Strasbourg, 17. heinäkuuta 2008

Hyvä K.

Teitte 25. helmikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä kantelun Euroopan oikeusasiamiehelle Euroopan komissiota vastaan. Kantelunne koski sitä, miten komissio käsitteli rikkomuskantelua, jonka olitte toimittanut Kreikalle ja joka koski raitiotien rakentamista Ateenaan. Aloitin 11. huhtikuuta 2005 kanteluanne koskevan tutkimuksen.

Sain 30. kesäkuuta 2005 komission lausunnon kantelusta. Olen vastaanottanut 27. syyskuuta 2005 tätä lausuntoa koskevat huomautuksenne. Tein 7. joulukuuta 2006 sovintoratkaisuehdotuksen erään kantelunne näkökohdan osalta. Sain 7. helmikuuta 2007 komission vastauksen tähän ehdotukseen. Esititte 18 päivänä kesäkuuta 2007 päivätyllä kirjeellä huomautuksia komission vastauksesta. Lähetitte minulle myös lisäkirjeitä tapauksestanne.

Kirjoitan nyt ilmoittaakseni teille kanteluanne koskevien tutkimusteni tuloksista. Pahoittelen viivästystä tapauksenne käsittelyssä.

KILPAILUKYKY

Kantelija teki 29 päivänä toukokuuta 2002 päivätyllä kirjeellä Euroopan komission Kreikan-edustustolle 226 artiklan mukaisen kantelun Kreikan viranomaisia vastaan yhteisön ympäristölainsäädännön rikkomisesta. Kantelu koski suunniteltua hanketta raitiotien rakentamiseksi Ateenan alueelle. Hanke oli EU:n yhteisrahoittama. Kantelija väitti 226 artiklan mukaisessa kantelussaan, että hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiraportti oli sisällöltään puutteellinen, ja liitti mukaan muistion, jossa ilmoitettiin asiaan liittyvistä puutteista ja puutteista. Tältä osin hän huomautti myös, että hankkeen suositeltavuudesta ei ollut tehty tutkimusta ja että kustannus-hyötyanalyysi oli tehty ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen. Lopuksi hän väitti, että kansalaisille ei ollut tiedotettu ja että hankkeella ei ollut asianomaisen yleisön hyväksyntää.

Kuten kantelijan 22 päivänä helmikuuta 2005 komissiolle osoittamassa kirjeessä, jota kantelija ei ole kiistänyt, todetaan, a) komissio vastasi 12 päivänä heinäkuuta 2002 päivätyllä kirjeellä, että kantelijan 226 artiklan nojalla tekemä kantelu tutkittaisiin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY (1), sellaisena kuin se on muutettuna, jäljempänä 'direktiivi', mukaisesti ja että komission yksiköt tiedottaisivat kantelijalle hänen tapauksensa jatkotoimista; ja b) komission pääsihteeristö ilmoitti kantelijalle 26 päivänä heinäkuuta 2002 päivätyllä kirjeellä, että komissio yrittäisi tehdä kantelua koskevan päätöksen vuoden kuluessa.

Komission ympäristöasioiden pääosasto ilmoitti kantelijalle 23 päivänä maaliskuuta 2004 osoittamassaan kirjeessä saattaneensa päätökseen kantelun tutkinnan eikä aikonut ehdottaa komissiolle rikkomusmenettelyn aloittamista. Se totesi, että direktiivissä ei anneta komissiolle valtuuksia tarkastella hankkeen suositeltavuutta tai hankkeelle hyväksyttyjen ympäristöehtojen noudattamista. Lisäksi se huomautti, että hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin laadun arviointi ja hyväksyttyjen ympäristöehtojen asianmukaisuus kuuluvat jäsenvaltioiden vastuulle. DG Env lisäsi, että nämä asiat eivät kuulu komission vaan toimivaltaisten kansallisten, hallinnollisten ja oikeusviranomaisten valvonnan piiriin.

DG Env huomautti myös, että Kreikan lainsäädännön mukaan kyseessä olevan kaltaisista hankkeista on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Kreikan viranomaisten kanssa käymästään kirjeenvaihdosta kävi lisäksi ilmi, että hankkeen rakentamisen ja toteuttamisen osalta yhteisön oikeudessa säädetyt ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä koskevat menettelyvaatimukset täyttyivät. Tarkemmin sanottuna YVA-tutkimuksen asiakirjat oli toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle ja toimitettu sen jälkeen toimivaltaisille lääninhallituksille ja muille toimivaltaisille elimille lausuntoa varten. Ateenan prefektuuri pyysi 11. kesäkuuta 2001 sanomalehtiä "Avgi" ja "Imerisia" julkaisemaan ilmoituksen, jossa kansalaisia ja heitä edustavia elimiä kehotettiin tiedottamaan hanketta koskevasta YVA-tutkimuksesta. Näin ollen komissio päätteli, että yleisölle, jota asia koskee, annettiin mahdollisuus saada tieto kyseistä hanketta koskevasta "lupahakemuksesta" ja kaikki hanketta koskevat merkitykselliset tiedot sekä ilmaista mielipiteensä ennen luvan myöntämistä. Tämän jälkeen annettiin ministeriöiden yhteinen päätös, jolla hyväksyttiin hankkeen ympäristöehdot. Ateenan prefektuuri pyysi 6. marraskuuta 2001 sanomalehteä "Imerisia" julkaisemaan ilmoituksen, jossa kansalaisille ja heitä edustaville elimille tiedotetaan tästä päätöksestä. Näin ollen yleisölle, jota asia koskee, tiedotettiin asiasta asianmukaisesti. Edellä esitetyn perusteella DG Env päätteli, että Kreikan viranomaiset olivat täyttäneet direktiivin mukaiset velvoitteensa YVA-menettelyn osalta. Näin ollen direktiiviä ei ollut rikottu. Näissä olosuhteissa PO Env ilmoitti aikovansa ehdottaa komissiolle asian käsittelyn lopettamista. Jos kantelijalla kuitenkin oli tiedossaan muita seikkoja, jotka voivat osoittaa rikkomisen olemassaolon, häntä pyydettiin toimittamaan asiaankuuluvat huomautukset ympäristöasioiden pääosastolle neljän viikon kuluessa sen kirjeen lähettämisestä.

PO Env ilmoitti kantelijalle 19 päivänä lokakuuta 2004 päivätyllä kirjeellä, että komissio oli 23 päivänä maaliskuuta 2004 päivätyn kirjeensä jälkeen päättänyt 13 päivänä lokakuuta 2004 lopettaa asian käsittelyn ja että hän voisi kääntyä uudelleen komission puoleen asiassa, jos hän havaitsee uusia rikkomisen osoittavia seikkoja.

Kantelija pyysi 19. marraskuuta 2004 päivätyllä kirjeellä ympäristöasioiden pääosastoa perustelemaan edellä mainitun komission päätöksen. Hän täsmensi, ettei hän ollut tietoinen sen 23.3.2004 päivätystä kirjeestä, johon se viittasi 19.10.2004 päivätyssä kirjeessään. Hän esitti myös tiettyjä kysymyksiä, muun muassa kysymyksen siitä, kuinka kauan komissiolla oli ollut aikaa saattaa asian tutkinta päätökseen.

DG Env vastasi 10 päivänä joulukuuta 2004 päivätyllä kirjeellä. Se liitti kirjeeseensä jäljennöksen kantelijalle 23. maaliskuuta 2004 lähettämästään kirjeestä, joka sisälsi perustelut komission päätökselle lopettaa asian käsittely. DG Env täsmensi lisäksi, että se lähetti asian tutkimisen keston osalta Palaio Faliron pormestarille 15 päivänä syyskuuta 2003 päivätyn kirjeen ja ilmoitti kantelijalle asiasta ja sen näkemyksistä 2 päivänä helmikuuta 2004 pidetyssä kokouksessa ja 23 päivänä maaliskuuta 2004 päivätyssä kirjeessään.

