Käsiteltävänä oleva asia koskee tapaa, jolla Euroopan komissio on käsitellyt 27 kansalaisaloitteen, jäljempänä ’kantelijat’, sille vuonna 2006 tekemää valitusta, jossa vastustettiin Wienin lentoaseman laajentamisen kielteisiä seurauksia. Komissio tuli siihen tulokseen, että kyseiset työt oli suoritettu ilman direktiivissä 85/337/ETY edellytettyä pakollista ympäristövaikutusten arviointia. Tämän puutteen korjaamiseksi se oli samaa mieltä Itävallan viranomaisten kanssa siitä, että Itävallan viranomaiset suorittaisivat jälkikäteen ympäristövaikutusten arvioinnin, jossa simuloitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla etukäteen tehtävää ympäristövaikutusten arviointia ja tehtäisiin mahdolliseksi asianomaisten hankkeiden ympäristövaikutusten täydellinen arviointi. Menettelyä koskeva loppukertomus toimitettiin komissiolle helmikuussa 2011.

Kantelijat olivat tyytymättömiä tapaan, jolla jälkiarviointi tehtiin. Ne arvostelivat muun muassa sitä, että i) asianomaisesta menettelystä vastaava viranomainen oli sama viranomainen, joka oli myöntänyt luvat asiaankuuluville teoksille ja siten joutunut ilmeiseen eturistiriitaan, ja että ii) niillä ei ollut mahdollisuutta muutoksenhakumenettelyyn, kuten asiaa koskevassa EU:n direktiivissä säädetään.

Vuonna 2008 kantelijat kääntyivät Euroopan oikeusasiamiehen puoleen (kantelu 1532/2008). Tutkittuaan asian oikeusasiamies katsoi, että kantelijoiden väitteet edellä mainituista kahdesta kysymyksestä vaikuttivat ensi näkemältä perustelluilta ja että hän ei näin ollen voinut tuolloin päätellä, että komissio oli varmistanut, että jälkikäteinen ympäristövaikutusten arviointi oli suoritettu asianmukaisesti. Koska menettely oli kuitenkin käynnissä ja komissio oli ilmoittanut lopettavansa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan asian käsittelyn vasta, kun se oli vakuuttunut siitä, että Itävallan viranomaiset olivat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet, oikeusasiamies katsoi, ettei hänen tarvinnut ryhtyä lisätoimiin tässä vaiheessa. Näin ollen hän päätti tutkimuksensa joulukuussa 2009 ja ilmoitti luottavansa siihen, että komissio ottaa hänen havaintonsa huomioon.

Marraskuussa 2010 kantelijat kääntyivät uudelleen oikeusasiamiehen puoleen (kantelu nro 2591/2010). Oikeusasiamies käynnisti toisen tutkimuksen, jonka aikana hän tutki komission asiakirja-aineistoa. Tarkastuksessa kävi ilmi, että asiakirja-aineistoon ei sisältynyt mitään muuta merkittävää kirjeenvaihtoa komission ja Itävallan viranomaisten välillä jälkikäteisen ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamisen aikana. Mikään ei etenkään viitannut siihen, että kantelijoiden kyseisenä ajanjaksona esittämistä huomautuksista olisi keskusteltu kirjallisesti Itävallan viranomaisten kanssa. Oikeusasiamiehen kantelua 1532/2008 koskeva päätös ei myöskään näyttänyt johtaneen tällaiseen kirjeenvaihtoon. Tämä tilanne johti oikeusasiamiehen päätelmään, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon hänen ensimmäisen tutkimuksen havaintojaan. Siksi hän esitti suositusluonnoksen, jossa komissiota kehotettiin harkitsemaan kantaansa uudelleen. Suositusluonnos ei tuottanut tulosta.

Oikeusasiamies katsoi, että tämä tapaus oli valitettava esimerkki tilanteesta, jossa komissio i) ei toteuttanut asianmukaisia korjaavia toimia EU:n lainsäädännön selvän rikkomisen vuoksi tärkeässä tapauksessa ja ii) päätti jättää oikeusasiamiehen neuvot huomiotta. Näin ollen hän katsoi, että asia oli aiheellista saattaa Euroopan parlamentin tietoon. Oikeusasiamies päätti näin ollen tutkimuksensa laatimalla parlamentille erityiskertomuksen.