Strasbourg 11. marraskuuta 2003

Hyvä herra G.

Teitte 10. helmikuuta 2003 kantelun Euroopan komissiota vastaan siitä, miten komissio oli käsitellyt Saksaa vastaan tekemänne kantelun.

Euroopan oikeusasiamies toimitti kantelun 21. helmikuuta 2003 Euroopan komission puheenjohtajalle.

Lähetitte 24. helmikuuta 2003 päivätyllä kirjeellänne oikeusasiamiehelle kanteluunne liittyviä lisätietoja, jotka oikeusasiamies toimitti komissiolle 6. maaliskuuta 2003.

Kirjoititte minulle 7.5.2003 pyytääksenne nopeaa päätöstä kantelustanne tai välitoimien määräämistä. Selitin 8.5.2003 päivätyssä vastauksessani, että komissiota oli pyydetty esittämään lausuntonsa kantelusta 31.5.2003 mennessä ja että lausunto toimitettaisiin Teille mahdollisimman pian. Kerroin teille myös, että oikeusasiamiehellä ei ollut valtuuksia antaa sitovia määräyksiä muille toimielimille tai hyväksyä väliaikaisia toimenpiteitä. Jäljennös 7.5.2003 päivätystä kirjeestänne ja siihen antamastani vastauksesta toimitettiin komissiolle tiedoksi.

Komissio antoi lausuntonsa (päivätty 13. toukokuuta 2003) 23. toukokuuta 2003. Toimitin sen teille 28. toukokuuta 2003 ja pyysin teitä esittämään huomautuksia.

Lähetitte minulle 30. toukokuuta 2003 uuden Saksaa koskevan kantelun, joka oli osoitettu komissiolle. Vahvistin vastaanottaneeni tämän kirjeen 5. kesäkuuta 2003 ja totesin, että tämä kirje oli lähetetty minulle tiedoksi. Pyysitte 11. kesäkuuta 2003 päivätyssä vastauksessanne toimittamaan 30. toukokuuta 2003 päivätyn kirjeenne komissiolle. Tein sen 20. kesäkuuta 2003.

Toimititte minulle 30. kesäkuuta 2003 huomautuksensa komission lausunnosta. Toimititte 23.7.2003 lisähuomautuksia.

Kirjoitan nyt kertoakseni teille tehtyjen tutkimusten tuloksista.

KILPAILUKYKY

Kantelija, joka on Saksan kansalainen, siirsi Volksbank Freiburgissa (saksalainen pankki) säilyttämänsä arvopaperit sveitsiläiselle pankille. Kantelijan mukaan kyseessä oli tavanomainen liiketoimi, joka toteutettiin avoimesti ja omissa nimissään. Kantelijan mukaan siirto tehtiin edelleen, koska arvopaperit olivat tarpeen sveitsiläisen pankin lainojen turvaamiseksi, koska sveitsiläinen pankki tarjosi edullisempia tuotteita, parempaa arvopaperineuvontaa, laajemman palveluvalikoiman ja nopeamman ja luotettavamman liiketoiminnan kuin saksalainen pankki ja koska sveitsiläisessä pankissa oleva tili tarjosi vakuuksia.

Tutkiessaan Volksbank Freiburgissa 22.4.1998 annetun etsintäluvan perusteella suoritettuja laittomia liiketoimia Freiburg-Landin veroviranomainen löysi myös kyseistä siirtoa koskevia asiakirjoja. Kantelijan mukaan veroviranomainen ylitti näin ollen toimeksiantonsa, joka rajoittui anonyymisti suoritettujen liiketoimien tutkimiseen. Tämän jälkeen Freiburg-Land toimitti saamansa tiedot kantelijan osalta toimivaltaiselle Stuttgart I -veroviranomaiselle. Tämän jälkeen viimeksi mainittu käynnisti oman verotutkimuksensa kantelijaa vastaan, jonka koti- ja toimipaikkaa tutkittiin. Tämän tutkimuksen tuloksena Stuttgart I:n veroviranomainen muutti kantelijan veroja vuosilta 1989–1999 ja vahvisti vuodelta 2001 maksettavien verojen ennakonpidätyksen korkeammaksi. Näiden päätösten osalta valittaja pyysi Finanzgericht Baden-Württembergiä lykkäämään asian käsittelyä. Finanzgericht hylkäsi nämä hakemukset 16.4.2002 tekemillään päätöksillä. Finanzgericht hylkäsi 30.7.2002 kantelijan valituksen Bundesfinanzhofiin. Asian kannalta merkitykselliset tosiseikat johtivat myös rikosoikeudenkäyntiin valittajaa vastaan.