Kantelija vastasi 22 päivänä helmikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä ja valitti komission päätöksestä lopettaa asian käsittely. Hän väitti, että direktiivin vaatimuksia, jotka koskevat tarvetta tiedottaa yleisölle, jota asia koskee, ja kuulla sitä (5, 6 ja 9 artikla), ei ollut noudatettu riidanalaisessa hankkeessa. YVA:ta koskevat ilmoitukset, jotka julkaistiin sanomalehdissä "Avgi" ja "Imerisia" 12. kesäkuuta 2001, olivat virheellisiä, koska i) ne julkaistiin niiden sanomalehtien sivuilla, joissa oli yritysten taseita ja huutokauppoja tai tarjouskilpailuja; ii) "Imerisia" on talousalan sanomalehti, ja sekä "Avgi"- että "Imerisia"-lehdillä on kansallinen mutta hyvin rajallinen levikki (noin 1 750 kappaletta kumpaakin); iii) osa raitiotiestä rakennettaisiin Neo Faliroon, joka on osa Pireuksen aluetta, ja näin ollen hankkeen nimen olisi ilmoitetun mukaisesti oltava "Raitiotie Ateenan ja Pireuksen alueilla" (eikä "Raitiotie Ateenan alueella"); iv) tästä syystä myös Pireuksen prefektuurin olisi pitänyt antaa vastaavia ilmoituksia; v) yleisöä pyydettiin yksinkertaisesti tulemaan tietoiseksi ympäristövaikutusten arvioinnista eikä ilmaisemaan näkemyksiään siitä; vi) missään Palaio Faliron kahdeksasta paikallisesta sanomalehdestä ei julkaistu lainkaan ilmoitusta, Palaio Falirossa ei järjestetty näyttelyä piirustuksineen, taulukoineen, malleineen ja niin edelleen, eikä julkista mielipidetutkimusta tehty. Sen lähes 70 000 asukasta ei myöskään kutsuttu tekemään kirjallisia ehdotuksia. Vastaavasti kantelija huomautti, että ministeriöiden yhteisessä päätöksessä 75308/5512/1990, jolla direktiivi saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, ei kaavailtu tietojen antamista yleisölle muulla tavoin kuin julkaisemalla ne paikallislehdissä. Kantelija piti riittämättömänä myös toista ilmoitusta, joka julkaistiin vasta "Imerisiassa" 7 päivänä marraskuuta 2001 ja joka koski yhteistä ministeriön päätöstä, jolla hyväksyttiin hankkeen ympäristöehdot.

Kantelija totesi lisäksi, että vaikka yksi asianomaisista kansalaisista olisi käynyt prefektuurissa saadakseen tietoa hankkeesta, hän olisi voinut tehdä hyvin vähän johtopäätöksiä satojen sivujen teknisestä ympäristövaikutusten arvioinnista, johon ei ollut liitetty yleistajuista yhteenvetoa sen sisällöstä.

Prefektuurin neuvosto ei myöskään ole, kuten asiaa koskevassa Kreikan lainsäädännössä edellytetään, esittänyt ympäristö-, suunnittelu- ja julkisten töiden ministeriön toimivaltaiselle osastolle yleisön näkemyksiä hankkeesta ja liittänyt niihin omaa lausuntoaan. Näin ollen Ateenan ja Pireuksen hallintoneuvostojen vastaamatta jättämistä pidettiin ympäristövaikutusten arvioinnin hyväksyneessä ministerien yhteisessä päätöksessä mielivaltaisesti raitiotien rakentamista koskevana yleisön myönteisenä mielipiteenä.

Lisäksi hyväksytyssä YVA-tutkimuksessa määriteltyä raitiotietä muutettiin myöhemmin useissa kohdissa. Arviointi olisi näin ollen pitänyt hyväksyä uudelleen sen jälkeen, kun yleisölle, jota asia koskee, oli ilmoitettu siitä asianmukaisesti. Kantelija totesi, että näin ei ollut tehty, koska Kreikan viranomaisilla oli kiire saada hankkeen rakentaminen päätökseen hinnalla millä hyvänsä ennen olympialaisia.

Kantelija ilmaisi hämmästyksensä siitä, että Env-pääosasto katsoi Kreikan viranomaisten noudattaneen direktiivin mukaisia velvoitteitaan. Hän kiisti myös komission 23.3.2004 päivätyssä kirjeessään esittämän väitteen, jonka mukaan lääninhallituksen lausunto ei ollut sitova, ja totesi, että direktiivin 8 artiklassa edellytetään, että "5, 6 ja 7 artiklan mukaisesti kerätyt tiedot on otettava huomioon lupamenettelyssä ".

Lopuksi kantelija esitti useita huomautuksia 226 artiklan mukaista kantelua koskevan komission päätöksen oikea-aikaisuudesta ja tietyistä seikoista, jotka liittyivät hänen kirjeenvaihtoonsa komission kanssa.

Tämän jälkeen kantelija teki asiasta kantelun Euroopan oikeusasiamiehelle.

Komissio vastasi kantelijan 22 päivänä helmikuuta 2005 päivättyyn kirjeeseen 5 päivänä huhtikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä. Komissio viittasi ensinnäkin asian tutkinnan kestoa koskevaan kysymykseen ja vastasi yhteen kantelijan huomautuksista, jotka koskivat sen hänelle antamia viittauksia yhteisön ympäristölainsäädäntöä sisältäviin verkkosivuihin. Asiakysymyksen osalta komissio totesi, että direktiivissä säädetään yleisölle tiedottamista ja yleisön kuulemista koskevasta velvoitteesta, mutta jätetään jäsenvaltioiden harkintavaltaan yksityiskohtaiset säännöt, joita tässä tiedottamisessa ja kuulemisessa olisi noudatettava. Direktiivillä kannustetaan yleisöä osallistumaan ympäristöasioita koskevaan päätöksentekomenettelyyn, mutta yleisön ilmaisema mielipide ei sido hallintoa. Näin ollen se, että kohdeyleisö on hylännyt hankkeen, ei voi merkitä yhteisön oikeuden rikkomista. Yleisön osallistuminen YVA-menettelyyn mahdollistaa kuitenkin sen, että kansalaiset voivat riitauttaa asiaa koskevien päätösten asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuuden tuomioistuinmenettelyllä tai muulla menettelyllä. Palaio Faliron kansalaiset, joille oli ilmeisesti ilmoitettu raitiovaunuhankkeen tulevasta rakentamisesta, saattoivat asian toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen eli Consiglio di Staton käsiteltäväksi, joka hylkäsi heidän hakemuksensa perusteettomana ja totesi muun muassa, että Kreikan lainsäädännön julkistamisvaatimuksia oli noudatettu.

Kantelija esitti 27 päivänä toukokuuta 2005 päivätyllä kirjeellä useita huomautuksia 5 päivänä huhtikuuta 2005 päivätyn komission kirjeen sisällöstä ja kiisti sen asianmukaisuuden. Komissio vastasi 11 päivänä heinäkuuta 2005 päivätyllä kirjeellä ja kantelija 27 päivänä heinäkuuta 2005 päivätyllä kirjeellä.

Kantelija teki tämän kantelun 25 päivänä helmikuuta 2005 päivätyllä kirjeellä. Hän totesi, että komissio oli hylännyt virheellisesti ja myöhässä hänen 226 artiklan mukaisen kantelunsa, ja liitti kanteluunsa asiaa koskevan kirjeenvaihdon komission kanssa. Oikeusasiamies aloitti tutkimuksen seuraavista kantelijan esittämistä väitteistä:

1. Komissio ei ollut käsitellyt asianmukaisesti hänen 29.5.2002 tekemäänsä 226 artiklan mukaista kantelua, joka koski Kreikan viranomaisten mahdollista direktiivin 85/337/ETY rikkomista Ateenassa toteutetun raitiotiehankkeen yhteydessä.
2. Komissio on syyllistynyt vältettävissä olevaan viivästykseen 226 artiklan mukaisen kantelun käsittelyssä.

Ensimmäisen väitteen osalta kantelija väitti erityisesti, että komissio ei ottanut asianmukaisesti huomioon direktiivin vaatimuksia, jotka koskevat a) yleisön, jota asia koskee, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen hankkeen aloittamista; ja b) ympäristövaikutusten arviointi, jota kantelija pitää riittämättömänä. Kantelija väitti myös, että komissio ei perustellut asianmukaisesti päätöstään lopettaa asian käsittely.

KYSYMYS

Komission lausunto

Lausunnossaan komissio esitti kantelijan ensimmäisestä väitteestä seuraavat huomautukset.

Kantelijan 226 artiklan mukaisen kantelun kohde eli raitiotien rakentamista Ateenaan koskevan hankkeen hyväksyminen oli jo ollut Kreikan korkeimman hallinto-oikeuden täysistunnon oikeudenkäynnin kohteena. Komissio totesi, että kansallinen tuomioistuin, joka vastaa myös yhteisön oikeuden soveltamisesta, hylkäsi perusteettomana vaatimuksen hankkeen hyväksymispäätöksen kumoamisesta.

