Kantelun tausta

1.         Tämä kantelu koskee Euroopan komission antamaa perintämääräystä, joka koskee hanketta X. Kantelu tehtiin sellaisen yhteiskuntatieteellisellä alalla toimivan yrityksen puolesta, joka oli osakkaana edellä mainitun hankkeen toteuttamiseksi perustetussa yhteenliittymässä. Hankkeen tavoitteena oli ehdottaa pitkän aikavälin ratkaisuja, joiden avulla pienituloiset perheet voivat saada asianmukaisen asunnon.

2.         Euroopan komission oli määrä rahoittaa kyseisen hankkeen toteutus ja rakentaa kuusi esittelytaloa kolmeen eri EU:n jäsenvaltioon. Hanketta koskeva työ oli tarkoitus toteuttaa yhdeksällä niin kutsutulla työpaketilla. Kantelijan oli määrä osallistua kolmeen niistä. Sen tehtävänä oli

a) tehtävä analyysi pienituloisten henkilöiden tarpeista ennen talojen suunnittelua (WP1);

b) kehittää ja toteuttaa rakennusten asukkaita koskevia tutkimuksia (WP7); ja

c) arvioida hanketta ja sen tulosten hyödyllisyyttä (WP8).

Tämä kantelu koskee ainoastaan kantelijan työtä WP1:n ja WP7:n puitteissa.

3.         Hankkeesta tehtiin sopimus, jonka allekirjoittivat komission energian ja liikenteen pääosasto ja yhteenliittymän kumppanit. sopimuksen liite I (A osa) koostui rahoitusmuodoista; Liitteessä I (B osa) on kuvaus kumppaneilta edellytettävästä työstä ("Työn kuvaus"). Liitteessä II vahvistetaan hankkeen toteuttamisen yleiset ehdot, jäljempänä ’yleiset ehdot’.

4.         Hankkeen toteutuksen aikana ilmenneiden hallinnollisten ongelmien vuoksi ilmeni, että esittelytaloja ei voitu pystyttää. Talojen rakentamatta jättäminen merkitsi sitä, että sopimus oli purettava ja komission oli arvioitava, kuinka paljon yhteisön tukea konsortion kumppaneiden olisi maksettava takaisin. Komissio päätteli, että se perisi kaikilta kumppaneilta takaisin tietyn määrän varoja, jotka komissio oli aiemmin siirtänyt niille. Kantelijan osalta komissio päätti periä takaisin 36 250,54 euroa.

5.         Kantelija oli vahvasti eri mieltä komission päätöksestä. Tilanteen selkiyttämiseksi se esitti ensin valituksensa hankekoordinaattorille. Koordinaattori vastasi kantelijalle ja ilmoitti tälle ymmärtävänsä tilanteen. Hän väitti, että hankkeesta vastaavalla komission virkamiehellä (jäljempänä tekninen toimihenkilö) oli kaksi vaihtoehtoa: i) joko tehdä hyvin yksityiskohtainen analyysi kunkin yhteenliittymän kumppanin päätökseen saattamasta hanketyöstä tai ii) päästä kompromissiratkaisuun. Tehdyn työn yksityiskohtainen analyysi olisi ollut monimutkaisempi ja aikaa vievämpi vaihtoehto. Siihen olisi myös liittynyt riski siitä, että komission rahoitusosuutta olisi pienennetty entisestään. Kompromissiratkaisu oli sitä vastoin nopea ratkaisu, jossa työsuunnitelman työpaketit otettaisiin vastaan nimellisarvoisina. Koordinaattorin mukaan komissio valitsi kompromissiratkaisun. Tältä osin hän totesi myös, että konsortion kumppaneilla oli kolme vaihtoehtoa: i) "kaikki kumppanit kieltäytyvät EY:n [Euroopan komission] päätöksestä ja vaativat yksityiskohtaista analyysia edellä mainituista riskeistä"; ii) "kaikki kumppanit hyväksyvät EY:n kompromissin"; tai iii) "kukin kumppani voi tavoittaa EY:n omalla [sic] ja keskustella [komission virkamiehen] kanssa".

6.         Tämän jälkeen kantelija kääntyi komission teknisen neuvonantajan puoleen ja vastusti voimakkaasti komission päätelmää. Se väitti, että se oli tehnyt ja saattanut päätökseen enemmän työtä ensimmäisen työohjelman puitteissa, ja antoi yksityiskohtaisen selvityksen siitä, miten työ oli siirretty kumppaneiden välillä. Kantelija vaati, että se oli aina toimittanut työnsä kannalta merkitykselliset tositteet, ja pyysi lähinnä yksityiskohtaista analyysia työstä ja yksittäisten kumppanien oikeuksista. Kantelija toisti olevansa eri mieltä komission päätöksestä kahdessa komissiolle osoitetussa kirjeessä 20 päivänä toukokuuta 2005 ja 5 päivänä syyskuuta 2005 [1].

7.         Kantelija teki 13 päivänä huhtikuuta 2006 komissiolle virallisen kantelun Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön rikkomisesta. Kantelija väitti, ettei se ollut vielä saanut vastausta edellä mainittuun 5 päivänä syyskuuta 2005 lähetettyyn kirjeeseen. Kantelijan mukaan tämä rikkoi selvästi edellä mainitun säännöstön 14 artiklaa [2]. Se korosti myös nimenomaisesti muun muassa, että se oli pyytänyt tietoja mahdollisista oikeussuojakeinoista.

8.        Kantelija teki 26. toukokuuta 2006 tämän kantelun oikeusasiamiehelle.

9.        Komissio vastasi kantelijan 5 päivänä syyskuuta 2005 lähettämään kirjeeseen 29 päivänä toukokuuta 2006. Komission vastauksessa, jossa esitettiin toimielimen lopullinen kanta asiaan, todettiin seuraavaa:

"Komissio vastasi 5. syyskuuta 2005 päivätyn kirjeenne johdosta sopimuksen koordinaattorille 28. marraskuuta 2005 ja 6. helmikuuta 2006 sopimuslausekkeiden mukaisesti. Komission yksiköt vahvistivat vastauksissaan loppukertomuksen arviointia koskevat päätökset, koska arvioinnin ehtoja ei ollut syytä tarkastella uudelleen. Tämän perusteella komissio peri takaisin aiheettomasti maksetut ennakot.

Sopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa: Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ja muutoksenhaun yhteydessä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta ratkaista yhteisön ja sopimuspuolten väliset riidat, jotka koskevat tämän sopimuksen pätevyyttä, soveltamista tai tulkintaa.

[...] Perustelut sille, että osa [kantelijan] ilmoittamista kustannuksista on hylätty, perustuvat pikemminkin ilmoitettujen töiden ja niihin liittyvien menojen mahdollisuuteen ja lopullisuuteen kuin itse menoihin. Komissiolle on selvää, että [kantelija] jatkoi henkilöstömenoja [sic], vaikka oli ilmeistä, että hanketta ei aiottu toteuttaa suunnitellulla tavalla.

Sopimus on pikemminkin avustus kuin palvelujen suorittaminen. On hyvin osoitettu, että [kantelija] oli hyvin tietoinen rakennusten rakentamiseen tarvittavan luvan puuttumisesta, koska nämä ongelmat näkyvät hyvin konsortion pitämien eri koordinointikokousten pöytäkirjoissa. Vaikka muut kumppanit lopettivat työnsä, [kantelija] ilmeisesti päätti jatkaa työtä sellaisten toimien parissa, joista ei ollut hyötyä, koska rakennuksia ei pystytettäisi. Komissio ei ole vastuussa siitä ajasta, jonka [kantelija] väittää [s] viettäneensä tehtävissä, joilla ei ollut mitään tarkoitusta. Soveltaen vilpittömän mielen periaatetta komissio hyväksyi kaikki ilmoitetut kustannukset, jotka olivat aiheutuneet ennen kuin hankkeen hylkäämisestä oli näyttöä, mutta ei voi hyväksyä jälkikäteen aiheutuneita kustannuksia koskevia vaatimuksia.”

10.      Tukikelpoisia kustannuksia 1 päivän tammikuuta 2000 ja 15 päivän joulukuuta 2003 väliseltä ajalta koskevan lyhyen yhteenvedon mukaan kantelijan hankkeen toteuttamisesta ilmoittamat kokonaiskustannukset olivat 93 984,59 euroa. Tähän määrään sisältyi henkilöstökuluja, matka- ja oleskelukuluja, välillisiä kuluja ja mukautuksia.