Kantelijan mukaan hänen toteuttamansa luovutus kuului pääomien vapaan liikkuvuuden piiriin. Se ei näin ollen voinut olla perustana ensimmäiselle epäilylle (”Anfangsverdacht”) veropetoksesta. Kantelija totesi, että Saksan veroviranomaiset epäilevät, että mahdolliset siirrot muihin maihin ovat mahdollisesti väärinkäytöksiä. Tällainen lähestymistapa oli omiaan estämään kansalaisia hyödyntämästä pääomien vapaata liikkuvuutta (ns. lamaannuttava vaikutus). Kantelija katsoi, että kansallisten viranomaisten oli otettava huomioon yhteisön etu, joka koskee pääomien esteetöntä vapaata liikkuvuutta rajojen yli. Kantelijan mukaan veroviranomaiset ja Finanzgericht eivät olleet tehneet näin nyt käsiteltävässä asiassa. Kantelijan mukaan Finanzgericht oli vastustanut arvopapereiden siirtoa sillä perusteella, että se oli toteutettu ilman taloudellista syytä. Kantelija katsoi, että taloudellisen syyn vaatiminen tällaisille liiketoimille merkitsi pääomien vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista. Hän katsoi lisäksi, että kyse oli syrjinnästä, koska siirto saksalaiseen pankkiin ei edellyttänyt taloudellista syytä ja koska muita kuin taloudellisia syitä ei otettu huomioon. Kantelija väitti lopuksi, että Saksan veroviranomaisten toteuttamat toimenpiteet olivat suhteettomia, kun otetaan huomioon, että Amtsgericht Freiburg, joka oli hyväksynyt etsinnän Volksbank Freiburgissa, oli korostanut, että tutkinta oli rajoitettava liiketoimiin, jotka oli toteutettu nimettömästi tai käyttämällä väärennettyjä nimiä. Näin ollen oli olemassa ehdoton kielto käyttää hänen siirtoaan koskevia tietoja, jotka oli löydetty tämän tutkimuksen yhteydessä.

Kantelija kääntyi 2.9.2002 komission puoleen (kantelun viite 2002/5041) moittiakseen Finanzgerichtin 30.7.2002 tekemää päätöstä pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien EY:n perustamissopimuksen määräysten rikkomisesta. Näin ollen kantelija ehdotti, että komissio aloittaisi 226 artiklan mukaisen menettelyn. Komissio totesi 19.11.2002 päivätyssä vastauksessaan seuraavaa: ”Tässä yhteydessä ei voida nähdä, että Finanzgericht olisi perustellut konkreettista alustavaa epäilyä veropetoksesta teidän tapauksessanne sillä, että arvopapereiden luovutukselle ei ollut taloudellista syytä tai että se olisi jopa asettanut tällaista taloudellista syytä koskevan yleisen vaatimuksen ulkomailla tapahtuvien luovutusten tapauksessa.” Komission mukaan saksalainen tuomioistuin oli katsonut, että tällainen epäily oli perusteltu vain silloin, kun kyseinen liiketoimi vaikutti epätaloudelliselta. Komissio ilmoitti kantelijalle, että se näin ollen ehdotti asian käsittelyn lopettamista, ellei kantelija voisi esittää uusia väitteitä tai todisteita.

Kantelija katsoi, että komissio oli 19.11.2002 päivätyssä kirjeessään väärentänyt Finanzgerichtin päätöksen korvaamalla viimeksi mainitun kannan väitteellä, jonka veroviranomainen Stuttgart I oli esittänyt oikeudenkäynnin aikana ja jota Finanzgericht ei ollut hyväksynyt.