Kantelijan esittämien eri väitteiden osalta komissio muistutti huomautuksista, jotka se oli esittänyt hänen kanssaan käymässään kirjeenvaihdossa. Komissio totesi, että direktiivissä vahvistetaan joukko menettelyjä, joita on noudatettava tiettyjen sellaisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Direktiivissä ei kuitenkaan anneta komissiolle toimivaltaa puuttua hankkeen suositeltavuuteen tai tarkistaa YVA-tutkimuksen laatua ja hankkeelle asetettujen ehtojen asianmukaisuutta.

Kyseisessä tapauksessa hankkeelle tehtiin direktiivissä tarkoitettu ympäristövaikutusten arviointi ja direktiivissä säädettyjä menettelyjä noudatettiin. YVA-menettelyn päätteeksi tehtiin ministeriöiden yhteinen päätös 105061/29.8.2001, jolla hyväksyttiin hankkeen ympäristöehdot. Yleisölle tiedotettiin asiasta ja sillä oli mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen hankkeen lopullista hyväksymistä. Lisäksi hankkeen hyväksymisen jälkeen toimivaltaiset viranomaiset tiedottivat asiasta yleisölle ja antoivat sen käyttöön kaikki tarvittavat tiedot.

Näin ollen komissio päätteli, että se otti asianmukaisesti huomioon direktiivin vaatimukset ja perusteli asianmukaisesti päätöksensä asian käsittelyn lopettamisesta.

Komissio esitti myös huomautuksia kantelijan toisesta väitteestä, jonka se hylkäsi.

Kantelijan huomautukset

Kantelija esitti pääasiaa koskevasta komission lausunnosta ja päätöksestä lopettaa asian käsittely esittämissään huomautuksissa tiivistetysti seuraavat huomautukset. Kreikan korkeimman hallinto-oikeuden tuomiota koskevan komission väitteen osalta kantelija huomautti, että komissio esitti tämän väitteen ensimmäisen kerran 5 päivänä huhtikuuta 2005 päivätyssä kirjeessään eli kuusi kuukautta sen jälkeen, kun se oli hylännyt hänen 226 artiklan mukaisen kantelunsa, mikä osoittaa, että hänen kanteluaan ei hylätty tämän väitteen perusteella. Hän viittasi tältä osin 27.5.2005 päivättyyn kirjeeseensä, jossa hän käsitteli tätä väitettä. Hän muistutti, että Kreikan korkein hallinto-oikeus ei antanut lupaa raitiovaunuhankkeen rakentamiseen ja että se hylkäsi ainoastaan vaatimuksen kumota ympäristövaikutusten arviointia koskevan tutkimuksen hyväksymisestä tehty ministeriön päätös, jonka perusteella hankkeelle myönnettiin lupa. Kantelija huomautti lisäksi, että toisin kuin komissio katsoi, korkein hallinto-oikeus hyväksyi sen, että yleisölle, jota asia koskee, ei tiedotettu YVA-tutkimuksesta.

Kantelija myönsi, että komissiolla ei ole valtuuksia päättää julkisia rakennusurakoita koskevan hankkeen suositeltavuudesta tai tarkistaa YVA-tutkimuksen laatua. Hän ei kuitenkaan pyytänyt sitä tekemään niin. Komission on sitä vastoin tarkistettava, onko direktiivissä säädettyjä menettelyllisiä vaatimuksia noudatettu.

Mitä tulee komission väitteeseen, jonka mukaan yleisölle tiedotettiin ja sillä oli mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen hankkeen lopullista hyväksymistä, kantelija huomautti, että komissio toisti tämän väitteen esittämättä mitään näyttöä, mikä merkitsi sitä, että yleisö ei vastustanut hanketta. Kantelija väitti, että komissio ei ottanut huomioon päinvastaista näyttöä, joka esitettiin hänen 22 päivänä helmikuuta, 27 päivänä toukokuuta 2005 ja 27 päivänä heinäkuuta 2005 päivätyissä kirjeissään.

Kantelija esitti huomautuksia myös komission lausunnosta, joka koski hänen toista väitettään.

Oikeusasiamiehen pyrkimykset sovintoratkaisuun pääsemiseksi

Tutkittuaan huolellisesti lausunnon ja huomautukset oikeusasiamies ei ollut vakuuttunut siitä, että komissio olisi vastannut asianmukaisesti kantelijan ensimmäiseen väitteeseen. Asian kannalta merkityksellisten kysymysten perustellun analyysin perusteella (ks. tämän päätöksen 1.2 kohta ja sitä seuraavat kohdat) hän ehdotti näin ollen komissiolle sovintoratkaisua oikeusasiamiehen ohjesäännön 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Oikeusasiamies ehdotti erityisesti, että komissio voisi a) harkita kantelijan väitteiden tutkimista kyseisen hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyydestä ja asianmukaisuudesta; b) harkitsemaan uudelleen sanomalehdissä "Avgi" ja "Imerisia" annettujen ilmoitusten perusteella kantaansa, jonka mukaan direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan ja 9 artiklan säännöksiä ei ole rikottu.

Vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen komissio esitti näkemyksensä edellä mainituista kysymyksistä. Komission vastauksesta esittämissään huomautuksissa kantelija ilmaisi olevansa eri mieltä komission näkemyksistä ja pysytti kantelunsa.

PÄÄTÖS

1 Väite, jonka mukaan komissio ei ole käsitellyt asianmukaisesti kantelijan 226 artiklan nojalla tekemän kantelun sisältöä

1.1 Ensimmäisen väitteensä osalta kantelija väitti erityisesti, että komissio ei ole ottanut asianmukaisesti huomioon tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY (2), sellaisena kuin se on muutettuna (jäljempänä direktiivi), vaatimuksia, jotka koskevat: a) yleisön, jota asia koskee, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen hankkeen aloittamista; ja b) ympäristövaikutusten arviointi, jota kantelija pitää riittämättömänä. Kantelija väitti myös, että komissio ei perustellut asianmukaisesti päätöstään lopettaa asian käsittely. Komissio katsoi, että direktiiviä voitiin soveltaa tapaukseen (3), ja hylkäsi sekä nämä väitteet että kantelijan väitteen.

1.2 Oikeusasiamies muistutti tässä asiassa esittämäänsä sovintoratkaisuehdotukseen sisältyvän analyysinsa asian kannalta merkityksellisessä osassa ensinnäkin, että direktiivissä säädetään asian kannalta merkityksellisestä osasta:

”3 artikla

Ympäristövaikutusten arvioinnissa on yksilöitävä, kuvattava ja arvioitava tarkoituksenmukaisella tavalla kunkin yksittäisen tapauksen perusteella ja 4–11 artiklan mukaisesti hankkeen suorat ja välilliset vaikutukset seuraaviin tekijöihin:

- ihmiset, eläimet ja kasvit;
maaperä, vesi, ilma, ilmasto ja maisema;
aineelliset hyödykkeet ja kulttuuriperintö;
ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa luetelmakohdassa mainittujen tekijöiden välinen vuorovaikutus.

5 artikla

1. Kun on kyse hankkeista, joista on 4 artiklan mukaisesti tehtävä ympäristövaikutusten arviointi 5–10 artiklan mukaisesti, jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että hankkeen toteuttaja toimittaa asianmukaisessa muodossa liitteessä IV täsmennetyt tiedot, siltä osin kuin

a) jäsenvaltiot katsovat, että tiedot ovat merkityksellisiä lupamenettelyn tietyssä vaiheessa sekä tietyn hankkeen tai hanketyypin erityispiirteiden ja niiden ympäristöpiirteiden kannalta, joihin vaikutukset todennäköisesti kohdistuvat;

b) jäsenvaltiot katsovat, että hankkeen toteuttajaa voidaan kohtuudella vaatia kokoamaan nämä tiedot ottaen huomioon muun muassa nykyinen tietämys ja arviointimenetelmät.

2. (...)

3. Hankkeen toteuttajan 1 kohdan mukaisesti toimittamiin tietoihin on sisällyttävä vähintään seuraavat:

- hankkeen kuvaus, joka sisältää tiedot hankkeen kohteesta, suunnittelusta ja koosta,
- kuvaus toimenpiteistä, joita on suunniteltu merkittävien haitallisten vaikutusten välttämiseksi, vähentämiseksi ja mahdollisuuksien mukaan korjaamiseksi,
- tiedot, joita tarvitaan niiden pääasiallisten vaikutusten tunnistamiseksi ja arvioimiseksi, joita hankkeella todennäköisesti on ympäristöön,
- pääpiirteittäinen kuvaus hankkeen toteuttajan tutkimista pääasiallisista vaihtoehdoista ja selvitys pääasiallisista syistä tämän valintaan ottaen huomioon ympäristövaikutukset,
- yleistajuinen yhteenveto edellisissä luetelmakohdissa mainituista tiedoista.

