Mediatore Europeo
Documenti correlati
Tiivistelmä päätöksestä kanteluun 1786/2010/PB Euroopan komissiota vastaan
Kantelija, Kööpenhaminan yliopisto, vastusti Euroopan komission asettamaa vaatimusta, jonka mukaan EU:n rahoituksen saajien on huolehdittava siitä, että niiden saamat varat kerryttävät korkoa EU:n talousarvioon. Rahoituksen saajat joutuivat velvoitteensa täyttämiseksi joko avaamaan uusia pankkitilejä tai hoitamaan ja käyttämään jo käytössään olevia pankkitilejä tätä tarkoitusta varten. Kantelijan mielestä komissio asetti täten kohtuuttoman byrokraattisen ja suhteettoman velvoitteen.
Tapauksessa oli kyse niin kutsutusta ennakkorahoituksesta, jota komissio maksaa EU:n seitsemännen tutkimuksen puiteohjelman yhteydessä. Se maksetaan etukäteen, jotta rahoituksen saaja voisi ryhtyä valmistelemaan hankettaan.
Kantelija hyväksyi sen, että mahdollinen korko kuuluu EU:lle. Se kuitenkin katsoi, ettei ollut minkäänlaista oikeudellista velvoitetta huolehtia siitä, että korkoa ylipäänsä kertyy. Kantaja väitti myös, että sellaisten korkoa tuottavien tilien avaamisesta ja hoitamisesta aiheutuu ennakkomaksun saajille liiallinen ja kohtuuton hallinnollinen taakka.
Oikeusasiamies totesi, että varainhoitoasetuksen ja sen täytäntöönpanosäännösten tätä asiaa koskevien määräysten voitaisiin tulkita tukevan kantelijan kantaa erityisesti oikeudenmukaisuutta koskevan yleisperiaatteen näkökulmasta. Oikeusasiamies katsoi myös, ettei ollut moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaista asettaa velvoitteita, joista aiheutuu rahoituksen saajille kohtuutonta rasitetta, ja hän antoi siksi komissiolle suositusluonnoksen.
Vastauksessaan komissio kertoi ottavansa käyttöön uudet säännöt ja käytännöt oikeusasiamiehen suositusluonnoksen panemiseksi täytäntöön. Komissio hyväksyi sen, että rahoituksen saajalle asetettu vaatimus korkoa tuottavan tilin avaamisesta ei ole asianmukainen, jos se aiheuttaa kohtuutonta rasitetta (tai jos kansallinen lainsäädäntö kieltää rahoituksen saajaa avaamasta sellaista tiliä). Tästä lähtien rahoituksen saajat voivat vastaavissa tilanteissa ilmoittaa, että korkoa tuottavan tilin avaaminen ja/tai käyttäminen ei ole moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaista. Näin ollen ne vapautuvat velvoitteesta, jonka kantelija on riitauttanut tässä tapauksessa. Komissio pani nämä muutokset täytäntöön välittömästi.
Lisäksi komissio kertoi yhtyvänsä oikeusasiamiehen käsitykseen siitä, että moitteettoman varainhoidon periaatetta on sovellettava ottaen huomioon harjoitettu politiikka ja sen asiayhteys. Komissio ilmoitti aikovansa noudattaa tätä periaatetta myös lainsäädännön tasolla.
Kantelija ilmoitti olevansa täysin tyytyväinen ratkaisuun, johon oikeusasiamiehen tutkimuksessa päädyttiin.