11.      Ennen perintämääräystä komissio oli maksanut kantelijalle 80 950,54 euroa. Kantelija katsoi, että komissio oli perinyt siltä virheellisesti takaisin 36 250,74 euroa [3]. Lisäksi se väitti, että komissio oli velvollinen maksamaan sille 8 733,44 euron suuruisen lisäsumman hankkeen osalta loppuun saatetuista töistä. Kantelija laski perintämääräyksen jälkeen saatavansa kokonaismääräksi 44 984,18 euroa. Tähän summaan sisältyivät matka- ja oleskelukulut sekä välilliset kustannukset.

12.      Mitä tulee ensimmäisen työohjelman mukaiseen työhön, komissio suostui maksamaan kantelijalle 35 500 euroa, joka oli sen ensimmäisen työohjelman mukaiseen työhön suunniteltu enimmäismäärä. Kantelija väitti kuitenkin, että koska se oli suorittanut enemmän töitä ensimmäisen työohjelman mukaisesti, sillä oli oikeus suurempaan määrään. Sen mukaan komission oli maksettava WP1:n mukaisesta työstään yhteensä 45 300 euroa.

13.      WP7:n osalta komissio suostui maksamaan 20 prosenttia (9 200 euroa) kantelijan työlle WP7:ssä varatusta enimmäismäärästä (46 000 euroa). Kantelija väitti kuitenkin, että se oli saanut päätökseen lähes 50 prosenttia seitsemännen työohjelman mukaisesta työstään, minkä vuoksi sen olisi pitänyt saada komissiolta 21 150 euroa tämän työohjelman mukaisesta työstään.

Tutkinnan kohde

14.      Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa oikeusasiamies yksilöi seuraavat väitteet ja vaatimukset.

15.      Kantelija väitti, että komissio oli virheellisesti päättänyt periä takaisin kantelijalle maksetut varat. Tässä yhteydessä se totesi seuraavaa:

a) komission päätöksessä ei otettu huomioon, että asianomaiset kustannukset olivat aiheutuneet ennen kuin oli selvää, että esittelytaloja ei rakennettaisi;

b) komissio on virheellisesti jättänyt perustamatta takaisinperintäpäätöksensä pikemminkin todellisiin kuin arvioituihin kustannuksiin, vaikka sovellettavassa yhteisön asetuksessa edellytetään, että hyväksyttyjen kustannusten on oltava todellisia kustannuksia;

c) että komissio oli virheellisesti päätellyt, että komissio ei ollut hyväksynyt (nimenomaisesti tai implisiittisesti) työn siirtoa hankkeen työkokonaisuuksien välillä.

16.      Kantelija väitti lisäksi, että komissio ei alun perin toimittanut sille tietoja mahdollisista muutoksenhakukeinoista (Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön 19 artikla).

17.      Kantelija väitti, että komission olisi peruutettava takaisinperintäpäätöksensä ja maksettava sille täysimääräinen korvaus tieteellisen työn suoraan suorittaneen ja komissiolle toimitetut suoritteet tuottaneen henkilön todellisista työtunneista.

18.      Kantelija väitti myös, että komissio ei vastannut sen 5 päivänä syyskuuta 2005 päivättyyn kirjeeseen ja rikkoi siten Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön 14 artiklaa. Koska kantelija ilmoitti oikeusasiamiehelle 6. kesäkuuta 2006, että komissio oli tällä välin vastannut edellä mainittuun kirjeeseen, oikeusasiamies katsoi EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan mukaisesti, ettei tätä väitettä ollut enää tarpeen tutkia.

KYSYMYS

19.      Oikeusasiamies aloitti 8. elokuuta 2006 päivätyllä kirjeellä tutkimuksen kantelijan väitteistä ja vaatimuksista, jotka on esitetty edellä 15–17 kohdassa. Näin ollen hän pyysi komissiota antamaan asiasta lausunnon, jonka se antoi 6.3.2007. Lausunto toimitettiin kantelijalle, ja kantelijaa pyydettiin esittämään huomautuksensa, jotka se esitti 19 päivänä huhtikuuta 2007.

20.      Tutkittuaan komission lausunnon ja kantelijan huomautukset oikeusasiamies katsoi tarpeelliseksi suorittaa lisätutkimuksia pyytämällä komissiolta tiettyjä selvennyksiä. Komission täydentävä lausunto oikeusasiamiehen esittämistä kysymyksistä toimitettiin kantelijalle huomautusten esittämistä varten, ja kantelija lähetti sen 9. kesäkuuta 2008.

OMBUDSMANIN ANALYYSI JA PÄÄTELMÄT

Alustavat huomautukset

Oikeusasiamiehen suorittaman valvonnan laajuus

21.      EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan mukaan Euroopan oikeusasiamiehellä on valtuudet ottaa vastaan kanteluja" yhteisön toimielimen tai elinten toiminnassa ilmenneistä hallinnollisista epäkohdista." Oikeusasiamies katsoo, että hallinnollisia epäkohtia ilmenee, jos julkinen elin ei toimi sitä sitovan säännön tai periaatteen mukaisesti. Hallinnollista epäkohtaa voidaan näin ollen havaita myös silloin, kun on kyse yhteisöjen toimielinten tai elinten tekemistä sopimuksista johtuvien velvoitteiden täyttämisestä.

22.      Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, että valvonta, jonka hän voi suorittaa tällaisissa tapauksissa, on väistämättä rajallista. Oikeusasiamies katsoo erityisesti, että hänen ei pitäisi pyrkiä selvittämään, onko jompikumpi osapuoli rikkonut sopimusta, jos asia on kiistanalainen. Tämä kysymys voitaisiin käsitellä tehokkaasti vain toimivaltaisessa tuomioistuimessa, jolla olisi mahdollisuus kuulla asianosaisten väitteitä asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ja arvioida ristiriitaisia todisteita kaikista kiistanalaisista tosiseikoista.

23.      Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että sopimusriitoja koskevissa asioissa on perusteltua rajoittaa hänen tutkimuksensa sen tutkimiseen, onko yhteisön toimielin tai laitos antanut hänelle johdonmukaisen ja kohtuullisen selvityksen toimiensa oikeudellisesta perustasta ja miksi se katsoo, että sen näkemys sopimustilanteesta on perusteltu. Jos näin on, oikeusasiamies toteaa, että hänen tutkimuksessaan ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa. Tämä päätelmä ei vaikuta osapuolten oikeuteen saada sopimusriitansa toimivaltaisen tuomioistuimen tutkittavaksi ja ratkaistavaksi.

Konsortion muiden jäsenten väitetysti esittämät valitukset

24.      Lisälausunnossaan komissio huomautti, että yhdelläkään yhteenliittymän muista jäsenistä ei ollut ollut ongelmia komission perintämääräyksen kanssa eikä se tukenut kantelijan vaatimusta. Lisähuomautuksissaan kantelija huomautti, että tämä lausunto oli komission tarkoituksellinen yritys johtaa oikeusasiamiestä harhaan, koska komissio oli itse asiassa saanut kanteluja myös neljältä yhteenliittymän muulta kumppanilta. Vaikka nämä toimeksisaajat olivat valittaneet komissiolle, ainoastaan kantelija päätti lopulta riitauttaa komission päätöksen oikeusasiamiehessä.

25.      Oikeusasiamies toteaa, että edellä mainitulla seikalla ei ole välitöntä merkitystä tämän kantelun käsittelyn kannalta. Ei myöskään ole selvää, halusiko kantelija esittää lisäväitteen tästä asiasta. Oikeusasiamies katsoo joka tapauksessa, ettei hänen ole tarpeen tutkia komission ja yhteenliittymän muiden jäsenten välistä suhdetta, koska tämä suhde ei selvästikään kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että kantelijan esille ottamaa kysymystä ei tarvitse tutkia tässä tutkimuksessa. Kaikki yhteisön toimielimen tai elimen yritykset johtaa oikeusasiamiestä harhaan merkitsisivät kuitenkin selvästi vakavaa hallinnollista epäkohtaa. Oikeusasiamies pyytää siksi komissiota toimittamaan hänelle lisätietoja tästä asiasta, jotta hän voi päättää, tarvitaanko lisätoimia.

Oikeusasiamiehen lähestymistapa

26.      Oikeusasiamies toteaa, että kantelijan ensimmäinen väite koostuu kolmesta argumenttisarjasta. Kaksi ensimmäistä, jotka esitetään 15 kohdan a ja b alakohdassa, näyttävät koskevan kantelijan työtä seitsemännessä työohjelmassa. Viimeinen, joka esitetään tiivistetysti 15 kohdan c alakohdassa, koskee valituksen tekijän WP1:ssä ilmoittamaa suurempaa työmäärää. Oikeusasiamies katsoo, että hänen olisi sen vuoksi tutkittava tämä väite käsittelemällä ensin kantelijan ja komission esittämiä WP1:een liittyviä väitteitä ja sitten WP7:ään liittyviä väitteitä.