4. (...)

6 artikla

1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisille, joita hanke todennäköisesti koskee niiden erityisten ympäristövastuiden vuoksi, annetaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä hankkeen toteuttajan toimittamista tiedoista ja lupahakemuksesta. Tätä varten jäsenvaltioiden on nimettävä viranomaiset, joita kuullaan joko yleisesti tai tapauskohtaisesti. Edellä olevan 5 artiklan mukaisesti kerätyt tiedot on toimitettava kyseisille viranomaisille. Jäsenvaltioiden on vahvistettava kuulemista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki lupahakemukset ja 5 artiklan mukaisesti kerätyt tiedot asetetaan yleisön saataville kohtuullisessa ajassa, jotta yleisöllä, jota asia koskee, on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen luvan myöntämistä.

3. Tiedottamista ja kuulemista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä päättävät jäsenvaltiot, jotka voivat kyseisten hankkeiden tai kohteiden erityispiirteiden mukaan erityisesti:

- määrittää yleisö, jota asia koskee,
- täsmentää paikat, joissa tietoja voidaan kuulla,
- täsmentää tapa, jolla yleisölle voidaan tiedottaa, esimerkiksi ilmoittamalla ilmoitus tietyllä alueella, julkaisemalla se paikallisissa sanomalehdissä, järjestämällä näyttelyitä, joissa on suunnitelmia, piirustuksia, taulukoita, kaavioita, malleja,
- määrittää tapa, jolla yleisöä on kuultava, esimerkiksi kirjallisilla huomautuksilla, julkisella kyselyllä,
- vahvistaa asianmukaiset määräajat menettelyn eri vaiheille sen varmistamiseksi, että päätös tehdään kohtuullisessa ajassa.

8 artikla

Kuulemisten tulokset ja 5, 6 ja 7 artiklan mukaisesti kerätyt tiedot on otettava huomioon lupamenettelyssä.

9 artikla

1. Kun päätös luvan myöntämisestä tai epäämisestä on tehty, toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava siitä yleisölle asianmukaisten menettelyjen mukaisesti ja asetettava yleisön saataville seuraavat tiedot:

- päätöksen sisältö ja siihen mahdollisesti liittyvät ehdot,
- tärkeimmät syyt ja huomiot, joihin päätös perustuu,
- tarvittaessa kuvaus tärkeimmistä toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään, vähentämään ja mahdollisuuksien mukaan poistamaan merkittävät haitalliset vaikutukset. (...)".

Oikeusasiamies totesi lisäksi seuraavaa. Komissio oli huomauttanut, että direktiivissä ei anneta sille toimivaltaa arvioida YVA-tutkimuksen laatua. Tämä on totta. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, annetaanko tässä direktiivissä komissiolle edellä mainittu toimivalta, vaan siitä, onko komissiolla EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan asianmukaisesti täyttäessään toimivalta tutkia, onko jäsenvaltio noudattanut direktiivissä sille asetettuja velvoitteita, jotka koskevat ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyyttä ja asianmukaisuutta kyseisen hankkeen kannalta. Komissio on itse selvästi katsonut, että sillä on tällainen toimivalta, koska se on nostanut unionin tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen jäsenvaltiota vastaan juuri asiassa, jossa se katsoi, että tietyn hankkeen ympäristövaikutusten arviointi ei täyttänyt näitä vaatimuksia (4). Tässä tapauksessa yhteisöjen tuomioistuin tutki komission väitteet direktiivin 2, 3, 5 ja 8 artiklan valossa ja totesi, että komission kanne oli perusteeton, koska komission"olisi pitänyt täsmentää, miltä osin direktiivin vaatimuksia ei ollut noudatettu kyseistä hanketta koskevan lupamenettelyn aikana, ja sen olisi pitänyt esittää asianmukaiset todisteet vaatimusten noudattamatta jättämisestä "(5).

Lisäksi oikeusasiamies huomautti, että direktiivin tavoitteet ovat paremmin saavutettavissa, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset toimittavat direktiivin 3 ja 5 artiklan säännösten perusteella esitetyt ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyyttä ja asianmukaisuutta koskevat perustelut direktiivin 6 ja 8 artiklan mukaisen lupamenettelyn yhteydessä ja tarkastelevat niitä. Oikeusasiamies toteaa, että perustamissopimuksen valvojana komission on varmistettava direktiivin 8 artiklan noudattaminen. Edellä mainitun velvoitteen vuoksi komission olisi käsiteltävä huolellisesti 226 artiklan mukaisessa valituksessa esitettyä väitettä, jonka mukaan jäsenvaltio on myöntänyt luvan 8 artiklan vastaisesti, eli sitä, että jäsenvaltio ei ole ottanut huomioon tiettyjen kuulemisten tuloksia ja 5–7 artiklan mukaisesti kerättyjä erityisiä tietoja ja erityisesti yleisön toimittamia tietoja ja mielipiteitä hankkeen toteuttajan toimittaman ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyydestä ja asianmukaisuudesta.

Jos direktiivin 3 ja 5 artiklan säännösten noudattamatta jättämistä koskevat väitteet kuitenkin toimitetaan suoraan komissiolle 226 artiklan mukaisella rikkomuskantelulla, komission suorittama ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyyden ja asianmukaisuuden valvonta voidaan yleensä rajoittaa sen sisällön tieteellisen ja teknisen luonteen vuoksi sen tarkistamiseen, onko jäsenvaltio tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että ympäristövaikutusten arviointi täyttää direktiivin 3 ja 5 artiklan vaatimukset. Tällainen virhe on todennäköinen esimerkiksi silloin, kun ympäristövaikutusten arviointi ei sisällä, kuten kantelija on väittänyt kyseessä olevan hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin osalta, yleistajuista yhteenvetoa direktiivin 5 artiklan 3 kohdan neljässä ensimmäisessä luetelmakohdassa mainituista tiedoista, vaikka 5 artiklan 3 kohdan viidennessä luetelmakohdassa edellytetään tällaista yhteenvetoa.

Oikeusasiamies muistutti lisäksi, että direktiivi kattaa "kehityshankkeiden muutokset", kuten raitiotiet, koska sen tarkoitus vaarantuisi, jos "kehityshankkeiden muutokset" tulkitaan siten, että tietyt työt voivat välttyä ympäristövaikutusten arviointia koskevalta vaatimukselta, kun niillä on luonteensa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia (6). Tässä tapauksessa kantelija väitti, että hyväksytyssä YVA-tutkimuksessa määritettyä raitiovaunureittiä muutettiin myöhemmin useissa kohdissa, minkä vuoksi olisi pitänyt tehdä uusi YVA. Komissio ei kuitenkaan käsitellyt tätä kysymystä.

Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies totesi sovintoratkaisuehdotukseensa sisältyvässä analyysissä, että komissio ei ollut osoittanut, että se oli tutkinut asianmukaisesti kantelijan väitteet kyseisen hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyydestä ja asianmukaisuudesta ja että kyseessä saattoi olla hallinnollinen epäkohta. Oikeusasiamies ehdotti näin ollen, että komissio voisi harkita kantelijan väitteiden tutkimista kyseessä olevan hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyydestä ja asianmukaisuudesta.

1.3 Vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen komissio totesi erityisesti seuraavaa. Hankkeesta tekemiensä teknisten ja tieteellisten arviointien perusteella kantelija esitti useita väitteitä kyseessä olevan hankkeen ympäristövaikutusten arviointia vastaan. YVA sisälsi yleistajuisen yhteenvedon hankkeesta. Näin ei ollut silloin, kun toimivaltainen kansallinen viranomainen oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen direktiivin 3 ja 5 artiklasta johtuvien velvoitteiden täyttämisessä, vaan silloin, kun komission olisi arvioitava YVA-tutkimuksen tieteellistä ja teknistä laatua (7).

Komission vastauksesta esittämissään huomautuksissa kantelija esitti useita huomautuksia, joissa hän ilmaisi olevansa eri mieltä komission väitteistä. Hän ei kuitenkaan esittänyt erityisiä ja asianmukaisesti perusteltuja perusteluja, joilla kyseenalaistettaisiin vakuuttavasti komission kanta, jonka mukaan kyseessä ei ollut tapaus, jossa toimivaltainen kansallinen viranomainen olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen direktiivin 3 ja 5 artiklassa säädettyjen velvoitteiden täyttämisen osalta.