Kantelija vastusti komission näkemystä useissa muissa kirjeissä. Komissio vahvisti kuitenkin kantansa 13 päivänä tammikuuta 2003 ja 3 päivänä helmikuuta 2003 antamissaan vastauksissa.

Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa kantelija (1) vastustaa sitä, että komissio on kieltäytynyt aloittamasta 226 artiklan mukaista menettelyä, ja (2) väittää, että komissio on väärentänyt tosiseikkoja.

KYSYMYS

Komission lausunto

Lausunnossaan komissio esitti seuraavat huomautukset:

1. Asian tausta

Saksan lainsäädännön mukaan verotutkinta voi perustua ainoastaan riittävän painavaan alustavaan epäilyyn jonkinlaisesta veropetoksesta (”steuerrechtlicher Anfangsverdacht”). Bundesfinanzhof (Saksan ylin verotuomioistuin) päätti 6.2.2001, että kaikki verotusta koskevat tutkimukset, jotka perustuivat yksinomaan varojen rajat ylittävään siirtoon kansalaiselta ulkomaiselle pankkitilille, loukkasivat EY:n perustamissopimuksen 56 artiklassa suojattua pääomanliikkeiden vapautta.

Komissiolle 3. syyskuuta 2001 tekemässään aiemmassa kantelussa (viite 2001/5037) kantelija oli väittänyt, että sekä hänen pankkiinsa että häneen itseensä kohdistetut toimenpiteet (eli etsintäluvan täytäntöönpano ja asiakirjojen takavarikointi) olivat laittomia. Koska EY:n perustamissopimuksen 56 artiklan rikkomisesta ei ollut viitteitä, komissio päätti asian käsittelyn 25.1.2002.

Tämän jälkeen kantelija teki uuden valituksen (viite 2002/5041), jossa hän vastusti Finanzgericht Baden-Württembergin 16.4.2002 tekemiä päätöksiä ja erityisesti Finanzgerichtin 30.7.2002 tekemää päätöstä, jolla hylättiin hänen vaatimuksensa kumota 16.4.2002 tehdyt päätökset. Kantelija päätteli 30.7.2002 tehdystä päätöksestä, että tuomioistuin edellytti yleensä taloudellisia syitä rajat ylittäville arvopaperisiirroille, mikä merkitsi EY:n perustamissopimuksen 58 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua peiteltyä rajoitusta.

2. Asian tausta

Kantelija oli tehnyt kantelun (viite 2002/5041) 2 päivänä syyskuuta 2002. Kantelijaa pyydettiin 27 päivänä syyskuuta 2002 toimittamaan lisätietoja. Nämä tiedot lähetettiin 8. lokakuuta 2002. Komission yksiköiden analyysi osoitti, että ei ollut viitteitä siitä, että siirtoja ulkomaille olisi syrjitty mielivaltaisesti EY:n perustamissopimuksen 58 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kantelijalle ilmoitettiin 19. marraskuuta 2002 komission oikeudellisen yksikön suostumuksella komission aikomuksesta lopettaa asian käsittely. Kantelijan esitettyä lisähuomautuksia 28 päivänä marraskuuta 2002 ja 23 päivänä joulukuuta 2002 komissio ilmoitti kantelijalle pitävänsä kiinni kannastaan, jonka mukaan asian käsittely olisi päätettävä.

3. Komission kanta kantelijan väitteisiin

Oikeusasiamiehelle tekemässään kantelussa kantelija viittasi eri etsintälupien laillisuutta koskeviin epäkohtiin. Kaikki nämä valitukset olivat tuomioistuimen päätösten alaisia. Landgericht Freiburg kumosi 26.1.2000 antamallaan päätöksellä valittajan Freiburgissa sijaitsevaa pankkia koskevan etsintämääräyksen. Kantelijan väitteestä, jonka mukaan tämä johti näin saatujen todisteiden käytön ehdottomaan kieltämiseen, on todettava, että Saksan lainsäädännössä ei ole selkeää säännöstä, jossa suljettaisiin automaattisesti pois laittomasti saatujen tietojen huomioon ottaminen (”myrkyllisten puiden hedelmät”), vaan ainoastaan konkreettinen oikeuskäytäntö. Kantelija oli valittanut Landgericht Stuttgartiin Stuttgartin veroviranomaisen häntä vastaan toteuttamista verotarkastustoimenpiteistä. Tuomioistuin hylkäsi valituksen 19.1.2001. Kantelijan asiakirjojen takavarikoinnin laillisuus oli vahvistettu Amtsgericht Stuttgartin 23.1.2001 tekemällä päätöksellä.