A. Työryhmä 1 ja työn siirtäminen työkokonaisuuksien välillä (edellä olevan 15 kohdan c alakohta)

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

27.      Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa kantelija totesi, että työhön liittyvät siirrot budjettikohtien ja työpakettien välillä olivat sallittuja yleisten ehtojen 22 artiklan 5 kohdan nojalla. Se totesi, että se oli suorittanut suurimman osan ensimmäisen työohjelman mukaisesta työstä ja että tämä oli otettu asianmukaisesti huomioon 14 päivänä tammikuuta 2000 pidetyn konsortion aloituskokouksen pöytäkirjassa sekä rahoitusasiakirjoissa, kantelijan toimittamissa suoritteissa ja teknologian käyttöönottosuunnitelmassa.

28.      Komissio lähetti 20. toukokuuta 2005 sähköpostiviestin konsortion kumppaneille. Tässä sähköpostiviestissä se selitti, että WP1:stä ei voitu hyväksyä poikkeamisia, ellei komissiolle ollut esitetty etukäteen pyyntöä, jonka komissio oli hyväksynyt. Komissio korosti, ettei se ole koskaan saanut tällaista pyyntöä. Tässä yhteydessä se viittasi sopimuksen muuttamiseen, jossa yhteenliittymä ei ehdottanut muutoksia WP1:een.

29.      Vastauksessaan edellä mainittuun sähköpostiviestiin kantelija väitti, että töiden siirtäminen työkokonaisuuksien välillä toteutettiin asiaa koskevien sääntöjen mukaisesti. Koska WP1:n mukainen työpoikkeama oli vähäinen (noin 12 prosenttia), hankekoordinaattorin kirjettä ei tarvittu perustelemaan siirtoa tai sopimuksen muuttamista. Tätä menettelyä sovellettiin vain yli 20 prosentin poikkeamiin. Kantelija katsoi, että koska tällaisiin vähäisiin poikkeamiin ei tarvittu komission lupaa, komission olisi pitänyt yksinkertaisesti analysoida kunkin kumppanin tosiasiallisesti tekemä työ. Kantelijan mukaan komissio ei tehnyt näin. Tämän seurauksena joillekin kumppaneille ei maksettu heidän tekemästään työstä, kun taas toisille kumppaneille maksettiin työstä, jota he eivät koskaan tehneet.

30.      Kantelija väitti lisäksi, että ensimmäisen työohjelman neljää tuotosta koskevat alustavat huomautukset, jotka toimitettiin komissiolle 11 päivänä kesäkuuta 2001, osoittivat selvästi, että se oli tuottanut kaikki neljä tuotosta.

31.      Komissio katsoi, että

”[] tässä vaiheessa ei ollut mahdollista hyväksyä enempää kustannuksia kuin sopimuksessa neuvoteltiin ja jotka ovat merkityksellisiä ensimmäisen ja toisen työohjelman kannalta; 2 koska komissiolle ei esitetty tällaista pyyntöä talousarvion siirtämisestä sopimuksen voimassaoloaikana. On tehtävä selväksi, että jos poikkeama avustuksen saajan talousarviosta on alle 20 prosenttia, muutosta ei tarvita, mutta ennakkoilmoitus on edelleen tarpeen, kuten sopimuksen liitteessä II olevan 22 artiklan 5 kohdassa ”Yleiset ehdot” selitetään (20 päivänä heinäkuuta 2005 päivätty komission kirje).

32.      Komissio muistutti myös, että sopimuksen 3 artiklan [4] mukaan sen oli rahoitettava hankkeen tukikelpoiset kustannukset sopimuksessa määritettyyn enimmäismäärään asti.

33.      Kantelija väitti huomautuksissaan, että komissio oli tarkoituksellisesti pidättäytynyt viittaamasta varhaisten hankekokousten pöytäkirjoihin, esimerkiksi 14 päivänä tammikuuta 2000 pidetyn aloituskokouksen pöytäkirjoihin. Pöytäkirja oli pätevä ja oikeudellinen väline, jonka avulla komissiolle voitiin ilmoittaa poikkeamista suunnitellusta työstä. Myöntämällä tämän asiakirjan olemassaolon komissio olisi myöntänyt, että se oli saanut täydelliset tiedot poikkeamasta ja kantelijan WP1:n puitteissa suorittamasta suuremmasta työmäärästä. Kokousten pöytäkirjat, määräaikaiskertomukset ja komission hyväksymät suoritteet olivat riittäviä, jotta komissiolle voitiin ilmoittaa asiaankuuluvista työvuoroista. Komissio ei kuitenkaan analysoinut näitä asiakirjoja asianmukaisesti. Se päätti näin ollen virheellisesti maksaa joillekin kumppaneille työstä, jota he eivät koskaan tehneet eivätkä koskaan vaatineet, ja jätti maksamatta kantelijalle ylimääräisestä työstä, jonka se oli suorittanut ja jota se oli perustellusti vaatinut ensimmäisen työohjelman mukaisesti.

34.      Toimitettujen tietojen analysoinnin jälkeen oikeusasiamies katsoi, että kantelun tästä osa-alueesta tarvitaan lisätietoja. Komissiota pyydettiin näin ollen vastaamaan seuraavaan kysymykseen:

Voisiko komissio kommentoida kantelijan väitteitä, joiden mukaan komissiolle oli ilmoitettu asianmukaisesti (yleisten ehtojen 22 artiklan 5 kohdan mukaisesti) ensimmäisen työohjelman mukaisista työvuoroista ja kantelijan tältä osin tekemästä suuremmasta työstä kokouspöytäkirjojen, edistymiskertomusten, rahoitusasiakirjojen ja teknologian käyttöönottosuunnitelman avulla?

35.      Täydentävässä lausunnossaan komissio toisti, että vastoin yleisten ehtojen 22 artiklan 5 kohtaa toimeksisaajat eivät ilmoittaneet sille työhön liittyvistä poikkeamista.

36.      Lisähuomautuksissaan kantelija viittasi yleisten ehtojen 4 artiklaan, jossa koordinaattori velvoitetaan toimittamaan säännöllisiä raportteja, jotka sisältävät tietoja työn etenemisestä, käytetyistä resursseista, aikataulusta poikkeamisesta ja tuloksista. Kokouspöytäkirjat, määräaikaiskertomukset, rahoitusasiakirjat ja teknologian käyttöönottosuunnitelma toimitettiin asianmukaisesti komissiolle. Ehdotuksen 4 artiklassa täsmennetään, että ”jos komissio ei esitä huomautuksia, hankkeen suoritteet (...) katsotaan hyväksytyiksi kahden kuukauden kuluessa niiden vastaanottamisesta”. Kantelijan mukaan komissio olisi rikkonut omia menettelyjään, jos se olisi hyväksynyt hankkeen päätösasiakirjan eli teknologian käyttöönottosuunnitelman tutkimatta kunkin yksittäisen hankekumppanin tekemää työtä. Komissio hyväksyi kaikki asiaankuuluvat hankeasiakirjat kokousten pöytäkirjoista teknologian käyttöönottosuunnitelmaan.

37.      Kantelijan mukaan komission tulkinta sopimuksen 3 artiklasta oli virheellinen, koska siinä yhteisön rahoitusosuudelle vahvistettu enimmäismäärä ei koskenut yksittäisiä työkokonaisuuksia vaan koko sopimusta.

Oikeusasiamiehen arviointi

38.      Oikeusasiamies toteaa aluksi, että sopimuksen yleisten ehtojen 22 artiklan 5 kohdan mukaisesti sopimuspuolet voivat siirtää keskenään arvioitujen tukikelpoisten kustannusten alustavaa jakautumista koskevassa taulukossa esitetyn talousarvion edellyttäen, että i) "ne ilmoittavat komissiolle tällaisista siirroista allekirjoittaessaan sopimuksen, jossa vahvistetaan, että hankkeen laajuus ja osallistumisehdot (...) eivät olennaisesti muutu"; ja että ii) ”siirretyt kokonaismäärät eivät ylitä 20:tä prosenttia tuensaajalle arvioitujen tukikelpoisten kustannusten alustavaa jakautumista koskevassa taulukossa myönnetystä määrästä.”

