Europos ombudsmenas
Susiję dokumentai
Yhteenveto Euroopan komissiota vastaan tehtyä kantelua 1623/2009/(BB)(TS)FOR (luottamuksellinen) koskevasta päätöksestä
Kantelijat hallinnoivat tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia Suomessa. Ne tekivät Euroopan komissioon kantelun siitä, ettei Suomi noudata EU:n lainsäädännön mukaisia tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksien suojelua koskevia velvoitteitaan, kun se sallii kaapelioperaattoreiden lähettää televisio-ohjelmia edelleen maksamatta tekijänpalkkioita tekijänoikeuksien haltijoille.
Tutkittuaan asiaa oikeusasiamies totesi, ettei komissio ollut selittänyt selkeästi syitä siihen, miksi se ei ryhtynyt jatkotoimenpiteisiin sille tehdyn kantelun johdosta. Oikeusasiamies teki komissiolle sovintoratkaisuehdotuksen ja pyysi sitä selittämään kantansa ja antamaan kantelijoille neljä viikkoa aikaa esittää omat huomautuksensa mahdollisista asiaa koskevista ehdotuksista.
Komissio totesi vastauksessaan, että kantelijoiden kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdosta asia siirrettiin EU Pilot -hankkeen käsiteltäväksi. EU Pilot -hankkeen tarkoituksena on käsitellä komissiolle tehtyjä kanteluja, jotka koskevat EU:n lainsäädäntöä rikkovien jäsenvaltioiden toimia. Komissio ottaa nyt yhteyttä Suomeen ja pyytää siltä lisätietoja tai pyrkii löytämään ratkaisun ongelmiin. Kantelijat ilmoittivat olevansa tyytyväisiä komission vastaukseen. Oikeusasiamies päätti asian käsittelyn toteamalla, että komissio oli saanut aikaan sovun kantelusta.