1.4 Vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen komissio esitti erityisesti seuraavat huomautukset kantelijan väitteestä, jonka mukaan hyväksytyssä YVA-tutkimuksessa määritettyä raitiovaunureittiä oli myöhemmin muutettu useaan otteeseen, minkä vuoksi olisi pitänyt tehdä uusi YVA. Direktiivin liitteessä II olevan 13 kohdan mukaan jo hyväksyttyyn hankkeeseen tehtävät muutokset edellyttäisivät asiaankuuluvaa ympäristövaikutusten arviointia, jos niillä voisi olla merkittäviä haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Tältä osin toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on tiettyä harkintavaltaa. Osoittaakseen, että kansalliset viranomaiset ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen tällaisessa asiayhteydessä, komission on esitettävä konkreettista näyttöä siitä, että muutoksilla on merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Kantelijan yleiset väitteet raitiotiereitin muuttamisesta eivät tältä osin olleet riittäviä.

Komission vastausta koskevissa huomautuksissaan kantelija ei ollut tyytyväinen komission lähestymistapaan ja esitti useita seikkoja edellä mainitun väitteensä tueksi.

Oikeusasiamies toteaa, että kantelija ei näytä ensin esittäneen edellä mainittua väitettään toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, jotka olisivat voineet tutkia asian ja antaa asiaankuuluvia selityksiä. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että hän toimitti sen suoraan komissiolle. Väite on muotoiltu yleisellä tasolla. Sen arvioiminen, voiko jo hyväksyttyyn hankkeeseen tehtävillä muutoksilla, kuten nyt kyseessä olevilla muutoksilla, olla direktiivin liitteessä II olevassa 13 kohdassa tarkoitettuja merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, riippuu kuitenkin suurelta osin näiden muutosten tarkasta sisällöstä ja edellyttää yleensä arviointeja, jotka perustuvat asiaankuuluviin ympäristötietoihin.

Viimeksi mainitun seikan osalta Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut seuraavaa. Ensinnäkin unionin tuomioistuin on selittänyt, mikä on tarpeen sen osoittamiseksi, että kansalliset viranomaiset ovat ylittäneet harkintavaltansa rajat, kun ne eivät ole vaatineet ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä ennen kuin ne ovat antaneet luvan tietylle hankkeelle. Tältä osin komissio ei voi tyytyä yleisiin väitteisiin esittämättä konkreettista näyttöä siitä, että asianomaiset kansalliset viranomaiset ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen antaessaan hankkeelle luvan. Toiseksi komission on esitettävä ainakin joitakin todisteita hankkeen todennäköisistä ympäristövaikutuksista (8). Tämä merkitsee sitä, että komissio saattoi kohtuudella päättää olla ryhtymättä lisätoimiin kantelijan edellä mainitun yleisen väitteen osalta, johon ei liitetty riittäviä ja olennaisia tietoja kyseessä olevien muutosten luonteesta ja erityisesti niiden todennäköisistä ympäristövaikutuksista (9). Näin ollen edellä mainittu lähestymistapa, jota komissio noudatti vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen, on kohtuullinen.

1.5 Lisäksi oikeusasiamies totesi sovintoratkaisuehdotukseensa sisältyvässä analyysissä, että direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki kehittämispyynnöt ja 5 artiklan mukaisesti kerätyt tiedot saatetaan yleisön saataville, jotta yleisöllä, jota asia koskee, on mahdollisuus ilmaista näkemyksensä ennen luvan myöntämistä (direktiivin 6 artiklan 2 kohta). Nämä näkemykset on lisäksi otettava huomioon lupamenettelyssä (direktiivin 8 artikla). Vaikka jäsenvaltiot päättävät yleisölle tiedottamista ja yleisön kuulemista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (direktiivin 6 artiklan 3 kohta), jäsenvaltioille tässä yhteydessä kuuluvaa harkintavaltaa on käytettävä tavalla, joka on sopusoinnussa direktiivin 6 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan säännösten tarkoituksen sekä niiden "hyödyllisen vaikutuksen" (effet utile) varmistamisen tarpeen kanssa. Tämä merkitsee sitä, että jäsenvaltio ylittää sille kuuluvan harkintavallan rajat silloin, kun sen järjestelyt, jotka koskevat tapaa, jolla yleisölle, jota asia koskee, voidaan tiedottaa, eivät ole kohtuullisesti soveltuvia sen tavoitteen saavuttamiseksi, että a) yleisölle, jota asia koskee, tiedotetaan hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista erityisten tietojen perusteella ja b) sille annetaan mahdollisuus valmistautua asianmukaisesti ja ilmaista mielipiteensä ennen luvan myöntämistä.

Vastaavasti direktiivin 9 artiklassa jätetään jäsenvaltioiden tehtäväksi määritellä "asianmukaiset menettelyt" luvan myöntämistä koskevasta päätöksestä tiedottamiseksi yleisölle. Menettelyjä, jotka eivät kohtuudella sovellu aiottuun tarkoitukseen tiedottaa yleisölle, jota päätös koskee, ei kuitenkaan voida pitää 9 artiklassa tarkoitettuina "asianmukaisina".

Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio katsoi lähinnä, että kun otetaan huomioon sanomalehdissä ”Avgi” ja ”Imerisia” annetut ilmoitukset, joissa kansalaisia ja heitä edustavia elimiä pyydettiin ilmoittamaan hankkeen YVA-tutkimuksesta, direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan säännöksiä ei ollut rikottu. Kantelija väitti lähinnä, että nämä ilmoitukset eivät kohtuudella soveltuneet edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseen, ja totesi erityisesti, että i) ”Imerisia” on talousalan sanomalehti ja että sekä ”Avgi” että ”Imerisia” ovat kansallisia mutta hyvin rajoitettuja (noin 1 750 kappaletta kumpaakin); ii) yhdestäkään Palaio Faliron kahdeksasta paikallisesta sanomalehdestä ei julkaistu lainkaan ilmoitusta; iii) Vaikka osa raitiotiestä rakennettaisiin Neo Faliroon, joka on osa Pireuksen prefektuuria, hankkeen nimi, kuten ilmoitettiin, oli yksinkertaisesti "Raitiotie Ateenan alueella" ja ilmoitukset tekivät vain Ateenan prefektuuri. Komissio ei kuitenkaan käsitellyt näitä väitteitä erikseen. Näin ollen nämä väitteet eivät näyttäneet aiheettomilta. Komissio ei myöskään käsitellyt erityisesti kantelijan väitettä, jonka mukaan direktiivin 9 artiklaa ei noudatettu, koska ilmoitus ministeriön yhteisestä päätöksestä, jolla hankkeen ympäristöehdot hyväksyttiin, julkaistiin ainoastaan Imerisia-lehdessä.

Näissä olosuhteissa (10) oikeusasiamies katsoi, että se, että komissio ei käsitellyt erityisesti kantelijan väitteitä, joiden mukaan edellä mainitut sanomalehdissä "Avgi" ja "Imerisia" annetut ilmoitukset eivät täyttäneet direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan ja 9 artiklan vaatimuksia, voi olla hallinnollinen epäkohta. Näin ollen oikeusasiamies ehdotti, että edellä mainittujenAvgi- ja Imerisia-sanomalehdissä annettujen ilmoitusten perusteella komissio voisi harkita uudelleen kantaansa, jonka mukaan direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan ja 9 artiklan säännöksiä ei ole rikottu.