Oikeusasiamiehen ohjesäännön 2 artiklan 7 kohdan mukaan kantelua ei näin ollen voitu ottaa tutkittavaksi tämän oikeudenkäynnin kohteena olevien kysymysten osalta.

Kantelijan väitteestä, jonka mukaan komissio oli kieltäytynyt aloittamasta EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaista menettelyä, on todettava, että yhteisöjen tuomioistuinten vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla oli harkintavalta päättää tällaisen menettelyn aloittamisesta.

Kantelijan väitteestä, jonka mukaan Finanzgericht piti 30.7.2002 tekemässään päätöksessä virheellisesti voimassa hänen tapauksessaan alun perin vallinneen erityisen epäilyn veropetoksesta sillä perusteella, että arvopapereiden luovutukselle ei ollut taloudellista syytä, on todettava, että tuomioistuimen päätös kuuluu seuraavasti:(1)

”Senaatin [16.4.2002 tekemissään päätöksissä] tekemän päätöksen kannalta oli ratkaisevaa, että arvopaperit siirrettiin ulkomaiseen pankkiin ilman taloudellista syytä. (…) Koska taloudellisen syyn puuttuminen oli ratkaisevaa senaatin päätöksen kannalta, ei ole merkityksellistä, että vain osa talletuksesta oli siirretty.”

Tässä yhteydessä viitattiin Finanzgerichtin 16.4.2002 tekemiin aikaisempiin päätöksiin, jotka molemmat kuuluivat seuraavasti:

”Senaatin mielestä ei myöskään ole tavanomaista, että olemassa oleva talletus siirretään kokonaisuudessaan ulkomaiseen pankkiin ilman ilmeistä taloudellista syytä. Tämä johtuu siitä, että velallinen ja velkoja pysyvät samoina, vain omaisuuden hallinnointi muuttuu. Päinvastoin, tällaisissa olosuhteissa senaatti pitää kiinni alkuperäisestä epäilystä veropetoksesta.”

Mitä ”ei ilmeistä taloudellista syytä” ja ”taloudellisen syyn puuttuminen” tässä yhteydessä tarkoittivat, kävi selväksi, kun tarkastellaan 16.4.2002 tehtyjen päätösten I jaksoa, joka kuuluu seuraavasti:

”[Finanzamt Stuttgart I] esittää perusteluna, että verotutkijoiden suorittama tutkinta perustui laillisiin tutkintatoimiin: [Kantelija] oli siirtänyt kiinteäkorkoisista arvopapereistaan koostuvan talletuksen ulkomaille. Tähän ei ollut taloudellisia syitä, koska talletuksen kustannukset olivat korkeammat ulkomailla.”

Tässä yhteydessä tosiseikoista ei ilmene, että Finanzgericht olisi perustanut kantelijan tapauksessa alun perin esitetyn erityisen veropetosepäilyn siihen, ettei arvopapereiden luovutukselle ollut taloudellista syytä, eikä edes siihen, että rajat ylittäville luovutuksille olisi ollut yleinen taloudellinen syy. Kun kaikkia esitettyjä tuomioistuimen päätöksiä oli tarkasteltu kattavasti, kävi ilmeiseksi, että tuomioistuin pitää kiinni alkuperäisestä veropetosepäilystä, jos kyseessä oleva rajat ylittävä siirto on taloudellisesti epäedullinen. Kyseisessä asiassa veroviranomainen oli kiistatta väittänyt, että ulkomaisen talletuksen kustannukset olivat korkeammat kuin saksalaisen pankin veloittamat kustannukset. Toisin kuin kantelija väittää, kantelijaa vastaan toteutetut tutkintatoimet perustuivat siis siihen, että siirto oli taloudellisesti epäedullinen, eivätkä siihen, että taloudellinen syy puuttui.