39.      Yleisten ehtojen 2 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti koordinaattori vastasi hankkeen hallinnollisesta koordinoinnista. Koordinaattorin tehtävänä oli erityisesti ilmoittaa komissiolle ”arvioitujen tukikelpoisten kustannusten alustavaa jakautumista toimeksisaajien kesken ja luokkien välillä koskevassa taulukossa esitetyistä määrärahasiirroista, jotka on tehty tämän liitteen 22 artiklan 5 kohdan mukaisesti sen jälkeen, kun niille, joita asia koskee, on ilmoitettu”.

40.      Yleisten ehtojen 2 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaisesti sopimuspuolten oli määrä ”ilmoittaa koordinaattorille arvioitujen tukikelpoisten kustannusten alustavaa jakautumista koskevassa taulukossa esitettyjen määrärahojen siirroista niiden välillä ja luokkien välillä heti, kun ne ovat suorittaneet tällaiset siirrot yleisten ehtojen 22 artiklan 5 kohdassa vahvistettujen edellytysten mukaisesti”.

41.      Oikeusasiamies on tarkastellut huolellisesti 14. tammikuuta 2000 pidetyn kokouksen pöytäkirjaa, joka sisältää lyhyen kuvauksen työstä, joka kantelijan oli määrä toteuttaa ensimmäisen työohjelman mukaisesti. Pöytäkirjan mukaan kantelijan oli "toteutettava ulkoinen analyysi (...) makrotasolla kussakin kolmessa maassa" ja "toteutettava sisäinen analyysi kussakin maassa" muiden kumppaneiden avustuksella.

42.      Yhteenliittymän WP1:n mukaisesti tuottamien tuotosten luettelon mukaan valituksen tekijä oli vastuussa vain tarveanalyysin yhteenvedosta kokeilun kohteena olleissa kolmessa maassa, mikä oli yksi WP1:n neljästä tuotoksesta. Työohjelman 1 kolme muuta tuotosta olivat tarveanalyysit, jotka oli tehtävä asianomaisissa kolmessa maassa. Tarkoituksena oli, että näiden analyysien tekeminen olisi muiden hankekumppaneiden tehtävä. Vaikuttaa siis siltä, että kantelija todellakin teki ensimmäisen työohjelman puitteissa enemmän työtä kuin alun perin suunniteltiin. Pöytäkirjaan ei kuitenkaan sisälly nimenomaista mainintaa siitä, että muiden hankekumppaneiden suunnittelemat työt oli siirretty kantelijalle ja että talousarviota oli mukautettava vastaavasti.

43.      Oikeusasiamies toteaa lisäksi, että nimenomaisia tietoja kumppaneiden välisistä työhön liittyvistä poikkeamista ensimmäisen työohjelman puitteissa ei myöskään ole ensimmäisen työohjelman neljän suoritteen alustavissa huomautuksissa, jotka kantelija väittää kaikkien neljän suoritteen tuottaneen. Se ei myöskään sisälly teknisessä täytäntöönpanosuunnitelmassa saavutettujen tulosten kuvaukseen. Kantelija väitti, että komissiolle ilmoitettiin asianmukaisesti työhön liittyvistä poikkeamista komission hyväksymillä ja hyväksymillä rahoitusasiakirjoilla. Kantelija ei kuitenkaan ole esittänyt lausuntonsa tueksi mitään konkreettista viittausta tiettyyn rahoitusasiakirjaan.

44.      Näin ollen vaikuttaa siltä, että hankekoordinaattori ei tiedottanut komissiolle riittävästi ensimmäisen työohjelman mukaisista työhön ja talousarvioon liittyvistä muutoksista, kuten yleisten ehtojen 2 artiklan 1 kohdan g alakohdassa ja 22 artiklan 5 kohdassa edellytetään. Ei myöskään ole näyttöä siitä, että kantelija olisi kirjoittanut hankekoordinaattorille ja ilmoittanut hänelle ensimmäisen työohjelman mukaisista työpoikkeamista ja pyytänyt toimittamaan nämä tiedot komissiolle edellä mainitun yleisten ehtojen 2 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaisesti.

45.      Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että kantelijan näkemystä, jonka mukaan komissiolle oli tiedotettu asianmukaisesti ensimmäisen työohjelman mukaisista työhön liittyvistä poikkeamista ja että ensimmäinen työohjelma hyväksyi (nimenomaisesti tai implisiittisesti) työn siirtämisen hankkeen työkokonaisuuksien välillä, ei voida pitää toteen näytettynä.

46.      Oikeusasiamies pitää näin ollen kohtuullisena komission johtopäätöstä siitä, onko sille ilmoitettu asianmukaisesti ensimmäisen työohjelman mukaisista työperäisistä siirroista kumppanien välillä. Näissä olosuhteissa komission päätös maksaa kantelijalle 100 prosenttia suunnitelluista menoista (35 500 euroa), mutta ei kantelijan vaatimaa suurempaa määrää (45 300 euroa), vaikuttaa myös kohtuulliselta.

B. Työryhmä 7:n osalta

Oikeusasiamiehelle esitetyt perustelut

Tehdyn työn ajoituksen osalta (edellä olevan 15 kohdan a alakohta)

47.      Kantelija väitti oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa, että komission päätös periä siltä varoja takaisin oli virheellinen, koska siinä ei otettu huomioon, että asiaankuuluvat kustannukset olivat aiheutuneet ennen kuin oli selvää, että esittelytaloja ei rakennettaisi.

48.      Komission kanta voidaan tiivistää seuraavasti.

49.      Vuoden 2001 lopulla ja vuoden 2002 alussa oli selvää, että Yhdistyneen kuningaskunnan alueella sijaitseville rakennuksille ei ollut saatu rakennuslupaa. Kesäkuussa 2002 oli selvää, että Ranskan ja Suomen kohteissa oli useita ongelmia. Ja mikä tärkeintä, työtä ei ollut aloitettu yhdessäkään niistä. Oli selvää, että ilman sopimuksen jatkamista työtä ei voitu saattaa päätökseen sopimuksessa asetetussa määräajassa [5]. Kaikki toimeksisaajat tiesivät, että komission myönteinen päätös sopimuksen jatkamisesta ei ollut varma. Joulukuun 12 päivänä 2002 pidetyn koordinointikokouksen perusteella oli selvää, ettei rakennustöitä ollut tehty.

50.      Komissio hyväksyi 28. tammikuuta 2003 määräajan pidentämistä koskevan pyynnön sillä edellytyksellä, että kaikkien laitosten rakentamiseen liittyvät hallinnolliset ongelmat (Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ranskassa ja Suomessa) ratkaistaan nopeasti. Oli selvää, että sopimuksessa määrättyjä töitä ei voitu saattaa päätökseen ilman kyseistä pidennystä. Tuolloin ei ollut mitään järkeä toteuttaa hanketta koskevia töitä ennen kuin sopimuksen jatkamiseen liittyvä muutos hyväksyttiin virallisesti. Kantelija kuitenkin jatkoi jonkin verran työtään. Komissio katsoo, että kantelijan tästä työstä ilmoittamat kustannukset aiheutuivat sen jälkeen, kun oli selvää, että esittelytaloja ei rakennettaisi. Tämän vuoksi rakennusten asukkaita koskevia tutkimuksia ei voitu suorittaa [6]; Siksi oli hyödytöntä jatkaa niiden valmistelua. Tämän seurauksena komissio lähetti 5 päivänä kesäkuuta 2003 menettelyn päättämistä edeltävän kirjeen. Komissio huomautti tässä yhteydessä, että ei ollut järkevää saattaa päätökseen tuotosta, jolla ei olisi toivottua vaikutusta, ainoastaan sen varmistamiseksi, että yhteisön enimmäisrahoitusosuus saataisiin. Komissiota ei näin ollen voitu pitää vastuullisena kantelijan päätöksestä ryhtyä toimiin, jotka eivät johtaisi mihinkään. Lokakuussa 2003 komissio ilmoitti sopimuspuolille sopimuksen irtisanomisesta. Se totesi lisäksi, että valituksen tekijä ei ilmoittanut sille mistään meneillään olevasta työstä ennen loppuraportin toimittamista.

51.      Edellä esitetyn perusteella komissio katsoi, että tämä osa kantelijan ensimmäisestä väitteestä oli perusteeton.

52.      Kantelija esitti huomautuksissaan seuraavat väitteet.

53.      Kantelija ei voinut ilmoittaa komissiolle käynnissä olevasta työstä ennen loppuraportin toimittamista, koska yleisten ehtojen 2 ja 4 artiklan mukaisesti hankekoordinaattorin tehtävänä oli toimittaa komissiolle kaikki hankkeeseen liittyvät asiakirjat ja kirjeenvaihto. Näin ollen kantelija olisi rikkonut sopimusta ja asiaankuuluvia menettelyjä, jos se olisi ilmoittanut komissiolle meneillään olevasta työstä.