1.6 Vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotukseen komissio totesi erityisesti seuraavaa. Direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdassa säädetty yleisön "oikeus" hyödyntää tiedottamis- ja kuulemismenettelyä on rajallinen, koska jäsenvaltioilla on toimivalta vahvistaa menettelyn erityinen sisältö. Sama pätee analogisesti direktiivin 9 artiklaan. Jäsenvaltioilla tässä yhteydessä olevaa laajaa harkintavaltaa rajoittaa kuitenkin tarve varmistaa direktiivin tehokas vaikutus.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa yleisölle tiedotettiin asiasta ja sillä oli mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen hankkeen hyväksymistä. Ateenan prefektuuri asetti YVA-tutkimuksen yleisön saataville sen rakennukseen. Se tiedotti asiasta myös Ateenan, Nea Smyrnin, Palaio Faliron ja Glyfadan kunnille ja ilmoitti asiasta sanomalehdissä "Avgi" ja "Imerisia". Päätös hankkeen hyväksymisestä julkaistiin Imerisia-lehdessä. Näin ollen komissiolla ei ollut riittävästi tietoja rikkomusmenettelyn aloittamiseksi. Lisäksi edellä mainituilla sanomalehdillä on hyvä maine ja kansallinen levikki. Niitä käytetään usein tällaisiin ilmoituksiin. Ei ole myöskään ilmeistä, että paikalliset sanomalehdet olisivat edistäneet paremmin direktiivin tavoitteita, koska ne eivät aina ole päivittäisiä ja niiden levikki ja merkitys on rajallinen. Koska hanke ei koskenut vain yhtä kuntaa vaan useita kuntia ja lähinnä koko Ateenan aluetta, kansallisen sanomalehden valinta vaikutti perustellulta.

Lisäksi kyseessä oli infrastruktuuria koskeva hanke, joka oli lisäksi erittäin tärkeä, koska se liittyi olympialaisten järjestämiseen. Asiaa koskevat tutkimukset oli aloitettu jo vuonna 1995, ja vuonna 2000 hankkeesta keskusteltiin Kreikan parlamentissa, joka antoi lain raitiovaunun tutkimuksesta, rakentamisesta ja hallinnoinnista vastaavan yksikön perustamisesta. Näin ollen on vaikea hyväksyä, että Kreikan viranomaiset olisivat halunneet estää julkista tiedottamista hankkeesta. Aktiivisella ja kiinnostuneella yleisöllä oli sitä vastoin mahdollisuus saada tietoa ja tulla kuulluksi.

Lopuksi on todettava, että Kreikan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 2173/2002 12 kohdasta, joka koskee ministeriön yhteistä päätöstä hankkeen toteuttamisen hyväksymisestä, ilmenee selvästi, että kyseisen päätöksen julkistamismenettelyä oli noudatettu.

Edellä esitetyn perusteella komissio päätteli, että direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan ja 9 artiklan rikkomista ei ollut osoitettu.

1.7 Komission vastauksesta esittämissään huomautuksissa kantelija kyseenalaisti edellä mainitut päätelmänsä perustellulla tavalla. Hän totesi erityisesti, että vaikka jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta sen suhteen, miten yleisölle tiedotetaan ja miten sitä kuullaan, niiden on sovellettava ainakin yhtä direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista menetelmistä, mitä tässä tapauksessa ei ole tehty.

1.8 Oikeusasiamies toteaa kantelijan viimeksi esittämän seikan osalta seuraavaa. Direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on huomattava harkintavalta yleisölle tiedottamista ja yleisön kuulemista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen määrittämisessä. Jäsenvaltiot voivat yksinkertaisesti määritellä tavan, jolla yleisölle tiedotetaan, esimerkiksi jollakin 6 artiklan 3 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa mainitulla tavalla. Toisin kuin valituksen tekijä on väittänyt, jäsenvaltioilla ei näin ollen ole velvollisuutta noudattaa vähintään yhtä näistä tavoista.

Toisaalta on myös huomattava, että kantelija oli erityisesti kiinnittänyt komission huomion siihen, että direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä annetussa Kreikan ministeriöiden yhteisessä päätöksessä 75308/5512/1990 (jäljempänä yhteinen päätös 75308/5512/1990) säädettiin YVA-tutkimusta koskevan ilmoituksen julkaisemisesta paikallisessa lehdistössä (11). JMD:n 1 §:ssä nimittäin todetaan nimenomaisesti, että JMD:n tarkoituksena on yhdenmukaistaa Kreikan lainsäädäntö muun muassa direktiivin 6 ja 9 artiklan säännösten kanssa. Lisäksi JMD:n 2 §:n 2 momentissa säädetään, että prefektuurin neuvosto, joka on saanut YVA-tutkimuksen (ympäristö-, suunnittelu- ja julkisten töiden ministeriön toimivaltaiselta osastolta), vastaa YVA-tutkimusta koskevan ilmoituksen "julkaisemisesta paikallisessa lehdistössä" ("δημοσίευση στον τοπικό τύπο"). Sen tehtävänä on myös julkaista lehdistössä kansalaisille ja heitä edustaville tahoille osoitettu kehotus saada tietoa tästä tutkimuksesta ja esittää näkemyksensä sen sisällöstä enintään 15 päivän kuluessa sen julkaisemisesta. Näin ollen Kreikka käytti edellä mainittua harkintavaltaansa, joka sillä oli direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan nojalla, vaatimalla muun muassa, että asiaa koskeva julkaisu julkaistaan paikallisessa lehdistössä. On myös syytä huomata, että Kreikan korkein hallinto-oikeus katsoo, että tämä vaatimus on olennainen osa kyseisen hankkeen hyväksymismenettelyä ja että sen noudattamatta jättäminen rasittaa hankkeen (ympäristöehtojen) hyväksymispäätöstä (12). Käsiteltävänä olevassa asiassa vaikuttaa siltä, että YVA-tutkimusta koskeva julkaisu on tehty vain valtakunnallisissa sanomalehdissä. Näin ollen voitiin kohtuudella päätellä, että edellä mainittua kansallisen lainsäädännön vaatimusta ei noudatettu.

1.9 Tällainen päätelmä ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että komissio olisi syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan päättäessään olla aloittamatta asiaa koskevaa rikkomismenettelyä. Tältä osin on ensinnäkin muistutettava, että komissiolla on harkintavalta päättää, aloittaako se jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla (13). Oikeusasiamies katsoo, että kun komissio tekee tämän päätöksen nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa, joka koskee direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan säännösten noudattamista, se ei ylittäisi edellä mainittua harkintavaltaansa, jos sen sijaan, että se keskittyisi siihen, onko sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä olevaa erityistä asiaankuuluvaa vaatimusta noudatettu vai ei, se tutkisi, onko asianomainen jäsenvaltio toiminut tavalla, joka antaa riittävät takeet direktiivin 6 artiklan 2–3 kohdan säännösten noudattamisesta ja tarpeesta varmistaa niiden tehokas vaikutus. Komissio näyttää tehneen näin tässä tapauksessa.

1.10 Käsiteltävässä asiassa komissio päätteli lähinnä, ettei ollut näytetty toteen, että jäsenvaltio olisi laiminlyönyt direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisen velvollisuutensa varmistaa, että yleisölle, jota asia koskee, annettaisiin mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ennen lupapäätöksen tekemistä. Komissio perusti päätelmänsä seuraaviin kohtiin, jotka on esitetty edellä 1.6 kohdassa: a) Ateenan prefektuuri asetti YVA-tutkimuksen yleisön saataville rakennuksessaan; b) Ateenan prefektuuri ilmoitti asiasta myös Ateenan, Nea Smyrnin, Palaio Faliron ja Glyfadan kunnille; c) Ateenan prefektuuri ilmoitti asiasta sanomalehdissä "Avgi" ja "Imerisia", joilla on hyvä maine ja kansallinen levikki ja joita käytetään usein tällaisiin ilmoituksiin; d) ei ole ilmeistä, että paikalliset sanomalehdet olisivat edistäneet paremmin direktiivin tavoitteita, koska ne eivät aina ole päivittäisiä ja niiden levikki ja merkitys on rajallinen; ja e) YVA koski olympialaisten järjestämiseen liittyvää erittäin tärkeää infrastruktuurihanketta; asiaa koskevat tutkimukset oli aloitettu jo vuonna 1995, ja hankkeesta keskusteltiin Kreikan parlamentissa vuonna 2000.