Kantelija väitti, että hänen toteuttamalleen siirrolle oli taloudellisia tai muita kuin taloudellisia syitä. Tällaiset mahdolliset syyt eivät kuitenkaan olleet tiedossa silloin, kun alkuperäinen epäilys oli syntynyt.

EY:n perustamissopimuksen 58 artiklan 1 kohdassa määrätään, että 56 artiklan määräykset, joissa vahvistetaan pääomien vapaa liikkuvuus, eivät rajoita jäsenvaltioiden oikeutta toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet estääkseen kansallisten lakien ja asetusten rikkomisen erityisesti verotuksen alalla. Komission käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ollut viitteitä siitä, että veroviranomaiset tai Finanzgericht olisivat vedonneet pelkästään arvopapereiden siirron rajat ylittävään luonteeseen näyttääkseen toteen alustavan epäilyn veropetoksesta. Tutkimukset perustuivat päinvastoin siihen, että kantelijan siirto vaikutti tuolloin taloudellisesti epäedulliselta ja että kantelija oli kieltäytynyt toimittamasta lisäselvityksiä.

Komissiolla oli harkintavalta päättää, aloittaako se jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn vai ei. Kantelijan tapauksessa tämä päätös ei perustunut tosiseikkojen väärentämiseen vaan kantelijan toimittamien tietojen tulkintaan.

Kantelijan huomautukset

Huomautuksissaan kantelija pysytti valituksensa ja esitti seuraavat lisähuomautukset:

Bundesfinanzhofin 6.2.2001 tekemästä päätöksestä ilmenee, että verotarkastus voi perustua ainoastaan riittävän painavaan alustavaan epäilyyn jonkinlaisesta veropetoksesta (”steuerrechtlicher Anfangsverdacht”). Tämä tarkoitti sitä, että tällaiset verotutkimukset saattoivat perustua ainoastaan siihen, että varoja oli siirretty nimettömästi kansalaiselta ulkomaiselle pankille. Bundesfinanzhofin oikeuskäytännön mukaan merkitystä ei ole sillä, oliko luovuttamiselle ulkomaille taloudellinen syy vai vaikuttiko luovutus taloudellisesti epäedulliselta.

Freiburg-Landin veroviranomaisen Stuttgartin veroviranomaiselle osoittaman kirjeen mukaan verotarkastus oli aloitettu käsiteltävässä asiassa, ”koska kiinteäkorkoisten arvopapereiden siirtäminen ulkomaiseen talletukseen ei ollut taloudellisesti järkevää ja koska siirto oli toteutettu lähellä korkovähennyksen (”Zinsabschlag”) käyttöönottoa [Saksassa]. [Kantelijaa] koskevia asiakirjoja oli pidetty sattumalta löydettyinä asiakirjoina (”Zufallsfunde”), koska [etsintämääräys] ei koskenut niitä.”

Amtsgericht Freiburg oli 4.9.1998 hylännyt Freiburg-Landin veroviranomaisen pyynnön vahvistaa näiden asiakirjojen takavarikointi. Muutoin 22.4.1998 annettuun etsintälupaan kohdistetut rajoitukset menettäisivät merkityksensä. Landgericht Freiburg vahvisti tämän päätöksen 4.3.1999. Näistä päätöksistä huolimatta kyseiset asiakirjat toimitettiin 9.8.1999 Stuttgart I -veroviranomaiselle. Näin toimiminen merkitsi jo pääomien vapaan liikkuvuuden loukkaamista.

Sen jälkeen kun Landgericht Freiburg oli 26.1.2000 kumonnut 22.4.1998 tehdyn etsintäluvan hyväksymispäätöksen, kyseiset asiakirjat oli palautettu Volksbank Freiburgille. Tuolloin ei ilmeisestikään otettu huomioon sitä, että näiden asiakirjojen jäljennökset oli jo toimitettu Stuttgartin veroviranomaiselle. Tämä loukkasi myös kantelijan pääomien vapaata liikkuvuutta.

Stuttgartin veroviranomainen haki 14.11.2000 etsintä- ja takavarikkomääräystä. Alkuperäinen epäilys perustui siihen, että arvopaperit oli siirretty sveitsiläiselle tilille.

