You have a complaint against an EU institution or body?

Emily O'Reilly

Emily O’Reilly valittiin ensimmäisen kerran Euroopan oikeusasiamieheksi heinäkuussa 2013. Euroopan parlamentin vaalien jälkeen hänet valittiin uudestaan viiden vuoden toimikaudeksi joulukuussa 2014 ja jälleen joulukuussa 2019. Oikeusasiamiehen toimessa hän tutkii hallinnollisia epäkohtia EU:n toimielinten ja elinten toiminnassa. Hänelle myönnettiin vuonna 2017 Schwarzkopf Europe -palkinto ja Prahassa pidetyn Euroopan huippukokouksen Vision for Europe -palkinto 2018 tunnustuksena hänen työstään.

Emily O’Reilly toimi vuosina 2003–2013 Irlannin ensimmäisenä naispuolisena oikeusasiamiehenä ja tietovaltuutettuna, minkä lisäksi hänet nimitettiin myös ympäristöasioiden tietovaltuutetuksi vuonna 2007.

Toimiessaan oikeusasiamiehenä O’Reilly sai vuonna 2008 Irlannin kansallisen yliopiston myöntämän oikeustieteen kunniatohtorin arvonimen työstään ihmisoikeuksien edistämisessä koko uransa ajan. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Dublinin University Collegen oikeustieteen kunniatohtorin arvonimi hänen sitoutumisestaan vuosikymmenen ajan Irlannin oikeusasiamiehen tehtävään.

Aiemmasta työstään toimittajana, kirjailijana ja politiikan toimittajana O’Reilly on myös saanut huomattavaa kansallista ja kansainvälistä tunnustusta, josta mainittakoon Harvard University Fellowship vuonna 1988 ja useita kansallisia palkintoja. Hän on kirjoittanut kolme tunnustusta saanutta teosta Irlannin politiikasta ja tiedotusvälineistä, ja hän toimii tällä hetkellä Harvardin yliopiston journalistiikan Nieman-säätiön kansainvälisen neuvoa-antavan komitean jäsenenä.

Toimittajan työstään O’Reilly on saanut kaksi palkintoa: Vuoden naistoimittaja -palkinnon vuonna 1986 ja Vuoden toimittaja -palkinnon vuonna 1994.

Emily O’Reilly on naimisissa ja hänellä on viisi lasta.

Images of Emily O'Reilly