1.11 Oikeusasiamies katsoo, että edellä olevat a-e alakohdat eivät selvästikään riitä osoittamaan, että Kreikka täytti kyseisen hankkeen osalta direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädetyn positiivisen velvoitteensa. Tämän säännöksen tehokas vaikutus merkitsee sitä, että yleisölle, jota asia koskee, tiedottamisen olisi oltava kohtuullisesti soveltuvaa, jotta voidaan saavuttaa kaksi tavoitetta eli tiedottaa yleisölle, jota asia koskee, YVA-tutkimuksen olemassaolosta ja saatavuudesta ja antaa sille oikeudenmukainen mahdollisuus valmistautua asianmukaisesti ja ilmaista mielipiteensä ennen luvan myöntämistä. Komission perustelujen a alakohdan osalta riittää, kun todetaan, että pelkästään se, että Ateenan prefektuuri on saattanut YVA-tutkimuksen yleisön saataville, ei riitä, jos siihen ei ole liitetty asianmukaisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varoittaa yleisöä, jota asia koskee, YVA-tutkimuksen olemassaolosta ja saatavuudesta sekä mahdollisuudesta ilmaista mielipiteensä siitä. Edellä olevan b alakohdan osalta on ilmeistä, että merkityksellisten tietojen antaminen hankkeen kohteena oleville kunnille voi olla merkityksellistä direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa asetetun velvoitteen täyttämisen kannalta. Sillä ei kuitenkaan itsessään ole merkitystä direktiivin 6 artiklan 2 kohdan kannalta, koska siinä ei viitata tietojen antamiseen yleisölle, jota asia koskee. Myöskään c alakohta ei ole vakuuttava. Se komission esiin tuoma seikka, että näitä kahta sanomalehteä käytettiin usein YVA-tutkimuksia koskevissa ilmoituksissa, ei ole yleistä tietämystä, ja kantelija on kiistänyt sen todeten perustellusti, että "Imerisia" keskittyy pääasiassa rahoitusasioihin. Vielä tärkeämpää on, että on kiistatonta, että sanomalehdillä "Avgi" ja "Imerisia" on kansallinen ja melko rajoitettu levikki. Tällainen kierto ei todennäköisesti tarjoa riittäviä takeita siitä, että edellä mainittu kaksitahoinen tavoite saavutetaan. Lisäksi ilmoitus julkaistiin näissä sanomalehdissä vain kerran. Mitä tulee d alakohtaan, komissio ei kumonnut kantelijan väitettä, jonka mukaan oli olemassa huomattava määrä paikallisia sanomalehtiä, joita olisi voitu käyttää tiedottamiseen yleisölle, jota hanke koskee. Lisäksi vaikka oletettaisiin, että paikallinen lehdistö ei todennäköisesti edistäisi 6 artiklan 2 kohdan tavoitteita, tällainen kohta ei oikeuttaisi käyttämään muita julkisuuskeinoja, jotka eivät olisi kohtuudella soveltuvia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Lopuksi on todettava e alakohdasta, että pelkästään se, että kyseinen hanke oli merkittävä ja että se olisi voinut saada julkisuutta parlamentin keskustelujen tai tiedotusvälineiden kautta, ei voi luoda olettamaa samojen tavoitteiden saavuttamisesta.

1.12 Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies päättelee, että komissio ei ole käsitellyt asianmukaisesti kantelijan väitettä, joka koskee direktiivin 6 artiklan 2 kohdan rikkomista, ja että tätä hallinnollista epäkohtaa ei ole korjattu tämän tutkimuksen aikana huolimatta hänen ponnisteluistaan tässä asiassa. Kun kuitenkin otetaan huomioon tämän hallinnollisen epäkohdan luonne, se, että kyseisen suurhankkeen rakentaminen saatiin päätökseen kauan sitten, ja edellä 1.9 kohdassa mainittu komission harkintavalta, oikeusasiamies ei pidä perusteltuna jatkaa asian käsittelyä. Näin ollen hän lopettaa asian tämän näkökohdan käsittelyn esittämällä asiaa koskevan kriittisen huomautuksen.

1.13 Kantelijan väitteestä, joka koskee direktiivin 9 artiklan rikkomista, komissio totesi vastauksessaan oikeusasiamiehen sovintoratkaisuehdotuksen asianmukaiseen osaan, että Kreikan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 2173/2002 12 kohdasta, joka koskee päätöstä hankkeen rakentamisen hyväksymisestä, käy selvästi ilmi, että päätöksen julkistamista koskevia menettelysääntöjä oli noudatettu. Oikeusasiamies toteaa, että korkein hallinto-oikeus on todellakin vahvistanut, että JMD:n 3 §:ssä säädettyä menettelyä, joka koskee muun muassa hankkeen ympäristöehtojen hyväksymistä koskevan päätöksen julkaisemista lehdistössä, oli noudatettu. JMD:n 3 §:ssä säädetään muun muassa, että asiaa koskeva ilmoitus on julkaistava paikallisessa lehdistössä. Kreikan korkein hallinto-oikeus teki edellä mainitun päätelmän todeten samalla, että sille oli toimitettu jäljennös asianomaisesta sanomalehdestä ", jossa sanomalehden nimi [ei] ollut näkyvissä." Itse asiassa vaikuttaa siltä, että tämä sanomalehti oli "Imerisia", jolla on kansallinen ja melko rajallinen levikki (ks. myös edellä 1.11 kohta). Komissio näyttää näin ollen nojautuneen edellä mainittuun Consiglio di Staton päätelmään ottamatta kuitenkaan asianmukaisesti huomioon unionin tuomioistuimen merkityksellistä huomautusta. Consiglio di Stato ei ole missään tapauksessa käsitellyt kysymystä siitä, onko direktiivin 9 artiklan vaatimusta noudatettu.

1.14 Edellä esitetyn ja tämän päätöksen 1.5 kohdassa esittämänsä analyysin perusteella oikeusasiamies päättelee, että komissio ei ole käsitellyt asianmukaisesti kantelijan väitettä, joka koskee direktiivin 9 artiklan rikkomista, ja että tätä hallinnollista epäkohtaa ei ole korjattu tämän tutkimuksen aikana hänen päinvastaisista pyrkimyksistään huolimatta. Ottaen kuitenkin huomioon i) tämän hallinnollisen epäkohdan luonne; ii) kyseisen suurhankkeen rakentaminen on saatu päätökseen jo kauan sitten; ja iii) edellä 1.9 kohdassa mainitun komission harkintavallan perusteella oikeusasiamies ei pidä perusteltuna jatkaa asian käsittelyä. Näin ollen hän lopettaa asian tämän näkökohdan käsittelyn esittämällä asiaa koskevan kriittisen huomautuksen.

2 Väite vältettävissä olevasta viiveestä kantelijan rikkomuskantelun käsittelyssä komissiossa

2.1 Komission tiedonannon "Euroopan parlamentille ja Euroopan oikeusasiamiehelle suhteet kantelijaan yhteisön oikeuden rikkomisesta"(14) liitteessä todetaan muun muassa, että "pääsääntöisesti komission yksiköt tutkivat kantelut tehdäkseen päätöksen virallisen ilmoituksen antamisesta tai asian käsittelyn lopettamisesta viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun pääsihteeristö on kirjannut kantelun." (8 kohta).

2.2 Käsiteltävänä olevassa asiassa näyttää siltä, että komission pääsihteeristö on kirjannut kantelijan rikkomuskantelun kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa 2002. Komissio näyttää lähettäneen arvionsa kantelijalle 23 päivänä maaliskuuta 2004 päivätyllä kirjeellä (15). Kantelusta antamassaan lausunnossa komissio myönsi, ettei se ollut ottanut yhteyttä Kreikan viranomaisiin välittömästi kyseisen rikkomista koskevan kantelun kirjaamisen jälkeen. Itse asiassa komissio näyttää pyytäneen Kreikan viranomaisilta tietoja tästä kantelusta vasta maaliskuussa 2003 eli noin yhdeksän kuukautta sen kirjaamisen jälkeen. Komissio on selittänyt tätä viivettä viittaamalla ympäristöasioiden pääosaston työmäärään ja toteamalla, että tämä pääosasto käsittelee lähes 50 prosenttia komission käsittelemistä rikkomista koskevista kanteluista. Tämä ei kuitenkaan ole tyydyttävä selitys. Sen lisäksi, että se on muotoiltu yleisesti, on huomattava, että komission olisi pitänyt ryhtyä asianmukaisiin toimiin ympäristöasioiden pääosaston organisaation ja toiminnan osalta sen varmistamiseksi, että tämä pääosasto pystyisi käsittelemään asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti huomattavan määrän rikkomistapauksiaan. Edellä esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoo, että kantelijan tapauksen käsittely komissiossa on viivästynyt perusteettomasti (16). Kyseessä oli hallinnollinen epäkohta, ja oikeusasiamies esittää jäljempänä kriittisen huomautuksen (17).

3 Päätelmä

Oikeusasiamies esittää asiaa koskevien tutkimustensa perusteella seuraavat kriittiset huomautukset:

Edellä 1.5 ja 1.11-1.14 kohdassa esitetyistä syistä komissio ei ole käsitellyt asianmukaisesti kantelijan väitteitä, jotka koskevat direktiivin 85/337 6 artiklan 2 kohdan ja 9 artiklan rikkomista. Epäonnistuminen merkitsee hallinnollista epäkohtaa.