54.      Vastauksena komission huomautukseen, jonka mukaan hankkeen täytäntöönpanoon liittyvien ongelmien vuoksi kantelijan olisi pitänyt tietää, että oli erittäin epätodennäköistä, että työtä jatkettaisiin tai että se saatettaisiin päätökseen, kantelija totesi, että komissio "ei neuvonut eikä edes vihjannut konsortiolle, että se lopettaisi työt vuoden 2002 puolivälissä ". Sen sijaan tammikuussa 2003 komissio neuvoi konsortiota pyytämään yhdeksän kuukauden lisäaikaa " ja "komissio ei tässäkään vaiheessa ehdottanut kaikkien hanketta koskevien töiden keskeyttämistä". Virallinen ilmoitus sopimuksen peruuttamisesta annettiin 15.10.2003. Kantelija päätti oman harkintansa mukaan lopettaa hanketta koskevan työnsä 24. helmikuuta 2003 eli kuusi kuukautta ennen hankkeen virallista peruuttamista.

55.      Analysoituaan toimitetut tiedot oikeusasiamies katsoi, että kantelun tätä näkökohtaa koskevat lisätutkimukset olivat tarpeen. Tätä varten hän pyysi komissiota esittämään huomautuksensa seuraavasta kysymyksestä.

Kun otetaan huomioon, että komissio näyttää hyväksyneen hankkeen jatkamista koskevan pyynnön 28 päivänä tammikuuta 2003 ja että kantelija väittää lopettaneensa hankkeen toteuttamisen 24 päivänä helmikuuta 2003 omasta aloitteestaan, voisiko komissio täsmentää, milloin kantelijan olisi tarkalleen pitänyt tietää, että hanketta ei toteutettaisi ja että sen olisi näin ollen pitänyt lopettaa hankkeen toteuttaminen?

56.      Komissio toisti vastauksessaan, että se oli 28.1.2003 päivätyssä kirjeessään todellakin tukenut sopimuksen laajentamista koskevaa pyyntöä. Edellytyksenä oli kuitenkin, että nykyiset hallinnolliset ongelmat ratkaistiin nopeasti. Koska tämä edellytys ei täyttynyt, jatkoaikaa ei myönnetty ja sopimus irtisanottiin. Komissio toisti näkemyksensä, jonka mukaan kantelija tiesi, että edellytykset töiden aloittamiseksi asianomaisilla alueilla eivät olleet täyttyneet. Kantelija osallistui 7. ja 8. maaliskuuta 2002 koordinointikokoukseen, jossa nämä ongelmat olivat jo tiedossa, kuten asiaa koskevassa pöytäkirjassa todetaan. Kantelija tiesi 10 päivänä kesäkuuta 2002 yhdessä kaikkien muiden toimeksisaajien kanssa, että sopimuksen jatkamisen todennäköisyys oli hyvin pieni. Kaikki muut toimeksisaajat toimivat varovaisesti ja lopettivat hankkeeseen liittyvät työt, lukuun ottamatta tiettyjä koordinointiin ja sopimusten hallinnointiin liittyviä tehtäviä, jotka eivät liittyneet kantelijaan. Komissio huomautti lisäksi, että joulukuussa 2002 oli ilmeistä, että kantelija ei ollut suorittanut muita töitä kuin valmistelutehtävät, jotka komissio oli hyväksynyt ja maksanut. Tammikuussa 2003 oli vielä selvää, että mitään töitä ei ollut järkevää tehdä ennen kuin kaikkien rakennustyömaiden hallinnollisia lupia koskevat ongelmat oli ratkaistu. Kantelija väitti näin ollen tehneensä työn ajankohtana, jolloin se ei ollut järkevää.

57.      Lisähuomautuksissaan kantelija totesi, että komissio ei selittänyt, miksi se ei lopettanut hanketta vuonna 2001 ja miksi se jatkoi sen rahoittamista seuraavien kahden vuoden ajan. Kantelija korosti, että oli kiistatonta, että komissio irtisanoi sopimuksen vasta lokakuussa 2003 eikä aikaisemmin eli vuonna 2001 tai 2002.

58.      Kantelija viittasi yleisten sopimusehtojen 7 artiklan 6 kohtaan, jonka mukaan "pääasiallisten sopimuspuolten on ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin sitoumustensa peruuttamiseksi tai vähentämiseksi saatuaan komissiolta kirjeen, jossa niille ilmoitetaan sopimuksen irtisanomisesta (...)" Sopimuksen peruuttamista koskeva ilmoitus oli päivätty 15. lokakuuta 2003. Kantelija lopetti hankkeen toteuttamisen helmikuussa 2003.

59.      Kantelija oli lisäksi eri mieltä komission lausunnosta, jonka mukaan "kaikki muut toimeksisaajat lopettivat työt jo 10. kesäkuuta 2002". Sen mukaan sopimuksen jatkamista ei pyydetty 10.6.2002, eikä komissio edes viitannut vuonna 2002 sopimuksen mahdolliseen irtisanomiseen teknisistä syistä. Komissio ei myöskään tehnyt 10 päivänä kesäkuuta 2002 päätöstä. Konsortio piti kyseisenä päivänä sääntömääräisen vuosikokouksensa, jossa kumppanit keskustelivat Yhdistyneen kuningaskunnan toimipaikkaan liittyvistä ongelmista. Hankkeen jatkamista koskeva pyyntö esitettiin helmikuussa 2003 komission tiloissa Brysselissä tammikuussa 2003 pidetyn kokouksen jälkeen. Kantelijan mukaan tämä oli ajankohta, jolloin hankekumppanit jäädyttivät rakennustyömaihin liittyvät toimet. Siihen mennessä kantelija oli jo saanut työnsä valmiiksi ja odottanut komission päätöstä.

Todellisten ja arvioitujen kustannusten osalta (edellä 15 kohdan b alakohta)

60.      Kantelija väitti, että kaikki sen hankkeeseen liittyvät kustannukset olivat todellisia kustannuksia ja että komission olisi omien sääntöjensä mukaisesti pitänyt korvata kantelijalle nämä kustannukset.

61.      Komissio selitti, että se pystyi rahoittamaan ainoastaan hankkeen tukikelpoiset kustannukset. Ne määriteltiin yleisten ehtojen 22 ja 23 artiklassa. Jotta kustannukset olisivat tukikelpoisia, niiden oli oltava hankkeen kannalta ”tarpeellisia”. Komissio huomautti, että kulujen korvaaminen ei missään tapauksessa ole automaattisesti vaadittujen kulujen maksamista. Vastuussa olevan teknisen toimihenkilön on aina arvioitava hankkeen toteutuksesta aiheutuvien kustannusten tarpeellisuus. Komission mukaan ”toisenlaisen lähestymistavan omaksuminen olisi vastoin moitteettoman varainhoidon periaatetta, koska komission olisi kirjattava ja korvattava kaikki todelliset kustannukset eli kaikki kustannukset, joita toimeksisaajalle väitetään aiheutuneen.”

62.      Komissio katsoi, että kantelijan ilmoittamat kustannukset olivat vain lausunto kantelijan tehtävien suorittamiseen käyttämästä ajasta ja että kantelija "ei ollut osoittanut ilmoitettuja todellisia kustannuksia". Väitteen oikeellisuutta ei voitu tarkistaa positiivisesti, mutta kahden seikan perusteella komissio saattoi olettaa, että väite oli liioiteltu. Nämä olivat seuraavat: i) työpaketissa ennakoitiin, että paljon suurempi määrä samaan talousarvioon liittyviä tehtäviä saatettaisiin päätökseen, eikä suurinta osaa tehtävistä koskaan toteutettu; ja ii) kun verrattiin toimitettujen kyselylomakkeiden laatua muissa samankaltaisissa tapauksissa tuotettuihin kyselylomakkeisiin, vaikutti siltä, että valituksen tekijä tarvitsi hyvin vähän aikaa niiden laatimiseen.

63.      Kuten edellä 13 kohdassa todettiin, komissio päätti hyväksyä 20 prosenttia (9 200 euroa) seitsemännen työohjelman ennakoiduista menoista (46 000 euroa) vilpittömässä mielessä "olettaen, että " kantelija olisi voinut käyttää tarvittavan ajan suunnitellessaan toimea, jota se ei myöhemmin toteuttanut.

