Médiateur européen
Documents connexes
Tiivistelmä päätöksestä kanteluun 703/2010/(AR)MHZ Euroopan komissiota vastaan
Kantelija toimi koordinoijana tutkimushankkeessa, joka kuului komission puolalaiselle yliopistolle myöntämän EU:n apurahan piiriin. Hankkeen toteutuksen aikana komissio viivytteli yliopiston määräaikaisraporttien hyväksymistä. Lisäksi kun hanke oli saatu onnistuneesti päätökseen ja yliopisto oli luovuttanut komissiolle loppuraporttinsa ja tarkistetut kustannuslaskelmat, jotka vastasivat komission ennakkoon maksamia summia, komissio suoritti vielä yhden ennakkomaksun. Komissio väitti, että ennakkorahoitus ei tarkoita rahoitusta ennen kustannusten aiheutumista vaan rahoitusosuutta ennen kuin komissio hyväksyy aiheutuneet kustannukset. Kantelija ei ollut samaa mieltä, ja hän kääntyi oikeusasiamiehen puoleen ja väitti, että komissio oli tehnyt lukuisia hallinnollisia virheitä apurahan käsittelyssä.
Oikeusasiamies havaitsi kaksi hallinnollista epäkohtaa. Toinen liittyi komission viivästyksiin ja erityisesti viivästyneeseen ennakkomaksuun ajankohtana, jona maksettuja summia ei enää voitu käyttää hankkeeseen, ja toinen liittyi siihen, ettei komissio ollut ilmoittanut kantelijalle, hankkeen koordinoijalle, komission suorasta kirjeenvaihdosta yliopiston rehtorin kanssa. Oikeusasiamies esitti suositusluonnoksen, jonka mukaan komission pitäisi lähettää yliopiston rehtorille kirje, jossa sen tulisi pahoitella kantelijalle ja yliopistolle viivästyksiään, erityisesti viivästynyttä ja hyödytöntä kolmatta ennakkomaksua. Lisäksi komission pitäisi kirjeessään todeta, että kantelijan työ hankkeen koordinoijana ei vaikuttanut millään tavalla komission viivästyksiin. Oikeusasiamies totesi lisäksi, että komission pitäisi kirjeessään myös tunnustaa, että kantelija ja yliopisto olivat onnistuneet saattamaan hankkeen loppuun erittäin hyvin tuloksin, vaikka EU:n rahoituksen määrä oli pienempi kuin alun perin suunniteltiin. Komissio hyväksyi oikeusasiamiehen suosituksen keskeiset osat ja lähetti rehtorille kirjeen. Näin ollen oikeusasiamies päätti asian käsittelyn.