävän eron.

46. Kuten komissio on myös perustellusti korostanut, todellisten ja keskimääräisten kustannusten vertailussa on otettava huomioon se vähäinen unionin rahoitusosuus, jota voidaan vaatia. Rahoitusosuus määritetään niiden tukikelpoisten kokonaiskustannusten perusteella, joita sopimuksen perusteella voitiin hakea (sopimuksessa 1 EU:n rahoitusosuus oli 50 prosenttia tukikelpoisista kokonaiskustannuksista), ja se muodostaa kustannuksista riippumattoman vastuuvelvollisuuden luokan. Sen vuoksi EU:n rahoitusosuudella ei ole merkitystä määritettäessä, onko todellisten ja keskimääräisten kustannusten välinen ero merkittävä vai merkityksetön.

47. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että lisätutkimukset eivät ole perusteltuja väitteen osalta. Näin ollen kantelijan väitettä, jonka mukaan komission olisi maksettava sille takaisin ainakin osa takaisinperitystä määrästä, ei voida hyväksyä.

B. Päätelmät

Oikeusasiamies tekee kantelua koskevan tutkimuksensa perusteella seuraavan päätelmän.

Kantelijan väitteessä ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa. Kantelijan väitettä ei voida hyväksyä.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

Lisähuomautus

Oikeusasiamies ehdottaa, että komissio voisi harkita selkeiden ohjeiden tarjoamista verkkosivustollaan toimeksisaajille erilaisista kirjanpitomenetelmistä tutkimusohjelmien kustannusten ilmoittamiseksi.

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

Tehty Strasbourgissa 21 päivänä huhtikuuta 2010.

---

[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 182/1999/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan yhteisön viidennestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (1998-2002).

[2] Oikeusasiamiehen ohjesäännön 2.4 artikla kuuluu seuraavasti: ”Valitus on tehtävä kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona sen perusteena olevat tosiseikat ovat tulleet valituksen tehneen henkilön tietoon.”

[3] Pienet ja keskisuuret yritykset.

[4] Saatavilla osoitteessa http://www.cordis.lu/fp5/cont-admin.htm.

[5] Sopimusten 1 ja 2 liitteessä II olevan 22 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: ”Tukikelpoiset kustannukset … täyttää seuraavat edellytykset: ovat aiheutuneet hankkeen … keston aikana, eikä niihin sisälly voittomarginaalia".

[6] Sopimuksen 3 liitteessä II olevan 17 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: "Tukikelpoiset kustannukset …shall täyttää seuraavat edellytykset: ovat aiheutuneet hankkeen … keston aikana, eikä niihin sisälly voittomarginaalia".

[7] Ks. alaviite 6.

[8] Ks. alaviite 7.

[9] Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL L 248, s. 1–48) 109 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Avustuksen tarkoituksena tai seurauksena ei saa olla voiton tuottaminen avustuksen saajalle.”

[10] Ks. alaviitteet 5 ja 6.

[11] Kantelija viittasi kirjeeseensä, jossa se totesi seuraavaa: "Les taux appliqués dans le projet FISHREG … sont les taux en viguer pratiqués par notre société dans le cadre de ce type de programme".

[12] Kuten komissio totesi kantelijalle joulukuussa 2006 lähettämässään kirjeessä.

[13]

Sopimus	Maksullinen/maksettu	Hyväksytty	Ero	EU:n rahoitusosuus
Sopimus 1	281 939,62 euroa	212 540,80 euroa	69 398,82 euroa	EUR-34 699,41
Sopimus 2	191 089,10 euroa	191 714,17 euroa	+625,07 euroa	+312,54 euroa
Sopimus 3	42 802,20 euroa	44 648,00 euroa	+1 845,80 euroa	+1 845,80 euroa
Yhteensä				–32 541,07 euroa