64.      Kantelija esitti huomautuksissaan seuraavat väitteet.

65.      Kaikki kustannukset olivat hankkeen kannalta välttämättömiä vuosina 2000, 2001, 2002 ja 24. helmikuuta 2003 saakka. Hankkeesta vastaava tekninen toimihenkilö ei esittänyt ainoatakaan huomautusta vuosina 2000, 2001 tai 2002 saaduista suoritteista tai saatavista, eikä sillä, että kantelija ei voinut saattaa työtään päätökseen vuonna 2003, ollut mitään tekemistä sen roolin kanssa hankkeessa, vaan se liittyi ainoastaan siihen, että muut kumppanit eivät olleet pystyttäneet esittelytaloja.

66.      Kantelija huomautti, että komissio teki muodollisen virheen todetessaan, että kantelija vaati 46 000 euroa seitsemännestä työohjelmasta. Se väitti tämän osoittavan selvästi, että komissio ei ollut analysoinut rahoitusasiakirjoja asianmukaisesti. Kantelijan seitsemännestä työohjelmasta vaatima määrä oli itse asiassa 21 150 euroa. Tämä tosiseikkoihin liittyvä virhe heikensi vakavasti komission hyväksyttyjen kustannusten ja korvauspyyntöjen osalta tekemien laskelmien uskottavuutta. Valituksen tekijä katsoi panneensa täytäntöön noin 49 prosenttia työstä, joka sen oli tarkoitus tehdä seitsemännen työohjelman puitteissa, koska sen mielestä sosiologisten tutkimusten laatiminen yleensä vie vähintään saman verran aikaa kuin tietojen vertaileva seuranta-analyysi. Työryhmässä 7 suunnitellun työn mukaan muiden kumppanien oli määrä toteuttaa kyselytutkimukset ja kansalliset analyysit. Kantelijan oli tehtävä tietojen vertaileva analyysi sen jälkeen, kun muut kumppanit olivat laatineet edellä mainitut kansalliset raportit, mutta se ei voinut tehdä sitä syistä, joihin se ei voinut vaikuttaa. Komission päätelmä hyväksyä vain 20 prosenttia ennakoiduista menoista oli näin ollen kantelijan mielestä täysin mielivaltainen.

67.      Kantelija huomautti lisäksi, että komissio ei toimittanut mitään näyttöä siitä, että sen laskelmat hyväksytyistä kustannuksista ja korvattavista määristä perustuivat ”todellisiin” eikä ”arvioituihin” kustannuksiin. Komissio esimerkiksi myönsi, että kantelijan oli osallistuttava kokouksiin muiden toimeksisaajien kanssa ja vietettävä tietyt matkapäivät, mutta se ei viitannut mihinkään näitä kuluja koskevaan lukuun eikä siihen, miten ne oli laskettu suhteessa hyväksyttyyn 9 200 euron määrään. Oli myönnettävä, että nämä matkakulut olivat todellisia ja että ne oli kirjattu asianmukaisesti komission kirjanpitoon. Sen vuoksi kantelija toisti, että komission olisi pitänyt hyväksyä sille tuotoksista, matkakuluista ja välillisistä kustannuksista (yleiskustannukset) aiheutuneet asiaankuuluvat kustannukset.

68.      Kantelija oli vahvasti eri mieltä komission päätelmästä, jonka mukaan väitteen oikeellisuutta ei ollut mahdollista tarkistaa positiivisesti, ja totesi, että yleisten ehtojen 25 artiklassa selitetään selvästi, miten kustannusten perustelut olisi pitänyt määrittää.

69.      Toimitettujen tietojen analysoinnin jälkeen oikeusasiamies katsoi, että kantelun tästä osasta oli tarpeen tehdä lisätutkimuksia. Tämän vuoksi hän pyysi komissiota vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Kantelija oli huomautuksissaan eri mieltä komission näkemyksestä, jonka mukaan sen esittämän väitteen oikeellisuutta ei ollut mahdollista tarkistaa positiivisesti. Voisiko komissio kommentoida asiaa?

Voisiko komissio kommentoida myös kantelijan huomautusta, jonka mukaan komissio oli tehnyt muodollisen virheen kantelijan vaatiman määrän osalta? Voisiko komissio tässä yhteydessä esittää huomautuksia valituksen tekijän toimittamien lukujen ja komission toimittamien lukujen välisistä eroista?

70.      Lisälausunnossaan komissio totesi, että kantelijan taloudellinen saatava koostui selvityksestä, joka koski sitä, kuinka monta henkilötuntia kantelija käytti hankkeeseen. Komissio pystyi tarkastamaan maksupyynnön vain jälkikäteen. Suurin osa pyydetyistä töistä perustui kantelijan työaikaan, eikä saatavilla ollut todennettuja työaikalistoja, laskuja tai muita tietoja, joiden perusteella komissio olisi voinut tarkistaa tosiasialliset menot. Näin ollen komissio pystyi arvioimaan ilmoitetun työmäärän ainoastaan esitettyjen töiden ja sopimuksen työohjelmaan sisältyvien arvioiden perusteella.

71.      Valituksen tekijän pyytämän työn osalta komissio totesi, että valituksen tekijän esittämästä kyselylomakkeesta kävi ilmi, että kaikki sen esittämät kysymykset olivat yleisiä yhtä kysymystä lukuun ottamatta (kysymys 003). Työn lisäarvon olisi pitänyt olla kyselylomakkeiden tulkinnassa sen jälkeen, kun kaikki vastaukset oli saatu. Kukaan ei tietenkään koskaan täyttänyt kyselylomakkeita, koska kukaan ei saanut niitä. Tästä syystä ei ollut mitään järkeä hakea korvausta työhön liittyvistä kuluista. Komission mielestä 423 henkilötyötuntia oli täysin mahdoton hyväksyä.

72.      Laskelmien osalta komissio väitti, ettei se ollut tehnyt muodollista virhettä, koska se oli suostunut maksamaan kantelijalle kertakorvauksen seitsemännen työohjelman mukaisesti suoritetuista valmistelutehtävistä. Mitä tulee muuhun työhön, ei ollut mitään todisteita siitä, että se olisi tehty.

73.      Lisähuomautuksissaan kantelija toisti, että komissio ei käyttänyt tosiasiallisia kustannuksia arvioidessaan hankkeen yhteydessä tehtyä työtä vaan tukeutui sen sijaan arvioihin. Ei ollut selvää, miten komissio voisi arvioida, että kantelijan työ vastasi 20:tä prosenttia seitsemännen työohjelman arvosta, ottamatta huomioon varmennettuja työaikalomakkeita.

74.      Kantelija viittasi lisäksi yleisten ehtojen 23 ja 25 artiklaan, joissa määrätään toimeksisaajien velvoitteista ja siitä, miten komission olisi harjoitettava valvontaansa.

           Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Työsopimuksesta johtuva työaika on kirjattava hankkeen koko keston ajalta tai koordinaattorin tapauksessa viimeistään kahden kuukauden kuluttua hankkeen keston päättymisestä, ja toimeksisaajan nimeämän työstä vastaavan henkilön (...) tai toimeksisaajan asianmukaisesti valtuutetun talousvastaavan on vahvistettava se vähintään kerran kuukaudessa.”

           Direktiivin 25 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tukikelpoiset kustannukset korvataan, jos toimeksisaaja perustelee ne. Tätä varten sopimuspuolen on pidettävä säännöllisesti ja sen valtion tavanomaisten kirjanpitokäytäntöjen mukaisesti, johon se on sijoittautunut, hankkeen kirjanpitoa ja asianmukaisia asiakirjoja, jotka tukevat ja perustelevat erityisesti sen selvityksissä ilmoitettuja kustannuksia ja aikaa. Asiakirjojen on oltava täsmällisiä, täydellisiä ja tehokkaita.”

