Europäischer Bürgerbeauftragter
Ähnliche Dokumente
Yhteenveto komissiota vastaan tehtyä kantelua 3031/2007/(BEH)VL koskevasta päätöksestä
Kantelijana on kanadalainen opiskelija, joka suoritti ilmailu- ja avaruusteknologian ylempää korkeakoulututkintoa Münchenissä ja Madridissa (EuMAS 2006–2008 -kurssi). Komissio tarjosi kolmansien maiden opiskelijoille joidenkin ylempien korkeakoulututkintojen, joihin EuMAS 2006–2008 -kurssi kuului, suorittamista varten 21 000 EUR suuruista Erasmus Mundus -stipendiä. Komission internetsivustolla todettiin, että stipendin tarkoituksena oli kattaa ”matka- ja elinkustannukset sekä lukukausimaksut Euroopassa koko kurssin ajan”.
Kantaja otti yhteyttä komissioon ja kertoi, että hän ja hänen opiskelijatoverinsa, joihin kuului alle 30 opiskelijaa EU:n ulkopuolelta, olivat vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Hän totesi, että 12 000 EUR lukukausimaksujen ja matkakulujen jälkeen stipendistä ei jäänyt jäljelle riittävästi rahaa peruselinkustannusten kattamiseksi Münchenissä tai Madridissa. Näin ollen kantelija pyysi komissiota myöntämään hänelle ja muille EuMAS 2006–2008 -kurssin opiskelijoille taloudellista tukea. Komissio myönsi, että käsiteltävässä asiassa esiin tulleiden seikkojen vuoksi sen olisi tulevaisuudessa pohdittava toimintatapaansa uudelleen. Se ei kuitenkaan ollut valmis myöntämään pyydettyä taloudellista tukea. Kantelija kääntyi näin ollen oikeusasiamiehen puoleen.
Oikeusasiamies totesi perusteellisen tutkimuksen jälkeen seuraavaa: (i) komission antamat tiedot Erasmus Mundus -ohjelmasta antoivat todellakin EU:n ulkopuolelta saapuville EuMAS 2006–2008 -kurssin opiskelijoille sellaisen käsityksen, että stipendi riittäisi takaamaan heille kohtuullisen elintason Euroopassa ja (ii) käytettävissä oleva summa ei riittänyt tähän tarkoitukseen. Oikeusasiamiehen mielestä komissio ei antanut EuMAS 2006–2008 -kurssin opiskeiljoille oikeaa ja luotettavaa tietoa. Komissio oli näin ollen syyllistynyt hallinnolliseen epäkohtaan. Oikeusasiamies esitti ensiksi sovintoratkaisuehdotuksen, minkä jälkeen se antoi komissiolle suositusluonnoksen. Suositusluonnoksessaan oikeusasiamies suositteli, että komissio suorittaisi kullekin kyseessä olevalle opiskelijalle vapaaehtoisen 1 500 EUR maksun heille aiheutuneista vaivoista.
Komissio kieltäytyi noudattamasta suositusluonnosta. Oikeusasiamies ei pitänyt vakuuttavina syitä, joilla komissio perusteli kieltäytymisensä, joten hän päätti asian käsittelyn esittämällä kriittisen huomautuksen.