Kysymystä siitä, oliko luovutus taloudellisesti haitallinen, ei ollut tutkittu lainkaan silloin, kun asiakirjat takavarikoitiin 26.6.1998. Tämä kysymys tuli merkitykselliseksi vasta Finanzgerichtissä vuoden 2001 lopulla ja vuonna 2002, koska Stuttgart I:n veroviranomainen oli vedonnut siihen, että luovutuksella ei ollut taloudellista tarkoitusta. Tätä kysymystä ei ollut perusteltua käsitellä vuonna 1998. Kantelija ei ollut aluksi vastannut tähän kysymykseen vuosina 2001–2002, koska Bundesfinanzhofin ja Saksan perustuslakituomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sillä ei ollut merkitystä alkuperäisen epäilyn kannalta.

Taloudellisen syyn vaatiminen siirrolle ulkomaille tai se, että tällainen siirto ei vaikuta taloudellisesti epäedulliselta, merkitsi mielivaltaista syrjintää sekä EY:n perustamissopimuksen 58 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua pääomien vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista.

PÄÄTÖS

1 Alkuhuomautukset

1.1 Kantelija, joka on Saksan kansalainen, siirsi Volksbank Freiburgissa (saksalainen pankki) säilyttämänsä arvopaperit sveitsiläiselle pankille. Kantelijan mukaan kyseessä oli tavanomainen liiketoimi, joka toteutettiin avoimesti ja omissa nimissään. Tutkiessaan Volksbank Freiburgissa 22.4.1998 annetun etsintäluvan perusteella suoritettuja laittomia liiketoimia Freiburg-Landin veroviranomainen löysi myös kyseistä siirtoa koskevia asiakirjoja. Kantelijan mukaan veroviranomainen ylitti näin ollen toimeksiantonsa, joka rajoittui anonyymisti suoritettujen liiketoimien tutkimiseen. Tämän jälkeen Freiburg-Land toimitti saamansa tiedot kantelijan osalta toimivaltaiselle Stuttgart I -veroviranomaiselle. Tämän jälkeen viimeksi mainittu käynnisti oman verotutkimuksensa kantelijaa vastaan, jonka koti- ja toimipaikkaa tutkittiin. Tämän tutkimuksen tuloksena Stuttgart I:n veroviranomainen muutti kantelijan veroja vuosilta 1989–1999 ja vahvisti vuodelta 2001 maksettavien verojen ennakonpidätyksen korkeammaksi. Näiden päätösten osalta valittaja pyysi Finanzgericht Baden-Württembergiä lykkäämään asian käsittelyä. Finanzgericht hylkäsi nämä hakemukset 16.4.2002 tekemillään päätöksillä. Finanzgericht hylkäsi 30.7.2002 kantelijan valituksen Bundesfinanzhofiin. Kantelija kääntyi 2. syyskuuta 2002 Euroopan komission puoleen. Komissio ilmoitti kuitenkin kantelijalle 19 päivänä marraskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä, ettei se nähnyt mitään syytä, miksi sen olisi puututtava asiaan. Komissio vahvisti tämän kannan 13 päivänä tammikuuta ja 3 päivänä helmikuuta 2003 päivätyissä kirjeissä.

1.2 Kantelija väittää oikeusasiamiehelle osoittamassaan kantelussa, että Euroopan komission olisi pitänyt aloittaa rikkomusmenettely EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla. Kantelija katsoo, että Saksan veroviranomaiset ja Finanzgericht ovat hänen tapauksessaan loukanneet pääomien vapaata liikkuvuutta.

1.3 Epäselvyyksien välttämiseksi on muistettava, että EY:n perustamissopimuksen 195 artiklassa Euroopan oikeusasiamiehelle annetaan valtuudet ottaa vastaan kanteluja yhteisön toimielinten ja elinten toiminnassa ilmenneistä hallinnollisista epäkohdista, lukuun ottamatta yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimintaa lainkäyttöeliminä. Euroopan oikeusasiamiehellä ei näin ollen ole valtuuksia käsitellä kanteluja, jotka kohdistuvat muihin toimielimiin tai elimiin, kuten kansallisiin veroviranomaisiin tai tuomioistuimiin. Näin ollen tässä päätöksessä käsitellään yksinomaan Euroopan komissiota vastaan tehtyä kantelua.