Edellä 2.2 kohdassa selitetyistä syistä komissio käytti perusteetonta aikaa käsitelläkseen kantelijan rikkomuskantelun. Kyseessä oli hallinnollinen epäkohta.

Myös komission puheenjohtajalle ilmoitetaan tästä päätöksestä.

Vilpittömästi,

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

---

(1) EYVL 1985, L 175, s. 40, sellaisena kuin se on muutettuna 3.3.1997 annetulla neuvoston direktiivillä 97/11/EY (EYVL 1997, L 73, s. 5).

(2) Ks. alaviite 1.

(3) Oikeusasiamiehen tutkimus ei koske kysymystä siitä, sovellettiinko direktiiviä kyseiseen hankkeeseen ja missä määrin. Oikeusasiamies toteaa kuitenkin tältä osin, että Kreikan korkein hallinto-oikeus totesi tuomiossaan 2173/2002 muun muassa (15 kohta), että Neo Faliro-Palaio Faliro-Glifada -reittiä koskevasta hankkeen osasta oli säädetty laissa 1515/1985 ("Ateenan sääntelysuunnitelma"), jossa vahvistettiin, että tätä raitiotien osaa tulkittaisiin Faliron lahden rantaviivaa pitkin. Tässä tuomiossa, jossa hylättiin kumoamiskanne kyseisen hankkeen ympäristöehtojen hyväksymisestä tehdystä ministeriöiden yhteisestä päätöksestä, ei käsitelty edellä mainittua kysymystä direktiivin sovellettavuudesta.

(4) Ks. asia C-431/92, komissio v. Saksa, Kok. 1995, s. I-2189, 1 ja 42. Kuten tuomion 42 kohdassa todettiin, komissio katsoi, että "riidanalaisen hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (...) ei täyttänyt velvollisuutta ottaa huomioon direktiivin 3 artiklan ensimmäisessä ja toisessa luetelmakohdassa tarkoitettujen tekijöiden (ihmiset, eläimistö, kasvisto, maaperä, vesi, ilma, ilmasto ja maisema) vuorovaikutusta, mikä edellyttää näiden tekijöiden kokonaisarviointia."

(5) Ks. asia C-431/92, komissio v. Saksa, mainittu edellä, 39, 43-45.

(6) Ks. asia C-72/95, Kraaijeveld, Kok. 1996, s. I-5403, 39 kohta; Asia C-435/97, WWF, Kok. 1999, s. I-5613, 40 kohta.

(7) Komissio viittasi myös muun muassa aiempaan väitteeseensä, jonka mukaan Kreikan korkein hallinto-oikeus oli tuomiossaan 2173/2002 hylännyt kumoamiskanteen ministeriön päätöksestä hyväksyä hankkeen ympäristöehdot. Oikeusasiamies toteaa tältä osin, että Kreikan korkein hallinto-oikeus ei katsonut tässä tuomiossa, että direktiivin 85/337 (tai sen täytäntöönpanemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön) vaatimuksia olisi yleisesti noudatettu. Consiglio di Stato on pikemminkin käsitellyt ja hylännyt perusteettomina kantajien esittämät erityiset kanneperusteet, jotka eivät näytä koskevan kantelijan kyseessä olevasta hankkeesta esittämiä huolenaiheita.

(8) Ks. asia C-508/03, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, Kok. 2006, s. I-5517, 91 kohta, jossa viitataan asiaan C-117/02, komissio v. Portugali, Kok. 2004, s. I-5517, 85, 87.

(9) Ks. oikeusasiamiehen päätös kantelusta 3660/2004/PB, kohdat 2.6 ja 2.7.

(10) Oikeusasiamies toisti vastaavasti, että Kreikan korkein hallinto-oikeus ei käsitellyt tuomiossaan 2173/2002 kysymystä siitä, oliko direktiivin (6 ja 9 artiklan) vaatimuksia noudatettu tässä tapauksessa. Tuomioistuin katsoi yksinkertaisesti (12 kohta), että pelkästään se, että riitautettua päätöstä koskevat kansallisen lainsäädännön julkistamisvaatimukset (hankkeen ympäristöehtojen hyväksyminen) oli täytetty, ei merkinnyt sitä, että vetoomuksen esittäjät olisivat tulleet täysin tietoisiksi tästä päätöksestä sen tutkimiseksi, oliko kumoamiskanne nostettu ajoissa.

(11) JMD:hen (tarkemmin sanottuna sen 3 §:ään, joka koskee hankkeen ympäristöehtojen hyväksymispäätöksen julkisuutta) viitattiin myös Kreikan korkeimman hallinto-oikeuden tuomiossa 2173/2002 (12 kohta).

(12) Ks. tuomio 970/2007, 12 kohta.

(13) Ks. erityisesti asia 247/87, Star Fruit v. komissio, tuomio 14.7.1989 (Kok. 1989, s. 291, 11 kohta).

(14) KOM(2002) 141 lopullinen, EYVL 2002, C 244, s. 5.

(15) Kantelija on ilmoittanut, ettei hän saanut tätä kirjettä tuolloin. Ilmeisesti hän sai sen vasta joulukuussa 2004 sen jälkeen, kun komissio oli ilmoittanut hänelle asian käsittelyn lopettamisesta. Tämän tutkimuksen yhteydessä kantelija ilmaisi epäilyksensä siitä, oliko komissio todellakin lähettänyt hänelle 23 päivänä maaliskuuta 2004 päivätyn kirjeensä sen antamisajankohtana. Hän ehdotti, että asiasta tehtäisiin sisäinen hallinnollinen tutkimus ja että oikeusasiamies voisi tutkia asiaa. Oikeusasiamies muistuttaa, että komission tosiseikkoihin perustuva lausunto, jonka mukaan se on lähettänyt tämän kirjeen kantelijalle, sisältää (kumottavissa olevan) totuudenmukaisuusolettaman (ks. asia T-311/00, British American Tobacco v. komissio, Kok. 2002, s. II-2781, 35 kohta) ja että komissiolla on yleensä laaja harkintavalta sisäisten hallinnollisten tutkimusten tekemisessä. Hän toteaa myös, että asiakirja-aineistossa ei ole mitään, mikä viittaisi siihen, että komissio olisi tahallisesti jättänyt lähettämättä kantelijalle 23 päivänä maaliskuuta 2004 päivätyn kirjeen. Oikeusasiamies katsoo näin ollen, että ei olisi perusteltua laajentaa hänen tämän tutkimuksensa soveltamisalaa edellä mainittuun kantelijan esille ottamaan kysymykseen.

(16) Oikeusasiamies ei pidä tarpeellisena arvioida, viivästyikö komissio perusteettomasti asian käsittelyn jossakin myöhemmässä vaiheessa.

(17) Tutkimuksen aikana kantelija pyysi oikeusasiamiestä harkitsemaan, voisivatko hallinnolliseen epäkohtaan hänen tapauksessaan syyllistyneet komission henkilöstön jäsenet olla syyllistyneet rikosoikeudellisiin tai kurinpidollisiin rikkomuksiin. Tältä osin oikeusasiamies muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 195 artiklan mukaan hänen tehtävänään on tutkia mahdollisia hallinnollisia epäkohtia yhteisön toimielinten tai elinten toiminnassa. Hän ei näin ollen suorita rikosoikeudellisia tai kurinpidollisia tutkimuksia sellaisten yhteisön toimielinten tai elinten henkilöstön osalta, joiden toimintaa hän voi tutkia hallinnollisen epäkohdan vuoksi. Oikeusasiamies ilmoittaa ohjesääntönsä 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimivaltaisille kansallisille viranomaisille seikoista, jotka voivat liittyä rikosoikeuteen. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa oikeusasiamiehen tietoon ei ole tullut tällaisia seikkoja. Lisäksi oikeusasiamiehen ohjesäännön 4 artiklan 2 kohdan mukaan oikeusasiamies voi ilmoittaa asianomaiselle yhteisön toimielimelle tai elimelle seikoista, jotka asettavat hänen henkilöstönsä jäsenen käytöksen kyseenalaiseksi kurinpidolliselta kannalta. Tässä päätöksessään, joka annetaan tiedoksi sekä kantelijalle että komissiolle, oikeusasiamies on esittänyt seikat, joiden perusteella hän on päätellyt, että komissio on syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Näin ollen on komission eikä oikeusasiamiehen tehtävä arvioida, liittyykö tapaukseen myös kurinpitorikkomuksia.