75.      Kantelija oli vahvasti eri mieltä komission päätelmästä, jonka mukaan sillä ei ollut oikeaksi todistettuja työaikalistoja. Se väitti, että sen työaikalistat olivat komission sääntöjen mukaisesti työtehtävistä vastaavan henkilön ja asianmukaisesti valtuutetun talousjohtajan oikeaksi todistamia. Kantelija vaati, että se noudatti täysimääräisesti sopimuksen mukaisia velvoitteitaan, ja piti oikeaksi todistettuja työaikalistoja, jotka komissio olisi voinut tarkastaa milloin tahansa hankkeen aikana, sen aikana ja sen jälkeen. Kantelija huomautti lisäksi, että komissio oli päättänyt olla tarkastamatta hankekumppaneiden varmennettuja työaikalistoja. Komissio kieltäytyi tästä, vaikka kantelija nimenomaisesti pyysi sitä vuonna 2005. Komissio oli näin ollen päättänyt perustaa päätöksensä arvioihin ilman selkeitä sääntöjä ja ilman asianmukaista ja oikea-aikaista vertaisarviointia. Se ei edes ottanut huomioon hankekokousten erityisiä matkakuluja, jotka oli dokumentoitu lento- ja junalipuilla. Komission kokonaisarvio oli nopea ratkaisu, joka itse asiassa rankaisi konsortion pienintä kumppania eli valituksen tekijää sekä absoluuttisesti että suhteellisesti.

76.      Kantelijan mukaan komissio vahvisti, että se pystyi arvioimaan työmäärää ainoastaan suoritteiden ja toimeksisaajan työohjelmaan sisältyvien arvioiden perusteella. Näin ollen komissio vahvisti käyttäneensä hankkeen toteutuksen aikana aiheutuneiden todellisten kustannusten sijasta arvioituja kustannuksia. Todelliset kustannukset olivat kuitenkin ainoa oikeusperusta sille, että komissio hyväksyi kustannukset [7]. Tämän kantelun keskeinen syy oli se, että komissio ei soveltanut tosiasiallisiin kustannuksiin liittyviä sääntöjä.

77.      Kantelijan mukaan komissio teki kantelua koskevassa alkuperäisessä lausunnossaan tosiseikkoja koskevan virheen vahvistaessaan, että kantelija oli vaatinut WP7:ää varten 46 000 euroa ja että tämä määrä oli "suurempi kuin ennakoitu kokonaismäärä siinä tapauksessa, että koko työ tehtäisiin". Lisälausunnossaan komissio ei selittänyt aiempia laskentavirheitään.

78.      Kantelijan seitsemännessä työohjelmassa tekemää työtä ei "vertaisarvioitu" komission menettelyissä asetetussa määräajassa. Viisi vuotta hankkeen päättymisen jälkeen komissio yritti käynnistää keskustelun kantelijan työn laadusta eli kantelijan seitsemännen työohjelman yhteydessä laatiman kyselylomakkeen erityiskysymyksistä. Jos komissiolla oli epäilyksiä kyselylomakkeen sisällöstä, sillä oli 60 päivää aikaa esittää ne eikä viittä vuotta. Näiden 60 päivän kuluessa komissio olisi voinut hylätä seitsemännen työohjelman metodologisen työn, mutta se ei tehnyt niin.

Oikeusasiamiehen arviointi

79.      Oikeusasiamies toteaa aluksi, että yleisten ehtojen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti komissio voi purkaa sopimuksen "hankkeeseen merkittävästi vaikuttavista merkittävistä teknisistä tai taloudellisista syistä (...)" Tässä tapauksessa yhteisön rahoitusosuus kattaa yleisten ehtojen 7 artiklan 6 kohdan mukaisesti "komission hyväksymiin hankkeen suoritteisiin liittyvät tukikelpoiset kustannukset " ja "tukikelpoiset kustannukset, jotka ovat syntyneet vilpittömässä mielessä" ennen sopimuksen irtisanomispäivää.

80.      Oikeusasiamies ymmärtää, että sopimuksen päättymisen vuoksi seitsemännen työohjelman mukaisia suoritteita ei ollut suoritettu loppuun. Tämä johtui siitä, että mielenosoitustaloja ei pystytetty. Näin ollen niissä ei asunut asukkaita, joten sosiologisia tutkimuksia ei voitu tehdä [8]. Edellä mainitun 7 artiklan 6 kohdan mukaisesti oikeusasiamiehen olisi pyrittävä selvittämään, aiheutuivatko kantelijalle aiheutuneet kustannukset vilpittömässä mielessä jatkamalla hankkeen toteuttamista kesäkuun 2002 ja helmikuun 2003 välisenä aikana ja olivatko ne hankkeen osalta tukikelpoisia.

Vilpitöntä mieltä koskeva kysymys

81.      Komissio väitti, että vilpittömässä mielessä toimineet kumppanit olivat jo lopettaneet hanketta koskevan työnsä kesäkuussa 2002 10 päivänä kesäkuuta 2002 pidetyn konsortion kokouksen jälkeen. Kantelija oli eri mieltä ja huomautti, että kumppanit tosiasiallisesti jatkoivat työskentelyä ainakin helmikuuhun 2003 asti, jolloin hankkeen jatkamista koskeva pyyntö jätettiin. Kantelija korosti, että se lopetti hanketta koskevan työnsä 24 päivänä helmikuuta 2003 ja että näin ollen kaikki sen kustannukset aiheutuivat ennen kuin komissio virallisesti peruutti hankkeen.

82.      Oikeusasiamies katsoo, että yleisten ehtojen 7 artiklan 6 kohdan mukaisesti (ks. edellä 58 kohta) hankekumppaneilla, kantelija mukaan luettuna, ei ollut muodollista velvoitetta lopettaa hankkeen toteuttamista ennen sen virallista peruuttamista (15. lokakuuta 2003), jota edelsi komission päätöskirje (5. kesäkuuta 2003).

83.      Oikeusasiamies on kuitenkin analysoinut huolellisesti hankekumppaneiden kokousten pöytäkirjat ja toteaa, että 10. kesäkuuta 2002 pidetyssä kokouksessa oli selvää, että "hanke [] ei ollut saanut jälleen suunnitteluhyväksyntää" Yhdistyneen kuningaskunnan laitosalueelle ja että rakennusluvan epäämisestä tehtyyn päätökseen haettaisiin muutosta. Muutoksenhakumenettelyn odotettiin kestävän useita kuukausia, ja Yhdistyneen kuningaskunnan kumppani varasi oikeuden vetäytyä hankkeesta, jos valitus osoittautuu epäonnistuneeksi. Mahdollisuutta pyytää sopimuksen jatkamista Yhdistyneen kuningaskunnan sijaintipaikkaan liittyvien vaikeuksien vuoksi tarkasteltiin. Todettiin kuitenkin, että sopimuksen jatkamisen pyytäminen oli "erittäin pitkä menettely eikä varmasti onnistunut". Ranskalaisten ja suomalaisten kohteiden rakentamisen osalta pääteltiin, että laajennus" ei ollut pakollinen, mutta voisi olla henkäys" niille. Kumppanit suostuivat periaatteessa pyytämään sopimuksen jatkamista, mutta päättivät odottaa kuusi kuukautta ennen virallisen päätöksen tekemistä. Kantelija totesi, että 6–9 kuukauden pidennys olisi parempi kuin 12 kuukauden pidennys.

84.      Joulukuun 12 päivänä 2002 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa todettiin, että yhdeksän kuukauden pidennys [] oli nyt odotettavissa sekä Ranskan että Suomen kohteille ja että Yhdistyneen kuningaskunnan kohteiden osalta pidennys oli tarpeen 12 kuukaudella. Hankekumppanit päättivät tavata komission keskustellakseen yhteydenpidon mahdollisesta laajentamisesta. Seuraavassa kokouksessa, joka pidettiin 28. tammikuuta 2003, sovittiin virallisesti, että komissiolta pyydetään määräajan pidentämistä.

85.      Komission tekemä sopimuksen jatkaminen, josta keskusteltiin jo kesäkuussa 2002, oli kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että hankekumppaneiden olisi pitänyt olla varovaisia ennen kuin hankkeelle aiheutui lisämenoja, koska hankkeen onnistunut toteuttaminen ei ollut enää varmaa. Olisi otettava huomioon, että suuri osa kantelijan jatkotyöskentelystä näyttää riippuneen esittelyrakennusten pystyttämisestä ja että rakennustöitä ei ollut aloitettu millään tontilla. Kantelija väitti perustellusti, että tuolloin eli vuoden 2002 puolivälissä ei keskusteltu hankkeen peruuttamisesta, joka tapahtui vasta lokakuussa 2003. Hankkeen onnistunut toteuttaminen oli kuitenkin selvästi epävarmaa jo kesäkuussa 2002. Kantelijan olisi sen vuoksi pitänyt harkita huolellisesti, oliko jatkotyöskentely todella järkevää, kun otetaan huomioon mahdollisuus, että ongelmia ei ratkaistaisi ja hanketta ei toteutettaisi.