1.4 Komissio huomauttaa lausunnossaan, että kantelijan mainitsemat eri etsintälupien laillisuutta koskevat epäkohdat ovat tuomioistuimen päätösten alaisia. Komissio katsoo oikeusasiamiehen ohjesäännön (2) 2 artiklan 7 kohdan mukaisesti, että kantelua ei voida ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin on kyse tässä oikeudenkäynnissä käsitellyistä kysymyksistä.

1.5 On huomattava, että oikeusasiamiehen ohjesäännön 1 artiklan 3 kohdasta ja 2 artiklan 7 kohdasta seuraa, että Euroopan oikeusasiamies ei voi kyseenalaistaa tuomioistuimen päätöksen oikeellisuutta ja että hänen on jätettävä kantelu tutkimatta, jos kantelijan esittämät tosiseikat on jo käsitelty tuomioistuimessa. Tämä väite koskee kuitenkin komission päätöstä olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Saksaa vastaan. Koska tämä päätös ei näytä olleen tuomioistuinmenettelyn kohteena, komission epäilyt tutkittavaksi ottamisesta eivät ole perusteltuja.

1.6 On kuitenkin huomattava, että kantelijan tapaus perustuu olettamukseen, jonka mukaan Saksan veroviranomaisten tekemät päätökset, jotka näyttävät olevan oikeudenkäynnin kohteena, ja viime kädessä saksalaisen tuomioistuimen tekemät päätökset ovat yhteisön oikeuden vastaisia. Tämä otetaan huomioon kantelijan väitteitä tutkittaessa (ks. jäljempänä 2.3 kohta).

2 Rikkomusmenettelyn aloittamatta jättäminen

2.1 Kantelija vastustaa sitä, että komissio on kieltäytynyt aloittamasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Saksaa vastaan EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla. Hän katsoo, että hänen toteuttamansa luovutus kuului pääomien vapaan liikkuvuuden piiriin. Se ei näin ollen voinut olla perustana ensimmäiselle epäilylle (”Anfangsverdacht”) veropetoksesta. Kantelija väittää, että veroviranomaiset ja Finanzgericht eivät ole ottaneet huomioon yhteisön etua, joka koskee pääomien esteetöntä vapaata liikkuvuutta rajojen yli. Kantelijan mukaan Finanzgericht vastusti arvopapereiden siirtoa sillä perusteella, että se oli toteutettu ilman taloudellista syytä. Kantelija katsoo, että tällainen lähestymistapa merkitsee pääomien vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista. Hän väittää lisäksi, että kyse oli syrjinnästä, koska siirto saksalaiseen pankkiin ei edellyttänyt taloudellista syytä ja koska muita kuin taloudellisia syitä ei otettu huomioon. Kantelija katsoo lopuksi, että Saksan veroviranomaisten toteuttamat toimenpiteet olivat suhteettomia, kun otetaan huomioon, että Amtsgericht Freiburg, joka oli hyväksynyt etsinnän Volksbank Freiburgissa, oli korostanut, että tutkinta oli rajoitettava liiketoimiin, jotka oli toteutettu nimettömästi tai käyttämällä väärennettyjä nimiä. Hänen mukaansa oli siten olemassa ehdoton kielto käyttää hänen siirtoaan koskevia tietoja, jotka oli löydetty tämän tutkimuksen yhteydessä.

2.2 Komissio huomauttaa lausunnossaan, että kantelijan eri etsintäkuulutusten laillisuutta koskevat valitukset ovat tuomioistuimen päätösten alaisia. Landgericht Freiburg kumosi valittajan Freiburgissa sijaitsevaan pankkiin kohdistetun etsintämääräyksen. Komission mukaan Saksan oikeudessa ei kuitenkaan ollut yksiselitteistä säännöstä, jossa suljettaisiin automaattisesti pois lainvastaisesti saatujen tietojen huomioon ottaminen (”myrkyllisten puiden hedelmät”), vaan ainoastaan konkreettinen oikeuskäytäntö. Komissio katsoo lisäksi, että tosiseikat eivät osoittaneet, että Finanzgericht olisi perustanut kantelijan tapauksessa alun perin esitetyn erityisen veropetosepäilyn siihen, ettei arvopapereiden luovutukselle ollut taloudellista syytä, tai edes siihen, että se olisi asettanut rajat ylittäville luovutuksille yleisen taloudellisen syyn. Komission käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ollut viitteitä siitä, että veroviranomaiset tai Finanzgericht olisivat vedonneet pelkästään arvopapereiden siirron rajat ylittävään luonteeseen näyttääkseen toteen alustavan epäilyn veropetoksesta. Tutkimukset perustuivat päinvastoin siihen, että kantelijan siirto vaikutti tuolloin taloudellisesti epäedulliselta ja että kantelija oli kieltäytynyt toimittamasta lisäselvityksiä.

2.3 Aluksi on todettava, että Euroopan komissiolla on EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla toimivalta saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi vain, jos se katsoo, että yhteisön oikeutta on rikottu. Oikeusasiamies katsoo, että edellä mainitut perustelut, jotka komissio on esittänyt tukeakseen näkemystään siitä, että rikkomista ei ole tapahtunut, vaikuttavat kohtuullisilta. Oikeusasiamies katsoo erityisesti, että komission tulkinta Finanzgerichtin päätöksistä vaikuttaa oikealta. Oikeusasiamies toteaa, että kantelija väittää komission lausuntoa koskevissa huomautuksissaan, että kyseisen luovutuksen väitetyn taloudellisen tarkoituksen puuttuminen otettiin ensimmäisen kerran esille Finanzgerichtissä vuosina 2001–2002 käydyssä menettelyssä ja että ei ollut perusteltua ottaa tätä kysymystä esille jo vuonna 1998, jolloin ensimmäinen tutkimus suoritettiin. Esittämällä tämän väitteen kantelija kyseenalaistaa siten tehokkaasti Finanzgerichtin 16.4.2002 ja 30.7.2002 tekemien päätösten perusteltavuuden. Kuten edellä 1.5 kohdassa todetaan, oikeusasiamies ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa tuomioistuimen päätöksen perusteltavuutta. Tästä seuraa, että kantelija ei ole näyttänyt toteen väitettään, joka koskee komission kieltäytymistä aloittamasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä.

2.4 Näin ollen Euroopan komissiolla ei näytä olevan hallinnollista epäkohtaa ensimmäisen väitteen osalta.

3 Tosiseikkojen väärentäminen

3.1 Kantelija väittää, että komission 19. marraskuuta 2002 päivättyyn kirjeeseen sisältynyt seuraava huomautus väärensi tosiseikkoja: ”Tässä yhteydessä ei voida nähdä, että Finanzgericht olisi perustellut konkreettista alustavaa epäilyä veropetoksesta teidän tapauksessanne sillä, että arvopapereiden luovutukselle ei ollut taloudellista syytä tai että se olisi jopa asettanut tällaista taloudellista syytä koskevan yleisen vaatimuksen ulkomailla tapahtuvien luovutusten tapauksessa.” Kantelijan mukaan komissio korvasi Finanzgerichtin kannan väitteellä, jonka veroviranomainen Stuttgart I oli esittänyt menettelyn aikana ja jota Finanzgericht ei ollut hyväksynyt.

3.2 Komissio katsoo, että sen päätös olla aloittamatta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä ei perustunut tosiseikkojen väärentämiseen.

3.3 Kuten edellä on todettu (ks. 2.3 kohta), komission tulkinta Finanzgerichtin päätöksistä vaikuttaa oikealta.

3.4 Näin ollen Euroopan komissiolla ei näytä olevan hallinnollista epäkohtaa toisen väitteen osalta.

4 Päätelmä

Oikeusasiamiehen tätä kantelua koskevien tutkimusten perusteella näyttää siltä, että Euroopan komissio ei ole syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Oikeusasiamies päättää näin ollen asian käsittelyn.

Päätöksestä ilmoitetaan myös Euroopan komission puheenjohtajalle.

Vilpittömästi,

 

P. Nikiforos DIAMANDOUROS

---

(1) Komission toimittama käännös.

(2) Euroopan parlamentin päätös 94/262/EY, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, s. 15).