86.      Oikeusasiamies katsoo kuitenkin, ettei ole tarpeen päättää, onko komission ehdotus, jonka mukaan kantelija ei toiminut vilpittömässä mielessä jatkaessaan työtään vuoden 2002 jälkipuoliskon jälkeen, perusteltu. Komissio ei näytä hylänneen kaikkia kantelijalle vuoden 2002 puolivälin jälkeen aiheutuneita kustannuksia. Sen sijaan se hyväksyi osan kantelijan ilmoittamista kustannuksista. Jäljempänä tarkastellaan, oliko hyväksyttävän määrän laskennassa käytetty lähestymistapa oikea (ks. 87 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Kustannusten tukikelpoisuus

87.      Edellä esitettyjen väitteiden perusteella oikeusasiamies ymmärtää, että yksi tärkeimmistä tässä tapauksessa kiistellyistä kysymyksistä on se, pystyikö komissio perustamaan päätöksensä suunnitellun työn ja kantelijan seitsemännen työohjelman mukaisesti tosiasiallisesti tuottaman työn vertailuun ja hyväksymään vain osan ilmoitetuista kustannuksista vai oliko sen suoritettava kantelijan työn yksityiskohtainen tarkastus.

88.      Kuten edellä 22 kohdassa mainittiin, oikeusasiamies katsoo, että sen valvonnan laajuus, jota hän voi suorittaa sopimusasioissa, on väistämättä rajallinen. Hän pyrkii näin ollen ainoastaan tarkistamaan, onko komissio esittänyt johdonmukaisen ja kohtuullisen selvityksen kannastaan.

89.      Oikeusasiamies toteaa, että komission päätös hyväksyä osa kantelijan ilmoittamista menoista suoritettujen töiden ja suunniteltujen töiden vertailun perusteella tehtiin, kun oli selvää, että hankkeen toteuttaminen oli epäonnistunut. On myös selvää, että seitsemännessä työohjelmassa ei tuotettu tuotoksia ja että valmistelutyötä tehtiin vain jonkin verran. Komissio suostui maksamaan edellä mainitusta valmistelutyöstä, vaikka kyseisen työohjelman mukaista työtä ei selvästikään ollut saatu päätökseen. Oikeusasiamies katsoo, että komission päätös korvata kantelijalle sen valmistelutyö WP7:n puitteissa (eli kyselylomakkeiden laatiminen) tekemällä kokonaisarvio suunnitellun työn osalta tehdystä työstä oli perusteltu.

90.      Kantelijan väitteestä, jonka mukaan töitä ei voitu saattaa päätökseen, koska muut toimeksisaajat eivät olleet pystyttäneet taloja, oikeusasiamies toteaa, että yleisten ehtojen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti yhteisöä ei voida pitää vastuussa kyseisen sopimuksen täytäntöönpanoon osallistuvien toimeksisaajien toimista tai laiminlyönneistä [9].

91.      Tosiasiallisesta hyväksytystä määrästä oikeusasiamies toteaa, että komissio tuli siihen tulokseen, että 423 henkilötyötunnin vaatimus kyselylomakkeiden laatimisesta ei ollut perusteltu. Se katsoi voivansa hyväksyä vain 20 prosenttia seitsemännen työohjelman mukaisesta kokonaismäärästä (mukaan lukien yleiskustannukset ja matkakulut). Valituksen tekijä oli eri mieltä edellä esitetystä päätelmästä ja katsoi, että sen seitsemännen työohjelman puitteissa tekemän työn osuus oli noin 49 prosenttia [10]. Se vaati, että sille korvataan erikseen sen matka- ja oleskelukulut.

92.      Oikeusasiamies toteaa, että osapuolet ovat eri mieltä siitä, minkä prosenttiosuuden kantelijan ilmoittamista menoista komission olisi pitänyt hyväksyä. Ottaen kuitenkin huomioon komission perustelut, joilla se perusteli päätöstään hyväksyä vain 20 prosenttia (9200 euroa) seitsemännen työohjelman mukaisesta kokonaismäärästä, oikeusasiamies katsoo, että komissio on esittänyt järkevän ja johdonmukaisen selvityksen lähestymistavastaan.

93.      Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että kantelijan ensimmäistä väitettä, jonka mukaan komissio on virheellisesti päättänyt periä takaisin kantelijalle maksetut varat, ei ole näytetty toteen.

C. Kantelijan toinen väite

94.      Kantelija väitti, että komissio ei alun perin toimittanut sille täydellisiä tietoja mahdollisista muutoksenhakukeinoista. Komissio ilmoitti kantelijalle, että se voisi saattaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Komissio myönsi, ettei se maininnut mahdollisuutta tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle, ja myönsi, että se olisi voinut antaa kattavampia tietoja muutoksenhakukeinoista.

95.      Kantelija totesi huomautuksissaan olevansa tyytyväinen siihen, että komissio myönsi, ettei se ollut maininnut mahdollisuutta tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle.

Oikeusasiamiehen arviointi

96.      Koska komissio on tunnustanut, että se ei ole sisällyttänyt mahdollisuutta tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle yhtenä kantelijan käytettävissä olevana muutoksenhakukeinona, ja koska kantelija on ilmaissut tyytyväisyytensä siihen, että komissio on tunnustanut kyseisen laiminlyönnin, oikeusasiamies katsoo, että kantelun tätä näkökohtaa koskevat lisätutkimukset eivät ole tarpeen.

D. Kantelijan väite

97.      Komissio pitäytyi takaisinperintäpäätöstä koskevassa kannassaan.

98.      Kantelija pysytti vaatimuksensa ja pyysi oikeusasiamiestä pyytämään komissiota maksamaan 44 984,18 euron nettomäärän sen hyväksi.

Oikeusasiamiehen arviointi

99.      Edellä 46 ja 93 kohdassa esitettyjen päätelmien perusteella kantelijan väite on hylättävä.

E. Päätelmät

Oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten perusteella komissiossa ei ole ilmennyt hallinnollista epäkohtaa kantelijan ensimmäisen väitteen ja siihen liittyvän väitteen osalta. Kantelijan toisen väitteen osalta lisätutkimukset eivät ole perusteltuja.

Tästä päätöksestä ilmoitetaan kantelijalle ja komissiolle.

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

Tehty Strasbourgissa 15 päivänä joulukuuta 2008.

---

[1] Tämä kirje on päivätty 2. syyskuuta 2005, mutta se lähetettiin vasta 5. syyskuuta 2005.

[2] Euroopan hyvän hallintotavan säännöstö on saatavilla Euroopan oikeusasiamiehen verkkosivustolla osoitteessa http://www.ombudsman.europa.eu.

[3] Kantelijan mainitsema määrä eli 36 250,74 euroa poikkeaa hieman komission takaisin perimästä määrästä eli 36 250,54 eurosta.

[4] Sopimuksen 3 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

"Yhteisö rahoittaa hankkeen tukikelpoiset kustannukset tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeisten arvioitujen tukikelpoisten kustannusten alustavaa jakautumista koskevan taulukon mukaisesti enintään 600 000,00 euroon (kuusisataatuhatta euroa) asti."

[5] Sopimuksen oli määrä olla voimassa 48 kuukautta 1.1.2000 alkaen.

[6] Kyselyjen tavoitteena oli arvioida asuntojen soveltuvuutta jälkikäteen ja niiden vuokralaisten tai omistajien tyytyväisyyttä. Tätä varten oli kehitettävä haastattelukehys (joka koostui kolmesta myöhemmästä haastattelusta), joka oli yhteinen kaikille kolmelle maalle ja joka sitten mukautettiin kuhunkin maahan.

[7] Todellisiin kustannuksiin viitataan yleisten ehtojen 23 artiklassa (välittömät kustannukset) ja 24 artiklassa (välilliset kustannukset). Tukikelpoisia kustannuksia olivat edellä mainituissa kahdessa artiklassa määritellyt kustannukset, jotka ovat myös yleisten ehtojen 22 artiklassa vahvistettujen tukikelpoisia kustannuksia koskevien yleisten periaatteiden mukaisia.

[8] Hankkeen yksityiskohtaisen kuvauksen mukaan seitsemännen työohjelman puitteissa oli tuotettava kolme tuotosta (L19, L20 ja L21). Nämä tuotokset olivat tutkimuksia, jotka oli tarkoitus tehdä kolmessa eri maassa.

[9] Sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa määrätään seuraavaa: "Yhteisöä ei voida pitää vastuullisena tätä sopimusta toteuttavien sopimuspuolten teoista ja laiminlyönneistä (...)"

[10] Kuten kantelijan 20 päivänä toukokuuta 2005 päivätyssä kirjeessä todetaan.